Yli 9 000 kilometrin omatoiminen junamatka vaatii onnistuakseen suunnittelua. Samalla matkan kustannukset pysyvät kurissa. Syynä matkalle lähtemiseen voi olla mikä tahansa: kaveriporukalla kauas, lentopelko tai syntymäpäivämatka.
Sopivasti molempia soveltamalla säästää rahaa ja saa itselleen sopivan vaihtoehdon.
Itse aloitin matkan suunnittelun jo viime syksynä. Ensiksi kävin matkatoimistossa ja ällistyin hinnoista. Trans-Siberian -junareitille matkoja järjestävät suomalaiset ovat hinnoitelleet itsensä pihalle. Ensimmäisen luokan lipun hinta Suomessa tammikuussa oli 800 €, mutta venäläisestä nettikaupasta matka lähti 420 €. Piti olla vain Visa-kortti ja uskallusta ostaa Venäjältä netistä. Se hyvä puoli on Luottokunnassa, joka hallinnoi Visaa Suomessa, että he ottivat yhteyttä ennen kuin raha liikkui.
Lentohinnat ovat arpapeliä. Keväällä Finnairin hinta Peking-Helsinki oli 860 €. Samassa koneessa lentävillä Air Chinan matkustajilla hinta oli 740 €. Sitten löytyi Suomi-Kiina -matkatoimisto Helsingistä, ja lippu irtosi Air Chinan asiakkaalle 500 €.
Hotellit etsin mikkeliläisistä matkatoimistoista, koska nettihinnat Moskovassa ja Pekingissä olivat taas kalliimmat. Olin valinnut yhdeksi pysähtymiskohteeksi Irkutskin ja Baikal-järven. Kotimajoitus aamiaisineen maksoi alle 20 € vuorokaudelta ja internet oli markkinapaikka. Maksoin asumisen käteisellä. Yksi riesa itään matkustettaessa on viisumiviidakko. Venäjän viisumi vie vain aikaa.
Suuntana oli myös Mongolia. Viisumi tuli viikossa kunniakonsulin toimistosta Kirkkonummelta. Kiinan suurlähetystö löytyy Helsingistä. Vähän yli viikko vierähti ja kiinalaiset kyselivät perään, koska olen toimittaja. Paperirumbaan kannattaa siis varata riittävästi aikaa. Yhteensä tarraviisumien saamiseen meni yli kuukausi, koska passini kulki Mikkeli-Helsinki väliä kolme kertaa. Vielä matkavakuutus kuntoon ja rahaa sekä luottokortit mukaan. Siperiassa kelvollinen valutta ruplan ja dollarin lisäksi on myös euro. Pienet dollarin setelit ovat hyvä apu, jos rahanvaihtopaikkaa ei ole lähellä tai se ei ole auki. Suurista kaupungeista löytyy myös Visa-automaatteja.
Juna lähti Mikkelin "kansainväliseltä" juna-asemalta. Samasta paikasta junalippu löytyi nopeasti. Kouvolassa hiivin Tolstoin sisuksiin. Klassinen Siperian matka kestää Vladivostokiin yhtämittaisesti yli viikon. Pekingiin pääsee kahta kautta. Trans-Mandcuria kiertää Mongolian, ja sitä liikennöivät venäläiset junat. Trans-Mongolia puksuttaa kerran viikossa Moskovasta Pekingiin. Miehistö on kiinalainen.
Valitsin ensiksi Moskovasta junan numero 10. Baikal-juna liikennöi Moskovan ja Irkutskin väliä. Pitkän linjan junat liikennöivät kerran viikossa suuntaansa. Jos haluaa pysähdellä matkalla, on pysähdykset suunniteltava etukäteen. Liput myydään ainoastaan erillisinä lippuina poikettaville matkaosuuksille.
Lähes kaikki pitkän linjan junat itään päin lähtevät Jaroslavskin rautatieasemalta Moskovasta. Aivan vieressä sijaitsee Leningradin asema, jolle Helsingin juna tulee.
Venäjän junaliikenteen aikatauluihin voi tutustua osoitteessa www.poezda.ru/en. Hyppäsin junaan maaliskuisena keskiviikkoiltana. Baikal-junalla riitti pituutta lähes kilometrin. Hyttiosasto oli siisti ja matkustajia kohtalaisen vähän. Kesällä riittää kyytiläisiä. Silloin lippuvaraukset kannattaa tehdä ajoissa, sillä junalippuja myydään vasta 45 vrk ennen junan lähtöä. Juna lähti matkaan 3 minuuttia myöhässä ja kyyti oli tasainen. Ensimmäisenä yönä ei uni oikein tahtonut tulla, vaikka oli korvatulpat. Syy unettomuuteen löytyi sitten kuumuudesta - sisällä vaunussa oli 30 C lämmintä ja ulkona saman verran pakkasta.
Koko matkan aikana junassa oli viileää Mongolian ja Kiinan rajalla. Lämmitys oli poissa telien vaihdon ajan. Venäjällä ja Kiinalla on eri raideleveys ja junan pyörät vaihdettiin kapeampiraiteiselle kiinalaiselle rataosuudelle. Silloin ei kivihiili palanut junan keskuslämmityksessä eikä samovaari porissut.
Hytti oli 1. luokassa hyvä. Ovet voi lukita kunnolla. Junan radio kuului. Olipa vielä televisiokin, jossa näytettiin videoita. Kaukosäädin piti vain pyytää vaunupalvelijalta.
Lämpimät petivaatteet sekä puhtaat lakanat ja pyyhkeet kuuluivat kattaukseen. Vaunupalvelijat eli provadnitsat imuroivat pari kertaa päivässä käytävät ja kerran päivässä hytit.
Venäläisissä junissa 1.luokan lisäksi löytyvät 2. sekä 3. luokka. Ensimmäisen luokan hytissä on tilat kahdelle hengelle, 2. luokassa neljälle ja 3. hytti on avovaunu, jossa on kerrossängyt ja varmasti tunnelmaa. Lisäksi mitään sukupuolierotuksia ei lipun ostajilla huomioida.
Baikal-juna pysähtyi ensimmäisen kerran Kirovin/Viatkan kaupungissa 900 kilometriä itään Moskovasta. Pysähdyksen aikana junapalvelijat sekä junan miliisit olivat tarkkoina, ketkä pääsivät sisälle junaan.
Ulkona asemalaiturilla pyörähti käyntiin kaupanteko. Myytävänä oli kuivattua kalaa, piirakoita, salaatteja, valmiita nuudeliannoksia, pullotettua vettä, olutta, samppanjaa ja tietenkin votkaa. Junan hintoihin verrattuna tarvikkeet olivat yli puolta edullisempia laiturilta yksityisiltä myyjiltä tai kioskeista ostettuina. Pysähdys kesti 20 minuuttia ja jaloittelu oli tarpeen. Junan sisällä myös vaunupalvelijat möivät purtavaa, ja samovaarin kuumalla vedellä eväät sai lämpimäksi tai teet valmiiksi.
Pieni riesa oli junassa kulkevat kaupustelijat - jos hytin ovi oli auki, romanit pujahtivat sisään kyselemättä myymään pitsejä, shaaleja ja karvahattuja.
Venäjän puolella junissa on venäläiset ravintolavaunut, Mongoliassa ja Kiinassa omansa. Nälkään ja janoon ei matkalla kuole. Parit kaljat ja parin ruokalajin hinnat vaihtelivat 5-10 €. Hintataso merkitsi myös venäläisten ruokailijoiden määrän vähyyttä. Votkan ja jäätelön ostajia oli sitäkin enemmän. Parhaimmat ruuat sai syödäkseen mongolialaisessa ravintolavaunussa. Salaatti, nuudeli-lihakeitto ja lammaspata olivat ruokalajit ja päivärytmiin kuului kunnon ruokalepo.
Moskovasta Irkutskiin olin koko matkan ainoa länsimainen turisti venäläisten joukossa. Irkutskista Pekingiin kiinalaisessa junassa oli jo amerikkalaisia, belgialaisia, brittejä, norjalaisia, ruotsalaisia, saksalaisia ja tanskalaisia matkalaisia paikallisten joukossa. Lännen matkalaiset muodostuivat kahdesta porukasta:
parikymppiset opiskelijat sekä viisi-kuusikymppiset kaikki rantalomapaikat jo nähneet matkustajat. Joukossa oli yllättävän paljon aviopareja ja kaveriporukoita.
Auttava Venäjän kielen taito on tarinoitaessa ehdoton edellytys, mutta mitä kauemmas itään mennään bisnes alkaa junassa toimia englanniksi. Siperiassa oli mukava huomata, että kun puheli vennäätä omalla tavalla alkoivat asiat luistaa kunnolla. Asiointia helpottavat myös kunnon opaskirjat, esim. Trans-Siberian Handbook tai Lonely Planetin vastaava. Kummassakin on tärkeimmät venäjän, mongolian ja mandariinikiinan fraasit ja tietoja matkan varrella olevista paikkakunnista ja radasta.
Kuulun junamatkailijana ensimmäiseen interrail-sukupolveen joka pääsi 1960-70- luvun vaihteessa matkustamisen makuun matkoilla Keski-Euroopassa. Silloin nykyiset halpatarjoukset lentomatkoilla olivat vain haaveita. Seuramatkat sentään olivat kohtuuhintaisia.
Olennainen osa junamatkailua silloin ennen ja nytkin on maisemat. Venäjällä löytyy Siperian matkalla suuria kaupunkeja Jekaterinburg, Omsk, Novosibirsk ja Irkutsk. Pieniä kyliä vilistää radanvarressa paljon. Venäjän asutus Siperiassa on keskittynyt radan varteen. Ällistyttäviä tasankoja peltoineen ja koivikkoineen näkyy ikkunasta. Länsi-Siperiassa meni vuorokausi pääsihteeri Nikita Sergejevisth Hruštšovin määräyksestä raivattujen viljapeltojen keskellä. Valkeat koivikot erottivat pellot toisistaan ja sitä koivikkoakin riitti. Menomatkalla en nähnyt Ural-vuoristosta kuin ääriviivat, koska Ural ylitettiin yöllä. Altai-vuoristo sentään näytti mahtavuutensa. Mongoliassa on vuoristoa ja autiomaata. Samantyyppinen maisema jatkuu Kiinan pohjoisosissa.
Siperiassa öljyntuotantoalueilla näkyi sitten jo raha. Tiet ovat paremmat ja liikenteessä oli reilusti yli kilometrin pituisia säiliöjunia. Asemilta ei ole Vileenit eli V.I. Leninin patsaat kadonneet minnekään. Asemien arkkitehtuuri vaihtelee neuvostoliittolaisesta tsaarin aikaiseen. Mahtavin marmoripalatsi oli Novosibirskin asema. Hulppea temppeli on Siperian suurin asema.
Pieni tauko oli paikallaan, lähes neljä vuorokautta yhtämittaista matkustamista oli takana. Ennakolta olin valinnut yhdeksi Siperian-matkan pääkohteeksi Baikal-järven.
Juna pysähtyi 5 minuuttia etuajassa Irkutskin asemalla. Siinä vähän aikaa pyörittyäni eräs matkakollega vinkkasi, että tuolla lukee eräällä vastaanottajalla Havukaisen nimi. Kuten kerroin alussa, varasin majoituksen Irkutskissa ja Baikal-järvellä netistä. Paikallinen vaellus- ja retkimatkojen järjestäjä Jack Sheremetoff oli vastaanottaja.
Kotimajoitus oli keskellä Irkutskia vanhassa juuri remontoidussa kaupunkiasunnossa. Teepöydässä iskettiin sitten tarinaa ja huomasin miehen päällä paidan, jossa luki ITÄ-SAVO. Savonlinnalaiset olivat ennättäneet ensiksi. Suihku teki terää, vaikka Baikal-junassa pientä korvausta vastaan voi käyttää suihkuhyttiä. Kun 1.luokan lipun hintaan kuului suihku enkä suostunut maksamaan paria euroa lisää, jäi suihku ottamatta. Kosteuspyyhkeillä ja pesualtaan tulpalla saattaa junan vessassakin tehdä ihmeitä.
Irkutskia pidetään Siperian Pariisina. No onhan siellä bulevardeja, mutta uudempi arkkitehtuuri on tuttua neuvostoajalta. Kauppa pyörittää kaupunkia. Kauppakeskus ja ympärillä olevat hallimyymälät tuovat mieleen Tallinnan Mustanmäen torin aikaan.
Pääkadun Karl Marxin varrella löytyy sitten paremman tason liikkeitä ja kadun päässä viittoilee Lenin. Ruokapuolelta löytyi edullisia ravintoloita useita. Baikal-järvi sijaitsee 60 km Irkutskista koilliseen. Suunnittelin meneväni bussilla perille, mutta taksiautoilijalta sain niin hyvän tarjouksen (8 €), että se piti hyväksyä.
Maisemat vaihtelivat loskaisesta kaupungista kuin Tunturilappiin. Tie Listvjankan kylälle oli hyvä ja matka taittui nopeasti. Perillä odotti 200 vuotta vanha puutalo.
Eläkeläispariskunta Valentina ja Vladimir Konstantinovin perheen paksuista pyöröhirsistä tehty asunto oli kodikas ja keskellä kylää. Ulkohuussi iski Siperian yössä tunnelmaa - Kylmä Totuus- Holotnaja Pravda. Ulkona oli yöllä yli 30 C pakkasta. Talon emäntä toi mieleen puheliaat itäsuomalaiset. Viidessä minuutissa oli vieraalta kyselty kaikki asiat ja selitetty omista lastenlapsista olennainen. Pariskunta vuokraa paikalliseen tapaan huoneita matkailijoille. Hintakaan ei hirvitä: aamiaisella 12 €.
Listvjankan kylä elää matkailulla ja kalastuksella. Rakennukset vaihtelevat hienoista uusista palatseista kerrostaloihin; helminä ovat vanhat puutalot. Kalastuslaivasto oli jäissä talviaikaan, mutta Baikalin laskujoen Angaran avovedestä troolilla nousi etupäässä Omul-nimistä kalaa. Hyvin maukasta, mutta täytyy syödä tuoreena. Kylän keskellä on tori, jossa useat kymmenet savustuspöntöt supattavat aina yömyöhään asti.
Itse yritin kerran paikallisten kalaveijareiden mukaan Baikalille pilkille, mutta aamu oli niin kirkas ja lämmin, että miehet olivat ostaneet aamulla lastin votkaa. Suuret, elämää syleilevät ajatukset ja kalavaleet tyssäsivät kalaretken, kun ei ollut omia kalastusvälineitä. Emännät marmattivat ja kantoivat ämmänlängillä vettä järvestä. Kyläläiset ottavat kaiken käyttövetensä Baikalista. Vastarannalla oleva puunjalostustehdas on tiettävästi suljettu.
Baikalin maisemassa on jotain samaa kuin Lapissa ja Norjan tuntureissa. Järvessä asuu 60 tuhatta erilaista eliötä. Syvyyttä löytyy 1,6 kilometriä. Leveyttä on 80 km ja pituutta 600 km. Nähtävyyksiä riittää; on museoita ja näyttelyitä. Kesällä suurten turistimäärien lisäksi riesana ovat punkit. Kesäkuussa on noita ötököitä eniten.
Melkein viikko vierähti liiankin nopeasti järven maisemissa.
Lähtöpäivänä Siperia näytti kylmyytensä. Irkutskissa tuuli pohjoisesta. Muotitietoiset naisetkin hirvittävän korkeissa koroissaan löysivät ylleen karvahatut ja turkit.
Mukana kantamani vaatemäärä osoittautui hyvinkin tarpeelliseksi. Aamulla kiinalainen juna numero 4. Moskovasta Pekingiin oli vartin myöhässä. Junan hytti oli sitten toiveiden täyttymys eli luksus -mallia. Naapurihytin kanssa oli oma jaettu suihkuhuone. Teeastiasto ja termoskannu kuuluivat asiaan. Lisäksi runsaasti tilaa parille kerrossängylle ja lepotuolille. Sain pitää kokonaisuuden hallussani yksin. Lämpöä riitti taas. Kun tutkin vaunuja tarkemmin, ne oli valmistettu Saksassa.
Alkumatkalla rata seurasi Baikalin rantaa. Venäjän buddhismin kehdossa Burjatiasssa rata erkanee Mongolian suuntaan ja Kaukoitään Vladivostokiin. Mongolian ja Venäjän raja-asemalla tapahtui pieni välikohtaus junaväen ja tullin kanssa. Venäläiset virkamiehet olivat saaneet vinkin varastetusta pikku dinosauruksen kallosta. Tullimiehet katsoivat vierestä, kun virkasisaret könysivät junan välikatossa, josta dinon kallo myös löytyi. Paria päivää aikaisemmin junassa oli ollut mongolinainen, jonka tekosia salakuljetusyritys oli. Kallo oli matkalla Kiinaan. Naapurihytin englantilaista ja vaunun miehistöä kuulusteltiin ja papereita tehtiin. Siinä samassa huomasin, että itseltäni puuttui maastapoistumiskortti. Oli jäänyt Viipurin rajaviranomaisille. Nyt oltiin sitten Mongolian rajalla. Päällikkövirkailija repäisi jostain tarvittavan paperin ja löi leiman. Oli kiire nukkumaan.
Juna oli myöhässä Mongoliaan tultaessa jo pari tuntia. Sitten täytettiin taas papereita ja lyötiin leimoja. Heti kun tullivirkailijat poistuivat junasta, hyppäsivät mustanpörssin rahanvaihtajat junaan. Kohtuullisella kurssilla ruplat vaihtuivat tögrökeiksi.
Matka Burjatiasta Mongolian kautta Kiinaan seuraa vanhaa teekaravaanin reittiä. Venäjältä johtaa oikeastaan pari solaa Mongoliaan. Satakunta vuotta sitten tätä nyt junan reittiä kulkevaa matkaa teki eräs tsaarin palveluksessa oleva upseeri. Matka oli naamioitu kansatieteelliseksi tutkimusmatkaksi. Upseeri oli tietenkin sotilastehtävissä. Miehen patsas seisoo myös Mikkelin torilla. Carl Gustav Mannerheim käytti Idän reissullaan itsestään paikallista nimitystä Ma Da Kan. Samaa reittiä kulki ensimmäinen Pariisi-Peking ralli jo vuonna 1907.
Junamatka Burjatian pääkaupungista Ulan Udesta on Mongolian rajalle 250 kilometriä pitkä, mutta pelkkään matkustamiseen meni aikaa 5 tuntia. Kahdella veturilla noustiin koko ajan ylämäkeen - Mongoliahan on kauttaaltaan ylänköä. Rata puikkelehti Selenga-joen ja vuorten välissä. Pääkaupunkiin Ulan Batoriin tultiin enää puoli tuntia myöhässä. Ennen pääkaupunkia ei ihmiselosta näkynyt jälkeäkään. Kaupunkia lähestyttäessä alkoi siellä täällä näkyä pieniä parin jurtan naapurustoja. Ulan Batorissa jurttien joukkoon tuli myös taloja. Kuusi aikavyöhykettä oli vaihtunut matkalla ja Moskovasta matkaa oli taittunut 6 300 km. Melkein koko matkan oli myös kännykkä toiminut, poikkeuksina olivat vuoristo ja autiomaat radan varrella. Täytyy vain varmistaa ennen matkaa, että verkkopalvelujen tarjoajalla on toimivat yhteydet ulkomailla. Harmitti vähän, kun ei ollut aikaa pysähtyä Ulan Batoriin. Matkustajajunat kulkevat vain kerran viikossa Kiinasta Mongoliaan.
Maisemat muuttuivat lumisesta talvesta Gobin autiomaan ruskeaan ja pölyävään hiekkaan. Siellä täällä näkyi hevosia, kameleita ja lampaita. Kerran näkyi susilauma.
Kun avaraa maisemaa illanruskossa oli nähnyt tarpeeksi, painuin suihkuun. Pitäähän sitä laskea vettä kuivaan erämaahan, ja olokin piristyi kummasti. Mongolia on suuri maapala, suurempi kooltaan kuin Länsi-Eurooppa.
Iltaa kohti alkoi junan ravintolavaunussa nousta tunnelma. Suuna ja päänä olivat englantilaiset sekä ruotsalaiset komennusmiehet matkalla Thaimaahan. Lähes keskellä erämaata tuli vastaa sitten Kiinan raja.
Kiinan juna lipui tasaisesti ja asemalla soi Tom Jones: Green, Green Grass of Home eli Lasse Mårtenssonin sanoin On Ihmeen Hyvä Tulla Kotiin. Taas täytettiin papereita. Vähän säpsähdin, kun hyttiin pyyhälsi valkotakkinen mies ja osoitti pistoolin tapaisella esineellä kohti päätä. Mies mittasi lämpötilani. Ei ollut kuumetta. Kiinalaiset ovat todella varuillaan raja-asemilla SARS-epidemian ja lintuinfulenssan takia.
Samalla rataleveydellä olin pääsyt Mikkelistä Kiinan rajalle. Kapeampiraiteiset telit vaihtuivat junan alle kolmessa tunnissa. Vaunu kerrallaan nousi ylös jokaisesta kulmasta helposti nosturilla. Uudet kevätpyörät alle ja matkaan. Maisemat eivät muuttuneet Pohjois-Kiinassa paljoakaan, ruskean ja harmaan näköistä vuoristoa. 800 kilometriä kului nopeasti, koska juna pystyi nostamaan nopeutta.
Kiinassa oli maaseudulla jo peltotyöt käynnissä ja tärkeimpänä maatalouskoneena ihminen. Koko matkan seurasi Pekingiin asti Gobin autiomaasta noussut pölypilvi. Välillä näkyi liikenteessä vielä höyryvetureita. 80 km ennen Pekingiä juna pysähtyi varta vasten Kiinan muurin juurelle. Alhaalta katsottunakin rakennelma on vaikuttava. Jyrkkiin rinteisiin ja vuorten päälle rakennettu muuri olisi ihmetyö nykyisilläkin välineillä.
Kiinalaisessa junassa tarjottiin ilmaiseksi aamiainen ja lounas. Kepeillä syöminen otti aluksi vähän aikaa. Nauratti vähän kun yhtäkkiä alkoi junan radiossa soida Jouluyö, Juhlayö.
Pekingin rautatieasemalla juna oli vain minuuttia aikataulusta myöhässä. Heti asemalla huomasi, että porukkaa kylässä piisaa, Ulkona alkoi hulina ympärilläni, kun taksikuskit repivät toiseen suuntaan ja majoituksen tarjoajat toiseen. Onneksi oli jo hotelli tiedossa. Vielä piti etsiä rahanvaihtopiste. Dollaritkin olisivat taksiin käyneet, mutta siinä maksaa matkoista alussa liikaa. Kokonaisuudessaan miellyttävä junamatka oli ohi. Edessä oli vielä viikko Pekingissä.
Ensimmäisen suomalaisen kolmeen viikkoon tapasin Pekingin lentoasemalla paluumatkalla Suomeen. Tähänkin lehteen kirjoittava "Lusu" eli Lasse Miettinen ja vaimo olivat Kiinan pääkaupungissa lomamatkalla.
Nettilinkkejä:
http://waytorussia.net/
http://www.baikaler.com
www.mongoliatourism.gov.mn/
www.transsib.ru/Eng/