Syksy 2000: EU liittovaltioituu, Suomi osavaltioituu

meppi Esko Seppänen GUE/NGL-ryhmän laivaseminaarissa Tallinnassa 24.8.2000

Elämme Suomen EU-historian tärkeää aikaa. Syksyn aikana ratkotaan kysymystä siitä, millaisessa EU:ssa Suomi on mukana 2000-luvulla. Tämä syksy määrittää sen, kuinka täysivaltainen kansakunta omissa asioissaan Suomi on. Itsenäisen valtion perinteisiin tunnusmerkkeihin ovat kuuluneet omat lait, oma raha ja oma armeija.
EU liittovaltioituu. Monilla aloilla liittovaltion yhteiset toimielimet ja politiikat korvaavat jäsenvaltioiden oman päätöksenteon.
Jos EU-rakennelmaa kuvataan kolmella pilarilla, EU:n (komission) yksinomaisessa toimivallassa ovat I pilarin asiat (mm. maatalous sekä alue- ja kilpailupolitiikka). EMU-mailla on lisäksi yhteinen rahapolitiikka, ja vuonna 2002 jäsenmaiden omat valuutat korvautuvat yhteisellä liittovaltiorahalla. Niissä I pilarin asioissa, joissa EU:lla on toimivalta, sen lait ovat ylempiä kuin Suomen lait.
Liittovaltioitumista on ennen muuta vallansiirto jäsenmaiden valtioelimiltä yhteisön toimielimille. Kun päätöksiä tehdään yhteisissä ylikansallisissa toimielimissä määräenemmistöillä ilman että jäsenmaat voivat niitä veto-oikeudellaan estää, se on EU:n liittovaltioitumista.
Ongelmallisin EU-instituutio on Euroopan parlamentti, jolle ollaan määräämässä enimmäisjäsenmäärä (700). EU:n laajeneminen merkitsee niin ollen suomalaismeppien määrän vähenemistä samaan aikaan kun parlamentin valta kasvaa. Siitä tulee entistä enemmän lainsäädäntöelin. Vallan kasvu on yhteydessä neuvoston määräenemmistöpäätösten lisääntymiseen sitä kautta, että ne asiat tulevat saman tien yhteispäätösmenettelyyn europarlamentin kanssa. Yhteispäätösasioissa parlamentti on lainsäädäntöelin.
Suomalaisedustusta vähentäisi niin ikään suunnitelma, jonka mukaan osa paikoista kiintiöidään täytettäviksi ylikansallisilta listoilta. Niille europuolueet asettavat ehdokkaat siihen järjestykseen, jossa heidät valitaan sisään.
Sekä kansallisten edustajien määrän väheneminen että ylikansallinen listavaali johtavat siihen, että europarlamentissa edustettuina olevien poliittisten mielipiteiden kirjo haalistuu. Sitä kautta liittovaltioituvan EU:n päätösten yleinen hyväksyttävyys (legitimiteetti) joutuu uhanalaiseksi.
EU:n varsinaisissa lainsäädäntöelimissä eli neuvostoissa suurten maiden ministerien käytössä olevaa äänimäärää ollaan lisäämässä ja mahdollisesti käyttöön otetaan kaksoisenemmistöt: lait on hyväksyttävä sekä äänten että jäsenmaiden asukkaiden määräenemmistöllä. Uudet äänimäärät saattavat vaikuttaa määrävähemmistöjen muodostumiseen niin että suurten maiden mahdollisuus estää niille epämieluisat päätökset helpottuu.
Samalla kun yhä suurempi osa asioista tulee päätettäväksi yksimielisyyden sijasta määräenemmistöillä, jäsenmaiden veto-oikeus supistuu. On epävarmaa, toimiiko uusissa oloissa Luxembourgin EY-tuomioistuimen säädös, jonka mukaan jäsenmaan ei tarvitse panna toimeen päätöstä, jos sen elintärkeä etu vaarantuu.

Politiikkojen yhteisöllistäminen

EU-rakennelman II pilarissa ovat olleet ulko- ja turvallisuuspolitiikan - sekä nykyisin myös puolustuspolitiikan - asiat.
Ulkosuhteissa jäsenmailla on ollut suuri itsenäisyys. Siihen on vaikuttanut myös se, että EU ei ole ollut oikeustoimikelpoinen. Niin ollen kansainväliset sopimukset on hyväksytty joko EY:n tai jäsenmaiden nimissä. Federalistit haluavat tehdä EU:sta myös oikeudellisen toimijan, ja toimintojen yhteisöllistämiseen liittyy aina tavoite EU:n oikeustoimihenkilöllisyydestä.
Kansallinen päätöksenteko ulkoasioissa rapautuu päätöksin, jotka eivät näytä erillisiltä päätöksiltä. Esimerkiksi EU-maiden puolustusministerit ovat vain alkaneet järjestää puolustusministerineuvostoja, ja sen lisäksi he voivat - toisin kuin ennen - osallistua yleisten asiain neuvoston kokouksiin.
Kun EU:lle määritetään yhteinen politiikka, jäsenmaiden mahdollisuus ajaa omaa politiikkaa kaventuu. Esimerkiksi yhteinen Venäjä-politiikka estää Suomea, jolla ainoana jäsenmaana on yhteinen raja Venäjän kanssa, harjoittamasta omaa naapuripolitiikkaa.
EU:lle annetaan par´aikaa ilman, että tehdään muutoksia perussopimuksiin (siis ilman että asiat viedään jäsenmaiden parlamenttien hyväksyttäviksi), uudeksi toimialaksi turvallisuus- ja puolustuspolitiikka. Amsterdamin sopimuksen mukainen yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka (YUTP) on Kölnin ja Helsingin huippukokouspäätöksin (ilman jäsenmaiden parlamenttien käsittelyä) muutettu yhteiseksi turvallisuus- ja puolustuspolitiikaksi (YTPP). Feiran huippukokouksessa vahvistettiin sitoumus luoda yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka.
Näin EU saa yhteisöllistä toimivaltaa asioissa, jotka ovat aikaisemmin kuuluneet jäsenmaiden yksinomaiseen toimivaltaan. Lisäksi käy niin, että määräenemmistöpäätöksiä ollaan ottamassa käyttöön myös II pilarin asioissa, ja Lissabonin huippukokouksessa päätettiin, että myös joustavuus ulotetaan II pilariin aikaisemman rakentavan pidättäytymisen sijasta. Näin valmistellaan mahdollisuutta tuottaa EU:lle oma sotilaallinen ulottuvuus.
EU:n yhteisöllistämistä - ja sitä kautta liittovaltioitumista - ovat edelleen Tampereen huippukokouksen päätökset lisätä yhteistyötä ns. III pilarin asioissa: EU:sta halutaan tehdä yhteinen turvallisuus- ja oikeusalue. Se merkitsee yhteistä turvallisuus- ja siirtolaispolitiikkaa, liittovaltioituvaa poliisitointa (europol) sekä yhteisiä syyttäjäviranomaisia ja jopa rikoslakien yhteensovittamista.
Väkivaltakoneistoja yhteisöllistetään pois jäsenmaiden yksinomaisesta toimivallasta.

Syksyn aikana käynnissä olevat prosessit

EU:ssa kaikki muutokset perussopimuksiin valmistellaan hallitusten välisissä konferensseissa (HVK). Niiden päätökset on hyväksyttävä jäsenmaiden kansallisissa parlamenteissa. Yksikin jäsenmaa pystyy estämään perussopimusten muutoksen.
Käynnissä olevan HVK:n asialista oli alun perin kapea. Esillä olivat vain ns. Amsterdamin jäämät: 1) toimialat, joita siirretään päätettäviksi määräenemmistöin, ja siitä aiheutuva jäsenmaiden veto-oikeuden poistaminen sekä 2) EU-instituutioiden kokoonpano ja päätöksentekotapa laajenemisen oloissa.
Paineet esityslistan laventamiseksi kasvoivat Suomen puheenjohtajakaudella, kun federalistit halusivat tuoda HVK:n asialistalle myös turvallisuus- ja puolustuspolitiikan sekä puolustusasiat (mahdollisen WEU:n fuusioimisen EU:hun). Helsingissä esityslistan laventaminen jäi päätettäväksi myöhemmin, ja Lissabonissa asialistalle sitten lisättiin puolustusulottuvuuden valmistelu.
HVK:n rinnalla on käynnissä erityisen perusoikeusasiakirjan valmistelu. Federalistit tavoittelevat EU:lle omaa perustuslakia, ja tämä asiakirja pohjaa sitä. Valmistelu tapahtuu uudenlaisessa yhteisöllisessä elimessä, jossa edustettuina ovat jäsenmaiden hallitukset ja parlamentit sekä europarlamentti.
Federalistit haluavat lisätä tämän uuden asiakirjan EU:n perussopimuksiin jo käynnissä olevassa HVK:ssa, mutta asia jäänee joulukuisessa Nizaan huippukokouksessa yhteisen julistuksen tasolle.
Syksyn aikana jatketaan laajenemisneuvotteluja, joilla on suuri vaikutus EU:n valtasuhteisiin. Neuvotteluihin on komissio asettanut ylikireän aikataulun: ne pitäisi päättää ensimmäisten uusien kandidaattien osalta jo vuonna 2002. Kun vanhat jäsenmaat haluavat tätä uutta tilannetta varten EU:lle institutionaalisen rakenteen, jossa pienet maat ja uudet maat eivät pysty tekemään päätöksiä vastoin "perustajaisien" tahtoa, laajenemista käytetään keppihevosena institutionaalisten päätösten kiirehtimiselle.
Syksyn aikana etenee EU:n militarisoiminen. Ranskan puheenjohdolla järjestetään marraskuussa erityinen voimavarasitoumuksia käsittelevä konferenssi. Jokainen jäsenmaa ilmoittaa kokouksessa sitoumuksena EU:n käyttöön sekä NATO:n/EU:n komentoon annettavista kriisinhallintajoukoista. Niitä voidaan vuodesta 2003 lähtien käyttää tässä vaiheessa määrittämättä oleviin taistelutehtäviin (mukaan lukien rauhaan pakottaminen) myös Euroopan ulkopuolella.
Rakenteilla on EU:n sotilaallis-teollinen kompleksi, ja sitä varten Länsi-Euroopan puolustusteollisuus fuusioituu. Ensimmäisiä yhteisprojekteja ovat uudet tutkalentokoneet, kuljetuslentokoneet sekä avaruusyhteistyö myös vakoilu- ja tiedustelutarkoituksiin.

Euroarmeija

Helsingin huippukokouksessa päätettiin EU:n militarisoimisesta. Siltä osin kokous oli "menestys".
Kun kenraali Gustaf Hägglund sanoo, että "EU:sta ei tule NATO:n korviketta", hän on oikeassa. Euroopan sotilasyhteistyön perustana on NATO ja USA:n läsnäolo (ydinaseineen) Euroopassa. Tulollaan oleva euroarmeija on kuitenkin NATO-yhteensopiva, ja sen perustana ovat osin NATO:n toimivaltaan osoitetut kollektiiviset kriisinhallintajoukot.
Lissabonin huippukokouksessa päätettiin, että myös II pilarissa voidaan ottaa käyttöön joustavuus: EU:n kehittäminen sotilasliitoksi nopeimpien johdolla muiden tulla hitaammin perässä. II pilarin joustavuus tuo EU:n päätöksentekoon sotilasasiat..
Helsingissä EU:n rakenteisiin päätettiin ottaa poliittisten ja turvallisuusasioiden pysyvä komitea, sotilaskomitea ja sotilasesikunta. Niitä valmistellaan nimetyissä väliaikaiselimissä. Sotilaskomitea on puolustusvoimain komentajain elin, jossa heitä edustavat EU:n toimitiloissa työskentelevät pysyvät edustajat (NATO-maista mahdollisesti NATO-edustajat, Suomestakin kenraali). Sotilasasioita ei tuoda Suomessa EU-valiokuntaan eli suureen valiokuntaan.
EU:n militarisoimispäätöksen perustana on NATO:n Washingtonin huippukokouksessa (huhtikuussa 1999) hyväksytty strateginen konsepti, jonka mukaan NATO ei ole vain puolustusliitto vaan se voi myös hyökätä. Se voi tehdä niin ilman kansainvälisen yhteisön eli YK:n turvallisuusneuvoston tai ETYJ:in päätöksiä.
EU-liittovaltion sotilaallista ulottuvuutta rakennetaan kriisinhallinnan savuverhon suojassa. Savu kätkee sisäänsä asioiden salaisen valmistelun: NATO:n vaatimuksesta sen EU:lle toimittamiin sotilaallisiin asiakirjoihin sovelletaan täydellisen salaamisen periaatetta niin että niihin ei ulotu edes EU-asioiden - surkea - julkisuusperiaate.
Lähtökohtana on tässä vaiheessa se, että euroarmeijan kehittely ei vaadi uusia perussopimuksia, joista pitäisi keskustella HVK:ssa. Niinpä Suomen poliittinen NATO-yhteensovittaminen ei ole juridinen prosessi, vaan sitä voidaan kuvata Max Jakobsonin ilmaisemassa hengessä niin että "asevoimat liittyvät Natoon, hallitus säilyy liittotumattomana".
Euroarmeijan osalta ovat vielä ratkaisematta kaikkein olannaisimmat kysymykset: mihin tarkoituksiin ja millä mandaatilla EU:n käyttöön annettavia kriisinhallintajoukkoja käytetään. Syksyn aikana näihin kysymyksiin saadaan vastaus.
Suomesta euroarmeijan käyttöön osoitetaan marraskuussa ns. valmiusjoukot, joita on valmisteltu puolenkymmentä vuotta. Prosessin kuluessa kenraali Hägglund on ehdottanut, että sotilaat saisivat palkkaa myös valmiuden ajalta, ja jos siihen mennään, se merkitsi puolittaista palkka-armeijaa. Varusmiehiä ei lähetetä ulos taistelutehtäviin, mutta valmiusjoukoissa varusmiehistä koulutetaan ammattitappajia.

Pitkän aikavälin prosessit

Syksyn avainsana on joustavuus. Se on sitä, että jäsenvaltioiden ei tarvitse tehdä kaikkea yhdessä. Se on EU:n eritahtista kehitystä.
Eräät merkittävimmistä puheenvuoroista, joissa vedetään linjaa tulevan EU:n perusteiksi, pitävät avoimesti sisällään liittovaltiotavoitteen. Joustavuus on federalisteille väline sen tavoitteen saavuttamiseksi.
EU:n entinen pääkomissari Jacques Delors haluaa jakaa EU:n kahteen osaan. Olisi unioni, joka olisi nykyisenlainen EU, ja olisi erityinen sisäpiiriläisten federaatio. Ydinjoukon muodostaisivat ns. avantgarde-maat, ja niillä olisi yhteistä päätöksentekoa varten omat instituutiot. Delorsin perusidea on se, että päätökset integraation syventämisestä tehdään aina EU:n elimissä eikä jäsenmaissa.
Saksan vihreän ulkoministeri Joschka Fischer, jonka mielestä ei ole vihreää ulkopolitiikkaa vaan vain Saksan ulkopolitiikkaa, haluaa muuttaa EU:n "valtioliitosta liittovaltioksi". Hänen tavoitteensa on selkeästi liittovaltio, jolla olisi liittovaltion perustuslaki ja liittovaltion instituutiot, mukaan lukien EU:n laajuisilla vaaleilla valittu ja vahvoin valtaoikeuksin varustettu liittovaltionpäämies. Euroopan vihreät ovat federalisteja, ja sellaiset painotukset ovat ominaisia muun muassa superpopulisti Heidi Hautalan puheille.
Myös Ranskan presidentti Jacques Chirac haluaa lisää joustavuutta eli EU:lle eritahtista kehitystä, jos se tapahtuisi "pioneerimaiden" johdolla. Hänen mielessään on, että liittovaltio käy, jos muut ajavat siihen Saksan ja Ranskan tandemin perässä. Hän lisäisi EU:n liittovaltioluonnetta erityisesti taloudessa (finanssipolitiikassa), turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa (YTPP) sekä rikollisuuden torjunnassa. Ranskan erikoisesta sisäisestä tilanteesta kertoo se, että Eurooppa-ministeri Pierre Moscowici on ottanut maan hallituksen nimissä kannan presidentin kantaa vastaan.
Paavo Väyrynen on innostunut siitä, että Fischer hylkää ns. Monnet-metodin, jonka mukaan yhteistä tavoitetta ääneen lausumatta edetään vaiheittain kohden liittovaltiota yhtenäisessä rintamassa.
Väyrynen kannattaa joustavuuden käyttöönottoa kaikilla aloilla, myös puolustuskysymyksissä. Hän haluaa antaa EU:n NATO-maille mahdollisuuden muodostaa EU:n sisään sotilasliitto, jonka ulkopuolella hän haluaa pitää Suomen.
Tämän näkemyksensä kanssa Väyrynen on europarlamentissa sangen yksinäinen mies. Muut antifederalistit, joihin Väyrynenkin kyllä kuuluu, vastustavat pääsääntöisesti joustavuutta ja sitä kautta tapahtuvaa EU-integraation eritahtista syventämistä. Lisäjoustavuus johtaa EU:n lisämilitarisoitumiseen.
Kieltäytymällä puoluerajat ylittävästä yhteistyöstä EU:n liittovaltioitumisen vastustamisessa ja ajamalla samaa joustavuuspolitiikkaa kuin federalistit Väyrynen osoittaa opportunistisuutta, joka haittaa EU-kriittisten voimien yhteistoimintaa. Suomessa ei ole mahdollista rakentaa yhteistä liittovaltiovastaista rintamaa, jos Väyrynen jää sen ulkopuolelle federalistien ajaman joustavuuden kannattajana. Ilman Väyrystä liittovaltiovastainen rintama ei ole Suomessa yhtä uskottava kuin hänen kanssaan. Väyrysen kanssa on kuitenkin mahdotonta tehdä yhteistyötä, jos hänelle ei kelpaa liittovaltion vastustajien puoluerajat ylittävä seura kotona eikä yhteistyö muiden antifederalistien kanssa europarlamentissa. Väyrynen haluaa olla yksin oikeassa.

Suomi ja kova ydin

Suomalaisina meillä on huonoja kokemuksia vaikutusmahdollisuuksista EU:n kovassa ytimessä.
Suomen edustajalla Euroopan Keskuspankissa (EKP) Sirkka Hämäläisellä ei ole ollut keinoja estää euron arvon heikentyminen neljänneksellä suhteessa dollariin. Siitä on aiheutunut (dollarihinnoitellun) öljyn hinnannousu ja sen - eikä palkankorotusten - aikaansaama inflaation nopeutuminen. EKP:n korkopolitiikkakaan ei ole palvellut Suomen suhdannetilanteita.
Sirkka Hämäläisen nelivuotisen johtokunnan jäsenyyskauden jälkeen Suomi ei saa omaa edustajaa vuosikymmeniin tähän elimeen, jolla on yksinomainen päätösvalta myös Suomen rahapolitiikasta ja jossa päätöksiä tehdään isojen maiden suhdannekehityksen ehdoin.
On tullut aika määrittää Suomen suhtautuminen EU:n lopulliseen päämäärään, joka on liittovaltio. Muualla asiasta keskustellaan nyt, ja niin on meidänkin tehtävä.
Haluammeko me EU:sta liittovaltion eli haluammeko me osavaltioksi liittovaltioon? Onko joku jo antanut sitoumuksia puolestamme, jos Lipposen hallituksen ohjelmasta jätettiin pois kirjaus, jonka mukaan EU:ta olisi Suomen mielestä kehitettävä valtioiden liittona sen sijasta että siitä on tulollaan liittovaltio?
Näyttää siltä, että EU:ssa toteutuu eritahtinen kehitys, jota kutsutaan joustavuudeksi. EU:sta tulee sotilaallisen ulottuvuuden myötä sotilasliitto, vaikka sitä ei kutsuttaisi sillä nimellä. Aivan samalla tavalla kriisinhallintajoukot ovat euroarmeija, vaikka asiakirjoissa lukee, että se ei ole euroarmeija.
Pyrkiikö Suomi hinnasta välittämättä EU:n kovaan ytimeen, joka on NATO-ydin? Jos me yhdessä joidenkin muiden maiden (Ruotsi, Tanska, Irlanti) kanssa estämme EU:n syvenevän sotilaallisen yhteistyön ja haluamme toimia varsinkin II pilarin asioissa Monnet-mallin mukaan, tekevätkö muut joka tapauksessa avantgardistisen federaationsa, jolla on sotilaallinen ulottuvuus? Mikä on meidän kantamme siihen, että federaation toimielimissä tehdyt päätökset sanellaan meille sen jälkeen unionin toimielimissä unionin päätöksiksi?
Joustavuus on joka tapauksessa federalistien sementtiä siinä liittovaltion rakennustyössä, jossa jäsenmaat ovat hiekkaa.

[ Etusivulle | seppanen@kaapeli.fi ]