Euroopan unionin perustuslaista ja EU:n uudelleen perustamisesta

Euroopan parlamentin jäsen Esko Seppänen Turun yliopiston poliittisen historian opiskelijoiden vuosijuhlassa 16.11.2002

EU:ssa valmistellaan supersopimusta, jota arkikielellä kutsutaan perustuslaiksi ja jolla siirretään historian romukoppaan kaikki vanhat EU-sopimukset. Se tapahtuu ns. tulevaisuus- eli perustuslakikonventissa. Olen yksi niistä, jotka sitä tekevät. Edustan valmistelussa europarlamenttia.

Konventissa on jäsenmailla ja jäsenhakijamailla 105 varsinaista jäsentä ja 102 varajäsentä. Kaiken kaikkiaan meitä valmistelukuntalaisia on 207.

Tämä pienen pieni etujoukkoeliitti valmistelee perustuslakia EU:n ensimmäisen laajenemisvaiheen toteutuessa 430 miljoonalle ja Turkin tullessa mukaan puolelle miljardille muulle EU-kansalaiselle.

On ollut tiukka seula nimettäessä konventin jäseniä. Sen läpäisi vain puolen tusinaa sellaista varsinaista edustajaa, jotka eivät halua tehdä EU:sta nykyistä keskusjohtoisempaa liittovaltiota. Minä olen valtioliittolainen erotukseksi liittovaltiolaisista.

Liittovaltiolaisilla on konventissa täydellinen hegemonia. Mitä pienempi on joukko, sitä vähemmän edustava se on.

Suomella ei ole lainkaan edustusta perustuslakikonventin puhemiehistössä eikä sihteeristössä, jotka julkistivat lokakuun lopussa sen perustuslain luurangon, jonka ympärille tuotetaan kevään aikana lihat. Valtaa on saada kirjoittaa sellainen pohjapaperi.

Puheet siitä, että Suomen pitää mennä EU:hun, jotta voisimme "vaikuttaa" olemalla päätöksenteon sisäpiirissä, ovat osoittautuneet katteettomiksi. Me emme voineet vaikuttaa siihen, millaisen perustuslakiluonnoksen muut meille kirjoittivat.

Monimutkaisten oikeudellisen ongelmien takia saattaa käydä niin, että perustuslain voimaansaattaminen pakottaa perustamaan EU:n uudelleen. Se EU, jossa olemme jäseniä, lakkaa, ja tilalle tulee uudenlainen liittovaltio. Jos tulee perustuslaki, EU ei ole ennen sitä ja sen jälkeen entinen EU. Perustuslaki tekee siitä valtion. Se halutaan ristiäkin uudelleen. Tarjolla ovat nimet Euroopan Yhdysvallat, Yhdistynyt Eurooppa ja Euroopan yhteisö.

Nimet puhuvat puolestaan. Tässä projektissa ei lisätä meidän itsenäisyyttämme ja täysivaltaisuuttamme.

Luonnos perustuslaiksi on määrä saada valmiiksi ensi vuoden kesäkuussa, mutta jo nyt on alettu puhua siitä, että kaikkien jäsenmaiden on se pakko hyväksyä. Se, joka ei hyväksy, erotetaan klubista. Eurolandian maat, joissa on käytössä euro, joutuvat silloin vaihtamaan liittovaltiorahan takaisin omaan rahaan.

Äkkipäätä ajatellen euroskeptikon ja eurorealistin korvissa tällainen uhkailu kuulostaa ihan hyvältä. Jos ei hyväksytä perustuslakia ja liitytä Euroopan Yhdysvaltoihin, päästään eroon EU:sta ja saadaan markka takaisin.

Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen.

Pidän selvänä, että jos emme hyväksy perustuslakia emmekä mene mukaan Yhdistyneeseen Eurooppaan, eroaminen kostetaan. Meistä on tehty riippuvaisia EU:n ns. yhteismarkkinoista, ja eroamisen tapauksessa meiltä menisi markkinat alta. Näkymätön käsi ohjaisi pääomia ottamaan näkymättömät jalat alleen, ja se olisi kansakunnallemme ylitsekäymätön taloudellinen ongelma. EU:sta ei pidä erota yksin, ja olisi hyvä ainakin Ruotsin olla mukana.

Jos Yhdistyneeseen Eurooppaan liittymisestä tulee Suomessa kansanäänestys, tarjolla ei ole yhtään hyvää vaihtoehtoa. En halua perustuslakia, joka tuo meille uuden keskusvallan. Toisaalta en uskalla myöskään haluta Suomen erottamista EU:sta, koska se hajottaa kansakunnan. Siinä tilanteessa rationaalisin vaihtoehto lienee boikotoida kansanäänestä. Jos äänestyksessä ei ole todellista vaihtoehtoa, poliittiselta eliitiltä, joka on tuottanut tämän vaihtoehdottomuuden, on vietävä legitimiteetti valtaan.

Tulevan perustuslain on oltava sellainen, että suurten maiden kansalaiset hyväksyvät sen. Sen takia sen pitää olla sellainen, että se suosii isoja maita. Siltä pohjalta ne saattavat vaatia asiasta eurokansanäänestystä, jossa jokaisella EU-kansalaisella on yksi ääni. Tämä kuulostaa demokraattiselta, mutta ei sitä ole. EU:n laajuisessa kansanäänestyksessä suurten maiden kansalaiset hyväksyisivät pienille kansoille suuria maita suosivan perustuslain.

Puhutaan Euroopan perustuslaista, vaikka EU ei ole koko Eurooppa. Se, että EU-laiset käyttävät EU:sta nimitystä Eurooppa, on väärin niitä eurooppalaisia kohtaan, jotka eivät halua tai pääse unionin kansalaisiksi. Eurooppa kuuluu myös heille, ja he kuuluvat Eurooppaan.

Ei ole Euroopan tai EU:n kansaa. Kukaan ei voi olla europatriootti. Eurooppa tai EU ei ole kenenkään isänmaa.

Jos pöyhitään historian roskatynnyreitä, Euroopan menneisyydestä löytyy orjuuden lisäksi valloitussotia, ristiretkiä, siirtomaaherruutta ja keskitysleirejä. Kaikki ne ovat osoituksia ihmisluonteen varjopuolista. Uskonnon, hallitsijan tai jonkun opin nimeen vannoen on poljettu ihmisoikeuksia ja riistetty kanssaihmisiltä vapaus oman elämän hallintaan. Euroopan historiasta voidaan kirjoittaa kristinuskon, kapitalismin ja kommunismin mustia kirjoja, mutta on vasta Euroopan kommunismin musta kirja.

Ne, jotka ovat eniten EU-laisia, muistavat muistuttaa siitä, miten EU on estänyt sodat Euroopassa. Minun on kuitenkin vaikea uskoa, että olisi syttynyt Eurooppa-sota, vaikka EU olisi ollut vain sellainen taloudellinen yhteisö, millaiseksi se alun perin perustettiin. En myöskään usko, että sodan torjuntaan tarvitaan aseeksi poliittisen yhdentymisen syventämistä, mitä on EU:n liittovaltioiminen ja sen militarisoiminen.

Ne, jotka haluavat tehdä EU:sta poliittisen unionin, uskovat saman politiikan olevan hyvää kaikille. Yhdenmukaisuuden ja poliittisen samanlaisuuden vaatimus tuhoaa sen, mitä minä pidän kansojen rikkautena ja eurooppalaisten ihmisten luovuuden lähteenä: erilaisuuksien ja moninaisuuden Euroopan, kansakuntien Euroopan.

Kaikki, mitä EU:ssa on tehty, ei ole tehty väärin. EU ei ole mikään ilmestyskirjan peto eikä vapaamuurareiden peitejärjestö.

Syntyy kuitenkin täysinuusi tilanne, kun perustuslain myötä EU:sta tulee valtio, liittovaltio.

Se ei tule - niin kuin ennen luulimme - perinteisellä yhteisömetodilla, siis sillä tavalla että siitä päätetään EU:n omissa elimissä. Nyt se on tulollaan - yllättävää kyllä - hallitusten välisellä metodilla. Uusi keskusvalta on isojen maiden valta, joka voi olla ei-paikka.

Ollaan yleisesti sitä mieltä, että EU:n perussopimukset muodostavat sellaisen 85 000 sivun säännösviidakon, että jos sinne joutuu, sieltä ei selviä eksymättä ulos. Säännökset ovat monimutkaisia ja epäselviä. Usein ne on kirjoitettu eri kielillä muotoon, jossa ne ovat olleet kaikkien hyväksyttävissä. Ne voivat olla eri kielillä erilaisia, minkä lisäksi samat sanat eivät aina merkitse samaa eri kielillä. Italialainen kirjailija Umberto Eco sanookin, että Euroopan yhteinen kieli on käännös.

Jos halutaan vallata maa, on vallattava sen kieli. Jos pystytään muuttamaan hallinto- ja komentokieltä, muutetaan myös ihmistä. Tärkeää ei kuitenkaan ole se, millä kielellä puhutaan vaan mitä sanotaan. Perustuslain valmistelussa on nyt muodon ylivaltaa sisältöön.

Federalistit haluavat perustuslain, jolla vahvistetaan keskusvaltaa, militarisoidaan EU:ta, luodaan uusia keskusvallan riittejä, symboleita ja tunnusmerkkejä. EU:n lipussa on "sinistä taivasta vasten kahdentoista kultaisen tähden muodostama ympyrä, joka kuvastaa Euroopan kansojen yhteyttä. Tähtien lukumäärä on vakio: kaksitoista on täydellisyyden ja yhtenäisyyden symboli." On varottava sellaisia politiikan tekijöitä, joiden tavoitteena on täydellisyys ja täydellinen yhtenäisyys.

Liittovaltiohenkisyyden eli federalismin suhteen ei ole perinteistä poliittista jakoa oikeaan ja vasempaan. Suhde liittovaltioon määrittyy usein sen mukaan, ollaanko isosta vai pienestä maasta. Valtioliiton luulisi olevan pienelle maalle itsenäisempi vaihtoehto kuin liittovaltion, mutta Paavo Lipponen tuntuu olevan toista mieltä, ja hänen mielensä on Suomen mieli mutta ei Suomen kieli; perustuslakikonventin työryhmissä on käytössä vain Englannin ja Ranskan kielet. Erään toisen federalistisen maan pääministeri sanoo Suomea Euroopan federalistisimmaksi maaksi.

Pienten ja suurten maiden tasa-arvon näkökulmasta on vaadittava laillisuuden toteutumista kaikessa päätöksenteossa. Politiikka ei saa ylittää oikeudellisia rajoja. Jotta pienessä maassa voidaan välttää alistaminen suurten maiden poliittisen mielivallan alaisuuteen, yhteisön kaikilla toimilla täytyy olla tiukka laillinen perusta. Muuten rapautuu oikeusvaltio ylikansallisella tasolla. On ylikansallista juridiikkaa - mutta ei demokratiaa.

Perustuslaki halutaan valmiiksi ennen vuoden 2004 kesäkuun europarlamenttivaalia. Eurovaalit, joissa Euroopan parlamentti saa uuden satsin federalisteja enemmistökseen, halutaan tulkita EU-kansalaisten kannanotoksi poliittisen liiton puolesta. Se, että federalistinen hegemonia jatkuu europarlamentissa, on ennalta selvää. Puolueet ovat federalistisempia kuin kansalaiset. Kun lähes kaikissa muissa EU-maissa on puhdas listavaali, joka antaa puolueille monopolin valita meppinsä, eurovaalit tuottavat vaalijärjestelmän myötävaikutuksella aina hegemonian liittovaltiomielisille.

Vaalijärjestelmästä johtuen tiedetään jo useita kuukausia ennen europarlamentin vaalia 70-80 % niiden henkilöiden nimistä, jotka vaaleissa valitaan mepeiksi.

Mitä isompi on valtakunnan koko, sitä vähemmän on tilaa demokratialle. Ja jos toteutuu vielä puolueiden puolueiden eli europuolueiden tahto, europarlamentin jäsenet valitaan ylikansallisilta listoilta. Silloin eivät EU-kansalaiset voi ottaa kantaa siihen, ketkä heitä edustavat ja mistä maista.

Onko demokratia mahdollista kokonaisen maanosan tasolla niin erilaisissa oloissa kuin on Eurooppa? Kuuluuko demokratia vain pieniin kansallisvaltioihin? Jos kuuluu, omasta demokratiastamme ei kannata luopua minkään ylikansallisen ei-demokratian hyväksi.

Demokratiaa ei voida luoda tyhjästä, vaan se on historiasidonnaista. Se on vapautta yhden opin vallasta, eikä se ole korkean tai korkeimman johdatusta. Ei ole absoluuttista, ainoaa eikä oikeaa demokratiaa eikä sille standardimallia. Kestävää demokratiaa ei tehdä ylhäältä alas eikä tuotu demokratia toimi: tuontidemokratialla rikotaan historiasidonnaiset instituutiot.

Demokratia on asioiden yhteistä valmistelua ja suvereenisuutta päättää omista asioista. Se on myös yhteinen kieli ja arkitajunta. Toimivan demokratian taustalla täytyy olla elämänmuoto, joka perustuu riittävän yhtenäiseen kulttuuriin.

Perustuslaki määrittää tulevaisuudessa EU:n jäsenvaltioiden poliittisen olemuksen. Se antaa kansakunnille ja kansalaisille ylhäältä alas uudet avaimet yhteisönsä itsetuntemukseen. Konventissa Eurooppa-kansalaisille tuotetaan sellaista uutta keinotekoista itseyttä, jota nämä eivät ole välttämättä huomanneet itse haluta. Jotta syntyisi uusi euroidentiteetti, keskusvallan uusilta alamaisilta, jotka ovat kansallisvaltioiden täysivaltaisia kansalaisia, pitää riisua kansallinen identiteetti.

Oman yhteisöllisen (mutta ei aina kansallisen) itsetuntemuksen säilyminen ja identiteettiturva ovat monille ihmisille tärkeitä oman elämän rakennuspuita. Monilla identiteetti kiinnittyy kansallisvaltioon.

Itsenäisen valtion tunnusmerkkejä ovat oma raha, oma sotaväki ja omat lait.

EU:ssa on jo liittovaltioraha, euro. Tulollaan on euroarmeijakin. Ja mitä lainsäädäntöön tulee, uudet puitepäätökset ovat salakavala tapa yhtenäistää lakeja. Jäsenmaiden ministerit tekevät neuvostoissa puitepäätöksiä, jotka eivät ole suoranaista EU-lainsäädäntöä. Puitepäätös ei ole EU-oikeutta. Se ei ole asetus eikä direktiivi Se on poliittinen velvoite jäsenmaille tehdä niin kuin muutkin tekevät.

Näitä jäsenmaita velvoittavia poliittisia lakeja neuvostot säätävät julkisuudelta salaa, suljettujen ovien takana. Asiakirjatkin ovat usein salaisia. Jos toimittaisiin vastaavalla tavalla Suomen eduskunnassa, oikeusoppineet nousisivat barrikadeille eduskuntatalon edessä.

Konventtilaisena olen ollut mukana puolustustyöryhmässä, jossa uutta unionia militarisoidaan. Halutaan lisää rahaa aseisiin. Halutaan ottaa käyttöön ns. konvergenssikriteerit, joiden mukaisesti maita vaaditaan kasvattamaan ase- ja varustelumenojaan samassa tahdissa muiden kanssa. Perustuslakiin halutaan kirjoittaa raamit EU:n omalle puolustukselle.

Vuonna 2003 alkaa toimintansa euroarmeija, jonka toimialue on koko maapallo. Suomalaiset ovat luvanneet sen käyttöön 2000 sotilasta. Tulevia euroarmeijalaisia koulutetaan jo kasarmeissamme. Meidän pojat eivät kuitenkaan ehdi hyökkäämään vielä ensimmäisessä sodassa Irakin öljystä, mutta seuraaviin ehditään. Kriisinhallintatehtävät voivat olla myös sotaa, ja EU:ssa puolustus on myös hyökkäystä. Kriisinhallinta voi juridisestikin olla hyökkäystä.

Miksi tätä kaikkea tehdään?

EU:sta halutaan supervalta, ja sitä varten tarvitaan supervaltion rakenteet. Tätä on pohdittava avoimesti. Haluammeko me Euroopasta - eli EU:sta - supervallan, joka alkaa kilpailla voimassa ja vallassa USA:n kanssa?

Julkisessa keskustelussa aihe on ollut tabu. Muistetaan aina vakuuttaa uskollisuutta USA:lle ja kohtalonyhteyttä sen kanssa.

Tulee pohdittavaksi ajatus, mitä tehdä miehittäjävalta USA:lle Euroopassa. Otetaanko vai jätetäänkö?

USA:lla on kaikkien tilojen täyshallinta. Se hallitsee suvereenisesti maata, meriä, taivasta, avaruutta ja informaatiota. Vain Eurooppa voi olla sille vastavoima. Vain Eurooppa voi näyttää muille tietä USA:n vallasta vapaaseen tilaan. Se vaatii kuitenkin lisää omia atomipommeja, lisää palkkasotilaita, lisää avaruuden valloitusta, lisää omaa tiedonvälitystä ja muuta omaa hömppää sekä turvatun energian ja raaka-aineiden saannin.

Haluammeko me sellaiseksi suurvallaksi?

Sillä voi olla kallis hinta, jos sitä mitataan yksilönvapauksina, monikulttuurisuutena ja ihmisten hyvänä sosiaalisena vointina. Supervallan sotilaallisen varustautumisen maksavat köyhät eivätkä rikkaat.

Se, mitä EU päättää puolustusteollisuusyritysten tulevaisuudesta, on yhteisön USA-suhteille mitä perustavanlaatuisin asia. Otetaan kantaa siihen, onko "Euroopalla" voimaa luoda itsenäinen (USA-vapaa) puolustus, vai jäädäänkö sotilasteknologiassa USA:n armoille. Samalla se merkitsee jälleenjäämistä myös siviiliteknologiassa.

Jos EU päättää itse alkaa sotilaallis-teolliseksi kompleksiksi, USA eristyy muusta maailmasta. Eristyneestä jättiläisestä, joka syö luonnonvaroja muiden pöydästä, saattaa tulla muille vaarallinen. USA:n presidentillä on käytössään täystuhoa.

Kun järjestelmä edustaa voimaa ja valtaa, vapaiden kansalaisliikkeiden on edustettava vastavoimaa ja vastavaltaa. Puolueista ei siihen näytä olevan. Ne ovat poliittisia kirkkoja valtiossa, kirkkoja keskellä Eurooppa-kylää. Federalismi on EU:n valtionuskonto.

Suomessa olisi alettava puhua asiaa.

[ Etusivulle | seppanen@kaapeli.fi ]