MINNE HÄVISIVÄT SONERAN
RAHAT ?
Esipuhe
Tässä kirjassa kuvataan Soneran tapahtumia vuosien 2000 ja 2001
aikana Kaj-Erik Relanderin johtajakaudella. Näistä tapahtumista on
kerrottu osittaisia ja epätäydellisiä tulkintoja mediassa. Tässä
kirjassa valotetaan ensimmäistä kertaa tapahtumien todellista
kulkua. Näin pyritään kertomaan sijoittajille, veronmaksajille,
Soneran henkilöstölle ja kaikille Soneran asioista kiinnostuneille
Soneran asioiden todellinen tila vuosina 2000-2001. Se kiinnostanee
monia ihmisiä.
Kirjassa kerrotaan, miten pörssiyrityksessä voi pahimmillaan
käydä, kun omistajavalvonta pettää, hallitustyöskentely on
hapuilevaa ja epäpätevä johto keskittyy ajamaan vain omia etujaan
jopa epäeettisin keinoin. Kirja on myös toivottavasti varoittava
esimerkki niille yritysjohtajille, jotka harkitsevat epäeettisten
keinojen käyttöä yrityksessään.
Tässä kirjassa ei haluta nöyryyttää ketään tai nostaa jotakuta
sankarin maineeseen, vain kuvata neutraalisti Soneran tapahtumia
tosiasioiden valossa. Kirjassa esitettyjen tapahtumien oikeellisuus
on pyritty varmistamaan mahdollisimman huolellisesti aikaa ja vaivaa
säästämättä. Aikaa on kulunut satoja ja taas satoja tunteja.
Kymmeniä ja taas kymmeniä ihmisiä on haastateltu. Kirjallista
materiaalia on kahlattu läjämäärin läpi. Tämän luotettavammin
Soneran tapahtumia vuosina 2000-2001 ei voi kertoa yhdessä kirjassa.
Kirjassa mainitut henkilöt saattavat loukkaantua kirjan
sisällöstä. Tämä on valitettavaa, mutta Soneran tapahtumat vuosien
2000 ja 2001 aikana oli pakko laittaa kirjan muotoon. Kyse on siinä
määrin merkittävistä asioista, että niiden esiintuonti ja käsittely
on mahdollisten yksittäisten ihmisten loukkaantumisia tärkeämpää.
Maailma on kova paikka. Täällä on vastattava teoistaan ja oltava
valmiina siihen, että teot tulevat mahdollisesti julkisuuteen jonain
päivänä. Näin varsinkin yrityselämässä. Ja politiikassa.
Kirjan kirjoittajat ovat talouselämän vaikuttajia, jotka ovat
seuranneet läheltä Soneran tapahtumia. Kirja kuvaa Soneran
tapahtumia ja Kaj-Erik Relanderin toimia Soneran toimitusjohtajana.
Näiden tapahtumien tuloksena tehtiin Suomen taloushistorian
suurimpia virheitä ja aiheutettiin 1990-luvun alun pankkikriisiin
verrattava taloudellinen vahinko.
Soneralla on hieno historia takanaan
Soneralla on takanaan yli satavuotinen hieno historia. Alun perin
venäläisenä virastona ja Pietarin alaisuudessa toiminut Suomen
lennätinlaitos kasvoi 1850-luvulta lähtien merkittäväksi
suomalaiseksi yritykseksi. Vuonna 1885 suomalaiset esittivät
Pietarille, että lennätin ja posti yhdistettäisiin suomalaiseksi
virastoksi. Venäläiset eivät tuolloin huomioineet esitystä.
Kenraalikuvernööri Bobrikovin mukaan Suomen puhelintoimen oli
palveltava ensisijaisesti Venäjän keisarikunnan armeijaa.
Vuonna 1898 puhelin toimi jo kaikissa Suomen kaupungeissa. Vuonna
1910 puhelinjohtojen pituus Suomessa oli 89 200 kilometriä. Venäjän
armeijan poistuttua Suomesta vuonna 1918 rakennettu puhelinverkko
jäi suomalaisen Posti- ja lennätinlaitoksen haltuun. Posti- ja
lennätinlaitos alkoi julkaista vuonna 1929 puhelinluetteloa kotimaan
ja ulkomaan puhelinliikennettä varten. Vuosina 1930-1950 Posti- ja
lennätinlaitos julkaisi Suomen yleistä Puhelinluetteloa, josta
löytyivät kaikki maan puhelintilaajat Helsinkiä lukuun ottamatta.
Sotien välisenä aikana Suomeen rakennettiin kattava
puhelinverkko. Datasiirtoa Suomen puhelinverkossa alettiin käyttää
vuonna 1964, ja vuonna 1978 avattiin autoradiopuhelinverkko. Vuonna
1980 koko puhelinverkko oli automatisoitu ja puhelunvälittäjistä
luovuttiin. Vuonna 1982 avattiin NMT-verkko ja vuonna 1986 NMT 900
-verkko.
Vuonna 1977 Posti- ja lennätinlaitoksen pääjohtaja Oiva Saloila
jäi eläkkeelle ja hänen seuraajakseen valittiin Pekka Tarjanne.
Vuonna 1989 Tarjanne siirtyi Kansainvälisen teleliikenneliiton ITUn
pääsihteeriksi ja hänen tilalleen uudeksi pääjohtajaksi valittiin
Pekka Vennamo. Vuonna 1993 liikenneministeri Ole Norrback vahvisti
Suomen PT:n perustamisasiakirjan ja Soneran edeltäjästä Telecom
Finlandista tuli Suomen PT:n tytäryhtiö. Suomen PT:n hallituksen
puheenjohtajaksi valittiin tuolloin vuonna 1993 Sakari Salminen ja
hallituksen jäseniksi Liisa Joronen, Markku Talonen, Johannes Koroma
ja Pekka Vennamo. Posti- ja telelaitoksen kahtiajaossa Vennamo
siirtyi Telecom Finlandin pääjohtajaksi.
Vuonna 1992 Telecom Finlandin GSM-verkko avattiin ensimmäisten
joukossa koko maailmassa. Vuonna 1993 Telecom Finland menetti
ulkomaanpuheluiden yksinoikeuden ja sen kilpailijoiksi tälle
toimialalle tulivat Finnet, Telivo ja Ålands Mobiltelefon. Vuonna
1994 Telecom Finlandissa aloitettiin saneeraus Aulis Salinin
johdolla kiristyvän kilpailun vuoksi ja yhtiöstä saneerattiin ulos 4
000 työntekijää. Tämä oli mahdollista, koska Salinilla oli hyvät
yhteydet ay-liikkeeseen ja pelisilmää henkilöstöjärjestelyiden
tekemisessä. Yhtiöön palkattiin samalla tietoteknisen koulutuksen
saaneita ihmisiä.
Vuonna 1996 Telen verkossa oli jo miljoona matkapuhelinta.
Tulevaisuus näytti loistavalta. Sonera oli alkanut kansainvälistyä
jo 1990-luvun ensimmäisellä puoliskolla ja lähtenyt
teleoperaattoreiden osakkaaksi mm. Unkarissa, Turkissa ja Baltiassa.
Sonera oli noussut maailman yhdeksi edistyneimmäksi
matkaviestintäoperaattoriksi 1990-luvun puolivälin jälkeen. Soneran
noteeraus Helsingin pörssissä alkoi 10.11.1998, jolloin valtio myi
22 % Sonerasta 7 miljardilla markalla.
Soneralla on takanaan kunniakas ja hieno historia. Se on aina
ollut teknisesti maailman eturivin teleyrityksiä ja tuottanut
valtiolle paljon tuloja. Tässä kirjassa kerrotaan, kuinka Kaj-Erik
Relanderin aikakaudella tehtyjen toimien tuloksena tämä kannattava
ja historialtaan hieno valtion kruununjalokivi vietiin konkurssin
partaalle ja kymmenien miljardien markkojen velkoihin vähän yli
yhdessä vuodessa. Miten tämä oli mahdollista?
1 Kaj-Erik Relanderin aika alkaa
Vuosi 2000 alkoi
aurinkoisesti Soneran Kaj-Erik Relanderille eli Rellulle. Soneran
hallitus oli valinnut hänet juuri Soneran varatoimitusjohtajaksi
maalikuun 2000 alusta alkaen ja toimitusjohtajaksi Aulis Salinin
seuraajaksi vuoden 2001 alusta alkaen. Relanderin valinta ei ollut
sattumanvarainen, sillä hän oli tehnyt vuosikausia taustatöitä
Soneran sisällä valintansa eteen vakuuttaen Pekka Vennamon ja Aulis
Salinin kyvyistään.
Kaj-Erik Relander syntyi Helsingissä
21.6.1962. Perheeseen kuuluu kotiäitinä toimiva pankkiirivaimo
Hilkka ja kolme pientä lasta. Varusmiespalveluksen Relander suoritti
Uudenmaan prikaatissa ja kävi reserviupseerikurssi 172:n vuonna
1983. Sotilasarvoltaan hän on vänrikki. Helsingin
kauppakorkeakoulusta hän valmistui ekonomiksi vuonna
1990.
Suomen Asiakastieto Oy:n tietojen mukaan Relander oli
ollut 1990-luvun alussa mukana 11 osakeyhtiön hallinnossa. Hän oli
kuudessa yhtiössä hallituksen puheenjohtajana ja viidessä
varsinaisena jäsenenä. Neljässä yhtiössä (Senentia Oy, Oy Brossco
Ab, Oy Maxroi Capital ja Oy Avker Rakentamis- ja
kiinteistökonsultointi Ab) konkurssimenettely raukesi pesän varojen
puutteeseen. Management Support Helsinki Oy lopetettiin
selvitystilan jälkeen ja Unicraft Oy:n konkurssimenettely jatkuu
edelleen. Jotkut yhtiöt ovat vaihtaneet nimeä ennen kaatumistaan, ja
niitä on rekisteröity ympäri Suomea. Esimerkiksi Avker Rakentamis-
ja kiinteistökonsultointi Oy:n konkurssissa oli kyse miljoonista
markoista.
Relanderin neuvonantajana näissä
konkurssipyörittelyissä toimi asianajaja Anssi Jaanti. Jaanti
tuomittiin toukokuussa 2002 ehdottomaan vankeusrangaistukseen näistä
ja muista konkurssirikoksista. Anssi Jaanti toimi Relanderin
neuvonantajana myös Sonerassa. Jaantin avustuksella Relander siirsi
tiettävästi yli 100 miljoonaa markkaa Soneran rahoja omille
tileilleen ja yrityksilleen ulkomailla.
Varat siirrettiin
ainakin kahdella eri tavalla. Ensinnäkin Relanderin ulkomaisille
konsulttiyrityksille ja investointipankeille annetuista kymmenien
miljoonien toimeksiannoista ohjattiin toimeksisaajan taholta yleensä
30 % Relanderin omille tileille. Toiseksi Sonera antoi Relanderin
määräyksestä toimeksiantoja Relanderin omistamille ulkomaisille
peiteyhtiölle Soneran olemattomasta konsultoinnista tai
markkinointitoimenpiteistä. Laskut hyväksyi yleensä Relander tai
joku Relanderin sisäpiiristä tietäen pelin hengen.
Relander
siis harjoitteli ”johtamistaitojaan” omilla yrityksillään 1990-luvun
alussa ja siirtyi Sitraan ennen Soneraan saapumistaan. Tämä
harjoittelu tuottikin sitten Suomen taloushistorian suurimpia
tappioita Sonerassa. On täysin uskomatonta, että vuonna 2000
pörssiarvoltaan Suomen toiseksi suurimman yrityksen
toimitusjohtajaksi valitaan henkilö, jonka taustat ovat
epäselvät.
Relander aloitti Sonerassa vuonna 1994 group
business controllerina. Vuosina 1995–1996 hän toimi
yrityssuunnittelu- ja rahoitusjohtajana. Vuodet 1996–1998 hän
työskenteli talous- ja hallintojohtajana. Vuosina 1998–1999 hän
vastasi Soneran kansainvälisistä toiminnoista. Vuoden 2000 hän toimi
Soneran varatoimitusjohtajana. Soneran toimitusjohtajana hän ehti
toimia vajaat 6 kuukautta vuoden 2001 tammikuun alusta kesäkuussa
2001 saamiin potkuihinsa saakka.
Soneran toimitusjohtajana
hänen palkkansa oli verotustietojen mukaan 270 000 mk/kk + bonukset
ja työsuhde-edut. Soneran optioita Relanderilla on 510 000 kpl ja
tytäryhtiöiden Zedin, SmartTrustin ja Plazan optioita yli 800 000
kpl. Relander on esimerkiksi SmartTrustin suurin henkilöomistaja 500
000 option kautta. Nämä ovat suuria määriä. Niiden avulla Relander
olisi voinut ansaita vähintään 100 miljoonaa markkaa ja perustaa
oman investointipankin, kuten hänen kerrotaan
haaveilleen.
Relander siirtyi vuonna 1994 SITRAsta Soneran
tai silloisen Telecom Finlandin taloushallinnon tehtäviin, ja
nopeasti hänen tavoitteekseen kirkastui Soneran ykkösmiehen paikka.
Tämän tavoitteen saavuttamisen esteenä oli ennen kaikkea Pekka
Vennamo, joka nostettiin Soneran edeltäjän Telecom Finlandin
pääjohtajaksi.
Vennamo ei pystynyt aavistamaan Relanderin
aikeita, ja hän antoi Relanderin vastuulle Soneran
kansainvälistymisen johtamisen. Relander alkoi jo tällöin rakentaa
omaa verkostoaan ja valtakuntaansa. Piti vielä odottaa vähän, jotta
tämä verkosto pääsisi valtaan. Vennamon heikoksi kohdaksi havaittiin
ajoittainen alkoholin käyttö. Vennamon syrjäyttämiseksi oli
laadittava suunnitelma.
Vennamo savustetaan ulos
Sonerasta
Sonerassa oli käytäntönä järjestää Vennamolle
varamies ”kosteiden aikojen” ajaksi. Hänen tehtävänään oli
kommentoida Soneran kuulumisia julkisuudessa. Vuoden 1998 aikana
Relander oli mukana järjestämässä muutamaan otteeseen tilannetta,
jossa Vennamo joutui hoitamaan tehtäviään ilman varamiestä enemmän
tai vähemmän alkoholin vaikutuksen alaisena. Tämä tieto levitettiin
Soneran hallituksen sekä valtio-omistajan korviin, ja Vennamon
vaihto tuli näin perustelluksi. Vennamoa väitettiin vaaralliseksi ja
epäluotettavaksi henkilöksi.
Vennamon erottamiseksi piti
löytää jokin muodollinen syy ja tällaiseksi ilmoitettiin Vennamon
käymät osakekaupat Soneran osakkeilla vuonna 1998. Soneran hallitus
vapautti Pekka Vennamon tehtävistään 4.1.1999 ”liikenneministeri
Matti Auran Vennamoa kohtaan tunteman epäluottamuksen vuoksi”.
Samassa yhteydessä Vennamon kanssa erosi myös liikenneministeri
Aura, vaikka hänen erolleen ei ollut selkeitä perusteita. Matti Aura
olikin vain työrukkanen Vennamon erottamisessa. Vennamolle ei
koskaan kerrottu erottamisen todellista syytä ja eron järjestäjää.
Matti Auran seuraajana liikenneministerinä jatkoi Olli-Pekka
Heinonen.
Vennamon erottamisen jälkeen oli luonnollista
valita väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi Soneran pitkäaikainen
johtaja Aulis Salin, joka lähestyi eläkeikää. Tämä sopi myös
Relanderille, joka oli saanut Salinin omaksi kannattajakseen jo
aiemmin vakuuttamalla hänelle kyvykkyyttään. Relander oli taitava
antamaan itsestään hyvän kuvan. Hän osasi käsitellä ihmisiä omaksi
edukseen.
Aimo Eloholma Relanderin
kilpailijana
Relanderin kilpailijana Soneran toimitusjohtajan
tehtävään Aulis Salinin jälkeen oli Aimo Eloholma, joka toimi
tuolloin Soneran lankaverkkopuolen johtajana. Relanderille oli
helppo tehtävä vakuuttaa Soneran hallitukselle ja
hallintoneuvostolle, että vain hän pystyisi tekemään Sonerasta
toisen Nokian.
Aimo ”Aikka” Eloholma vastasi Soneran
johtoryhmän jäsenenä vuoden 2000 alusta alkaen
Telecom-liiketoiminta-alueesta eli lankaverkkoliiketoiminnasta.
Eloholma oli kokenut kehäkettu ja yhtä arvostettu Soneran sisällä
kuin Aulis Salin. Relander ajoi nimityksensä jälkeen Eloholman
täydellisesti nurkkaan ja eristi hänet johtoryhmän päätöksenteosta.
Eloholma ei tästä välittänyt, vaan vei Telecom-toimialuetta koskevia
päätösehdotuksia johtoryhmän ohi suoraan Soneran hallituksen
päätettäväksi. Eloholma vastasi Soneran organisaation ja johtamisen
kehittämisestä vuoteen 2000 saakka, jolloin nämä tehtävät
siirrettiin Relanderin omalle sisäpiirille. Relander ei kehittänyt
organisaatiota, vaan vei sen nopeasti täydellisen kaaoksen tilaan.
Johtaminen korvattiin mielivallalla.
Soneran hallitus
päättikin valita Markku Talosen johdolla Relanderin Soneran uudeksi
”vetäjäksi”, vaikka soraääniäkin esiintyi. Esimerkiksi Soneran
hallituksen jäsen Liisa Joronen ei pitänyt Relanderia pätevänä
Soneran toimitusjohtajan tehtävään. Relander oli 38-vuotias vuonna
2000 hänen tultua valituksi Soneran toimitusjohtajaksi. Hänellä ei
ollut aikaisempaa kokemusta suuren pörssiyrityksen johtamisesta,
eikä minkäänlaista kokemusta yli 10 000 ihmisen johtamisesta. Hän
oli ollut talousasiantuntija, ei johtaja. Valitsijat eivät
huomanneet, että keisarilla ei ollut vaatteita.
Jo tuohon
aikaan monet Relanderin kanssa tekemisissä olleista ihmisistä
epäilivät hänen luotettavuuttaan ja kykyjään Soneran johtajana.
Tällaisia epäilyksiä ei vain sopinut sanoa ääneen. Relanderin
luonteenpiirteisiin kuului, että hän ei hyväksynyt minkäänlaisia
eriäviä mielipiteitä. Tämän piirteen vaikutukset olivat hyvin
merkittäviä Relanderin johtajakaudella.
Relanderin
johtamistyyli
Relanderia voisi johtamistyylinsä puolesta
kutsua puhdasoppiseksi despootiksi. Hänen kerrotaan viihtyneen hyvin
armeijassa ja hän ihaili Suomen armeijan johtajakoulutusta. Hänen
suosikkikirjojaan olivat Machiavellin teokset. Relander sovelsi
erinomaisen tehokkaasti Machiavellin hajota ja hallitse
-periaatetta. Hän loi pelon ilmapiirin ympärilleen ja oli tässä
työssään käsittämättömän tehokas. Hän käyttäytyi usein ylimielisesti
ja ”pompotti” alaisiaan. Omien etujensa ajamisessa ja sisäpiirin
suosimisessa hän oli erittäin tehokas. Tämän suuntaisesti Relanderia
luonnehditaan mm. Helsingin Sanomien 25.1.2001 jutussa.
Hyvin harva kehui Relanderia ja hänen julkinen kuvansa oli
erittäin negatiivinen. Taloussanomien 3.7.2001 julkaistun laajan
imagontutkimuksen mukaan Kaj-Erik Relander oli Suomen liike-elämän
vähiten luottamusta nauttiva henkilö ja Nokian pääjohtaja Jorma
Ollila eniten luottamusta nauttiva henkilö.
Relanderia
pidettiin visionäärisenä ja esiintymistaitoisena, mutta tämä päti
vain niin kauan kuin Relander sai kertoa omia lennokkaita
tarinoitaan. Jos Relanderin laittoi keskustelussa tiukalle ja vaati
perusteluja väitteisiin, menivät hänen konseptinsa täysin sekaisin.
Tällöin seurasi suuttumus, keskustelukumppanin vähättely ja
keskustelun välitön lopettaminen.
Relander esiintyi
mahtailevin ottein ja piti itseään liian suurena ja pätevänä
johtajana Suomeen. Siksi Soneran piti kasvaa maailmalle ja
Relanderin saavuttaa vähintään Jorma Ollilan arvostus nerokkaana
johtajana. Relander edellytti ”palvontaa” ja ”nuoleskelua”
alaisiltaan. Hänen piti olla kaiken keskipisteenä. Hän ei halunnut
antaa haastatteluja lehtiin, mutta edellytti lehdiltä ylistäviä
juttuja itsestään. Hän rakasti valtaa ja halusi kahmia kaiken vallan
Sonerassa itselleen: näin hän myös teki.
Relanderilla ei
ollut yhtään läheistä ystävää. Lähimmät ihmiset olivat sihteeri
Terhi Veijalainen ja vaimo Hilkka. Näiden lisäksi oli ainoastaan
pelokkaita alaisia. Tämä riitti kuitenkin Relanderin sosiaaliseksi
piiriksi. Hän halusi rahaa, ei ystäviä.
Yksi Relanderin
suosikkiopeista oli darvinismi. Tätä hän toi ahkerasti esiin
puhuessaan Soneran ihmisille. Relanderin mielestä jokaisen piti
raivata oma paikkansa Sonerassa ilman hänen tukeaan. Tämä ei
käytännössä pitänyt paikkaansa, sillä Relander suosi estoitta
sisäpiiriään ja jätti vain sen ulkopuolella olevat henkilöt vaille
tukeaan.
Relanderia ei kiinnostanut liikkua soneralaisten
keskuudessa ja kannustaa heitä parempiin tuloksiin. Häntä ei
kiinnostanut luoda vahvaa tiimihenkeä henkilöstön keskuuteen tai
huvittanut mennä syömään henkilöstöravintolaan muiden soneralaisten
joukkoon. Hän rakasti pelon ilmapiirin luomista ja halusi alaistensa
nöyristelevän häntä. Hän oli tavallisten ihmisten
yläpuolella.
Parhaiten Relander viihtyi
investointipankkiirien seurassa. Investointipankki kiinnosti häntä
toimialana. Investointipankkiirit liikkuivatkin ahkerasti Soneran
käytävillä. Relander antoi useille investointipankeille kymmenien
miljoonien toimeksiantoja. Hän halusi pitää hyvät välit siihen
suuntaan, jotta työpaikan vaihto sujuisi jatkossa liukkaasti, jos
paikat Sonerassa kävisivät liian kuumiksi. Relander tiesi, että ne
tulisivat käymään kuumiksi.
Relanderilla oli tapana antaa
sama toimeksianto vähintään kahdelle eri tekijälle ilman, että nämä
tiesivät toisistaan. Tehtävää innokkaasti hoitava henkilö sai
ennemmin tai myöhemmin huomata, että toinen henkilö tai ryhmä
suoritti samaa Relanderin antamaa toimeksiantoa. Tästä oli
seurauksena raivokkaita valtataisteluita ja valtavaa turhautumista.
Tämä oli Relanderin darvinistista hajota ja hallitse -tekniikkaa
käytännössä.
Relander oli häikäilemättömän laskelmoiva ja
ainakin vaikutti älykkäältä. Hänen päätöstensä (kuten Saksan
umts-lupa) myöhempi analysointi asettaa hänen liikemiesälykkyytensä
kyseenalaiseen valoon. Relander kuului omasta mielestään Nietzschen
määrittelemiin yli-ihmisiin, joita normaalit lainalaisuudet eivät
koskeneet. Tämä näkyi hänen jokapäiväisessä käytöksessään varsinkin
Soneran toimitusjohtajanimityksen varmistumisen jälkeen.
Relander vertasi itseään Nokian Jorma Ollilaan ja Vodafonen
pääjohtaja Chris Genttiin ja piti itseään heitä ”kovempana”.
Relander uskotteli itselleen ja muille, että hän loisi uuden
järjestyksen Euroopan teleoperaattoreiden kenttään ja toimintaan.
Pieni Sonera ja sen ”suuri” toimitusjohtaja mullistaisivat Euroopan
operaattorikentän nerokkailla ja vallankumouksellisilla ideoillaan.
Mitä nämä ideat olivat? Miten Relander aikoi luoda tämän uuden
järjestyksen ja mitä se tarkoitti? Sitä hän ei koskaan kertonut.
Aulis Salinin yrityskulttuuri muutettiin
nopeasti
Aulis Salinin johdolla Soneran arvoiksi ja
toimintaperiaatteiksi olivat muotoutuneet seuraavat asiat:
Työtehtävät pyrittiin johtamaan Soneran päämääristä niin, jotta
jokainen tiesi, mitä häneltä odotettiin työssään. Asiakkaat
pyrittiin pitämään tyytyväisinä luomalla win-win-tilanteita, joissa
molemmat osapuolet voittivat.
Luottamus ja avoimuus
rakennettiin toiminnan perustaksi ja sopimukset pidettiin.
Sanomisista pidettiin kiinni ja salaiset tavoitteet olivat
kiellettyjä. Tiedonpanttausta ei hyväksytty. Naapuria autettiin ja
pyrittiin yhteisiin tavoitteisiin. Rakentava kritiikki hyväksyttiin
ja positiivista mieltä arvostettiin. Johtamisessa painotettiin
tiimihengen luomista ja ihmisten osaamisen laajaa
hyödyntämistä.
Aulis Salinin ja Pekka Vennamon Soneraan luoma
yrityskulttuuri mullistettiin Relanderin aikakaudella täysin. Ennen
Relanderin johtajakautta Soneran yrityskulttuuri korosti yksilön
kunnioittamista, teknologiaosaamista, yhteistyötä ja iloista
eteenpäin pyrkivää tasa-arvoista työilmapiiriä. Relanderin myötä
yksilöitä ei enää kunnioitettu ja teknologiaosaamista väheksyttiin,
rakentavan työympäristön korvasivat suosikkijärjestelmä ja pelon
ilmapiiri. Muutos oli nopea.
Soneran
organisaatiouudistus
Vuoden 1999 aikana valmisteltiin
Relanderin ja hänen sisäpiirinsä johdolla organisaatiouudistusta,
jossa Soneran toiminta jaettiin kahteen osaan. Toisena oli
Relanderin johtama kansainväliseen langattomaan viestintään
keskittyvä Mobile & Media -liiketoiminta-alue ja toisena Aimo
Eloholman johtama kotimaiseen perinteiseen lankaverkkotoimintaan
keskittyvä Telecom-liiketoiminta-alue. Relanderin keräsi oman
sisäpiirinsä M&M-yksikön keskeisiin tehtäviin ja halusi vanhan
Telen ”virkamiehet” keskitettävän Telecom-puolelle. Eloholman oli
pakko suostua tähän järjestelyyn hävittyään toimitusjohtajakisan
Relanderille.
M&M-liiketoiminta-alueesta tuli
”rellulaisten” temmellyskenttä. Telecom-puoli jäi Eloholman haltuun.
Siellä on tehty koko ajan järkevää ja kannattavaa liiketoimintaa.
Relanderin tarkoituksena oli myydä Telecom-puoli heti sopivan hetken
tullen ja päästä eroon ”Aikan virkamiehistä”. Tätä tarkoitusta
varten Telecom-puoli yhtiöitettiin myyntikuntoon vuoden 2001
alussa.
Matti Makkonen Soneran tulojen tuojana
Uusi
organisaatiomalli tuli voimaan vuoden 2000 alussa. Sonera Mobile
Operator -yksikön johtajana ja Soneran johtoryhmän jäsenenä jatkoi
Matti Makkonen, joka oli rakentanut Soneran rahasammon eli kotimaan
matkapuhelintoiminnan. Vuoden 2000 alussa monet Soneran asioista
perillä olevat tahot pitivät kohtalonkysymyksenä sitä, kuinka hyvin
Relander ja Makkonen pystyvät puhaltamaan yhteen hiileen. Makkonen
oli arvostettu vanhan polven matkapuhelinmies, joka ei uskonut
Relanderin ja Soneran ideaan myydä matkapuhelinpalveluja ympäri
maailmaa.
Makkonen ei kuulunut Relanderin sisäpiiriin.
Makkosella oli kykyä ja halua yhteistyöhön Relanderin kanssa, mutta
Relanderin mielestä Makkonen ei nöyristellyt häntä tarpeeksi.
Relander oli myös tavattoman kateellinen Makkoselle tämän hyvin
sujuvista liiketoimista. Relander aloitti vuoden 2000 alusta alkaen
(Soneran toimitusjohtajanimityksen varmistumisen jälkeen) Makkosen
ahdistelun ja savustamisen, joka johti Makkosen eroamiseen Sonerasta
syksyllä 2000 ja siirtymiseen Nokian palvelukseen. Tämä oli
merkittävä tappio Soneralle. Kukaan ei uskaltanut kysyä Matti
Makkosen eron syitä ja Makkonen ei herrasmiehenä halunnut niitä
kertoa. Kaikki kuitenkin tiesivät eron syyt.
Relanderin
sisäpiiri
Jokaisessa yrityksessä on oma sisäpiirinsä. Se on
täysin tavallista. Relander rakensi Soneraan oman sisäpiirinsä, joka
toimi varsin epätavallisesti ja lähes yksinomaan omia ja Relanderin
etuja ajatellen. Henkilöstön, pääomistajan (valtio) ja
osakkeenomistajien edut olivat toissijaisia Relanderin sisäpiirin
toiminnassa. Ensimmäisenä oli oma etu.
Soneran
palveluliiketoimista Soneran johtoryhmän jäsenenä vastasi vuoden
2000 alusta lähtien Relanderin opiskelukaveri ja vanha tuttu Juha
Varelius. Relanderilla ja Vareliuksella oli tiettävästi mm. yhteinen
purjevene omistuksessaan. Varelius kuului Relanderin sisäpiiriin,
minkä vuoksi hänellä oli lähes rajattomilta vaikuttavat
taloudelliset ja toiminnalliset toimivaltuudet Soneran sisällä.
Pelkästään Zedin mustaan aukkoon syöksyi yli miljardi markkaa
tappioiksi realisoituneita varoja. Se ei juurikaan Vareliusta
häirinnyt.
Varelius vastasi vuonna 1995 Kaapeli TV:n
toiminnoista. Sieltä hän siirtyi Sonera Plazan vetäjäksi ja Plazalta
pian Sonera Zedin johtajaksi. Vareliuksen lempilapsi oli Sonera Zed,
jonka toimitusjohtajana hän toimii edelleen. Varelius jatkaa
edelleen myös Soneran johtoryhmässä keväällä 2002.
Henri
Harmia toimi vuoden 2000 alusta lähtien Soneran strategiajohtajana
ja Relanderin sisäpiirin jäsenenä. Harmia oli Relanderin
opiskelukavereita, ja myös hänellä oli Juha Vareliuksen tapaan
laajat toimivaltuudet Soneran sisällä. Harmia vaikutti erittäin
ylimieliseltä henkilöltä, kuten muutkin Relanderin sisäpiirin
jäsenet. Hän oli toiminut aiemmin konsulttina, mutta myös häneltä
puuttuivat näytöt liike-elämästä. Harmia halusi antaa itsestään
tärkeän ja kiireisen johtajan vaikutelman ja harppoi Soneran
käytävillä puhuen lakkaamatta ”kommunikaattoriinsa” nappikuulokkeen
kautta. Yleensä Harmian näki odottavan isäntänsä, Relanderin,
työhuoneen edessä saamassa uusia toimintaohjeita.
Harmialla
oli monta Relanderin antamaa luottamustehtävää. Hän vastasi Soneran
strategiasta kesään 2000 saakka. Kuinka hyvän strategian Relander ja
Harmia pystyivät luomaan Soneralle? Vuonna 2000 julkaistun Soneran
kirjan esiintuoma strategia oli seuraava: ”Laajennamme globaalisti
palvelujen hyväksikäyttöä yhä uusille elämän alueille. Täydennämme
osaamistamme ja voimavarojamme yhteistyöllä maailman parhaiden
yritysten kanssa.”
Ei edellä mainittu ole mikään strategia,
vaan lähinnä naiivi toteamus. Tällaisen ”strategian” muokkaamiseen
käytettiin kymmeniä miljoonia markkoja konsulttipalkkioina muun
muassa Strategos- ja McKinsey-yhtiöille. On myös esitetty epäilyksiä
siitä, että nämä rahat saattoivat ohjautua osittain Relanderin
ulkomaisille tileille. Tämän kirjan kirjoittajilla ei ole näyttöä
ko. toiminnasta, mutta asia nousi yhdenmukaisesti esiin
keskusteluissa eri tahojen kanssa. Kirjan kirjoittajat eivät voi
taata epäilyksien ja väitteiden todenmukaisuutta.
Soneralle
ei siis käytännössä luotu minkäänlaista strategiaa, koska se olisi
kahlinnut liikaa Relanderin liikkumavapautta. Harmian toisena
tehtävänä oli Soneran optiojärjestelmän rakentaminen Relanderin
ohjeiden mukaisesti. Kolmantena tehtävänä oli hoitaa yhteyksiä
investointipankkeihin sekä suuriin konsulttiyrityksiin ja antaa
toimeksiantoja näille. Neljäntenä tehtävänä oli toimia Relanderin
”tiedustelu-upseerina”.
Kesäkuussa 2000 Henri Harmia siirtyi
Relanderin esikuntapäälliköksi ja oikeaksi kädeksi. Harmian tilalle
Soneran strategiajohtajaksi tuli investointipankkiiri Jan Werner,
joka oli ollut mukana järjestämässä Soneran osakeanteja. Wernerin
toimisto sijaitsi Lontoossa. Kukaan Soneran johdossa ei tiennyt,
mitä Werner teki Lontoossa. Jotkut arvelivat hänen järjestelevän
Relanderin omien ulkomailla sijaitsevien yhtiöiden raha-asioita.
Henri Harmia jatkaa edelleen Sonerassa johtajana. Werner lähti
toukokuussa 2001 investointipankki Salomon Smith Barneyn
palvelukseen. Relander muisti vaatia Werneriä allekirjoittamaan
erittäin tiukan vaitiolosopimuksen. Vaitioloaika on pitkä ja
sopimussakko suuri.
Jari Jaakkola toimi Soneran johtoryhmän
jäsenenä ja viestintäjohtajana. Hän oli myös Relanderin sisäpiirin
jäsen. Jaakkola oli koulutukseltaan sosionomi, ja monet ihmettelivät
hänen vähäistä pätevyyttään ja näyttöjen puutetta. Jaakkolan heikko
kohta olivat kauniit nuoret naiset, joita hän palkkasi Soneran
viestintäosastolle. Nämä nuoret naiset vaikuttivat tiettävästi
paljon Jaakkolan toimiin.
Jaakkola halusi antaa yksin
kommentteja medialle Soneran asioista, mutta ongelmana oli ajoittain
asiasisällön huono hallinta. Jaakkolan kantti oli kovalla
koetuksella Soneran kaaosmaisen tilan paljastuttua julkisuuteen
tammikuussa 2001. Toimittajien soittaessa hänelle ja pyytäessä
tietoja Soneran tilasta Jaakkola usein kiroili heille ja kielsi
heitä uhkauksien kera kirjoittamasta tai uutisoimasta Sonerasta
mitään. Helmikuussa 2001 Jaakkola uhkasi haastaa Nelosen
talousuutiset oikeuteen, mikäli se uutisoisi Relanderin aseman
horjuvan yrityksessä. Nelonen uutisoi asian, joka pitikin paikkansa.
Soneran viestintäjohtajalla oli näin varsin erikoinen lähestymistapa
julkisuuden hoitamiseen. Jaakkola jatkaa Soneran viestintäjohtajana
ja johtoryhmän jäsenenä keväällä 2002.
Maire Laitinen toimi
Soneran lakiasiainjohtajana. Hän oli yksi Relanderin asiamiehistä ja
raportoi tietoonsa saamista asioista suoraan tälle. Laitinen jumaloi
Relanderia ja piti tätä ”käsittämättömän karismaattisena henkilönä”.
Yhtenä Laitisen tehtävistä oli pitää silmällä Soneran hallituksen
puheenjohtaja Markku Talosta. Laitinen olikin usein nähty vieras
Talosen huoneessa. Talosella ei ollut mitään aavistusta siitä, että
hänen ja Laitisen väliset luottamukselliset keskustelut tulivat
Laitisen kautta välittömästi Relanderin tietoon. Talosella oli
tapana yrittää udella Relanderin ajatuksia. Samalla hän tuli
kertoneeksi Laitiselle näkemyksiään Relanderista.
Yksi
Laitisen aikaansaannos oli Soneran kyseenalaisen työsopimuskäytännön
rakentaminen Relanderin ohjeiden mukaisesti. Soneran työsopimuksissa
käytettiin pääsääntöisesti hyvin ankaria salassapitosäännöksiä ja
niihin liittyviä valtavia uhkasakkoja. Relander halusi Soneran
”NDA:t” kuntoon ja Laitinen laittoi. Kukaan ei ole uskaltanut
valittaa näistä. Laitinen jatkaa edelleen Soneran
lakiasiainjohtajana.
Niklas Sonkin oli Relanderin
pikkuserkku ja suosikkijuoksupoika. Hän vastasi vuoden 2000 alusta
lähtien Soneran strategisista projekteista. Sonkin oli Relanderin
sisäpiirin jäsen ja kuuluisa kyvystään ehtiä ensimmäisenä kertomaan
Relanderille mielenkiintoisia luottamuksellisia Soneran henkilöitä
koskevia tietoja. Sonkin yritti esittää kovanaamaa siinä
onnistumatta. Hän oli kuin isoksi venähtänyt ja pelokas pikkupoika.
Niklas Sonkin toimii nykyisin Soneran johtoryhmän jäsenenä,
konsernin strategiajohtajana ja Sonera SmartTrustin hallituksen
puheenjohtajana. Monet kysyvät, millä perusteella ja
näytöillä?
Strategisesta markkinoinnista ja
brandinhallinnasta vastannut Jane Moilanen toimi Relanderin
sisäpiirin jäsenenä, mikä takasi sen, että markkinointiin riitti
rahaa. Sonera onkin ollut viime vuosina Suomen eniten rahaa
käyttänyt mainostaja ja markkinoija. Markkinointi toimi kuitenkin
tuloksettomasti, koska Relander ei tukenut millään tavoin Soneran
strategista markkinointityötä. Markkinointiyksikön työn
tuloksellisuus ei ollutkaan maan parasta luokkaa. Sonera
markkinointi oli yhtä hajallaan kuin muukin toiminta, ja siitä
puuttui punainen lanka.
Sonera oli myös Suomen suurin
liikelahjojen hankkija. Parhaimmat liiketoimintayksiköt saivat
kulumaan useita kymmeniä miljoonia markkoja liikelahjoihin vuodessa.
Tiettävästi monen soneralaisen koko suvun jäsenet askartelevat
nykyään monitoimilinkkuveitsellä, jossa on Soneran logo.
Taloustutkimuksen ja Markkinointi & Mainonta -lehden
5.11.2001 ilmestyneen brandinumeron mukaan Sonera oli vuoden 2001
brandiputoaja. Suomen arvostetuimmat brandit-listalla Sonera laski
sijalta 33 sijalle 158. Oman lajinsa Suomen ennätys tämäkin. Jane
Moilanen jatkaa edelleen Soneran markkinointijohtajana.
Kim
Ignatius siirtyi vuonna 2000 Soneran talousjohtajaksi ja johtoryhmän
jäseneksi. Hänkin kuului Relanderin sisäpiiriin. Ignatius siirtyi
tehtäväänsä Tamron talousjohtajan paikalta. Hänen jäljiltään Tamron
Norjan yksiköstä löytyi 40 miljoonan markan kavallus, jonka
estäminen oli Kimin vastuulla. Kavallus oli esillä suomalaisissa
lehdissä.
Relander ei halunnut ”nutturapäistä” ja tiukkaa
talousjohtajaa, joten Ignatius oli siis sopiva tehtävään. Ignatius
esiintyi suuren maailman miehenä, vaikka hänen kyvykkyytensä ei
lainkaan vastannut tätä ulkokuorta. Hän ajoi tiukasti Relanderin
etuja yhdessä Maire Laitisen kanssa. Ignatius viihtyi paremmin
golf-kentällä kuin tuloksentekijänä työpaikallaan.
Kim
Ignatius loi Relanderin ohjeiden mukaisesti Soneraan ns. luovan
kirjanpitotavan. Tämä tarkoitti tiettävästi mm. sitä, että Soneran
taseeseen sisällytettiin luovasti yhteistyökumppaneiden omaisuutta.
”Luova” kirjanpito synnyttää ”luovan” tilinpäätöksen, jonka
perusteella voi tehdä ”luovia” johtopäätöksiä yrityksen
tilasta.
Esimerkiksi Soneran vuoden 2001 tilinpäätös on tehty
hyvän kirjanpitotavan rajoja hipoen. Sonera on mm jaksottanut Saksan
umts-lupaan liittyviä korkokuluja useammalle vuodelle, vaikka korot
on maksettu täysimääräisesti Soneran kassasta tilikauden aikana.
Tämä kyseenalainen järjestely on nostanut Soneran tulosta vuoden
2001 tilinpäätöksessä. Mikäli toimittaisiin normaalien liike-elämän
tilinpäätöskäytäntöjen mukaisesti, Soneran olisi pitänyt rasittaa
vuoden 2001 tulostaan julkisuuteen esitettyä enemmän. Soneran
tilintarkastajat ovat kuitenkin hyväksyneet tämän käytännön Soneran
talousjohdon vaatimuksesta. Näin taisi käydä myös Yhdysvalloissa,
kun Enronin johto vaati yrityksen tilintarkastajana toiminutta
Andersen-yhtiötä hyväksymään tuloja ja menoja tuloslaskelman
ulkopuolelle. Voidaan kärjistetysti väittää, että Sonera on
tilinpäätöskäytäntöineen Enronin tiellä.
Kirjanpitoalan
asiantuntija, HKKK:n professori Jarmo Leppiniemi, kritisoi
voimakkaasti Soneran tilinpäätöksen kirjanpitotietojen esittelytapaa
ja piti sitä harhaanjohtavana TV kahden OBS-ohjelmassa 8.2.2002.
Leppiniemen mielestä sijoittajien on erittäin vaikea tulkita
tilinpäätöksen tietoja. Leppiniemi arvosteli myös Soneran
sijoittajaviestintää kokonaisuutena puutteelliseksi.
Monet
tahot ovat käyttäneet huomattavasti jyrkempiä sanoja arvioidessaan
Soneran sijoittajaviestintää. Arvioissa ovat esiintyneet sanat
harhaanjohtava, salaileva, puutteellinen, valheellinen, sijoittajia
halveksiva, epäuskottava ja epäjohdonmukainen.
Kim Ignatius
jatkaa edelleen Soneran johtoryhmän jäsenenä ja konsernin rahoitus-
ja talousjohtajana.
Harri Vatanen kuului Relanderin
ulkopiiriin, ja hän toimi vuoden 2000 alusta alkaen Sonera Enabling
Technologies -yksikön vetäjänä ja Sonera SmartTrustin
toimitusjohtajana. Vatasen sijoituspaikkana oli Lontoo.
Vatanen oli kehittänyt SmartTrustin keskeiset innovaatiot
sekä patentit ja antanut ne Soneran käyttöön. Hän teki vuonna 1993
omassa yrityksessään ensimmäiset SmartTrustiin liittyvät keksinnöt
ja aloitti samana vuonna työt Sonera Tele Mobile Services
-yksikössä. Sonera ja Vatanen sopivat Vatasen teknologian
lisensioinnista ja markkinoinnista. Vatasen tekemiä ja omistamia
SmartTrustin toiminnan pohjalla olevia kantapatentteja on yhteensä
nelisenkymmentä. Suuri osa näistä patenteista on Vatasen tekemiä
ennen hänen tuloaan Soneran palvelukseen. Ne eivät siis ole ns.
työsuhdepatentteja, joiden oikeudet kuuluvat työnantajalle.
Vuonna 1994 Vatanen aloitti työt Soneran myyntitehtävissä ja
jatkoi innovointia omalla ajallaan. Vuonna 1998 Vatanen perusti
Sonera SmartTrustin, ja tavoitteena oli tehdä siitä merkittävää
liiketoimintaa. Vuonna 2000 Merrill Lynch arvioi SmartTrustin yli 50
miljardin markan arvoiseksi. Vuonna 2000 Sonera SmartTrust osti
ruotsalaiset iD2 ja Across Wireless -yhtiöt satojen miljoonien
markkojen kauppahinnalla.
SmartTrustin alkuperäinen liikeidea
oli innovatiivinen. Ideana oli istuttaa pki-turvallisuusteknologia
matkapuhelinten sim-kortille. SmartTrustin malli edellyttäisi
yhteistyötä teknologian käyttäjien eli pankkien, operaattoreiden,
sim-korttivalmistajien ja varmennepalveluyritysten välillä. Nykyään
SmartTrustia voi luonnehtia hallintaohjelmistoja operaattoreille
myyväksi ohjelmistotaloksi. Yhtiön vuoden 2001 liikevaihto oli noin
120 miljoonaa markkaa ja kirjanpitoarvo Soneran optiojärjestelmässä
1,5 miljardia markkaa.
Vuonna 1998 Vatanen ja Sonera tekivät
teknologiasopimuksen Vatasen keksintöjen ja patenttien
hyödyntämisestä. Tämä sopimus tehtiin Relanderin aloitteesta ja
painostukseen perustuen. Relander uhkasi erottaa Vatasen
tehtävistään, ellei tämä olisi suostunut allekirjoittamaan
sopimusta. Vatanen ei myöskään saanut käyttää juristia apunaan
sopimusta tehtäessä. Sopimuksen mukaan Vataselle kuului puolet
SmartTrustin haltuun siirrettyjen patenttien tuottamasta hyödystä,
vaikka patentit olisivatkin Soneran nimissä.
Relanderin
kerrotaan painostaneen Vatasta allekirjoittamaan sopimuksen
lukematta sitä. Samoin Relander lupasi Vataselle optioita ja
rojalteja korvaukseksi SmartTrustin käyttöoikeuksien luovuttamisesta
Soneralle. Sonera ei antanut Vataselle kirjallisesti sovittuja
osakkeita ja optioita. Erikoiseksi tilanteen tekee se, että Vatanen
ei omista lainkaan SmartTrustin osakkeita. Sen sijaan Relander on
SmartTrustin suurin henkilöomistaja 500 000 optiollaan, jotka hän
järjesti itselleen toimiessaan Soneran varatoimitusjohtajana vuoden
2000 syksyllä.
Elokuussa 2000 voimaan tulleen Soneran
organisaation mukaan Harri Vatanen vastasi Sonera Oyj:n Enabling
Technologies -liiketoimintaryhmästä, jonka tehtävänä oli kehittää
teknologiapohjaisia liiketoimintoja. SmartTrust Oy kuului näiden
piiriin.
Nämä taustakuviot johtuivat siitä, että Relanderin
tarkoituksena oli siirtää SmartTrustin oikeudet pois Sonerasta
Innovex-yhtiöön. Käytännössä tämä tarkoitti Soneran ja Vatasen
vähintään satojen miljoonien markkojen omaisuuden siirtämistä ulos
Sonerasta. Relander ehdotti Vataselle osakkuutta tällaisessa
järjestelyssä syyskuussa 2000, mutta Vatanen ei suostunut Relanderin
ehdottamiin toimiin ja raportoi asiasta Soneran hallitukselle
Soneran sisäisiä kanavia myöten. Raportti ei koskaan päässyt Soneran
hallitukseen saakka.
Lokakuussa 2000 Relander irtisanoi
Vatasen SmartTrustin toimitusjohtajan tehtävästä, mutta lopullisesti
Vatanen sai potkut Sonerasta vasta maaliskuussa 2001. Ennen potkuja
hänet jätettiin täysin yksin ja eristyksiin Lontooseen. Vatasen
palkanmaksun ja työsuhdeasunnon maksujen hoitaminen katkeilivat.
Tällainen pikkumainen kiusanteko oli tyypillistä Relanderille, ja
hänellä oli loputtomasti aikaa terrorisoida niitä alaisia, jotka
eivät taipuneet täydellisesti hänen tahtoonsa. Suurille
bisnespäätöksille jäi sen sijaan vähemmän aikaa.
Koston
täydentämiseksi Relander määräsi Soneran haastamaan maaliskuussa
2001 Vatasen yhteen oikeudenkäyntiin Englannissa, kahteen
välimiesoikeudenkäyntiin Suomessa ja viiteen oikeudenkäyntiin
Helsingin käräjäoikeudessa. Vatanen piti murskata esimerkiksi
muille, koska hän oli uskaltanut uhmata Relanderia. Tuomioistuin
määräsi Vatasen Suomessa olevan omaisuuden takavarikkoon. Vatanen
puolestaan haastoi Soneran oikeuteen Kalifornian osavaltiossa, jossa
hän vaatii oikeutta mitätöimään maaliskuussa 1998 solmitun
teknologiasopimuksen. Vaikka vuoden 1998 teknologiasopimuksen
katsottaisiin olevan voimassa, sopimus kattaa vain 10 % Vatasen
SmartTrust-patenteista.
Jos kalifornialainen oikeus
tuomitsisi Soneran korvaamaan Vataselle hänen keksintöjensä
sopimuksissa sovitun arvon eli 7 miljardia markkaa, Sonera ajautuisi
päätöksen seurauksena todennäköisesti konkurssiin. Sonera on
yrittänyt kiistää kalifornialaisen oikeudenkäyntipaikan sillä
perusteella, että Sonera ei toimi Yhdysvalloissa. Todellisuudessa
Soneralla on monia toimipaikkoja USA:ssa mm. San Franciscossa.
Harri Vatasen nostamaan kanteeseen on erittäin vankat
perusteet, mutta mistä löytyvät todistajat? Soneralaiset seisovat
johtajansa takana eivätkä halua asettaa työpaikkaansa vaakalaudalle.
Vaakalaudalla saattaisi olla paljon muutakin…
Sonera halusi
keplotella Harri Vatasen asiassa ja vaati välimiesoikeuden
ratkaisemaan kiistan Suomessa. Vatanen kiisti suomalaisen
välimiesoikeuden laillisuuden asiassa. Vatanen ja hänen asiamiehensä
eivät osallistuneet suomalaisen välimiesoikeuden toimintaan, koska
heitä ei edes pyydetty mukaan. Sonera maksoi välimiehenä toimineelle
eläkkeellä olevalle professorille erittäin mittavan palkkion.
Välimiesoikeus ei kiistänyt sitä, että Vatasen tekemien ja Soneran
käyttöön antamien keksintöjen arvoksi on sovittu 7 miljardia
markkaa. On siis kyse suurista rahoista.
Välimiesoikeus
ratkaisi kiistan Soneran eduksi tammikuussa 2002, ja Soneran
konserniviestintä ilmoitti markkinoille Soneran voittaneen
oikeudessa kiistan Harri Vatasta vastaan. Vatanen ilmoitti
välittömästi oikeuskäsittelyn jatkuvan ulkomailla ja kiisti
välimiesoikeuden päätöksen laillisuuden.
Vatanen pyysi myös
rahoitustarkastusta (RATA) tutkimaan Soneran viestinnän laillisuuden
asiassa. Soneran viestintä toimi vähintäänkin vilpillisesti
välimiesoikeuden päätöstä uutisoidessaan jättäessään asiaan
liittyviä olennaisia tietoja kertomatta ja rikkoi näin
pörssiyrityksille asetettuja sijoittajaviestinnän
vaatimuksia.
Näin siis toimii pörssiyritys Sonera, jonka
toimitusjohtaja Relander on toiminut asiassa vähintään erikoiseksi
väitettävällä tavalla junaillessaan Vatasen keksinnöt Soneralle.
Vatanen teki olennaisen osan SmartTrustin keksinnöistä ja
patenteista ennen Soneran palvelukseen tuloaan, ja nyt Sonera haluaa
varastaa ne itselleen. Miten Soneran lakiasiainosasto ja sen johtaja
voivat katsoa itseään peiliin tällaisten toimien tukijoina? Miten
tämä on mahdollista yrityksessä, josta valtio eli veronmaksajat
omistavat enemmistön?
Vatasen seuraajaksi tuli Björn
Gustavsson, joka menehtyi oman käden kautta tammikuussa 2001. Syitä
ei ole koskaan käsitelty julkisuudessa, mutta perhesyyt eivät
tiettävästi olleet asian taustalla. SmartTrustin uudeksi
toimitusjohtajaksi Gustavssonin jälkeen valittiin Relanderin
luottohenkilönä tunnettu Antti Vasara.
Relanderin
sisäpiiriin kuului myös Veikko Hara. Hän toimi Soneran
tutkimusjohtajana, kunnes siirtyi Soneran teknologiajohtaja Jari
Mielosen seuraajaksi keväällä 2001. Hara oli toiminut aiemmin
VTT:llä tutkijana ja hänen vuorovaikutustaitonsa olivat Juha
Vareliuksen luokkaa. Haran vastuulle kuului korkeakouluyhteistyö
sekä 3G- ja 4G-tutkimus. Haran ”johtama” umts-tutkimus ei tuottanut
mitään lisäarvoa Soneran päättömiin umts-lupahankintoihin
Euroopassa. Korkeakouluyhteistyö toimi
puutteellisesti.
Soneran tutkimus oli hajallaan eri
yksiköissä ja tuotti heikosti tuloksia. Hara matkusteli mielellään
ympäri maailmaa ilman turhia tulospaineita. Kesän 2000 hän vietti
tiettävästi perheineen Yhdysvalloissa ”Soneran toimia hoitaen”.
Veikko Hara kuului kesäkuusta 2000 lähtien Relanderin esikuntaan
Henri Harmian ja Paavo Kososen kumppanina.
Paavo Kosonen oli
Relanderin sisäpiirin surullisen hahmon ritari. Relander palkkasi
ikääntyneen veteraanin Ahlströmin henkilöstöosastolta Soneran
henkilöstöjohtajaksi. Juha Pentti oli tästä hieman ihmeissään, koska
oli tottunut pitämään itseään Soneran henkilöstöjohtajana. Relander
ei kertonut Pentille mitään Kososen palkkaamisesta. Kososen
täydellinen epäpätevyys ihmetytti monia, mutta kukaan ei uskaltanut
sanoa ajatuksiaan ääneen. Kosonen kuului Relanderin esikuntaan, ja
hänen tehtävänään näytti olevan Soneran optiopankin hoitajana
toimiminen Relanderin ohjeiden mukaisesti. Kosonen paketoi siis
optiopaketteja Relanderin alaisille. Kososen pesti Sonerassa päättyi
loppuvuonna 2001.
Kokonaisuutena Relanderin valitsema Soneran
johto oli asiantuntemukseltaan Suomen pörssiyritysten
heiveröisimpiä, ellei peräti heiveröisin. Relander valitsi
sisäpiiriinsä ja Soneran johtoon vanhoja opiskelu- ja
armeijakavereitaan, jotka olivat täysin kyvyttömiä ja haluttomia
ottamaan kantaa Relanderin toimiin. He olivat ns. yes-yes-miehiä.
Tällä porukalla Relander kärjessä lähdettiin kuitenkin johtamaan
markkina-arvoltaan Suomen toiseksi suurinta pörssiyritystä. Ei ole
mikään ihme, että jälki oli hirvittävää.
2 Sonera-kuplan rakentaminen
Relanderille 100
miljoonaa
Näyttäisi siltä, että Kaj-Erik Relanderin
tavoitteena oli saada koottua Soneran optioista ja Soneran rahoista
100 miljoonaa markkaa, erota tämän jälkeen Soneran palveluksesta ja
perustaa oma investointipankki suomalaisten veronmaksajien rahoilla.
Tämä tavoite edellytti mm. Soneran markkina-arvon kasvattamista
pilviin ja muhkean optiojärjestelmän rakentamista
Soneraan.
Optiomaakariksi ryhtyi Relanderin toimeksiannosta
Henri Harmia. Harmia käytti apunaan optiojärjestelmän rakentamisessa
ulkomaisia investointipankkeja, ja kustannuksia kertyi valtavasti.
Uuden optiojärjestelmän runko valmistui talvella 2000 ja Relander
hyväksytti sen läpihuutojuttuna Soneran hallituksessa ja
liikenneministeriössä. Pitihän ”teletapeilla olla kunnon
teletipit”.
Toisena päätehtävänä oli Soneran arvon
kasvattaminen puhumalla eli soneeraamalla - ei luomalla todellista
lisäarvoa markkinoille, kuten yritykset normaalisti tekevät.
Sonera-kuplan rakentaminen edellytti vauhdikkaita ja uskottavalta
kuulostavia sloganeita. Näitä sloganeita vääntämään yhdessä Henri
Harmian kanssa palkattiin kymmenien miljoonien korvauksella
ydinosaamisguru Gary Hamelin yritys Strategos Lontoosta. Henri
Harmian persoonaa kuvastanee se, että hänen kerrotaan olleen onnesta
soikeana päästessään kerran käymään Gary Hamelin kotona.
Strategos, Relander ja Henri Harmia ryhtyivät laatimaan
vakuuttavaa ”tarinaa” Sonerasta markkinoille. Muoto korvasi
sisällön. Tarinan eteen ei tehty juurikaan mitään Soneran sisällä,
eli kyse oli harkitusta hypetyksestä. Vauhti oli kova ja rikkaaksi
piti päästä nopeasti.
Tarinan ydin oli se, että Soneraa
kuvailtiin globaaliksi edelläkävijäksi matka-, data- ja
mediaviestinnän alalla sekä halutuksi yhteistyökumppaniksi ja
osaajaksi mobiilien palveluiden tuottajana. Liikevoitoksi luvattiin
yli 20 %:n tasoa suhteessa liikevaihtoon. Lupauksiin kuuluivat
merkittävät kumppanuudet maailman johtavien teletoimialan yhtiöiden
kanssa. Tarinan mukaan Sonerasta tulisi lähivuosina johtava globaali
matkaviestintäoperaattori langattomien palveluiden
sisällöntuottajana ja toimijana.
Tämä tarina upposi
markkinoille niin hyvin, että Soneran osakekannan arvo nousi
maaliskuussa 2000 yli 422 miljardin markan tasolle. Soneran
markkina-arvo lähenteli Pepsi-Colan arvoa. Relanderilta ja hänen
sisäpiiriltään katosi kaikki suhteellisuudentaju. Relander oli
vakuuttava toimija. Hän olisi epäilemättä menestynyt hyvin myös
lomaosakkeiden myyjänä Kanariansaarilla. Tai käytettyjen autojen
myyjänä Kehä III:n varrella.
Sonera ilmoittautui ”Uuden
järjestyksen tekijäksi” teletoimialalla, ja langattoman internetin
luvattiin moninkertaistavan Soneran liikevaihdon lähivuosina.
Sonerasta luvattiin johtaviin kuuluvaa globaalia teleoperaattoria,
joka loisi 3G-maailmaan loputtomasti uusia ja innovatiivisia
palveluita yksityis- ja yritysasiakkaille. Relander ja hänen
sisäpiirinsä jäsenet kilpailivat siitä, kuka keksii kaikkein
hulppeimman väitteen tai lupauksen Soneran kyvyistä. Kilpailu
kantoikin satoa.
Sonerasta luvattiin globaalin telealan
konsolidoitumisen ja verkostoitumisen solmukohtaa,
kompetenssimagneettia, joka vetäisi kaikkia puoleensa. Sonerasta
piti Relanderin lupausten mukaan tulla globaalin
operaattoriverkoston pelintekijä. Relanderilta ja hänen
sisäpiiriltään ei puuttunut itseluottamusta tai mielikuvitusta.
Soneran tarinan julkisesti esitetyissä piirtoheitinkalvoissa
Sonerasta hurmaantuneiksi yrityksiksi mainittiin mm. IBM, Andersen,
Qwest, Barcleys, Carrefour, Dixons, Disney, Yahoo, Virgin ja
Microsoft. Todellisuudessa nämä yritykset eivät olleet
hullaantuneita Sonerasta millään tavoin.
Vanha
lankaverkko-osaaminen piti unohtaa Relanderin johtamaa maailman
parasta 3G-tiimiä rakennettaessa. Tämä 3G-tiimi koostui
”taisteluhävittäjistä” eli Plazasta, Zedistä ja SmartTrustista,
Juxtosta sekä muista yksiköistä, joista muodostuisi
voittajataistelutiimi marsalkka Relanderin johdolla. Maailman paras
3G-tiimi esiintyi vain markkinapuheissa. Käytännössä sen eteen ei
tehty juuri mitään Soneran sisällä.
Roadshow-meininkiä
Relanderin veti sisäpiirinsä
kanssa näyttäviä roadshow-kiertueita ulkomailla Sonera-kuplan
kasvattamiseksi. Aluksi kansainvälisen median ja
markkina-analyytikoiden vastaanotto oli suopea. Relanderin ja
Soneran puheet upposivat suosiolliseen kuulijakuntaan. Syyskuussa
2001 Soneran kansainvälinen roadshow sai kuitenkin vaisun
vastaanoton. Kuulijat kuulivat samat Relanderin tarinat kuin
aikaisemminkin, mutta havaitsivat, että mitään ei ollut tehty niiden
toteuttamiseksi. Roadshow-kalvot teki Henri Harmia ja konsulttina
toimi Strategos-yhtiö Lontoosta. Roadshow-kiertueet päätettiin
lopettaa syyskuun 2001 täydellisen epäonnistumisen jälkeen.
Markkinoille levitettiin kuitenkin joukko lennokkaita
lauseita, joilla haluttiin antaa mielikuva vähintään Nokian
veroisesta nousevasta tähdestä.
“A new order is
emerging“
“The new opportunity is enormous“
“Sonera
will pursue all layers of 3G industry“
“Sonera will deal with
the challenge of growth“
“Become a driver of a web of
alliances“
“Win in the war for talent“
“The worlds
best 3G team“
“Fast growth”
“Wireless internet
revolution”
“Sonera is at the leading edge of the
discontinuity”
“We have the ability to develop technologies
that are relevant in the mobile businesses”
Yllä olevista
lauseista maksettiin yli miljoona markkaa kappale. Sonera oli
Relanderin mukaan pääpeluri uusien sääntöjen luomisessa globaalille
telealalle. Sonera vakuutti olevansa langattoman viestinnän johtava
osaaja maailmassa, mutta suurien puheiden tueksi ei ollut juurikaan
näyttöjä. Ei mitään mullistavia uusia tuotteita tai palveluita. Ei
uutisia merkittävistä kumppanuuksista. Kansainväliset kuulijat
alkoivat epäillä Soneraa kuplaksi. Epäily oli monilta osiltaan
oikea.
Sonera väitti sijoittajaviestinnässään olevansa
epätavallinen yhtiö, jolla on epätavallisen hyvä strategia ja
kannattavuus, valtavan hyvä tiimihenki ja loputtomasti
vallankumouksellisia liiketoimintainnovaatioita. Todellisuus oli
täydellisen päinvastainen. Todellisuudessa Soneralla ei ollut
lainkaan kunnollista strategiaa, kannattavuus oli heikolla pohjalla,
organisaatio oli kaaoksen tilassa, kaikki ajoivat vain omaa etuaan
ja vallankumoukselliset liiketoimintainnovaatiot valmiiksi
tuotteiksi tuotteistettuna loistivat poissaolollaan. Tämä ei
vaivannut ylintä johtoa. Sen tavoitteena oli ainoastaan tulla
rikkaaksi.
Harri Hollmén Sonera-kuplan
vakuudeksi
Relander halusi talvella 2000 kasvattaa
Sonera-kuplaa lisäämällä Soneran johdon uskottavuutta
sijoittajapiireissä. Tämä edellytti kovan nimen ostamista
markkinoilta. Relanderin, Juha Vareliuksen ja Henri Harmian
pullonpyöritys päätyi Leonia-pankin konsernijohtaja Harri Hollménin
nimen kohdalle.
Hollmén kutsuttiin alkuvuodesta 2000
Relanderin puheille. Relander lupasi hänelle lähes kaiken maan ja
taivaan väliltä, kunhan hän tulisi Soneran johtoryhmän jäseneksi ja
alkaisi vetää Sonera Plazaa. Hollménille luvattiin roima
palkankorotus, runsaat optiot ja vapaat kädet toimia ja hyödyntää
Soneran resursseja.
Hollmén hurmaantui täysin Relanderin
tarjouksesta ja astui pikavauhtia Soneran palvelukseen. Hollmén
aloitti Sonera Plazan vetäjänä 10.4.2000. Hän uskoi aloittaessaan,
että Plazasta luotaisiin Soneran johdon yhteisin ponnistuksin
merkittävä vientituote maailmalle. Näin ei kuitenkaan
tapahtunut.
Hollménin piti rakentaa Plazaan näyttäviä pankki-
ja muita palveluja, mutta tämä suunnitelma jäi ajatuksen asteelle.
Kumppaniksi finanssipalveluihin haettiin ensin Sampo-Leoniaa ja sen
jälkeen Osuuspankkia. Osuuspankin kanssa kehitettiin Sonera Plaza
-tili. Johtoryhmältä ei kuitenkaan tullut tukea, vaan Hollmén jäi
täysin yksin kehittämään Plazaa.
Harri Hollmén huomasi
ensimmäisten Sonerassa työskentelemiensä kuukausien aikana tulleensa
huijatuksi. Häntä ei otettu Relanderin sisäpiiriin. Laajat
toimintavapaudet ja yhteinen tiimityö Soneran johtoryhmässä
osoittautuivat harhaksi. Hollménia ei otettu tosissaan johtoryhmässä
ja hän ei saanut lainkaan tukea Relanderin sisäpiiriltä. Hän oli
ansassa. Poiskaan ei voinut heti lähteä, koska tällöin olisi mennyt
maine ja kunnia. Hollmén päätti sinnitellä ja yrittää parhaansa.
Hollmén haluttiin Relanderin tilalle
Hollménin
karisma ja toiminta herättivät nopeasti arvostusta Soneran
henkilöstön keskuudessa. Monet alkoivat jo kesällä 2000 puhua, että
Hollmén olisi oikea toimitusjohtaja Soneralle. Tämä luonnollisesti
raivostutti istuvaa pääjohtajaa, joka pyrki eristämään Hollménin
entistä tiukemmin Soneran johdon suunnitelmista ja keskusteluista.
Todellisuudessa Hollmén ei koskaan lähtenyt kisaamaan Relanderin
kanssa tai pyrkimään hänen paikalleen. Harri pysyi lojaalina
Relanderille, vaikkakin turhaan.
Relander varmisti, että
Hollménista ei tulisi hänen seuraajansa. Hollmén piti saada
Sonerasta ulos perjantaihin 8.6.2001 mennessä, koska Relander itse
ilmoitti omasta erostaan (= potkuistaan) maanantaina 11.6.2001.
Hollmén erosi Sonerasta 8.6.2001. Jos hän ei olisi eronnut tuolloin,
hänestä olisi tullut Soneran väliaikainen toimitusjohtaja ja
mahdollisesti pysyvä sellainen. Se ei sopinut Relanderille.
3 Kaikki valta Relanderilla
Orionin pääjohtaja Markku
Talonen oli toiminut pitkään Soneran hallituksen sivutoimisena
puheenjohtajana. Relanderin tultua valituksi Soneran
varatoimitusjohtajaksi liikenneministeriö ja maan hallitus halusivat
nostaa Markku Talosen Soneran päätoimiseksi hallituksen
puheenjohtajaksi. Tällä pääomistaja halusi varmistaa sen, että
yrityksen toimiva johto toimi halutulla tavalla.
Talonen oli
tosin itsekin huomattavan aktiivinen tämän järjestelyn
aikaansaamiseksi. Järjestely takasi Taloselle 250 000 markan
kuukausipalkan, isot bonukset ja työsuhde-edut sekä muhkean
optiosalkun. Tämä järjestely oli valtio-omistajan kannalta
virheellinen, sillä näiden etujen myötä Talosesta tuli Relanderin ja
muun johdon etujen puolustaja, ei valtio-omistajan. Tätä ei
valtio-omistaja kuitenkaan ymmärtänyt.
Niskavoitto Markku
Talosesta
Relander päätti ”taltuttaa” esimiehensä esimiehen
Markku Talosen heti alusta lähtien. Relander halusi sijoittaa
Talosen työhuoneen mahdollisimman kauas omasta Soneran pääkonttorin
kuudennen kerroksen työhuoneestaan, mutta Talonen valtasikin
”toimipisteekseen” Relanderin huoneen viereisen neuvotteluhuoneen.
Talonen yritti esittää kovanaamaa, mutta Relander kesytti hänet
nopeasti. Talosesta piti tulla Relanderin vahtikoira, mutta hänestä
tulikin harmiton puudeli.
Relander ja Talonen alkoivat
maaliskuussa 2000 neuvottelut työnjaosta. Neuvottelujen lopputulos
oli, että Taloselle ei löytynyt mitään järkevää tekemistä Sonerassa.
Relander halusi Soneran täydellisesti hallintaansa eikä suostunut
luovuttamaan Taloselle mitään tehtäviä. Relander kertoi
sisäpiirilleen Talosen tehtävän olevan erilaisissa
kissanristiäisissä kiertäminen. Soneran käytännön johtamisesta
Relander halusi Talosen pitävän näppinsä irti.
Markku Talonen
päätti näennäisesti antaa Relanderille periksi
työnjakoneuvotteluissa ja yrittää myöhemmin löytää järkevää tehtävää
Sonerassa. Tämä ei koskaan toteutunut. Talonen aloitti hoitaa
päätoimisen Soneran hallituksen puheenjohtajan tehtävää kesäkuussa
2000.
Hän yritti saada aikansa kulumaan linnoittautumalla
työhuoneeseensa. Aika kului sähköpostin käytön opettelussa ja
matkapuhelimen ominaisuuksiin tutustumalla. Kalenterissa oli tilaa
ja vieraitakaan ei pahemmin käynyt, sillä Relander oli kieltänyt
käynnit. Orionista seuranneen sihteerin kanssa saattoi onneksi
jutella niitä ja näitä. Relander oli kieltänyt soneralaisia
keskustelemasta Talosen kanssa ilman Relanderilta saatua lupaa.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että Talonen eristettiin täysin
Soneran asioista. Mikäli Relander sai jonkun soneralaisen kiinni
keskusteluista Talosen kanssa saattoi seurauksena olla
irtisanominen. Näin kävikin muutamalle henkilölle, jotka eivät
tienneet Relanderin määräämästä tapaamiskiellosta.
Relanderilla oli tapana syöksyä koputtamatta Markku Talosen
työhuoneeseen. Talonen ei koskaan uskaltanut sanoa tästä yhtäkään
poikkipuolista sanaa. Talosella saattoi olla keskustelu kesken
jonkun henkilön kanssa Relanderin rynnätessä hänen huoneeseensa. Jos
huoneessa oli soneralainen Kaj-Erikin tietämättä, saattoi tämä
henkilö löytää itsensä maine mustattuna työvoimatoimistosta. Ja
Markku Talonen oli sentään vuoden 2000 ajan Relanderin esimiehen
(tj. Aulis Salin) esimies!
Soneran johtoryhmässä toimivat
keväästä 2000 lähtien tj. Aulis Salin, varatj. Kaj-Erik Relander
(R), Zedin johtaja Juha Varelius (R), Telecomin johtaja Aimo
Eloholma, Plazan johtaja Harri Hollmén, rahoitusjohtaja Kim Ignatius
(R) ja viestintäjohtaja Jari Jaakkola (R). Suluissa olevia
R-kirjaimet kuvaavat Relanderin sisäpiirin jäseniä.
Lisäksi
johtoryhmän kokouksissa oli aina läsnä lakiasiainjohtaja Maire
Laitinen (R) ja johtoryhmän sihteerinä Tapio Lukkonen. Tämä ryhmä
teki päätöksen mm. Saksan umts-luvasta ja esitteli päätöksensä
Soneran hallitukselle, joka hyväksyi sen.
Markku Talonen ei
halunnut kuitenkaan luovuttaa peliä kokonaan Relanderille. Hän
päätti osallistua syksystä 2000 alkaen Soneran johtoryhmän
toimintaan hiljaisena johtoryhmätyön seuraajana. Näin Talonen halusi
päästä selville johtoryhmän esitysten taustoista, koska hän oli
hyväksymässä näitä esityksiä niiden tullessa Soneran hallituksen
käsittelyyn.
Tämän seurauksena Soneran hallitukseen menevät
esitykset käsiteltiin johtoryhmän ulkopuolella Relanderin
sisäpiirissä ja tuotiin johtoryhmän päätettäviksi läpihuutojuttuina.
Talosen vastaisku torjuttiin siis tehokkaasti. Talonen jäi edelleen
asioiden ulkopuolelle. Relanderin sisäpiiri ei ottanut Talosta
mukaan keskusteluihinsa, koska keskustelut olivat ”epävirallisia” ja
Talosella ei ollut valtuuksia (tai kanttia) osallistua niihin.
Talonen pihalla Soneran toimista
Talonen tunsi
huonosti Soneran liiketoiminnan sisältöä erityisesti
mobiilipalveluiden osalta ja hänen tietonsa Soneran toimialan
muuttuneesta toimintalogiikasta olivat vähäiset. Näin Talonen oli
täydellisesti Relanderin vietävissä Soneran päätöksentekoon
liittyvissä asioissa. Olisi luullut Talosen oppineen Soneran asioita
hänen toimiessaan vuodesta 1993 lähtien Soneran hallituksen jäsenenä
ja viime vuodet hallituksen puheenjohtajana, mutta niin ei vain
käynyt.
Ala oli liian vieras lääketeollisuudessa toimineelle
Taloselle, ja ehkä hän oli liian laiska tehdäkseen kotiläksyjään.
Ravitoto ja muut asiat kiinnostivat häntä enemmän. Talonen kertoi
lehtihaastattelussa keväällä 2000, että hän ei ole koskaan käyttänyt
sähköpostia. Tästä tuli yleinen vitsailun aihe Sonerassa ja sen
ulkopuolella. Relander varmisti, että jokainen soneralainen tiesi,
kuinka pätevä hallituksen puheenjohtaja Soneralla oli. Talonen ei
todellakaan osannut käyttää sähköpostia, joskin hän yritti kehittää
taitojaan Soneraan tultuaan.
Matkapuhelimen tekstiviestien
lähettäminen ja muiden kännykän toimintojen opettelu tuli Talosen
opiskelulistalle keväällä 2000. Samaan aikaan kun yrityksen
hallituksen puheenjohtaja harjoitteli kännykän käyttöä, Sonera
esitti olevansa johtava matkaviestintäoperaattori
maailmassa!
Relander aloitti Soneran varatoimitusjohtajana
maaliskuun alussa 2000 Aulis Salin toimiessa Relanderin esimiehenä.
Käytännössä kaikki valta Sonerassa oli Relanderilla maaliskuusta
2000 alkaen. Salin ihmetteli hieman sitä, että hänestä tuli nopeasti
Relanderin päätösten kumileimasin Soneran johtoryhmässä, mutta hän
tyytyi osaansa. Hänen silmissään kiiltelivät jo eläkepäivät
vuorineuvoksena ruhtinaallisen eläkkeen ja optioiden
turvin.
Salin toimi Soneran toimitusjohtajana ja johtoryhmän
puheenjohtajana vuoden 2000 loppuun asti. Todellisuudessa Relander
otti Salinilta kaiken toimivallan vuoden 2000 maaliskuun alusta
lähtien. Relanderin perusteluna oli, että hänellä täytyi olla kaikki
valta, mikäli hänen haluttiin harjoittelevan tulevia
toimitusjohtajan tehtäviä vuoden 2000 aikana.
Soneran
johtoryhmän kokoukset olivat lyhyitä vuoden 2000 aikana. Suurimman
osan ajasta äänessä oli Relander. Toimitusjohtaja Aulis Salin toimi
sivustakatsojana. Johtoryhmässä käsiteltävät asiat oli valmisteltu
ja päätetty etukäteen Relanderin sisäpiirissä. Tämä ei häirinnyt
Aimo Eloholmaa, joka vanhana kettuna osasi hoitaa Telecom-puolen
asiat johtoryhmältä lupaa kysymättä ja tarvittaessa suoraan Soneran
hallituksen kautta.
Harri Hollménille tällainen
johtoryhmätyöskentelymalli oli täysi shokki. Hollmén oli tottunut
normaaliin keskustelevaan ja tehokkaaseen johtoryhmätyöskentelyyn
Leonia-pankissa. Soneran toimintatavat olivat täydellinen vastakohta
tälle. Hollménin ja Plazan asioille annettiin vähäinen painoarvo
johtoryhmässä, ja Hollmén jäi täysin ilman johtoryhmän tukea.
Hollmén ei halunnut käyttää epäeettisiä keinoja etujensa
ajamiseksi. Hän hävisi Soneran pelin, mutta voitti moraalisen pelin.
Tämä luottamuspääoma ja ryvettymättömyys ovat arvokasta valuuttaa
Harrin nykyisessä tehtävässä investointipankkiirina.
Toimitusjohtaja Aulis Salinin viimeinen
ponnistus
Salin luovutti kaiken toimitusjohtajan valtansa
Relanderille vappuun 2000 mennessä, vaikka hänen toimikautensa
Soneran toimitusjohtajana jatkui saman vuoden loppuun saakka. Salin
ei kuitenkaan halunnut pyöritellä peukaloitaan eläkkeelle
jäämiseensä saakka. Hän otti viimeiseksi projektikseen Soneran
prosessien ”kunnostamisen”. Soneran prosesseja oli yritetty kehittää
laatujohtaja Juhani Anttilan johdolla vuosikausia lähes tuloksetta.
Anttila sai enemmän vahinkoa kuin hyötyä aikaiseksi, vaikka hän
Soneran ulkopuolella mainostikin itseään maailmanluokan
asiantuntijana.
Soneran ydinprosessit olivat kartoittamatta
ja niiden johtaminen oli näin vaikeaa. Jokainen liiketoimintayksikkö
oli luonut omat prosessinsa eikä kukaan huolehtinut yksiköiden
prosessien yhteensopivuudesta tai asiakastyytyväisyyden
varmistamisesta. Relanderia tällaiset yrityksen toiminnan
kehittämiseen liittyvät asiat eivät kiinnostaneet vähääkään, sillä
hän halusi keskittyä omien tavoitteidensa saavuttamiseen.
Salinin johdolla Soneraan rakennettiin prosessien
kehittämis- ja koordinointiyksikkö, jonka vetäjäksi valittiin
epävarma ja epäpätevänä pidetty Tapani Koivula. Yksikössä
työskenteli 30 ihmistä, ja sen tarkoituksena oli löytää yksiköiden
välisiä synergiaetuja ja tehostaa Soneran toimintaa. Aimo Eloholma
oli myös tukemassa tämän yksikön toimintaa. Salin varmisti Soneran
johtoryhmän yhteisellä päätöksellä 30 miljoonan starttirahoituksen
Koivulan yksikölle. Relander lupasi tukea prosessikehitysyksikön
työtä Salinin eläkkeelle jäämisen jälkeen.
Ensimmäisinä
töinään vuoden 2001 alussa Aulis Salinin siirryttyä eläkkeelle
Soneran toimitusjohtajan tehtävästä, Relander peruutti Tapani
Koivulan allekirjoitusoikeudet ja prosessikehitysyksikön Soneran
johtoryhmältä saaman 30 miljoonan rahoituksen. Lopulta hän lakkautti
koko yksikön.
Näiden ja muiden tapahtumien valossa näyttäisi
siltä, että Relanderin keskeisiin luonteenpiirteisiin kuuluivat
petollisuus, epäluotettavuus ja arvaamattomuus. Relanderille ei
tuottanut vaikeuksia katkaista monivuotinen ystävyys
silmänräpäyksessä, jos vastapuoli ei ollut valmis nöyrtymään hänen
edessään. Näin kävi esimerkiksi Harri Vatasen ja Relanderin
suhteelle syksyllä 2000, kun Vatanen ei suostunut Relanderin
ehdottamiin epäeettisiin toimiin. Ystävyys muuttui syväksi vihaksi
ja kostotoimenpiteiksi yhden palaverin aikana. Siihen eivät kaikki
pysty.
Aulis Salin alkoi jo syksyllä 2000 katua tukeaan
Relanderin valitsemiseksi Soneran toimitusjohtajaksi, mutta hän ei
kertonut tätä näkemystään kovin laajalle piirille. Salin aavisti
kuitenkin tulevan ja halusi katkaista kaikki yhteytensä Soneraan
jäätyään eläkkeelle vuoden 2001 alusta lähtien. Soneran kriisin
paljastuttua vuoden 2001 tammikuussa toimittajat soittivat useasti
myös Aulis Salinille kysyäkseen hänen kommenttiaan. Salin pyysi
toimittajia soittamaan Soneraan ja lopetti puhelut lyhyeen.
Salin oli ollut Sonerassa töissä vuodesta 1962 lähtien.
Relanderin valinnan tukeminen oli hänen ansiokkaan työuransa suurin
ja kohtalokkain virhe.
4 Relanderin kaaosjohtaminen
T&K
tehotonta
Soneran tuotekehitysmenot olivat noin 3 %
liikevaihdosta, mutta tuotekehitys toimi tehottomasti. Noin 10 %
Soneran henkilöstöstä työskenteli tuotekehitystehtävissä. Jokaisella
liiketoimintayksiköllä oli oma T&K-tiimi, joka ei tehnyt
yhteistyötä muiden yksiköiden vastaavien tiimien kanssa. Omia
ideoita ei haluttu paljastaa muille. Soneran yrityskulttuuri
kannusti tällaiseen darvinistiseen toimintaan.
Soneran
ideasta-tuotteeksi-ketju ei toiminut Relanderin johtamiskaudella.
Sonera ei saanut yhtään merkittävää uutta tuotetta markkinoille
vuosina 2000–2001. Konsernitasolla T&K-toimintaa ei johtanut
kukaan. T&K-toimintaa ei ollut liitetty millään tavoin konsernin
strategiaan, joskin liittäminen olisi ollut vaikeaa normaalin
liiketoimintastrategian puuttuessa yrityksestä!
Ideana oli
se, että T&K-resurssit olivat etuoikeutetusti Relanderin
sisäpiirin ja uusien palveluiden tuottamisen tukena. Tutkimuksen ja
T&K-toiminnan yhteys toimi puutteellisesti. Relanderilla ei
ollut kiinnostusta luoda markkinoille uusia asiakaskeskeisiä
tuotteita. Häntä kiinnosti enemmän puhua suuria Soneran
edelläkävijyydestä, minkä eteen ei tehty juurikaan tuloksia
tuottavia tuotekehitystoimia Soneran sisällä.
Tämä oli suuri
muutos Aulis Salinin ja Pekka Vennamon linjaan, jossa
T&K-toiminta oli kunniassa. Heidän aikanaan kovan tason
insinööriosaamista arvostettiin. Relanderin aikana sitä
väheksyttiin. Soneran toimitusjohtaja Aulis Salin ymmärsi jo
1990-luvun puolivälissä, että yrityksen yrityskulttuuri oli
muutettava aikaisemmasta virkamieskulttuurista dynaamiseksi
bisneskulttuuriksi. Tämän bisneskulttuurin tueksi pyrittiin luomaan
tuloksellisesti toimiva tuotekehitystoiminta.
Myös Soneran
teknologiaosaamista väheksyttiin. Relander ei erityisemmin
arvostanut Soneran vahvoja osaamisalueita lankaverkkopuolella, joka
oli siirretty Aimo Eloholman vastuulle vuoden 2000 alusta lähtien.
Eloholman piti taistella hartiavoimin lankaverkkopuolen resurssien
turvaamiseksi. Tämä oli vaikeaa, koska Soneran rahat ohjautuivat
johdon suosimiin hypebisneksiin eli uusien palveluiden tuottamiseen.
Näistä seurasi kuitenkin vain miljardiluokan tappioita.
Relanderin sisäpiiri naureskeli ”Aikan porukalle” ja nimitti
näitä virkamiehiksi. Eloholman liiketoimet tuottivat hyvää tulosta.
Soneran ”uudessa” strategiassa, joka julkistettiin loppuvuodesta
2001, Eloholman alueen liiketoimet nostettiin Soneran strategiseen
ytimeen; aikaisempi strategia käännettiin tältä osin täysin ympäri
ja alettiin tukea kannattavaa liiketoimintaa.
Unelma
Zedistä
Juha Vareliuksen ja yksi Relanderin lempilapsista oli
Sonera Zed. Sen avulla piti vallata teleoperaattorimaailman
palveluliiketoimintabisnes. Zed oli alunperin tekstiviestipalvelu,
joita maailma on nykyään väärällään. Elokuussa 1999 Sonera julkisti
maailman ensimmäisen wap-portaalin, vaikka wap-puhelimia ei vielä
ollut markkinoilla. Zedistä piti tulla mobiiliportaali jokaisen
taskuun. Näin ei tapahtunut. Kotiläksyt oli tekemättä ja
liiketoimintasuunnitelmat laatimatta.
Relanderin ja
Vareliuksen tavoitteena oli rakentaa Zedistä maailmanluokan brandi
Nokian ja BMW:n tapaan. Operaattoreiden asiakkaat mm.
Yhdysvalloissa, Hollannissa, Singaporessa ja Filippiineillä piti
saada innostumaan Zedistä. Juha Varelius hehkutti sijoittajille
Lontoossa Soneran roadshowssa vuonna 2000: ”Zedin asiakkaat eivät
identifioidu iän, vaan asenteen perusteella. He ovat avoimia
elämälle, open to the moment.”
Useat tahot epäilivät Zedin
mahdollisuuksia heti tuoreeltaan. Miksi Soneran kanssa kilpailevat
operaattorit olisivat halunneet käyttää Soneran vaatimatonta Zedia,
kun niillä oli itsellään käytössä lukuisia vastaavia tai teknisesti
hienompia tekstiviesti- ja wap-ratkaisuja?
Varelius pystyi
tunkemaan Zediin yli miljardi markkaa rahaa Relanderin
suostumuksella. Nämä rahat ovat realisoituneet Soneran tappioiksi.
Vareliusta pidetään Sonerassa ”mörököllien mörököllinä”, sillä
häneltä puuttuvat lähes kokonaan normaalit vuorovaikutustaidot ja
liike-elämän käytöstavat. Varelius toimi Relanderin sisäpiirin
ytimessä ja oli kuulu häikäilemättömyydestään. Ei savua ilman tulta,
tässäkään tapauksessa.
Esimerkiksi Soneran tytäryhtiöiden
optiojärjestelmää luotaessa syksyllä 2000 Varelius vaati itselleen
muita suuremman optiopaketin uhaten omalla erollaan. Hänellä ei
ollut minkäänlaisia aikaisempia näyttöjä tärkeän tehtävänsä tueksi,
mutta se ei näyttänyt haittaavan.
Zed kulutti tolkuttomasti
rahaa markkinointiin. Syksyllä 2000 Juha Varelius hankki Relanderin
tuella Soneran johtoryhmältä valtuudet käyttää 1,2 miljardia markkaa
Zedin markkinointiin. Siis 1,2 miljardia markkaa! Vertailun vuoksi
kerrottakoon, että Soneran kotimaan markkinointibudjetti on 100
miljoonaa markkaa ja tällä summalla Sonera on Suomen suurin
markkinoija.
Eli 1,2 miljardia markkaa sellaisen
tekstiviestipalvelun markkinointiin, jollaisia maailma on pullollaan
ja jonka liikevaihto on muutamia kymmeniä miljoonia markkoja! Yhtenä
markkinointikeinona Englannin markkinoilla Sonera lupasi lähettää
yhden Zedin asiakkaan matkalle avaruuteen. Soneran korttitalon
kaaduttua vuonna 2001 eräs lehti ehdotti, että Kaj-Erik Relander
valittaisiin tälle avaruusmatkalle ilman paluulippua!
Soneran
vuoden 2000 tilinpäätöksen mukaan Zed teki 60 miljoonan markan
liikevaihdolla 636 miljoonan markan tappion vuonna 2000.
Todellisuudessa tappio oli paljon suurempi, sillä Zed oli käyttänyt
laajasti Soneran yksiköiden työpanosta, ja näiden kustannuksia ei
ollut liitetty Zedin lukuihin. Vuoden 2000 tilinpäätöksen
julkistamistilaisuudessa 12.2.2001 Relander ja Varelius antoivat
hyvin positiivisen arvion Zedin tulevaisuudesta. He lupasivat Zedin
liikevaihdon viisinkertaistuvan vuoden 2001 aikana. Toisin kävi.
Totuus-käsitteen laaja tulkinta kuului olennaisena osana
Relanderin luomaan johtamiskulttuuriin. Relander ja hänen
sisäpiirinsä osasivat venyttää totuutta uskomattoman taitavasti.
Relanderin periaatteina julkisuuden ja lausuntojen suhteen
näyttäisi karrikoiden olleen: ”Älä koskaan myönnä mitään. Älä anna
lausuntoja kuin äärimmäisen pakon edessä. Vastaa kyselyihin: No
comment. Pyri julkisuuden herraksi järjestämällä itse hallittuja
julkisuustilanteita. Lupaa paljon. Puhu lennokkaita. Puhu
moniselitteisesti ja vaikeasti. Älä anna suunvuoroa. Pysy niskan
päällä. Sekoita valheet ja totuus. Kiistä kaikki vaikka jäisit rysän
päältä kiinni. Ole aina ylimielinen ja alenna median edustajia. Pysy
salaperäisenä.”
Zedin johto näytti mielellään alustavia
puitesopimuksia Zedin käytöstä Saksassa, Hollannissa ja Italiassa.
Niiden mukaan Zed oli 80 miljoonan ihmisen ulottuvilla. Ulottuvilla
ei kuitenkaan tarkoita, että palveluita todella käytettäisiin. Yhtä
lailla joku voisi tuoda torikojun Helsingin Kauppatorille ja väittää
sen olevan 5 miljoonan ihmisen ulottuvilla. Tällainen hypelle
tyypillinen kielenkäyttö kuului Relanderin sisäpiirin ja Jari
Jaakkolan viestintästrategiaan.
Yksi erikoisimmista ja
päättömimmistä Relanderin hyväksymistä Vareliuksen ideoista oli
rakentaa Zed-päätelaite. Kyseessä oli PDA-laitteen tapainen pääte,
jota valmistutettaisiin vähintään satoja tuhansia kappaleita
japanilaisella tai korealaisella laitevalmistajalla ja myytäisiin
halvalla hinnalla Suomessa ja kansainvälisesti. Laitteessa
toimisivat vain Zedin palvelut. Laitteesta oli olemassa
prototyyppi-vaihtoehtoja. Koko hankkeeseen kului reippaasti rahaa.
Lopulta hanke tukehtui omaan savuunsa. Juha Vareliusta
projektissa auttoi johtaja Timo Annala, joka tuli hyvin toimeen
Vareliuksen kanssa. Annala lähti Sonerasta pieneen Source Code
-yhtiöön joulukuussa 2001 Soneran teknologiajohtaja Veikko Haran
pyynnöstä. Rehvakkaalla Annalalla ei ollut enää käyttöä Sonerassa.
Rehvakkaiden puheiden lisäksi Annala ei saanut paljonkaan tuloksia
aikaiseksi Sonerassa.
Unelma Zedistä on tullut
päätepisteeseensä. Se täytyy lopettaa. Sillä ei kerta kaikkiaan
näytä olevan elämisen edellytyksiä. Ei vaikka siihen on syydetty jo
yli miljardi markkaa rahaa. Tämä raha on hävinnyt taivaan tuuliin
ilman tuloksia.
Miksi sitten Varelius ja Relander halusivat
sijoittaa yli miljardi markkaa veronmaksajien rahoja Zed-kuplan
rakentamiseen? Syy näyttäisi olevan varsin maanläheinen. He
halusivat viedä Zedin pörssiin suurien lupausten saattelemana ja
lunastaa Zedin optiot, joita kummallakin on runsain mitoin.
Kummankin piti ansaita satoja miljoonia markkoja Zedin optioista.
Relander ja Varelius haaveilivat jopa miljardin markan Zed-tilistä.
Tämän pidemmälle he eivät halunneet kantaa huolta Zedistä. Zediä ei
ole vieläkään viety pörssiin ja tuskin koskaan viedäänkään.
Juha Vareliuksella oli Relanderin sisäpiirin jäsenenä lähes
rajattomat valtuudet käyttää Soneran rahoja. Varelius käytti
valtuuksiaan ahkerasti. Hän rakennutti mm. yli kymmenellä
miljoonalla markalla bussin, joka oli täynnä hienoja teknisiä
”vimpaimia”. Bussi oli mukana Porin Jazzeilla kesällä 2000, ja
Soneran vieraatkin pääsivät tutustumaan siihen. Bussi oli
tiettävästi Suomen kallein ja kukaan, paitsi Varelius, ei koskaan
tuntunut tietävän sen olinpaikkaa. Bussi oli hankittu näennäisesti
edustustarkoituksiin, mutta se palveli siinä tehtävässä kovin
harvoin. Tämä ei toki ole ainoa esimerkki holtittomasta rahojen
käytöstä edustustehtävien varjossa.
5 Soneran kumppanin
hankinta
Pekka Vennamo kävi Soneran toimitusjohtajana
yhteistyökeskusteluja Telian kanssa vuonna 1998 ennen Soneran
listautumista pörssiin. Keskustelut olivat rakentavia ja niitä
käytiin hyvässä hengessä. Vennamon saatua potkut Soneran
toimitusjohtajan tehtävästä 4.1.1999 Relander otti vastuulleen
Soneran kumppanineuvottelut.
Telia halusi syventää
yhteistyökeskustelua Soneran kanssa vuoden 2000 alusta alkaen.
Relanderin silmissä Telia ei ollut kovinkaan korkealla, mutta hän ei
tapojensa mukaisesti halunnut kertoa sitä suoraan Telian johdolle.
Relander halusi näyttää voimansa ja pompottaa Teliaa kohtalokkain
seurauksin.
Tämä toteutettiin siten, että Soneran ihmiset
eivät juurikaan vaivautuneet matkustamaan Tukholmaan neuvotteluihin.
Telian väen piti tulla Teollisuuskadulle Helsinkiin yleensä
huomatakseen, että Telian Senior Vice President -tason ihmisten
neuvottelukumppaneina Soneran puolelta oli yksi tuotepäällikkö-tason
ihminen. Telian ihmisillä pyyhittiin Soneran lattiaa. Relanderilla
ja hänen sisäpiirillään ei ollut aikaa neuvotteluihin
”byrokraattisen ja vanhanaikaisen” Telian kanssa. Tämä sai Telian
ihmiset raivon partaalle ja Relanderista tuli tiettävästi kirosana
Telian ihmisille.
Telia kostaa
Nämä olivat
käsittämättömän suuria virheitä. Telia ei osallistunut Euroopan
umts-luparumbaan vuonna 2000 ja sillä oli nyt kymmeniä miljardeja
käteistä rahaa. Sonera on lähes konkurssin partaalla. Käytännössä
Telia oli vuoden 2002 tilanteessa ainoa relevantti yritys, jolla on
rahaa ja strategisia perusteita ostaa Sonera.
Näin
tapahtuikin 26.3.2002, jolloin Telia ja Sonera ilmoittivat
fuusiosta. Yhdistyminen toteutui vaihtosuhteella, jossa Soneran
osakkaat saivat 15,8 % preemion eli ylihinnan osakkeistaan edellisen
perjantain kurssiin verrattuna. Ruotsin valtio sai uudesta yhtiöstä
45 prosenttia ja Suomen valtio 19 prosenttia. Yhtiön kotipaikaksi
tulee Tukholma. Monien mielestä Sonera meni puoli-ilmaiseksi
ruotsalaisille.
Uuden yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi
nousee Soneran hallituksen puheenjohtaja Tapio Hintikka ja Soneran
toimitusjohtaja Harri Koposesta tulee uuden yhtiön
varatoimitusjohtaja. Sonerasta oli tullut ongelma valtio-omistajalle
ja siitä piti päästä eroon hinnalla millä hyvänsä, koska
eduskuntavaalit ovat edessä alkuvuodesta 2003. Hinnalla ei ollut
niin väliä ja saihan Suomi Tapio Hintikan uuden yhtiön
väliaikaiseksi hallituksen puheenjohtajaksi. Se riitti
valtio-omistajan kasvojen säilyttämiseen.
Telian strategisiin
painotuksiin ei ole kuulunut toimia operaattorina Keski-Euroopassa.
Näin ollen se ei ole ollut erityisen kiinnostunut Soneran
hankkimasta Saksan umts-luvasta ja muista Euroopasta hankituista
umts-luvista. Teliaa on kiinnostanut pohjoismaihin keskittyvänä
operaattorina ensisijaisesti Soneran kotimaan matkapuhelintoiminta,
joka tuo pääosan Soneran kassavirrasta. Tapio Hintikalla oli Soneran
hallituksen puheenjohtajan roolissa kova kiire aloittaa keskustelut
Telian kanssa uudestaan maaliskuussa 2001. Tämä oli erityisen
hankalaa, sillä Relander oli suututtanut Telian ihmiset
perusteellisesti, minkä lisäksi koko Sonera-kupla oli
puhjennut.
Hintikalla oli kuitenkin valtio-omistajan tiukka
toimeksianto lämmittää ryvettyneitä Telia-suhteita uudelleen
fuusioitumista varten. Hintikka kävi keskusteluja Telian johdon
kanssa syksyyn 2001 saakka. Ensimmäinen kommentti Telian puolelta
oli kuulemma se, että ”me emme sitten halua Kaj-Erik Relanderia
tähän pakettiin, jos sen joskus saamme valmiiksi”. Tämä vauhditti
Soneran uuden toimitusjohtajan etsintää Relanderin tilalle. Telian
asema oli kuitenkin niin ylivoimainen neuvotteluissa, että mitään
valmista ei voinut syntyä kevään ja kesän 2001 aikana.
Tapio
Hintikan oli pakko myöntää syksyllä 2001 julkisuuteen, että
neuvotteluissa Telian kanssa pidetään taukoa. Tässä yhteydessä
Hintikka myönsi käyneensä yhdistymiskeskusteluja Telian kanssa koko
kevään 2001. Keväällä 2001 Hintikka kielsi jyrkästi tällaiset
neuvottelut.
Lipposen hallitus olisi halunnut tyrkätä
Relanderin rakentaman Sonera-pommin Telian syliin jo keväällä 2001,
mutta se ei onnistunut yrityksessään. Tapio Hintikka teki kaikkensa
Soneran myymiseksi Telialle edes jonkinlaisin ehdoin, mutta
mahdottomiin hänkään ei pystynyt niin lyhyessä ajassa.
Telialla oli myös muutamia ehtoja, jotta se olisi
kiinnostunut ostamaan Soneran. Ensinnäkin Sonera täytyy saneerata.
Se tarkoittaa päällekkäisten toimintojen purkamista ja yli tuhannen
ylimääräisen ihmisen irtisanomista. Tämä oli vaikea pala
valtio-omistajan poliitikoille, jotka puhuvat työttömyyden
alentamisen puolesta.
Toiseksi Telia tiettävästi haluaa
Relanderin sisäpiirin ihmiset ulos Sonerasta. Telian mielestä on
täysin käsittämätöntä, että vareliukset, harmiat, jaakkolat,
sonkinit ja kumppanit edelleen lampsivat Soneran käytävillä
keskeisissä tehtävissä. Miksi he eivät ole saaneet potkuja
Relanderin mukana? Tämä on yksi asia, jota Telia ei voi ymmärtää.
Kolmanneksi Telia halusi Soneran halvalla, mielellään
enemmistön osakekannasta korkeintaan 10 euron
lunastushinnalla/osake. Valtio-omistaja halusi tietysti enemmän.
Telia voitti tämän kisan ja sai Soneran reilusti alle 10 euron
osakehinnalla.
Neljänneksi Telia halusi tiettävästi
Relanderin laatimien pommien purkamista. Tällaisia toimia ovat mm.
Relanderin mahdollisten taloudellisten väärinkäytösten
selvittäminen, sekavien Soneran tekemien sopimusten selvittäminen,
Soneran liiketoiminta- ja oikeudellisten riskien kattava
selvittäminen ja Saksan umts-kuvioiden selkiyttäminen. Sonera voitti
tämän kisan. Soneran sotkut jäivät Telian selvitettäväksi.
Viidenneksi Telia halusi Soneran velat ja riskisijoitukset
siirrettäväksi esimerkiksi valtion hallinnoimaan
”Sonera-Arsenaliin.” Teliaa ei kiinnostanut ottaa vaivoikseen
Soneran mittavaa velka- ja riskitaakkaa. Sonera voitti tämän kisan.
Telialle jäi Soneran mittava velkataakka ja Saksan markkinoiden
merkittävät riskit.
Telia ei kiinnostanut
Relanderia
Telia oli Relanderille liian pieni pala. Hän
päätteli, että fuusio Telian kanssa toisi hänelle vain Telian
pääjohtajan paikan. Relander halusi enemmän ja nopeasti. Kukaan ei
tainnut kysyä, olisiko Relanderilla oikeasti ollut edes sijaa Telian
”majatalossa”..
Kevättalvella 2000 Relanderin tavoitteet
kumppanin suhteen olivat suuret. Soneran markkina-arvo oli tuolloin
yli 422 miljardia markkaa. Vaihtoehtoina Relanderin mielessä olivat
mm. Orangen ostaminen osakevaihtona, hollantilaisen KPN:n ostaminen
tai yhdistyminen Vodafonen kanssa. Espanjalainen Telefónica oli myös
kumppanilistalla. Relander uskotteli Soneran olevan kuumaa tavaraa.
Bluffi ei purrut. Kumppanikandidaatit halusivat näyttöjä, joita ei
löytynyt.
Sonera tavoitteli siis yhteistyön tiivistämistä
myös maailman suurimman teleoperaattorin, Vodafonen, kanssa. Tässä
suhteessa Sonera koki vakavan takaiskun helmikuussa 2002, kun
Radiolinja julkisti tehneensä kansainvälisen yhteistyösopimuksen
Vodafonen kanssa. Tiettävästi myös Sonera oli tavoitellut tätä
yhteistyösopimusta.
Mitkään kumppanineuvottelut eivät
edenneet tunnusteluja pidemmälle. Relanderin esitykset
yhdistymisjärjestelyistä eri kumppaneiden kanssa olivat niin Soneraa
suosivia, että ne aiheuttivat vain hymyn väristyksiä
kumppanikandidaateissa.
Kumppanipuheet hatusta
vedettyjä
Relander antoi julkisuuteen sellaisen kuvan, että
Soneran kumppanikuviot olivat valmiiksi neuvoteltuja, mutta
valtio-omistaja oli liian hidas tekemään päätöksiä asiassa.
Todellisuudessa Lipposen hallituksen pöydälle ei tullut ainoatakaan
ehdotusta Soneran yhdistämiseksi jonkin toisen teleoperaattorin
kanssa. Tämän ovat vahvistaneet hallituksen talouspoliittisen
ministerivaliokunnan jäsenet.
Käytännössä kumppanineuvottelut
tarkoittivat Relanderin, Henri Harmian ja Jan Wernerin lentelyä
ympäri Eurooppaa tekemässä ”strategisia neuvottelutarjouksia” eri
operaattoreille. Ne eivät purreet. Relander oli sotkenut soppaan
myös investointipankkeja, jotka tekivät tunnustelujaan
tähtitieteellisin palkkioin.
Mitään valmista ei syntynyt ja
rahaa kului jälleen käsittämättömiä summia. Relanderin mahtipontiset
elkeet ja ylimielinen käytös kumppanikeskusteluissa ei edesauttanut
rakentavan yhteistyöilmapiirin muodostumista potentiaalisten
kumppanien kanssa. Relanderia ja Soneraa ei yksinkertaisesti pidetty
uskottavana kumppanitahona.
Soneran organisaatiokaavion
mukaan Relanderin johtamaa kumppanin hakua tukivat vuoden 2000 ja
2001 aikana yrityskauppajohtaja Pertti Miettunen, kehitysjohtaja
Aimo Olkkonen ja strateginen suunnittelujohtaja Niklas Sonkin.
Heidän roolinsa oli vähäinen Soneran kumppaninmetsästyksessä. He
eivät edes tienneet, missä yrityksessä Relander milloinkin oli
keskustelemassa ”fuusiosta”.
Kumppanineuvottelujen ikkuna
sulkeutui käytännössä kesäkuussa 2000. Tällöin alkoi umts-lupien
huutokauppakierros Euroopassa ja keskeiset teleoperaattorit
halusivat keskittyä tähän peliin. Huutokauppakierroksen päätyttyä
syksyllä 2000 operaattoreilla ei ollut rahaa Soneran ostamiseen ja
muutenkin Soneran ja sen pääjohtajan maku olivat pahasti
laimentuneet markkinoilla.
Soneran hallituksen puheenjohtaja
Markku Talonen ja Soneran hallitus olivat täysin pihalla
kumppaniasioista. Talonen ei itse osallistunut
kumppanikeskusteluihin, koska häntä ei niihin haluttu. Tämä
epätietoisuus neuvottelujen tilasta ärsytti Soneran hallituksen
jäsenistä erityisesti Liisa Jorosta.
Soneran tuotekehitys ei
tuottanut luvattuja uusia tuotteita ja palveluita markkinoille ja
Soneran tytäryhtiöt Zed, SmartTrust ja Plaza eivät saaneet juuri
mitään aikaiseksi. Lisäksi markkinoiden sisäpiirissä alkoi levitä
huhuja Soneran sisäisestä tilasta. Soneran kurssi jatkoi alamäkeään.
Kumppanineuvottelut saattoi unohtaa Euroopan suurten kanssa.
Jäljellä oli vain Telia, jolla oltiin pyyhitty lattiaa aiemmin. Ei
näyttänyt hyvältä. Tapio Hintikka saikin tehdä tosissaan töitä,
jotta Sonera saatiin työnnettyä Telian syliin maaliskuussa 2002 edes
jonkinlaisin ehdoin.
Relander ja Nokia
Sonera teki
Vennamon ja Salinin aikana läheistä yhteistyötä Nokian kanssa
erityisesti verkkopuolen hankkeissa, ja yhteistyö oli molemmin
puolin tuloksellista. Soneralla oli erittäin tärkeä rooli Nokian
sparraamisessa teknisesti huippukuntoon 1990-luvulla. Nokialla
arvostettiin yhteistyötä Soneran kanssa mm. GSM-verkkoratkaisujen
alueella ja oltiin siitä kiitollisia.
Relanderin näytti
epäilevän, että Nokia varasti Soneran ideat ja Sonera ei hyötynyt
yhteistyöstä mitään. Relander halusi vetää ovet ja ikkunat kiinni
Nokian suuntaan. Tämä oli suuri muutos Vennamon ja Salinin linjaan.
Relander vaati käyttämään äärimmäisen tarkkoja salassapitosopimuksia
nokialaisten kanssa. Soneran henkilöstön keskuudessa tämä tulkittiin
usein niin, että nokialaiset olivat epäluotettavia ja heidän
kanssaan ei pitänyt tehdä yhteistyötä. Niinpä Nokian kanssa oli
tehtävä mahdollista yhteistyötä puolittain salaa.
Relander
tapasi Jorma Ollilan ensimmäisen kerran elämässään vasta huhtikuussa
2000. Tapaaminen oli kuiva, virallinen ja lyhyt. Relander ei pitänyt
tapaamisen perusteella Ollilaa yhtä ”kovana kundina” kuin itseään.
Nokian johtoryhmään Relanderilla oli puutteelliset suhteet.
Nokialla Soneraan suhtauduttiin hyväntahtoisesti. Korkean
tason vierailudelegaatioita kävi jatkuvasti Nokian pääkonttorissa,
jossa vieraita kehotettiin usein vierailemaan myös Soneralla. Tämä
olisi ollut Soneralle ainutlaatuinen mahdollisuus solmia huipputason
kontakteja. Relanderille eivät kuitenkaan kelvanneet Nokian
”tähteet”. Hän halusi solmia itse omat suhteensa.
Monesti
delegaatio, joka oli tulossa vierailemaan Nokian pääkonttorissa,
otti etukäteen yhteyttä Soneraan ja kysyi vierailulupaa.
Vierailulupa yleensä annettiin, mutta isäntinä Soneran päässä olivat
usein vahtimestaritason isännät. Tämä saattoi varsinkin Aasiasta
tulleet vieraat valtavaan häpeään. Vieraat olivat monesti
ministereitä tai toimitusjohtajia. Relanderia ja hänen sisäpiiriään
ei koskaan kiinnostanut isännöidä tällaisia delegaatioita. Monille
asiaa seuranneille tämä oli käsittämätöntä ja he häpesivät syvästi
Soneran puolesta.
Soneran luhistumista on seurattu surullisin
katsein Nokian pääkonttorissa Espoon Keilaniemessä. Vanhalle ja
pitkäaikaiselle kumppanille olisi toki toivottu parempaa.
6 Saksan umts -luvan hankinta
Kun Relander oli saanut
laitettua Talosen täysin kuriin ja hankittua täydellisen
valta-aseman Sonerassa keväällä 2000, olivat vuorossa uudet kuviot.
Relander halusi Euroopan teleoperaattoriyritysten tähdeksi ja
keisariksi. Tämä edellytti uskottavuutta, jota saattoi lisätä
umts-luvilla. Relanderin oli pakko saada hankittua Soneralle
umts-lupa Englannista, jossa alkoi umts-huutokauppa kesällä 2000.
Ensin piti kuitenkin hankkia Soneran hallitukselta lupa
lähteä umts-kisaan. Se oli läpihuutojuttu, ja kukaan Soneran
hallituksen jäsenistä Liisa Jorosta lukuun ottamatta ei uskaltanut
kysyä riskianalyysejä ja laskelmia luvan hankkimisen sopivuudesta
Soneran olemattomaan strategiaan. Eihän keisarin ja neron
suunnitelmia voinut kyseenalaistaa. Jos joku erehtyi kysymään
Relanderilta jotain umts-luvasta, hän suuttui silmittömästi. Soneran
hallitus oli Relanderin talutusnuorassa.
Soneran hallituksen
päätoiminen puheenjohtaja Markku Talonen oli pääosin ulkona koko
umts-kuviosta alusta alkaen, vaikka hän oli viime kädessä vastuussa
osakkeenomistajille asiasta. Talonen sanoi, että ”antaa poikien
yrittää” tarkoittaen Relanderia ja hänen sisäpiiriään. Talonen ei
tiennyt mitä umts piti teknisesti ja toiminnallisesti sisällään.
Kukaan ei ollut selittänyt, eikä hän itse ollut ottanut selvää.
Relander oli selittänyt Taloselle, että ”umtsi” on kova juttu ja
että Sonerankin pitäisi hankkia ”umtsi-lupia”. Talonen uskoi
Relanderia.
Talosta näyttikin kiinnostavan koko Saksan
umts-asiassa vain oman optiosalkun arvon mahdollinen kasvu.
Optiojärjestelyjen johdosta hän ei ajanut omistajan etua, vaan omia
etujaan. Optioiden epäsuotuisa vaikutus osakkeenomistajien etuihin
nähden toteutui erittäin raadollisesti ja kohtalokkaasti Talosen
tapauksessa.
Talonen oli Soneran päätoimisena hallituksen
puheenjohtajana eläkevirassa 250 000 mk:n kuukausipalkalla +
mittavilla bonuksilla odottamassa vähintään kymmenien miljoonien
markkojen optiotuloja. Valitettavasti näin, vaikka valtio-omistajan
tarkoituksen mukaan Talosen piti toimia Relanderin päällystakkina ja
vartijana. Relander oli vain aivan liian vikkelä ja häikäilemätön
Taloselle. Ja Talonen oli liian laiska hoitamaan päällystakin
vastuitaan. Palkka juoksi ja optiosalkku täyttyi rehkimättäkin.
Julkisuudessa arveltiin, että Relanderilla ja Talosella oli
kiireinen kesä vuonna 2000 umts-kuvioiden vuoksi. Todellisuudessa
heillä oli hyvin leppoisa kesä. Optiopaketti Soneran johdolle oli
saatu kasaan ennen kesälomia. Relander piti neljän viikon loman
matkustellen perheensä kanssa. Talonen vietti pitkän loman Italiassa
vaimonsa kanssa.
Liikenneministeriöltä lupa
umts-huutokauppaan
Soneran hallituksen umts-päätöksen jälkeen
piti hankkia liikenneministeriön lupa asiaan. Relander kävi useasti
keväällä ja alkukesästä 2000 liikenneministeriön ylimpien
virkamiesten vieraana. Usein keskusteluissa oli mukana myös
liikenneministeri Olli-Pekka Heinonen. Relanderin palopuheiden
jälkeen liikenneministeriö lupautui antamaan Soneralle luvan
osallistua Englannin umts-huutokauppaan. Umts-luvan hankkiminen oli
puheenaiheena myös Lipposen hallituksen sisäpiirissä. Viestin
valtio-omistajan investointiluvasta Soneralle umts-luvan
hankkimiseen välitti liikenneministeri Olli-Pekka
Heinonen.
Relander hankki umts-investointiluvan Lipposen
hallitukselta mitä ilmeisimmin osin puutteellisin ja vääristellyiksi
luokiteltavin tiedoin. Vastaava tilanne syntyisi, jos pankista
lainaa pyytänyt yrityksen toimitusjohtaja saisi pankilta lainan
vääristellyin tiedoin. Yrityksen ollessa kyvytön maksamaan lainaa
takaisin ja petoksen paljastuessa vääristeltyjä tietoja antanut
toimitusjohtaja joutuisi oikeudelliseen vastuuseen toiminnastaan.
Joutuuko siis Relander oikeudelliseen vastuuseen tästä? Nähtäväksi
jää, mutta tuskinpa.
Julkisuudessa vaadittiin syksyllä 2001
Relanderin asettamista oikeudelliseen vastuuseen. Siihen ei ollut
poliittista tahtoa ja riittäviä faktaperusteita. Nyt olisi
faktaperusteita, mutta onko poliittista tahtoa? Pankkikriisin
vastuuoikeudenkäyntien syytteistä varmasti suurin osa nostettiin
heikommilla perusteilla. Asiassa on vain se ero, että 1990-luvun
holtittomissa luottopäätöksissä ei ollut mukana valtion hallitus.
Soneran vastuuttomien toimien takuumiehenä on.
Valtio omisti
kesällä 2000 Saksan umts-luvan hankkimisen aikaan Sonerasta 52,9 %.
Näin ollen Heinonen ja Lipposen hallitus oli käytännössä Soneran
ylin vallankäyttäjä. Relander tiesi tämän ja halusi sitoa Lipposen
hallituksen ydinministerit omien päätöstensä takuumieheksi.
Relander suhtautui äärimmäisen ylimielisesti
liikenneministeriöön ja koko valtio-omistajaan. Olli-Pekka Heinonen
oli Relanderin mukaan lapsellisen innoissaan päästessään
Sonera-keskusteluun mukaan. Olivathan ne isoja ”business-asioita”.
Heinonen ei Relanderin näkemyksen mukaan tajunnut keskusteluiden
sisällöstä juuri mitään. Relander jaksoi naureskella Sonerassa
sille, kuinka helppoa Heinosta oli höynäyttää, oli sitten kyse
optioista tai umts-luvan hankkimisesta. Hyvä asia Relanderille,
katastrofaalinen asia veronmaksajille ja
osakkeenomistajille.
Relander muisti haukkua poliitikkoja
julkisuudessa tämän tästä. Hänen mielestään poliitikot ja
valtio-omistaja vain haittasivat Soneran toimintaa. Todellisuudessa
Relander käytti poliitikkoja taitavasti hyväkseen. Hän tiesi, että
paras vakuutus sille, ettei hänen toimiaan Soneran johdossa koskaan
jälkikäteen tutkittaisi, oli sitoa maan hallituksen keskeiset
ministerit päätösten takuumiehiksi.
Näin kävi esimerkiksi
umts-luvan yhteydessä. Relander painosti Olli-Pekka Heinosta
hankkimaan Lipposen hallituksen sisäpiirin hyväksynnän umts-luvan
hankkimiselle. Näin hallituksen sisäpiiristä tuli tahtoen tai
tahtomattaan päätösten takuumies hamaan tulevaisuuteen.
Liikenneministeriön ja Soneran hallituksen luvalla Relander
ja Sonera lähtivät hakemaan umts-lupaa Englannista. Käytännön
asioiden hoitajana umts-huutokaupoissa toimi Pirjo
Kekäläinen-Torvinen, joka oli Soneran matkaviestintäpuolen johtajan
Matti Makkosen alainen. Kekäläinen-Torvinen ei kuulunut Relanderin
sisäpiiriin. Englannin umts-luvan hinta nousi yli 20 miljardin
markan ja valtio-omistaja määräsi Soneran luopumaan kisasta. Voi
vain arvata, kuinka paljon tämä raivostutti
Relanderia.
Saksan umts-huutokauppa
Seuraavana oli
vuorossa Saksan umts-huutokauppa syksyllä 2000. Relander ”vaahtosi”
Soneran hallitukselle ja liikenneministeriölle vaatien Saksan luvan
hankkimisvaltuuksia hinnalla millä hyvänsä. Relanderin logiikkana
oli se, että Soneran jäädessä ilman Saksan umts-lupaa hän ei olisi
päässyt Euroopan teleoperaattoreiden johtajien sisäpiiriin ja hänen
optionsa olisivat jääneet arvottomiksi. Lupa piti siis saada. Pirjo
Kekäläinen-Torvinen oli jälleen hoitamassa Relanderin juoksutyttönä
Saksan umts-huutokaupan käytännön asioita.
Sonera sai Saksan
umts-luvan 21,4 miljardin markan hinnalla! Tällä hinnalla Sonera sai
Saksasta ilmatilaa, ei mitään muuta. Luvan arvo on nykyisin mitätön,
eikä sitä voi edes myydä. Toimilupa ja verkon rakentaminen
edellyttävät Soneralta kolme kertaa liikevaihdon suuruisia
investointeja, eikä sittenkään ole tiedossa ensimmäistäkään maksavaa
asiakasta. Sonera velkaantui korviaan myöten umts-lupien
hankinnassa. Soneran velanhoidon korkokulut vuonna 2001 olivat 1,6
miljardia markkaa!
Oliko Saksan umts-luvan hankkimisessa
Soneralle mitään järkeä? Ei ollut. Sopiko se Soneran strategiaan?
Vaikea sanoa, kun Soneralla ei ollut kunnollista
liiketoimintastrategiaa. Oliko Soneran strategisessa aineistossa
maininta, että Sonera haluaa kasvaa EU:n alueella toimivaksi
matkapuhelinoperaattoriksi? Ei ollut.
Miksi siis Soneran
piti lähteä päättömään seikkailuun kahmimaan itselleen umts-lupia
Euroopasta? Niillä ei ollut mitään liiketaloudellista perustetta,
joka löytyisi Soneran suunnitteluasiakirjoista tai Soneran
hallituksen pöytäkirjoista. Perusteluna vaikuttaisi olleen, että
Relander halusi luvat. Umts-luvat olivat Relanderille pelikortteja.
Hän ei koskaan uhrannut ajatustakaan todellisen umts-liiketoiminnan
käynnistämiseksi Soneran umts-lupamaissa Euroopassa.
Riemu
Sonerassa oli ylimmillään Relanderin vaatimuksesta. Kaikkien piti
juhlia Soneran nousua Saksan luvan myötä ja Relanderin ”taitavan”
taktiikan ansiosta maailmanluokan tekijäksi. Pari viikkoa luvan
saamisen jälkeen Sonera eli hurmoksessa. Miljardit tuntuivat
Relanderille taskurahoilta. Nyt piti tehdä jotain vieläkin
suurempaa. Esimerkiksi myydä Sonera jollekin toiselle
teleoperaattorille, päästä uuden konsortion pääjohtajaksi ja uuden
konsortion optiojärjestelmään mukaan entisten optioiden lisäksi.
Relander oli täysin sokaistunut vallastaan. Se oli surullista
katseltavaa.
Saksan umts-luvan hankkimisen rahoituksesta ei
tehty asiaankuuluvaa suunnitelmaa. Soneran osakeomaisuuden arvo
ynnättiin ”tupakka-askin” kanteen, ja osakkeiden myynnin todettiin
riittävän Saksan umts-luvan ja verkon investointeihin osakkeiden
silloisilla arvoilla. Soneran omaisuuden myynti ei kuitenkaan
riittänyt kattamaan Saksan umts-luvan hintaa, ja Sonera velkaantui
konkurssirajalle saakka. Ilman valtion tukirahoitusta syksyllä 2001
Sonera olisi ajautunut Saksan umts-luvan hankkimisen johdosta
konkurssiin.
Soneran päätoiminen hallituksen puheenjohtaja
Markku Talonen oli täysin median varassa seuratessaan tilanteen
etenemistä. Talonen oli kuitenkin niin viisas, että saattoi lausua
umts-luvasta Kauppalehdessä 29.1.2001: ”Jotkut ymmärtävät ja jotkut
eivät ymmärrä sitä, miten suuret tilanteet muuttuvat Soneran
markkina-alueella.” Kumpaankohan joukkoon Talonen luki
itsensä?
Relander kielsi Talosta puuttumasta
umts-huutokauppaan. Soneran yhtiöjärjestyksen mukaan vastuu
umts-luvasta kuului Soneran hallitukselle ja viime kädessä sen
puheenjohtajalle Markku Taloselle. Tuleeko joku vaatimaan Talosta
vastuuseen tehtävien laiminlyönnistä ja Relanderia Soneran
varatoimitusjohtajan valtuuksien ylittämisestä? Tuskin kukaan
koskaan, sillä asia on poliittisesti liian arka ikinä tutkittavaksi.
Perusteita kansallisen Sonera-oikeudenkäynnin aloittamiseksi olisi
yllin kyllin. Kuka haluaa kerätä pisteet kotiin? Valtiosyyttäjä?
Oikeuskansleri? Maan hallitus? Oppositio?
Relander ei
halunnut hyödyntää mitenkään Harri Hollménin laajaa rahoitusalan
kokemusta ja näkemystä umts-rahoitusratkaisujen valmistelussa.
Relander pelkäsi Hollménin saavan liikaa kunniaa tästä. Relander
nimitti Hollménin vuoden 2001 alussa vastaamaan Soneran ulkomaan
matkaviestintähankkeista ja siten umts-asiasta. Todellisuudessa
Relander ei antanut Hollménille valtuuksia hoitaa umts-asiaa
järkevästi eteenpäin, vaan halusi siirtää musta-pekka-kortin
(umts-projektin hoidon) ulkoisesti Hollménin käteen pitäen itsellään
kaiken asiaan liittyvän vallan. Tämä turhautti lopullisesti
Hollménin.
Relander uskoi, että umts-lupa maksettaisiin
Soneran omaisuutta myymällä. Tämän parempaa umts-luvan
rahoitusstrategiaa Soneralla ja Relanderilla ei ollut. Turkkilaisen
Turkcellin osakkeita myytiin heinäkuussa 2000 noin 4,5 miljardilla
markalla. Loppuosa 21,4 miljardin hintaisesta Saksan umts-luvasta
oli tarkoitus maksaa myymällä Deutsche Telekomin osakkeita, jotka
oli saatu vaihtona yhdysvaltalaisten Voicestreamin ja Powertellin
osakkeiden myymisestä DT:lle. DT:n osakkeiden arvo kuitenkin laski
kovaa vauhtia, ja niiden myyntiä oli rajoitettu.
Relander ei
kuitenkaan ottanut huomioon syksyllä 2000 alkanutta
teknologiaosakkeiden ja siinä sivussa DT:n osakkeiden syöksyä.
Lopulta Sonera joutui turvautumaan valtion rahoitustukeen syksyllä
2001 konkurssin estämiseksi. Kuuden miljardin markan
uusantirahoituksella saatiin vähän hengähdysaikaa.
Kenellä on
vastuu, kysyy moni veronmaksaja ja sijoittaja? Laillisesti vastuu
kuuluu yhdessä Relanderille ja Soneran hallitukselle.
Valtio-omistaja antoi luvan Saksan umts-luvan hankkimiselle ja sillä
on poliittinen ja omistajavastuu asiasta. Tuleeko kukaan vastaamaan
ratkaisuistaan? Tuskin tulee. Eihän tässä tehty kuin Suomen
taloushistorian suurin kupru. Se on liian iso pelto perattavaksi.
Pahimman huuman jälkeen terävimmät Soneran ihmiset
uskaltautuivat pienissä ryhmissä pohtimaan, mitä Sonera Saksan
umts-luvalla oikein tekisi? Saksaan pitäisi rakentaa umts-verkko
alusta lähtien, ja Soneran investointitarve tähän verkkoon olisi
noin 15 miljardia markkaa. Kuka tekee liiketoimintasuunnitelman
verkon rakentamisesta ja umts-toiminnan aloittamisesta Saksassa?
Vastaus: ei kukaan. Saksan umts-luvan hankkimisen yhteydessä
Sonerassa ei tehty laskelmia Saksan umts-verkkoinvestointien
suuruudesta. Nämä laskelmat tehtiin vasta luvan saamisen jälkeen
ylimalkaisesti ja pinnallisesti. Umts-toimien valmistelu oli siis
täysin edesvastuutonta myös tältä osin.
Soneralta puuttui
umts-strategia
Saksan umts-luvalle ei tehty käytännössä juuri
mitään luvan hankkimista seuranneiden kuukausien aikana. Kukaan ei
uskaltanut kysyä Relanderilta, mitä asian eteen olisi syytä tehdä.
Toisaalta ihmiset ajattelivat, että Relanderilla oli tapansa mukaan
jokin salainen työryhmä hoitamassa umts-asiaa eteenpäin. Tällä
kertaa ei ollut.
Vuosi 2001 alkoi ja umts-asia oli edelleen
harrastuspohjalla Soneran sisällä. Jotkut ihmiset miettivät sitä
oto-työnään, mutta Relander ei ollut antanut kenellekään tai
millekään ryhmälle valtuutusta asian eteenpäin viemiseksi. Harri
Hollmén oli lähinnä nimellisesti vastuussa Saksan umts-kuvioiden
rahoitusjärjestelyistä vuoden 2001 alusta alkaen.
Umts-luvan
hakemisen käytännön asioista vastannut johtaja Pirjo
Kekäläinen-Torvinen yritti saada toimenpiteitä aikaiseksi.
Kekäläinen-Torvinen otti loppuvuodesta 2000 yhteyttä Soneran
hallituksen jäseniin ja yritti saada heiltä toimenpideohjeita
umts-asiassa. Relander hyllytetti hänet loppuvuonna 2000.
Kekäläinen-Torvinen katseli tilannetta tyhjän panttina pari
kuukautta ja erosi Soneran palveluksesta helmikuussa 2001.
Miksi sitten mitään ei tehty asian eteen? Ehkä ajateltiin,
ettei Soneran olisikaan tarvinnut tehdä mitään umts-luvalla vaan
tuleva fuusiokumppani huolehtisi asiasta. Tällaista prinssiä
valkoisella ratsulla ei kuulunut.
Relander oli yliarvioinut
raskaasti oman arvonsa ja Soneran arvon kumppaneina. Hän ei pystynyt
etukäteen päättelemään sitä itsestäänselvyyttä, että eurooppalaisten
teleoperaattoreiden kassat olivat tyhjinä umts-lupakierroksen
jälkeen. Niillä ei siis ollut rahaa Soneran kaltaisten yritysten
ostamiseen. Ja mitä ostettavaa Sonerassa olisi ollut, kun Relanderin
suuret puheet Soneran edelläkävijyydestä siellä ja täällä alkoivat
vähitellen paljastua täysin tuulesta temmatuiksi.
On
epäilty, että yhtenä profiilinnostotoimenpiteenä Relander laittoi
verkostonsa kautta loppusyksystä 2000 liikkeelle huhun, jonka mukaan
hän oli vahvin ehdokas Telian uudeksi pääjohtajaksi. Telialla oltiin
tiettävästi hyvin närkästyneitä tästä perättömästä huhusta, jonka
arveltiin heikentävän Telian uskottavuutta ja markkina-arvoa.
Sonera hankki Saksan umts-luvan Group 3G:n kautta. Group
3G:ssä Soneran kumppanina on espanjalainen Telefónica. Soneralla tai
Telefónicalla ei kummallakaan ollut matkapuhelintoimilupaa Saksassa.
Sonera ja Telefónica perustivat Saksaan
matkapuhelinoperaattoriyrityksen, Quamin. Vuoden 2002 alkuun
mennessä Quamin toiminta on ollut katastrofaalista. Quamin liittymiä
alettiin markkinoida suurella rahalla Saksassa vuoden 2001 lopulla.
Samalla Saksan suurimpiin kaupunkeihin avattiin 14 näyttävää omaa
myymälää. Näiden lisäksi Quamin liittymä tuli myyntiin noin 2000
muussa myymälässä.
Quamin saksalaiset kilpailijat Vodafone ja
Deutsche Telecom estivät puheluiden soittamisen omista verkoistaan
Quamin verkkoon ja Quamin puhelimet pysyivät mykkinä. Aktiivinen
myyntityö oli pakko lopettaa joulun parhaimpana sesonkina. Tämä oli
esimakua Saksan markkinoiden kovuudesta.
Sonera on
ilmoittanut Quamin tavoitteeksi saavuttaa yli 10 prosentin osuus
Saksan matkapuhelinmarkkinoilla. Tämä tarkoittaa kuuden miljoonan
uuden matkapuhelinliittymän myymistä äärimmäisen kilpailtujen Saksan
markkinoiden asiakkaille. Monet asiantuntijat pitävät tavoitetta
mahdottomana saavuttaa. Teleoperaattoreiden fuusioita Saksan
markkinoilla hidastavat säännöt, joiden mukaan umts-lupia omistavat
yhtiöt joutuvat yhdistyessään luopumaan toisesta luvastaan. Tämä
ehto tekee Quamin toiminnasta entistä tuskaisemman.
Saksan
ja Suomen asiantuntijapiireissä epäiltiin vuoden 2002 alussa
vahvasti, että Quamin asiakasmäärät eivät riitä kannattavaan
toimintaan umts-markkinoilla. Esimerkiksi saksalaislehti
Handelsblatt esitti arvionaan tammikuussa 2002, että Quam joutuu
luopumaan umts-luvastaan. Mikäli Quam joutuu myymään ja ajamaan alas
Saksan toimintansa, merkitsee se vähintään yli 10 miljardin markan
tappioita suomalaisille veronmaksajille. Tämä olisi suurin
yksittäisen yrityksen tekemä yksittäinen tappio Suomen
taloushistoriassa. Tai tarkemmin sanottuna Ruotsin
taloushistoriassa, sillä Sonerahan siirtyi Telialle maaliskuussa
2002.
Sonera osti Saksan toimien vauhdittamana 1,6
miljardilla markalla 12,5 % osuuden Italian markkinoiden
umts-luvasta yhdessä Telefónican muiden IPSE 2000 -teleoperaattorin
osakkaiden kanssa. Tämän 1,6 miljardin markan välittömän
investoinnin lisäksi Sonera on sitoutunut sijoittamaan IPSEn
toimintaan 1,2 miljardia markkaa. IPSEn toiminta on riitojen ja
muiden syiden takia vakavissa vaikeuksissa ja yrityksen toiminta
laitettiin jäihin ainakin toistaiseksi tammikuussa 2002. Italian
viestintäministeri totesi 29.1.2002, että mikäli IPSEn toiminta
jäädytetään, se rikkoo Italian umts-lupaehtoja ja viranomaiset
voivat peruuttaa sen toimiluvan.
Osakesäästäjien keskusliiton
toiminnanjohtaja Jorma Kokko paheksui Taloussanomien 1.2.2002
numerossa Soneran puutteellista tiedotuskäytäntöä Italian
osakkuusyhtiön IPSEn toiminnan jäädyttämisestä. Helsingin pörssin
kurinpitolautakunnan valvontajohtaja Timo Rantanen ilmoitti saman
lehden samassa numerossa lautakunnan seuraavan Soneran tiedottamista
asiassa. Rahoitustarkastuksen (RATA) mukaan yhtiön on aina
tiedotettava olennaisesti osakkeen arvoon vaikuttavista tekijöistä.
Tiedotusvelvollisuuden piiristä ei ole rajattu ulos asioita, jotka
koskevat vähemmistöosuuksia.
IPSEn toimintaa vaikeuttaa se,
että Italian matkapuhelinmarkkinoiden kilpailu on erittäin kovaa.
Maan matkapuhelinten levinneisyys on yli 80 % väestöstä ja TIM- ja
Omnitel-operaattorit hallitsevat kahdestaan suvereenisti maan
matkapuhelinmarkkinoita. Soneran tilanne näyttää erittäin huonolta
Italian umts-markkinoilla. Uhkana ovat merkittävät miljardiluokan
tappiot myös Italiasta. Sonera ja Relander lähtivät Italian
umts-huutokauppaan ilman mitään ennakkosuunnitelmaa tai
riskianalyysiä. Edes Italian operaattorimarkkinoiden maa-analyysiä
ei tehty!
Umts-riskianalyysit puuttuivat
Saksan
umts–luvan hankkimisesta ei tehty Soneran johtoryhmässä ja
hallituksessa yhtäkään riskianalyysiä. Ja Soneran Saksan
verkkoinvestointien arvo yhdistettynä umts-lupamaksuun ylittää 35
miljardia markkaa! Kyseessä oli Suomen taloushistorian suurin
yksittäinen investointi ja se tehtiin yhden ihmisen pakkomielteenä
ilman yhtäkään riskikartoitusta. Miksi?
Soneran
riskihallintajohtaja Kari Jussila joukkoineen yritti laatia
riskikartoitusta umts-hankkeesta, mutta Relander kielsi jyrkästi
Jussilaa esittelemästä analyysejä Soneran hallitukselle tai
johtoryhmälle. Jussila stressaantui vakavasti tilanteen seurauksena,
mutta ei mahtanut asialle tai Relanderille mitään. Tiettävästi
Jussila valmisteli kattavan Soneran riskimuistion, mutta Relander
määräsi sen esityskieltoon ja hävitettäväksi.
Relander oli
muutoinkin jättänyt Kari Jussilan johtaman Soneran
riskienhallintaryhmän sisäpiirinsä toiminnan ulkopuolelle. Näin
käytännössä rikottiin Soneran NASDAQ-pörssille antamia tiukkoja
riskienhallintaa ja niiden julkistamista koskevia sitoumuksia. Ne
oli annettu ko. pörssille NASDAQ-20F-lomakkeella Soneran
listauduttua NASDAQ-pörssiin. Relander voi joutua jälkikäteen
vastaamaan näistä puutteista NASDAQ-pörssille sen niin vaatiessa.
Kari Jussilan johtama Risk Management & Business -ryhmä
raportoi toiminnastaan tj. Aulis Salinille. Toiminnallisesti
Jussilan ryhmä tukeutui rahoitusjohtaja Kim Ignatiuksen
organisaatioon. Käytännössä riskienhallintaryhmä oli, kuten aiemmin
jo mainittiin, ulkona Soneran toimista.
Oliko
valtio-omistaja laatinut analyysit omaisuutensa riskeistä
umts-hankinnan yhteydessä? Valtio-omistajan Sonera-asiat kuuluivat
hallinnollisesti liikenneministeriön vastuulle. Määräsikö
liikenneministeri Olli-Pekka Heinonen virkamiehiään tekemään
riskianalyysit Soneran Saksan umts-luvan hankinnasta, joka oli
Suomen taloushistorian suurin yksittäinen investointi? Ei määrännyt.
Tekivätkö liikenneministeriön virkamiehet oma-aloitteisesti
riskianalyysit Saksan umts-luvan hankinnasta? Eivät tehneet.
Pyysivätkö liikenneministeriö ja hallituksen keskeiset ministerit
Soneralta riskianalyysit käyttöönsä ennen kuin se myönsi Soneralle
luvan Saksan umts-luvan hankkimiseen yli 21 miljardin
kauppahinnalla? Ei pyytänyt. Eikä olisi auttanut vaikka olisi
pyytänytkin. Niitä ei ollut Sonerassa.
Saksan ja muiden
umts-lupien hankinta oli Soneralle teknologiainvestointi. Soneran
teknologiapäätöksenteosta, teknologiaomaisuudesta ja
teknologiainvestoinneista vastasi konsernin teknologiajohtaja Jari
Mielonen. Hän oli umts-hankkeesta lehtitietojen varassa ja siis myös
täysin ulkona koko asiasta. Soneran teknologiainvestoinneista
vastannut Jari Mielonen ei teettänyt yhtäkään
teknologiariskikartoitusta tai muuta teknologia-analyysia Soneran
umts-lupien hankkimisen yhteydessä. Relander ei sellaisia halunnut
ja Mielonen ei uskaltanut tai ymmärtänyt sellaisia tarjota.
Umts-lupien hankinta oli myös teknologiariski ja Soneran
teknologiariskien kartoituksesta vastasi Mielonen. Häneltä oli
kuitenkin unohtunut tehdä umts-teknogiariskianalyysi Saksan ja
Soneran hankkimien muiden umts-lupien suhteen. Mielosen tulokset
Soneran teknologiajohtajana vuosina 1999-2001 jäivät vähäisiksi,
mutta hän ehti saamaan melkoisesti vahinkoa aikaan ja paljon rahaa
kulumaan.
Jari Mielonen kuului Relanderin ulkopiiriin ja
tarkasti Soneran johtajien vastuualueita seuraten hänellä on vastuu
Saksan umts-luvan hankkimisesta. Kysyikö sitten Relander Mielosen
lupaa tai kantaa Saksan umts-luvan hankkimisessa? Ei kysynyt. Se ei
kuitenkaan vähennä Mielosen vastuuta asian suhteen. Palkkioksi
lojaalisuudesta Relander ylensi Jari Mielosen huhtikuussa 2001
Soneran osakkuusyhtiö Digia Oy:n toimitusjohtajaksi, jossa
tehtävässä Mielonen toimii edelleen. Digian toiminta on pysynyt
vaisuna Mielosen toimitusjohtajakaudella ainakin tähän saakka.
Sonera on eräs Digian merkittävistä omistajista EQVITEC Partnersin
ohella, ja yhtiön hallituksessa istuu Relanderin luottomies Henri
Harmia.
Useat arvostetut asiantuntijat ovat epäilleet
umts-tekniikkaa tekniseksi harhapoluksi, joka ei tuo operaattoreiden
siihen sijoittamia varoja koskaan takaisin. Esimerkiksi
teknologiaguruna pidetty Massachusetts Institute of Technologyn
professori Nicholas Negroponte on esittänyt epäilyjä umts:n
elinmahdollisuuksista. Jari Mielonen ei ehtinyt muilta kiireiltään
perehtymään Negroponten näkemyksiin.
On mahdollista, että
kuluttajat eivät halua siirtyä käyttämään 3G-teknologiaa, joka tuo
vain vähäisen lisäarvon gprs-teknologiaan verrattuna. On myös
mahdollista, että gprs-teknologiasta siirrytään suoraan
4G-teknologiaan, joka on jo koekäytössä eri puolilla maailmaa.
Johtajien ulosmarssi alkaa
Saksan umts-luvan
varmistuttua Sonerassa aloitettiin ”vääräuskoisten” henkilöiden
puhdistusoperaatio. Ensimmäisenä ulos savustettiin kotimaan
matkaviestinnän johtaja Matti Makkonen syksyllä 2000. Soneran
johtoryhmässä näennäisenä erottamisen perusteena käytettiin Makkosen
yksikön huonoja tuloksia. Yksikkö oli Soneran kannattavin rahasampo.
Matkaviestinnän rahoilla pyöritettiin uusien palveluiden
kehitystyötä, johon sijoitetut rahat upposivat pohjattomaan
tappioiden kitaan. Makkosen yksikkö oli aikanaan kehittänyt myös
Zedin perustan, mutta Juha Varelius kaappasi sen itselleen. Matti
Makkonen erosi Sonerasta vapaaehtoisesti ja siirtyi Nokian
johtajaksi. Hyvä asia Nokialle, huono Soneralle.
Matin
jälkeen ”potkuvuorossa” oli SmartTrustin toimitusjohtaja Harri
Vatanen. Vatanen ei suostunut Relanderin ehdottamiin ja laillisesti
kestämättömiin toimiin, minkä seurauksena hänelle osoitettiin ovea.
Vatanen sai jäädä toimettomana istumaan Soneran Lontoon toimistoon
suorittaakseen erityistehtäviä kevättalveen 2001
saakka.
Joulukuussa 2000 Soneran Knowledge Management
-johtaja Pirjo Ståhle ja koko hänen 30 hengen osastonsa sai
tyhjentää työpöytänsä. Pirjo Ståhle erehtyi esittelemään osastonsa
toimintaa Markku Taloselle lokakuussa 2000. Talonen oli mielissään
tapaamisesta, mutta Relanderin kuultua tästä olivat seuraukset
kohtalokkaat. Relander ei tapansa mukaan hoitanut itse tällaista
likaista tehtävää, vaan laittoi Juha Vareliuksen erottamaan Ståhlen
ja hänen osastonsa. Osasto ei koskaan tullut tietämään erottamisen
todellista syytä. Pirjo Ståhle toimii nykyisin tietojohtamisen
professorina Lappeenrannan teknillisessä
korkeakoulussa.
Internet-asiantuntijana mainetta saanut
johtaja Mika Uusitalo kyllästyi Soneran teknologiaosaamisen
väheksymiseen ja konsernin teknologiastrategian puuttumiseen. Hän
erosi yhtiöstä vapaaehtoisesti joulukuussa 2000.
Umts-lupahuutokaupoista Relanderin ohjeiden mukaisesti
vastannut johtaja Pirjo Kekäläinen-Torvinen sai lähteä helmikuussa
2001. Syynä oli se, että hän kantoi vastuuta Soneran
umts-toimenpiteista ja yritti saada Soneran hallituksen ymmärtämään
asian, kun Relander ei ymmärtänyt.
Viimeisenä poistui Harri
Hollmén. Hän ehti olla vain 14 kuukautta Soneran johtoryhmän
jäsenenä ja Sonera Plazan toimitusjohtajana. Hollménin tie oli
kivinen Relanderin tuen puuttuessa. Relander painosti Harrin
eroamaan perjantaina 8.6.2001. Relander itse erosi (lue: erotettiin)
11.6.2001.
Hollménin vastuulla ollut Plaza yhdistettiin
11.6.2001 Juha Vareliuksen alaiseen Mobile Services -yksikköön eli
käytännössä Hollménin liiketoimintavastuut pyyhittiin pois. Plazan
yhdistämisellä toiminnallisesti Zediin oli tarkoitus peitellä Zedin
valtavia tappioita ja sekoittaa ne Plazan toimintaan. Plazan
toimitusjohtajaksi nimettiin Jan-Peter Rehn. Hintikka, Relander ja
Varelius linjasivat nämä päätökset ilman Hollménia. Häntä siis
nöyryytettiin Sonerassa katkeraan loppuun asti. Hollmén teki
elämänsä suurimman virheen uskoessaan Relanderin lupauksia ja satuja
keväällä 2000. Helsingin Sanomat kuvasi Hollménin Sonera-vierailua
sanoin ”bad career move”.
Sonera halusi kuitenkin ostaa
Hollménilta konsulttipalveluja tämän lähdön jälkeen. Tällä
Relanderin ehdottamalla toimella haluttiin viestittää markkinoille
jatkuvuutta yhteistyössä Hollménin kanssa. Markkinat tulkitsivat
Hollménin eron merkitsevän Soneran yhdistymistä jonkin toisen
operaattorin kanssa, ja Soneran kurssi nousi 11 %. Tämä oli väärä
tulkinta. Käytännössä ainoa Soneran kannattavista liiketoimista
(lue: kotimaan matkaviestinnästä) kiinnostunut yritys oli Telia,
jonka suuntaan välit oli pilattu Relanderin toimesta kohtalokkaalla
tavalla.
Hollmén jäi eronsa jälkeen tyhjän päälle. Hänet oli
imetty kuiviin Sonerassa, ja uudesta työpaikasta ei ollut mitään
tietoa. Hollmén päätti perustaa yhden miehen neuvontayhtiön
investointipankkialalle. Arvostetulle pankkimiehelle riittikin
paljon konsultin töitä.
Harri Hollmén perusti tammikuussa
2001 investointipankin yhdessä Sammosta eronneen Kurt Lundmarkin
kanssa. Hollmén Lundmark Partners -nimiseen investointipankkiin
tulee lisäksi mukaan kolme muutakin osakasta eli Markku Lönnqvist,
Thomas Sandvall ja Jussi Seppälä. Toivotaan heille menestystä ja
Hollménille parempaa onnea tällä kertaa.
7 Soneran ongelmat paljastuvat medialle
Relander
nimitettiin Soneran varatoimitusjohtajaksi maaliskuun 2000 alusta
alkaen ja tulevaksi toimitusjohtajaksi vuoden 2001 alusta alkaen.
Käytännössä Sonera siirtyi täydellisesti Relanderin haltuun
maaliskuussa 2000 ja Relanderin ennätysmäisen taitamaton
johtamistapa vei Soneran nopeasti kaoottiseen tilaan. Nämä ongelmat
saatiin kovilla otteilla pysymään poissa julkisuudesta, kunnes koko
Relanderin luoma Soneran ongelmavyyhti oli Helsingin Sanomien
etusivulla 25.1.2001.
Helsingin Sanomien uutisessa
tiedotettiin, että yhtiön merkittävissä tehtävissä olevien lukuisten
lähteiden mukaan Soneran johtaminen oli ajautunut kriisiin. HS:n
otsikoiden mukaan ”johdon arvostelu kiihtyy”, ”johtajavaihdos
sekoitti Soneran”, ”toimitusjohtaja Kaj-Erik Relanderia syytetään
strategian puuttumisesta” ja ”Relanderin johtamistapaa arvostellaan
rajusti”.
HS:n taloustoimituksen Atte Jääskeläisen ja Anssi
Miettisen juttujen mukaan Sonerassa vallitsi ”pelon ilmapiiri” ja
”johtamisen tyhjiö”. Soneran tilaa kutsuttiin kaoottiseksi ja pelon
sanottiin leviävän organisaatiossa. Relander ei ollut uutisen mukaan
pystynyt luomaan selkeää strategiaa ja toimintatapaa Soneralle, ja
ajoi röyhkeästi vain oman ja sisäpiirinsä etuja.
Relanderilta pyydettiin kommenttia jutun sisältöön, mutta
hän ei halunnut kommentoida sitä. Itse asiassa hän ei uskonut HS:n
koskaan uskaltavan julkaista mitään kielteistä hänestä tai
Sonerasta. Olihan hänellä valtion ylimmän johdon tuki takanaan.
Toisin kuitenkin kävi. Helsingin Sanomien etusivun juttu Relanderin
luomasta Soneran kaaosmaisesta tilasta tuli hänelle itselleen
täydellisenä yllätyksenä.
Relander meni tässä tilanteessa
täysin neuvottomaksi. Hän oli tottunut olemaan hyökkääjänä, ei
altavastaajana. Hän ei ollut koskaan työuransa aikana kokenut
yhtäkään suurta vastoinkäymistä, ja nyt hänellä oli sellainen
sylissään. Markku Talonen ehdotti Relanderille, että tämä pitäisi
lehdistötilaisuuden kohun johdosta. Tämä ei sopinut Relanderille.
Hän ei halunnut mennä ”typerien” toimittajien tentattavaksi. Sonera
ei kommentoinut mitenkään Helsingin Sanomien 25.1.2001 julkaiseman
uutisen pohjalta syntynyttä valtavaa kohua yrityksen ympärillä.
Toisaalta Relanderilla oli vain kaksi vaihtoehtoa. Mennä
myöntämään kritiikki oikeaksi tai valehtelemaan median edessä. Hänen
kanttinsa ei riittänyt kumpaankaan.
Mitä tämä Relanderin
luoma kaaos sitten käytännössä tarkoitti Soneran sisällä? Se oli
kirjoittajien keräämien laajojen tietojen mukaan pelon ilmapiiriä,
jossa kaikki pelkäsivät Relanderin mielivaltaisia toimia.
Vastuutonta toimintaa ja oman edun röyhkeää ajamista Relanderin
sisäpiiriltä. Epäselviä vastuita liiketoimien hoitamisessa.
Ihmettelyä yhteisen strategian puuttumisesta. Vision puutetta.
Ylimmän johdon vastuun pakoilua. Despoottimaisia päätöksiä, joita ei
koskaan perusteltu. Henkilöstön osaamisen puutteellista
hyödyntämistä. Työmotivaation puutetta. Tiedonkulun ja avoimuuden
puutetta. Ihmisten johtamisen täydellistä puuttumista.
Mielivaltaisia erottamisia. Valehtelua alaisille. Alaisten
kiristämistä ja vakavaa uhkailua. Päätöksenteon täydellistä
sekavuutta. Pelaamista ja kyttäilyä. Selkään puukottamista. Soneran
omaisuuden mahdollisesti suurimittaista väärinkäyttöä (josta
kirjoittajat ovat saaneet eri tahojen yhdensuuntaisia lausumia,
mutta eivät kirjallisia tms. todisteita). Suosikkijärjestelmän
ylläpitämistä. Moraalista tyhjiötä. Ahdistusta.
Kansa
kohahti Soneran kaaoksen laajuutta
Kansa kohahti ja Soneran
ongelmista tuli kertaheitolla pitkäaikainen pääpuheenaihe mediaan.
Koska uutinen oli yllättänyt Relanderin täysin, hän piti
välittömästi sisäpiirinsä kanssa kriisikokouksen. Soneran
strategiajohtaja ja Relanderin sisäpiirin jäsen Jan Werner lensi
ensimmäisellä koneella Lontoosta Soneran pääkonttoriin Vallilaan
osallistuakseen kokoukseen. Sisäpiirin jäsenten naamat olivat
totiset ja heitä pelotti. Relanderilta odotettiin ratkaisuja tähän
kiusalliseen takaiskuun. Niitä ei tullut. Sen sijaan Relander
kiukutteli ja raivosi sisäpiirilleen ja syytti heitä tilanteesta.
Sisäpiiri oli ihmeissään ja entistä enemmän peloissaan. Tätä ei
saanut kuitenkaan näyttää julkisuuteen.
Soneran
hallintoneuvoston puheenjohtaja, keskustan kansanedustaja Pauli
Saapunki astui Talosen ja Relanderin sijasta TV-kameroiden eteen ja
vakuutti, että kaikki oli kunnossa Sonerassa. Ei ollut, mutta
Saapunki ilmoitti näin ilman parempaa tietoa. Saapunki oli
siviiliviraltaan meijeripäällikkö, eikä ollut kovin syvällisesti
selvillä Soneran tilanteesta. Poliitikon veri kuitenkin veti
kameroiden eteen.
Soneran hallituksen puheenjohtaja Markku
Talonen myönsi Helsingin Sanomien 25.1.2001 jutussa vain että, ”aina
on jännitteitä ja pitääkin olla”. Kysyttäessä Soneran strategiasta
Talonen vastasi: ”Se on se, että panostamme näiden
palveluliiketoimintojen kehittämiseen voimakkaasti.
Palveluliiketoiminnoissa kolme tytäryhtiötä, Zed, SmartTrust ja
Plaza, ovat kaikkien pisimmällä, mutta eivät ainoita.” Lausunto
paljasti kadunmiehellekin, että Soneralla ei ole hajuakaan
strategiasta, jos kerran yrityksen hallituksen puheenjohtajakaan ei
osaa tuon parempaa lausua. Strategiana oli siis se, että ei ole
strategiaa.
Kohun vähättelyä
Iltalehdessä 26.1.2001
julkaistussa uutisessa Markku Talonen lausui: ”Minun tehtäväni ei
ole arvioida Helsingin Sanomien journalistista tasoa. Ei minulla ole
siihen muuta sanottavaa. Niin kuin jutussa oli todettukin, että
jotkut nimettöminä pysyvät juoruajat lausuvat jotakin, joka jääköön
minun osaltani omaan arvoonsa.”
Soneran strategiasta Talonen
totesi: ”Strategiahan on semmoinen asia, joka pitää olla ja jota
koko ajan tarkkaillaan ja tarvittaessa sitä myös muutetaan. Tässä
suhteessa on kiinnostus Soneraan kohdistunut hyvin voimakkaana.
Soneran strategiaa on aika ajoin täsmennetty, tarkistettu,
kirkastettu. Ja se toimii minun mielestäni varsin hyvin.”
Todellisuudessa Soneran strategia jäi lähinnä liiketoiminnan
kuvailun tasolle.
Relander oli antanut kymmenien miljoonien
markkojen palkkiot strategiakonsultoinnista mm. Strategos ja
McKinsey -konsulttiyrityksien ulkomaan yksiköille. Todellisuudessa
ko. yritykset eivät tehneet juuri mitään palkkioiden eteen. Jos
olisivat tehneet, niin kai Soneralla olisi ollut edes jonkinlainen
liiketoimintastrategia käytössään? Minne palkkiot joutuivat?
Talonen väitti julkisuudessa ottavansa Soneraa ympärillä
olevan kahinan rauhallisesti ja ilmoitti Soneran hallituksen
pystyvän selviytymään väitetyistä ongelmista. Näin sanoessaan hän
tuli myöntäneeksi kritiikin oikeaksi. Todellisuudessa Talonen ei
ottanut kohua lainkaan rauhallisesti, vaan hikoili neuvottomana
huoneessaan tietämättä, mitä tekisi. Hän olisi voinut alkaa johtaa
Soneraa hallituksen puheenjohtajan suomin valtuuksin ja selvittää
Soneran valtoimenaan velloneen kriisin. Tähän hänen kykynsä ja
kanttinsa ei riittänyt. Sen sijaan hän antoi alaisensa eli
Relanderin jatkaa kaaoksen lisäämistä Soneran
sisällä.
Valtiovarainministeri Sauli Niinistö sanoi 25.1.2001
iltapäivällä Ylen radiouutisille, ettei valtion ole syytä kiristää
valvontaa Sonerassa. Niinistön kommentin mukaan ”valtio tekee sen,
mitä huolellinen osakkeenomistaja tekee tällaisessa tilanteessa”.
Siis huolellinen osakkeenomistaja seisoo neuvottomana
vieressä, kun yrityksen ja osakkeen arvo haihtuu yrityksen johdon
luoman kaaoksen tuloksena taivaan tuuliin? Huolellinen
osakkeenomistaja ei toimi näin varsinkaan, jos hän on yhtiön
pääomistaja. Huolellinen pääomistaja ehkäisee ennakolta kriisien
syntymisen ja vaihtaa epäpätevän johdon ennen kuin se tuhoaa
yrityksen. Näin ei valtio-omistaja menetellyt Sonerassa. Soneran
toimitusjohtaja ja hallitus vaihdettiin vuoden myöhässä.
Valitettavasti. Aikooko pääomistaja kantaa vastuun teoistaan?
Tuskinpa.
Kun Sauli Niinistöltä 25.1.2001 Ylen radiouutisissa
kysyttiin, nauttiiko Soneran toimiva johto yhä suurimman omistajan
luottamusta, hän vastasi: ”Kysymys on väärin asetettu. Huolellinen
osakkeenomistaja ei oikeastaan vastaa tuon tyypin kysymyksiin. Nämä
ovat yhtiökokouksen, yhtiön hallituksen asioita, se pitäisi pitää
mielessä.” Se oli poliitikon vastaus ja harhaanjohtava
sellainen.
Liikenneministeri Olli-Pekka Heinonen ilmoitti
samana päivänä, että hän ei aio kommentoida Soneran johdon tilaa
ainakaan toistaiseksi. Soneran hallintoneuvoston puheenjohtaja Pauli
Saapunki sanoi 25.1.2001 STT:lle, että hän ei ole huomannut Soneran
johdossa ongelmia. Soneran kurssi oli tuolloin 21 euroa.
Soneran hallintoneuvostoa vaaditaan
hätäistuntoon
Soneran hallintoneuvoston jäsen, Metalliliiton
sihteeri Erik Lindfors uskalsi kommentoida Soneran ongelmia
26.1.2001. Hänelle ongelmat eivät tulleet yllätyksenä. Lindforsin
mukaan hallintoneuvosto oli kuullut Soneran johdon pahoista
ongelmista jo syksyllä 2000.
HS:n 27.1.2001 ilmestyneessä
lehdessä Erik Lindfors sanoi: ”Sitä hämmästelin, että ne (ongelmat)
oli tuotu noin tarkkaan yksityiskohtineen esille (HS:n 25.1.2001
jutussa).” Lindforsista tuli niitä harvoja Soneran hallinnon
henkilöitä, jotka kommentoivat Soneran tilannetta kriisin aikana.
Tämä ärsytti Relanderia suunnattomasti. Kriitikot piti vaimentaa
keinolla millä hyvänsä. Piti ottaa kovat konstit
käyttöön.
Liikenneministeriö ja maan hallitus olivat osittain
tietoisia Soneran ja Relanderin aiheuttamista vakavista ongelmista
jo syksyllä 2000. Sonera oli loppuvuonna 2000 ja vuoden 2001 alussa
useaan otteeseen esillä hallituksen talouspoliittisessa
ministerivaliokunnassa. Maan hallitus ja liikenneministeriö uskoivat
Relanderin puheisiin ja antoivat hänen syventää Soneran kriisiä.
Tässä valtio-omistaja teki erittäin vakavan virheen.
Relander olisi voitu vaihtaa jo syksyllä 2000, kuten Liisa
Joronen esitti Soneran hallituksessa. Markku Talonen ja
valtio-omistaja tukivat Relanderia ja Relanderin korvaaminen
pätevällä toimitusjohtajalla epäonnistui. Relander halusi kostoksi
savustaa Jorosen ulos Soneran hallituksesta. Markku Talonen ei
uskaltanut puuttua Jorosen ja Relanderin väliseen kädenvääntöön.
Talosen tehtäviin kuului johtaa Soneran hallitusta ja varmistaa
sille työrauha. Hän epäonnistui toimissaan antaessaan Relanderin
terrorisoida Soneran hallituksen työtä.
Relander ei sallinut
Soneran hallituksen johtaa yhtiöjärjestyksen mukaisesti hänen
työtään Soneran toimitusjohtajana. Relander päinvastoin johti
Soneran hallituksen työtä. Häntä heilutti koiraa hirvittävin
seurauksin. Soneran maaliskuussa 2001 erotettu hallitus ei saanut
mitään otetta Relanderista.
Perjantaina 26.1.2001 Soneran
hallintoneuvosto päätti pitää Metalliliiton sihteerin ja Soneran
hallintoneuvoston jäsenen Erik Lindforsin vaatimuksesta 9.2.2001
ylimääräisen kokouksen käsitelläkseen kriisiä yhtiön johdossa.
Markku Talonen vastusti hallintoneuvoston kokoontumista. Hän sanoi
kuitenkin Kauppalehdessä 29.1.2001: ”Jos Soneran sisällä on
uudelleenjärjestelyyn liittyviä ongelmia, niin niiden käsittely
kuuluu ensimmäisenä yhtiön johtoportaalle. Ei minulla voi olla
tietenkään mitään sitä vastaan, että hallintoneuvosto kokoontuu
ylimääräiseen kokoukseensa.”
Talonen halusi siis hoitaa itse
Soneran kriisin kuntoon, mutta ei tehnyt elettäkään asian eteen.
Miksi? Siksi, että hän ajatteli kriisin korjaantuvan itsestään. Ja
hän ei itse asiassa tiennyt mitä kriisi piti sisällään, sillä
hänellä ei ollut mitään kosketuspintaa Soneran jokapäiväiseen
elämään. Relander oli eristänyt hänet tehokkaasti työhuoneeseensa.
Liikenneministeri Heinonen kommentoi 26.1.2001 Soneran
tilannetta sanomalla: ”Kysymykset, joista tässä yhteydessä on
keskusteltu, ovat korostetusti Soneran hallituksen ja toimivan
johdon ratkaistavia kysymyksiä, ja jos ajatellaan, että siellä on
uusi toimiva johto toiminut vajaan kuukauden, tietynlainen
työskentelyrauha olisi paikallaan.” Heinonen halusi kieltää Soneran
ongelmat ja sysätä ne Soneran hallituksen ja johdon niskoille. Hän
halusi livetä ”pääomistajan vastuistaan”.
Olennainen osa
Soneran kriisin syntymisen ja hoitamisen vastuusta oli Olli-Pekka
Heinosella. Hänellä oli omistajavastuun ja valtion 52 % Soneran
omistusosuuden perusteella mahdollisuus vaikuttaa kaikkiin Soneran
päätöksiin. Näin ei kuitenkaan tehty, vaan valtio-omistaja antoi
Relanderin touhuta ilman mitään valvontaa.
Heinonen
ajatteli, että Sonera-kohu laantuisi nopeasti ja ettei hänen
tarvitsisi tehdä mitään. Tämä oli virhepäätelmä. Iltalehden
pääkirjoitus totesi 25.8.2001 seuraavaa Olli-Pekka Heinosen
vastuusta: ”Omistaja kantaa kapitalismissa perimmäisen vastuun
yrityksen menestymisestä. Valtion isännyyttä Sonerassa käyttävä
Olli-Pekka Heinonen luotti liikaa yritysjohdon yltiöpäisiin
visioihin.”
Soneran kriisin julkitulo paljasti
valtio-omistajan housut kintuissa. Valtio-omistajalla oli täysin
pallo hukassa Soneran tilanteesta. Se oli hoitanut omistajavastuunsa
täysin edesvastuuttomasti. Toisaalta Relander oli pyöritellyt
valtion edustajia sen verran taitavasti, että se ei ollut mikään
ihme. Sonerasta saatavilla myyntituloilla piti maksaa pois Suomen
valtion velka. Näin Relander oli luvannut valtio-omistajalle. Mistä
poliitikot saisi hullaantumaan vielä enemmän? Ei mistään.
Soneran sisäiset kriisitoimenpiteet
Soneran johdossa
pidettiin kriisikokouksia yhtiön massiivisen ongelmavyyhden tultua
kertaheitolla julkisuuteen. Talonen oli muutenkin ulkona Soneran
asioista ja tämä julkisuus laittoi hänet erityisen tiukkaan
paikkaan. Hän oli neuvoton ja täysin riippuvainen Relanderista.
Relander vaati Talosta tukemaan Soneraa ja sen pääjohtajaa.
Talonen suostui. Tämä oli Talosen uran suurin virhe, joka ”upotti”
hänet paria kuukautta myöhemmin Soneran yhtiökokouksessa. Relander
oli selättänyt Talosen täysin suvereenisti jo keväällä 2000 ja
selätys jatkui edelleen.
Relander vaati siis esimiehensä
Markku Talosen tukea omille toimilleen. Samaan aikaan hän ryhtyi
vaatimaan kulissien takana valtio-omistajaa erottamaan Talosen ja
samalla koko Soneran hallituksen. Talonen ei tietenkään tiennyt
tällaisesta mitään. Relander väitti valtio-omistajalle, että koko
Sonera-kohu johtui siitä, että Markku Talonen ei ollut saanut
Soneran hallitusta kuriin, minkä vuoksi hallituksen jäsenet vuosivat
Soneran asioita julkisuuteen. Vuotajaksi Relander väitti Liisa
Jorosta.
Relander halusi päästä hankalaksi käyneestä Soneran
hallituksesta eroon ja valitsemaan uuden hallituksen, johon tulisi
hänelle mieluisia henkilöitä. Relanderin ajatuksena näytti olleen,
että hän olisi voinut ”jujuttaa” pitkään uutta hallitusta, ennen
kuin se olisi päässyt kärryille Soneran ja hänen omista asioistaan.
Julkisuuden kohun Soneran kriisistä Relander kuittasi kateellisten
puheina.
Olli-Pekka Heinonen uskoi Relanderin puheet ja
alkoi järjestellä jälleen kerran Soneran asioita Relanderin
toiveiden mukaan. Tässä vaiheessa tammikuun 2001 lopulla
valtio-omistajalla ei ollut tietoa siitä, että Relander oli
harhauttanut sitä jo pitkään. Olisi pitänyt olla.
”Talonen
tukee Relanderia”
Maanantain 29.1.2001 Iltalehden otsikkona
oli: ”Talonen tukee Relanderia.” Talonen kommentoi Iltalehdessä
29.1.2001: ”Koko homma on nyt ala-arvoista, mitä tulee yhtiön
saamaan julkisuuteen. Mitä tulee yhtiöön, voi sanoa että karavaani
kulkee ja koirat haukkuvat. Organisaatiossa tapahtui joitakin
tarkistuksia. Muutokset eivät vastanneet kaikkien ambitioita uusien
tehtävien osalta. Nyt näiden henkilöiden ääni kuuluu vahvasti
taustalla, kun julkisuudessa nostetaan esille Soneran
ongelmia.”
Tämä oli paras vastahyökkäys, jonka Relander,
viestintäjohtaja Jari Jaakkola ja Markku Talonen kehittivät
26–27.1.2001. Strategiana oli yrittää leimata Soneran ongelmat
urallaan heikosti menestyneiden Soneran ”luusereiden” kateellisiksi
puheiksi. Strategia epäonnistui täydellisesti.
Keskustelu
Soneran kriisistä jatkui ja siitä oli näkyvissä vain jäävuoren
huippu. Tuossa vaiheessa monet ajattelivat, että Soneraa oli
kohdeltu kaltoin mediassa, kun todellisuudessa Soneraa käsiteltiin
silkkihansikkain.
Soneran hallintoneuvoston varapuheenjohtaja
Pirjo-Riitta Antvuori (kok) ilmoitti Kauppalehdessä 29.1.2001
haluavansa selvityksen Soneran ongelmista. Muut hallintoneuvoston
jäsenet Lindforsia lukuun ottamatta vastasivat vaiteliaasti Soneran
ongelmia koskeviin kysymyksiin. Relander piti Soneran hallitusta
tiukasti otteessaan ja kielsi sitä välittämästä tietoa
hallintoneuvoston ”epäluotettaville” poliitikoille.
Soneran
hallitus teki niin kuin Relander tahtoi. Mikäli hallintoneuvoston
jäsen tuli vierailemaan Soneran hallituksen kokoukseen, piti hänen
allekirjoittaa tiukka salassapitosopimus tai NDA, niin kuin Soneran
slangin mukaan sitoumusta kutsuttiin.
Relander esittää
Euroopan huippujohtajaa
Relander matkusti tammikuun lopulla
2001 Davosin Maailman talouskokoukseen, jonne hänet oli pyydetty
paneelipuhujaksi. Tässä vaiheessa Relander uhkui itsevarmuutta ja
suhtautui välinpitämättömästi syntyneeseen Sonera-kohuun. Hän halusi
kuitenkin kiillottaa imagoaan ja päätti antaa Taloussanomien
31.1.2001 julkaisuun henkilöhaastattelun.
Hän väitti
haastattelussa Soneran strategian olevan hyvin harkittu, eikä nähnyt
mitään syytä esittää uutta strategiaa. Haastattelun mukaan Soneran
oli pakko olla läsnä Saksassa umts-luvan haltijana, koska siellä on
Euroopan suurin ostovoima. Siinäpä syvällinen perustelu Suomen
taloushistorian suurimmalle (virhe)investoinnille!
Relander
muisti muistuttaa haastattelussa, että oli juuri kätellyt Siemensin
pääjohtaja Heinrich von Piereria. Tällä oli tarkoitus viestiä, että
Relander oli noussut eurooppalaisten yritysjohtajien raskaaseen
sarjaan. Tämä oli siis Relanderin näkemys. Totuus oli hieman
karumpi.
Muutaman kuukauden päästä Relander paljastui
yhdeksi kaikkien aikojen epäonnistuneimmaksi yritysjohtajaksi
Euroopassa. Relander ei ole vielä tähän päivään mennessä pysynyt
myöntämään tätä itselleen. Omasta mielestään hänen nerouttaan ei
vain ole ymmärretty. Mitä siitä, jos hän aiheutti Suomen
taloushistorian suurimmat tappiot toimillaan. Yli-ihmisillä on
oikeus sellaiseen.
Relander myönsi Taloussanomien
haastattelussa, että Soneralle olisi riittänyt pienempikin pala
Saksan umts-lisensseistä. Miksi Sonera ei siis hankkinut pienempää
palaa, kun se oli täysin mahdollista? Siksi, että Relander halusi
ison palan.
Iltalehti otsikoi 7.2.2001 Soneran
hallintoneuvoston puheenjohtaja Pauli Saapunkin sanomaksi:
”Relanderilla täysi luottamus.” Saapunki totesi Iltalehdessä
7.2.2001 asiantuntevasti: ”Olen seurannut Relanderia hänen
toimintojensa kautta Sonerassa ja niihin toimintoihin liittyen
minulla on täysi luottamus häntä kohtaan.” Pauli Saapunkin mukaan
Soneraa ei ole johdettu huonosti missään vaiheessa. Totuus oli
täydellisen päinvastainen. Antoiko Saapunki harhaanjohtavaa tietoa
pörssiyrityksen tilasta sen ylimpänä hallinnollisena tahona? Kyllä
antoi. Hänen olisi pitänyt pidättäytyä lausuntojen antamisesta, jos
hänellä ei kerran ollut käytettävissään oikeaa tietoa Soneran
tilanteesta.
Soneran hallintoneuvosto kokoontuu hätäistuntoon
9.2.2001
Soneran hallintoneuvosto kokoontui 9.2.2001
aamupäivällä hätäistuntoon käsittelemään Soneran kriisiä. Relander
kertoi kokouksessa samat tarinat kuin aina aikaisemminkin ja
hallintoneuvosto kuunteli kiltisti. Soneran asioita julkisesti
kommentoinut Erik Lindfors ei saanut esitettyä kaikkia haluamiaan
kysymyksiä. Kokouksessa piti käsitellä Soneran kriisiä, mutta se
meni Relanderin kommentteja kuunnellessa.
Soneran
hallintoneuvoston jäsen, TKK:n professori Raimo Kantola valmisteli
Soneran 9.2.2001 hallintoneuvoston kokousta varten viisisivuisen
kirjelmän, jossa hän arvosteli Soneran toimia. Kirjelmän mukaan
Sonera oli siirtymässä liian nopeasti verkko-operaattorin roolistaan
palvelubisnekseen ja väheksymässä näin ydinosaamistaan. Kantolan
mielestä Soneran oli pysyttävä teleoperaattorin roolissaan ja olla
tässä paras. Kantola oli täydellisen oikeassa, ja oli
hämmästyttävää, että Soneran hallitus ja hallintoneuvosto ei
ymmärtänyt tätä.
Kantola epäili verkosta irrallaan olevan
palveluliiketoiminnan menestymisen mahdollisuuksia. Esimerkiksi Zed
yritettiin saada menestymään sellaisissa maissa, joissa Soneralla ei
ollut omaa matkapuhelinverkkoa. Kantola arveli kirjelmässään, ettei
Sonera tai mikään muukaan teleoperaattori pysty kilpailemaan
internet-pankkien tai internet-pörssivälittäjien kanssa, sillä
operaattorilla ei ole näiden ydinosaamista.
Kantola epäili
Soneran kykyä luoda palveluliiketoiminnoistaan maailmanlaajuisia
brandeja. Kantola piti huolestuttavana, ettei Soneran teknologiaväki
saanut ääntään kuuluviin kaiken hypettämisen rinnalla. Soneran
teknologiajohtaja Jari Mielonen oli aivan liian pehmo ja epäpätevä
tuomaan teknologianäkemystä esiin. Kantola kirjoitti: ”Näyttää
siltä, että pidemmällä ja keskipitkällä aikavälillä tässä ollaan
vaarantamassa Soneran kilpailuedun perustaa joidenkin lyhytnäköisten
tavoitteiden takia.” Kantola peräsi Soneran hallitusta ja toimivaa
johtoa ottamaan kantaa näihin asioihin.
Relander tyrmäsi
täysin Kantolan kirjelmän ja kielsi sen käsittelyn Soneran
hallituksessa. Soneran hallintoneuvostossa siihen ei osattu ottaa
mitään kantaa. Kantola oli kuitenkin niitä harvoja Soneran hallinnon
jäseniä, jotka viitsivät paneutua syvällisesti Soneran asioihin.
Missä näkyi esimerkiksi kyvykkääksi mainostetun Hartwallin
toimitusjohtaja Jussi Länsiön käden jälki Soneran hallituksen
jäsenenä? Eikö esimerkiksi hänen olisi pitänyt kysellä juuri samoja
asioita kuin Kantola ja pitää huoli siitä, että isoja virheitä ei
tehdä? Jussi Länsiö sai ainoana jäsenenä jatkaa Soneran
hallituksessa kevään 2000 hallitusremontin jälkeen. Millä
perusteella ja millä näytöillä, voi perustellusti kysyä.
Relander väitti hallintoneuvoston hätäkokouksessa, että
Soneralla on johtoryhmä, joka toimii saumattomasti. Tämä ei pitänyt
paikkaansa. Samassa kokouksessa piti Relanderin vaatimuksesta
käsitellä Soneran optioehtojen höllentämistä, mutta hallintoneuvosto
ei uskaltanut ottaa asiaa esille.
Soneran hallintoneuvoston
kokouksen jälkeen puheenjohtaja Pauli Saapunki astui taas
TV-kameroiden eteen sanoakseen ylpeänä: ”Soneran johto sai
hallintoneuvoston saumattoman tuen.” Saapunki lausui myös: ”Jos
jossain perheessä lapset menee kertomaan, että isä löi äitiä, tai
äiti menee kertomaan, että poika antoi isälle turpaan eilen, niin
sen perheen elämä ei ole helppoa jatkossakaan ja minusta tässä on
samanlaisesta asiasta kysymys.” (Talouselämä 6/2001).
Halusiko Saapunki siis kertoa, että Relander oli antanut
isälle eli Soneran hallituksen puheenjohtaja Markku Taloselle
”turpaan”, vai mitä? Jos tämä oli viestin tarkoitettu sisältö, niin
se piti paikkansa. Relander selätti Talosen täydellisesti jo
keväällä 2000 näiden kahden sopiessa työnjaosta. Jos Saapungin
tarkoituksena oli kertoa, että Relanderin Soneraan luoma
johtamiskulttuuri muistutti turpaan antamista, niin hän oli
oikeassa. Tyhjentävä ja hyvä kommentti siis Soneran
hallintoneuvoston puheenjohtaja Pauli Saapunkilta!
Björn
Sundell kirjoitti Hufvudstadsbladetissa 9.2.2001: ”Ongelmana on se,
että yhtiö (Sonera) ei ole kansainvälinen. Sen juuret ovat
ankkuroituneet syvälle suomalaiseen teleliiketoimintaan. Askel tämän
päivän todellisuudesta huomisen visioihin on pitkä. Kansainvälistä
pätevyyttä voi harvoin ostaa; se rakennetaan yrityksen ja erehdyksen
kautta. Oppiaika on perinteisesti ollut vuosia, joskus vuosikymmen.
Ilman tätä pätevyyttä Soneran yritys ottaa Eurooppa ja maailma
rynnäköllä ei vaikuta erityisen uskottavalta.”
Sundell oli
oikeassa Soneran kansainvälisen pätevyyden suhteen. Relander itse ja
hänen sisäpiirinsä harmiat, vareliukset, sonkinit, ignatiukset ja
jaakkolat olivat täysiä nöösipoikia kansainvälisessä kovassa
teleoperaattoripelissä. Miksi kukaan ei nähnyt tätä? Ko.
sisäpiirillä ei ollut mitään näyttöjä menestyksellisen
kansainvälisen liiketoiminnan rakentamisesta. Relander oli ostellut
voitollisesti osuuksia kansainvälisistä korkean teknologian
yrityksistä Soneralle, mutta kuka tahansa kadunmies olisi pystynyt
samaan vuosien 1999–2000 nousevien kurssien markkinoilla.
Teknologiayritysten kurssien laskiessa syksystä 2000 alkaen
voitollisena pidetyt ostokset kääntyivät tappioiden
suuntaan.
Miten yhtiö oli pystynyt piilottelemaan Relanderin
luomaa Soneran täydellistä kaaosta näinkin pitkään? Pelolla.
Relander käytti äärimmäisiä keinoja Sonerassa. Miten median
edustajat eivät tienneet kriisistä mitään? Hyvä kysymys. Kukaan
toimittaja ei vain viitsinyt harrastaa tutkivaa journalismia. Ja
Relander osasi sisäpiireineen pitää Soneran suut supussa.
Syyllisten jahtaamista
Relander vaati sisäpiiriään
selvittämään kaikin mahdollisin keinoin ja resurssein, ketkä olivat
vuotaneet Soneran ongelmat julkisuuteen. Sisäpiirillä ei ollut
hajuakaan ”syyllisistä”, minkä vuoksi kaikki soneralaiset olivat
epäilyksenalaisia. Kaikki muu laitettiin Relanderin määräyksestä
sivuun syyllisten löytämiseksi. Sonerassa vallitsi sotatila.
Bisnekset saivat odottaa.
On esitetty epäilyitä siitä, että
ensimmäisenä toimenpiteenään Relander määräsi jäljitettäviksi kaikki
lehtiin ja median edustajiin lähteneet tai sieltä Soneraan saapuneet
puhelut. Sonerassa otettiin siis käyttöön yhtiön sisäinen puheluiden
jäljittämistekniikka. Tämä ei tuottanut vaikeuksia; olihan Sonera
alan asiantuntija! Tiettävästi erään merkittävän lehden toimittajat
pääsivät perille tästä puheluiden jäljittämisestä. Sana Relanderin
kovista konsteista levisi toimittajien keskuudessa.
Epäiltiin myös, että Relander järjesti Soneran sisäisen
sähköpostien vakoilujärjestelmän. Tämän taitavasti rakennetun
järjestelmän avulla Relander apureineen pääsi lukemaan soneralaisten
sähköposteja niin, että vakoiltava henkilö ei huomannut mitään.
Poikkeuksina olivat muutamat ammattilaiset, jotka huomasivat omaa
sähköpostiaan vakoiltavan. Relander oli siis ilmeisesti valmis aivan
mihin tahansa, jotta hän saisi pitää valtakuntansa.
Keväällä
2000 Relander alkoi saatujen tietojen mukaan pystyttää Soneraan
”Rellu-radiota”, joka oli Soneran sisäinen vakoilujärjestelmä.
Siihen kuului ilmeisesti useita Relanderin agentteja, joiden
tarkoituksena oli vakoilla Soneran yksiköitä ja raportoida
tapahtumista suoraan Relanderille.
Esimerkiksi erään
laatupäällikön nimikkeellä toimivan henkilön tehtävänä oli
haastatella äärimmäisen luottamuksellisesti Soneran johtoa heidän
työtehtäviensä sisällöstä ja kehittämisestä. Todellisuudessa
tarkoituksena oli vakoilla johdon toimia ja toimittaa haastattelujen
sisältö suoraan Relanderille. Tällaisia agentteja oli useita, ja he
eivät pääsääntöisesti tienneet toistensa toimista. Henri Harmiasta
tuli kesäkuussa 2000 Relanderin esikunnan päällikkö, ja hän hoiti
saatujen tietojen mukaan agenttien toiminnan koordinoimisen.
Kaikista agenteista ei Harmiakaan tiennyt. Pitihän jonkun vakoilla
hänenkin toimiaan.
Venäjän mafia tukena?
On esitetty
väitteitä (mutta ei kiistattomia todisteita) jopa siitä, että
Relander käytti apunaan myös Venäjän mafiaa asioidensa hoidossa.
Tämä keino tehosi tiettävästi erittäin hyvin.
Esimerkiksi
erään äänekkäästi Soneran asioita kommentoineen Soneran hallinnon
jäsenen kommentit julkisuuteen vaimenivat merkittävästi mafiamiesten
otettua häneen yhteyttä. Mafiamiehiä käytettiin luultavasti
vaientamaan myös muita Relanderin vastustajia. Mafiamiehet eivät
tiettävästi käyttäneet fyysistä väkivaltaa. He toimivat
herrasmiesmäisesti, mikä vain lisäsi heidän
tehoaan.
Tällainen toimintatapa on uusi ilmiö Suomen
liike-elämässä, jossa ei ole tapana käyttää mafiaa liiketoimien
hoitamisessa. Poikkeuksena taitaa olla huumekauppa ja
ilotyttötoiminta. Relander oli hurmaantunut Soneran Turkin
liiketoimien hoitamisen yhteydessä näkemäänsä mafian käyttöön Turkin
liike-elämässä ja halusi itsekin perehtyä asiaan. Me kaikki toivomme
hartaasti, että tämä käytäntö ei leviä laajemmin Suomen
liike-elämään.
Soneralaisten uhkailua
Relander piti
helmikuussa 2001 luentotilaisuuden Teollisuuskadun auditoriossa
Soneran ylimmälle ja keskijohdolle. Tilaisuudessa Relander vaahtosi
raivokkaana ja vaati Sonera-kohun aiheuttaneiden syyllisten
kaivamista esiin. Hän uhkaili eri sanakääntein alaisiaan ja esitteli
uudelleen moneen kertaan esittelemänsä ontot strategiakalvot.
Relander oli kiihtyneessä mielentilassa koko tilaisuuden ajan. Monet
kuulijat pelkäsivät ja tunsivat olonsa ahdistuneeksi.
Relander sanoi luentotilaisuudessa median leikkaavan
viipaleita Soneran ”strategiamakkarasta” ja analysoivan niitä palan
kerrallaan. Tämäkin sanavalinta kuulosti kummalliselta monen
kuulijan mielestä. Relanderin mukaan tämä oli väärä tekniikka. Hänen
mielestään medialla ei ylipäätään ollut oikeutta käsitellä Soneran
asioita ja strategiaa. Relander suhtautui vihamielisesti median
edustajiin ja hän vältti haastattelujen antamista.
Luentotilaisuus siirrettiin helmikuussa 2001 Soneran
intranettiin ja esimiehille annettiin ohjeet kannustaa alaisiaan
katsomaan vajaan tunnin luento netistä. Relander vaati ”kätyreiden”
paljastamista ja antoi ymmärtää, että myös heidän kanssaan
veljeileviä odottaisi karmea kohtalo. Tämä aiheutti monille
ihmisille vakavaa henkistä pahoinvointia.
Eron
pohjustaminen
Relander alkoi varotoimenpiteinä tammikuun 2001
Sonera-kohun jälkeen pohjustaa uutta työpaikkaa ja matkusti
ahkerasti helmikuusta 2001 alkaen Soneran rahoilla bisnesluokassa
Lontooseen ja Yhdysvaltoihin neuvottelemaan kiinnostavista
työpaikoista. Accel Partnersin pääkonttorissa Yhdysvaltain Palo
Altossa hän vieraili muutamaan kertaan. Relander kävi neuvottelut
Soneran toimitusjohtajana, eikä Accel Partnersilla ollut mitään
vihiä siitä, että hänen asemansa oli hyvin heikko. Relander ehti
tehdä osakassopimuksen Accel Partnersin kanssa hyvissä ajoin ennen
kuin AC:lle paljastui Relanderin todellinen tilanne.
Relanderin piti lisäksi pohjustaa hyvä syy erota Sonerasta,
jos paikat kävisivät liian kuumiksi. Ja vihdoin hän kehitti hyvän
suunnitelman helmikuun alussa 2001. Hän väitti Soneran johtoryhmälle
ja poliisille, että häntä ja hänen perhettään vainotaan. Tämä ei
pitänyt tietenkään paikkaansa. Relander alkoi käyttää luotiliivejä
ja henkivartijaa. Luotiliivejä Relander piti aina päällään, ja
henkivartija seurasi hänen mukanaan joka paikkaan. Tämä
luotiliivi-henkivartija-näytelmä huvitti asiaa seuranneita
soneralaisia. Nämä tiesivät asian olevan harhautusta.
Sonera
oli siis päässyt ongelmineen julkisuuden valokeilaan, mikä alkoi
hermostuttaa poliitikkoja helmikuussa 2001. Lipposen hallituksen
sisäpiiri patisti liikenneministeri Olli-Pekka Heinosta ottamaan
tilanne haltuun. Heinonen oli kovan paikan edessä. Jotain piti
tehdä, mutta mitä?
Soneran tilinpäätös vuodelta
2000
Sonera julkisti 12.2.2001 vuoden 2000 tilinpäätöksen.
Tilinpäätöksen tiedotustilaisuudessa Relander vähätteli yhtiön
tilasta syntynyttä kohua. Hän sanoi: ”Se (kohu) on aiheuttanut
merkittävää itsetutkiskelua ja siitä aiheutuvaa johtopäätösten
tekemistä.” Tuolloin Relander etsi jo kuumeisesti uutta työpaikkaa,
sillä hän tiesi lopun alun olevan käsillä. Yleisradion radiouutisten
haastattelussa 12.2.2001 Relander piti Soneran ympärille syntynyttä
kohua kohtuuttomana. Kohu oli tosiaan kohtuuttoman pientä. Faktat ja
Soneran kriisin syvyys olisivat edellyttäneet suurempaa
kohua.
Tilinpäätöksen tiedotustilaisuudessa 12.2.2001
Relanderilta kysyttiin umts-riskeistä ja hän vastasi: ”Kaikessa
liiketoiminnassa on riskinsä.” Heikkohermoista ja talousasioihin
perehtynyttä hirvitti Soneran välitilinpäätösten lukujen katselu.
Yhtiöllä oli korollista velkaa 34,5 miljardia markkaa, kun sitä
vuotta aiemmin oli ollut 7,7 miljardia markkaa.
Sonera
maksoi vuoden 2000 aikana 24 miljardia markkaa neljästä umts-luvasta
Euroopassa. Luvat rahoitettiin lyhytaikaisella lainalla. Soneran
taseen loppusumma oli noussut 58 miljardiin markkaan, joka oli siis
viisi kertaa suurempi kuin yhtiön 12 miljardin liikevaihto.
Helsingin Sanomien Mikä tulos -analyysissä Soneran tähtiluokitus
aleni talvella 2001 edellisen vuoden neljästä kahteen. Ja pahempaa
oli tulossa. Sonera oli matkalla kohti konkurssia, johon se olisi
joutunut ilman valtion rahoitustukea uusannin muodossa vuoden 2001
lopussa.
Relander vaati vuoden 2000 optio-ohjelman ehtojen
höllentämistä
Relander oli vaatinut aikaisemmin uutta
optio-ohjelmaa käsiteltäväksi Soneran hallintoneuvostossa, koska
vuoden 2000 optio-ohjelma ei näyttänyt tuottavan mitään Soneran
osakekurssin syöksyn myötä. Relander siis halusi lisää optioita
palkkiona siitä, että hän oli saanut Soneran kurssin sukeltamaan ja
tuhannet sijoittajat menettämään omaisuutensa.
Ylimääräinen
hallintoneuvoston kokous ei uskaltanut ottaa optioasiaa käsittelyyn
12.2.2001 hätäkokouksessaan. Soneran kriisistä noussut valtava
mediakohu ei saanut Relanderia muuttamaan mieltään, vaan hän vaati
edelleen optio-ohjelman uudistamista. Relander halusi höllentää
Soneran vuoden 2000 optio-ohjelmaa siten, että kaksi vanhaa vuoden
2000 optiota olisi voinut vaihtaa yhteen uuteen optioon, jonka
ehtoja olisi kevennetty tuntuvasti. Ilta-Sanomien pääkirjoitus
otsikoi 14.2.2001 Relanderin optiovaatimuksista: ”Röyhkeää ja
pöyristyttävää” ja ”Uusi optio-ohjelma tarvitaan, koska vanha ei
tuottanutkaan miljoonia toimitusjohtaja Relanderille”.
Relander oli hyväksyttänyt uuden höllennetyn optio-ohjelman
Soneran hallituksessa. Soneran hallituksen puheenjohtaja Markku
Talonen puolsi kiivaasti vuoden 2000 optio-ohjelmaa ehtojen
höllentämistä, sillä se olisi tuonut hänellekin mahdolliset
miljoonien lisätulot. Liisa Joronen vastusti optio-ohjelman ehtojen
höllentämistä.
Soneran hallituksen ehdottamasta (lue:
Relanderin vaatimasta) optio-ohjelmasta nousi kohu. Hallituksen
talouspoliittinen ministerivaliokunta hyväksyi helmikuussa 2001
Soneran optio-ohjelman muutoksen, joskin ministeri Suvi-Anne Siimes
(vas) arvosteli päätöstä voimakkain sanoin Iltalehdessä 13.2.2001.
Vasemmistoliiton puoluesihteeri Ralf Sund moitti
optio-ohjelmaa Iltasanomissa 14.2.2001 ”äärimmilleen viedystä
ahneuteen liittyvästä röyhkeydestä”. Tällaisia sanankäänteitä kuulee
harvoin suomalaisessa mediassa. Kohu nousi niin valtavaksi, että
Olli-Pekka Heinonen ilmoitti etukäteen Soneran yhtiökokouksen
hylkäävän ehdotuksen maaliskuun 2001 kokouksessaan. Tästä alkoi
Heinosen ministeriuran lopun alku. Heinonen siirtyi YLE:n johtajaksi
vuoden 2002 alussa. Sonera oli polttanut hänet poliittisesti
loppuun.
Iltalehden pakinoitsija Pikkutakki kirjoitti
17.2.2001 Soneran kuvioista otsikolla ”Teletapeilta vietiin
Teletipit” seuraavaa:
· ”Soneran pomot ovat nyt löysässä kuin
lehdet puissa syksyllä.”
· ”Montako Soneran johtajaa tarvitaan
vaihtamaan kännykkään Sim-kortti? – Ettäs kehtaat kysyä. Siellä ei
ole nyt työmotivaatiota, kun Olli-Pekka kaatoi uudet optiot.”
·
”Kuinka huonosti pitää Soneralla mennä, ettei Kaj-Erik Relander
kehtaa mankua optioita itselleen? – Niin huonosti, että firman
toimitusjohtaja on vaihdettu.”
· ”Irtolainen oli ennen ihminen,
jolla ei ole vakituista asuntoa. Nykyisin sillä tarkoitetaan Soneran
johtajia, jotka eivät saa optioita.”
· ”Onkohan Sonerassa tehty
jotain pieleen, kun pörssikurssi on valunut aivan pohjaan? – On.
Pomoille on maksettu liian pienet optiot.”
Relander antoi
helmikuussa 2001 haastattelun A-talkin maanantaiohjelmaan. Hän oli
miettinyt pitkään haastattelun taustaa yhdessä viestintäjohtaja Jari
Jaakkolan kanssa ja sellaiseksi valittiin Soneran Telegalleria
Vallilan Elimäenkadulta. Relander oli haastattelussa hapuileva,
vaikka tarkoituksena oli vahvistaa hänen ryvettynyttä kuvaansa.
Haastattelu meni täysin penkin alle, ja Relander oli raivoissaan.
Toimittaja Risto Johnssonin haastattelussa Relander väitti
omien optioidensa kuuluvan yksityisen talouden piiriin. Media löysi
Relanderista ja dopingista kärynneestä Jari Isometsästä yhteisen
piirteen. Molemmat katsoivat, että tietyt asiat eivät kuulu
julkisuuden piiriin. Relander rajasi Sonera-optioidensa rahastuksen
henkilökohtaisen talouden piiriin. Isometsä puolestaan katsoi, että
hänen verimanipulaationsa yksityiskohdat olivat hänen
henkilökohtaisia asioitaan. Molempien herrojen etiikka ei ollut
vakaimmalla mahdollisella pohjalla.
Uuden toimitusjohtajan
ja hallituksen puheenjohtajan haku alkaa
Nelosen 19.2.2001
talousuutisten mukaan Soneralle etsittiin uutta toimitusjohtajaa.
Esillä oli uutisen mukaan ollut johtaja Harri Hollmén yrityksen
sisältä ja Nokian johtaja Sari Baldauf. Nelosen talousuutisten
pyytäessä kommenttia Soneran viestintäjohtaja Jari Jaakkolalta tämä
käyttäytyi karkeaksi luokiteltavalla tavalla ja tiettävästi uhkasi
Nelosta oikeustoimilla, jos uutinen esitettäisiin televisiossa.
Uuden toimitusjohtajan haku oli kuin olikin alkanut.
Lipposen hallituksen sisäpiirissä Soneralle oli alettu etsiä
uutta toimitusjohtajaa helmikuun 2001 alussa. Relanderille tästä ei
kerrottu. Samaan aikaan käynnistyi myös uuden hallituksen
puheenjohtajan etsintä, mistä ei tiedotettu Soneran hallituksen
puheenjohtaja Markku Taloselle. Soneran kriisistä oli tullut valtava
poliittinen riippakivi Lipposen hallitukselle ja jotain piti tehdä
nopeasti.
Dagens Industrin 22.2.2001 numeron otsikkona oli:
”Galopperande kris i finländska Sonera.” Lehti uskoi tietoihinsa
pohjautuen Relanderin joutuvan vetäytymään yhtiön johdosta. Lehden
mukaan Relanderin johtamiskykyjä on epäilty yhtiön sisä- ja
ulkopuolella. Yhtiön ongelmina lehti piti avainhenkilöiden
siirtymistä muihin tehtäviin, edellisen osavuosikatsauksen
yllätyksettömyyttä ja luottokelpoisuuden laskua. Lehti oli
oikeassa.
Seuraajaksi lehti (DI) veikkasi Nokia Networks Oy:n
toimitusjohtaja Sari Baldaufia. Hänen nimensä oli esillä hallituksen
talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa, mutta kukaan ei ollut
kysynyt Baldaufin suostumusta tehtävään. Baldauf ei ollut
kiinnostunut. Sonera oli sellaisessa kunnossa, että asia ei
kiinnostanut Baldaufia tai ketään muutakaan kovan tason johtajaa;
eikä edes keskitason johtajaa.
Keskiviikkona 28.2.2001
Iltalehti otsikoi: ”Valtio etsii Soneralle uutta toimitusjohtajaa.”
Jutun mukaan Relander ei enää nauttinut pääomistajan luottamusta.
Tieto piti paikkansa. Uuden johtajan piti palauttaa usko
Soneraan.
Iltalehti Online kysyi lukijoiltaan 26.2.2001:
”Pitäisikö Kaj-Erik Relanderin erottaa paikaltaan?” Tulos oli
murskaava. Kyselyyn vastanneista 84 % halusi erottaa Relanderin.
Puoltavista 16 % määrän äänistä suurin osa tuli tiettävästi Soneran
viestintäosastolta Jari Jaakkolan junailemana.
Yhdysvaltojen
AOL-keskustelulinjalla käytiin Soneraa puoltavaa keskustelua kevään
2001 aikana. Myös tämä keskustelu oli saatujen tietojen mukaan
Soneran itsensä toimeenpanema eli huijausta. Soneran ihmiset
esiintyivät yhdysvaltalaisina sijoittajina ja liike-elämästä
kiinnostuneina keskustelijoina AOL:n keskustelupalstoilla ja
puolsivat tiukasti Relanderin asemaa ja yrityksen mainetta
edelläkävijäyrityksenä. Tällainen toiminta ei kuulune kaikkien
pörssiyritysten normaaliin toimintaan.
Relanderin
talousepäselvyydet
Osaltaan uuden toimitusjohtajan valintaa
vauhditti se, että Sonerasta alkoi tihkua tietoja Relanderin
mahdollisista taloudellisista väärinkäytöksistä yhtiön varoilla.
Tietojen mukaan Relander oli antanut kymmenien miljoonien markkojen
konsulttitoimeksiantoja ulkomaisille konsulttiyrityksille.
Merkittävä osa näistä Soneran rahoista ohjautui mahdollisesti
jonnekin aivan muualle.
Relander tiettävästi antoi mittavia
strategiatoimeksiantoja kymmenien miljoonien markkojen palkkioilla.
Kävivätkö toimeksiannon saaneet konsultit vain muodon vuoksi
juomassa kahvia Sonerassa ja asumassa muutaman päivän hotelli
Kämpissa ennen kotimaahansa paluutaan? Menivätkö kaikki rahat
oikeisiin osoitteisiin? Suuria konsulttitoimeksiantoja saivat muun
muassa Strategos, McKinsey ja useat investointipankit.
Myös
Soneran ulkomaisten tytäryhtiöiden markkinointiin sijoitettiin
kymmeniä miljoonia markkoja. Sopimukset ja yhtiöt ketjutettiin
markkinointiprosessissa niin taitavasti, että Soneran
taloushallinnolla ja tilintarkastajilla ei ollut mitään
mahdollisuuksia selvittää rahavirtojen kulkua. Selvitetäänkö näiden
virtojen ja mahdollisten ”sivupurojen” suuntaa ikinä? Tuskin.
Ainoastaan erittäin huolellinen erityistilintarkastus voisi
paljastaa mahdolliset epäselvyydet ja lukujen suuruudet.
Toisaalta Relander toimi toimitusjohtajan tehtävänsä jälkeen
Soneran hallituksen puheenjohtajan neuvonantajana vuoden 2001
loppuun saakka. Jos tarvetta talousepäselvyyksien ja väärinkäytösten
peittelemiseen olisi ollut, aika neuvonantajana olisi tarjonnut
oivan mahdollisuuden niiden tehokkaaseen häivyttämiseen. Samalla
olisi myös katkaistu sytytyslanka uhkaavalta poliittiselta
aikapommilta. Ketkä tiesivät Soneran sisällä Relanderin
mahdollisista talousepäselvyyksistä? Useat tahot, mutta kukaan ei
uskaltanut tarkemmin selvitellä näitä asioita. Kenen olisi pitänyt
selvittää nämä epäilyt? Soneran sisäisen tarkastuksen ja talous- ja
rahoitusjohtaja Kim Ignatiuksen.
Ignatius oli hukannut jo
Tamron Norjan yksikössä 40 miljoonaa markkaa toimiessaan Tamron
talousjohtajana ennen Soneraan tuloaan. Miten hän olisi voinut pysyä
mahdollisten erilaisten harhautusten ja monimutkaisten sopimus- ja
yhtiöketjutusten jäljillä? Ei mitenkään. Eikä Ignatiuksella ollut
vähäisintäkään halua selvittää näitä mahdollisia merkittäviä
talousepäselvyyksiä. Hänhän kuului Soneran ylimpään johtoon ja
Relanderin sisäpiiriin. Oliko Ignatius mukana mahdollisissa
talousepäselvyyksissä vai ei? Tätä sopii kysyä.
Kukaan ei ole
tullut kysyneeksi, millä rahoilla Relander osti merkittävän
osakkuuden uudesta työpaikastaan, yhdysvaltalaisesta Accel Partners
-pääomasijoitusyhtiöstä, jonka yhdeksi pääosakkaaksi (General
Partner) hän siirtyi kesällä 2001? Yhtiön markkina-arvo on
miljardeja markkoja. Esimerkiksi 10 % osakkuuden hinta ko. yhtiöstä
on satoja miljoonia markkoja. Mistä Relander on voinut hankkia
tuollaiset rahat?
Relander sai Sonerasta optioina ja
palkkoina vuosina 1998–2001 noin 10 miljoonaa markkaa. Tästä
summasta merkittävä osa kului Relanderin Espoon Westendin
omakotitalohankkeeseen. Relanderhan asui Espoon Haukilahdessa
vaatimattomassa rivitaloasunnossa ja alkoi rakentaa omakotitaloa
Westendistä ostamalleen arvotontille syksyllä 2000. Relanderille on
siis voinut jäädä säästöön korkeintaan pari kolme miljoonaa
markkaa.
Relanderin Soneran toimitusjohtajuuden assistentti
Terhi Veijalainen luultavasti tiesi näistä asioista. Siksi
Relanderin pitikin ottaa hänet mukaan assistentikseen Accel-yhtiöön
tiettävästi huippupalkalla. Hänen oli hankittava Veijalaiselle
loistokaksio Lontoon keskustasta. Assistentit eivät juuri
normaalisti asu sellaisissa. Terhi Veijalainen on tosin edelleen
myös Soneran henkilöstölistoilla, joiden mukaan hän on virkavapaalla
Soneran johdon assistentin tehtävästä vuoden 2002 loppuun
asti.
Mikäli Kaj-Erik Relander haluaa kiistää häneen
kohdistuvat epäilyt talousepäselvyyksistä, hän voi antaa
vapaaehtoisesti kattavan ja valaehtoisen selvityksen
raha-asioistaan. Samoin hän ja Accel Partners -riskirahoitusyhtiö
voivat julkistaa osakkuussopimuksen ja siinä olevan kauppahinnan
osakkuudesta. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan tällaista
selvitystä. Uskaltaako valtio lähteä vaatimaan tällaista? Tuskin.
Sieltä voisi paljastua liian suuria luurankoja. Haluavatko
veronmaksajat ja rahansa Soneraan sijoittaneet nähdä ko.
selvityksen? Kyllä haluavat!
Relander ja Juha Varelius
ottivat Zedin markkinointivastuut pois Sonera-konsernin
markkinointijohtaja Jane Moilaselta kesällä 2000. Näin Moilanen jäi
ulos Zedin kansainvälisistä markkinointitoimenpiteistä, joissa
liikkuivat satojen miljoonien markkojen rahasummat. Näidenkin
rahasummien liikuttelusta ulkomailla saattaa löytyä mielenkiintoisia
valonarkoja piirteitä, jos joku on kiinnostunut niitä selvittämään.
Zedin kansainvälistä markkinointia hoiti Vareliuksen valitsemat
yhdysvaltalaiset ja englantilaiset mainostoimistot, joihin Varelius
henkilökohtaisesti hoiti yhteydet.
Yhtiökokous vaihtoi
hallituksen ja lopetti hallintoneuvoston
Relander oli
onnistunut pitämään Soneran tilan salassa, ja kriisin paljastuminen
tuli yllätyksenä myös Lipposen hallituksen sisäpiirille. Olli-Pekka
Heinonen laitettiin hoitamaan asia kuntoon ja keräämään poliittiset
pisteet hallitukselle.
Soneran yhtiökokous kokoontui
21.3.2001. Kokouksesta odotettiin värikästä. Olli-Pekka Heinonen oli
ilmoittanut jo aiemmin hylkäävänsä yhtiökokouksessa Soneran johdon
vaatiman uuden optiojärjestelmän. Lipposen hallituksen sisäpiiri oli
kirjoittanut käsikirjoituksen Olli-Pekka Heinoselle yhtiökokousta
varten. Tällä käsikirjoituksella piti ostaa takaisin
valtio-omistajan menetettyä mainetta pörssiyritysten
omistajajohtajana. Kyseessä oli itse asiassa myös koko Lipposen
hallituksen maine. Pauli Saapunki ei ilmaantunut enää kameroiden
eteen ilmoittamaan, että Sonerassa oli kaikki hyvin. Häneltä hävisi
hallintoneuvosto alta.
Soneran hallintoneuvosto
lakkautettiin maaliskuun 2001 yhtiökokouksessa. Hallituksen
puheenjohtaja Markku Talonen sai potkut, ja koko hallitus Jussi
Länsiötä lukuun ottamatta vaihdettiin. Markku Talonen sai tietää
potkuistaan vain hetkeä ennen yhtiökokouksen alkua. Hän koki
elämänsä järkytyksen saadessaan potkut Soneran hallituksen
puheenjohtajan paikalta. Yhtiökokouksen jälkeen hän sanoi
toimittajille lähtevänsä hiihtämään.
Markku Talonen ei
löytänyt yrityksistään huolimatta vastaavantasoista työpaikkaa,
johon hän oli tottunut aiemmin. Olihan hän toiminut Orionin ja
Instrumentariumin toimitusjohtajana ennen Soneran päätoimista
hallituksen puheenjohtajuutta. Talosen ympärillä leijui epäilyksen
pilvi. Talonen löysi vuoden 2001 kuluessa uuden työpaikan
vantaalaisen väripastoja valmistavan CPS Color Groupin
toimitusjohtajana. Helmikuussa 2002 hän siirtyi jyväskyläläisen
sähkömittariyhtiö Enermetin toimitusjohtajaksi. Enermet on entinen
Valmetin sähkömittaritehdas. Talonen on siis kokenut melkoisen
arvonlaskun yritysjohtajamarkkinoilla Sonera-tehtävänsä jälkeen.
Talonen vetäytyi potkujen jälkeen täysin
julkisuudesta.
Uudeksi Soneran hallituksen puheenjohtajaksi
valittiin Hackman-konsernin toimitusjohtaja Tapio Hintikka. Hintikan
Soneran hallituksen puheenjohtajan tehtävä oli sivutoiminen, ja hän
käytti sen hoitamiseen yhden päivän viikossa. Mikä sai Hintikan
suostumaan tähän rooliin? Hintikalle sopi kansallissankarin maine,
joka olisi palkkiona kunniamerkkien ja merkittävän arvonimen lisäksi
Soneran asioiden kuntoon laitosta.
Hintikka ei ollut
telealan asiantuntija, vaikka oli ollut aiemmin Nokialla töissä.
Tässä mielessä hän muistutti edeltäjäänsä Markku Talosta. Hintikka
ei tiennyt tehtävää vastaanottaessaan urakan suuruutta. Jos hän
olisi tiennyt sen etukäteen, hän ei olisi todennäköisesti suostunut
tehtävään.
Soneran hallituksesta erotettu Liisa Joronen
ilmoitti julkisuudessa Soneran pääongelman nimeksi Kaj-Erik
Relander. Soneran uusi hallituksen puheenjohtaja Tapio Hintikka
hyökkäsi voimakkaasti Jorosta vastaan 22.3.2001 TV-uutisissa.
Hintikka totesi: ”Jos kentältä poistettu pelaaja jatkaa huuteluaan
katsomosta, hänet poistetaan yleensä lopullisesti koko
katsomoalueelta.” Varsin jyrkkä kommentti henkilöstä, joka oli
parhaiten ajanut osakkeenomistajien etua Soneran hallituksessa.
Lisäksi Hintikka epäili Jorosen vuotaneen Soneran ongelmia
julkisuuteen. Tällainen terrierimäinen käytös kuului Hintikan
valtio-omistajalta saamaan toimeksiantoon.
Joronen totesi
24.1.2001 Helsingin Sanomissa: ”Minä katson, että näin on. Kaikki
meni hyvin kunnes Relander astui remmiin, eikä se tapahtunut kaksi
kuukautta sitten vaan paljon aikaisemmin. Niin ikävää kuin ongelmat
onkin panna yhteen paikkaan, niin kyllä jonkun täytyy tässä sanoa
suoraan.” Joronen oli valitettavasti täydellisen oikeassa
kommentissaan.
Joronen jatkoi: ”En halunnut koko tänä
pitkänä aikana tulla julki, enkä ole kommentoinut asioita
nimettömänä. Nyt katsoin velvollisuudekseni sanoa nämä asiat
julkisuuteen, koska kannan huolta Sonerasta entisenä hallituksen
jäsenenä. Myös sen halusin sanoa, etteivät nämä (julkisuudessa
kerrotut) asiat ole tuulesta temmattuja.” Soneran hallituksen
toiminnasta Joronen totesi: ”Jos johtoa ei pysty saamaan kuriin,
pitäisi tapahtua johtajan vaihto, mutta tästähän niitä
erimielisyyksiä oli.” Niin oli.
Hintikan
toimeksianto
Hintikka löydettiin ja suostuteltiin Soneran
hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi helmi-maaliskuun vaihteessa
2001. Hintikka oli aiemmin toiminut Soneran hallintoneuvoston
jäsenenä. Hintikan löysi valtio-omistajan etsintätiimi. Hintikan
toimeksianto oli kahtalainen.
Ensinnäkin Soneran kriisi piti
oikaista ja laittaa yrityksen hallinto kuntoon. Toisena tehtävänä
oli alkaa etsiä uutta toimitusjohtajaa Relanderin tilalle ja ottaa
Relanderilta selvää Soneran sotkuista ja kuvioista. Hintikan
edeltäjällä Markku Talosella ei ollut kanttia ja osaamista selvittää
johtoportaan tekemisiä. Riittikö Hintikan kantti tähän? Osittain
riitti ja osittain ei.
Hintikan piti siis imeä Relander
tiedoista tyhjäksi ja heittää tämän jälkeen kuori pihalle. Hintikka
hoiti tämän tehtävän niin taitavasti, ettei Relander aavistanut
mitään vielä pitkään aikaan. Hintikka totesi Relanderista
julkisuuteen maaliskuussa 2001: ”Hän on alan globaali visionääri.”
Kommentin ymmärtää tietäen, että Hintikka on tunnettu hyvästä
pokeristaan.
Soneran uusi hallituksen puheenjohtaja Tapio
Hintikka esiintyi hymyilevänä Talouselämän 20.4.2001 numeron
kannessa yhdessä totiselta pikkupojalta näyttävän Relanderin kanssa.
Hintikka ilmoitti Talouselämän sivuilla: ”Firmalla on selkeä
strategia. Tämän muutokseen ei ole tarvetta.”
Todellisuudessa Soneran uusi strategia oli jo tuolloin
valmisteilla Hintikan johdolla. Uusi ja täydellisesti muuttunut
strategia julkistettiin lokakuussa 2001 valtion
uusantikriisirahoituspaketin julkistamisen yhteydessä. Hintikka ja
Sonera eivät voineet myöntää huhtikuussa 2001 julkisuuteen, että
Sonera oli epäonnistunut Relanderin johdolla täysin toimivan
strategian luomisessa ja täytäntöönpanossa. Se olisi romahduttanut
sijoittajien luottamuksen Soneraan. Piti siis venyttää totuutta.
Relander oli menettänyt valtio-omistajan luottamuksen jo
helmikuussa 2001 Soneran kaaoksen ja Relanderin mahdollisten
talousepäselvyyksien tultua esiin. Relander joutui eroamaan
Sonerasta kesäkuussa 2001.
Valtiollista
sensuuria
Soneran maaliskuun 2001 yhtiökokouksen ja Soneran
hallituksen uusimisen jälkeen yhtiölle toivottiin työrauhaa. Tätä
työrauhaa tiettävästi terästivät myös Lipponen ja Niinistö, joiden
edustajat soittelivat keskeisten lehtien päätoimittajille. Ohjeiden
mukaan Sonerasta ei saanut kirjoittaa tai uutisoida mitään
kielteistä nimettömiin lähteisiin vedoten, vaikka kielteiset asiat
pitäisivät kuinka hyvin paikkansa. Päätoimittajat viestivät tämän
ohjeen alaisilleen. Mikään lehti tai TV -kanava ei halunnut
hallituksen kirousta päälleen ja Sonerasta uutisoitiin hyvin
varovasti ja varmalta pohjalta.
Demareiden ja Kokoomuksen
mainetta piti suojella vuoden 2003 eduskuntavaaleja ajatellen.
Sonerasta uhkasi tulla tekijä, jolla tulevat eduskuntavaalit
ratkaistaan henkilö- ja puoluetasolla. Jämerä ote oli siis tarpeen.
Toimittajat olivat ihmeissään. He tiesivät, että kukaan
tervejärkinen ei puhuisi omalla nimellään Soneran sotkuista. Tilanne
oli erikoinen. Monet tiesivät Soneran valtavista sotkuista, mutta
niistä ei saanut puhua tai kirjoittaa kuin hyssytellen
huhti-elokuussa 2001. Vasta elokuun 2001 uutiset yli 1000 ihmisen
irtisanomisesta vapauttivat Soneraa ympäröivää
uutisointi-ilmapiiriä.
Tappiollinen
osavuosikatsaus
Sonera julkisti vuoden 2001 tammi-maaliskuun
osavuosikatasauksen huhtikuussa. Soneran tulos ilman
osakemyyntivoittoja painui odotettua raskaammin tappiolliseksi.
Soneran tapana oli viritellä eri keinoin tasettaan ja tässäkin
osavuosikatsauksessa taseeseen oli aktivoitu 15 miljoonan euron
verran korkokuluja. Tulos ennen rahoituseriä oli 41 miljoonaa euroa
tappiollinen.
Relander yritti olla huumoriveikko ja
luonnehti 25.4.2001 tiedotustilaisuudessa Soneran osavuosikatsauksen
tuloksen olevan ”hyvän ja tyydyttävän välillä.” Markkinoilla
lausunto tulkittiin kummalliseksi. Soneraa piti yllä Matti Makkosen
luoma kotimaan matkaviestintätoiminta. Siinä liikevoittoprosentti
oli 39.
Osavuosikatsauksen julkistamistilaisuudessa Sonera
julkisti muutoksia johtoryhmässään. Johtoryhmään nousivat Aimo
Olkkonen, Jaakko Nevanlinna ja Relanderin pikkuserkku ja sisäpiirin
jäsen Niklas Sonkin, joka vastaa Soneran strategiasta. Näin Soneran
strategia pysyy ”suvussa” Relanderin jouduttua poistumaan Sonerasta.
8 Relanderin aika päättyy
Relander pakotetaan eroamaan
Relander ilmoitti 11.6.2001 eroavansa Soneran toimitusjohtajan
paikalta ja siirtyvänsä yhdysvaltalaisen Accel Partners
-pääomasijoitusyhtiön pääosakkaaksi. Accel Partners on vuonna 1983
perustettu riskisijoitusyhtiö. Todellisuudessa Relanderille oli
annettu juhannukseen asti aikaa löytää uusi työpaikka eli hän sai
potkut Soneran toimitusjohtajan paikalta. Relander muutti uuden
työnsä takia Lontooseen. Väliaikaiseksi Soneran vt.
toimitusjohtajaksi nimettiin Aimo Eloholma, joka oli kilvoitellut
Relanderin kanssa toimitusjohtajan paikasta jo vuoden 1999 lopulla.
Ilmoittaessaan erostaan 11.6.2001 Relander totesi
lehdistötilaisuudessa: ”Soneran tilanne on selkiintynyt kevään 2001
aikana siinä määrin, että minulle on tullut mahdolliseksi miettiä
myös uusia haasteita.” Todellisuudessa Soneran tilanne oli
huonontunut jyrkästi kevään 2001 aikana. Ilmoittaessaan erostaan
Relander esiintyi naama kalpeana; poissa oli aiempi maailmanmiehen
rehvakkuus. Viimeistään tässä tilanteessa kaikille paljastui, että
”Rellu” oli paperitiikeri.
Soneran hallituksen puheenjohtaja Tapio Hintikka pahoitteli
Relanderin lähtöä. Tämä kuului näytelmän vuorosanoihin. Relanderin
erotessa Soneran uutta toimitusjohtajaa oli etsitty jo useita
viikkoja. Lipposen hallituksen kanssa oli aloitettu keskustelu
Soneran miljardien markkojen rahoituspaketin rakentamisesta Soneran
konkurssin estämiseksi.
Hintikka kiisti kiivaasti rahoituspaketin olemassaolon, kunnes se
julkistettiin ylimääräisen osakeannin muodossa loppusyksystä 2001.
Missään muussa muodossa Soneraa ei voitu tukirahoittaa; olihan
Sonera pörssiyhtiö. Hintikan pokeri piti ja markkinat uskoivat
kaiken mitä hän sanoi. Näin oli asian laskenut Hintikan palkannut
Lipposen hallituksen ydintiimi. Relanderin ja hänen sisäpiirinsä
harjoittelun tuloksena totuuden ilmiömäisen innovatiivinen venyttely
kuului Soneran johdon ydinosaamisalueisiin.
Relander oli pakko pitää Sonerassa kiinni eron jälkeen, jotta hän
voisi auttaa hallituksen puheenjohtaja Hintikkaa ja uutta
toimitusjohtajaa massiivisten sotkujen selvittelyssä. Relander
nimitettiin hallituksen puheenjohtajan neuvonantajaksi vuoden 2001
loppuun saakka toimitusjohtajaeduin eli huippupalkalla.
Relander sai erotessaan pitää kaikki Soneran vuoden 1999 optiot
ja puolet vuoden 2000 Soneran ja sen tytäryhtiöiden optioista. Tätä
pidettiin markkinoilla perusteettomana. Relander oli neuvotellut
itselleen tällaisen johtajasopimuksen liikenneministeriön ja
Olli-Pekka Heinosen kanssa.
Myös julkisuudessa epäiltiin vahvasti Relanderin saaneen potkut.
Iltalehti otsikoi 12.6.2001: ”Relanderin ero ei viittaa
vapaaehtoisuuteen.” Saman päivän Iltalehti kirjoitti: ”Iltalehden
saamien tietojen mukaan toimitusjohtaja Relander ymmärsi tilanteen
(potkut) hieman ennen kuin se hänelle oltaisiin jouduttu
esittämään.”
Relander oli saanut paljon aikaan vähän yli vuodessa. Suuret
puheet ja pienet näytöt. Pörssiromahdus. Yrityskulttuurin
tuhoaminen. Patenttikiistat. Oikeudenkäynnit. Hallintoneuvoston
lakkauttaminen. Hallituksen potkut. Pätevien johtajien joukkopako.
Satojen alaisten henkisen tasapainon vakava järkyttäminen. Suomen
taloushistorian suurin (virhe)investointi Saksan umts-lupaan.
Tytäryhtiöiden ennätystappiot. Pieleen menneet fuusioneuvottelut.
Maan hallituksen ankkurointi virhepäätösten taakse. Telian
suututtaminen perusteellisesti. Soneran brandin ja maineen
lokaaminen.
Vuonna 2000 Sonera valittiin Taloussanomien Tähtiyritys-kilpailun
kakkoseksi heti Nokian jälkeen. Vuonna 2001 Sonera valittiin samassa
kilpailussa Suomen vähiten arvostetuksi yritykseksi. Uutisoidessaan
kilpailun tuloksista 16.11.2001 Taloussanomat kommentoi Relanderia
seuraavasti: ”Soneran surkeuden henkilöitymä on yhtiön
katastrofaaliseen tilaan jättänyt entinen toimitusjohtaja Kaj-Erik
Relander.”
Taloussanomat tiivisti vastaajien kommentit Sonerasta
seuraavasti: ”Ala-arvoista liikkeenjohtoa, tolkutonta riskinottoa. *
Hukkasi loistavan tulevaisuuden. * Hyvä yritys pilattu johdon
ahneudella ja suuruudenhulluudella. * Ihmeellistä touhua. * Mopo
karkasi käsistä. * Otti (lue: Relander ja muut öykkärit) liikaa
riskiä ja nyt saa taistella olemassaolostaan. * Surkeat omistajat,
säälittävän surkea Nolla-Pekka Heinonen, surkea johto, surkeat
työntekijät, surkeat tuotteet.”
Reilussa vuodessa varakas ja kansainvälisesti lupaava tele- ja
pörssiyhtiö oli muuttunut saneeraavaksi ja konkurssin rajalla
hoippuvaksi kriisiyritykseksi. Saavutukset hakevat vertaistaan
itsenäisen Suomen taloushistoriassa. Monilla on ollut hauskaa
Soneran sekoiluja seuratessa, mutta moni Soneraan sijoittanut
menetti pahimmassa tapauksessa kaikki säästönsä. Soneran yli
kymmenelle tuhannelle työntekijälle tämä on ollut raskasta aikaa.
Puhumattakaan sadoista rahapulan takia irtisanotuista Soneran
työntekijöistä.
Relander pääsi sopuun Accel Partnersin kanssa uuden
osakassopimuksensa sisällöstä toukokuussa 2001. Markkinoilla
luultiin, että Relanderille satelisi työpaikkatarjouksia.
Tosiasiassa hänellä oli suuri työ löytää kohtuullinen uusi
työpaikka. Sen verran perusteellisesti hänen maineensa oli mennyt
edellisen puolen vuoden aikana. Nykyisin Relander hymyilee
omahyväisesti Accel Partnersin www-sivuilla ja ilmoittaa
saavutuksekseen Soneran muuttamisen innovatiiviseksi
kansainväliseksi pörssiyritykseksi!
Relander oli siis Sonerassa potkuistaan huolimatta vuoden 2001
loppuun saakka hallituksen puheenjohtajan neuvonantajana. Relanderin
sisäpiiri jatkaa edelleen Sonerassa. Sisäpiirin jäsenen Henri
Harmian sihteeri Kati Lindström valittiin Soneran uuden
toimitusjohtaja Harri Koposen sihteeriksi.
Lindström toimi Relanderin vakituisen sihteerin Terhi Veijalaisen
sijaisena vuosina 1999–2001 ja kuului Relanderin sisäpiiriin.
Relander jatkaa tiettävästi Soneran etäohjausta Lontoosta käsin
sisäpiirinsä kautta. Hänellä on reaaliaikainen tietoyhteys Soneran
tapahtumiin Sonerassa edelleen olevien ”rellulaisten” kautta.
Tilanne ei siis ole radikaalisti muuttunut Sonerassa tältä osin.
Irtisanomiset ja uusi aika
Elokuussa Sonera ilmoitti yli 1000 ihmisen irtisanomisesta.
Irtisanomisilla pohjustettiin Soneran uuden toimitusjohtaja Harri
Koposen pehmeää laskua yritykseen. Koponen aloitti Soneran
toimitusjohtajana virallisesti 1.10.2001. Monet odottivat raskaamman
sarjan johtajan nimittämistä Soneran johtoon.
Uutta toimitusjohtajaa haettiin Soneran hallituksen johdolla
headhuntereitten avulla koko kesä, mutta kukaan raskassarjalainen
johtaja ei halunnut asettua Relanderin tuhoamille Soneran rauniolle.
Tiettävästi Alma Median toimitusjohtaja Matti Packalén oli saatu
suostuteltua Soneran uudeksi toimitusjohtajaksi, mutta hän perui
suostumuksensa viime hetkellä pelästyttyään Soneran lainaluokituksen
jyrkkää laskua. Hakua laajennettiin kohti kevyempiä johtajasarjoja.
Mato Valtonen oli vapaana, mutta hän arvosti enemmän Linnanmäen
vuoristoradan jarrumiehen hommia. Linnanmäen vuoristoradassa kun on
myös nousuja, eikä vain pelkkää laskua.
Harri Koponen toimi aiemmin Ericssonin USA:n matkapuhelinmyynnin
vice presidenttinä eli hän ei ollut Ericssonin ylimmän johdon jäsen,
vaan kuului välijohtoon. Koposella ei ole akateemista
loppututkintoa. Markkinat ja asiantuntijat olivat pettyneitä siihen,
että Soneran oli pakko tyytyä näin kevyen sarjan toimitusjohtajaan.
Koponen on kuitenkin huimasti parempi ratkaisu Soneran
toimitusjohtajana kuin Relanderin jatko tehtävässään. Jos Relanderin
tilalla Soneraa olisi vuosina 2000–2001 johtanut vaikkapa
kummituseläin Papua Uusi Guineasta, olisi Sonera nyt kaikin puolin
huimasti paremmassa kunnossa.
Harri Koposen veli Kimmo Koponen toimii Endero Oyj:n
toimitusjohtajana. Nimityksensä jälkeen Harri Koponen mainitsi
julkisuudessa, että tähän mennessä veljekset eivät ole toimineet
samaan aikaan toimitusjohtajina suomalaissa pörssiyrityksissä.
Helmikuussa 2002 Helsingin pörssi asetti Endero Oyj:n
tarkkailulistalle. Pörssin mukaan Enderon taloudellisesta asemasta
ja tulevaisuuden toiminnasta ei ole edellytyksiä muodostaa
perusteltua käsitystä. Yhtiötä uhkaa joutuminen selvitystilaan.
Kimmo Koponen erosi Enderon toimitusjohtajan tehtävästä maaliskuussa
2002.
Soneran uuden ja pätevän toimitusjohtajan hankinta ei ollut
palkasta ja eduista kiinni. Valtio-omistaja oli antanut Soneran
hallitukselle valtuudet palkata uskottava ja pätevä johtaja
”markkinahintaan.” Käytännössä tämä tarkoitti tiettävästi 500 000
markan kuukausipalkkatarjousta ja mittavia muita etuja. Tämäkään ei
riittänyt houkuttelemaan yhtään raskaan sarjan johtajaa tehtävään.
Soneran uusanti eli operaatio ”Rainmaker”
Hallituksen talouspoliittinen ministeriövaliokunta päätti
22.10.2001 valtion osallistumisesta Soneran uusantiin. Valtio joutui
rahoittamaan Soneraa lokakuun 2001 uusannissa 3,1 miljardilla
markalla. Loput 3 miljardia kerättiin markkinoilta. Muuta
vaihtoehtoa ei konkurssia lukuun ottamatta ollut.
Iltalehti otsikoi 23.10.2001: ”Valtio riensi pelastamaan
kriisi-Soneraa.” Ilman tätä veronmaksajien tukea Sonera olisi
todennäköisesti ajautunut konkurssiin alkuvuodesta 2002.
Ulkomaankauppaministeri Kimmo Sasi totesi Soneran uusannin
valmistelusta: ”Lisärahan sijoittaminen Soneraan olisi räikeässä
ristiriidassa valtion harjoittamaan omistuspolitiikkaan ja
kilpailupolitiikkaan nähden.” Tultuaan valituksi
liikenneministeriksi Olli-Pekka Heinosen seuraajaksi vuoden 2002
alusta alkaen Sasi pyörsi nämä puheet.
Uusannin valmistelu alkoi jo keväällä 2001. Sen suunnittelu
tapahtui visusti julkisuudelta salassa, vaikka monet tahot pitivät
jo tuolloin valtion rahoitustukea väistämättömänä. Valtion
rahoitustarpeen toi esille mm. Metalliliiton Erik Lindfors, joka oli
aiemmin toiminut Soneran hallintoneuvoston jäsenenä. Soneran
hallituksen puheenjohtaja Tapio Hintikka piti valtion
rahoituslääkepuheita hirvittävinä ja sanoi niiden tappavan koko
potilaan. Eikä pokeri pettänyt kertaakaan.
Soneran rahoitusjohtaja Kim Ignatius perusteli uusantia
Iltalehdessä 23.10.2002 seuraavasti: ”Uusmerkintä on tarpeellinen
syyskuun puolivälin tapahtumien (9.11.2001 terrosti-iskut
yhdysvalloissa) jälkeen.” Mikä perustelu!
Markkina-arvioiden mukaan ”syyskuun yhdennentoista päivän”
tapahtumat nimenomaan lisäsivät puhelinten ja erityisesti
matkapuhelinten käyttöä matkustamisen sijaan ja paransivat siten
Soneran menestymisen mahdollisuuksia. Ehkä olisi kannattanut sanoa
suoraan, että uusanti oli välttämätön Soneran tekemien karkeiden
virheiden aiheuttamien tuhojen paikkaamiseksi ja konkurssin
välttämiseksi. Virheiden myöntäminen ei kuulunut Soneran
viestintästrategiaan. Monet muut suuret pörssiyritykset toimivat
juuri päinvastoin markkinointiviestinnässään eli kertovat
rehellisesti ja avoimesti mahdollisimman paljon yritykseen
liittyvistä asioista. Sonera ei ole toiminut näin Relanderin aikana
ja hänen jälkeensä.
Ilman uusantia Soneran luottoluokitus olisi pudonnut roskalaina-
eli junk-tasolle. Ennen uusantia Soneran velka oli 27 miljardia
markkaa ja annin jälkeen 21 miljardia markkaa. Olli-Pekka Heinosella
oli kovat suorituspaineet, ja hän ilmoitti julkisuuteen rehvakkaasti
23.10.2001, että ”markan lataaminen Soneraan nyt merkitsee euron
saamista siitä muutaman vuoden ajanjaksolla”. Aika kova väite ja
valtion takuu. Saa nähdä, kuinka moni ”vetää” valtion oikeuteen
Heinosen julkiseen kommenttiin viitaten lähivuosina, jos näin ei
käy. Luultavasti ainakin joku.
Soneran uusi strategia
Uusannin yhteydessä Sonera julkisti uuden strategiansa. Soneran
hallituksella oli hyvin vähän tilaa uuden strategian muotoilussa.
Uuden strategian mukaan Sonera palaa lähtöruutuun eli keskittyy
kotimaan matkaviestintään ja karsii rajusti tappiollista
palveluliiketoimintaansa Zedin, Plazan ja SmartTrustin osalta. Yhtiö
ilmoitti jäädyttävänsä rahapulan takia Saksan 3G-investoinnit. Olisi
yhtä fiksua ostaa miljoonien arvoinen auto pihaan ja ilmoittaa
naapureille, että nyt vain ei ole varaa ostaa polttoainetta siihen.
Siinä olisi naapureilla nauramista.
Soneran hallitus joutui siis tekemään täydellisen
lehmänkäännöksen Relanderin maailmanvalloitusstrategiaan. Se oli
pakko tehdä, sillä rahat olivat loppuneet kassasta ja velkaa oli yli
20 miljardia markkaa, josta suuri osa lyhytaikaista sellaista. Vielä
tammikuussa 2001 Relander ilmoitti ylimielisesti Taloussanomien
haastattelussa 31.1.2001, että Soneran strategia oli hyvin harkittu,
eikä nähnyt mitään syytä esittää uutta strategiaa.
Sonera palasi uudessa strategiassaan perinteisille vahvoille
alueilleen eli kotimaan matkapuhelintoimintaan ja kiinteiden
puhelinverkkojen toimintaan. Osaamista ei löytynyt uuden
kansainvälisen palveluliiketoiminnan ja internetin alueella.
Sellaista osaamista ei ollut ehditty Soneraan rakentaa, mutta tämä
ei Relanderia haitannut.
Pääministeri Lipponen totesi julkisuuteen 22.10.2001: ”Soneralla
on nyt hyvä hallitus, hyvä toimiva johto ja hyvä strategia.” Mitä
muutakaan hän olisi voinut todeta, sillä hän ja hänen
ydinministerinsä olivat hyväksymässä Saksan umts-luvan hankintaa ja
Soneran uhkarohkeaa maailmanvalloitusstrategiaa. Keskustan
eduskuntaryhmän puheenjohtaja Mauri Pekkarinen totesi 22.10.2001:
”Kyllä tässä kasa aika pahoja strategisia virheitä kaatuu päälle.”
Enempää Pekkarinen ei voinut elämöidä tuolloin, sillä Keskustan
oma mies, kansanedustaja Pauli Saapunki toimi Soneran
hallintoneuvoston puheenjohtaja. Saapunki tuki aktiivisesti
Relanderin toimia viimeiseen asti, kunnes Soneran hallintoneuvosto
lakkautettiin maaliskuussa 2001.
Pekkarinen lisäsi vielä: ”Kun on näin isoista asioista kysymys,
pitää jälkikäteen saada tieto siitä, missä kohdin meneteltiin
virheellisesti.” Tämä kirja vastaa toivottavasti Pekkarisen
toiveeseen. Eduskunnan talousvaliokunnan jäsen Klaus Hellberg (sd)
kuvasi samana päivänä julkisuuteen antamassa kommentissa Soneran
tilaa ”katastrofaaliseksi”.
Lipposen hallitus on esittänyt vahvana toivomuksenaan Soneran
dramaattisten liikkeiden ja skandaalien käsittelyn rajoittamisen
vuoden 2003 eduskuntavaaleihin saakka. Sonera onkin yksi
arvaamattomimmista tekijöistä eduskuntavaaleja ajatellen. Soneran
luurankojen paljastuminen vaikuttaa väistämättä vaalien tuloksiin
tavalla tai toisella.
Soneran asioista omistajavastuussa olevaa liikenneministeri
Olli-Pekka Heinosta vaadittiin yhä äänekkäämmin eroamaan kevään 2001
jälkeen. Hänen edeltäjänsä Matti Aura erosi monin verroin pienempien
asioiden takia. Heinonen kielsi epäonnistuneensa Soneran toimien
valvojana. Heinosesta oli tullut rasite Kokoomukselle ja hänelle
piti löytää uusi työpaikka. Se löytyi YLE:stä, jonka
televisiotoiminnan johtajaksi Heinonen siirtyi vuoden 2002 alussa.
Soneran poliittista vaarallisuutta kuvaa myös se, että Olli-Pekka
Heinosen jälkeen liikenne- ja viestintäministeriksi noussut Kimmo
Sasi kävi ensimmäisenä liikenneministerin virkatyönään
tutustumiskäynnillä Sonerassa tammikuussa 2002. Käynnin jälkeen Sasi
antoi julkisuuteen lausunnon, jonka mukaan hän aikoo edeltäjäänsä
tiukemmin ottaa Soneran otteeseensa. Kommentti oli suora moite
Olli-Pekka Heinosta kohtaan.
Onko Sonera muuttunut uuden toimitusjohtajan ja hallituksen
valinnan jälkeen? On hieman. Nyt Sonera yrittää toimia normaalien
liiketoiminnan lainalaisuuksien mukaan ja koettaa vihdoin luoda
itselleen toimivan liiketoimintastrategian. Tulokset uuden
strategian luomisessa eivät toistaiseksi vakuuta. Tämän ymmärtää,
kun tietää Relanderin pikkuserkun Niklas Sonkinin toimivan Soneran
strategiajohtajana. Sonkin ei saanut juuri mitään aikaan toimiessaan
aikaisemmin Soneran 2. strategiajohtajana Jan Wernerin alaisuudessa.
Pelon ilmapiiri on vähentynyt Soneran sisällä Relanderin
lähdettyä talosta vuoden 2001 lopussa. Yhteistyökumppanit ovat
havainneet toiminnan hieman normalisoituneen ja Soneran sisäisen
pelaamisen vähentyneen. Muutokset ovat kuitenkin olleet
kokonaisuutena vähäisiä.
Nyt Sonera yrittää toimia normaalin yrityksen tapaan. Se ei ole
helppoa, sillä Relander loi yritykseen ennennäkemättömän
häikäilemättömyyden kulttuurin, mikä ei katoa yrityksestä sormia
napsauttamalla varsinkaan, kun Relanderin sisäpiirin ihmiset istuvat
edelleen keskeisissä tehtävissä Sonerassa. Tämä häikäilemättömyyden
ilmapiiri näkyy lukuisissa Soneran oikeusriidoissa eri puolilla
maailmaa ja kotimaassa. Näissä oikeusriidoissa on yhteistä se, että
Soneran ja vastapuolen näkemykset eroavat täydellisesti toisistaan.
Soneran velka on helmikuuhun 2002 mennessä painunut 15 miljardiin
markkaan eli se on olennaisesti alentunut. Tämä on edellyttänyt
omaisuuden reilua myymistä. Soneran toimitusjohtaja Harri Koponen
lausui Kauppalehdessä 5.2.2002: ”Opimme menneestä, että maailman
valloitus kestää kauan, maksaa paljon ja tekee kipeää.” Tämän
suoremmin Koponen ei olisi voinut sanoa, että Relanderin ratkaisut
olivat virheellisiä. Liikevaihdon nostotavoite Sonerassa on pudonnut
viiteen prosenttiin vuodessa.
Poissa ovat Relanderin lupaamat liikevaihdon moninkertaistumiset.
Puheet maailmanvalloituksesta on lopetettu. Henkselien paukuttelu on
loppunut ja lakki on otettu kauniiseen käteen. Sonera ei ole vielä
läheskään kuivilla. Välitön konkurssin vaara on kuitenkin ohitettu
ainakin väliaikaisesti.
Jostain pitäisi löytää vielä muutaman miljardin markan
investointirahat kotimaan umts-verkon rakentamiseen. Saksan
umts-sitoumukset edellyttävät mittavia miljardiluokan
lisäinvestointeja. Mistä nämä rahat löydetään, kun Soneran myytävä
omaisuuskin alkaa loppua? Kotimaasta on vaikea löytää uusia
matkapuhelinasiakkaita tulojen lisäämiseksi ja entisiä asiakkaita on
vaikea kannustaa puhumaan enemmän. Soneralla on siis vielä valtavan
suuria haasteita edessään. Nämä haasteet ovat nyt siirtyneet pääosin
Telian ja ruotsalaisten vastuulle.
Toivotaan Soneralle hyvää. Se oli hyvä yritys ja voi nousta
uudelleen hyväksi ja kannattavaksi yritykseksi Telian vahvan kassan
turvin. Tämä vaatii valtavasti työtä ja uskon palautusta yritykseen.
Ruotsalaiset ja suomalaiset veronmaksajat voivat vain toivoa, että
tämä työ onnistuu.
Teoksen kirjoittamisessa apuna käytettyjä lähteitä:
Soneran henkilöstön lausumat
Soneran yhteistyökumppaneiden
lausumat
Markkina-analyytikoiden lausumat
Median edustajien
lausumat
bisnes.fi 11/2001
HS 24.1.2001
HS 25.1.2001
HS 26.1.2001
HS
27.1.2001
HS 13.2.2001
HS 28.2.2001
HS 2.3.2001
HS
24.3.2001
HS 15.5.2001
HS 9.6.2001
HS 17.6.2001
HS
31.1.2002
Hufvudstadsbladet 9.2.2001
Iltalehti 26.1.2001
Iltalehti 29.1.2001
Iltalehti
7.2.2001
Iltalehti 13.2.2001
Iltalehti 17.2.2001
Iltalehti
23.2.2001
Iltalehti 28.2.2001
Iltalehti 8.3.2001
Iltalehti
20.3.2001
Iltalehti 31.3.2001
Iltalehti 12.6.2001
Iltalehti 25.8.2001
Iltalehti 23.10.2001
Iltalehti
27.10.2001
Iltalehti 14.2.2002
Iltalehti Online 26.2.2001
Ilta-sanomat 14.2.2001
Ilta-sanomat 22.2.2001
Kauppalehti 29.1.2001
Kauppalehti 5.2.2002
Markkinointi & Mainonta 5.11.2001
Talouselämä 6/2001
Talouselämä 15/2001
Talouselämä 1/2002
Taloussanomat 31.1.2001
Taloussanomat
9.2.2001
Taloussanomat 9.6.2001
Taloussanomat
3.7.2001
Taloussanomat 16.11.2001
Taloussanomat 1.2.2002
STT 25.1.2001
STT 18.2.2002
MOT / TV 1 / 3.4.2000
MOT / TV 1 /
12.11.2001