Kalle Keränen: VESI OLI MUSTAA KUIN AIKAKIN

Lähes kymmenen vesi- ja kloorifenoliaiheista juttuani syntyivät kahden 
vuoden aikana. Ensimmäiset julkaistiin alkuvuodesta -98 ja kiihkeimmän 
keskustelun aiheuttaneet syys-lokakuussa-99. Paikallislehtijutuiksi ne saivat 
paljon julkisuutta sen takia, että lokakuun -99 alussa Sulkavan kunta joutui 
sulkemaan Kukkapään vedenottamon raakaveden liiallisen kloorifenolipitoisuuden 
takia. 

Entisen sahan alueelle tehdyn vedenottamon kloorifenoleja ei ilmeisesti olisi 
niin tiiviisti. Alkuperäisen suunnitelman mukaan vedenottamon kloorifenolit olisi 
tutkittu aina viiden vuoden välein ja seuraavan kerran vasta 2001. Nyt jälkikäteen 
asiantuntijat ovat myöntäneet, että tuo väli olisi ollut liian pitkä. 

Juttujen taustatyö oli poikkeuksellisen laajaa ja perusteellista, koska kysymys oli 
niin tärkeistä asioista kuin parintuhannen ihmisen juomaveden laadusta ja terveydestä. 
Työ oli yksinäistä ja raskasta, koska tietoja ja asiakirjoja oli vaikea saada. Liikaa 
kyselevä toimittaja saa hankalan ihmisen maineen. Pienissä ympyröissä se vielä 
korostuu. 

Tekstit vaativat melkoista paneutumista. Se oli arkista urakointia puhelimen,  faksin ja 
sähköpostin ääressä. Silti työ kiinnosti sitä enemmän mitä enemmän epäkohtia ja 
puutteita paljastui.Tuttu kuvio kaikille työstään innostuneille toimittajille. 

Törmäsin mielenkiintoisiin ilmiöihin. Sanotaan, että toimittajan on tiedettävä, miten 
suomalainen, kansanvaltainen yhteiskunta toimii. Voin sanoa että nyt tiedän! Olen 
päässyt kurkistamaan erikoisten kulissien taakse. Eikä näkymä miellytä. 

Viranomaiset ovat avuliaita ja jopa ystävällisiä, mutta vain tiettyyn rajaan saakka. 
Siihen asti kun asiat pysyvät yleisinä. Jos omat päätökset, arviot, lausunnot ja 
suoranaiset kehotukset ovat aikoinaan menneet pieleen ja ovat nyt paljastumassa, 
niin tieto kulkeekin eri laitosten välillä valon nopeudella. Ulospäin kerrotaan sitten 
näkemyksiä ja totuuksia, joista on - tietenkin toimittajan tietämättä - sovittu porukalla 
etukäteen. Siinä eivät silloin paina mitään kirje- tai sähköpostisalaisuudet. Kyseessä 
ei ole salaliitto eikä edes salajuoni, vaan maan tapa. 

Tässä tapauksessa taustalla on iso vyyhti onnettomia yhteensattumia, vahinkoja, ehkä 
tietämättömyyttä ja välinpitämättömyyttäkin. Sitten kömmähdykset on pyritty 
piilottamaan ja niistä on vaiettu. Kunta ja ympäristöiranomaiset unohtivat pyytää 
kannsanterveyslaitokselta lausunnon ja samoin jäi hakematta Itä-Suomen vesioikeudelta 
lupa uutta vedenottamoa varten ja niin edelleen. Eri tulkintojen mukaan niitä ei edes 
tarvittu. 

Yksi sivujuonne on vielä edessä. Rikostutkinta on loppusuoralla ja lähiviikkoina selviää 
tuleeko minulle ja lehdelle syyte kunnanjohtajan julkisesta herjauksesta vai ei. Useiden 
lainoppineiden ja journalistiikan asiantuntijoiden mukaan kyseessä on aiheeton 
tutkintapyyntö. 

Ehkä olen seikkaillut vallan käytävillä ja arkistoissa liian jääräpäisesti. Aluksi vastaanotto 
oli ymmärtävää, säälinsekaista hymähtelyä kuin väärään paikkaan joutuneelle Forrest 
Gumpille. Etkö sinä ymmärrä. Ei paikallislehden toimittajan sovi tuommoisia kysellä! 
Sitten tuli päättäjien vihastuminen: äkkiä olin oman pesän likaaja. Äkkiä myös monet 
luottamushenkilöt halusivat vaieta kömmähdyksensä.  

Isompi jäynänveto sai alkunsa viime lokakuun puolivälissä kunnanjohtajan kirjeestä 
lehden hallitukselle ja tutkintapyynnöstä poliisille. Myös lehden pääomistaja, Sulkava-
seura vedettiin mukaan. Tähän saakka Sulkava-lehti on ollut yksi maan liberaaleimmista 
paikallislehdistä. Ilmapiiri on ollut todella hyvä, reilu ja vapaa. Toivottavasti meno jatkuu 
entisellään muutamien virkaja luottamushenkilöitten pelottelusta huolimatta. 

On pirun raskasta olla epäiltynä rikoksesta, jos itse kokee olevansa täysin syytön. Pitkäksi 
venyvä tutkinta rassaa hermoja ja sitä kaipaa tukea työnantajalta ja työkavereilta. Aina sitä 
ei ole tarjolla. Poliisikuulustelut eivät naurata. Asiakirjapinot ja kuulustelupöytäkirjat ovat 
synkkää luettavaa silloin, kun on itse epäiltynä. Poliisislangi ei huvita jos on itse kohteena. 

Onneksi lukijoilta ja kuntalaisilta on tullut uskomattoman hienoa palautetta! Sen avulla 
kestää vaikka millaista prässiä.   

Tutkiville toimittajille riittää lapioitavaa. Esimerkkejä ja jutunaiheita löytyy, jos vain on 
haluja etsiä. Metsäyhtiöt omistavat kymmenien miljoonien markkojen edestä rantoja 
ympäri maata. Entisten sahojen aikoinaan hyvinkin saastuneita alueita on pikkuisen 
puhdistettu  ja niitä on jo kaavoitettu kesämökki- ja asuntoalueiksi - kuntien ja kaupunkien 
tuella. Uudet Myllypurot ja Kukkapäät odottavat paljastajiaan.  

Tai ydinvoiman räikeä lobbaaminen ja voimayhtiöitten tiedotteiden suora pääsy isojen lehtien 
uutisiksi. Siinäpä ihmettelemistä. Entä alueellisten ympäristökeskusten rooli - tarvitaanko 
maakunnallista asiantuntemusta, joka käytännössä on usein kallista tunarointia? Ja niin 
edelleen. Aiheita on satoja, ellei tuhansia. Toimittajiakin löytyy, jos kustantajilla, radio- ja 
tv-yhtiöillä ja päätoimittajilla on kanttia.  

Toivottavasti työnantajat innostuvat. Esimerkiksi maakuntalehdet ovat täysin hampaattomia.
Päätoimittajat kertovat ylpeinä, että heille suhteet kuntiin ja kunnallisjohtajiin ovat tärkeämpiä 
kuin merkittävät uutiset. Lehtiä lukiessa sen kyllä huomaa. Myös aikakauslehdet voivat 
terävöittää otettaan, paikallislehdistä puhumattakaan.  

Aiheita löytyy läheltä eikä niitten tarvitse olla suuria tai merkittäviä. Niistä voi kyllä kasvaa 
sellaisia, jos osuu arkaan ja ajankohtaiseen paikkaan.    

Oma juttusarjani sai alkunsa niin yksinkertaisesta havainnosta kuin pahalle 
maistuva juomavesi. 

Tutkivan journalismin lumilapiopalkinto on tällä kertaa myös merkittävä tunnustus 
tinkimättömälle paikallislehtityölle. Pidän tätä arvokkaimpana mahdollisena huomionosoituksena 
minkä suomalainen toimittaja voi työstään saada!