Sota kypsyi kapitalistisen maailman sisällä

Neuvostoliitto ei ehtinyt viedä loppuun kolmatta viisivuotissuunnitelmaa (1938-42) maan joutuessa hyökkäyksen kohteeksi. Aivan valmistautumattomana sotaan ei jouduttu. Teollisuustuotanto ylitti vallankumousta edeltäneen tasoon 8,5-kertaisesti. Maatalouden kollektivisointi oli suoritettu loppuun. Kolhoosit ja sovhoosit kykenivät turvaamaan elintarvikehuollon. Kun Saksa liittolaisineen (Suomi, Unkari, Romania) hyökkäsi 22.6.1941 Neuvostoliittoon, oli 2000 km pitkälle rintamalle keskitetty mm. 5 miljoonaa sotilasta, 5000 lentokonetta ja 3500 tankkia. Kun monet imperialistien äänitorvet tänäänkin esittävät Neuvostoliiton syypääksi toiseen maailmansotaan, on syytä kerrata sotaan johtaneita tapahtumia.

Imperialistisen sodan siemenet kypsyvät

Maailmansotien syistä Lenin totesi, että imperialismin kaudella suurten monopoliryhmittymien taloudellinen kehitys tapahtuu epätasaisesti. Maailman taloudellista ja poliittista jakoa monopolien välillä pyritään kuitenkin toteuttamaan voimasuhteiden mukaan. Mikäli jotkut monopoliliitot jäävät tässä jaossa vähemmälle, mitä heidän voimasuhteensa edellyttää, pyrkivät ne uudelleenjakoon poliittisten keinojen loppuessa vaikka aseiden avulla.

Versaillesin rauhan vahvistettua kapitalistisen maailman uuden järjestyksen, kokivat voittajiin kuuluneet Japani ja Italia jääneensä vähemmälle. Saksa, joka ennen 1. maailmansotaa oli kehityksessään voittajavaltioita edellä, tunsi kärsineensä myös vääryyttä. Lisäksi syntyi uusi tilanne, kun Eurooppaan muodostui sosialistinen Neuvostoliitto. Toisaalta Saksan ja Japanin taloudet kasvoivat Ranskaa, USA:ta ja Englantia nopeammin. Imperialististen maiden välille muodostuivat voimasuhteet, jotka eivät enää vastanneet maailman taloudellista ja alueellista jakoa.

Saksa, Italia ja Japani nostivat esiin uuden maailmanjaon kysymykset. Myös USA ja Englanti toivoivat voivansa kukistaa japanilaiset ja saksalaiset kilpailijansa, joita eivät kyenneet voittamaan taloudellisessa kamppailussa. Ranskan monopolien laajentumishalu ilmeni v. 1923 toteutetulla väliaikaiseksi jääneellä Ruhrin alueen miehityksellä. Kaiken ohella 30- luvun laman saattelemana muodostui tilanne, jossa kaikki kapitalistipiirit pyrkivät Neuvostoliiton murskaamiseen ja liittämään sen alueet omaan valtapiiriinsä.

Monopolit ja finanssipiirit nostivat fasismin
Saksa aloitti uuden sodan valmistelut sotaministeriön kokouksissa 14.6. ja 5.9.1917. Silloin todettiin, että “Saksan tulee kehittää nopeasti rauhan ajan taloutta ja mukauttaa sitä sotatarkoituksiin”. Italiassa pystytettiin monopolien tuella v. 1922 fasistihallinto. Sotaan valmistautuvat maat pystyttivät fasistihallinnon tukahduttaakseen sodanvastustajien ja työläisten vastarinnan. Tämä onnistui monopolien suurilla tukisummilla. Fasistien keinoina olivat terrori ja demagogia. Saksassa muodostui yhteinen finanssipääoman, upseeriston, maanomistajien ja oikeistososialidemokraattien rintama, jonka avulla suoritettiin fasistien vallankaappaus 30.1.1933 ja nimitettiin Hitler valtakunnankansleriksi. Heti seuraavana päivänä aloitettiin talouden militarisointi. Kruppin tehtaat keskittyivät uudelleen sotatarvikkeiden tuotantoon. Vanhoja sotatarviketehtaita ajanmukaistettiin ja laajennettiin. Kun v. 1932 Saksan kaikki pääomasijoitukset olivat 2590 milj. mk, josta sotateollisuuden osuus oli 620 milj. mk, niin v. 1934 vastaavat luvut olivat 3760 milj. mk/3300 milj. mk ja v. 1938 luvut olivat 21030 milj. mk/15500 milj. mk. Kun v. 1932 saksan maavoimissa oli 10 divisioonaa, niin v. 1935 maavoimien vahvuus oli jo 31 divisioonaa.

Anti- Komintern sopimus ja taistelu kommunisteja vastaan
Sotavarustelut aloitti 20- luvun alussa myös Japani, missä fasismin korvasi sokea perinteinen usko keisarin jumalalliseen alkuperään. Japanin sotavoimat tunkeutuivat Mantshuriaan (Koillis-Kiinaan) syyskuussa 1931. Tavoitteena oli Kiinan valtauksen jälkeen hyökätä Neuvostoliittoon ja täydentää maan niukkoja raaka-ainevaroja sekä päästä eroon Japanin monopolien ja tilanherrojen vihaamasta Neuvostoliitosta. Hitleriläiset pitivät myös suurimpana vihollisenaan kommunisteja. Valtaannousunsa jälkeen hitleriläiset järjestivät valtiopäivätalon tuhopolton, josta fasistien propaganda syytti kommunisteja. Näin fasistit saivat aiheen suunnata terrori kommunisteja kohtaan. Myöhemmin 25.11.1936 solmivat Saksa ja Japani ns. antikomintern-sopimuksen vahvistaen maiden liiton taistelussa maailmanherruudesta. Sopimus velvoitti yhteisiä toimia Kommunistista Internationaalia vastaan. Sopimuksen salainen osa edellytti yhteistä taistelua Neuvostoliittoa vastaan. Kolmen hyökkääjävallan liitto syntyi, kun sopimukseen 6.11.1937 liittyi myös Italia. Sen yksi tärkeä tavoite oli antaa USA:n, Englannin ja Ranskan hallituspiireille kuva sopimusmaiden tulevasta sodasta ainoastaan Neuvostoliittoa vastaan.

Neljän vallan sopimus
USA ja Englanti toimittivat Saksalle taloudellista tukea ja myös Japanin varustautuminen nojautui USA:n toimituksiin. Englannin konservatiivit pitivät läheisiä yhteyksiä fasisteihin, eivätkä uskoneet Saksan muodostavan maalleen minkäänlaista vaaraa. USA:n pääomapiirit uskoivat, että lähestyvä sota ei ulotu heidän maaperälleen ja toivoivat Saksan liittolaisineen kukistavan Neuvostoliiton. Lisäksi amerikkalaiset pankit tukivat ratkaisevalla panoksella hyökkääjävaltioita. Ranskassa natsien revanssihenki huoletti laajoja yhteiskuntapiirejä, mutta Englannin hallitus halusi lähentymistä Saksan kanssa ja veti mukaansa tähän myös Ranskan. Sitten Britannia ja Ranska solmivat Saksan ja Italian kanssa 15.7.1933 ns. neljän vallan sopimuksen, joka julisti hurskaasti tavoitteekseen “rauhan säilymisen”. Tosiasiassa sovittiin yhteistyöstä kaikkia Eurooppaa koskevissa kysymyksissä syrjäyttämällä Neuvostoliitto ja Euroopan pienet valtiot. USA:ssa sopimusta pidettiin “hyvänä enteenä”. Euroopan pienet valtiot huolestuivat, koska sopimuksesta kuulsi Ranskan ja Englannin aikomus Euroopan pikkuvaltioiden kustannuksella ostaa itsensä vapaiksi Saksan ja Italian aluevaatimuksista tarkistamalla Versaillesin sopimusta ja näin se jäi lopuksi ratifioimatta.

Mieluimmin fasistien miehitys, kuin Neuvostoliiton apu
Neljän vallan sopimukseen oli tyytymätön myös Puola, jonka yhteiskuntapiirit olivat varmoja Saksan Puolalle aiheuttamasta uhasta. Neuvostoliitto pyrki herättämään Saksan uhkaamissa Baltian maissa vastarintaa Saksan valloituspyrkimyksiä vastaan. Neuvostoliitto esitti Puolalle 14.12.1933 yhteistä julkilausumaa maiden pyrkimyksestä puolustaa rauhaa Itä-Euroopassa. Puolan hallitus vastasi, että se ei periaatteessa vastusta ehdotusta. Mutta Puolan hallitsevilla piireillä oli omia laajentumishaluja mm. Neuvostoliiton alueiden suhteen. Tätä hyväksikäyttäen natsit ilmoittivat valmiutensa antaa puolalaisille sitoumus, että eivät hyökkää Puolaan. Puolan porvarit ja tilanherrat tarttuivat heti Saksan epämääräisiin lupauksiin. Saksan ja Puolan hyökkäämättömyyssopimus allekirjoitettiin 26.1.1934. Helmikuun alussa Puola kieltäytyi Neuvostoliiton kanssa minkäänlaisesta sopimuksesta, jolla pyrittäisiin takaamaan Itäisen Euroopan maiden riippumattomuus. Puolan ja Saksan sopimus heikensi rauhanvoimia, teki tyhjäksi Ranskan ja Puolan liiton ja heikensi Ranskan asemaa. Hitler totesi myöhemmin, että ilman Puolan tukea Itävallan ja Tšekkoslovakian miehitys ei olisi onnistunut.

Neuvostoliitto rauhantyön eturintamassa
Jo 20 luvulla Neuvostoliitto normalisoi suhteensa lähes kaikkiin naapurivaltioihinsa, sekä USA:ta lukuun ottamatta kaikkiin suurvaltoihin. Hyökkäämättömyyssopimus kirjoitettiin Ranskan kanssa 1932. Neuvostoliitto solmi v. 1933-35 diplomaattiset suhteet monien uusien valtioiden mm. Belgian, Unkarin, Espanjan, Romanian, USA:n ja Tšekkoslovakian kanssa. Joulukuussa 1933 Neuvostoliitto teki aloitteen Euroopan kollektiiviseksi turvallisuusjärjestelmäksi tarkoituksenaan muodostaa rauhantahtoisten valtioiden Saksan vastainen yhteisrintama. Neuvostoliitto liittyi Kansainliittoon syyskuussa 1934, mutta kieltäytyi ottamasta vastuulleen sen aiempia virheitä. Kansainliitossa Neuvostoliitto pyrki viemään eteenpäin Euroopan kollektiivisen turvallisuusjärjestelmän ajatusta, mutta tässä ei päästy puolinaisia ja tehottomia päätöksiä pidemmälle.

Länsivallat estivät kollektiiviset turvatakuut
Monet Ranskan poliitikot olivat huolestuneita natsien suunnitelmista ja vaativat Ranskaa neuvottelemaan Neuvostoliiton kanssa kollektiivisesta turvallisuusjärjestelmästä. Niitä käytiin vuosina 1933-34. Ilmeni, että ranskalaiset kannattivat Neuvostoliiton ja Ranskan keskinäisen avunannon sopimusta, mutta eivät halunneet rikkoa suhteitaan Englantiin. Siksi syntyi ajatus kahdesta sopimuksesta. Ensimmäisen ns. “Itäsopimuksen” osapuoliksi kaavailtiin Neuvostoliittoa ja Itäisen Euroopan valtioita, joiden tuli taata toistensa rajojen rikkomattomuus ja antaa apua osapuolelle, joka joutuisi hyökkäyksen kohteeksi. Toinen Neuvostoliiton ja Ranskan välinen sopimus sisälsi sitoumuksen keskinäisestä avunannosta hyökkäyksen torjumiseksi. Puolan ja Saksan vastustuksesta huolimatta itäsopimus olisi voinut onnistua, mikäli vastustajien joukkoon ei olisi liittynyt myös Englanti. Lisäksi saksalaisagentit murhasivat ranskalaisen Itäsopimuksen puolestapuhujan, Ranskan ulkoministerin Barthoun. Hänen seuraajansa Laval puolestaan esitti hitleriläismielistä roolia. Itäsopimuksen kariuduttua Neuvostoliitto esitti Neuvostoliiton ja Ranskan sekä toisaalta Neuvostoliiton ja Tšekkoslovakian kahdenkeskisiä sopimuksia keskinäisestä avunannosta hyökkäyksen sattuessa. Ranskan yhteiskuntapiirien painostuksesta sopimukset allekirjoitettiin toukokuussa 1935. Mutta Tšekkoslovakian presidentin Benesin vaatimuksesta Neuvostoliiton ja Tšekkoslovakian väliseen sopimukseen tehtiin varaus, jonka mukaan keskinäisen avunannon sitoumukset säilyttävät voimansa vain ehdolla, että Ranska auttaa syntyneessä tilanteessa jompaa kumpaa osapuolta. Näin Tšekkoslovakia ennakkoon varmisti mahdollisuuden olla täyttämättä Neuvostoliiton kanssa solmimaansa sopimusta.

Fasistit etenevät länsivaltojen laittamatta “tikkua ristiin”
Fasistien siirtyminen 30- luvun puolivälissä aseellisen toimintaan, ei vaikuttanut eurooppalaisten päättäjien asenteisiin.
Italia aloitti laajentumisen hyökkäämällä 5.12.1934 Etiopialaisten joukkojen kimppuun. Samalla se tutki länsimaiden reaktioita. Vain Neuvostoliitto Kansainliitossa vastusti Italian toimia. Ranska tuki Italiaa, koska hyökkäys heikensi Englannin asemia Afrikassa. Englannin reaktio oli myönteinen, koska Italia oli tukenut Englantia sen Ranskan ja Neuvostoliiton vastaisissa toimissa. USA otti “puolueettoman kannan” kieltäen sotatarvikkeiden viennin sotiviin maihin. Italian ja Etiopian voimasuhteista johtuen tämä laki oli tuki Italialle. Hyökkäyssodan Italia aloitti 3.10.1935 ja Etiopian vakinaisten joukkojen vastustus murrettiin vuoden 1937 alussa.

Heinäkuussa 1936 alkoi Francon organisoima fasistien kapina Espanjassa tasavaltaa vastaan. Italia ja Saksa lähettivät Francon tueksi aseita ja joukkoja. Länsivaltojen harjoittama “puolueettomuuspolitiikka” esti tasavaltalaisia ostamasta aseita ja oli tuki fasisteille. Ainoastaan Neuvostoliitto tuki suurin materiaalitoimituksin tasavaltaa. Maailmassa syntyi laaja fasisminvastainen rintama, joka lähetti vapaa- ehtoisia tasavaltalaisten tueksi. Mutta Saksa ja Italia saivat kokeilla Espanjassa sodankäyntimenetelmiään Englannin ja Ranskan seuratessa sivusta. Ja kun tasavaltalaisten asema muodostui vaikeaksi, Englanti ja Ranska tunnustivat Francon fasistisen hallinnon.

Hitleriläiset pakottivat 11.7.1936 Itävallan sopimukseen, missä se lupautuu sopimaan ulkopolitiikastaan Saksan kanssa. Sitten 24.6.-37 Saksan sotaministeriö vahvisti ohjeet Itävallan valtauksesta (Anschluss). Tässäkin tapauksessa Länsivaltojen kannan määräsi ainoastaan ajatus liitosta Neuvostoliittoa vastaan. Englannin hallituspiirien muistiossa todettiin, että jos Saksa ei uhkaa Lännen etuja Englanti voi suostua Anschlussiin ja Saksan taloudelliseen ja poliittiseen herruuteen Itä-Euroopassa. Ranskalaiset ilmaisivat kantanaan toivovansa jonkinlaista sopimusta Saksan kanssa. Helmikuuhun 1938 mennessä Englanti ja Ranska olivat kääntäneet selkänsä Itävallalle ja 12.3.1938 Saksa miehitti Itävallan. Ainoastaan Neuvostoliitto tuomitsi Itävallan valloituksen ja esitti samalla kollektiivisen vastarinnan järjestämistä Saksaa vastaan.

Kaukoidässä Japani valtasi uusia alueita Kiinalta. Neuvostoliitto auttoi Kiinaa lainoilla ja sotatarvikkeilla. Japani uhkasi siellä Englannin etuja, mutta Englanti antoi periksi. Toukokuussa Japani yritti vallata Mongolian alueita, jolloin sopimustensa mukaisesti Neuvostoliitto lähetti Japania vastaan sotilaallista voimaa. Kesällä 1939 käytiin ankaria taisteluja. Yhdessä Mongolialaisten joukkojen kanssa Neuvostoliittolaiset tuottivat kenraali Zhukovin johdolla Japanilaisille hyökkääjille Halhin-Golilla raskaan tappion.

Münchenin sopimus ja Tšekkoslovakian jako
Itävallan valloituksen jälkeen Hitler määräsi valmistelut Tšekkoslovakian valtaamiseksi (Grün). Tšekkoslovakia oli hyvin varustautunut. Siksi Saksa pyrki eristämään sen ulkopoliittisesti ja mitätöimään sen Ranskan ja Neuvostoliiton kanssa tekemät sopimukset. Aihe Saksan ja Tšekkoslovakian selkkaukselle järjestettiin esittämällä maan saksalaisen väestön (sudeettisaksalaisten) toimesta vaatimuksia, jotka olisivat merkinneet maan hajoamista. Neuvostoliitto ilmoitti olevansa valmis täyttämään Tšekkoslovakialle antamansa turvatakuut. Ranska puolestaan ilmaisi voivansa täyttää Tšekkoslovakialle antamansa turvatakuut vain, jos Englanti olisi mukana ja perui näin Tšekkoslovakialle antamansa sitoumukset.
Tšekkoslovakian hallitsevat piirit alkoivat vaipua antautumismielialaan. Saksalle näytettiin vihreää valoa. Se alkoi nopeasti keskittää joukkoja Tšekkoslovakian rajalle 19-20.5.1938. Mutta yllättävästi Tšekkoslovakia suoritti armeijansa liikekannallepanon tarkoituksenaan antaa hyökkääjälle vastaisku ja Ranskan oli pakko ilmoittaa tukevansa Tšekkoslovakiaa. Englanti puolestaan ilmoitti, että selkkauksen sattuessa sen on seurattava Ranskaa. Saksa perääntyi väliaikaisesti. Kesän aikana Englanti ja Ranska painostivat Tšekkoslovakian hallitusta antautumaan Saksalaisille. Syyskuun alussa Neuvostoliitto esitti Ranskalle ja Englannille yhteisiä toimia Grün-suunnitelman vastustamiseksi. Tätä Neuvostoliiton esitystä ei Ranskan ja Englannin hallituspiireissä virallisesti käsitelty.

Syyskuun aikana Ranska ja Englanti sopivat tukevansa sudeettialueiden luovuttamista Saksalle ja antoivat Tšekkoslovakialle 19.9.-38 uhkavaatimuksen sudeettialueensa luovuttamisesta Saksalle. Saksan, Italian, Ranskan ja Englannin kesken alettiin puhua konferenssin koollekutsumisesta, joka järjestettiinkin Münchenissä 29-30.9.1938. Tässä konferenssissa sovittiin häikäilemättömästi Tšekkoslovakian jaosta. Se merkitsi Englannin ja Ranskan lopullista irtaantumista kollektiivisen turvallisuuden ajatuksesta. Englannin ja Ranskan tavoitteena oli suojata oma maansa ja suunnata fasistien hyökkäys Neuvostoliittoon. Samalla päätettiin 30.9.-38, Englannin ja Saksan hyökkäämättömyyssopimuksesta.

Englantilaisten pääneuvottelija pääministeri lordi Neville Chamberlain palasi neuvotteluista Hitlerin kanssa sanoen:"Me olemme neuvotelleet rauhan." Mikään ei olisi voinut olla kauempana totuudesta. Vähän myöhemmin samanlaisen sopimuksen allekirjoitti myös Ranska, mitätöiden samalla kaikki Neuvostoliiton kanssa v. 1935 tekemänsä sopimukset.
Vielä tässä vaiheessa Neuvostoliitto esitti Tšekkoslovakian hallitukselle valmiutensa auttaa maata vaikka ilman Ranskaa ja ryhtyi samalla konkreettisiin sotavalmisteluihin, mutta Tšekkoslovakia piti parempana antautumista.

Länsimaat vesittävät Saksan vastaisen sopimuksen
Lontoossa oletettiin Saksan nyt suuntaavan ensi-iskunsa Neuvostoliittoon. Näin uskoi myös Ranskan hallitus sen jälkeen, kun 6.12.39 allekirjoitettiin Ranskan ja Saksan hyökkäämättömyyssopimus. Toisin kuitenkin kävi. Sopimuksista välittämättä valtasi Saksa 15.3.-38 koko Tšekkoslovakian ilman, että Ranska ja Englanti tekivät mitään Tšekkoslovakialle Münchenissä antamiensa turvatakuiden eteen. Saksalla oli nyt tie auki koko itäiseen Eurooppaan ja sen voima kasvoi kaiken aikaa. Vaikka esitykset Saksan vastaisesta rintamasta olivat valuneet hiekkaan, teki Neuvostoliitto vielä yhden aloitteen. Ranskan ja Englannin hallituksille jätettiin 17.4.1939 Neuvostoliiton huolellisesti valmisteltu esitys Saksan agression vastaisen kolmiliiton muodostamisesta. Ranskan ja Englannin hallitukset suostuivatkin neuvotteluihin, mutta todellisuudessa he “pelasivat vain aikaa”. Ensin neuvotteluja käytiin diplomaattiteitse, mutta syyskesällä 1939 maiden sotilasasiamiesten kesken Moskovassa. Mutta neuvottelut eivät edenneet ja ne keskeytettiin, että länsimaiden edustajat saisivat hallituksiltaan lisäohjeita. Sitten 21.8.-39 kävi lopullisesti selväksi, että mitään uusia ohjeita ei ollut eikä tullut.

Neuvostoliiton ja Saksan sopimus
Jo Münchenin sopimuksen aikaan Saksa oli tehnyt päätöksen aloittaa maailmansota hyökkäämällä Puolaan, koska tiesivät, että länsivallat eivät puuttuisi asiaan. Neuvostoliittoon natsit suhtautuivat toisin. Kokemukset Tšekkoslovakian, Kaukoidän, Espanjan yms. tapahtumien osalta todistivat, että Neuvostoliitto on pyydettäessä valmis sotilaallisiin toimiin, jos Saksan hyökkäyksen kohteeksi joutuneet sitä pyytävät.. Neuvostoliitto oli myös koko 30-luvun ajan varustautunut tulevan sodan varalle. Saksa näki, että hyökkäys Neuvostoliittoon tulee valmistella paremmin. Tehtiin päätös hoitaa sotatoimet muualla Euroopassa ennen hyökkäystä Neuvostoliittoon.

Kokemuksesta tiedettiin, että vastarinta Länsi-Euroopassa tulee olemaan puolinaista. Tässä mielessä Ranskan ja Englannin taktiikka koki täydellisen haaksirikon. Samasta syystä Saksa tunnusteli maaperää toukokuussa 1939 hyökkäämättömyyssopimuksen solmimiseksi Neuvostoliiton kanssa ja teki tästä virallisen esityksen 3.8.1939. Neuvottelut Ranskan ja Englannin kanssa olivat kesken ja Neuvostoliitto ilmoitti pitävänsä ehdotusta sopimattomana. Toukokuussa 1939 Neuvostoliitto teki vielä Puolalle ehdotuksen kahdenkeskisestä sopimuksesta mutta sen Puola torjui.
Elokuussa 1939 Neuvostoliitto joutui tekemään valinnan. Jatkaako Ranskan ja Englannin kanssa kariutuneita toivottomia neuvotteluja vai suostuako Saksan esittämään hyökkäämättömyyssopimukseen. Elokuussa 1939 syntyi sotilaallisen Neuvostovastaisen rintaman uhka. Münchenin sopimus asetti Neuvostoliiton Saksan hyökkäyksen kohteeksi ja Neuvostoliitolla oli käynnissä Japanin vastaiset taistelut Kaukoidässä. Neuvostoliitto oli “kuolemanvaarassa” ja kaikki muut Euroopan suurvallat olivat jo tehneet hyökkäämättömyyssopimuksen Saksan kanssa. Neuvostoliitto ei yksinään kyennyt ehkäisemään sotaa ja tarvitsi aikaa varustautua paremmin Saksan tulevaa hyökkäystä vastaan. Hyökkäämättömyyssopimus Neuvostoliiton ja Saksan välillä solmittiin 23.8.1939.

Neuvostoliiton ja Saksan sopimuksen seuraukset
Sopimuksen ansiosta Münchenin rintama hajosi. Englannin, Ranskan ja USA:n oli hyvin vaikea sopia enää Saksan kanssa ja kapitalistinen maailma jakaantui kahtia. Neuvostoliiton onnistui pysäyttää väliaikaisesti fasistien eteneminen itään. Se kykeni myös siirtämään puolustuslinjansa lännemmäksi, millä oli ratkaiseva merkitys tulevassa suursodassa. Kaikki ne, jotka toivoivat voivansa suunnata Saksan hyökkäyksen ensinnä Neuvostoliittoa vastaan, pettyivät katkerasti. Heidän suuttumuksensa on koko sodanjälkeisen ajan ollut suunnaton. Huolimatta siitä, että länsimaat olivat itse syypäitä sotaan, kieltäytymällä Saksan vastaisesta rintamasta, ei taistelu neuvostoliittolais-saksalaisen hyökkäämättömyyssopimuksen ympärillä ole hälvennyt, vaan on ideologisen taistelun keskiössä tänäänkin. Kaikki tahtovat unohtaa sen tosiasian, että sota kypsyi kapitalistisen maailman sisällä.

Heikki Männikkö