Oulu-Kostamus-Segesa-Karhumäki-Pudos-Kargopol-Plesetsk-Arkangel ja takaisin matkasi 42 hengen värikäs ja iloinen joukko. Pilottimatkalle ja kunnon valloitusreissulle lähdettiin 9.6. aamuvarhaisella. Hurjaa joukkoa johti Lilja Bouialo hätäapumatkanjohtajansa Marja Nybackan kera. Suorsan liikenteen onnikan rattia väänsi, ja välillä ihan tosissaan väänsikin Arkangelin alueen sora-, kivi- ja hiekkateillä, Jukka Poutiainen apunaan Matti Heiskanen. Ison onnikan luotsaaminen Plesetskin tieosuudella vaati todella kärsivällisyyttä ja kevyttä kaasujalkaa. Parhaimmillaan mentiin 10 km tunnissa. Voi niitä kuoppia ja voi niitä betonilaattoja ennen Kargopolia. Laattoja menee muuten 1000 kpl 5 kilometrin tien pätkälle. Pä-pätkikästä oli meno välillä, taisi siinä Jukka saada tärinästä tarpeeksi. Takapenkkiläisetkin hyppivät välillä ihan ilmassa.
Iivana Julman 1583 perustamaan ja arkkienkeli Mikaelin mukaan ristittyyn kaupunkiin pääsee monilla eri kulkuneuvoilla. Perinteisesti Arkangeliin, Oulun ystävyyskaupunkiin, matkustetaan lentäen tai junalla. Toki sinne myös meriteitse pääsee Jäämeren tai Vienanmeren kautta. Suomi-Venäjä-Seuran Pohjois-Suomen piiri ei kuitenkaan perinteisestä tyylistä piitannut, vaan järjesti ennen kokemattoman ja voipa sanoa näin jälkikäteen, että todella unohtumattoman linja-automatkan läpi erämaiden. Sankarimatkailijoita ilmaantui hetkessä täysi lasti ja monta jäi rannalle odottamaan seuraavaa reissua. Matkalaisten joukossa oli niin ensikertalaisia kuin konkareitakin, Venäjää ristiin rastiin kolunneita matkaajia. Taisipa kuitenkin vaativa onnikkamatka yllättää nämä kokeneemmatkin, huumori tosin säilyi ja nauru raikui pienistä vastoinkäymisistä huolimatta. Segesan hotellin surkeahkon vesipolitiikan korvasi upea, ihka uusi ravintola illallisineen ja aamiaisineen, eikä osassa huoneitakaan ollut mitään valittamista. Karhumäen kaupunkikiertoajelu, Sandormohin männikköön teloitettujen hautamuistomerkit, Stalinin kanava, Pudosin lounas ja hyvä tie ajatteluttivat, surettivat ja lämmittivätkin mieltä alkutaipaleella. Karjalan ja Arkangelin rajalla tie muuttuu radikaalisti huonompaan suuntaan. Kuka kumma on tuonut tielle niin paljon hiekkaa ja kiviä ja tehnyt niitä betonisia laattatien pätkiä. No, iloa pintaan toi upeat maisemat, joet ja järvet, karjalaiskylät, harvinainen kaksikerroksinen puukirkko kesä- ja talvisaleineen pienessä kylässä ennen Kargopolia.
Kargopolin kaupunki on Venäjän vanhimpia kaupunkeja. Se on kuin suuri ulkomuseo. Kaupunki ihastuttaa ja miksei vihastuttaakin kulkijat monin tavoin. Upeat kirkot keskustassa, suuret karjalaistalot upeine pihoineen ja kasvimaineen ja ne kuuluisat, aidot kargopolilaiset saviesineet. Niihin ihastuu toisin kuin katuihin, ne ovat niin surkeassa kunnossa. Paikallisen tielaitoksen rahat ovat tainneet jäädä jonnekin Moskovan liepeille, ruuhka Venäjälle. Ehkä ne rahat sieltä vielä tulevat, moskovalaisten turistien perässä. Talomajoitus on kaupungissa yleistä. Mekin saimme nauttia perhemajoituksesta, saunasta, ruuasta ja ihanasta rauhasta. Pois lähtiessä huomasimme iloksemme, että taloomme majoittui moskovalaisia, olivat tulleet viettämään kesäkuun toisen viikon kuuluisia markkinoita. Turisteja kaupunki kaipaa ja viestiä ulkomaailmaan, yhteyshenkilömme Leonid pitää siitä onneksi huolta.
Matkan rankin pätkä on kiistatta välillä Kargopol-Plesetsk-Moskova-Arkangelin valtatie-Brinnavalok. Noin 500 km välttävää ja huonoa tietä etanavauhtia. Liljan järjestämien retkieväiden ja jumppahetkien avulla tästäkin selvittiin. Kaunis ilma, auringonpaiste pilvettömältä taivaalta, valtavat joet, mäet ja lehtikuusimetsät hivelivät silmiä ja kruunasivat päivän. Plesetskissä jaloiteltiin ja käytiin kaupassa, ja ohitettiin Mirnyin avaruustukikeskus tosi läheltä. Linja-automme ihmetytti paikallisia asukkaita, oli kuin kerrostalo olisi tullut kylään. Oli varmasti koominen näky, vuohien, lampaiden ja lehmien joukossa.
Sunnuntai-iltana 11.6. saavuimme perille Venäjän vanhimpaan satamakaupunkiin Arkangeliin. Majoituimme Dvina-hotelliin, jota ei turhaan kehuta. On hyvätasoinen ja esitteensä veroinen hotelli. Lämmin suihku, puhtaat vaatteet ja illallinen upeassa ravintolassa saivat ihmeitä aikaan. Matkaväsymys kaikkosi hetkessä ja miesporukka kyselikin, että missä täällä olisi kunnon tanssit.
Kahden päivän aikana kerkesimme moneen paikkaan. Oli itsenäisyyspäivän juhlatapahtumat, eri kansallisuuksien laulu- ja tanssiesityksiä puistoissa ja kävelykadulla ja mikä parasta, sää suosi meitä todella. Arkangelissa oli kesä, aurinko paistoi ja helli meitä lämmöllä. Kävimme kaupunkikierto- ajelulla, Pikku Karjalassa ja Luostarin edustusto -ravintolassa illanvietossa, missä saimme kuulla upeata laulua ja hanurin soittoa. Tapasimme ystävyysseuralaisiamme ja vaihdoimme kuulumiset. Rantakatu Dvina-joen rannalla on upea paikka kuljeskella yksin tai kaksin.
Sutjaginin huojuvan talon näimme myös. Kolmen hengen urhea retkikunta ajoi taksilla taloa katsomaan, isommalla kulkuvälineellä talon luokse ei pääse. Kyllä kannatti, vaikka paikallinen taksisuhari ajelikin räikkösmäiseen tyyliin nasta laudassa. En ole koskaan eläissäni pelännyt niin paljon. Talo on muuten lähes 40 metrin korkuinen puurakennus, joka ällistyttää ja saa kyselemään miksi joku tekee tällaista. Purkutuomion saanut ruma hökötys peittää näkyvyyden, maiseman, on kaatumaisillaan ja on vaarallinen kaikin puolin ympärillä asuville ihmisille. No, mielenkiintoinen ja unohtumaton kokemus meille turisteille.
14.6. lähdimme paluumatkalle Moskovan valtatietä pitkin Dolmatovan kautta kohti Kargopolia. Valitsimme tällä kertaa pitemmän reitin eli suunta kohti Velskiä. Tie oli huomattavasti parempi ja nopeampi ajettava, vaikkakin 200 km pitempi. Pysähdyspaikkoja pikku kahviloineen on harvassa, ei juuri ollenkaan. Suota ja metsää sen sijaan on paljon enemmän. Matkaeväät ja piknik olivat tarpeen. Hellettä ja hikisiä kilometrejä olivat nämäkin ja istumista ihan tosissaan. Uimapaikkaa kaivattiin ja kun se viimein löytyi, Lilja ja Erkki uskaltautuivat roolaamaan muiden seuratessa haikeana vierestä. Rohkeita suomalaisia. Kargopolissa odotti tutut perheet, sauna, iltatee ja hyvä sänky.
Aamun valjetessa linja-automme särkyi, joku kalvo oli mennyt rikki. Sitä korjattiin muutama tunti paikallisten suurella avustuksella. Onni onnettomuudessa olimme ihmisten ilmoilla emmekä erämaassa. Puolen päivän jälkeen nokka kohti Pudosia ja taas laattatien röykkyytystä, kuoppien ja kivien kiertämistä. Taivaalta tuli raesade ja vettä virtanaan, lana toi tullessaan tielle kivenjärkäleen, joka puhkaisi eturenkaan. Rengas pois ja ei kun vararengasta irrottamaan, joka ei suostu millään irtoamaan. Pari hikistä tuntia ja saatiinhan se miehissä irti. Siinä ajassa kerkesimme keskellä korpea savustaa sääskiä, lähettää savumerkkejä, nukkua, syödä, lenkkeillä, taivastella ja pyöriä renkaanvaihtajien jaloissa niin, että saimme käskyn poistua takavasempaan ja olla hiljaa. Vararengas paikalleen ja ei kun menoksi. Aikataulu oli hieman myöhässä. Pudosin monivaiheisen illallisen jälkeen jatkui yöllinen ajo Segesaan ja siellä kaaduttiin aamuyöstä umpiväsyneenä sänkyyn. Unta oli tiedossa nelisen tuntia.
16.6. hyvän aamiaisen jälkeen alkoi kotimatka kesäisessä säässä. Rukajärven kohdalla, jossa on muuten mahtava tieosuus, otimme kunnon porukkakuvan ja laskeskelimme ajettuja kilometrejä. Sankarimatkailijoille tuli 3411 km rengasmatka. Kostamuksessa teimme ostoksia ja kalastajat saivat kauan kaipaamansa verkot ostettua torilta. Lounas ja synttärisankarin maljat maistuivat hyvältä ainakin yhdessä pöytäseurueessa. Koti-Suomi häämötti ja reilun 300 km:n päässä Oulu, mihin saavuimme iltamyöhäisellä matkasta hieman väsyneinä, mutta mieleltämme reippaina. Repuissa ja matkalaukuissa oli monenmoista matkamuistoa, mutta päämatkamuisto, tuhansien kilometrien rengasmatka, on ikimuistoinen, ainutlaatuinen ja arvokas kokemus. Tällaisen soisin meille kaikille iloksi ja opiksi.
Marja Nybacka, pj
Suomi-Venäjä-Seuran Oulun osasto