Siimekselle taistelujoukoista
HS 19.9.2004
Vasemmistoliiton puoluekokouksessa toukokuussa
Suvi-Anne Siimes puolusti EU:n taistelujoukkoja ja
Suomen osallistumista niihin. Nyt hän jatkaa (HS
12. 9) kyseisellä linjalla, jonka kannatusta ei
kokouksessa mitattu "ajanpuutteen" takia.
EU:n turvallisuus- ja
puolustuspolitiikan yksiselitteinen tavoite on yhteinen
puolustus.
Sitä varten on EU:n perustuslakiin kirjattu samanlaiset
turvatakuut kuin Naton perussopimuksessa.
Puolustusvoimiemme komentajan mukaan ne edellyttävät
Suomelta Nato-jäsenyyttä. EU:lle ei rakenneta mitään
omapuolustusta vaan Nato-yhteensopiva puolustus, ja
tässä kaikessa on kyse myös Natosta.
Puolustus on EU:ssa myös
kriisinhallintaa. Se voi olla myös hyökkäystä
silloin, kun EU panee toimeen rauhaan pakottamista
rajojensa ulkopuolella.
Siimes ottaa
kirjoituksessaan epäsuorasti kantaa sekä EU:n yhteisen
puolustuksen että myös yhteisen hyökkäyksen
puolesta. Hyökkäysoperaatioiden pitää hänen
mukaansa olla laillisia, kun taas Vanhasen hallitus on
valmis luopumaan laillisuudesta valmistellessaan
rauhanturvalain muutosta niin että Suomi voi osallistua
myös laittomiin operaatioihin ilman YK:n mandaattia.
Siimeksen ajattelu on
kovasti ristiriidassa europarlamentin vasemmistoryhmän
(GUE/NGL) linjausten kanssa. Ryhmäämme kuuluu 14 maan
edustajia, ja meillä ollaan yksissä tuumin rauhan ja
hyvän sosiaaliturvan puolella. Ollaan sotia, Natoa
sekä amerikkalaista fundamentalismia ja totalitarismia
vastaan, eikä haluta Euroopan käyvän kaukomailla
öljy- ja muita sotia maapallon luonnonvaroista.
Euroarmeija ei ole vasemmistolainen unelmatehdas,
eivätkä EU:n aseet ole mitään rauha- tai
ihmisoikeusaseita. Siksi eurotoverimme sanovat ei EU:n
militarisoimiselle perustuslailla.
Suomi on pidetty ulkona
kansainvälisistä konflikteista, ja liittoutumattomuus
on ollut kansanviisautta, joka on suojannut meitä myös
terrorismilta: meille ei kosteta.
Kun Siimes haluaa Suomen
varustavan taistelujoukkoja, hän haluaa muuttaa sitä
sotilaallista suuntautumista, jossa puolustetaan omaa
maata, mutta vain oman maan rajojen sisällä, ja jossa
osallistutaan hyvään rauhanturvaamiseen mutta ei
pahaan rauhaan pakottamiseen.
Kysymys on perustavaa
laatua olevasta vasemmiston itsetuntemuksesta. Siksi
soisinkin Siimeksen mittauttavan sotilaallisen linjansa
puolueessaan jäsenäänestyksellä. Viime kädessä
kysymys on – ja jäsenäänestyksen kysymys pitäisi
niin muotoilla – EU:n perustuslaista, joka pitää
sisällään pääosan siitä, mitä Siimes ajaa. Jos
hän yhtäällä kannattaa kansanäänestystä Suomessa
EU:n perustuslaista (sanoakseen sille kyllä), olisi
johdonmukaista, että hän toisaalla kannattaisi
puolueensa kannanottoa samaan asiaan
jäsenäänestyksellä.
Siimeksen argumentti on
ollut, että taistelujoukoista ovat muut jo
päättäneet ja että nyt voi enää päättää niiden
käytöstä. Eduskunta ei kuitenkaan ole vielä
päättänyt Suomen osallistumisesta, ja asia on aidosti
auki.
Sitä paitsi vastarinta
EU:n ja hallituksen – ja eduskunnankin –
päätöksiä kohtaan kuuluu demokratiaan, ja erityisen
suotavaa se on rauhan puolesta EU:n yhteisiä sota- ja
hyökkäystoimia vastaan. Mitä jää vasemmiston
ideasta jäljelle, jos sen johtajat hyväksyvät
varustautumisen hyökkäyksiin muihin maihin?
|
