Venäläinenkeittiö

HISTORIAA

Kautta aikojen on Venäjän kansa ylpeillyt leivällään.Venäjän kansallinen keittiö on syntynyt vuosisatojen aikana ja sille kuuluu merkittävä sija maailman kansojen keittiöiden joukossa. Venäläinen keittiö on säilyttänyt kansallisen luonteensa vuosisatojen saatossa. Jo muinaiset slaavien esi-isät viljelivät ruista, vehnää, ohraa, hirssiä ja tunsivat hiivataikinan tekotavan.

"Alkukantaiset ja villit ihmiset syövät nälkäänsä,mutta sivistyksen piiriin kuuluvat ruokahaluunsa." Tämä sanonta pitänee jossakin määrin paikkansa, sillä valistuneille ei riitä pelkkä ravinnontarpeen tyydyttäminen. Heistä on tärkeätä, että ruoka on vaihtelevaa, että se näyttää ja maistuu hyvältä, ja että aterialla on miellyttävä tunnelma, mitkä seikat ovat omiaan kiihottamaan ruokahalua. Vanhoissa sivistysmaissa onkin ruokakulttuuri kehittynyt korkealle tasolle. Erityisesti ranskalaiset ja venäläiset suhtautuvat ruoan valmistamiseen ja nauttimiseen tietynlaisella hartauden tunteella; heille taidokkaasti luotu ateria on päivän tärkeä tapaus. Näin ollen on luonnollista, että juuri Ranskassa ja Venäjällä keittotaito on kehittynyt lähes taiteeksi. Gastronomien arvostuksessa ovatkin ranskalainen ja venäläinen keittiö aivan kärjessä.

Venäläinen keittiö on itse asiassa alkuperäisen hyvän venäläisen ja kultivoidun ranskalaisen keittotaidon onnistunut yhdistelmä. Pietari Suuri nimittäin hankki aikanaan hoviinsa ranskalaisia keittiömestareita,jotka suuresti vaikuttivat venäläisen keittiön kehitykseen.Jälkimaailmalle on muuten jäänyt aika tarkat tiedot Pietari Suuren ruokailutavoista ja ruokavaliosta. Hallitsijan ruokalistalla saattoi olla esim. puuroja, hapankaalia, hapankaalikeittoa, lihahyytelöä valkosipulikastikkeen kera, paistettua hanhea tai ankkaa yms. Hovissa tarjottiin myös paistettuja porsaanpaloja tattaripuurossa, jonka joukkoon oli sekoitettu porkkanan ja sipulin kanssa paistettua ja jauhettua maksaa. Tuntuu aika omituiselta yhdistää puuroa ja lihaa samaan ruokalajiin, mutta se on ilmeisesti nykyvenäläisessä keittiössäkin mahdollista. Esimerkiksi Vasili Melnikin keittokirjassa kehotetaan "zarzy" eli täytetyt lihapullat ja haudutettu liha tarjoamaan tattaripuuron kanssa. Ranskalaisia vaikutteita venäläinen keittiö sai vielä myöhemminkin. jopa kuuluisa keittotaidon mestari Carémé toimi jonkin aikaa Pietarin keisarillisen hovin pääkokkina Aleksanteri I:n aikana.

Hella ilmestyi Venäjälle Pietari I aikaan. Tätä ennen ruoka valmistettiin uunissa. Hellan ilmestyminen antoi mahdollisuuden laajentaa ruokavalikoimaa. Silloin kehitettiin leikkeiden ja pihvien tekoreseptit.

Ainakin ennen vallankumousta vaikuttivat venäläisen keittiön kehitykseen myös ortodoksisen kirkon määräämät pitkät paastot. Niiden aikana syötiin yksipuolista ruokaa, esim. lihaa ja maitotuotteita ei saanut nauttia lainkaan. Sitä enemmän oli aikaa suunnitella uusia ruokalajeja, joilla sitten 7-viikkoisen paaston päätyttyä herkuteltiin. Varsinkin pääsiäiseksi, joka on ortodoksisen kirkkovuoden suurin juhla, valmistettiin paljon erilaisia herkkuja: Oli pashaa, babaa, kulitsaa ja ruokapöytä suorastaan notkui runsaudessaan.Koska oli tapana käydä sukulaisten ja tuttavien tarjottavia maistelemassa,emännät luonnollisesti yrittivät parhaansa näyttääkseen taitonsa.

VENÄLÄISILTÄ KLASSIKOILTA SITEERATTUA

Venäläisten kirjailijoiden teoksista voi löytää useita esimerkkejä siitä, miten vanhalla Venäjällä syötiin. Romaanissaan "Oblomov" Ivan Gontsharov kertoo, miten Ilja Iljitshin kotikartanossa aikanaan suhtauduttiin ruoan valmistamiseen: "Tärkeimmän huolenpidon kohteena on keittiö ja päivällinen. Päivällisestä neuvotellaan joukolla; ikäloppu tätikin kutsutaan mukaan. Jokainen ehdottaa omaa ruokalajiaan: ken sisälmyskeittoa, ken makaroonilaatikkoa, ken hakkelusta, ken punaista tai valkoista kastiketta. Jokainen ehdotus otetaan huomioon, sitä pohditaan seikkaperäisesti, sitten alistetaan emännälle joko hyväksyttäväksi tai hylättäväksi. Ruoasta huolehtiminen on Oblomovkassa ensimmäinen ja tärkein tehtävä."

Tshehovin monissa kertomuksissa on myös gastronomisia sivuja. Seuraava lainaus on kertomuksesta "Naisten valtakunta" (Babje tsarstvo): "Paitsi päivällistä, johon kuului kaalikeittoa, porsaanapaistia, omenoilla täytettyä hanhea ym., valmistettiin keittiössä suurina pyhinä vielä niin sanottu ranskalainen eli kokkipäivällinen siltä varalta, että joku yläkerran vieraista haluaisi syödä. Kun ruokasalissa alkoivat astiat kolista, Lyshevitsh alkoi osoittaa huomattavan kiihtymyksen merkkejä; hän hieroi käsiään, kohautteli olkapäitään,siristeli silmiään ja kertoi lämmöllä, millaisia päivällisiä vanhukset olivat aikoinaan tarjonneet ja miten ihmeellistä madetta täkäläinen kokki oli osannut valmistaa,se ei ollut enää mitään madetta, vaan suorastaan ilmiö. Hän nautti jo edeltäkäsin päivällisestä, söi sitä jo ajatuksissaan ja ihasteli. Kun Anna Akimovna tarttui hänen käsivarteensa ja johdatti hänet ruokasaliin, ja hän viimein tyhjensi pikarillisen vodkaa ja pani suuhunsa palasen lohta, niin hän oikein kehräsi mielihyvästä. - Voileipäpöytä oli muhkea. Siinä oli muun muassa tuoreita valkoisia sieniä smetanassa ja Provence-kastiketta paistetuista ostereista ja ravunsaksista voimakkaasti katkerilla suolaheinillä maustettuna."

ZAKUSKA

Pitopöytä valmiina Runsas voileipäpöytä, jossa on useita kymmeniä lajeja erilaisia huolellisesti koristeltuja alkuruokia, venäläiseltä nimeltään "zakuski", on ainakin aikaisemmin ollut venäläiselle keittiölle erittäin luonteenomainen. Tyypillisessä zakuski-pöydässä on esim. lohta, sterlettiä, sampea ym. kalaa, kaviaaria, runsaasti leikkeleitä, sieni- ja vihannessalaatteja, juustoja (esim. Stepnojta),erilaisia täytettyjä piirakoita, kulibjakaa (se on iso, pitkänomainen kalalla, riisillä ja kananmunalla täytetty piirakka), tattarijauhoista valmistettuja blinejä ja tietysti leipää, joka aina on kunniapaikalla venäläisessä ruokapöydässä. Tällaisia ylenpalttisen runsaita zakuski-pöytiä on varmasti vieläkin juhla- ja edustusaterioilla ja ravintoloissa. Tavallisissa oloissa valmistettaneen venäläisessäkin keittiössä vain muutamia alkupaloja, mikäli niitä tarjotaan ennen varsinaista ateriaa.



KEITOT

Venäjällä syödään keittoja ehkä enemmän kuin missään muualla. Päivällisen ensimmäisenä ruokalajina tarjotaan aina keittoa, jota ei suinkaan pidetä minään toisarvoisena ruokalajina, vaan sen valmistamiseen uhrataan aikaa ja vaivaa. Monet maailman hienoimmista keitoista ovatkin peräisin Venäjältä.Meillä tunnetuin lienee borssi - eli punajuurikeitto, jonka kyllä joskus väitetään olevan alunperin puolalainen ruoka. Oli miten oli, venäläiselläkin borssilla on joka tapauksessa vuosisatojen perinteet. Siitä on lukuisia muunnoksia, pääaineksina ovat lihaliemi, punajuuret ja kaali, ja sen lisäkkeenä tarjotaan aina smetanaa ja piiraita tai leipää. - Venäläisten kansallisruoka on kaalikeitto, jota on kahta lajia: varsinainen tuoreesta kaalista valmistettu keitto (svezhyje shij) ja hapankaalikeitto (kislyjeshij). Molemmista on tietysti useita muunnelmia. Kaalikeiton lisäkkeenä voidaan tarjota puuroa, tavallisesti tattaripuuroa, joka myös on venäläisen keittiön tyypillinen ruokalaji.

Muita venäläisiä keittoja ovat esim. suolakurkuilla maustettu rassolnik, joka valmistetaan vasikan lihasta ja -munuaisista, kaljakeitto (okroshka)sekä kalakeitto, seljanka, joka keitetään mielellään kiiskiliemeen. Tavallisesti siihen kuitenkin käytetään lohta tai kuhaa. Höysteeksi lisätään oliiveja, kaprista, herkkusieniä tai kivitatteja. Mainittakoon, että seljanka nimitystä käytetään myös lihakeitosta ja eräänlaisesta hapankaalilaatikosta. Marsalkka Mannerheimin mieliruokiin kuului juuri kalaseljanka sekä, mm. "Vorschmack", joka saksalaisesta nimestään huolimatta on tiettävästi Venäjältä peräisin. Se on lampaanlihasta ja sillistä valmistettu voimakkaasti maustettu ruokalaji, joka syödään uuniperunoiden, suolakurkku- ja punajuurikuutioiden sekä smetanan kera.

PÄÄRUOKA

Venäläisen päivällisen toisena ruokalajina tarjotaan joko kalaa tai lihaa. Kalaruokavalikoima on erittäin runsas. Tämä johtuu varmaan osittain vanhan, ortodoksisen ajan paastoista sekä luonnollisesti siitä, että Venäjän vesistöissä on rikas ja moninainen kalakanta (vesistöissä, jotka eivät ole saastuneet).Meille tuttujen kalojen lisäksi on tarjolla esim. sampea, karppia, tonnikalaa ja sairaa. Kalaa valmistetaan monin eri tavoin keittämällä, hauduttamalla, paistamalla. Kerrotaan, että kuuluisan "lavastajan" - ruhtinas Potjomkinin keittiössä käytettiin miltei pelkästään kalaa, josta kokit saivat aikaan mitä erilaisimpia ruokalajeja, niin että vieraat luulivat syövänsä milloin lintua, milloin lammasta, porsasta tai riistaa.

PAKOLLISET LISUKKEET

Venäläiset juomat Alkoholin nauttiminen ilman maljapuhetta ja särvintä (zakuskaa) on juopottelua. Yleisin zakuska on ruislimpun pala. Limppuhan leikataan paksuhkoiksi siivuiksi, jotka leikataan vielä keskeltä halki. Näin syntyy juuri suuhun sopivan leveä leivänpala, jota on helppo haukata. Särpimenä ruisleivän palaa käytetään siten, että kun malja on kumottu, otetaan leivänpala nenän eteen, nuuhkaistaan sitä pitkään ja vasta sen jälkeen haukataan. Keittoa syötäessä ruislimpun pala kuuluu syöjän vasempaan käteen ja sitä haukataan aina välillä keiton painikkeeksi. Voita sivellään joskus aamiaisella ja juhlapöydässä leivälle ja silloinkin yleensä vain valkoiselle leivälle.

Venäläinen ei liioin ikinä juo pullon suusta, toisin kuin esimerkiksi tanskalainen, joka haluaa sananmukaisesti pitää kiinni etiketistä ja juo aina oluen pullon suusta. Olut Venäjällä juodaan suurista tuopeista ja useimmiten kioskeilla, joiden ympärillä on muutamia korkeita baaripöytiä. On myös täysin yleistä, että ukot kioskin ympärillä jatkavat tuoppejaan votkalla ja haukkaavat omia eväitään - voblaa eli kokonaisena suolattuja ja kuivattuja särkiä. Näistä kuoritaan käsin nahat ja sisälmykset pois ja itsestään irtoava kuiva liha syödään ryypynpainikkeeksi.

Kaikkialla ei aina janon yllättäessä ole olutkioskeja, ja siksi kerätään kolmen miehen seurue (joskus, jos kolmatta puuttuu voidaan aivan vieraaltakin kysyä, tulisiko tämä kolmeenpekkaan - na-troih), joka kerää keskenään rahat votkapulloon, jottei kenellekään tulisi liian kalliiksi. Sen jälkeen ostetaan puolen litran pullo votkaa, puolikas ruislimppua, ellei kellään ole mukanaan muuta haukkapalaa, ja etsitään ehdottomasti jostain juoma-automaatista tms. lasi. Lasiin kaadetaan hyvin tarkkaan mitaten kolmannes pullon sisällöstä ja kukin vuorollaan saa siitä paukut mahdollisimman lyhyen maljapuheen jälkeen: pojehali = antaa mennä! Yhdestä pullosta tuleekin juuri sopiva annos kolmelle eli lähes täysi lasillinen, siis sen verran, että se lämmittää mukavasti, mutta siitä ei vielä tule humalaan.

ERKKI PEURANEN

VÄKEVISTÄ ASIOISTA

Kansallisajattelijamme Snellman nuhteli Saima-lehdessään suomalaisia laiskuudesta ja juoppoudesta. Filosofilla oli tähän tietysti oikeus. Mutta entä kun hän asetti heimoveljilleen esimerkiksi raittiit ja ahkerat venäläiset. Perusteet hänellä eivät olleet suinkaan metafyysisiä, vaan taloudellisia. Kuopion kauppojen hyllyt pullistelivat Pietarissa tehdyistä tavaroista, kun tuo kaupunki kuopiolaisille oli muuten tuttu vain halkojen myyntimatkoista, joilta palattiin Snellmanin todistuksen mukaan "taskut tyhjinä ja länget kaulalla". Rahat kun oli juotu ja hevonenkin muutettu rahaksi samasta syystä.

Eli kun kerron venäläisistä juomatavoista ja ylettömästä votkan käytöstä eri aikoina, niin en tee sitä panetellakseni viattomia, vaan historialliseen totuuteen pyrkien. Venäjällä viinan kirot ymmärrettiin varhain. Olipa Helsingin Aleksanterin yliopistossa vaikuttava professori Baranovski perustamassa Suomeenkin raittiusseuraa, Kohtuuden ystäviä. Turmiolan Tommin kirjalliset esikuvat saattavat löytyä venäläisestä valistuskirjallisuudesta, mikä ei toki tee omaa Tommiamme vähemmän realistiseksi ja naturalistiseksi.

Turmiolan Tommi
Kuva: Suomalaista vanhaa raittiusvalistusta: Turmiolan Tommin toilailuja.

Usein kohtuuton viinankäyttö yhdistetään köyhyyteen. Ajatellaan sen olevan sekä keino paeta arjesta kuin köyhyyden syykin. Vaikka kyllähän rikkaatkin juovat. Juomien laatu on vain parempaa ja juomat usein kevyempiä kuten viinit ja olut, mutta juuri ne näyttävät lisäävän alkoholin kulutuksen kasvua puhtaaksi spriiksi muutettuna ja asukasmäärään suhteutettuna.

Paloviinan alkuperästä eli keksijästä ei ole tarkkaa tietoa. Ainakin venäläiset ja puolalaiset ovat siitä aina kiistelleet. Slaavilainen nimikään ei tuo ratkaisua, varsinkin kun molemmissa mainituissa kielissä se johdetaan vesi/voda/woda -sanasta ja pitkälle jalostettua vettähän vodka tavallaan onkin.

Kuitenkaan slaavilaisuus ei vielä tee väkevien aineiden juojaa. Yhteinen paloviina näyttää olevan kaikille pohjoisille kansoille. Siellä missä ei viinirypäle kasva, siellä on etsittävä muita keinoja humaltua. Tähän tarkoitukseen kelpaa niin vilja kuin hunajakin Vaikka kyllä viinirypäleestä saadaan väkeviäkin aineita pontikasta konjakkiin.

Venäläinen raittiusjuliste: Sosiaalisesti vaarallinen Venäläisille itse aine ei merkitse juuri mitään. Aineen paha vaikutus voi olla ulkopuolista. Kaikessa on kysymys tahdosta ja sitä ilmaisevasta sanasta. 1600-luvulla oluenjuonti väheni, koska siihen tarvittavaa humala-kasvia oli tuotu vihollismaasta eli Liettuasta. Vakoojat saivat tietää että sikäläinen humala oli noiduttu venäläisille turmiolliseksi. Kerron tämän siksi että kuulun Smirnoff-votkan resepti on alunperin Venäjältä, jossa sitä on taas alettu valmistaa Smirnov-nimellä eli venäläistä, alkuperäistä nimeä myötäillen. Hämmästyttiin kun taannoinen presidentti Jeltsin kehotti kansalaisia juomaa votkaa "yhdellä veellä eikä kahdella ähvällä". Siis ei vain tahto ja sana ole tärkeitä, myös oikeinkirjoitus on otettava viinan juonnissa huomioon. Ja todella monenlainen on votkan nimien kirjo nykyisin. Kuitenkin monet tunnustavat vain tutun ja turvallisen Stolitšnajan "laadusta riippumatta".

Kullakin alkoholilla on kansalliset piirteensä. Skotlantilaisilla viski, meksikolaisilla tequila, venäläisillä votka, japanilaisilla sake ja kai suomalainen koskenkorva-kossu on tietyssä mielessä kansallisjuoma vaikka sen maine ei ole kiirinytkään yli rajojen. Meidän vientijuomammehan on Finlandia-vodka, joka ei kilpailussa ole pärjännyt ruotsalaiselle Absolut-votkalle joka ei viittaa minkään tietyn kansan hyvään tai huonoon viinapäähän.

Yleinen havainto on että pohjoiset kansat, joiden alueella viinirypäleet eivät kasva, ovat kuuluisia paloviinan juonnistaan. Venäläiset erityisesti, mutta jos on uskominen venäläistä kaunokirjallisuutta ja matkailijoiden havaintoja, niin suomalaiset, ruotsalaiset ja englantilaiset eivät juurikaan jää heistä jälkeen. Varsinkin viimeksi mainitut kirjailija Leskovin mukaan ovat vaikuttaneet kielteisesti venäläisiin. Hänen kertomuksestaan niin taitavasta sepästä että pystyi kengittämään kirpun saamme tietää että englantilaiset, joiden luokse hänet lähetettiin tuota ihmeellistä taitoaan esittelemään, opettivat venäläisen seppämestarin juomaan viinaa kun eivät osanneet työtä arvostaa.

Venäläinen juliste: Tulipalo Tämä on hämmästyttävä tarina, mutta tuskin siitä selviää venäläisten runsaan alkoholin käytön syy. Venäläiset juovat paljon, mutta he eivät juo koskaan ilman syytä. Aina löytyy hyvä syy juoda votkaa. Eikä niitä ole historian saatossa tarvinnut edes itse keksiä. Yksi kaikille yhteinen selitys on meillekin tuttu: raskas työ vaatii raskaat huvit. Tässä syyssä on selittelyn makua. Kunnon syyn tulee olla pakonomainen. Ja sellaisia ovat juhlapäivät, ei votkan halpuus. Aina jostakin löytyy halvempaakin kuten esimerkiksi Ukrainasta jonne tehtiin viinan hakuretkiä Venäjän puolelta 1800-luvulla.

Juhlapäivät ovat syy, jotka löytyvät kalenterista: pääsiäinen, joulu, pyhän kolminaisuuden päivä, laskiainen, juhannus, Iljan päivä joka vastaa suomalaista Jaakon päivää kylmine kivineen ja vesineen. Tärkeitä olivat paikalliset temppelijuhlat eli oman kylän kirkon pyhimyksen nimipäivä. Täytyy lisätä vielä talkoot jossa kestitykseen votka kuului ehdottomana osana ja kyläkokoukset joissa päätettiin kylän asioista, päättäjinä olivat miehet. Kokoukset pidettiin kapakassa jonne ei naisia päästetty. Kapakasta sai alkunsa myös kädestä tervehtiminen, kättä päälle vakuutuksen merkkinä. Muistaa kannattaa myös häät ja hautajaiset sekä vainajan muistopäivät eli 9. ja 40. kuoleman jälkeinen päivä sekä kuoleman vuosipäivät.

Juhliin liittyy myönteisenä se asia että venäläinen syö juodessaankin tukevasti. Muistojuhlien pakolliselta ruokalistalta löytyy 14 ruokalajia. Kauanko juhlat yleensä kestivät ja paljonko juotiin ja syötiin. Kansatieteilijät ja kulttuurihistorioitsijat ovat merkinneet määriä muistiin. Seuraavat luvut liittyvät viljankorjuuseen, heinäntekoon ja yhteisten rakennusten harjannostajaisiin. Paikalla oli koko kylä, tässä tapauksessa viisisataa henkeä, joille oli varattu 100 ämpärillistä votkaa (ämpäri = 16 litraa). Juhlat kestivät kuusi päivää, joten kaikki saivat reilun puolikkaan päivässä! Määrä jakautui melko tasaisesti, kun aamulla otettiin ruuan kanssa, minkä jälkeen tanssittiin ja laulettiin. Kello kahden maissa syötiin päivällistä juomien kanssa ja sitten tanhuttiin ja laulettiin yhdessä noin iltakymmeneen asti jolloin nautittiin iltapalaa ja mentiin nukkumaan.

Aamuisin juhlat olivat leppoisia, mutta vauhti kiihtyi iltaa kohti. Periaatteena olivat nyyttikestit, joihin osallistuttiin varallisuuden mukaan, kuka hankki ämpärillisen, kuka useamman. Seitsemänneksi päiväksi, jota ei laskettu juhlapäiväksi, naimattomat nuoret miehet keräsivät rahaa mahdollisiin krapularyyppyihin.

Vaikka juomisen määrä tuntuukin suurelta, niin juhlien seurallisuus ja suhteellinen harvalukuisuus lievensivät viinan turmiollista vaikutusta. Täytyy myös muistaa, että monet paastot vähensivät viinanjuontia. Usein toistuvat katovuodet eivät tarjonneet syytä talkoojuhliin ja juomiseen. Venäjän vanhauskoiset eivät ottaneet viinaa ollenkaan ja monet kristilliset lahkot kielsivät sen. Ehkä alkoholismin ongelmat eivät olekaan sidoksissa vain määrään, vaan myös juomatapoihin ja siihen millä mielellä pikariin tai lasiin tartutaan.

Oikeastaan yksi juomisen laji oli sellainen, joka saattoi johtaa juoppouteen. Se liittyi lahjuksiin. Valtion virkamiehet pyrittiin juottamaan humalaan oikeuden käytön helpottamiseksi. Silloin lainkäyttö perustui epämääräisiin lakeihin ja ennakkotapauksiin, niin tuomarin ja virkamiehen voitelua pidettiin tarpeellisena. In vino veritas -periaatteesta pidettiin kiinni vaikkei latinaa osattukaan. Vielä nytkin sanotaan, jos kysymys on liian mutkikas, että "tästä ei saa selvää ilman votkapulloa". Ja eiväthän märät lounaat ole vain venäläistä keksintöä.

Neuvostovallan aikana järjestettiin kuivia kausia, viimeisin Gorbatševin aikana. Seuraamukset olivat päinvastaiset kuin oli odotettu. Hinnalla säännösteleminen ei sekään ole auttanut, markkinoille on vain tullut lisää kelvottomia ja vaarallisia juomia. Silloin tällöin on laskettu alkoholiprosenttia, mikä sekään ei ole tilannetta parantanut. Muistan erään abhasialaisen viinitilan johtajan valituksen perestroikan ajoilta. Ensin oli pääsihteeri Brezhnev käynyt maistelemassa kaukasialaista viiniä ja tokaissut paikallisen puoluepampun kuullen, että olisi hyvää jos lorauttaisi vähän pirtua. Pirtuahan lorautettiin ja viini oli pilalla. Sitten tuli Gorbatšev joka sanoi: Saisikohan tätä alkoholittomana? Ja taas oli juoma pilalla. Ja mikä tärkeintä kansa ei tullut raittiimmaksi jos ei juopommaksikaan.

Alkoholin nauttimisessa meillä kaikilla on oppimista. Ja paras oppimestari lienee vuosisatainen kansan perinne, joka perustui hyvälle syylle ja mahdollisuudelle jonka sanelivat talous ja läheisten seura. Näin vapun alla tämä on hyvä pitää mielessä. Esimerkkini ovat siis raittiilta kansalta, josta Snellman kehotti ottamaan oppia.


Suomi-Venäjä-Seura *** Palaute