Lupaukset EU-jäsenyyden eduista eivät ole toteutuneet

* Suurtyöttömyys on jatkunut. Työpaikkoja on edelleen 200.000 vähemmän kuin ennen lamaa ja teollisuuden työpaikat vähenevät. Suomalaiset yritykset ovat lisänneet työpaikkoja ulkomailla 330.000:een, kun ne ovat Suomessa vähentyneet. Pätkätyöt ovat arkipäivää.

* Maatalouden työpaikkojen kohdalla pahimmat uhkakuvat ovat toteutumassa. Niistä ja tiloista on hävinnyt EU-kaudella jo puolet ja alamäki jatkuu.

* Elintarvikkeiden hinnat ovat nousseet EU-kaudella 10 %, vaikka hintojen luvattiin alentuvan. Leivän ja useiden muiden eniten käytettyjen elintarvikkeiden hinnat ovat nousseet paljon enemmän. Terveydenhuollon hinnat ovat nousseet 20 % ja joukkoliikenteen lipun hinnat 45 %.

* EU-verona käyttöönotettu arvonlisävero on sisällytetty asuntojen lämmitykseen, veteen ja huoltokustannuksiin, joukkoliikenteen lippuihin, toreilla myytäviin elintarvikkeisiin sekä pienyrittäjien myymien tavaroiden ja palvelusten hintoihin. Tällä tavalla tavallisiin kansalaisiin kohdistuvaa verotusta on lisätty.

* Palkkojen osuus kansatulosta on painettu alemmas kuin vuosikymmeniin. Kasvaneita voittoja ei ole investoitu Suomeen.

* Julkisten menojen leikkaukset on kohdistettu terveys- ja sosiaalipalveluihin, koulutukseen ja kirjastoihin. Lapsilisiä ja opintotukia on leikattu. Eläkkeitä on pienennetty poistamalla kansaneläkkeiden perusosa, heikentämällä indeksisuojaa, supistamalla työeläkkeiden karttumista ja rajoittamalla eläkkeelle pääsyä ilman, että vastaavasti turvattaisiin työtä.

* Meille on luvattu, että Suomi pysyy sotilaallisesti liittoutumattomana. Silti EU:lle on annettu lupaus 1500 sotilaan lähettämisestä EU:n sotilaallisiin operaatioihin kriisinhallinnan varjolla. Lisäksi on annettu lupaus tätä pienempien nopean toiminnan joukkojen lähettämisestä. Kyseessä ovat sotatoimet Suomen rajojen ulkopuolella ensimmäisen kerran sitten jatkosodan. NATO:lle on annettu mahdollisuus käyttää Suomen satamia ja lentokenttiä operaatioissaan. Tässä yhteydessä on mainittu Helsinki-Vantaan, Helsingin ja Porin satamat ja lentokentät. Suomen armeijaa on tehty NA TO:oon ja EU:n sotilaallisiin toimiin nähden yhteensopiviksi.

* Suomen täysivaltaisuudesta on luovuttu ja itsenäisyys pitkälti menetetty. Tämä aiotaan sinetöidä EU:n perustuslailla. Siitä on saatava kansanäänestys.

* EU-jäsenyys vietiin läpi vastoin perustuslakia, jonka mukaan Suomi on täysivaltainen ja itsenäinen maa. Myöskään perustuslain säädöksiä perustuslain muuttamisessa ei ole noudatettu, sillä asiat olisi pitänyt käsitellä toistamiseen eduskuntavaalien jälkeen, koska ei ollut kiireelliseksi julistamisen edellyttämää määräenemmistöä. Markasta luopumista ei eduskunta ole päättänyt. Laittomuus ratkaisua tehtäessä on monille peruste jättää äänestämättä. Siitä kuitenkin seuraisi, että katteettomia EU-lupauksia saaneet saisivat kaikki äänet ja se vahvistaisi poliittista suuntausta, joka on kansan etujen vastainen. Myöskin Suomi toimii EU:ssa riippumatta siitä, onko lakia noudatettu. Laittomuutta tapahtuu monissa asioissa. Siitä huolimatta on tarpeen pyrkiä vaikuttamaan asioihin. Vaikka se tuntuu vaikealta ja jopa ylivoimaiselta, syrjään vetäytyminen kuitenkin huonontaa asioiden tilaa. Erityisen huono asia on, kun äänestämättömyys yleistyy muissakin vaaleissa, kun äänestämättömyyttä on alettu käyttää EU-vaalissa.

* Äänestäminen ja äänestämättömyys on jokaisen henkilökohtainen valinta. Haluamme kuitenkin asettamalla ehdokkaat EU-vaaliin tarjota äänestämättömyydelle vaihtoehdon.

Vaihtoehto EU-vaaleissa on esittää vastalause väärälle politiikalle äänestä-mällä ehdokkaita, jotka toimivat
- työn ja toimeentulon puolesta,
- Suomen täysivaltaisuuden ja itsenäisyyden puolesta
- kansojen tasa-arvoon ja kaikkien kansojen oikeuksien kunnioittamiseen perustuvan kansain-välisyyden puolesta
- Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden puolesta ja sen puolesta, että Suomi toimii puolueettomana suurvaltojen eturistiriidoissa, mutta rauhan puolesta sotaa vastaan.