Opimmeko mitään?

Jo kaksisataa vuotta sitten todettiin, että jos emme tunne historiaa, joudumme elämään sen uudestaan. Viime kesänä Lappeenrannan museossa järjestettiin Venäjän tsaarin Nikolai II:n pukunäyttely. Niissä merkeissä näyttelyn intendenttiä haastateltiin TV 1:ssä. Siinä hän totesi, että Nikolai II oli hyvä ja rakastava perheenisä. Mitä muuta hän oli, se jätettiin sanomatta.

Nikolai II:sta tuli Venäjän tsaari ja itsevaltias 26 vuotiaana. Jo kolmikymppisenä hän aloitti suomalaisten sortamisen antamalla helmikuun manifestin, jonka tavoite oli Suomen venäläistäminen. Siitä alkoi ensimmäinen 1899-1905 sortokausi. Toinen sortokausi alkoi 1908 ja kesti Venäjän vallankumoukseen saakka! Tässä on ryssävihan juuret.

Tsaari ei sortanut yksin suomalaisia. Venäjän työläisten ja talonpoikien elämä oli pelkää raatamista, kurjuutta, vilua ja nälkää. Siksi Pietarissa pappi Gabon järjesti työläisten uskonnollisen ja rauhallisen kulkueen anomaan tsaarilta helpotusta kurjuuteensa. Tsaari otti heidät vastaan konekivääreillä ja ratsuväellä. Tuhat ihmistä tapettiin ja kaksituhatta haavoittui. Pietarin katuja huuhtoi työläisten veri. Tuo sunnuntai tammikuun 9. päivä 1905 muistetaan verisunnuntaina. Sen ja kurjuuden vuoksi koko Venäjällä alkoi laajat lakkoliikkeet ja jopa sotilaiden kapinointi. Ne tsaari Nikolai II kukisti verisesti.

Ensimmäisessä maailmansodassa 1914-17 kaatui venäläistä työläistä ja talonpoikaa yli 2,3 miljoonaa. 5,3 miljoonaa haavoittui. Venäjälle sota oli katastrofi. Itsevaltiaan tsaari Nikolai II kaksikymmentäkolme vuotta kestänyt valtakausi oli verinen.

Vähän ennen, kun Nikolaista tuli Venäjän tsaari ja itsevaltias, C.G.E. Mannerheim valmistui tsaarin ratsuväkiopistosta. Hän oli Nikolaita vuotta vanhempi. Tsaari Nikolai II ylensi Mannerheimiä nopeasti. Jo 37 vuotiaana hän oli eversti, 44 vuotiaana kenraalimajuri ja tsaarin henkivartiokaartin komentaja. Mannerheimin sotilasura kuvastaa hänen uskollisuuttaan Suomen sortajalle tsaari Nikolai II:lle.

Venäjän vallankumouksen jälkeen joulukuussa 1917 Mannerheim tuli Suomeen. Täällä hänet nimitettiin heti suojeluskunnan ylipäälliköksi eli samana vuonna, kun Neuvosto-Venäjä myönsi Suomelle itsenäisyyden. Vasta helmikuun lopussa 1918 Mannerheimin johdolla suojeluskunnat ryhtyivät saksalaisten ratkaisevalla tuella kukistamaan punaisia, jotka hallitsivat Etelä-Suomea. Tässä luokkasodassa kolmekymmentätuhatta työläistä ja talonpoikaa menetti henkensä, josta suojeluskunnat saivat lisänimen – lahtarikaarti.

Punaisten lahtaaminen ei vielä tyydyttänyt Mannerheimiä. Siksi hän kävi 1919 kiivaita neuvotteluja Venäjän valkoisten kanssa, että Suomesta hyökättäisiin punaisten neuvostojen Pietariin. Suomen herrat olivat varpaillaan. He pelkäsivät, että Suomi on ollut liian vähän aikaa itsenäinen. Hyökkäys sai jäädä odottamaan toista aikaa.

1930-luvun lopulla Stalin teki Suomelle ehdotuksen aluevaihdosta; Suomi luovuttaisi Kannakselta Leningradin suojaksi 2 761 km2 ja saisi sen korvaukseksi Laatokan pohjoispuolelta 5 529 km2. Jo 1919 syntyneen Venäjälle hyökkäämisen ja Suur-Suomi haaveiden vuoksi se ei kelvannut Mannerheimille. Seurauksena oli kaksi sotaa. Suomi menetti lähes satatuhatta miestä kaatuneina. Itsenäisyyden Suomi säilytti vain siksi, että se suostui vetäytymään vuoden 1940 rajojen taakse ja lisäksi luovuttamaa NL:lle Petsamon nikkelialueet ja – lupasi ajaa Hitlerin joukot maasta.

Tammikuussa oli verisunnuntain lisäksi toinenkin merkkipäivä. 27. päivä tuli kuluneeksi 60 vuotta siitä, kun neuvostoarmeija lopetti Auschwitzin tuhoamisleirin ja vapautti sen vangit. Itse asiassa Neuvostoarmeija lopetti kaikki tuhomamisleirit ja yhdestätoista keskitysleiristä seitsemän. Neljä keskitysleiriä jäi länsiliittoutuneiden lopetettavaksi.

Näyttää siltä, että sodissa siviilien tuhoaminen saa jatkua, sillä Auschwitzin muistotilaisuudessa tuomittiin yksin vainot. Mutta – toisessa maailmansodassa tapettujen siviilien määrä ylitti 23 miljoonaa. Tuhoamisleirien jälkeen hurjinta siviiliväestön joukkomittaista tappamista olivat (sota oli jo päättynyt Euroopassa!) atomipommit Hiroshimaan ja Nagasakiin, joissa muutamassa sekunnissa menehtyi lähes yhtä monta siviiliä kuin Yhdysvaltojen sotilaita koko maailmansodan aikana! Pommien jälkiseurauksina kymmenien tuhansien menehtyneiden oikeaa määrää ei tiedä kukaan.

Vainoista riippumatta siviiliväestö on tänäkin päivänä sotien syytön häviäjä. Yhdysvallat ovat epävirallisesti tunnustaneet, että irakilaisia siviilejä on tapettu satatuhatta. Totuus lienee kaksikertainen. 1990-luvun alusta lähtien Yhdysvallat on käyttänyt (köyhdytetyn uraanin) atomiaseita hyökätessään Balkanille ja kaksi kertaa hyökkäyksissä Irakiin. Niiden siviiliuhrien määrää ei saa koskaan tietää. Atomisaaste pysyy maaperässä (puolittumisaika on 4,5 miljardia vuotta) ja kulkeutuu pohjavedessä, ravintoketjussa ja hengitysilmassa ihmisiin aiheuttaen syöpää, solu- ja perimävaurioita ja se kulkeutuu edelleen syntyvien lasten kautta sukupolvesta toiseen. Saastuneilla alueilla vammaisina syntyneiden lasten määrä on lisääntynyt räjähdysmäisesti.

Tänään tuntuu siltä, ettei meillä, eikä maailmalla, ole opittu historiasta mitään, kun meillä sortaja tsaarille tehdään kunniaa ja kun meillä ja maailmalla ahkerasti kalistellaan nopean toiminnan aseita ja uusia kehitellään. Emmekö todella opi mitään, vaikka maailma on täynnä sodan verisiä jälkiä? Joudummeko elämään historian uudestaan? Emmekö enää hyväksy 2. maailmansodan loppumisen vakuutusta; joka ryhtyy mihin tahansa hyökkäyssotaan, syyllistyy sotarikokseen!?

Kai Kontturi