EU militarisoidaan

Ohjelma Lähiradiossa 30.4 ja 1.5

EU:n perustuslain luonnoksen 1. artikla kuuluu tällä tavalla:

"Tällä perustuslailla, joka ilmentää Euroopan kansojen ja valtioiden tahtoa rakentaa yhteistä tulevaisuuttaan, perustetaan unioni, jossa jäsenvaltioiden politiikat sovitetaan yhteen ja joka käyttää liittovaltion tavoin tiettyjä yhteisiä toimivaltuuksia."

Perustuslakia laaditaan, kun EU:n Laekenin huippukokous oli joulukuussa 2001 kutsunut koolle ns. tulevaisuuskonventin. Sille annettiin tehtäväksi perussopimusten yksinkertaistaminen. Konventtia pyydettiin konventtia selvittämään, "voiko niiden uusi järjestys aikanaan johtaa siihen, että unionille hyväksytään perustuslaki".

Konventti, johon tuli liittovaltion kannattajien täyshegemonia, aloitti oikopäätä perustuslain valmistelun. Federalistit ottivat saamastaan tilaisuudesta vaarin. Vaari oli mahdollisuus valmistella EU:lle liittovaltioluonteinen perustuslaki.

Konventti toimii epädemokraattisesti, ja siinä kaikki valta on puheenjohtajistolla eli presidiumilla muinaisen Neuvostoliiton muinaisen kommunistisen puolueen politbyroon malliin. Politbyroon laatiman perustuslakiluonnoksen 1. artiklassa puhutaan Euroopan perustuslaista, vaikka kysymyksessä on vain EU:n perustuslaki. Halutaan varastaa EU:n käyttöön koko Euroopan nimi samoin kuin USA puhuu koko Amerikan nimissä.

Niin ikään Amerikan mallin mukaan on konventin puheenjohtaja Valéry Giscard d´Estaing ehdottanut uuden EU:n uudeksi nimeksi Euroopan Yhdysvallat. Giscard on myös vaatinut EU:ta antamaan oman itsenäisyysjulistuksen. Julistautuisikohan EU sillä tavalla itsenäiseksi jäsenmaistaan?

Saman ensimmäisen artiklan mukaan perustuslain sanotaan ilmentävän kansojen ja valtioiden tahtoa, vaikkei viime tiedetä, monenko ihmisen tahtoa se ilmentää. Konventin loppuasiakirjasta ei nimittäin päätetä äänestämällä, eikä koskaan tulla tietämään, kenen tahto perutuslailla sanellaan puolelle miljardille muulle EU-ihmiselle. Se ei ole missään oloissa suuremman joukon kuin konventin 66 varsinaisen jäsenen tahto.

Ja miten ratkaistaankaan sitten se ongelma, joka syntyy, jos kansoilla ja valtioilla on erilainen tahto! On pelkkää sananhelinää, kun perustuslain sanotaan ilmentävän sekä kansojen että valtioiden tahtoa.

Perustuslain mukaan "perustetaan" unioni. Sillä, että perustetaan uusi ja että ei uudisteta vanhaa, on merkitystä, kun perustuslaki tulee hyväksyntään jäsenmaissa. Jos perustetaan kokonaan uusi unioni, siitä ei tarvitse päättää yksimielisesti niin kuin vanhojen sopimusten uudistamisesta. Ne maat lähtevät mukaan uuteen, jotka lähtevät. Ne maat, jotka eivät hyväksy uutta perustuslakia, halutaan eroavan vanhasta ja suostuvan vanhan EU:n siirtämiseen historian romukoppaan.

On alettu avoimesti puhua liittovaltiosta. Uuden unionin sanotaan käyttävän tiettyjä yhteisiä toimivaltuuksia liittovaltion tavoin. Sen lisäksi uudella perustuslailla lisätään niiden toimivaltuuksien määrää, joita unioni käyttää mainitulla tavalla: liittovaltion tavoin.
Liittovaltiossa päätöksiä tehdään ylikansallisesti. Yhä suurempi osa päätöksistä tehdään määräenemmistöllä niin että jäsenmaat menettävät nykyisen veto-oikeutensa.

Liittovaltio-EU:sta sotaliitto

Perustuslailla EU militarisoidaan.

Saksan ja Ranskan johdolla monet maat haluavat kirjata perustuslakiin keskinäisen puolustuksen velvoitteen.

Sellainen on Naton perustamissopimuksen 5. artiklassa: yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Sellainen on myös kymmenen nykyisen EU-maan aikoinaan paperille perustaman Euroopan oman sotaliiton eli Länsi-Euroopan unionin (WEU) 5. artiklassa.

Keskinäisen puolustuksen klausuulin hyväksyminen muodossa tai toisessa merkitsisi Suomelle hyvästejä liittoutumattomuudelle. Liittoutumattomuus ei kestä sellaisia velvoitteita, joiden mukaan sota ja rauha eivät olisi enää omissa käsissä.

Liittoutumattomuus on uudessakin EU:ssa mahdollista. Ulkoiset paineet kuitenkin kasvavat siitä luopumisen suuntaan perustuslain valmistelun myötä. Suomen johtajilta vaaditaan liittoutumattomuuden säilyttämiseksi vahvaa selkärankaa. Sen antaa heille kansan tuki, mutta suomalaisessa kansanvallassa ei aina kuunnella kansaa itseään.

Suomen uudella hallituksella on uusi hallitusohjelma, jossa se tekee uudet EU- ja Nato-yhteensopivat linjaukset EU:n yhteiselle ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikalle, joka voi perustuslakiluonnoksen mukaan "johtaa yhteiseen puolustukseen". Hallitusohjelma näyttäisi olevan liittovaltiohenkisen hallituspuolueemme SDP:n diktaatti, eikä siinä ole jälkeäkään kepun kannattajien EU-kriittisistä mielipiteistä.

Vanhan hallitusohjelman mukaan Suomi on liittoutumaton "vallitsevissa oloissa", uuden hallitusohjelman mukaan "sotilaallisesti liittoutumaton". Jäätteenmäki vaati hallitusohjelmaan kirjattavaksi "itsenäisen puolustuksen", mutta ei kai saanut tahtoaan läpi.

Jäätteenmäen hallitusohjelman mukaan kehitetään Suomen "puolustusvoimien mahdollisuuksia osallistua kansainvälisiin rauhanturvaamis- ja kriisinhallintehtäviin ottaen huomioon myös kansallisen puolustuksen tarpeet".

Otetaan huomioon "myös" kansallisen puolustuksen tarpeet.

Ajattelu ei siis kulje niin päin, että kehitetään kansallista puolustusta ottaen myös huomioon EU:n rauhanturvaamis- ja kriisinhallintatehtävien tarpeet.

Sotaväen asioissa ovat näin ollen etusijalla sellaiset sotilaalliset EU-tarpeet, joihin liittyvät aivan uusina asioina "transatlanttinen yhteistyö" ja "terrorismin torjunta". Se matelu Bushin edessä, mitä Lipponen edusti joulukuussa 2002 Washingtonissa, jatkuu uuden hallituksen vanhana linjana.

Ulkoministeriön vuotaja, joka paljasti Lipposen periaatteettomuuden, pitäisi palkita kansanvallan korkealla kunniamerkillä eikä potkuilla, joita hänelle poliisivoimin nyt haetaan.
Lipposelle sen sijaan haettaneen paikkaa Suomen seuraavaksi EU:n komissaariksi, Liikasen seuraajaksi. Jos niin on sovittu hallitusneuvotteluissa, kepu on maksanut hallitusvallasta kallista EU-hintaa.

Eliittimme hellimä ajatus Suomen Nato-jäsenyydestä lakaistiin hallitusohjelmassa maton alle, kun "hallitus arvioi Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kokonaisuutta laajemmin vuonna 2004 valmistuvassa turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa".

Lakaisu jäi sipaisuksi. Suomi joutuu ottamaan sitä ennen kantaa sotaliittoutumiseen EU:n kautta.

EU-puolustus ei ole Nato-vapaa

Tulee uusi EU. Uudelle liittovaltioluonteiselle EU:lle ei kuitenkaan tule Nato-vapaa puolustus.

On tabu puhua EU:ssa siitä, että sen Nato-maat tekisivät jotain, joka vaarantaisi niiden suhteet USA:han. Irakin sodan jälkeen sotakriittisten EU-maiden ja USA:n suhteet ovat normalisoitumassa. Saksan Gerhard Schröder oli jo huhtikuun lopussa Irakin hallinnon romahtamisen jälkeen Vladimir Putinin koolle kutsumassa Pietarin tapaamisessa USA-myönteisemmällä linjalla kuin valtionpäämieskollegansa Putin ja Jacques Chirac.

EU:n jäsenmaat hoitavat aluepuolustuksen ja valtioiden välisten konfliktien puolustuksen Naton kautta. Muulla ei voi spekuloida. EU:n Nato-maat ovat alistaneet osan armeijoistaan suoraan Naton komentoon.

USA on Natossa diktaattori. Nato-pöydässä Suomi olisi yksi pienimmistä, eikä meillä olisi vaikutusmahdollisuutta. Emmehän me ole saaneet ajetuksi etujamme EU:ssakaan, jossa ei ole yhden maan diktatuuria.

EU:lla ja USA:lla ei ole muuta suhdetta kuin se että EU:n iskujoukot saavat käyttää Naton resursseja. Kallein osa sotilasmenoista on vakoilu ja tiedustelu, viestintä ja kommunikaatio sekä sodanjohtojärjestelmät luolastoineen. Kun ne ovat jo Natolla ja on sovittu Berlin Plus-sopimuksella Naton antavan ne myös EU:n kriisinhallintaoperaatioiden käyttöön, niitä ei olla valmiita tuplaamaan.

Perustuslailla EU:n kriisinhallinnan toimialaa laajennetaan perinteisistä Petersbergin tehtävistä ennalta ehkäiseviin iskuihin ja taistelujoukkojen toimintaan kriisinhallintatehtävissä. EU saa tehdä iskuja laittomastikin ilman YK:n mandaattia ja ilman maantieteellisiä rajoja.

Suomi on sitoutunut olemaan mukanaan EU:n iskujoukoissa eli euroarmeijassa ja kouluttaa sitä varten erityisvarusteltuja valmiusjoukkoja. Meidän poikamme voivat kuitenkin hyökätä vain kansallisella päätöksellä.

EU haluaa sotilaalliseksi suurvallaksi, ja sitä varten se alkaa varustautua. Se vaatii jäsenmailtaan puolustusmenojen kasvattamista. Perustuslakiluonnoksen mukaan EU:lle perustetaan erityinen asevarusteluvirasto eli EU:n puolustusmateriaali- ja strategiantutkimusvirasto. Suomen politiikkaa näissä asioissa kuvaa se, että me olemme ilmoittautuneet mukaan ensimmäisten joukossa.

EU:n sijasta USA:lla on liittolaissuhde EU:n Nato-maihin. Ne pitävät huolen siitä, ettei EU tee ristiriitaisia päätöksiä Naton kanssa.

Makedonian operaatio

EU:n militarisoimisen yksi vaihe on se, että alkoi huhtikuussa harjoitella EU-johtoista sotaa
entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian (FYROM) alueella. Concordia on ensimmäinen EU-johtoinen sotilasoperaatio.

EU:n alueella on 2 miljoonaa sotilasta armeijoissa, ja useissa Nato-maissa on palkka-armeijat. EU, joka ei rakenna aluepuolustusta, alkaa satsata suurvaltaluonteensa luomiseksi kriisinhallintaan: rajoitettuihin sotatoimiin.

Sitä varten on Helsingin huippukokouksessa päätetty perustaa erityiset kriisinhallintajoukot, joita puhekielellä kutsutaan euroarmeijaksi. Niitä varten on varattu 200 000 sotilasta, eli kaikki EU-armeijoiden yhteistoimintakelpoiset joukot. Niistä olisi kerrallaan kentällä 60 000 sotilasta.

EU on ottamassa itselleen saman oikeuden hyökätä kansainvälisoikeudellisesti laittomasti kuin Natokin. EU:n Nato-maille YK:n mandaatti ei ole tärkeä. Natossa hyökätään tarvittaessa ilman YK:n lupaakin, jos siitä voidaan sopia poliittisesti. Irakin asiassa ei syntynyt sopua.

Suomelle -ja Irlannille- on YK:n lupa välttämätön. Suomalaisia sotilaita voidaan rauhanturvalakimme mukaan lähettää EU:ssa koottavan euroarmeijan tai sen kriisinhallintajoukkojen käyttöön vain YK:n mandaatilla.

Kun turvallisuusneuvoston päätös 1371 tulkittiin YK:n mandaatiksi, Suomi on mukana Makedoniassa.

Makedoniassa ei sodita eikä siellä ammuta kohti. Sillä on hyvä harjoitella EU-sotaa ja EU-sodanjohtoa.

EU:n kriisinhallinta voi olla myös rauhaanpakottamista, ja uuden perustuslain mukaan sitä voi olla myös taistelujoukkojen käyttö sotatilanteissa.

Suomen uuden hallituksen luonnetta näissä asioissa kuvaa paljon se, onko se valmis esittämään muutoksen rauhanturvalakiin. Jos se on, meidänkin poikia voidaan lähettää ulkomaille laittomiin sotiin.

Tiettävästi esitys rauhanturvalain muuttamisesta on tulossa.

Miksi meidän ei pidä liittyä Naton jäseneksi?

On selviä etuja siitä, että Suomi ei liity Natoon.

- Meidän pitää olla vapaita päättämään itse sodasta ja rauhasta.

- Meidän ei pidä mennä mukaan muiden aiheuttamiin konflikteihin minkään automatiikan mukaan.

- Nato-jäsenyys lisäisi sotavarustelumenojamme aloilla, jotka eivät paranna Suomen omaa puolustautumista.

- Maassa on säilytettävä asevelvollisuus, joka tekee armeijastamme kansanarmeijan. Natossa olisi paineita luoda palkka-armeija.

- Suomeen ei ehkä sijoiteta ydinaseita, mutta niitä varten joudutaan rakentamaan siilot ja laukaisualustat. Aseet tuotaisiin maahan muutamassa tunnissa. Mahdollinen vihollinen joutuisi maalittamaan omat ydinaseensa myös meitä kohden.

- Varustautuminen vieraiden joukkojen maahantuloon ja sotaharjoitukset niiden kanssa omalla maaperällämme jakaisivat kansan mielipiteen. On huonoja kokemuksia vieraiden joukkojen maahantulosta.

- Suomea pitää puolustaa, mutta vain omin päätöksin ja omien rajojen sisällä. Etäpuolustus vetää meidät konflikteihin, joiden ulkopuolella on turvallisempaa olla.
Nato-jäsenyys ei ole tänään politiikan keskeisiä kysymyksiä. Sen sijaan EU:n perustuslaki on.

Kaikille yhteinen politiikka

Uusi unioni kirjaa tavoitteekseen sekä yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan että yhteisen puolustuspolitiikan, "joka johtaa yhteiseen puolustukseen, kun Eurooppa-neuvosto yksimielisesti niin päättää".

Jäsenvaltioiden "tulee tukea unionin ulkoista ja turvallisuuspolitiikkaa aktiivisesti ja varauksettomasti uskollisuuden ja keskinäisen yhteisvastuun hengessä".

Näin ollen sanotaan hyvästit omalle ulkopolitiikalle, joka on yksi valtioiden täysivaltaisuuden tärkeimmistä tunnusmerkeistä.

Perustuslain luonnoksen mukaan ulkopolitiikkaa johtamaan tulevat Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja eli presidentti ja EU:n oma ulkoasiainministeri, joka on samalla komission jäsen.

Päätökset yhteisestä turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta tehdään uuden perustuslain mukaan yksimielisesti paitsi silloin jos niitä ehdottavat yhdessä EU:n ulkoministeri ja komissio. Ailloin päätökset tehdään määräenemmistöllä, eikä millään jäsenmaalla ole veto-oikeutta (mutta kolmella suurella maalla yhdessä on).

Ulkoasioista päätetään kuitenkin jäsenmaiden kesken neuvostossa eikä ylikansallisesti komissiossa.

Solidaarisuuslauseke

Perustuslakiin kirjataan erityinen solidaarisuuslauseke, jonka mukaan jäsenmaat sitoutuvat torjumaan "terroriuhan" ja antamaan apua "terrori-iskun sattuessa".

Ennalta ehkäisevän sotimisen periaate tuodaan tällä tavalla uuden EU:n rakenteisiin.

Kollektiivisen puolustuksen lauseke

Solidaarisuusartikla koskee kaikkia jäsenmaita, mutta perustuslain luonnoksessa määritellään myös erityinen rakenteellinen yhteistyö, jossa eivät ole mukana kaikki maat.

Sitä tekevät etujoukkomaat, jotka "täyttävät korkeat sotilaallisia voimavaroja koskevat vaatimukset ja jotka ovat tehneet keskenään tiukempia sotilaallisia sitoumuksia tällä alalla suorittaakseen vaativampia tehtäviä".

Kun "unionissa perustetaan tiiviimpi yhteistyö keskinäisen puolustuksen alalla", se on sitä, että perustuslain ulkopuolelle liitettävään julistukseen tietyt maat kirjaavat keskinäisen puolustuksen lausekkeen.

Perustuslain selitystekstien mukaan sellaisen yhteistyön kautta "halukkaat jäsenvaltiot voisivat jatkaa unionin puitteissa sitoumusta, jonka ne ovat jo tehneet Brysselin sopimuksen V artiklan puitteissa".

Brysselin sopimus on Länsi-Euroopan unionin (WEU) perussopimus.

Vaikka uudenlaista yhteistyötä, joka militarisoi EU:n, ei tehdä EU:n instituutioissa vaan sen ulkopuolisissa (EU-)rakenteissa, etujoukkomaiden käyttöön annetaan EU:n sotilaalliset resurssit sotilaskomiteoineen ja -esikuntineen.

Etujoukkomaat voivat tehdä "vaativampia operaatioita" kuin mihin kaikki ovat valmiita koko unionin nimissä.

Lisäpöytäkirja

Perustuslain lisäpöytäkirjaan kirjattavalla julistuksella muodostetaan EU:n sotilaallisen yhteistyön sisäpiiri.

Suomi joutuu ottamaan kantaa siihen, allekirjoittaako se mainitun pöytäkirjan. Jos Suomi allekirjoittaa julistuksen, siitä tulee liittoutunut maa. Jos Suomi ei sitä allekirjoita, säilyy liittoutumattomuus.

Se sitten, että Suomi ei allekirjoita, olisi ristiriidassa sen Lipposen hallitusten politiikan kanssa, jonka mukaan Suomi pyrkii EU:n sisäpiiriin ja on siihen päästäkseen ollut valmis jopa liittovaltioon.

Kun on mahdollista, että EU:n perustuslaki vie meidät EU:n kautta Natoon, syntyy uusi tilanne. Suomessa Nato-keskustelu mutkistuu.

Meidän on otettava puolustusasioihin kantaa EU:n perustuslain yhteydessä ennen hallituksen uusia turvallisuuspoliittisia selvityksiä, jotka valmistuvat vuonna 2004 niin että hyvin ehditään seuraavassa aallossa Natoon vuonna 2006.

Natoon EU:n kautta

Suomeen pitäisi saada - monen muun EU-maan malliin - kansanäänestys uudesta perustuslaista.

Kun liityttiin vanhaan EU:hun, se tapahtui kansanäänestyksen jälkeen. Nyt on tulollaan uusi liittovaltiomuotoinen EU, ja on perusteltua kansanäänestää Suomen liittymisestä perustuslain kautta uuteen liittovaltioon. Sillä on myös sotaliittoulottuvuus.

Nato-kansanäänestyksen poliittinen eliittimme häviää varmasti. Sitä riskiä se ei siis ota. Sen sijaan EU:n perustuslain hyväksyminen oloissa, joissa sen hylkääminen merkitsisi EU:sta eromaista, on jo kiemuraisempi juttu. Vaikka suurin osa suomalaisista näyttäisi vastustavan sotilaallista liittoutumista, perustuslakikansanäänestys ei yhtä varmasti merkitse sotaliittoutumisen vastustajien voittoa.

Suomea ollaan viemässä Natoon. Kansa torjuu kuitenkin suoran tien.

Vaarallisempi on tämä uusi epäsuorareitti reitti, joka vie meidät sotilaalliseen liittoutumiseen EU:n kautta.

[ Etusivulle | seppanen@kaapeli.fi ]