EU:n perustuslaki ja uskonnot
Esko Seppänen Vapaa-ajattelijoiden liittokokouksessa Järvenpäässä 11.6.2005
EU:lle oli tulossa maallinen perustuslaki.
Paavi, katolilaiset maat ja monet kirkonmiehet vaativat siinä erikseen mainittavaksi Jumalan ja kristinuskon. Ei mainittu.
Mutta eipä ole toisaalta tulossa mainittu perustuslakiakaan, sillä hanke kaatui kansanäänestyksiin Ranskassa ja Hollannissa.
Jumalan lobbarit
Kansainvälinen uutistoimisto AP teetätti toukokuussa 2005 ranskalaisella IPSOS-tutkimuslaitoksella gallupin uskonasioista kymmenessä suuressa maassa.
Sen mukaan Jumalaan uskoi täysin kritiikittömästi (70 %) yhdysvaltalaisista, ja USA:ssa oli vähiten (2 %) ateisteja. Eniten ateisteja oli Ranskassa ja Etelä-Koreassa (19 %).
Uskonnon merkitystä omassa elämässä pidettiin tärkeänä USA:ssa ja Meksikossa (86 %), ja niiden jäljessä tuli Italia (80 %). Vähemmän tärkeäksi uskonto koettiin Ranskassa (jossa sen koki tärkeäksi vain 37 % väestöstä). Englannissa (43 %), Espanjassa (46 %) ja Saksassa (54 %).
Saksassa on vahva kristillisdemokraattinen puolue (CDU/CSU), mutta se ei pyri valtaan ja hallinnoimaan maata uskon asioilla. Saksalaiset uskovat yksityiseen Jumalaan, kun taas USA:ssa Jumala on enemmän yhteisöllinen.
USA:ssa kirkon lobbauksen julkisen vallan asioihin hyväksyi suurempi osa (37 %) kansalaisista kuin missään muualla. Hengellisten johtajien lobbauksen politiikassa pitää hyväksyttävänä vain 12 % ranskalaisista, ja tiukka linja asiaan oli myös Espanjassa (17 %) sekä Saksassa ja Englannissa (20 %)
Perustuslakikonventti
EU:n perustuslain valmistelua varten kutsuttiin koolle vuonna 2001 erityinen valmistelukunta eli konventti. Siinä oli 207 osanottajaa (joista minä olin yksi). Tälle pienelle ja epäedustavalle joukolle oli annettu tehtäväksi kirjoittaa perustuslain luonnos yli puolelle miljardille muulle ihmiselle.
Käytännössä perustuslain luonnoksen sanelivat konventissa suuret jäsenmaat edustajiensa välityksellä. Sen jälkeen ei sitten ollut vaikeuksia saada se hyväksytyksi erityisessä hallitusten välisessä konferenssissa (HVK).
Kun konventti kirjoitti perustuslakiin unionin arvoperustaa, varsinkin katolilaisten maiden (Italia, Espanja, Puola, Irlanti) edustajat halusivat Jumalan kirjattavaksi sen artikloihin.
Sitä haluttiin ensiksikin siksi, että se olisi antanut uskonnolliselle ajattelulle suuremman legitimiteetin eli yleisen hyväksyttävyyden unionissa, jossa uskonnollisella ajattelulla on kansojen keskuudessa suuri merkitys. Sillä tavalla olisi myös tehty vaikeammaksi islamilaisvaltio Turkin ottaminen jäseneksi samaan unioniin ristikansan kanssa, ja turkkilaiset tiesivät sen: he olivat osanottajia ja vastustivat konventissa kristittyjen Jumalan kirjaamista Turkki-yhteensopivaksi tehtyyn perustuslakiin.
Artiklat ja esipuhe
Perustuslakiluonnos koostui valmiina johdannosta ja neljästä osasta. Sen lisäksi siihen oli liitetty myös pöytäkirjoja ja julistuksia.
Artiklat ja kaikki pöytäkirjat ovat aina lainvoimaisia, kun taas johdanto ja julistukset eivät sitä ole.
Jumala ja kristinusko yritettiin aluksi kirjata artikloihin, mutta asia ei mennyt läpi, kun konventissa tavoiteltiin näennäistä yksimielisyyttä. Sen jälkeen uskovaisille olisi riittänyt se, että perustuslain johdantoon olisi kirjattu Euroopan kulttuurien juutalais-kristillinen perusta. Maallisimpiin kansakuntiin kuuluva Ranska (jossa uskovaisista 70 % oli IPSOS-tutkimuksen mukaan katolilaisia) oli tiukka: perustuslakiin ei kuulu mainintaa Jumalasta tai uskonnoista.
Aktiivisesti ajettiin myös ehdotusta, joka olisi johdettu Puolan perustuslaista. Jumala ja kristinusko oli siihen kirjattu seuraavalla tavalla:
"Me Puolan kansa, kaikki tasavallan kansalaiset, sekä ne, jotka uskovat Jumalaan totuuden, oikeuden, hyvän ja kauniin lähteenä, kuten myös ne, jotka eivät jaa tätä uskoa mutta kunnioittavat niitä yleismaailmallisia arvoja jotka perustuvat muihin lähteisiin; tasa-arvoisina oikeuksissa ja velvollisuuksissa yhteistä hyvää - Puolaa - kohtaan, kiitollisuudenvelassa esi-isillemme heidän työstään, heidän taistelustaan suurin uhrauksin saavutetun itsenäisyyden puolesta, kansakunnan kristilliseen perimään ja yleismaailmallisiin inhimillisiin arvoihin juurrutetusta kulttuurista..."
Johdannon kirjoitti viime kädessä puheenjohtajamaa Irlanti. Perustuslakiluonnoksessa se sai siinä muotoilun, jonka mukaan jäsenvaltiot ”hakevat innoituksensa Euroopan kulttuurisesta, uskonnollisesta ja humanistisesta perinteestä, josta kehittyneitä yleismaailmallisia arvoja ovat ihmisen loukkaamattomat ja luovuttamattomat oikeudet sekä vapaus, kansanvalta, tasa-arvo ja oikeusvaltioperiaate”.
Päädyttiin siihen, että jäsenvaltioiden valtiofilosofiset taustat ovat niin erilaiset, ettei kristinuskoa voi mainita yhteisessä perustuslaissa.
Perustuslakiluonnos
Perustuslain I osa on yleistä ja III osa erityistä asiaa.
Voidaan jälkikäteen arvioida, että konventti teki virheen, kun se kirjoitti EU:n perustuslaiksi tiiliskiven kokoisen kirjan (jossa oli suomen kielellä 482 sivua). USA:kin on tullut yli 200 vuotta toimeen alle 20 sivun perustuslailla.
Ilman laajaan III osaan kirjoitettua kapitalismin pakkopullaa, joka koettiin monissa maissa hyökkäykseksi sosiaaliturvavaltiota ja julkisia palveluja vastaan, eurokraateilla olisi ollut suurempi mahdollisuus saada perustuslakiluonnos hyväksytyksi myös Ranskassa ja Hollannissa.
Unionin arvot kirjattiin I osan 2. artiklaan seuraavalla tavalla:
"Unionin perustana olevat arvot ovat ihmisarvon kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo, oikeusvaltio ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen. Nämä arvot ovat jäsenvaltioille yhteisiä yhteiskunnassa, jonka ominaispiirteitä ovat moniarvoisuus, suvaitsevaisuus, oikeudenmukaisuus, yhteisvastuullisuus ja syrjinnänvastaisuus."
Pöytäkirjasta (27-28.2.2003) saa hyvän kuvan siitä, miten asia oli esillä konventissa:
"Keskustelu uskonnollisia arvoja koskevan viittauksen mahdollisesta sisällyttämisestä tekstiin oli vilkasta. Useat valmistelukunnan jäsenet kannattavat tällaista mainintaa 2 artiklassa. He pitävät sitä tarpeellisena, jotta pidettäisiin mielessä yhteisten arvojen perustat. Nämä jäsenet katsoivat, että pitäisi olla mahdollista valita sanamuoto, jossa ketään ei syrjitä. Useita erilaisia sanamuotoja on esitetty. Useat muut jäsenet ilmoittivat päättäväisesti vastustavansa tällaista ehdotusta riippumatta sen sanamuodosta..."
Kirkkojen ja ei-tunnustuksellisten järjestöjen yhtäläinen asema turvattiin 51. artiklassa seuraavalla tavalla:
"1. Unioni kunnioittaa sitä asemaa, joka kirkoilla ja uskonnollisilla yhdistyksillä tai yhdyskunnilla on kansallisen lainsäädännön mukaisesti jäsenvaltioissa, eikä puutu siihen.
2. Unioni kunnioittaa myös elämänkatsomuksellisten ja ei-tunnustuksellisten järjestöjen asemaa.
3. Unioni käy avointa ja säännöllistä vuoropuhelua näiden kirkkojen ja järjestöjen kanssa tunnustaen niiden identiteetin ja erityisen tehtävän."
Perusoikeuskirja
Perustuslakiluonnoksen II osaan liitettiin sellaisenaan vuonna sen valmistelua varten kootussa konventissa vuonna 1999 hyväksytty "perusoikeuskirja". Siihen oli kirjattu unionin kansalaisten oikeuksia, vapauksia ja velvollisuuksia.
Tämä asiakirja ei ollut erityisen radikaali. Sitä valmistellut konventti sai vain kopioida valmiita kansainvälisiin sopimuksiin ja EU-lainsäädäntöön jo aikaisemmin kirjattuja oikeuksia. Konventti ei saanut keksiä yhtään uutta sellaista oikeutta, jota jäsenmaat eivät olleet aiemmin hyväksyneet.
Tähän asiakirjaan, joka otettiin lähes sellaisenaan - eli muutamin Englannin vaatimuksesta tehdyin heikennyksin - perustuslain II osaksi, oli kirjattu ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus (perustuslain artikla 71) seuraavalla tavalla:
"Jokaisella on oikeus ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapauteen. Tämä oikeus sisältää vapauden vaihtaa uskontoa tai vakaumusta ja vapauden tunnustaa uskontoa tai vakaumusta joko yksin tai yhdessä muiden kanssa julkisesti tai yksityisesti jumalanpalveluksissa, opettamalla, hartaudenharjoituksissa ja uskonnollisin menoin."
Oikeuksien ja vapauksien vastapuoli on syrjintä. Syrjintäkielto oli kirjoitettu II osaan (artikla 81) näin:
"1. Kielletään kaikenlainen syrjintä, joka perustuu sukupuoleen, rotuun, ihonväriin tai etniseen taikka yhteiskunnalliseen alkuperään, geneettisiin ominaisuuksiin, kieleen, uskontoon tai vakaumukseen, poliittisiin tai muihin mielipiteisiin, kansalliseen vähemmistöön kuulumiseen, varallisuuteen, syntyperään, vammaisuuteen, ikään tai sukupuoliseen suuntautumiseen tai muuhun sellaiseen seikkaan."
Sekä I että II osan artikloihin oli uskonto kirjattu sangen neutraalilla tavalla.
Johtopäätökset
Perustuslaissa, joka ei Ranskan ja Hollannin äänestysten jälkeen ole tulollaan (ainakaan nykyisessä muodossa), ei ollut mitään sellaista vinoumaa uskontojen suuntaan, että se olisi pitänyt sillä perusteella hylätä.
Pikemminkin sen olivat hylkäämässä uskovaiset, jotka eivät saaneet rakasta Jumalaansa kirjatuksi unionin arvopohjaan.
Ranskan kansanäänestyksessä perustuslaki hylättiin ennen muuta vasemmiston EI:n pohjalta: se koettiin hyökkäykseksi julkisen vallan varustamia hyviä julkisia palveluja vastaan. Sitä täydensi oikeiston EI, joka piti sisällään Turkki-vastaisen kannanoton kristinuskon puolesta ja islamia vastaan.
Hollannissa ääriuskovaiset lahkot vastustivat perustuslakia liian maallisena, mutta heidän osuutensa ei ollut ratkaiseva. Heitä oli ehkä saman verran kuin eläintensuojelijoita, jotka äänestivät perustuslakia vastaan sillä perusteella että se salli rituaaliteurastuksen, hanhien pakkosyötön ja espanjalaiset härkätaistelut. Hollannissa perustuslaki kaatui ennen muuta raha-asioihin ja vallansiirtoon suurten maiden hyväksi - ja Turkin jäsenyyteen maahanmuuttouhkan mutta ei islam-uhkan takia.
| 