Useiden kommunististen puolueiden ongelma

Kommunistit perustivat 14.9.2002 Suomeen uuden kommunistisen järjestön työnimellä Kommunistit ry. Myöhemmin tämä järjestö rekisteröitiin nimellä Kommunistien Liitto ry. SKP:n ja KTP:n puolelta tämä synnytti kovaa arvostelua. Syyteltiin hajottajiksi, EU:n piilokannattajiksi tai CIA:n agenteiksi. Eräs SKP:n veteraani lausui 24.9.2002 USA:n vastaisessa mielenosoituksessa, että “hiirulaiset saapuvat”. Eipä tainnut tämä veteraani oivaltaa, että kaikkien meillä toimivien kommunistiryhmien kannatus äänestäjien joukossa on niin marginaalinen, että sen varassa ei muutosta rakenneta. Jotain uutta täytyy tapahtua. Tässä mielessä me kaikki kommunistit olemme aivan samalla lähtöviivalla.

Perimmältään dialektista kehitystä
Laskutavasta riippuen, meillä Suomessa toimii tänään ainakin 3-5 kommunistista ryhmää. Lisäksi on SKP/SKDL:n perillinen Vasemmistoliitto. Monet ihmettelevät, miksi täytyy olla useita puolueita, kun marxilaisuuden perustanlaskijoiden oppi sinänsä on hyvin looginen ja yhtenäinen. Yhteiskunnallisten murrosten aikana erilaisissa olosuhteissa elävät kansat kehittävät yhteiskuntakehityksessä marxilaisista lähtökohdista erilaisia ratkaisumalleja. Yhdessä historiallisessa tilanteessa menestyksellisesti toteutettua politiikkaa yritetään soveltaa muissakin tilanteissa. Syntyy aivan terveeltäkin pohjalta erilaisia näkökantoja ja sovellutuksia käytännöstä ja aatteesta. Kun yhteiskunnallinen tilanne on työväenluokan luokkataistelulle otollinen ja näköaloja antava, ovat erilaiset näkemykset helposti sovitettavissa yhteen.

Yhteiskuntakehityksen vaikeutuessa, kuten tapahtuu tänään, aletaan helposti etsiä uusia teitä ja entisten auktoriteettien sijaan. Etsitään uusia ryhmiä ja liikkeitä. Perimmältään tämä sinänsä dialektinen kehitys johtaa siihen, että meillä toimii tänään useita marxilaiseen perintöön nojaavia ryhmiä.

Puoluekartta pirstoutui” reaalisosialismin” jälkeen
Suomessa kuluneiden vuosikymmenien tapahtumat heijastelevat muidenkin kansojen kommunististen liikkeiden kokemusta. Maailman kommunististen puolueiden sirpaloituminen moniin erilaisiin ryhmiin tapahtui Neuvostoliiton hajoamisen seurauksena. Kun luokkataistelutaktiikka, jonka kansainväliset kommunistiset ja työväenpuolueet olivat Neuvostoliittojohtoisesti omaksuneet (kv. neuvottelukokousten 1960, 1969 ja 1977 asiakirjat), ei enää toiminut ja ns. “reaalinen sosialismi” joutui perääntymään, tapahtui käytännössä lähes koko kommunistisen liikkeen hajoaminen. Monet vanhat kommunistiset puolueet, jotka jo 60- luvulta lähtien olivat suuntautuneet “eurokommunismiin” tai “vasemmistososialismiin”, omaksuivat yleisvasemmistolaisen linjan, ja kääntyivät vallitsevan uusoikeistolaisen yhteiskuntapolitiikan “peesaajiksi”, kuten esim: Suomessa SKP/SKDL muuntautui Vasemmistoliitoksi. Jäljelle jäi joukko kommunistisia ryhmiä ja pienpuolueita, joista monet olivat olleet olemassa jo aikaisemminkin. Monet niistä olivat arvostelleet silloisten kommunististen ja työväenpuolueiden linjaa. Erilaisista lähtökohdista syntyi myös uusia puolueita vanhojen puolueiden lopetettua toimintansa.

Luokkakantaisen liikkeen hajaannus
Neuvostoliiton ja kansandemokratioiden saavutukset, siirtomaajärjestelmän hajoaminen ja työväenluokan eteneminen kapitalistisissa teollisuusmaissa olivat suuria voittoja maailman kommunististen ja työväenpuolueiden kehittämälle luokkataistelutaktiikalle. 60- luvulla etenkin USA:n väkivalta Vietnamissa ja muissa kehitysmaissa sai vastaansa maailmanlaajuisen voimakkaan anti- imperialistisen nuorisoliikkeen. Meillä tämä liike omaksui nopeasti marxilaisen ajattelun ja syntyi viime vuosien merkittävin nuorisoliike “Taistolaisuus” (katso KÄ 3/04, 4/04 ja 6/04). Tämä liike sai aikaan hyvin merkittäviä saavutuksia yhteiskuntatieteen, kulttuurin ja järjestöelämän alueella. Mutta käänne kansainvälisessä luokkataistelussa kapitalismin eduksi taittoi tämän liikkeen selkärangan. Sosialismin voitot ja työväenluokan eteneminen olivat synnyttäneet silloisessa nuorisossa ja tiedonantajaliikkeessä liian optimistisen kuvitelman yhteiskuntakehityksen etenemisestä. 70- luvulla kävi kuitenkin selväksi, että puoluehajaannusta emme kykene maassamme tyydyttävästi ratkaisemaan. Ilmeni, että Neuvostoliiton talouskasvu alkoi kangerrella, kun tuotantoon ei kyetty soveltamaan uudempaa tekniikkaa. Samaan aikaan opiskelevan nuorison pääjoukko alkoi valmistua työelämään ja sen sosiaalinen asema siirtyi yhteiskunnan rattaissa lähemmäksi “eliittiä”. Tämän seurauksena osa nuorisosta alkoi vetäytyä syrjään kommunistisesta liikkeestä osan alkaessa etsiä marxilaisuudesta poikkeavia ratkaisuja yhteiskuntaelämän ongelmiin. Tiedonantajaliikkeen sisään syntyi ns. kolmaslinjalainen suuntaus.

SKP kolmaslinjalaisuuden perillinen
Hyvin käsittämättömältä tuntui silloin, että teoreettisesti valveutuneet toverit eivät kyenneet soveltamaan tieteellistä yhteiskuntateoriaa sellaiseen luokkataistelun tilaan, jossa työväenluokka joutui altavastaajaksi. “Kolmaslinjalaisuus” syntyi, kun oikeistohyökkäyksen ja puolueessa pitkään jatkuneen taistelun paine harhautti puolueen määrätyn osan etsimään “uusia” malleja ja ratkaisuja. Se näkyi vallankumouksellisen perspektiivin hämärtymisenä, jolloin toiminnan perustaksi ei enää otettu marxilais- leniniläistä arviota yhteiskunnan tilasta, vaan uusia keinoja ongelmien ratkaisuun etsittiin subjektiiviselta pohjalta. Alussa Tiedonantajaliikkeen johto esiintyi kolmaslinjalaisia vastaan uskaltautumatta kuitenkaan koskaan sen teoreettiseen arvosteluun. Gorbatshovin valinta NKP:n pääsihteeriksi johti kolmaslinjalaisen suuntauksen lopulliseen voitttoon Tiedonantajaliikkeessä. Kun keskeisiä “vastustajia” (mm. Urho Jokinen) kutsuttiin Neuvostoliittoon “uudelleenkoulutukseen”. 80- luvun loppua kohti tultaessa entisen nuorisoliikkeen rippeet ryhmittäytyivät SKP(y):n ympärille. Kolmaslinjalaisuus muotoutui linjaksi, joka siirtyi SKP(y):n asiakirjoihin. Linjaa kuvaa tiukka sitoutuminen Vasemmistoliittoon siihen saakka kun heidät heitettiin sieltä pois, sekä sitoutuminen Gorbatshoviin ja Neuvostoliittoon sen lopulliseen hajoamiseen saakka.

SKP:n taktiikasta ja päälinjasta
Kolmaslinjalainen suuntaus synnytti sen poliittisen kulttuurin, jonka näemme vielä tänään “SKP”:n piirissä. Yhteiskunnallisissa kysymyksissä se hylkää marxilais- leniniläisen tieteellisen metodin ja ottaa tilalle lähinnä subjektiivisen ja humanistisen suhtautumistavan yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Tavoitteita ei aseteta enää marxilaisen tieteen pohjalta, vaan subjektiivisin yleishumanistisin perustein. SKP itse sanoo (edustajakokousteesit, Turku): “SKP- yhtenäisyyden puoluekonferenssista 1988 käynnistyi keskustelu puolueen päälinjan kehittämisestä ja uudenlaisesta sosialismi- käsityksestä, jonka johtopäätöksenä kirjattiin vuonna 1994 SKP:n uuteen ohjelmaan myös luku Neuvostoliiton hajoamisen opetuksista”. Vanhan SKP:n päälinja voitiin määritellä siten, että se on kansanrintaman rakentaminen monopolipääomaa vastaan ja sen kautta porvarillisen demokratian lujittaminen ja sitä kautta siirtyminen sosialistiselle kehitysuralle. Olosuhteet ovat sosialismin perääntymisen jälkeen toki uudet, mutta sekä KTP:ssä että nyt Kommunistien liitossa hyväksyimme edelleenkin päälinjaksemme monopolienvastaisen kansanrintaman rakentamisen. Uuden SKP:n ohjelmista ja asiakirjoista ei päälinjan määrittelyä löydä. SKP:n asiakirjoista huomaa kuitenkin, että niissä kohdissa, jossa pitäisi esittää ratkaisumalliksi monopolienvastaisen kansanrintaman rakentaminen, tämä kierretään. SKP:n Turun puoluekokousteeseissä esimerkiksi todetaan, että “on voitettava kommunistien ja muiden vasemmistovoimien kansainvälisen yhteistyön jälkeenjääneisyys”. Mutta ei anneta viitettäkään siihen suuntaan millaista yhteistyön tulisi olla. SKP:n ohjelma puolestaan tyytyy ilman marxilais-leniniläistä luokka-analyysiä erittelemään nykyistä yhteiskuntaa. Ehkä johtopäätökseksi tästä erittelystä voidaan SKP:n ohjelmassa lukea, että “kaiken kaikkiaan kansamme enemmistön edut, pyrkimykset ja toiveet törmäävät suuren rahan valtaan”. Luvussa “Vasemmistolainen vaihtoehto esitetään erilaisia vaatimuksia ja tavoitteita esim: demokratian laajentamisesta, sosiaaliturvan kehittämisestä, sukupuolten tasa-arvon toteuttamisesta yms. Mutta nämäkään vaatimukset eivät mitenkään tuo esiin SKP:n luonnetta työväenluokan luokkapuolueena, eivätkä mitenkään poikkea minkä tahansa porvarillisen yhteiskunnan puolueen tavoitteista. Todellisen viitteen SKP:n kirjoittamasta päälinjasta antaa se, että useissa yhteyksissä puhutaan SKP:n sitoutumisesta kansalaisliikkeisiin. Käytännössä SKP näkeekin itsensä demokraattisen yhteisrintaman runkona, johon voidaan kiinnittää erilaisia kansanliikkeitä. Tämä on hyvinkin ristiriitainen taktiikka puolueelta, koska lähestyäkseen erilaisia kansanliikkeitä joutuu SKP luonnollisesti madaltamaan ohjelmalliset tavoitteensa hyvin lähelle näiden kansalaisliikkeiden tavoitteita.

KTP:n perustaminen
Siinä vaiheessa, kun tiedonantajaliikkeen piirissä kolmaslinjalainen suuntaus alkoi aatteellisen eheyden sijaan pyrkiä pelkästään puolueen teknilliseen yhdistämiseen, alkoi puolueen luokkakantaisen väen piiristä esiintyä vaatimuksia uuden puolueen perustamisesta. Tiedonantajaliikkeen johto ei koskaan kyennyt tekemään ratkaisua, joka olisi turvannut marxilais-leniniläisen puoluetyön maassamme. SKP:n piirissä voimistui Arvo Aallon johdolla pyrkimys puolueen hajottamiseen. Tiedonantajaliikkeen enemmistö oli kuitenkin sidoksissa Neuvostoliiton Kommunistisen puolueen (NKP) ohjaukseen, eikä kyennyt tekemään minkäänlaista ratkaisua edes siinä vaiheessa, kun SKP ja SKDL hajotettiin. NKP:n ideologisen kurssin ajauduttua sivuraiteelle Tiedonantajaliikkeen johto ei vieläkään kyennyt näkemään tilannetta selvästi vaan seurasi NKP:n ja Gorbatshovin linjaa loppuun saakka. Tämän seurauksena luokkakantaiset kommunistit perustivat KTP:n keväällä 1988, kun oli käynyt selväksi, että oman puolueen perustaminen on ainoa tapa turvata marxilais- leniniläinen kommunistinen puoluetyö maassamme.

KTP:n periaatteista
Perustamisesta lähtien KTP:n piirissä suuntauduttiin arvioimaan puolueen asemaa ja paikkaa uudessa tilanteessa. Puolue määriteltiin alusta saakka työväenluokan puolueeksi, joka puolustaa työväenluokan ja sen liittolaisten asemaa. Puolueen ideologiseksi perustaksi määriteltiin Marxin, Engelsin ja Leninin löytämä tieteellinen yhteiskuntakäsitys marxismi- leninismi. Yhteiskuntakehityksen keskeiseksi tekijäksi nähtiin edelleen työväenluokan ja kapitalistiluokan välinen luokkataistelu. Aikakauden luonne KTP:n piirissä määriteltiin kaikista luokkataistelun piirissä esiintyvistä vaikeuksista huolimatta kapitalismista sosialismiin siirtymisen aikakaudeksi, sen vaiheeksi, jossa työväenluokka järjestäytyy uudelleen. KTP:n ohjelmallisissa asiakirjoissa selvitettiin hyvinkin selkeästi liittolaispolitiikan välttämättömyys ja periaatteet miten demokraattisista uudistuksista voidaan siirtyä sosialistiselle kehitysuralle. EU:n vastaisesta taistelusta KTP:n piirissä esitettiin arvio, jonka mukaan EU on monetaristisen ja uusoikeistolaisen politiikan synonyymi. Sen mukaisesti EU:n vastustajien tulisi olla uusoikeistolaisen politiikan vastaisen kansanrintaman ytimenä, koska EU:n kumoaminen edellyttää ensinnä sen yhteiskunta- ja talouspolitiikan kumoamista. Kokonaisuutena KTP:n ohjelmalliset asiakirjat olivat osoitus siitä, että puolueen piirissä paneuduttiin aikamme yhteiskuntakehityksen marxilais- leniniläiseen arvioon.

KTP:n ja SKP:n ongelma
SKP ja KTP syntyivät molemmat luokkakantaisen liikkeen jatkumona. Tiedonantajaliikkeen osa, joka alunperin omaksui kolmaslinjalaisuuden kuului juuri tähän ns. taistolaisnuorisoon. Sen voima koko liikkeessä oli niin suuri, että se veti mukaansa sen järjestökentän, joka edusti näitä kahdeksaa piirijärjestöä. Siksi oli luonnollista, että “uusi” SKP suuntautui kolmaslinjalaisesti. Nyt tiedämme, että huolimatta KTP:n oikeansuuntaisesta linjasta ja asiakirjoista, myös se hajosi. Mistä tässä on kysymys? KTP:n puolella oli niin, että sinne siirtyi se hyvin vasemmistolainen osa jäsenistöä, joka piti loppuun saakka kiinni kommunistisen liikkeen ulkoisista periaatteista ja tunnusmerkeistä, tuntematta aina sen marxilais- leniniläistä sisältöä, muutoin kuin subjektiivisten mielikuvien perusteella. Kommunistisen liikkeen historiasta tiedämme, että juuri tällaiset kommunistit eivät halunneet mitenkään ymmärtää esim: lokakuun vallankumouksen jälkeen Venäjällä sitä, että taktiikkaa tuli muuttaa silloin, kun oli käynyt selväksi, että aseellista vallankumousta Euroopassa ei voida enää jatkaa, vaan tulee siirtyä uuteen taktiikkaan, jossa Neuvostoliitosta luodaan sosialismin sillanpääasema Eurooppaan. KTP:n piirissä voitiin kehittää oikeaa marxilais- leniniläistä linjaa. Valmistellut asiakirjat hyväksyttiin, koska kaikkien mielestä ne näyttivät paperille painettuina hyviltä. Siinä vaiheessa, kun tuli aika ja mahdollisuus panna yhteisesti hyväksyttyä päälinjaa käytäntöön ilmeni, että ei KTP:n jäsenkunta ollut alkuunkaan perillä kommunistisen liikkeen taktiikan periaatteista, eikä ymmärtänyt ollenkaan omia asiakirjojaan. Tässä mielessä KTP:n ja SKP:n johdolla on sama ongelma, marxismi leninismi on korvattu vaistonvaraisuudella.

KTP ajautui umpikujaan
KTP:n hajoamisen perussyynä oli pidettävä sitä, että keskusneuvoston enemmistö veti “länget kaulaansa”, eikä uskaltautunut toteuttamaan puolueensa ohjelmallisissa asiakirjoissa mainittua tärkeintä taktista tehtävää: suurpääoman vastaisen demokraattisen yhteisrintaman rakentamista. Mikä sitten pelotti KTP:n “kaaderit” pois tolaltaan jää tässä yhteydessä vastausta vaille, koska selvää oli, että eivät kaikki KTP:ssä näin autuaan tietämättömiä puolueensa linjasta olleet. Kuitenkin erimielisyydet kommunistien taktisen tavoitteen, monopolienvastaisen yhteisrintaman kehittämisestä johtivat vuoden 2002 alkupuolella KTP:n maaliskuun keskusneuvoston kokouksessa puolueen lehden, Työkansan Sanomien, päätoimittajan ja puolueen pääsihteerin erottamiseen tehtävistään. Myöhemmin toukokuussa puolueen Helsingin piirijärjestö ja kaksi sen perusosastoa erotettiin samasta syystä puolueesta. Tämä johti siihen, että lähes puolet aikaisemmista keskusneuvoston jäsenistä joutui jättämään paikkansa. Merkittävin seuraus tästä oli kuitenkin, että näiden tapahtumien kautta KTP menetti mahdollisuutensa ottaa haltuunsa se tehtävä, joka kommunisteille historiallisesti asettuu. Kielteinen päätös rintamapolitiikan kehittämisestä ”kipsasi” KTP:n tulevan kehityksen, sillä oli selvää, että KTP: n piirissä ei tämän jälkeen voida tehdä ensimmäistäkään aloitetta monopolienvastaisesta liittolaispolitiikasta käytävän keskustelun avaamisesta.

Kommunistien liiton asema ja paikka
Kommunistien Liiton perustaminen oli pakon sanelema toimenpide tilanteessa, jossa marxilais- leniniläiselle linjalle ei löytynyt enää paikkaa Suomen puolue- elämässä. Perustamiskokouksessaan antamassaan tiedotteessa kommunistien Liitto totesi, että uusi järjestö ottaa suorittaakseen kaikki puolueelle kuuluvat tehtävät, mutta rekisteröidään vain yhdistykseksi sulkematta pois mahdollisuutta muuttaa se myöhemmin rekisteröidyksi puolueeksi. Lisäksi todettiin: “Uuden järjestön kritiikkinä SKP:n suuntaan on, että puolue antoi 1980-luvulla periksi marxismi-leninismistä, eikä puolue ole vieläkään saavuttanut takaisin uskottavuuttaan kommunistisena puolueena. KTP:n suuntaan kritiikki on puolueen selvästi havaittavissa oleva eristäytymispyrkimys suurimmasta osasta työväenluokkaa. Yhteistyö sopii heille vain aatteellisesti samanmielisten kanssa”. Tähän mennessä Kommunistien Liitto on hyväksynyt oman puolueohjelman, sekä tuottanut siitä englanninkielisen laitoksen, jotka ovat luettavissa myös puolueen nettisivuilta. Kommunistien Liitolla on työn alla kaksi asiakirjaa: “90 vuotta kommunistien toimintaa Suomessa” sekä “Sosialismin ja kommunistisen liikkeen vaikeuksien syistä”. Kommunistien Liitto on toiminnassaan keskittynyt hyvin voimakkaasti puolustamaan suurpääoman vastaisen kansanrintaman kehittämistä sekä kommunistisen liikkeen eheyttämistä marxilais- leniniläiseltä perustalta. Kansanrintamapolitiikasta Kommunistien Liiton asiakirjoissa todetaan mm: “Demokraattisen rintamapolitiikan tärkein tehtävä on puolustaa työtätekevän kansanosan toimeentuloa ja elämänvarmuutta ja näin irrottaa Suomi EU:n uusoikeistolaisesta talouspolitiikasta. Tällainen rintama ei rakennu ilman vahvaa marxilais- leniniläistä ja tieteelliseen yhteiskunta- analyysiin kykenevää kommunistista puoluetta, joka kykenee toimimaan laajan kansanrintaman moottorina ja olemaan yhteistyössä kaikkien niiden tahojen kanssa, jotka näkevät suuren rahan vallan etujensa vastaisena ja vastustavat monopolien ylivaltaa”. Kommunistien yhteistyöstä todetaan mm: “Yhteistyön kehittäminen SKP:n, KTP:n, Kommunistisen nuorisoliiton ja Kommunistien Liiton välillä on välttämätöntä yhtenäisen marxilais- leniniläisen puolueen organisoimiseksi maahamme”.

Maailman kommunistien ongelma
Kommunistien Liitossa käydyssä keskustelussa olemme todenneet, että sosialismin hajoamisen jälkeen jäljelle jääneet ja perustetut uudet puolueet eivät ole juurikaan edenneet aatteellisesti ja järjestöllisesti. Puolueiden välillä ei käydä keskustelua yhteisen kapitalisminvastaisen luokkataistelutaktiikan kehittämisestä. 15 vuotta on kuitenkin tarpeeksi pitkä aika tällaisen keskustelun kypsyttelyyn. Nyt on olemassa merkkejä siitä, että tämä keskustelu lähtisi meillä Suomessa käyntiin. Olisi hyvin toivottavaa, että tämä olisi merkki “jäiden särkymisestä” niin paljon, että sama tapahtuisi myös kansainvälisessä mitassa.

Heikki Männikkö