Liperin kunnan ystävyyskunta Vepsä


VEPSÄ:  Liperin,  Kontiolahden  ja Kiihtelysvaaran yhteinen  ystävyyskunta

Vepsä-ilta Liperin Viinijärvellä maaliskuussa 2006

Liperin Venäjä-Seura järjesti Vepsä-aiheisen illan Viinijärvellä maaliskuun lopulla. Vepsän alue Äänisen rannalla on ollut jo 10 vuotta Liperin kunnan venäläinen ystävyyskunta. Vepsä-illassa yhdistyksen kolme jäsentä kertoi Vepsästä. Äänisen Vepsän alue muodostuu 13 kylästä, joista suurimmat ovat Soutjärvi, Soksa ja Kalajoki.
 
Ulla Jolkkonen aloitti illan kertomalla runsaslukuisalle yleisölle Syvärin pohjoispuolella, Äänisen länsirannalla sijaitsevasta  Vepsästä, sen  historiasta ja luonnonoloista. Vepsäläiset kuuluvat itämerensuomalaisiin, jotka muuttivat luultavasti ajanlaskumme ensimmäisinä vuosisatoina Suomenlahden eteläpuolelta Laatokan eteläpuolitse nykyisille asuinalueilleen. Ensimmäiset asiakirjamaininnat vepsäläisistä kyläyhteisöistä löytyvät 880-luvulta. Alkuun vepsäläiset elivät turkisten pyynnillä ja kalastuksella. He ovat olleet kautta aikojen myös kuuluisia käsityötaidoistaan. Vepsän alueella oli aikoinaan taitavia  savenvalajia, huovikkaanvalmistajia, lasinleikkaajia ja kivimiehiä.
 
Vepsän kiviteollisuuden kehittymiseen vaikutti suuresti alueen luonto. Laatokan koillisnurkalta alkavan Kareliidien vuoriston itäinen haara kulki alueen läpi. Vuoristo kului satojen miljoonien vuosien aikana niin, että sen juuret paljastuivat syväkivi- ja liuskekivilajeineen. Jo varhain alueelta louhittiin graniittia, gneissiä ja amfipoliittia. Sen sijaan varsinaisia malmikiviä Vepsän alueella on hyvin vähän.
 
Vepsän ilmasto on mantereinen. Kasvillisuus vaihtelee paikka paikoin suuresti. Vepsässä tavataan mäntykankaita, soita ja lehtoalueita. Äänisessä kalalajeja on yli 30, joukossa mm. sampi, monni, merilohi, siika, muikku ja kuore.
 
Ulla Jolkkonen toi esille myös sen, että Vepsän asutushistoria ja luonnonolot muistuttavat paljon omiamme. Joka kerta, kun siellä vierailee, tuntee olonsa varsin kotoisaksi. Jolkkosen  mielestä tätä tunnetta vielä lisää asukkaiden iloisuus, ystävällisyys ja ylenpalttinen vieraanvaraisuus.
 
Larissa Lappalainen puolestaan kertoi vepsäläisten elämästä 1800- ja 1900-luvuilla. Vepsäläisiä oli 1900-luvun alussa 15 000 henkeä, nykyisin heitä on vain n. 8000.1920-luvulla, Neuvostoliiton alkuvaiheessa, vepsäläisillä oli omat aapisensa, oppikirjat ja sanakirjat ja  he saivat kouluissa opetusta äidinkielellään. Vuonna 1938 vepsänkielisten kirjojen painokset tuhottiin ja vepsän kielen opiskelu kouluissa lopetettiin, koska Neuvostoliiton uuden perustuslain mukaan haluttiin maahan lopulta vain yksi kansa – neuvostoliittolainen kansa.
 
Toisen maailmansodan jälkeen vepsän kansa eli erittäin huonoissa oloissa. Vaikka ihmiset näkivät nälkää, valtio kielsi heiltä verkkokalastuksen ja metsästyksen. Jokaisen talon, jossa oli lehmä, piti antaa valtiolle vuosittain satoja litroja maitoa ja lihaa. Palkka kolhooseissa oli hyvin pieni. Siksi vepsäläiset alkoivat muuttaa työn perässä  kaupunkeihin. Siellä asuessaan he joutuivat ottamaan venäläisen passin. Tämän vuoksi vepsäläisten määrä laski ja laski koko ajan.
 
1960-luvulla Neuvostoliitto alkoi lopettaa ja tyhjentää pieniä maaseudun kyliä. Niinpä kymmeniä vepsäläiskyliäkin tuhottiin. Tyhjentyneisiin kyliin saapui pian ihmisiä, jotka veivät autiotaloista ikonit, puu- ja tuohiesineet, koristeelliset ikkunalaudat, kaiken, mitä irti saivat. Aito vepsäläinen, kuuluisa  rakennustaide, talojen sisustus, kylän pohjakaavarakenteet, vepsäläiset kansantavat ja vepsän kieli jäivät näin vähitellen  unohduksiin.
 
Neuvostoliiton luhistuttua  alkoi 1990-luvulla uusi sivu Vepsän historiassa. Petroskoissa perustettiin Vepsän kulttuuriseura, kouluissa alkoi uudelleen vepsän kielen opetus, vepsänkielinen ’Kodima’ –sanomalehti alkoi ilmestyä, Hyvin tärkeää on ollut kansantieteellisen museon perustaminen Soutjärvelle, Vepsän alueelle. Museossa on laaja kokoelma vepsäläisten jokapäiväiseen elämään liittyviä esineitä.
 
Lopuksi Larissa Lappalainen kertoi, että vepsäläiset yrittävät nykyisin elvyttää unohdettuja elinkeinoja ja ammatteja. Uusia kirvesmiehiä, rakennusmestareita, seppiä, savenvalajia, tynnyrintekijöitä, juurien ja tuohien punojia, kivenveistäjiä, huopasaappaiden ja nahkatöiden tekijöitä halutaan kouluttaa uudelleen.
 
Eeva-Liisa Karttunen näytti tilaisuuden lopuksi valokuvia, joita oli otettu Liperin Venäjä-Seuran  parin viime vuoden aikaisilta matkoilta Vepsään. Kuvissa voi aistia alueen luonnonrehevyyden, Äänisen aaltojen mahtavuuden ja menneen maailman tunnun. Mutta Vepsässä jaksetaan katsoa ja yrittää myös eteenpäin. Kylissä on kouluja ja nuorisoa, Vepsän kansankuorossa on mukana nuoria soittajia ja laulajia, Soutjärven kylällä toimii musiikkiopisto, kylän opettajat järjestävät kerhotoimintaa nuorisolle, Vepsän uusi päiväkoti Soutjärvellä on toimiva ja tehokas vepsän kielen luokkineen. Myös Soksan kylällä on vepsän kielen opetusta lapsille pienessä vepsäläismuseossa.  Kalajoen kylässä on nykyisin paljon kivi –ja metsäalan yrityksiä.

Museo    Vepsää
 
Useiden ystävyyskuntamatkojen ansiosta liperiläisillä on jo lukuisia ystäviä Vepsässä. Myös liperiläiset oppilaat ovat saaneet vepsäläisiä ystäviä ystävyyskuntaretkillään ja moni liperiläinen on saanut nauttia Vepsän kansankuoron esityksistä Penttilä-salissa. Pääsiäisen aikaan liperiläisiä oppilaita, vanhempia ja opettajia menee Pietarin kautta Vepsään ystävyyskuntamatkalle. Itä-Suomen lääninhallitus järjestää tulevan kesäkuun alussa opetus- ja sivistystoimen kurssimatkan Vepsään. Vepsäläiset saapuvat puolestaan Liperiin heinäkuussa, jolloin ohjelmassa on mm. tutustumista paikallisiin käsityöläisiin ja nähtävyyksiin sekä Outokummun kivimessuihin.

Vepsää    Vepsää

Takaisin Liperin osaston pääsivulle