Arvoisa puheenjohtaja, hyvät naiset ja herrat

Uskon, että tämän istunnon pääteema - jatkuuko taloudellisen yhteistyön kasvu Suomen ja Venäjän välillä - mietityttää seminaarin osanottajien lisäksi myös muita suomalaisia. Tämän pääkysymyksen lisäksi voisimme yhtä hyvin esittää muitakin tärkeitä kysymyksiä, kuten esimerkiksi: Mistä löytyvät kasvun uudet kohteet? Mitkä alat hyötyvät voimakkaimmin tulevasta kehityksestä? ja Synnyttääkö tulevaisuus uusia yhteistyömuotoja? Näitäkin olennaisempi kysymys on kuitenkin se, millainen talousajattelu Venäjällä tulee vallitsemaan tulevaisuudessa ja miten mahdollinen muutos tulisi näkymään meillä Suomessa.

Ennustaminen on tunnetusti erittäin vaikeaa. Tällä hetkellä se on vielä poikkeuksellisen hankalaa, sillä Venäjän viime viikkojen tapahtumat ja tapahtumien jälkivaikutukset ovat lisänneet huolta Venäjän tulevasta kehityssuunnasta.

Minua on aikoinaan neuvottu, että jos joutuu ennustamaan tulevaisuutta, kannattaa jälkikritiikin minimoimiseksi ennustaa sellaisia aikoja, joita puhuja ja kuulijat eivät itse pääse kokemaan. Aion luopua tästä viisaasta neuvosta ja ottaa tietoisen riskin. Toisin sanoen aion esittää näkemyksiäni Venäjän tulevasta kehityksestä seuraavan 15 vuoden aikana.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että minulla on esitysaikaa reilu minuutti vuotta kohden. Ajanpuutteen vuoksi en aio esittää Venäjän tulevaisuuden vaihtoehtoisia skenaarioita. Skenaarioista kiinnostuneille suosittelen muun muassa Daniel Yerginin ja Thane Gustafsonin kirjaa "Venäjä 2010". Vaikka tämä kirja ilmestyi jo kymmenkunta vuotta sitten, eräs teoksen skenaarioista nimeltä "Venäjän Karhu" näyttää onnistuneen ennustustehtävässään harvinaisen hyvin.

Skenaarioiden asemesta tarkastelen puheenvuorossani kymmentä liiketoiminnan tekijöitä, jotka mielestäni ovat Venäjällä varsin pysyviä tai ainakin hitaasti muuttuvia. Nämä hitaasti muuttuvat tekijät antanevat vakaamman pohjan ennakoida ilmiötä, joka on jatkuvassa muutoksessa suuntaan jos toiseen.

Venäjän tempoilevasta kehityksestä huolimatta oletan, että …

Euroopan kehitys- ja jälleenrakennuspankin arvion mukaan yksityinen sektori muodostaa tällä hetkellä Venäjän bruttokansantuotteesta noin 70%. Venäjä on talouden yksityistäjänä siirtymätalouksien kärkikymmenikössä. Sen edellä ovat Slovakia, Tsekin tasavalta, Unkari ja Viro (80%) sekä Albania, Bulgaria, Liettua ja Puola (75%). Vertailun helpottamiseksi todettakoon, että Suomessa yksityissektorin osuus lienee jonkin verran yli 80%.

Vaikka tilastoihin ei pidä tuijottaa sinisilmäisesti, luvuista voidaan tehdä se johtopäätös, että Venäjä on onnistunut viimeisten 10 vuoden aikana siirtämään pääosan taloudellisesta toiminnasta yksityisten yritysten harteille. Se, kuinka oikeudenmukaisesti yksityistäminen onnistuttiin toteuttamaan, on jo aivan toinen asia.

Eräiden länsilähteiden mukaan Venäjän väestön rikkain kymmenys haalii lähes puolet maassa jaettavista tuloista köyhimmän kymmenyksen joutuessa tulemaan toimeen kuuden prosentin tulo-osuudella. Yhdysvalloissa vastaavat tunnusluvut ovat 30 ja kaksi prosenttia - Suomessa 20 ja neljä.

Tapa, jolla yksityistäminen Venäjällä toteutettiin, on eräs merkittävä syy tulojen ja hyvinvoinnin epätasaiseen jakaumaan. Vaikka yksityistämisessä tehtiin suoranaisia virheitä, ei tule kuitenkaan unohtaa sitä, että yksityistäminen toteutettiin sen aikaisessa yhteiskunnallis-poliittisessa tilanteessa. Toisaalta virheiden jälkikäteinen korjaaminen olisi alkuperäistä virhettäkin suurempi emäerhe.

Omistuksen suoja on toimivan talouden yksi keskeisimpiä tukipilareita. Tämän pilarin horjuttaminen johtaa yhteiskunnalliseen turbulenssiin ja taloudelliseen taantumaan. Venäjän päättäjät ovat uskoakseni erittäin tietoisia edellä mainitusta. Tämän takia uskallan väittää, että yksityisomistus tulee olemaan Venäjän talouden moottori myös tulevaisuudessa.

Lisäksi on todennäköistä, että valtion rooli liiketoiminnallisena toimijana tulee lisääntymään. Sitä, kuinka vahvaksi valtion rooli lopulta muodostuu, on jo vaikeampi ennustaa. Jotta valtion rooli ei muodostuisi liian vahvaksi, olisi talousreformia syytä viedä eteenpäin. Talousreformin jatkumisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että reformin suunnittelijat ja toteuttajat säilyvät uudistushenkisinä myös tulevaisuudessa. Ilman reformisteja ei voi olla itse reformiakaan. Reformi ei ole ikiliikkuja, vaan sitä pitää työntää jatkuvasti eteenpäin sekä aurinkoisina että ennen kaikkea pilvisinä päivinä.

Kuten hyvin tiedämme, suunnitelmataloudet olivat jättikombinaattien dominoimia talousjärjestelmiä. Viimeisenä neuvostovuotena Venäjällä toimi ainoastaan joitakin satojatuhansia yrityksiä. Tällä hetkellä siellä toimii jo kymmenisen miljoonaa yritystä ja yksityisyrittäjää. Vaikka yritysmäärä on lähes satakertaistunut, idän karhu ei ole onnistunut vaihtamaan turkkiaan.

Economist Intelligence Unitin tuoreen raportin mukaan Venäjän 10 suurinta teollista ryhmittymää muodostivat vuonna 2002 liki 40% maan teollisesta tuotannosta. Vastaava tunnusluku oli Yhdysvalloissa 25. Teollisen tuotannon ohella Venäjän vienti on erittäin keskittynyttä. Kymmenen suurinta viejää muodostaa nelisenkymmentä prosenttia maan kokonaisviennistä.

On vaikea uskoa, että Venäjän liiketoiminnan suuryrityskeskeisyys tulee poistumaan vuoteen 2020 mennessä. Lainsäädännön ja markkinoiden kypsyminen voi tosin pikku hiljaa johtaa alihankintayhteistyöverkostojen laajentumiseen. Mikäli venäläiset jättiyritykset alkavat toden teolla ulkoistamaan toimintojaan, näistä alihankintaverkostoista voi syntyä toivottu kehto pienelle ja keskisuurelle teollisuudelle. Pienen ja keskisuuren teollisuuden vahvistuminen toisi toivottua dynamiikkaa ja joustavuutta Venäjän talouteen. Pienen ja keskisuuren yrityssektorin vahvistuminen kasvattaisi myös Venäjän keskiluokkaa, mikä puolestaan lisäisi yhteiskunnallista vakautta.

Jättiyrityskeskeinen talousjärjestelmä on pitkälti syynä talouden oligarkiaan. Vaikka viimeisten viiden vuoden aikana oligarkian kasvot ovat kokeneet muodonmuutoksen, en usko, että itse harvainvalta häviää. Kasvoleikkauksen avulla Kreml on poistanut itselleen epämiellyttäviä henkilöitä talouselämän avainpaikoilta. Esimerkiksi nykyistä valtaeliittiä kritisoineet mediamagnaatit on pyyhitty kuvasta. Julkisen tiedottamisen ohella Venäjän energiasektori ja eräät muut ydinsektorit ovat läpikäymässä kasvoleikkausta.

Luulen, että oligarkian kasvoleikkaus ei ole vielä kokonaisuudessaan ohi. Kenties jo lähiaikoina tulemme näkemään, kuinka eräät Jeltsinin aikalaiset joutuvat jättämään tehtävänsä jättiyritysten johdossa. Vaikka Jeltsinin aikaisten talousoligarkien elämä on käynyt tukalaksi, ulkomaiset yritykset tuskin kärsivät kasvoleikkauksen komplikaatioista niin kauan kuin ne eivät toimi valtiolle strategisilla toimialoilla ja pysyttelevät poliittisen elämän ulkopuolella.

Tulen tosin seuraamaan suurella mielenkiinnolla, miten strategiset toimialat tullaan tulevaisuudessa määrittelemään. Ajatuksissani olen myös pohtinut, lisääkö talousoligarkien keskuudessa toteutetut vaihdokset liiketoiminnan kansallismielisyyttä. Toisin sanoen minua mietityttää, mikä olisi lisääntyvän kansallismielisyyden vaikutus ulkomaisten yritysten toimintaan aloilla, jotka eivät ole suoranaisesti strategisia, mutta taloudelliselta arvoltaan merkittäviä.

Liiketoiminnan avainpaikkojen miehittäminen Kremlille kuuliaisilla henkilöillä viittaa siihen, että strategis-poliittinen liiketoiminta-ajattelu tulee lisääntymään. Vaikka näillä toimilla pyritään luomaan yhtenäisyyttä ja vakautta, ei tule unohtaa, että kilpailun korvaaminen kuuliaisuudella ei kuulu markkinatalouden perusoppeihin. Kuuliaisuuteen perustuva talousideologia johtaa äärimmilleen vietynä talouskasvun hiipumiseen.

Öljy, maakaasu ja muut raaka-aineet muodostavat Venäjän viennistä noin kolme neljännestä. Luulen, että Venäjän vienti tulee säilymään energia ja raaka-ainepainotteisena vähintään seuraavan vuosikymmenen ajan. Viennin hitaaseen muutokseen viittaa muun muassa se, että maan viennin rakenne 1990-luvun alussa oli pitkälti samankaltainen kuin mitä se on nyt huolimatta siitä, että viennin kokonaisarvo on kasvanut kolminkertaiseksi. Viennin kasvun taustalla onkin lähinnä vientihintojen myönteinen kehitys ja se, että raaka-aineita on yksinkertaisesti viety aiempaa enemmän. Viennin rakenteen uudistaminen ei käy käden käänteessä siitä huolimatta, että Venäjä ei halua olla kehittyneen lännen raaka-ainevarasto.

Viennin raaka-ainekeskeisyys on merkki siitä, että Venäjän teollisuustuotanto ei ole erityisen kilpailukykyistä maan ulkopuolella - erityisesti kehittyneessä lännessä venäläinen high-tech-tuote on harvinaisuus. High-tech-tuotteiden ulkopuolelle haluan tässä yhteydessä jättää sotilasteollisuuden tuotokset, sillä keskittyminen niihin on tuskin kestävä ratkaisu venäläiselle teollisuudelle.

Vaikka Venäjä panostaisi nykyistä enemmän innovaatioiden kehittämiseen tai niiden kopioimiseen, kestää teollisten keksintöjen lanseeraaminen maailmanmarkkinoille usein vuosia. Lisäksi ei tule unohtaa, että maininta 'Made in Russia' high-tech-tuotteen kyljessä tuskin on kilpailuvaltti vielä moneen vuoteen. Kansainvälisen kilpailukykynsä parantamisessa Venäjä kaipaa yhteistyötä läntisten huippuyritysten ja tutkimuslaitosten kanssa.

Tässä yhteydessä en malta olla ottamatta esiin Maailmantalousfoorumin selvitystä, jonka mukaan Suomi oli viime vuonna maailman liiketoiminnallisesti kilpailukykyisin (business competitiveness) maa. Yhdysvallat sijoittui toiseksi ja Venäjä sijalle 65. Venäjän kohdalta valitettavaa on se, että Venäjän sijoittui vuotta aiemmin sijalle 58. Muut maat ovat siis kehittyneet Venäjää nopeammin. Mielenkiinnolla odottelen, mille sijalle Venäjä sijoittuu tänä vuonna. Maailmantalousfoorumi julkistaa uusimman listauksen vajaan kolmen viikon kuluttua eli lokakuun 13. päivänä.

Aitoa kilpailukykyä ei voi syntyä ilman aitoa kilpailua. Venäjän tulisikin tehdä enemmän paikallisen ja ulkomaisen kilpailun piristämiseksi. Kehityksen jarruna on kuitenkin epäselvä byrokratia ja byrokratiaviidakkoon liittyvä korruptio.

Transparency Internationalin selvitys antaa jonkinlaisen kuvan korruption laajuudesta Venäjällä. Tämän raportin mukaan 133 tutkitun maan joukossa Venäjä sijoittui sijalle 86. Euroopan eniten korruptoituneena maana raportti piti Ukrainaa, joka sijaluku oli 106. Suomea tutkimus piti maailman vähiten korruptoituneena valtiona.

Vaikka edellä mainittu listaus antaa vain viitteellisen kuvan todellisuudesta, ei selvitystä saisi ohittaa toteamalla, että onhan korruptio ongelma myös EU:n eteläisissä ja itäisissä osissa tai että Venäjä kasvaa korruptiostaan huolimatta Euroopan Unionia nopeammin. Mielestäni huomattavasti rakentavampi kysymys olisi se, mikä olisikaan talouden kasvuvauhti ja taloudellisten rakenteiden uudistusnopeus, jos korruptiota olisi Venäjällä nykyistä selvästi vähemmän.

Ekonomistina en lähesty asiaa moraalisesta näkökulmasta, vaan lähinnä siitä perspektiivistä, että korruptio vääristää kilpailua, jolloin se hidastaa talouden kasvua ja yhteiskunnan kehitystä.

Valitettavaa on se, että vuoden 2000 presidentinvaalien alla esiin nostettu teema "lakien ja järjestyksen" lisäämisestä ei ole täysin onnistunut. Tähän viittaa monien muiden yhteiskunnallisten ongelmien ohella se, että vuonna 2000 Venäjä oli Transparency Internationalin listauksessa sijalla 82. Viimeisessä listauksessa se oli tippunut neljää sijaa alemmaksi.

Ei ole helppo uskoa, että Venäjä pääsee nykyisellä hallintoreformimallilla eroon korruptiosta. Säädösten yksinkertaistaminen ja byrokraattien vähentäminen ovat mielestäni huomattavasti tehokkaampia keinoja korruption vastaisessa taistelussa kuin hallinnolliset uudelleenjärjestelyt.

Joidenkin tutkimusten mukaan ulkomaiset yritykset eivät pidä itse korruptiota niin suurena ongelmana kuin aikaa ja työpanoksia kuluttavaa byrokratiaa. Venäläinen byrokratia onkin eräs merkittävä syy siihen, miksi ulkomaisen kilpailun synnyttämä positiivinen vaikutus on jäänyt Venäjällä vaatimattomaksi.

Ulkomaisten yritysten vaikutusta Venäjällä voidaan tarkastella esimerkiksi analysoimalla suoria ulkomaisia investointeja. YK:n mukaan Venäjä on onnistunut keräämään niitä viimeisen 15 vuoden aikana ainoastaan reilun 20 miljardin dollarin edestä. Väkiluvultaan huomattavasti pienempi ja luonnonrikkauksiltaan selvästi köyhempi Tsekin tasavalta on onnistunut houkuttelemaan lähes kaksinkertaisen määrän suoria ulkomaisia investointeja. Myös Suomi on kyennyt houkuttelemaan edellä mainittuja investointeja liki kaksinkertaisen määrän Venäjään verrattuna. Venäjällä suorat ulkomaiset sijoitukset muodostivat alle neljä prosenttia kiinteän pääoman muodostuksesta vuonna 2002. Tsekeissä vastaava tunnusluku oli 60 - Suomessa 35. Nämä indikaattorit eivät kuvaa Suomen huikeaa menestystä, vaan pikemmin Venäjän heikohkoa suoritusta.

Edellisten lukujen valossa uskallan väittää, että ulkomaisilla yrityksillä olisi paljon annettavaa Venäjän kilpailukyvyn ja liiketoimintaosaamisen kohottajana. Tässä yhteydessä haluan toki huomauttaa, että läntisen liiketoimintaosaamisen maahanlasku ei tapahdu ainoastaan ulkomaisomisteisten yritysten toimesta, vaan myös kilpailun kautta. Toisin sanoen venäläiset yritykset voivat kopioida ja kehitellä toimintatapoja, joita ne näkevät ulkomaisten yritysten menestyksekkäästi käyttävän. Valitettavaa on kuitenkin se, että Venäjälle on maan tilastokomitean mukaan rekisteröity vain noin 15.000 yritystä, joissa on ulkomaalaista pääomaa.

Ulkomaisten yritysten maahantuloa tehokkaampi tapa läntisten liiketoimintaoppien omaksumiselle on venäläisyritysten toimiminen kehittyneillä länsimarkkinoilla, sillä kansainvälisessä ympäristössä venäläisyrityksiä ei suojaa kotimarkkinoiden suhdeverkot tai kilpailulta suojaavat hallinnolliset sateenvarjot.

YK:n mukaan venäläisyritykset ovat investoineet ulkomaille suorina sijoituksina 18 miljardia dollaria eli lähes tulkoon yhtä paljon kuin ulkomaiset yritykset ovat sijoittaneet Venäjälle. Koska pääosa rekisteröidyistä suorista investoinneista ulkomailla on nykyisen ja laajenevan EU:n alueella, näyttelevät venäläisyritykset merkittävää roolia Venäjän integroimisessa kohden unionia.

Tässä yhteydessä haluaisin korostaa, että Euroopan unionin perusteet luotiin 1950-luvun lopulla taloudellisen yhteistyön kautta. Tällä en toki tarkoita sitä, että Venäjästä olisi tulossa unionin jäsen vuoteen 2020 mennessä. Näin tuskin tapahtuu. On kuitenkin hyvä muistaa, että integraatio voi toteutua myös ilman varsinaista jäsenyyttä. Venäläiset yritykset voivat toimia eräänlaisina liiketoiminnallisina diplomaatteina. Näiden talousdiplomaattien toimet voivat lopulta integroida Venäjää huomattavasti tehokkaammin kohden unionia kuin varsinaisen hallintokoneiston toimenpiteet.

Uskon, että investointien liikkeet niin Venäjälle kuin Venäjältä tulevat kasvamaan. Investointiliikkeiden voimistuminen on luonnollinen kehitys, sillä investoinneilla on pyrkimys seurata kasvavia kauppavirtoja.

Todennäköisesti investointivirrat voimistuvat nopeammin, mikäli Venäjästä tulee Maailmantalousjärjestön jäsen. Venäjän WTO-jäsenyyden toteutumisen kohdalla on tosin muistettava, että Venäjän tulee sekä saada hyväksyntää nykyisiltä jäseniltä että ennen kaikkea haluttava jäsenyyttä itse. Henkilökohtaisesti olen hieman huolissani siitä, että prosessin venyessä epätodennäköisyys Venäjän jäsenyydestä lisääntyy. Tämän takia toivon, että jo nykyinen duuma marssittaa Venäjän järjestön jäseneksi.

Suunnitelmatalouden hajoamisesta huolimatta on Moskova säilyttänyt ylivertaisen asemansa maan taloudessa. Suurimpien pankkien ja yritysten pääkonttorit sijaitsevat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta pääkaupungissa. Moskova-keskeisyys ei ole yllätys, sillä kaupungissa kohtaavat maan poliittinen ja taloudellinen valta.

En usko, että Moskova-asema olisi uhattuna myöskään tulevaisuudessa, mutta haluaisin kiinnittää suomalaisyritysten huomion myös Venäjän muihin kasvukeskuksiin. Tähän saakka Pietari lähiseutuineen on ollut suomalaisten pääkohde. Pietarin talousalueelle on päätynyt noin 60% Venäjälle rekisteröityneistä suomalaisyrityksistä. Sijaintipäätöksiä pohdittaessa ei tule kuitenkaan unohtaa, että Moskovan valojen ja Pietarin siltojen ulkopuolella on yli 10 muuta miljoonakaupunkia, joiden talous kasvaa ripeästi.

Suhteiden merkitys liiketoiminnassa on tärkeää joka puolella maailmaa, mutta Venäjällä niiden rooli nousee huomattavasti tavanomaista korkeammalle. Suhteiden merkitystä korostaa muun muassa Venäjän historia. Useimmat meistä muistanevat venäläisen kansanviisauden "ni imei sto rublei - imei sto druzei" eli vapaasti käännettynä on parempi omata 100 ystävää kuin 100 ruplaa. Ystävien arvoa mitattiin tällöin huomattavasti nykyruplaa arvokkaammalla rahalla.

Myös Venäjän markkinoiden vähemmän seesteinen kehitysaste on omiaan pönkittämään suhdeverkon asemaa. Toisin sanoen suhteiden avulla rakennetaan luottamusta, luodaan ennakoitavuutta ja vähennetään liiketoiminnan riskejä. Suhdeverkosto kuuluu olennaisilta osin venäläiseen liiketoimintakulttuuriin, minkä takia luulen sen säilyttävän asemansa siitä huolimatta, että liiketoimintaympäristö alkaisi vakiintua.

Venäjän lähihistoriassa yllätykselliset ylä- ja alamäet ovat seuranneet toisiaan. En usko, että Venäjästä tulee vielä ensi vuosikymmenen aikana niin seesteistä, että sen yllätyksellisyys tulisi häviämään. En myöskään osaa ennustaa, millaisia tulevaisuuden yllätykset tulevat olemaan, mutta on syytä pitää mielessä, että meidän ei tule varautua ainoastaan Venäjän sisältä kumpuaviin yllätyksiin, vaan myös yllätyksiin, joiden alkuvoima on Venäjän ulkopuolella.

Hyvät naiset ja herrat

Alustuksessani olen tähän mennessä käsitellyt 10 osa-aluetta, joita pidän Venäjän liiketoiminnassa pysyvinä tai ainakin hitaasti muuttuvina. Nyt on aika palata tämän tilaisuuden pääteemaan eli kysymykseen, jatkuuko taloudellisen yhteistyön kasvu Suomen ja Venäjän välillä.

Vastaus edelliseen kysymykseen ei riipu niinkään Suomen talouden tulevasta kehityksestä, vaan pikemmin siitä, millä nopeudella Venäjän talous jatkaa kasvuaan. Venäjän nykyisen talouskasvun - joka muuten jatkuu jo kuudetta vuotta peräkkäin - taustalla ovat pitkälti olleet öljyn korkea hinta, kotimaisen kysynnän kasvu ja kotimaisten investointien piristyminen.

Arvelen, että öljyn hinta tulee pysyttelemään korkeana myös lähivuosina, sillä Kiinan ripeä talouskasvu vaatii aiempaa enemmän öljyä. Jos Kiinan talouskasvu jatkuu nykyvauhdilla, siitä tulee noin kymmenessä vuodessa maailman suurin talous. Tätä asemaa ei saavuteta ilman huomattavaa energian tuontia. Öljyn tulevaa hintaa arvioitaessa on muistettava, että Kiina on jo tällä hetkellä maailman toiseksi suurin öljyn kuluttaja Yhdysvaltojen jälkeen. Mitä tulee venäläiseen kulutukseen ja investointeihin, ne uskoakseni tulevat kehittymään rinta rinnan yleisen talouskasvun kanssa.

Pohdittaessa Venäjän talouden tulevaa kasvua, on selvää, että kasvu ei voi loputtomasti nojata energian ja raaka-aineiden vientiin. Kilpailukykynsä parantamiseksi Venäjän tulee panostaa nykyistä voimakkaammin muun muassa pieneen ja keskisuureen yritystoimintaan, tietoyhteiskunnan rakentamiseen ja innovaatioiden kehittämiseen.

Yritystoiminnan osalta Suomea ei voida pitää Euroopan mallimaana, mutta tietoyhteiskunnan rakentamisen ja innovaatioiden kehittämisen saralla Suomella voisi olla paljon tarjottavaa Venäjälle. Myös Suomen asema maailman kilpailukykyisempänä ja vähiten korruptoituneena valtiona, herättää ajatuksen siitä, voisiko Venäjä hyödyntää Suomen kokemuksia kilpailukykyisen ja vähän korruptoituneen talouden rakentamiseksi.

Venäjä on tällä hetkellä Suomen toiseksi tärkein tuontimaa lähes 14% osuudella ja kolmanneksi tärkein vientimaa noin kahdeksan prosentin osuudella. Mikäli Venäjän talouskasvu jatkuu, kasvaa idänkauppamme kohisten. Tämän vuoden ensimmäisenä kuutena kuukautena tuontimme kasvoi 12% ja vientimme huikeat 22%. Mikäli nykykehitys jatkuu Saksan-, Ruotsin-, ja Venäjän-kauppamme osalta, tullee Venäjästä suurin kauppakumppanimme viimeistään ensi vuoden aikana. Sitä, miten suureksi Venäjän osuus Suomen ulkomaankaupassa tulee lopulta nousemaan, on jo vaikeampi ennustaa.

Perinteisen kaupan ohella investoinnit tulevat todennäköisesti piristymään sekä Suomesta Venäjälle että päinvastoin. Useat tämän vuoden aikana julkaistut lehtiartikkelit ovat todisteena suomalaisten yritysten laajamittaisesta ryntäyksestä Venäjän markkinoille. Kaikki investoinnit eivät ole vielä päätyneet tilastoihin ja kaikki eivät edes tule sinne päätymään, koska rahavirrat eivät läheskään aina kulje Suomen kautta. Jo pitkään esillä ollut investointien suojasopimus lisäisi suomalaisinvestointien määrää huomattavasti. Itse asiassa suomalaisten investointien määrä Venäjällä voi kaksin- tai kolminkertaistua muutamassa vuodessa.

Tarkasteltaessa venäläisiä yrityksiä Suomessa havaitaan, että niiden määrä - noin 2000 yritystä - on varsin korkea verrattaessa sitä Suomeen rekisteröityjen yritysten kokonaismäärään - reiluun 200 000 yritykseen. Venäläiset yritykset muodostavat myös prosentin osuuden maamme suorien ulkomaisinvestointien määrästä.

Kaupan ja investointien ohella maittemme välinen turismi on ollut merkittävä lisätulonlähde varsinkin suomalaisille matkailualan yrityksille ja kaupoille. Reilut 10 vuotta sitten muistan nähneeni, kun suomalaiskauppiaat liimailivat hädissään oviinsa lappuja, joihin oli kirjoitettu hataralla venäjänkielellä "vain kaksi venäläistä kauppaan yhtä aikaan". Tällä hetkellä venäläisiä houkutellaan maahamme ja kauppoihimme monin eri keinoin.

Tässä yhteydessä haluaisin muistuttaa, että venäläisiä vierailee vuosittain maassamme yli miljoona, ja he jättävät lähes 500 miljoonan euron matkailutulot Suomeen. Myös suomalaisten matkailu Venäjälle nousisi nykyistä korkeammalle tasolle, jos matkailuelinkeinoon panostettaisi Venäjällä nykyistä enemmän.

Matkailun kehittymiseen vaikuttaa luonnollisesti myös matkustamisen helppous. En kuitenkaan usko, että viisumivapaus on mahdollinen ainakaan lähitulevaisuudessa. Tosin viisumivapauttakin tärkeämpää on se, että matkustamiseen vaadittavat dokumentit ovat helposti, nopeasti ja edullisesti kaikkien saatavilla. Toivoa sopii, että Venäjän taistelu terrorismia vastaan ei hidasta ja hankaloita rajamuodollisuuksia tulevaisuudessa.

Arvoisat kuulijat

Suomen ja Venäjän kasvavat taloussuhteet vaativat lisää osaajia. Suomen puolella tilanne voisi olla nykyistä parempi. Mielestäni venäjänkieltä lukevien suomalaisten ylioppilaiden määrä pitäisi olla nykyistä suurempi, jotta osaajatarjonta voisi tyydyttää Suomen talouden tulevan tarpeen. Maahamme muuttavat venäläiset voivat vain osin paikata vajetta, sillä liike-elämämme tarvitsee kielitaidon lisäksi timantinkovaa ammattitaitoa. Valitettavan harvoin sujuva venäjänkielen taito ja rautainen ammattiosaaminen yhdistyvät samassa maahanmuuttajassa.

Suomessa on sanonta - jos itänaapurillamme menee hyvin, Suomi tarvitsee paljon Venäjä-asiantuntijoita. Jos taas itänaapurillamme menee huonosti, tarvitsemme vähintään kaksinkertaisen määrä asiantuntijoita.

Toivottavasti Suomi tarvitsee tulevaisuudessa Venäjä-asiantuntijoita ainoastaan 'paljon'.