Kamtshatka on niemimaa Venäjän itäisellä reunalla. Venäjän aamu alkaa Kamtshatkalta, yhdeksän tuntia ennen kuin Moskovassa. Sen pinta-ala on 472300 km2 ja pituus on 1500 km. Leveyttä niemimaalla on leveimmillään 480 km. Pohjoisin piste on Tampereen leveysasteella, eteläisin piste on Brysselin korkeudella. Helsingistä Kamtshatkan pääkaupunkiin Petropavloskiin on linnuntietä n. 7000 km. Kamthsatkaa ympäröivät Beringinmeri, Ohotan meri ja Tyyni valtameri. Niemimaan lisäksi alueeseen kuuluvat Kommandirskin, Beringin ja Karaginskin saaret. Asukkaita Kamtshatkalla on alle 380 000, siis vähemmän kuin yksi asukas neliökilometriä kohden.
Kamtshatka on karu ja kaukainen maa, joka on aina ollut eristyksissä muusta maailmasta. Alue on ollut suljettu koko Neuvostoliiton ajan aina vuoteen 1990. Yhä sinne saapuvilta suositellaan kulkulupaa ja ulkomaalaisten kannattaa mainita viisumia hakiessaan matkakohde ja osoittaa, että hänellä on kutsu Kamtshatkalle. Niemimaalle ei pääse autolla tai junalla, ja lentokone onkin ainoa tapa päästä sinne, ellei onnistu liftaamaan satunnaisen rahtilaivan kyytiin. Paikalliset mieltävät alueen saarena ja muun Venäjän mantereena. Ympäristötekona lentämisen voi toki minimoida ja matkustaa junalla Venäjän Kaukoitään (esim. Habarovsk tai Vladivostok) ja lentää perille sieltä.
Suurin osa asukkaista, 250 000, asuu "pääkaupungissa" Petropavlovsk na Kamtshatkessa eli PPK:ssa. Muita asutuskeskuksia ovat lentokenttäkaupunki Elisovo ja keskiosissa sijaitsevat Milkovo ja Esso. Niemimaan sisälläkin yhteydet ovat heikot. Tieverkkoa on yhteensä 1000 kilometriä. Kamtshatkan tiet ovat huonossa kunnossa. Täällä ei ole teitä ainoastaan suuntia - tuumaavat paikalliset. Bussimatka Petropavlovskista noin 500 km päässä sijaitsevaan Essoon vie tien kunnosta riippuen 8-12 tuntiin. Huonosta tieverkosta johtuen helikopteri on Kamtshatkalla paljon käytetty kulkuneuvo.
Eristyneen sijaintinsa ansiosta Kamtshatkan luonto on säilynyt koskemattomana. Alue onkin yksi suurimmista ja koskemattomimmista erämaa-alueista maailmassa. Kamtshatkalla on vähän ihmisiä eikä juurikaan teollisuutta. Tähän päivään asti luontoa on uhannut vain tulivuorenpurkaukset. Nyt turismia on harjoitettu 15 vuotta ja kamtshatkalaiset ovat uuden haasteen edessä: kuinka suojata luonto sivilisaatiolta ja turismilta. Vuodesta 1996 27 % maasta on nimetty luonnonsuojelualueiksi.
Kamtshatka on vahvan tuliperäistä aluetta. Siellä on yli 200 tulivuorta, joista 29 on aktiivisesti toimivia. 10 % maailman toimivista tulivuorista sijaitsee Kamtshatkalla. Tulivuorista korkein on Klutsevskoj, n. 4900 m. Vuoret peittävät miltei 3/4 pinta-alasta. Keskinen vuorijono on 900 km pitkä, itäinen 600 km.
Vuorijonojen väliin jää Keski-Kamtsatkan alanko, jonka läpi virtaa Kamtshatka joki. Tuliperäisen maan ansiosta Kamtshatkalta löytyy paljon kuumia lähteitä ja geysireitä. Upein kuumien lähteiden esiintymä Geysir-laakso sijaitsee itärannikolla noin 150 km pohjoiseen PPK:sta. Vaikeiden kulkuyhteyksien vuoksi se löydettiin vasta 1941. Nykyäänkin sinne pääsee vain helikopterilla. Alue on luonnonsuojelualuetta ja kulkemista siellä rajoitetaan. Yhdellä matkatoimistolla on monopolioikeus järjestää helikopterilentoja Geysir-laaksoon. Kesällä 2005 puolen päivän retki maksoi 500 dollaria. Ne, jotka eivät ole retkellä käyneet mieltävät sen "ei hintansa arvoiseksi", kun taas retken tehneet pitävät sitä ehdottomasti kannattavana sijoituksena.
Tulivuoret vaikuttavat Kamtshatkan maaperään. Tulivuoren purkaukset tuhoavat kasvillisuuden laajoilta alueilta. Kasvillisuudeltaan Kamtshatka ei ole kovin rikas, siellä kasvaa vain 1200 kasvilajia. Niistä sata on sellaisia lajeja, jotka kasvavat ainoastaan Kamtshatkalla. Metsää Kamtshatkan pinta-alasta on noin kolmannes. Metsä on tiheää (kivi)koivikkoa, lehtikuusikkoa, poppelikkoa ja lepikköä. Niemimaan pohjoisosa ja vuoristo ovat puutonta tundraa. Metsän ja tundran väliin jää pensaikkoalue, jolla kasvaa tiheää pajua ja pihlajaa. Kamtshatkan eräs kummallisuus ovat heinät, jotka kasvavat jättimäisiksi. Kamtshatkalla kasvaa esimerkiksi 2-4 metrisiä ukonputkia.
Kamtshatkalla on yli 6000 jokea. Useat niistä ovat kapeita ja alle 100 km pitkiä. Ainoastaan yksi joki, Kamtshatka, on merikelpoinen. Joet saavat vetensä jäätiköistä ja lumesta. Keväisin niiden virta on vuolas ja syksyä kohden vesimäärä vähenee. Kamtshatkalaiset ovat ylpeitä jokiensa puhtaudesta, melkein jokaisen joen vesi on juomakelpoista. Järviä on yli 100 000. Ne ovat hyvin pieniä. Suurempia järviä on kaksi, Krontskoe ja Kurilskoe.
Kamtshatkalla on myös vähän eläinlajeja. Nisäkkäitä on noin 40 ja lintuja 250 lajia. Toisaalta harvat lajit ovat lisääntyneet voimakkaasti. Kamtshatkalla elää muun muassa Venäjän suurin harmaakarhuyhdyskunta. Kamtshatkan karhut ovat Euraasian suurimpia. Karhuja arvioidaan olevan 10 000 - 20 000, Kamtshatkaa ei siis turhaan sanota karhujen maaksi. Muita metsissä eläviä nisäkkäitä ovat kettu, soopeli ja susi. Alueella elää myös villipeuroja ja paksusarvilampaita. Pienemmistä nisäkkäistä mainittakoon murmelit ja siiselit, oravan sukuiset pienet uteliaat otukset. Kamtshatkan suurin lintu on kuningasmerikotka, joka on maailman suurin kotka. Niemimaan varsinainen rikkaus on lohi. Kamtshatkan jokiin nousee kutemaan useita lohilajeja, joista riittää saalista niin ihmis- kuin karhukalastajillekin. Lohista suurin ja kokonsa puolesta tavoitelluin on kuningaslohi (King Salmon) mutta taloudellisesti tärkeimpiä ovat punalohi (Soskeye Salmon) lihansa ja koiralohi ( Chum Salmon) kaviaariksi tehtävän mätinsä vuoksi. Rannikkoa asuttavat merileijonat, hylkeet ja mursut. Kamtshatkalla ei ole lainkaan käärmeitä, sammakoita eikä myrkyllisiä hämähäkkejä. Kamtshatkan kasvi- ja eläinlajeista 134 ovat uhanalaisia.
Kamtshatkan talvi on pitkä ja luminen (talvella 2004/2005 lunta tuli paikoittain 17 metriä). Talvet eivät kuitenkaan ole kovin kylmiä, pakkasta on harvoin yli 15 astetta. Tosin keskiosien alangolla pakkanen saattaa paikallisesti olla jopa -50- -57 C. Talvi kestää lokakuusta huhtikuun loppuun. Kesä on lyhyt (kesäkuun puolivälistä syyskuun puoliväliin) ja usein sateinen. Lämpötila on keskimäärin 12-20C, alangolla jopa 35C. Kevät ja syksy vilahtavat ohi lähes huomaamatta. Meri-ilmasto tuo mukanaan kovia tuulia, sateita ja sumuja. Sää Kamtshatkalla vaihtelee nopeasti ja usein, koskaan ei voi tietää, millainen sää on hetken päästä. Nopeiden säävaihteluiden vuoksi omatoimista retkeilyä ei suositella. Nyrkkisääntönä on että hyvällä säällä oppaita tulisi olla 1 kymmentä turistia kohden. Huonolla kelillä, aloittelevalla ryhmällä ja karhumailla oppaita tulee olla useampi. Alueella on noin 70 maanjäristystä vuodessa. Suurin osa näistä on pieniä ja paikallisia. Merenalaisista maanjäristyksistä johtuen alueella esiintyy myös tsunameja.
Kamtshatkalla on ollut asutusta jo noin 15 000 vuotta sitten, jolloin alueella vallitsi jäätiköitymiskausi. Ensimmäisistä asukkaista tuli sittemmin Pohjois-Amerikan intiaanien esi-isiä, sillä he vaelsivat myös Pohjois-Amerikkaan. Asumus ja elämäntavat muistuttivat paleoliittikauden eurooppalaista elämäntapaa. Metsästys jousen ja nuolen avulla oli tyypillistä. Asumuksina olivat suuret (yli 100m2) "risumajat". Kaukoidän ja Koillis-Aasian vanhimmat tällaiset asumuskeskittymät onkin löydetty juuri Kamtshatkalta.
Varhainen yhteiskunta oli pitkään matriarkaalinen, elettiin usean perheen yhteistalouksissa. Metsästys oli ajometsästystä, pyydettiin villipeuraa, hevosia, biisoneita, hirviä, mammutteja. Metsästyksen ohella kalastus oli tärkeää.
Noin 11000 - 10000 v. sitten alueella vallitsi myöhäinen paleoliittinen kulttuuri. Alueella asui mm. aleutteja ja itelmeenejä. Alueelta vaelsivat Alaskaan eskimoiden esi-isät. Asumukset olivat pienehköjä, ja ne saattoivat sijaita osittain maan sisällä. Asumuksia alettiin valmistaa maa-aineksesta. Uusi asumustentekokulttuuri säilyi useita vuosituhansia. Metsästys oli edelleen tärkeä elinkeino. Koira kesytettiin aiemmin kuin Etu-Aasiassa.
Noin 6000 v. sitten syntyi varhaisneoliittinen kulttuuri. Opittiin työstämään kiveä ja valmistamaan siitä esim. keihäänkärkiä. Itelmeenit levittäytyivät Kamtshatkan eri osiin.
Noin 3000 - 5000 v. sitten Kamtshatka jakautui kahteen kulttuurialueeseen. Pohjoisessa vallitsi keraaminen kulttuuri ja Keski- ja Etelä-Kamtshatkalla ei-keraaminen kulttuuri. Väestön määrä kasvoi. Oli jopa kymmenien asumusten kyliä. Talot rakennettiin puolittain maan sisään. Ne olivat muodoltaan suorakulmioita, ja rakentamisessa käytettiin myös hirsiä. Sukuyhteisö oli keskeinen, samoin yhteisomistus. Kasveja osattiin käyttää taitavasti ravinnoksi ja lääkinnällisesti. Tulivuorenpurkaukset aiheuttivat kuitenkin väestökatastrofeja. Erityisen tuhoisa oli juuri ennen ajanlaskun alkua tapahtunut Ksudach-tulivuoren purkaus Avantshinskyn lahdella. Sen seurauksena oli niin paksu tuhkasade, että elämä alueella loppui joksikin aikaa kokonaan.
1000-luvun (jKr.) puolivälissä aluetta alkoivat asuttaa korjakit pohjoisesta Ohotan meren suunnasta. Muiniaskorjakkien kulttuuri kukoisti X-XIII. Harjoitettiin valaanpyyntiä ja muuta kalastusta. Koiria kasvatettiin sekä ruoaksi että koiravaljakoiksi. Asuttiin suurina sukuyhteisöinä. Rakentamisessa alettiin käyttää myös valaanluuta. Hyvin kehittynyt merieläinten pyyntikulttuuri teki mahdolliseksi pysyvän asumisen synnyn. Kulttuuri jakautui erilaisiin alakulttuureihin, jotka erosivat toisistaan antropologisesti, elämäntavoiltaan ja kieleltään.
Noin vuodesta 1500 jKr. korjakit alkoivat asuttaa aluetta laajemmin. Komentajasaaret (Komandirskije ostrova) olivat kuitenkin asuttamatta vielä 1700-luvulla, jolloin saarille rantautui Beringin tutkimusretkikunta (1741 - 2).
Itelmeenien ja ainujen (Pohjois-Kuriileilla) yhteydet syntyivät 1600-luvulla. Ainut eivät kuitenkaan asuneet Kamtshatkalla pysyvästi. Kun Kamtshatka liitettiin Venäjään 1700-luvun lopulla ja luonnonuskonnot väistyivät kristinuskon tieltä (lue: luonnonuskontoja alettiin vainota), ainut lähtivät sieltä lopullisesti. 1800-luvun puolivälissä Kamtshatkalle tuli korjakkien ja itelmeenien lisäksi myös evenejä Jakutiasta. Kamtshatkan kulttuurissa säilyi kivikautisia piirteitä siihen asti, kun se liitettiin Venäjään. Kamtshatkalla asui tuolloin n. 25 000 henkeä. Jonkinlaiseen tuotannolliseen kulttuuriin oli kuitenkin siirrytty jo tuossa vaiheessa erityisesti merieläinten pyynnissä. Toisaalta oli kehittynyt myös poropaimentolaisuutta.
Matriarkaalinen kulttuuri väistyi 1000-luvun alkupuoliskolla. Patriarkaaliseen kulttuuriin siirtymisen myötä yhteisomistuksesta siirryttiin ainakin osittain yksityisomistukseen, alkuyhteisö hajosi, syntyi sotademokratia, sotalaitos ja orjuuden muotoja. Näistä piirteistä todistavat lukuisat korjakkien ja itelmeenien linnoitukset, jotka sijaitsivat pääosin Kamtshatka-joen alajuoksulla. Itelmeenejä asui niemimaan etelä- ja itäosissa, korjakkeja pohjoisessa ja lännessä.
Kamtshatkan "virallisena" löytäjänä pidetään kasakka Vladimir Atlasovia (1697). Jo tätä ennen venäläisten kasakoiden tiedettiin käyneen niemimaalla. Atlasov iski vuonna 1697 Kamthsatka joen suistoon pystyyn puisen ristin. Risti symboloi alueen liittämistä osaksi Venäjää. Atlasov kohteli julmasti niin alkuperäisasukkaita kuin omia joukkojaan. Hän joutui vuonna 1711 omien joukkojensa murhaamaksi. Seuraava Kamtshatkalle saapunut tutkimusmatkailija oli Pietari Suuren lähettämä amerikkalainen kapteeni Vitus Bering. Tutkimusmatkan tavoitteena oli selvittää, onko Aasian ja Amerikan välillä maayhteyttä. Bering käytti 983 päivää kulkeakseen Pietarista Kamtshatkalle (1725 - 1727). Retki kesti viisi vuotta, mutta tavoite jäi saavuttamatta. Beringin retkikunta perusti Petropavlovskin tukikohdakseen. Paikka sai nimensä retkikunnan kahden laivan Saint Peterin ja Saint Paulin mukaan. Bering kuoli talvella 1741 eräälle Komandirskiin saarelle, joka myöhemmin nimettiin hänen mukaansa. Myöhemmin Kamtshatkalla kävivät tutkimusmatkailijat James Cook (1779), La Peruz (1787) ja Kruzenshtern (1804).
Kun tieto Kamtshatkan olemassaolosta levisi, sinne muutti metsästäjiä ja kalastajia. 1822 Petropavlovsk julistettiin kaupungiksi ja 1830 sen asukasluku nousi tuhanteen asukkaaseen. Krimin sodan aikaan 1854 Kamtshatkalla käytiin taistelu englantilaisia ja ranskalaisia vastaan. PPK:n Nikolskajan mäellä käydyn taistelun voittivat venäläiset, vaikka sota päätyikin tappioon. Alkuaikoina Kamtshatka ei ollut hankalien kulkuyhteyksiensä vuoksi Venäjälle kovinkaan tärkeä alue. Niemimaa oltaisiin saatettu kaupata Alaskan mukana vuonna 1867, mikäli amerikkalaiset olisivat osoittaneet mielenkiintoa sitä kohtaan.
Kylmän sodan aikana Kamtshatkan strateginen merkitys Tyynen meren tärkeimpänä laivastotukikohtana kasvoi. Alue suljettiin paitsi ulkomaalaisilta myös venäläisiltä, jotka eivät asuneet niemimaalla.
1900- luvun alussa Kamtshatkalla asui 10000 ihmistä, joista noin puolet oli alkuperäisasukkaita ja puolet venäläisiä. Nykyään noin 400 000 asukkaasta venäläisiä on 80 % ja alkuperäisasukkaita vain 4%. Väestöstä yli puolet asuu pääkaupungissa.
Alkuperäisasukkaista korjakit asuvat Korjakeiden autonomisella alueella Pohjois-Kamtshatkalla. Viimeisen 30 vuoden aikana monet korjakit ovat luopuneet perinteisistä elinkeinoistaan. Monet perinteet ovat kadonneet ja nykyisin kovin harva puhuu enää korjakkien kieltä. Itelmenit ovat niin ikään assimiloituneet venäläiseen elämään. Osa jatkaa kalastusta ja metsästystä. Eveneistä suurin osa asuu Bystrajan alueella Anavgain ja Esson kylissä. Osa on paluumuuttanut evenien perinteisille asuinseuduille Keskisen vuoriston länsipuolelle.
Pääelinkeinoina niemimaalla on kalastus ja kalanjalostus, turismi ja kaivannaisten jalostus. Armeija on edelleen merkittävä työllistäjä. Isompien asutuskeskusten ulkopuolella asuu neljännes väestöstä. Heistä osa harjoittaa ammatikseen perinteisiä elinkeinoja.
Vaikka Kamtshatka on nyt avoin alue, sieltä lähtee pois enemmän ihmisiä kuin uusia saapuu. Alueen väkiluku onkin vähentynyt Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Yksi syy mantereelle suuntautuvaan muuttoliikkeeseen on Kamtshatkan korkea hintataso. Petropavlovsk on elinkustannuksiltaan Venäjän toiseksi kallein kaupunki Tsukotkan jälkeen.