Julk. lyhennettynä Ydin-lehdessä 3/2001Ideoita, joille aika on kypsynyt
ENDistä ATTACiin
on n. 20 vuotta. E.P.Thompsonin kirjoittama END-manifesti esitettiin
ensimmäisine allekirjoituksineen Euroopalle ja maailmalle keväällä
1980. Se ilmestyi suomen kielellä runsaan vuoden viiveellä, syksyllä
1981. Ignacio Ramonet'n kipinöivä pääkirjoitus Le Monde
Diplomatique'ssa, jossa hän ehdotti ATTACin perustamista, julkaistiin
joulukuussa 1997. Sen suomennos pantiin internetin kautta yleiseen
jakeluun tammikuussa 2001.
Liittyvätkö END ja ATTAC toisiinsa? Sitä sopii hyvällä syyllä kysyä
joskin kysymys saattaa olla hämmentävä ihmisille, joille END on
tuntematon käsite. Sitä tuskin mainittiin koulun historiatunneilla.
1.
END ja ATTAC ovat (kumpikin omassa ajassaan) ideoita, joiden aika on
tullut. Tällaista ilmiötä eräs filosofi on kuvannut "teoriaksi, joka
valtaa joukot".
E.P.Thompsonin/I.Ramonet'n lisäksi mainittakoon teoreetikkoina myös
Mary Kaldor/Susan George.
Valtioiden hallitukset tai edes oppositiopuolueiden johtajat eivät
tyypillisesti alkuunkaan ymmärtäneet/ymmärrä, että aika oli/on kypsä
näiden ja muiden riippumattoman älymystön edustajien ilmaisemille
ajatuksille. Nämä ideat eivät myöskään syntyneet eri maiden
talouselämän tai yliopistojen johtajien aivoissa. Journalistitkin
olivat ENDistä tai ATTACista kuultuaan aluksi kuin ällikällä lyödyt.
Kansan "syvät rivit" osasivat/osaavat kuitenkin heti seurata
Zeitgeistin tanssiaskeleita. Kun END/ATTAC siirtyi/siirtyy miljoonien
kansalaisten tietoisuuteen, muodostivat/muodostavat he aineellisen
voiman, jota yhteiskunnan vakiintuneet johtajat eivät enää voineet/voi
olla ottamatta huomioon. Myös journalistien oli/on silloin vaihdettava
ääni kelloissaan.
2.
Joissakin maissa siirtymäaika, henkisen ilmaston muuttuminen,
kesti/kestää vain kuukausia, toisissa vuoden tai useitakin vuosia.
ENDin osalta lokakuun 10. päivää 1981, jolloin n.300.000 ihmistä
osoitti Bonnissa mieltään "Idän ja Lännen ydinaseita vastaan", voidaan
kenties pitää käännekohtana Saksassa. Siihen saakka lehdistö suhtautui
uuteen "neutralistiseen" ja "pasifistiseen" liikkeeseen kyynisellä
ennakkoasenteella, joka tyytyi sanomaan, että Rooseveltin, Churchillin
ja Stalinin Jaltassa v. 1945 sopima järjestys on ikuinen. Mutta
suurten rauhanmielenosoitusten edessä lehtien oli yksinkertaisesti
pakko raportoida, etteivät kansalaiset enää tahtoneet uskoa
suurvaltojen määräämän maailmanjärjestyksen muuttumattomuuteen.
Tätä kirjoittaessani en osaa arvioida onko ATTAC jo rantautunut
Saksaan. Tanskaan, Norjaan ja Suomeen ATTAC on ilmeisesti
vakiintumassa talvella ja keväällä 2001. Ruotsissa eräs käännekohta
saavutettiin tämän vuoden loppiaisena kun Ruotsin ATTACin
perustamistapahtuman yhteydessä maan oikeistolehdistöä edustava
Expressenkin alkoi tervehtiä ATTACia "älykkäänä vastustajana". (Siihen
saakka kyseinen lehti oli kuvannut ATTACia lähinnä kivenheittäjien
liikkeeksi.)
END syntyi Iso-Britanniassa. ATTACin idea on sen sijaan lähtöisin
Ranskasta, maasta joka ENDin kannalta muodosti suuren poikkeuksen.
Ranskalaiset rakastivat liikaa omaa ydinpommiaan. Ranskanmaassa ENDin
aika koitti vasta Berliinin muurin kaaduttua, ts. vasta ENDin idean
muuttuessa osaksi maailmanpolitiikan todellisuutta.
3.
Euro-ohjukset ja Tobinin vero ovat tietenkin hyvin erilaisia asioita.
Mutta kumpikin edustaa vain jäävuoren huippua. Euro-ohjukset olivat
murto-osa ydinasevaltojen overkill-kapasiteetista, Tobinin vero on
"hiekanjyväsiä liian tehokkaasti toimivien kansainvälisten
rahamarkkinoiden rattaissa". Euro-ohjukset olivat se viimeinen pisara
joka sai ydinasevarustelun mielettömyyden maljan vuotamaan yli
äyräiden, Tobinin vero on se pieni oka, joka puhkaisee neoliberalismin
jättikuplan. Eivätkö euro-ohjukset ja Tobinin vero sittenkin muistuta
toisiaan?
Kyllä ja ei. Kyllä siinä olennaisessa mielessä, että euro-ohjukset
/Tobinin vero auttoivat/auttaa kiinnittämään laajojen kansanjoukkojen
huomion vallitsevan järjestelmän irrationaalisuuden ylijäämään, järjen
kammoksumaan tyhjiöön. END/ATTAC syntyi/syntyy korjaakseen
globaalisessa järjestelmässä ilmennyttä alkeellisen järjen puutetta ja
olikin/onkin muuten juuri tästä syystä idea, jonka aika on tullut.
4.
NATOn ja Varsovan Liiton välisen kylmän sodan kuvaamiseksi E.P.
Thompson keksi "eksterminismin" käsitteen, joka loi valoa
ydinasevarustelun näennäisesti hallitsemattomaan jatkumiseen ja
kiihtymiseen. Susan George puolestaan viittaa artikkelissaan
(Neoliberalismin lyhyt historia) nykyisten kansainvälisten
rahoitusmarkkinoiden näennäiseen omalakisuuteen. Molemmissa
tapauksissa joudumme globaalisen järjestelmän hallittavuutta koskevien
kysymysten eteen.
Kuvaannollisella kehotuksellaan "Riisukaamme markkinat aseista" myös
Ignacio Ramonet tarkoittanee globaalitalouden hallitsemattomuutta ja
omalakisuutta, etenkin rahoitusmarkkinoiden asevarustelukierrettä
muistuttavaa kehitystä. Tästä johtunee itse asiassa hänen
viittauksensa aseistariisuntaan. (Onko rahoitusmarkkinoilla loppujen
lopuksi hallussaan muita "aseita" kuin tuo omalakisuutensa?)
5.
END ilmeni ensisijaisesti kansalaisten protestiliikkeenä molemmin
puolin sotilasblokkien jakamaa Eurooppaa. "Protest and survive",
"protestoi ja säily hengissä!" oli yksi END-liikkeen tärkeimmistä
sloganeista. Rauhanmielenosoitukset ja -marssit kuuluivat liikkeen
keskeisiin menetelmiin.
Myös ATTAC laukaisee protestin, syvältä kumpuavan hyljintäreaktion,
joka kohdistuu aikamme patologiseen markkinahälyyn, neoliberalistisen
politiikan vaihtoehdottomuuteen ja monikansallisten yhtiöiden
ylivaltaan. Mutta ATTAC on luonteeltaan rakentavampi kuin END. Tämä
käy myös ilmi iskulauseesta, jonka ATTAC on ottanut omakseen: "un
autre monde est possible", "toisenlainen maailma on mahdollinen"!
(END-liikkeessäkin haluttiin kyllä uskoa toisenlaiseen maailman
mahdollisuuteen. Ensiksi oli kuitenkin taattava itse maailman
mahdollisuus, joka uhkasi kadota miltei väistämättömältä näyttävän
ydinsodan seurauksena.)
ATTAC tahtoo rakentaa uutta kansainvälistä talousjärjestelmää, jossa
ihminen asetetaan etusijalle. Esimerkiksi valuuttatransaktioihin
kohdistuva vero (Tobinin vero) voisi ATTACin mukaan olla uuden
globaalin finanssiarkkitehtuurin ensimmäinen rakennuskivi. Tobinin
veron kaltaisten toimenpiteiden toteuttamiseen tarvitaan varmasti myös
mielenosoituksia. Niitä en kuitenkaan pidä ATTACin keskeisimpinä
keinoina. ATTACin tulee mielestäni merkitä demokraattisen
kansalaistoiminnan yleistä elpymistä: opintopiirejä, elävää julkista
keskustelua politiikan, talouden ja teknologian vaihtoehdoista,
ulkoparlamentaarisen ja parlamentaarisen toiminnan keskinäistä
vuorovaikutusta ja kansainvälistymistä.
ENDin tavoitteet olivat omalla tavallaan globaalipoliittisia, ts.
END-liikkeen tavoite ei rajoittunut euro-ohjuspäätösten kumoamiseen,
vaan se pyrki koko ihmiskunnan olemassaoloa uhkaavan kylmän sodan
lopettamiseen. Mutta kylmän sodan keskiö oli Euroopassa ja siksi
END-liikkeen lähtökohta oli verrattain eurooppakeskinen. "Meidän on
alettava toimia kuin yhdistynyt, neutraali ja rauhallinen Eurooppa
olisi jo olemassa", kuten END-manifestissa (1980) sanottiin. Tuohon
lauseeseen sisältyi aikoinaan täysi kapina sekä "Idän" että "Lännen"
poliittis-ideologisia perusolettamuksia vastaan. Tämän päivän
Euroopassa ENDin ohjelma tuntuu osittain toteutuneen, osittain
vanhentuneen. Varmaa kuitenkin on, että END täytyy ennemmin tai
myöhemmin kaivaa esiin siitä historian roskatynnyristä, mihin sitä on
epäoikeudenmukaisesti ja väkisin tungettu.
ATTACin ei tarvitse olla ENDin tavoin eurooppakeskeinen, joskaan
nykyisessäkään tilanteessa ei olisi lainkaan pahitteeksi jos ATTACin
tavoitteita kannattavat kansalaiset onnistuisivat voimistamaan
yhteistoimintaansa myös Euroopassa ja varsinkin itä-länsisuunnassa.
(Tässä yhteydessä mainittakoon vielä varmuuden vuoksi, että suora
yhteistyö Neuvostoliiton ja Itä-Euroopan maiden hallituksista
riippumattomien rauhanryhmien ja -liikkeiden kanssa kuului aikoinaan
ENDin vahvimpiin osaamisalueisiin.)
ATTACin täytyy olla vielä astetta globaalimpi ja
globaalipoliittisempi kuin END. Ollakseen globalisaatioprosessin
myönteinen ja rakentava aines on sen kyettävä rakentamaan kansalaisten
yhteistoimintaa myös
etelä-pohjoissuunnassa. Porto Alegressa (Brasiliassa) 25.30.1. pidetty
ensimmäinen maailman sosiaalifoorumi, jonka yhtenä järjestäjänä oli
ATTAC, osoitti tätä oikeata suuntaa. Porto Alegren foorumi onkin
tämän päivän vastine END-konventeille, 1980-luvun rauhanliikkeen
suurkokouksille, jotka vuodesta toiseen pidettiin Euroopan eri
kaupungeissa.
6.
ATTAC on yhtä nopeasti kuin aikoinaan END saavuttanut laajaa
kannatusta Suomen kansalaisyhteiskunnassa. Lisäksi n. 60
kansanedustajaa on jo (huhtikuun alussa 2001) ilmoittanut
kannattavansa ATTACin tavoitteita tai ainakin sympatiseeraavan niiden
kanssa. Tässä suhteessa ATTAC eroaa jonkin verran ENDistä, jota
varsinkin alussa pidettiin virallisesta ulkopolitiikasta poikkeavana,
kerettiläisenä suuntauksena.
Niinpä esimerkiksi oma poliittinen puolueeni, SKDL, joutui sanoutumaan
julkisesti irti toiminnastani END-aktivistina, kun olin käynyt
tapaamassa Moskovan riippumattoman rauhanryhmän edustajia ja kertonut
kyseisen ryhmän näkemyksistä suomalais-venäläisessä
aseidenriisuntaseminaarissa Moskovassa 27.2.1985.
Tiedonantaja otsikoi silloin: "SKDL:n edustaja törmäili Moskovassa" ja
artikkelin kirjoittaja jatkoi: "Mika Böök hämmensi sekä isännät että
muut suomalaiset omituisella esiintymisellään".
Tämä muisto ei ole yksinomaan miellyttävä. Kylmän sodan oloissa
rauhanliikkeen ja esimerkiksi "Moskovan riippumattoman rauhanryhmän"
toiminnan edellytykset olivat itse asiassa varsin ankeat.
Miksi kaivella menneitä? Tässä yksi syy: kansalaisaktivistimme, jotka
viime vuosina eri tavoin ovat valmistaneet maaperää ATTACin tulolle
esim. osallistumalla Seattlen ja Prahan suuriin edistyksellisiin
mielenosoituksiin, MAI-sopimuksen kaatamiseen johtavaan
kansainväliseen liikkeeseen, WTO-kampanjaan jne., tuntuvat joskus
olevan enemmän kuin hämmästyneitä, toisin sanoen myös hieman
kateellisia tai jopa turhautuneita johtuen ATTACin nopeasta kasvusta
ja medianäkyvyydestä.
Haluaisin tässä lopuksi kiittää näiden aktivistien epäitsekästä
toimintaa. Aika on nyt kypsä juuri heidän kylvönsä ansiosta ja siitä
heidänkin tulisi iloita. Hieman pidemmässä perspektiivissä on
kuitenkin myös END ollut raivaamassa tietä nykyiselle kansainväliselle
kansalaisyhteiskunnalle.
Mikael Böök