Tsunamin jälkeen

Maailman havahdutti ja järkytti perinpohjin Tapaninpäivänä 26.12.2004 aamuyöllä Kaakkois-Aasiassa tapahtunut luonnonkatastrofi. Ensin merenpohjaa myllersi Sumatran saaren pohjoiskärjen länsipuolella yksi vuosikymmeniin suurimmista maanjäristyksistä, voimakkuudeltaan 9.0 Richterin asteikolla. Maanjäristys purki aikojen kuluessa mannerlaattoihin kasautuneen jännityksen ja siirsi mannerlaattoja niin, että Sumatran saaren pohjoiskärkikin siirtyi samassa rytäkässä 36 metriä länteen.

Maanjäristys sinänsä ei tappanut ihmisiä, mutta sen seurauksena syntynyt hyökyaalto, tsunami, tappoi. Valtava hyökyaalto iski kaikkialle Intian valtameren rannikoille, pahiten Indonesiaan, Sri Lankaan ja Thaimaahan. Aluksi puhuttiin muutamasta tuhannesta uhrista, mutta jo aivan pian tiedettiin, että uhreja on paljon enemmän. Tämän hetken tietojen mukaan tsunamin uhreja on jo 296.000. Heistä valtaosa, yli 240.000 Indonesiasta.

Maailmaa luonnonkatastrofi ei ehkä olisi hetkauttanut juuri ollenkaan, jollei uhrien joukossa olisi ollut tuhansia länsimaalaisia turisteja Thaimaassa ja Sri Lankassa. Tämä teki katastrofista maailmanlaajuisen. Suomalaisiakin turisteja tsunami-alueella oli kolmisen tuhatta viettämässä joulua ja uutta vuotta. Heistä menehtyneitä ja kadonneita on yht. 177.

Intian valtameren tsunamin tuhoja olisi oleellisesti kyetty pienentämään, jos alueelle olisi rakennettu hyökyaalloista varoittava järjestelmä. Sellainen varoitusjärjestelmä on rakennettu Tyynelle valtamerelle, koska USA haluaa varoittaa omia alueitaan Havaijilla ja USA:n länsirannikolla. Varoituspoijuja tarvitaan Intian valtamerelle parisenkymmentä. Yhden poijun hinta on n. 250.000 dollaria, joten koko järjestelmän rakentamisen hinta on jotakin 5-8 miljoonan dollarin luokkaa. Tämä on hyvin halpa hinta verrattuna vaikkapa maailmassa vuosittain asevarusteluun käytettävään hintaan. USA:n asevarustelumenot ovat puolet koko maailman asevarustelumenoista, vuosittain n. 420 miljardia dollaria.

Nyt USA:n Havaijilla oleva tsunamien varoitusjärjestelmä havaitsi tsunamin vaaran ja varoitti siitä, mutta vain omaa laivastotukikohtaansa Intian valtamerellä, Diego Garciaa. Muualle varoitus ei sitten edennytkään. Indonesiaan hyökyaalto iski 10 – 15 minuuttia maanjäristyksestä. Sinne varoitusta tuskin olisi ehditty välittää millään tekniikalla. Sen sijaan Sri Lankaan, jossa uhreja oli n. 30.000, tuhoisa aalto tuli nelisen tuntia maanjäristyksestä, lähes neljä tuntia siitä, kun aalto iski Indonesiaan ja kolmisen tuntia siitä, kun aalto aiheutti tuhojaan Thaimaassa. Jokainen uhri Sri Lankassa oli turha, koska tässä ajassa olisi voitu helposti tehdä mitä tahansa saaren asukkaiden varoittamiseksi tulevasta tuhoisasta aallosta.
Suomen viranomaisten toimintaa tsunamin yhteydessä voidaan ja pitää arvostella, vaikka ulkoministeriön paremmalla toiminnalla tuskin olisi pelastettukaan yhtään ihmishenkeä. Ulkoministeriö seurasi alussa huonosti tapahtumaa. Ei se ollut varautunut tällaiseen katastrofiin. Sitä paitsi kaikki olivat joulun vietossa. Mikään ei saanut häiritä kinkun sulattelua. Kuitenkin maailmalta saatiin jo muutamia tunteja tsunamin jälkeen tietoa internetin sekä muiden maiden lehdistön ja TV:n kautta, että kyse oli suuresta katastrofista.

Maapallon lähiavaruus on täynnään kaikenlaisia tiedustelusatelliitteja. Niistä olisi heti nähty tuhon suuruus. Samoin tiedettiin, että Intian valtameren turistikohteissa oli joulua viettämässä tuhansittain suomalaisia. Hälytyskellojen olisi pitänyt soida viimeistään 6-7 tuntia tapahtuneesta. Reilun vuorokauden jälkeen ulkoministeriö sitten reagoikin, se lisäsi puhelinpäivystystä kolmesta puhelimesta viiteen! Kuitenkin päivystyksen puhelimeen soitettiin 70.000 puhelua, joista vain aivan pieni murto-osa pääsi perille. Ja kun sitten tiedotettiin, sanottiin kaikkien suomalaisten turistien olevan turvassa, vaikka pariin sataan suomalaiseen turistiin ei oltu saatu minkäänlaista yhteyttä.

Tsunamin jälkeen kysellään, miksi se tapahtui ja mitä olisi pitänyt tehdä? Kirkonmiehet kyselevät itku silmässä, että miksi jumala salli tällaisen pahuuden. Ensinnäkään kysymys ei ollut mistään jumalan sallimuksesta. Maapallon geologia on vain tällainen. Maapallon pinta elää. Säännöllisin väliajoin tapahtuu tulivuoren purkauksia ja maanjäristyksiä, jotka aikojen kuluessa muuttavat koko maapallon kartan uusiksi. Eikä kyse silloin ole mistään ”pahuudesta”. Ei luoto ole paha. Se vaan ei kysele keneltäkään pääministeriltä, presidentiltä, piispalta tai keneltäkään ihmiseltä ylipäätään, milloin ja millä tavalla se saa voimaansa osoittaa.

Tällaisia luonnon myllerryksiä emme voi paljoakaan ennakolta ehkäistä. Kuitenkin voimme ja meidän tulisi varautua niihin paljon paremmin. Luonnonmullistuksia voidaan ennakoida ja toimimalla ripeästi ja oikealla tavalla, tuhansia ihmisiä voitaisiin pelastaa tai välttyä kokonaan ihmisuhreilta. Tämä kuitenkin edellyttäisi toisenlaisen arvomaailman omaavaa yhteiskuntaa, joka näkisi paremmaksi käyttää voimavarojaan asevarustelun sijasta yhteisölliseen huolenpitoon ja samalla luonnon aiheuttamien onnettomuuksien torjuntaan.

Kova markkinatalouskapitalismi ei tähän kuitenkaan pysty, eikä se edes pyri siihen. Kapitalismi pyrkii vain omistajien ja sijoittajien voittojen lisäämiseen. Tällöin ”hyvän tsunamin” tuhojen korjaaminen jälkikäteen on aina tuottavampaa kuin ”huonon tsunamin” tuhojen torjunta etukäteen.

Luonnon aiheuttamia onnettomuuksia nimittäin tulee vastaisuudessakin. Täytyy muistaa, että Intian valtamerellä nyt riehunut tsunami ei ollut suurimpia mahdollisia luonnonkatastrofeja. Mitä sitten tehdään, kun joku suurikokoinen asteroidi uhkaa törmätä ulkoavaruudesta maahan? Tällainenkin onnettomuus on pidemmän ajan kuluessa enemmän kuin todennäköinen. Vuonna 1908 kesäkuun 30. Siperiaan Tunguskan alueelle iski todennäköisesti pyrstötähti, komeetta. Tuhot luonnolle olivat valtavat, mutta ihmishenkiä ei mennyt, koska alueella ei sattunut asumaan ketään. Jos samainen komeetta olisi iskenyt vaikkapa keskelle Lontoota olisimme puhuneet miljoonista uhreista. Yksi potentiaalinen meitä tänäänkin koskettava “tsunami” on hiipivä ilmastomuutos. Nämä ovat niitä yhteisiä ihmiskunnan asioita, joiden ratkaisemiseen tarvitsemme toisenlaista yhteiskuntajärjestystä.

Reijo Katajaranta