John Martin (1789-1854)
"Sodoman ja Gomorran tuho" 1852.


HUUMEPOLITIIKKA

Kesä 2000

HUUMEETON SUOMI - VAARALLINEN UTOPIA

Tämä Viridis tarjoaa suomalaiseen huumepoliittiseen keskusteluun aineksia joiden avulla voitaisiin keskustella monipuolismmin huumausainepolitiikasta ja ottaa askelia kohti, humaanimpaa, käytännöllisempää ja rationaalisempaa huumepolitiikkaa.

Suomessa ollaan saavuttamassa huumepoliittisessa keskustelussa jotakin ääripistettä. Paniikinomainen suhtautuminen kaikkeen huumausaineisiin liittyvään saa jo lähes tragikoomisia piirteitä. Tuoreimpia tapauksia ovat urbaanit legendat, jotka saavat vakavasti otettavissa medioissakin huomiota. Perättömiä huhuja jäätelötötteröihin injektoidusta huumeesta tai Pokemon kortteihin ujutetusta LSD:stä lasten saamiseksi "huumekoukkuun" leviteään kritiikittömästi.

Poliisi ja muut viranomaiset ovat huolestuneita, lehdistö revittelee kauhuotsikoita, tutkijat pääosin vaikenevat ja niitä jotka esittävät "virallisesta totuudesta" poikkeavia mielipiteitä ei kuunnella.Toisenlaisia huumeongelmaisten hoitomuotoja käyttäviä lääkäreitä tai laittomien huumeiden käytöstä kertovia jopa erotetaan työpaikoistaan. Vaikuttaa siltä, että huumepoliittisessa ilmapiirissä ollaan menossa todella huolestuttavaan suuntaan. Entinen ulkoministeri Keijo Korhonen ehdotti taannoin (elokuussa 1999) Ilkka-sanomalehden kolumnissaan kuolemanrangaistuksen käyttöönottoa huumerikollisuuden torjumiseksi, ja entinen huumesyyttäjä Ritva Santavuori kannatti kannabista satunnaisesti käyttäneen äidin lasten pakkohuostaanottoa.

Tuleva uusi sisäministeri Ville Itälä (kok) jatkaa samalla linjalla, hän mm. tuomitsi Helsingin Sanomien haastattelussaan ehdottomasti jaon mietoihin ja vaarallisiin huumausaineisiin, ja on myöhemmin esittänyt huumetestien sallimista työpaikoilla. Tällaisten asiantuntemattomien lausuntojen antaminen on vastuutonta ja vaarallista. Ne vievät pohjan asialliselta huumevalistukselta ja hämärtävät sitä tosiseikkaa, että on olemassa myös oikeasti vaarallisia aineita. Mitä ajattelee nuori lukiessaan tällaisia käsityksiä ja havaitessaan sitten, että esimerkiksi kannabiksen käytöstä ei seuraakaan rappio ja päätyminen katuojan kautta hautaan?

Samaan aikaan on Suomessakin havaittavissa myös toiseen suuntaan kulkevaa virtausta, josta ovat esimerkkeinä muun muassa opiaattiriippuvaisten korvaushoitojen laajentaminen ja puhtaiden neulojen jakelu piikihuumeita käyttäville. Ne jotka ovat kiinnostuneempia abstraktien "viestien lähettämisestä yhteiskuntaan" siitä mitä tajuntaan vaikuttavia kemikaaleja yhteiskunta pitää sopivina kuin huumeongelmaisten todellista auttamisesta, yrittävät vastustaa näiden hoitomuotojen käyttöönottoa.

Erityisesti konservatiivinen oikeisto on mieltynyt tähän moralistiseen "kuri ja järjestys" puheeseen, johon kuuluvat myös viimeaikaiset vaatimukset huumetestien ulottamisesta kaikkialle: kouluihin, työpaikoille ja aina rippileireille asti. Vaatimuksia esitetään mitä ilmeisemmin puhtaasti poliittisten pisteiden keräämiseksi sillä tutkimukset osoittavat, että kieltojen politiikalla ei saavuteta huumausaineiden ongelmakäytöstä seuraavien ongelmien vähenemistä.

Nils Christien ja Kettil Bruunin erinomaisessa teoksessa "Hyvä vihollinen. Huumausainepolitiikka pohjolassa" asetetaan tuollaiset lausunnot oikeisiin kehyksiinsä. Kyseessä on "Hyvän vihollisen esiin manaaminen" kun yhteiskunnan konkreettisiin ja liian monimutkaisiin ongelmiin ei keksitä ratkaisuja. Huumausaineista saadaan helposti yksinkertainen ja konkreettinen syntipukki johon kaikki pahuus voidaan helpommin kohdistaa. He toteavat myös, että "vaarallisinta huumeidenkäyttöä on niiden poliittinen käyttö". Sopiikin kysyä minkälaiseen yhteiskuntaan huumeetonta Suomea tavoittelevat tahot ovat yhteiskuntaamme viemässä kun emme pysty pitämään edes vankiloita puhtaina laittomista huumeista?

Onkin kiinnostavaa tarkastella ketkä tästä populistisesta hysteriasta hyötyvät: huumerikolliset, kieltolakilinjaa ajavat poliitikot, huumetyötä tekevät organisaatiot, poliisi, joka mitä ilmeisemmin tietoisesti käyttää hysteriaa hyväkseen määrärahoja lisätäkseen, sekä tietysi aina yhtä kärkäs kaikilla haaskoilla raakkuva pintajulkisuus, joka käärii hysterialla sievoiset voitot.

Huumekieltolain sanomaa on nyt toitotettu kolmisenkymmentä vuotta ja sen seuraukset ovat selvästi nähtävissä. Huumeiden ongelmakäyttö on jatkuvasti kasvanut huolimatta yhä kiristyvästä lainsäädännöstä. Kieltolakipolitiikasta aiheutuvat haitat ovat ylittäneet siitä mahdollisesti saatavat hyödyt. Laittomien huumeiden arvo maailmassa on YK:n laskelmien mukaan noin 8% koko maailmankaupasta (2 800 miljardia markkaa), tämä jättimäinen rahavirta ohjautuu rikollisorganisaatioiden käsiin. On selvää, että tämä vaikuttaa tulevaisuudessa erittäin ikävällä tavalla demokraattisten yhteiskuntien kehitykseen.

On syytä muistaa, että koskaan historian aikana ei ole onnistuttu tajuntaan vaikuttavien aineiden kieltolakien avulla estämään näiden aineiden leviämistä. Yhteiskunnan toimin ei myöskään onnistuta paljoakaan vaikuttamaan ihmisten päihteiden käyttöön, ja vähiten siihen vaikutetaan tilanteessa jossa näiden aineiden markkinat ovat virallisen talouden ja sääntelyn ulottumattomissa, kuten on laita nyt laittomien päihteiden kohdalla. Huumeiden kieltolaki selvästi pahentaa niiden aiheuttamia haittoja.

Vain muutos on pysyvää, emme onnistu vaikka kuinka haluaisimme säilyttämään kulttuuriamme "puhtaana" meidän mielestämme epätoivottavilta vaikutteilta. Tosiasiat tulisi hyväksyä ja keskittyä niiden vahinkojen estämiseen joita huumeiden ongelmakäyttö aiheuttaa. Vaarallinen, haittoja aiheuttava, kieltoihin ja repressioon perustuvan järjestelmä tulisi purkaa ja alkaa suhtautua normaalimmin tajuntaan vaikuttaviin aineisiin.

Tapio Onnela
Viridiksen päätoimittaja

[etusivu]  [pääkirjoitus]  [artikkelit]  [kirjat]  [yleisönosasto]  [toimitus]  [rekisteröinti]

Toimitus Yleisönosasto Kirjat Artikkelit Pääkirjoitus Etusivu