Voittojen mitätöintiä palkkojen kustannuksella
Metalli 49:n lehti 25.4.200
Ensimmäisen maailmansodan aikaan jätkät pohtivat
Oulujokivarressa, kuka mahtaa voittaa sodan. Tulivat siihen
tulokseen, että se voittaa, jonka puolelle Oulu-yhtiö
asettuu.
Ajat ovat muuttuneet, mutta eivät niin paljon kuin luullaan.
USA:n laittomassa öljysodassa Irakia vastaan voitti se
puoli, jonka tueksi asettuivat ylikansalliset öljy-yhtiöt
- ja varmaankin myös amerikkalaisomisteinen Nokia-yhtiö.
Luulen myös Masa-Yardsin olleen USA:n puolella - sattuneesta
syystä.
Nokia on tänään Suomelle sitä mitä
ennen oli Oulu-yhtiö Pohjois-Pohjanmaalle tai Kemi-yhtiö
Lapille: leivän isä. Nokian osuus viennistämme
on samaa suuruusluokkaa kuin koko metsäteollisuudella,
joka tosin tuottaa suuremman osuuden arvonlisäyksestä
kotimaisista aineksista.
Nokia on niin suuri yhtiö ja maksaa Suomelle niin paljon
yhtiöveroa (jonka ansiosta sen omistajien osingot ovat
verottomia), että se voi kiristää Suomea. Jos
se antaa ymmärtää, ettei sen ole välttämätöntä
pitää pääkonttoria Suomessa, Suomi tekee
mitä Nokia tahtoo. Kiristysruuvi on pääkonttorin
ja voitonjaon siirtäminen sinne, missä ovat yhtiön
omistajatkin: vapaille markkinoille.
Niinpä on Suomessa esiintynyt yllättävän
vähän kritiikkiä sitä kohtaan, että
Nokia ostaa omia osakkeitaan 2 miljardilla eurolla (12 miljardilla
mummon markalla) ja että se samaan aikaan irtisanoo 1100
suomalaista työntekijää. Verkkopalvelujen sijasta
investoidaan kännykkäpeleihin.
Nokian kassa pursuaa irtonaista rahaa.
Ostamalla omia osakkeitaan yhtiö mitätöi omia
voittojaan. Kun se ostaa osakkeitaan vapailta markkinoilta,
se siirtää niiden hinnoissa voittoja ulkomaalaisille
omistajille. Kun Nokialla ole mitään järkevää
käyttötarkoitusta Nokian osakkeille, yhtiön
voitot mitätöityvät. Niitä ei käytetä
mihinkään hyvään, tarpeelliseen tai kauniiseen.
Ostamalla omia osakkeita ja irtisanomalla työntekijöitä
pienennetään Suomessa palkkojen kansantulo-osuutta.
Köyhät köyhtyvät, tai ainakin köyhien
palvelut huononevat, kun niitä huononnetaan. Esimerkiksi
terveyspalvelujen järjestämisessä Suomi on
EU:n pohjasakkaa ainakin siinä merkityksessä, että
meillä sairaiden omakustannusosuudet ovat muita suurempia.
Kansalaisjärjestöjen sosiaalifoorumissa huhtikuussa
Helsingissä selvisi, kuka on kaapannut kultamunan. Sen
ovat rosvonneet Suomen rikkaat.
Missään muussa EU-maassa ei tulonjako ole muuttunut
yhtä paljon pääomien eduksi kuin Suomessa.
Se näkyy seuraavasta taulukosta. Siinä kuvataan
eri maiden palkansaajien osuutta eri maiden bruttoarvonlisäyksestä
rosvouksen vuosikymmenellä vuosina 1990-2000.
...................1990.................2000
Ruotsi....... 69,0 %.............64,9 %
Englanti.... 63,0 %.............62,7 %
Tanska...... 64,6 %.............60,7 %
Saksa........ 62,2 %.............59,9 %
Ranska......58,6 %.............58,6 %
Itävalta........59,8 %.............58,3 %
Belgia.........57,3 %.............57,9 %
Hollanti.......56,2 %.............57,7 %
Luxemburg.58,9 %............55,8 %
Espanja.......56,1 %............55,4 %
Portugali......49,6 %............54,5 %
Suomi...........64,2 %...........54,1 %
Italia..............50,7 %...........45,6 %
Irlanti.............51,6 %...........45,3 %
Kreikka.........37,1 %...........37,3 %
Kymmenessä vuodessa palkansaajat ovat menettäneet
kansantulo-osuuttaan yli kymmenen prosenttiyksikköä.
Kun on lisääntynyt palkansaajien ostovoima, se on
ennen muuta valtion ansiota: on pantu verot valtion maksettaviksi.
On alennettu rikkaiden veroja ja huononnettu julkisia palveluja
privatisoimalla, leikkauksilla ja omakustannusosuuksien kasvattamisella.
Miljardiosingot (sekä markoissa että euroissa) ovat
olleet saajilleen verottomia.
Työttömyydellä kasvatettu työn tuottavuus
(3,5 %) on pitkällä aikavälillä noussut
lähes kaksi kertaa nopeammin kuin reaalipalkat
(2,1 %). Tämä ero on siirtynyt työltä
pääomille.
| 