Minne tuuli kuljettaa?
(KU
14.1.2000)
Päivällispuheessaan syksyn lopulla Strasbourgissa
Paavo Lipponen sanoi meille mepeille, että "kukaan
ei tiedä, mihin suuntaan Eurooppaa pitäisi kehittää".
Hämmästyin.
Että "kukaan ei tiedä, mihin suuntaan Eurooppaa
pitäisi kehittää"!
Myös muut päivällisvieraat olivat panneet sanat
merkille. Ilkka Suominen sanoo kirjanneensa ne tarkasti
muistiin, ja Matti Wuorikin osaa ne siteerata
sanatarkasti.
On melkoinen juttu, kun kaiken tapahtuneen jälkeen
Lipponen sanoo, että "kukaan ei tiedä, mihin
suuntaan Eurooppaa pitäisi kehittää". Ja että
asiaa pitäisi ruveta vähitellen pohtimaan.
Sitä pohditaan virallisesti seuraavan kerran EU-maiden
hallitusten välisessä konferenssissa (HVK), joka
avataan helmikuussa Portugalissa.
Aluksi tässä HVK:ssa piti käsitellä vain Amsterdamin
kokouksessa ratkaisematta jääneitä institutionaalisia
kysymyksiä. Tiedetään, että niissä asioissa jäsenmaat
menettävät entistä useammissa asioissa veto-oikeuden
joutuen alistumaan enemmistöpäätöksiin ja että
suurten maiden äänivaltaa yhteisissä asioissa
kasvatetaan. Suomi on näissä molemmissa asioissa oman
itsenäisyytemme kaventamisen kannalla.
Kun HVK:ssa piti alun perin päättää vain näistä
Amsterdamin jäämistä, syksyn aikana asiat saivat
uuden käänteen. Romano Prodin unionistinen komissio
teki aloitteen
EU-integraation syventämiseksi, ja kehitteillä on nyt
yhteinen puolustus. Prodi on pannut merkille, että vielä
alkusyksystä - Suomen puheenjohtajakauden alkaessa -
HVK:n ovi oli muille asioille (lue: yhteiselle
puolustukselle) kiinni, mutta loppusyksystä - Suomen
puheenjohtajuuden jälkeen - ovi on nyt auki kaikille
asioille.
Prodi on unionisti, kovaluisimmasta päästä sitä
lajia. Pääkomissaarina hän on määrännyt komission
tiedotustoimistot vaihtamaan toimintatapaa. Niiden on tästä
eteenpäin keskityttävä poliittiseen tiedottamiseen.
Prodi tietää, että millään kansalaistiedottamisella
ei sodan ja rauhan kysymyksiä ratkota.
Tämä on propagandaa, komissaari Prodi!
Suomelle uusi HVK merkitsee sitä, että meidän olisi
keskenämme päätettävä asioista, joista ei voi päättää
virallisesti, parlamentaarisesti tai demokraattisesti.
Meidän on päätettävä, mihin Euroopan unioniin me
haluamme kuulua. On tulollaan kaksi unionia: sisäpiiri
ja ulkokehä.
Poliittinen eliittimme on Ahtisaaren ja Lipposen
johdolla ajanut Suomea EU:n kovaan ytimeen; sinne missä
kaikki on yhdenmukaista ja samanlaista ja missä ei
uhmata
pörssikurssien valtaa.
Ahtisaari ja Lipponen eivät kuitenkaan ole klooneja
toinen toisilleen. Ulkopolitiikkaa on meillä vedätetty
kahteen eri suuntaan. Martti Ahtisaari on vetänyt sitä
USA:n ja NATO:n suuntaan, ja siitä ovat jotkut
innostuneet ehdottamaan hänelle NATO:n puolesta Nobelin
rauhanpalkintoa. Lipponen taas on vetänyt Suomea EU:n
ja Saksan suuntaan. Hän sanoo olevansa Eurooppa-aatteen
miehiä.
Eurooppa-aate ei kuitenkaan ole mikään aate tai
ideologia. Se on EU:n liittovaltioitumista. Se on niiden
suunta, jotka eivät tiedä, mihin suuntaan Eurooppaa
pitäisi kehittää.
Jos me haluamme EU:n kovaan ytimeen, meidät viedään
NATO:on. EU:lle on tulollaan yhteinen puolustus, ja
puheenjohtajamaa Portugalin tavoite on se, että se on
yhteensopiva NATO:n päätösten kanssa. NATO päätti
viime huhtikuussa, että se voi operoida jäsenmaidensa
alueiden ulkopuolella, että se voi hyökätä ja että
se voi tehdä niin ilman kansainvälisen yhteisön hyväksyntää.
Suomi ei ole ajopuu vaan lastu laineilla. Nyt puhaltavat
sellaiset tuulet, että ne vievät NATO:n suuntaan. Sitä
on "yhteinen puolustus". Kuitenkin Lipponen
sanoo, että
"kukaan ei tiedä, mihin suuntaan Eurooppaa pitäisi
kehittää".
Jotkut kuitenkin tietävät. EU-komissaari Michel
Barnierin mukaan "meidän tavoitteemme on
Suur-Eurooppa eikä mikään toimielinten
uudistus".
|
