Digitaalisen lukemisen mekanismit

 

DIGITAALINEN LUKEMINEN: peruskäsitteitä

Koskimaan esittämän jaottelun pohjalta digitaalinen kirjallisuus voidaan jakaa neljään osa-alueeseen:

1. Perinteisten, painettujen tekstien digitalisoinnit
(Esimerkiksi Gutenberg-projekti)

2. Digitaalisesti julkaistut uudet tekstit, jotka noudattavat painettujen tekstien konventioita eivätkä varsinaisesti hyödynnä hypertekstin mahdollisuuksia                                                                          (Esimerkiksi tunnettujen kirjailijoiden sähkökirjat, jotka julkaistaan ainoastaan lukulaitekäyttöä varten)

3. Digitaalisuutta uutena ilmaisumuotona hyödyntävät tekstit: hypernovellit, interaktiivinen runous, multimediahakuteokset jne.
(Erilliset teokset)

4.  Uusi verkkokirjallisuus, joka hyödyntää internetin ilmaisumahdollisuuksia: linkittämistä, jatkuvaa muokattavuutta jne.
(Yhteenlinkitetyt teokset, joita Koskimaa luonnehtii varsinaisiksi hyperteksteiksi)
 

>
 

---

 
 

Hypertekstin osat:

Leksia:
George P. Landow'n Barthesilta omaksuma termi, jolla tarkoitetaan hypertekstin pienintä yksikköä:

Leksia =
hypertekstin yksikkö, jonka linkki yhdistää toiseen yksikköön.

Ankkuri=
paikka, johon linkki leksiassa sijoittuu.
 

Leksian määritelmä ei päde, mikäli hyperteksti määritellään "ajattelun, lukemisen ja kirjoittamisen tekstuaalisena rakenteena, joka mahdollistaa merkityskokonaisuuksien toisiinsa liittämisen ja niiden välisten suhteiden ilmaisemisen",
pitäisi leksiakin määritellä siten, että linkin osoittama suhde sisältyisi siihen.

Jos leksia määriteltäisiin hypertekstin pienimmäksi toisiinsa linkitetyksi tekstuaaliseksi kokonaisuudeksi, korostuisi hypertekstin luonne suhteita ilmaisevana välineenä.
 

>

---

Ellen Kotanen       10.10.2001                                                    sisältö