TAISTOLAISUUS MERKITSI TYÖVÄENLUOKAN ETENEMISTÄ

(Jatkoa Kansan äänen edellisestä numerosta)
Suomen Kommunistinen Puolue jakaantui

SKP:n ylimääräisessä edustajakokouksessa 1970 puolueeseen muodostui kaksi eriävää näkemystä puolueen linjasta, niukkaan enemmistöön perustuva “virallinen” linja ja ns. taistolainen eli marxilais-leniniläinen linja. Porvarillisten tiedotusvälineitten SKP:n asioissa “hellimät” henkilöhahmot olivat tähän aikaan puheenjohtaja Aarne Saarinen ja varapuheenjohtaja Taisto Sinisalo, jonka etunimestä johdetuilla taistolais-määreillä varustettiin sittemmin puolet SKP:n silloisesta jäsenkunnasta ja lisäksi suuri joukko kirjailijoita, näyttelijöitä, opiskelijoita, tutkijoita ym.

Tiedonantajasta luokkataistelun valtakunnallinen kehittäjä

Lähes sosialidemokraatteja aatteellisesti muistuttaneet puolueen “uudistajat” olivat jo 1950-luvun puolivälissä kyenneet ottamaan haltuunsa SKP:n koko puoluelehdistön ja käyttämään sitä tavoitteidensa läpiviemiseen. SKP:n oma pää-äänenkannattaja: Työkansan Sanomat oli lakkautettu ja tilalle perustettu vasemmistososialistien ja muodon vuoksi myös kommunistien yhteinen Kansan Uutiset-lehti, jonka palstoille ei kommunistisilla kirjoituksilla juurikaan ollut pääsyä.
Puolueen marxilais-leniniläistä linjaa puolustavilla kommunisteilla ei tämän johdosta ollut käytössään minkäänlaista tiedotusvälinettä, jonka avulla olisi käyty kamppailua puolueen oikeistosuuntausta ja 1966-vaalien jälkeistä, puolueen tukemaa, työväestön etuja polkevaa hallituspolitiikkaa vastaan.

Tilanteen korjaamiseksi SKP:n Uudenmaan piirijärjestön perustamasta ja aluksi ulkoasultaan vaatimattomana ilmestyneestä Tiedonantaja-lehdestä tehtiin koko maankäsittävän, marxilais-leniniläisen neuvottelukunnan yhteinen lehti.
Tiedonantajasta muodostuikin pian keskeinen väline SKP:n perustason organisaation elvyttämisessä ja sen lujittamisessa. Lehden toisena päätehtävänä pidettiin työtätekevän väestön taloudellisen ja muun etutaistelun kehittämistä.

Opiskelevan ja koulunuorison laajamittaisen osallistumisen syyt

1960-luvun nuoret olivat sotaan tavalla tai toisella osallistuneen sukupolven lapsia. Porvarillisten vanhempien usein tunteenomaiset asenteet ja oikeistolaisen ilmapiirin värittämät mielipiteet johtivat osan nuorisoa asettumaan vanhempiaan vastaan. Porvarillinen oppikoulu-järjestelmä synnytti viimeisinä vuosinaan sisällään radikaalin koulunuorisoliikkeen, joka maailmanlaajuisesta, pikkuporvarillisesta opiskelijaliikkeestä vaikutteensa saaneena valitsi ihanteensa poliittisen vasemmiston moraalisesti tukemista siirtomaitten vapaustaisteluista ja esim. USA:n “mustien” kansalais-oikeustaistelusta. Ajalle ominaista oli, että ensimmäistä kertaa Suomen historiassa saatettiin virallisesti käsitellä 1918-luokkasodan julmuuksia hävinneitä punaisia kohtaan ja Suomen aseveljeyttä Hitlerin Saksan rinnalla II maailmansodassa.

Luonteeltaan pikkuporvarillisena koulunuorisoliike suuntautui aluksi sosialidemokratiaan, koska Neuvostoliiton ja muiden sosialististen valtioiden hallintojärjestelmästä ei ollut juurikaan tietoa saatavilla.

Aika oli myös Kuuban vallankumouksen ja Helsingissä järjestettyjen Maailman nuorison kansainvälisten nuorisofestivaalien aikaa.

Suuri vaikutus oli USA:n käymällä sodalla Vietnamissa, mikä oli synnyttänyt 1960-luvun lopulla voimakkaan imperialismin vastaisen liikkeen ympäri maailmaa, etenkin Länsi-Eurooppaan. Helsingissä Vietnam-solidaarisuus-liikkeen viikottaiset rauhanmielenosoitukset ja suuret Vietnamin kansan taistelua tukevat tapahtumat vaikuttivat nuorison mielialaan suuresti myös muualla maassa. USA:n harjoittama imperialistinen sotapolitiikka aukaisi nuorison silmät, minkä seurauksena se kiinnostui politiikasta ja alkoi tutustua – monesti vanhempiaan uhmaten – myös marxilaiseen kirjallisuuteen. Kustannusyhtiö Kansankulttuuri toimi tämän kirjallisuuden tehokkaana levittäjänä, joten Suomessa ja ulkomailla tehtyjä marxilaisia teoksia oli suuret määrät helposti saatavissa. 1960-luvun lopun suuria puheenaiheita ja kiistelyn kohteita olivat lisäksi Arvo Salon “Lapualaisooppera”, Ylioppilasteatteri ja kouludemokratia-liike.

Suuri eriarvoisuus maan sisällä

Samaan aikaan, kun varakkaan väestönosan lapset kävivät kulttuurisotaa vanhempiensa arvoja vastaan ja keräsivät vaikutteita ulkomailta kävi suuri joukko suomalaisia hiljaista kamppailua jokapäiväisen selviytymisensä puolesta. Paha työttömyys 1960-luvun lopulla jätti monen perheen vaille kunnollista toimeentuloa ja, kun samalla maaseudun pienimpiä tiloja ajettiin alas valtiovallan toimenpitein oli seurauksena väestön joukkomittainen siirtyminen kotiseuduiltaan Etelä-Suomen suuriin kaupunkeihin. Osa lähti siirtolaisiksi Ruotsiin saakka alussa varsin huonoihin oloihin. Seurauksena maaltapaosta kaupungit ruuhkautuivat. Asuntopula oli huutava ja eläminen kaupungeissa kallista, minkä joutui kokemaan myös kaupungeissa kasvanut ja siellä pitkään asunut vähävarainen väestö.

Vuoden 1966 eduskuntavaaleissa sos.dem-puolue oli saanut suuren vaalivoiton. Kun myös vasemmisto-sosialistien ja kommunistien SKDL oli säilyttänyt asemansa oli eduskunnassa työväenpuolueilla yksinkertainen enemmistö. Mutta samoin kuin 1956-suurlakon yhteydessä työväestöllä ei ollut yhtenäistä, keskitettyä johtoa asioittensa pitkäjänteiseen ajamiseen. Suomen Kansan demokraattisen liiton, SKDL:n, kautta julkista toimintaa harjoittava SKP oli pahasti hajalla.

Sosialistisen Tsekkoslovakian ongelmat vedenjakajana

Suomen Kommunistinen Puolue, SKP, valmistautui elokuussa 1968 juhlimaan perustamisensa 60-vuotisjuhlallisuuksia. Muutamaa päivää ennen juhlaa levisivät uutiset, joissa kerrottiin, että Neuvostoliitto ja muut sosialistiset maat olivat siirtäneet panssarijoukkojaan samaan sotilaalliseen liittoon kuuluvan Tsekkoslovakian alueelle ja sen pääkaupunkiin Prahaan.
Tsekkoslovakian sijainti sotilas-strategisesti uhanalaisimmalla keskisen Euroopan alueella, ja se, että kapitalistisen maailman johtokeskukset olivat valinneet Tsekkoslovakian sosialisminvastaisen propagandansa erityiseksi kohteeksi oli aiheuttanut maassa arvaamattoman tilanteen. Oli vaarana, että Tsekkoslovakian kansallinen armeija ei enää kriisitilanteessa saisikaan käskyä torjua läntisen sotilasliitto NATO:n joukkojen rajanylityksiä! Tällaisen provokaation onnistuminen ilman vastatoimenpiteitä olisi johtanut nopeasti Tsekkoslovakian sotilaalliseen haltuunottoon ja maan irrottamiseen sosialististen maiden taloudellisesta ja sotilaallisesta yhteenliittymästä.

SKP:n puheenjohtajaksi noussut Aarne Saarinen yhtyi “kylmän sodan” lietsojien kuoroon. Yhdessä esikuntineen hän peruutti lähes loppuun saakka valmistellut puolueensa juhlallisuudet ja antoi henkilökohtaisia lausuntoja, jotka eivät mitenkään poikenneet porvarillisten tiedotusvälineitten yhdenmukaistetusta mielipiteen muokkauksesta.
Seurauksena oli kommunistien yhä jyrkempi jakautuminen!

Opiskelevan nuorison kiinnittyminen marxismi-leninismiin

Sosialidemokraatteja läheisesti muistuttavat enemmistöläiset (saarislaiset), joiden puoluetyö käsitti miltei yksinomaan työläisten taloudellisen etutaistelun ay-järjestön kautta, muodostivat yhä Tsekkoslovakian tapahtumien jälkeenkin enemmistön SKP:n jäsenkunnasta.

Heidän vastavoimanaan puolueessa lujittui kuitenkin tieteelliseen sosialismiin nojautuva marxilais-leniniläinen osapuoli, jonka piirissä kommunistit saattoivat toimia elämän kaikilla saroilla.

Työväestössä oli vanhastaan vallinnut epäluulo opiskelevaa nuorisoa ja muuta työtä kuin perinteistä työläisen työtä tekeviä ihmisiä kohtaan. Aika oli kuitenkin muuttunut niin, että SKP:n “taistolais-vähemmistössä” nähtiin, etteivät herrasväen lapset enää automaattisesti jaa vanhempiensa oikeistolaisia arvoja. Helppoa oli myös havaita, ettei opiskeleva nuoriso enää aikoihin ollut koostunut vain varakkaiden perheiden jälkeläisistä vaan, että joukossa oli paljon myös vaatimattomissa oloissa kasvaneita työläisperheiden lapsia.

SKP:n vähemmistöosapuolen keskeiset vaikuttajat, mm. Tiedonantajan päätoimittaja Urho Jokinen ja SKP:n Uudenmaan piirisihteeri Markus Kainulainen rohkaisivatkin monesti julkisessa esiintymisessään nuorisoa liittymään kommunistisiin järjestöihin. Näissä he voisivat kaiken porvarillisen epäselvyyden ja uskonnollisen haihattelun sijasta opiskella selkeätä ja hyvin perusteltua tieteellistä maailmankatsomusta: marxismi-leninismiä.

Osaltaan nuoriso oli jo valmiiksi lähtenytkin kohti kommunistisia järjestöjä! Sos.-dem.-puolue ei ollut tarjonnut tietoa ja järkeä käyttämään tottuneille nuorille muuta kuin aatteettomuutta ja puoluepoliittista näpertelyä, eivätkä ns. yhden-asian-liikkeet tarjonneet kokonaisvaltaista lähestymistapaa asioihin.

Lyhyessä ajassa opiskeleva ja myös työssäkäyvä nuoriso löysi marxilais-leniniläiset opintokerhot.
Sosialistinen Opiskelija Liitto, SOL, syntyi uudelleen ja Sosialistisen Nuorisoliiton toiminta eri puolilla maata vahvistui suuriin mittoihin.

Julkisissa joukko-esiintymisissä nämä nuoret tunnettiin sinisestä paidastaan, joka oli omaksuttu silloisen Saksan demokraattisen tasavallan, DDR:n, nuorisoliikkeeltä.

Porvaristo raivon partaalla

Mitä sitten taistolaiset tekivät, että he saivat porvariston raivon partaalle?
!970-luvun alussa taistolaisten ulkoparlamentaarinen valta oli kasvanut niin suureksi, että he vain 12 kansanedustajan vaalikannatuksellaan pakottivat porvariston ja pääomien omistajat tekemään kompromisseja niin sosiaalipolitiikassa, palkoissa ja työturvallisuudessa kuin ulkopolitiikassa ja kulttuurissakin! Kaikkien merkittävien metalli- ja rakennusalan työpaikkojen luottamusmiehet olivat taistolaisia!

Suuret työnantajat ja poliittinen oikeisto perustivat kyllä komiteoita ja järjestöjä ja värväsivät niihin huippututkijoita, joiden tehtävänä oli keksiä menetelmiä, millä saataisiin taistolaiset vaiennettua. Tälle kehitykselle he eivät kuitenkaan voineet mitään, vaikka sos.dem.-puolueen johto antoikin apuaan ammattiliittojen johdon pitämiseksi pois taistolaisten ulottuvilta eikä tässä työssä rahoja säästetty!

Taistolaisuuden saavutusten lyhyt yhteenveto

Suomen Kommunistisen Puolueen vähemmistössä, ns. taistolais-osapuolessa 1970-luvulla toimineet kommunistit ja heitä lähellä olleet opiskelijat ja ns. sivistyneistön edustajat tekivät hyvää työtä! Siinä toteutui oikea kommunistinen toiminta, kun poliittista raja-aitaa ei tarvinnut madaltaa oikein asetettujen tavoitteiden ansiosta! Työväenluokan rintamassa oli kirjailijoita, näyttelijöitä, muusikoita, elokuvantekijöitä, kuvataiteilijoita, ja oli eri alojen tutkijoita.

Voimana se näkyi erilaisissa yhteistyöjärjestöissä kuten rauhanliikkeessä, asukasliikkeessä, terveydenhuollossa terveysrintamana, ympäristöliikkeessä ja eri ammattijärjestöissä aina akateemisen väen järjestöihin saakka.
Taistolaisliikkeen parhaat saavutukset näkyivät voimakkaasti kasvaneena hyvinvointina ja hyvin kehittyneenä sosiaaliturvana. 1970-80-luvuilla kansan keskuudessa vallitsi kollektiivinen turvallisuudentunne! Köyhätkin tunsivat olevansa ihmisiä!

Työryhmä Juho Haavisto, Esko Koivisto ja Timo Nieminen