Lipponen antoi luvan sanoa ruman sana niin kuin
se on - liittovaltio.
Ja käsky käy: "On sitouduttava yhteiseen
hankkeeseen"
Turun Sanomat 18.11.2000
Syksyn alussa Euroopan nuoriso-orkesterin konsertissa
Brysselissä soitettiin Ludwig van Beethovenin 9.
sinfonian pohjalta sovitettu Euroopan hymni.
Kun musiikki alkoi, pääkomissaari Romano Prodi ja muut
eturivin miehet ponnahtivat pystyyn. He toimivat ikään
kuin olisi soitettu EU:n kansallislaulua!
EU ei ole kansa tai valtio, jolla voisi olla oma
kansallislaulu. Kysyinkin heti seuraavana päivänä
virallisesti komissiolta, miksi herrat nousivat pystyyn.
Pääkomissaari vastasi minulle, että hänen mielestään
"on aivan paikallaan, että Eurooppa-hymni esitetään
tietyissä toimielinten (myös Euroopan parlamentin)
tilaisuuksissa, ja että komission jäsenet, kuten
muutkin kansalaiset niin halutessaan, nousevat seisomaan
osoittaakseen sitoutumistaan yhteisen hankkeeseen".
Se erottuu joukosta, joka ei nouse ja joka ei osoita
sitoutumistaan. Yleensä ei haluta erottua joukosta.
EU-kansalaisia alamaistetaan yhteisön symbolein.
Keskusvalta tuottaa yhteisiä tunnuksia, joilla lauma
kasataan poliittisesti yhteen ja joilla luodaan
EU-identiteettiä. Uusi valta kutsuu EU:ta - rohkeasti
ja väärin perustein - Euroopaksi ja on varannut sanan
"eurooppalainen" yksityiskäyttöönsä.
Kun pääministeri Paavo Lipponen tunnustautui
liittovaltiomieheksi, hänen ei pitäisi alkaa heti
selitellä, ettei hän tarkasti ottaen tiedä, mikä on
liittovaltio. Hänen Brüggen puheensa osoitti, että hän
kyllä tietää.
Liittovaltio on valtioliitto, jossa käytetään
ylikansallista valtaa. Kaikkien on noudatettava yhteisiä
päätöksiä, joita tehtäessä maat ovat eriarvoisia:
isoilla mailla on iso ja pienillä mailla pieni äänimäärä.
Liittovaltiossa kansallisvaltiot menettävät täysivaltaisuutensa
keskusvallalle, joka ei ole yksi maa. EU:ssa se on
Saksa-Ranska akselivaltioineen.
Liittovaltio on vallansiirtoprojekti kotimaasta
ulkomaille. Se ei ole mikään demokratia- tai
tasa-arvo-projekti.
Liittovaltiolla on liittovaltion laulu (Euroopan hymni),
lippu, raha (euro), oikeusistuin (EY-tuomioistuin),
yhteisölait (85 000 sivua direktiivejä), poliisi
(europol), sotaväki (kriisinhallintajoukot eli
euroarmeija), poliittinen koneisto (europarlamentti,
-puolueet ja -puoluetuki) ja perusoikeuskirja.
Kun EU:lle hyväksytään Nizzassa perusoikeuskirja, se
on perustuslain alkio. EY:n tuomioistuin nimittäin
alkaa lukea sitä ja tulkita sitä kuin perustuslakia,
ja silloin se on perustuslaki.
Se on valmisteltu elimessä, jossa oli kustakin jäsenmaasta
1 hallituksen ja 2 parlamentin edustajaa sekä 16
Euroopan parlamentin yhteisöllistä edustajaa ja 1
komissaari. Tämän joukon "kvasienemmistöllä"
hyväksymästä asiakirjasta ei 370 miljoonaa
kansalaista edustavissa jäsenmaiden parlamenteissa saa
muuttaa edes yhden pilkun paikkaa.
Suomessa edustuksellista parlamentarismia on totuttu pitämään
demokratiana, mutta tämä valmistelu on jyrkässä
ristiriidassa sen kanssa. Jos on tällainen yhteisöllinen
päätöksenteko, pienten maiden on mahdotonta
puolustautua sitä vastaan.
EU:ssa kaikki federalistit haluavat päätöksenteon
pohjaksi yhteisömetodin. Se on sitä, että päätökset
EU:n kehittämisestä tehdään EU:n elimissä eikä jäsenmaissa.
Federalistit haluavat, että komissio olisi
liittovaltiohallitus, joka nauttisi europarlamentin
luottamusta.
Jos komissio olisi hallitus, siellä tehtäisiin
enemmistöpäätöksiä ilman että yhdelläkään
komissaarilla on veto-oikeus. Hallitustenvälisessä
yhteistyössä jäsenmailla sen sijaan on veto-oikeus
joissakin tärkeissä asioissa Nizzan jälkeenkin,
vaikka Suomi on ollutkin valmis luopumaan siitä jopa eräissä
ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksissä.
Jos me saamme Nizzassa pitää oman komissaarin, se
tarkoittaa, että me emme saa mitään lisää, mutta
meiltä ei oteta pois sitä, mikä meillä jo on. Sen
vastineeksi, että on komissaari, hallituksemme on hyväksymässä
sen, että isojen maiden äänimäärää neuvostossa
lisätään ja käyttöön otetaan niitä suosiva
kaksoisenemmistömenettely: määräenemmistöön
vaaditaan sekä äänten että asukkaiden enemmistö.
Samalla määrävähemmistökynnys alenee suurille
maille. Suomen edustajien määrää europarlamentissa
ollaan niin ikään suostumassa vähentämään.
Lipposen ja Helsingin Sanomien mukaan vahva ja itsenäinen
komissio palvelee parhaiten pienten maiden etua.
Pienet maat eivät kuitenkaan ole aina samaa mieltä,
eivätkä varsinkaan, jos niillä on erilaiset edut.
Oman komissaarin ja muiden pienten maiden komissaarien
saaminen samalle puolelle ajamaan omaa asiaa on
mahdotonta. Jokainen komissaari on antanut virkavalan,
jonka mukaan hän ei aja minkään maan etua, ja suuret
maat osaavat aina hajottaa pienten maiden
yhteisrintaman.
Kun Lipponen tekee liittoumaa eli eräänlaista
Benefinluxia, on muistettava, että Benelux-maat
turvaavat etujaan liittovaltion hengessä. Ne edustavat
naapuruutta, tasapainoa ja rauhantilaa Saksan ja Ranskan
kesken. Jos tehdään liitto niiden kanssa, etsitään
ystäviä kaukaa. Lähempänä olisivat pohjoismaat eli
valtioliittomaat.
Lipposen ensimmäisen hallituksen ohjelmaan oli kirjattu
tavoite, jonka mukaan Euroopan unionia pitää kehittää
itsenäisten valtioiden yhteenliittymänä. Se otettiin
pois Lipposen toisen hallituksen ohjelmasta. Sillä
tavalla tehtiin tilaa kannanmuutokselle, jonka Lipponen
esitti Brüggessä.
Toiseenkin linjantarkistukseen varauduttiin Lipposen
toisen hallituksen ohjelmassa. Siitä on jätetty pois
edellisen hallitusohjelman kohta, jonka mukaan Suomi
nojaa itsenäiseen puolustukseen. Se, että
hallitusohjelmaa muutettiin, oli ns. NATO-optio.
Suomesta tehdään nyt sotilaallisesti
NATO-yhteensopivaa (asevoimat natotetaan, hallitus säilyy
liittoutumattomana), ja varsinainen NATO-jäsenyys tulee
vasta myöhemmin poliittiseksi välttämättömyydeksi
EU:n rakenteiden kautta.
EU:ta militarisoidaan. Sitä varten unionissa otetaan
vuonna 2003 käyttöön kollektiiviset
kriisinhallintajoukot, jotka ovat käytännössä
euroarmeija. Suomi antaa EU:n käyttöön 1500 sotilasta
Brysselissä 20-21.11.2000, jolloin pidetään EU:n
puolustusministereiden suuri joukkojenluovutuskokous.
Euroarmeija, jonka suuruus on teoriassa 60 000 ja käytännössä
200 000 sotilasta, on NATO-yhteensopiva. Se panee
toimeen rauhaanpakottamista, mikä merkitsee, että näille
interventiojoukoille voidaan antaa myös hyökkäystehtäviä.
Mitä kaikkea ne saavat tehdä, sitä ei ole vielä päätetty.
Joka tapauksessa on selvää, että suomalaisten
komentokieli näissä uusissa tehtävissä on englanti.
Sitä varten suomen uudesta perustuslaista otettiin pois
määräys, jonka mukaan sotaväkemme komentokieli on
suomi.
Kesällä Feirassa Suomi hyväksyi ensimmäisen kerran
sen, että ns. joustavuus tai tiiviimpi yhteistyö
(enhanced cooperation) ulotetaan myös
turvallisuuspolitiikkaan ja puolustukseen. Lipposen
puheen perusteella voidaan päätellä, että Suomi ei
halua olla EU:n sotilaallisen (NATO-)yhteistyön
ulkopuolella. Suomi haluaa olla kovassa ytimessä. Mutta
miksi Suomi haluaa olla kovassa ytimessä ja
liittovaltiossa?
Kun Lipponen haluaa olla tekemässä EU:sta supervaltaa,
joka perustaa tulevaisuudessa voimansa myös aseisiin,
se näyttää olevan EU:n lopullinen päämäärä.
EU-kansanäänestyksen alla se, mitä nyt on
tapahtumassa, kiellettiin. Oliko se vaalipetos?
Pääministeri ansaitsee joka tapauksessa suurkiitoksen.
Hän kertoo avoimesti, missä EU:ssa mennään, vaikka hänellä
ei ole halua eikä riitä voima sen vastustamiseen.
Entä Halonen ja Tuomioja?
Kun liityttiin EU:hun, Erkki Tuomioja nojasi No
jaa-liikkeeseen. Sen liikkeen suuri saavutus oli
eduskunnan lausuma, jonka mukaan EMU:sta päätettäisiin
erikseen. Ei päätetty, vaan siitä sanottiin päätetyn
EU-kansanäänestyksessä. Rohkenen epäillä, että nyt
käy samoin.
|
