Suomi on valinnut EU:ssa häviäjän osan
Esko Seppänen vasemmistoliiton Lapin piirikokouksessa
Kemijärvellä 27.4.2003
Lyhyellä aikavälillä, kymmenessä vuodessa,
suomalaiset palkansaajat ovat menettäneet osuuttaan kansantulomme
kakusta yli kymmenen prosenttiyksikköä. Se merkitsee,
että on tapahtunut valtaisa tulonsiirto työltä
pääomille. Missään muussa EU-maassa palkansaajat
eivät ole menettäneet yhtä paljon. Missään
muualla kapitalistit eivät ole voittaneet yhtä paljon.
Pitemmällä aikavälillä, kolmen vuosikymmenen
aikana, on työn tuottavuus noussut Suomessa 3,5
%, mutta reaalipalkat vain 2,1 %. Tämä ero
on siirtynyt sillä tavalla lyhentämättömänä
työltä pääomille, että omaisuustulot
ovat olleet verotuksessa etuoikeutettua verotonta tai aliverotettua
tuloa. Ennätyssuuret miljardiosingot (sekä markoissa
että euroissa) ovat olleet saajilleen täysin verottomia.
Jos on viime vuosina vähän lisääntynyt
palkansaajien ostovoima, se on ennen muuta valtion ansiota:
on ikään kuin pantu verot valtion maksettaviksi.
Samaan aikaan kun on alennettu rikkaiden veroja, on huononnettu
julkisia palveluja privatisoinnein, leikkauksin ja lisätyin
omakustannusosuuksin. Köyhät köyhtyvät,
tai ainakin julkiset palvelut huononevat.
Esimerkiksi terveyspalvelujen järjestämisessä
Suomi on EU:n pohjasakkaa ainakin siinä merkityksessä,
että meillä sairaiden omakustannusosuudet ovat muita
suurempia.
Nokia on tänään Suomelle sitä mitä
ennen oli Kemi-yhtiö Lapille: leivän isä. Nokian
osuus viennistämme on samaa suuruusluokkaa kuin koko
metsäteollisuudella, joka tosin tuottaa suuremman osuuden
arvonlisäyksestä kotimaisista aineksista.
Nokia on niin suuri yhtiö ja maksaa Suomelle niin paljon
yhtiöveroa (sen ansiostahan sen omistajien osingot ovat
verottomia), että se voi kiristää Suomea. Jos
se antaa ymmärtää, ettei sen ole välttämätöntä
pitää pääkonttoria Suomessa, Suomi tekee,
mitä amerikkalaisomisteinen Nokia tahtoo. Kiristysruuvi
on pääkonttorin ja voitonjaon siirtäminen sinne,
missä ovat yhtiön omistajatkin: vapaille markkinoille.
Niinpä Suomessa esiintyy yllättävän vähän
kritiikkiä sitä kohtaan, että Nokia ostaa omia
osakkeitaan 2 miljardilla eurolla (12 miljardilla mummon markalla)
ja että se samaan aikaan irtisanoo 1100 suomalaista työntekijää.
Ostamalla omia osakkeitaan yhtiö mitätöi suunnattomia
voittojaan ja siirtää niitä ulkomaisille omistajilleen.
Yhtiön voittoja ei käytetä mihinkään
hyvään ja tarpeelliseen.
Vasemmiston on aika palauttaa politiikka politiikkaan. Se
merkitsee huomion kiinnittämistä kansantulon jakoon
ja sen uusjakoon. Myös ay-johtajien olisi irrottauduttava
siitä talutusnuorasta, jolla kapitalisti vie ilman että
vikistään. On turvattava suomalaisten palkansaajien
ostovoima ja yhteiskunnalliset palvelut. Privatisoiminen on
pääomien diktatuuria. Kapitalismi on riistojärjestelmä.
Brysselin terveisiä
Tuon Suomen vasemmistolle terveisiä työmaaltani
Brysselistä. Kun ollaan oppositiossa, EU-asioista voidaan
alkaa puhua oikeilla nimillä.
On käytävä taisteluun kansainvälistä
kapitalismia vastaan, ja siinä tarvitaan kavereita: muiden
maiden tovereita. Kapitalismin kansainvälisen hirmuvallan
sijalle on vaadittava demokratiaa. Sitä on oma kieli,
yhteisten asioiden yhteinen valmistelu ja tasa-arvoinen päätöksenteko
kansainvälisissä yhteisöissä. Ylikansallinen
päätöksenteko suurten maiden ehdoilla ei ole
demokratiaa.
Porvarillinen media uskottelee Suomen kansalle EU:sta kaikkea
hyvää ja kaunista. Siteeraan Suomen Kuvalehden pääkirjoittajaa.
Hänen mukaansa "Suomi on saanut EU:n jäsenenä
enemmän vaikutusvaltaa kuin kokomme ja painoarvomme edellyttäisi".
Tämä on roskapuhetta. Äänemme kuuluminen
unionissa pelkkä Suomen poliittisen eliitin itsensä
luoma myytti omasta toiminnastaan, ja kritiikitön media
monistaa sitä EU-uskovaiselle kansanosalle.
EU:ssa pienen maan etujen puolustaminen on parhaiten mahdollista
niin, että jokaisella jäsenmaalla on veto-oikeus
historiansa, kielensä ja kulttuurinsa määrittämiin
elintärkeisiin asioihin. Valitettavasti Suomi luopui
siitä osittain Nizzan sopimuksessa ja jatkaa oman etunsa
vahingoittamista siihen suuntaan EU:n perustuslakikonventissa.
EU:lle valmistellaan mainitussa konventissa liittovaltioluonteista
perustuslakia. Federalismi eli liittovaltiolaisuus pitää
sisällään ylikansallisen päätöksenteon
ja suurten maiden vallan. Se on meidän näkökulmastamme
huonompaa demokratiaa kuin omamme.
Olen kokenut poliittisesti ongelmalliseksi sen, että
Euroopan unionin asioista ei käydä poliittista keskustelua.
Haluankin siksi mobilisoida kansan kansanäänestykseen
uuden EU:n uudesta perustuslaista. EU ollaan perustamassa
uudelleen, ja kansan pitää saada sanoa, hyväksymmekö
me Suomen viemisen liittovaltioon. Aho vei Suomen EU:hun,
Jäätteenmäki vie Suomen liittovaltioon ja EU:n
sotilasliittoon?
Yhteisömetodi
Kun pääministeri Paavo Lipponen halusi Suomen nimissä
edistää EU:ssa liittovaltion tuloa, hän puolusti
ns. yhteisömetodia. Siihen kuuluvat vahva komissio, samanmielinen
eurokratia ja komission lakialoitemonopoli.
Me valtioliittolaiset, jotka emme ole nykyisen eduskunnan
puhemiehen malliin liittovaltiolaisia eli federalisteja, haluamme
turvata kukin oman maamme täysivaltaisuuden EU:ssa puolustamalla
ns. hallitusten välistä metodia.
Kun Lipponen liittoutui EU:n liittovaltiohenkisimpien Benelux-maiden
kanssa, hänellä ei ole ollut varasuunnitelmia sen
suhteen, mitä tapahtuu, kun komission valtaa ajetaan
alas. Olisi pitänyt tehdä pohjoismaista yhteistyötä
Ruotsin ja Tanskan kanssa. Ne eivät ole sitoutuneet yhteen
ainoaan vaihtoehtoon.
Näyttää siltä, että demarit ovat
ajaneet hallitusneuvotteluissa läpi Lipposen hallituksen
EU-linjan. Kepun linja ei näytä poikkeavan siitä
valtioliittolaisten näkökulmasta myönteisempään
suuntaan. Suomi on EU:n vallanjaossa krooninen luuseri.
Liittoutumattomuus ja EU:n militarisointi
Perustuslailla EU militarisoidaan.
Saksan ja Ranskan johdolla monet maat haluavat kirjata perustuslakiin
keskinäisen puolustuksen velvoitteen.
Sellainen on Naton perustamissopimuksen 5. artiklassa: yksi
kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Sellainen on myös
kymmenen nykyisen EU-maan aikoinaan paperille perustaman Euroopan
oman sotaliiton eli Länsi-Euroopan unionin (WEU)5. artiklassa.
Keskinäisen puolustuksen klausuulin hyväksyminen
muodossa tai toisessa merkitsisi Suomelle hyvästejä
liittoutumattomuudelle. Liittoutumattoman maan status ei kestä
sellaisia velvoitteita, joiden mukaan sota ja rauha eivät
enää ole omissa käsissä.
Liittoutumattomuus on uudessakin EU:ssa mahdollista. Ulkoiset
paineet kuitenkin kasvavat siitä luopumisen suuntaan
perustuslain valmistelun myötä. Suomen johtajilta
vaaditaan liittoutumattomuuden säilyttämiseksi vahvaa
selkärankaa. Sen antaa heille kansan tuki, mutta suomalaisessa
kansanvallassa ei aina kuunnella kansaa itseään.
Suomen uudella hallituksella on uusi hallitusohjelma, jossa
se tekee uudet EU- ja Nato-yhteensopivat linjaukset EU:n yhteiselle
ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikalle, joka voi perustuslakiluonnoksen
mukaan "johtaa yhteiseen puolustukseen". Hallitusohjelma
näyttäisi olevan liittovaltiohenkisen hallituspuolueemme
SDP:n diktaatti, eikä siinä ole jälkeäkään
kepun kannattajien EU-kriittisistä mielipiteistä.
Jäätteenmäen hallitusohjelman mukaan kehitetään
Suomen "puolustusvoimien mahdollisuuksia osallistua kansainvälisiin
rauhanturvaamis- ja kriisinhallintehtäviin ottaen huomioon
myös kansallisen puolustuksen tarpeet".
Otetaan huomioon "myös" kansallisen
puolustuksen tarpeet.
Ajattelu ei siis kulje niin päin, että kehitetään
kansallista puolustusta ottaen myös huomioon EU:n rauhanturvaamis-
ja kriisinhallintatehtävien tarpeet.
Sotaväen asioissa ovat näin ollen etusijalla sotilaalliset
EU-tarpeet, joihin liittyvät aivan uusina asioina "transatlanttinen
yhteistyö" ja "terrorismin torjunta".
Se matelu Bushin edessä, mitä Lipponen edusti joulukuussa
2002 Washingtonissa, jatkuu siis uuden hallituksen uutena
linjana.
Ulkoministeriön vuotaja, joka paljasti Lipposen periaatteettomuuden,
pitäisi palkita kansanvallan korkealla kunniamerkillä
eikä potkuilla, joita hänelle poliisivoimin nyt
haetaan.
Suomen Nato-jäsenyys lakaistiin hallitusohjelmassa maton
alle, kun "hallitus arvioi Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan
kokonaisuutta laajemmin vuonna 2004 valmistuvassa turvallisuus-
ja puolustuspoliittisessa selonteossa".
Sitä ennen ja sitä varten Suomi liittoutunee EU:n
kautta.
Virkapaikat
Pääministerinä toimiessaan Paavo Lipponen kävi
Brysselin pääkonttorissa valittamassa, miten vähän
suomalaisia virkamiehiä on EU:n palkkalistoilla. Korkeissa
asemissa ei ole juuri ketään. Sen lisäksi Suomi
joutuu maksamaan palkat noin kolmellekymmenelle suomalaiselle
EU:n virkamiehelle, jotka tekevät meidän veronmaksajiemme
varoin komission töitä.
Euroopan parlamentissa kukaan meistä suomalaismepeistä
ei toimi missään merkittävässä luottamustehtävässä.
Pyrkyä ei ole puuttunut. Ansioksemme voimme sentään
lukea sen, että Jacob Söderman valittiin oikeusasiamieheksi.
Hänen jälkeensä ei siihenkään tehtävään
saatu toista suomalaista.
Kun Sirkka Hämäläinen lopettaa toukokuussa
työt Euroopan Keskuspankin johtokunnassa ja siirtyy lähes
20 000 euron tuplaeläkkeelleen, hänen seuraajansa
ei ole suomalainen. Itse asiassa Suomelta menee äänivalta
myös Euroopan Keskuspankin hallintoneuvostossa, kun on
päätetty, että kaikilla EU-mailla ei ole yhtä
aikaa äänivaltaista neuvoston jäsentä.
Gustaf Hägglundilla on merkittävä asema puolustuskomitean
johdossa, mutta on muistettava, että hänenkin palkkansa
ja panssariautonsa maksaa Suomi. Ja jos pidetään
kiinni liittoutumattomuuspolitiikasta, tämä tehtävä
syö kansallisen linjamme uskottavuutta; onhan Hägglundin
työ tehdä koko EU:sta Nato-yhteensopiva. Niissä
merkeissä Suomi valmistautuu ulkomaisten joukkojen maahantuloon
ja/tai kauttakulkuun selvittämällä Natolle
ns. isäntämaatukea (toisin kuin tekee Ruotsi) ja
antaa 2000 sotilasta euroarmeijan käyttöön.
Lipposelle itselleen haettaneen virka Suomen seuraavaksi EU:n
komissaariksi, Liikasen seuraajaksi. Jos niin on sovittu hallitusneuvotteluissa,
kepu on maksanut hallitusvallasta kalliin EU-hinnan.
Elintarviketurvallisuusvirasto
Suomi näyttää häviävän kiistan
elintarvikeviraston eli edes yhden EU-viraston sijoittamisesta
Suomeen. Se jäänee Brysseliin.
Kaksi päivää ennen eduskuntavaalia, pääministeri
Paavo Lipponen ilmoitti, että hän oli sopinut Italian
pääministerin Silvio Berlusconin kanssa elintarviketurvallisuusviraston
sijoittamista Suomeen. Hänen mukaansa Italia tyytyisi
siihen, että Parmaan perustettaisiin (huomattavasti pienempi)
ruokakulttuurivirasto.
Varsinkin Yleisradion demaritoimittajat monistivat vaalien
aluspäivinä ansiokkaasti tätä vaalitäkyä.
Se oli kuitenkin vain vaalipäästö.
EU-virastojen sijoittaminen ei ole kahden maan pääministereiden
sovittavissa. Niistä päättävät valtioiden
johtajat EU:n huippukokouksissa. Lipponen ja Berlusconi näyttävät
myös "sopineen" asiasta, johon heillä
ei ollut toimivaltaa.
Virasto kuuluisi Suomelle, mutta ei sitä tänne ole
vielä saatu.
Pohjoinen ulottuvuus
Pohjoisessa on kaksi merta, joita pitää suojella
luonnonkatastrofeilta. Itämeri, joka on pian melkein
EU:n sisämeri, on maailman saastunein meri. Barentsin
merta uhkaavat ydinjätteet sekä merenpohjan luonnonvarojen
hyödyntäminen.
On käynnissä pohjoisen ulottuvuuden vuosien 2004-2006
toimintaohjelman valmistelu. Tämän vuoden puheenjohtajamaat
Kreikka ja Italia eivät kuitenkaan ole ottaneet neuvoston
toimintaohjelmaan mainintaa pohjoisen ulottuvuuden kehittämisestä.
Se osoittaa pohjoisen ulottuvuuden aseman heppoisuuden EU:n
toiminnassa.
Strategisesti tärkeää on energiayhteistyö.
EU on energiariippuvainen idästä tuotavasta kaasusta.
EU:n energiatarpeen koko kasvu aiotaan lähivuosikymmeninä
tyydyttää itäkaasulla. Investoinnit energia-alalle
parantavat kaasun toimitusvarmuutta ja jakavat vastuuta kestävästä
energiavarojen hyödyntämisestä.
Tärkeitä yhteistyökohteita ovat läntiset
investoinnit myös ympäristönsuojeluun, ydinturvallisuuteen
sekä liikenteen perusrakenteisiin. Venäläisessä
kapitalismissa ei tunneta vastuuta luonnosta eikä ihmisistä.
On muistettava, että EU:n pohjoinen ulottuvuus on unionin
ulkoinen ulottuvuus, josta hyötyvät eniten EU:n
ulkopuoliset alueet. Lienee kuitenkin perää siinä,
että Suomi voi hyvin, jos Pietari voi hyvin, ja Lappi
voi hyvin, jos Murmansk voi hyvin, ja Murmansk voi hyvin,
jos pohjoiset merialueet voivat hyvin ja nautitaan säästäen
luonnon runsaista antimista.
Nato-optio
Palaan vielä kansakuntamme kohtalonkysymyksiin, joihin
kuuluu ns. Nato-optio.
Vanhan hallitusohjelman mukaan Suomi on liittoutumaton "vallitsevissa
oloissa", uuden hallitusohjelman mukaan "sotilaallisesti
liittoutumaton". Jäätteenmäki vaati hallitusohjelmaan
kirjattavaksi "itsenäisen puolustuksen", mutta
ei saanut vaatimusta läpi.
Perustuslain mukaan EU:n ulkoisen politiikan tulee olla "sopusoinnussa"
Naton politiikan kanssa. Se ei ole Nato-vapaata.
On tabu puhua siitä, että EU:n Nato-maat tekisivät
jotain, joka vaarantaisi niiden suhteet USA:han.
Irakin sodan jälkeen EU-maiden ja USA:n suhteet normalisoituvat
nopeasti. Saksan Gerhard Schröder oli jo huhtikuun lopussa
Irakin hallinnon romahtamisen jälkeen Vladimir Putinin
koolle kutsumassa Pietarin tapaamisessa USA-myönteisemmällä
linjalla kuin Putin ja Jacques Chirac.
On varoitettava tässä yhteydessä siitä
ajattelusta, että EU:sta olisi tulossa vastavoima USA:lle
ja Natolle. Se on toiveajattelua. EU on kapitalistisen klubin
Euroopan osasto, eikä se ole tekemässä palatsivallankumousta
klubin puheenjohtajaa USA:n syrjäyttämiseksi. USA:lla
on kaikkien tilojen täyshallinta: maahan, meriin, ilmaan,
avaruuteen ja informaatioon. Voiman edessä myös
EU taipuu.
Solidaarisuuslauseke
Perustuslailla EU:n kriisinhallinnan toimialaa laajennetaan
perinteisistä Petersbergin tehtävistä ennalta
ehkäiseviin iskuihin ja taistelujoukkojen toimintaan
kriisinhallintatehtävissä. EU saa tehdä iskuja
laittomastikin ilman YK:n mandaattia ja ilman maantieteellisiä
rajoja.
Perustuslakiin kirjataan erityinen solidaarisuuslauseke, jonka
mukaan jäsenmaat sitoutuvat torjumaan "terroriuhan"
ja antamaan apua "terrori-iskun sattuessa".
Ennalta ehkäisevän sotimisen periaate tuodaan uuden
EU:n rakenteisiin.
Kollektiivisen puolustuksen lauseke
Perustuslaissa määritellään myös
rakenteellinen yhteistyö, jossa eivät ole mukana
kaikki maat.
Sitä tekevät etujoukkomaat, jotka "täyttävät
korkeat sotilaallisia voimavaroja koskevat vaatimukset ja
jotka ovat tehneet keskenään tiukempia sotilaallisia
sitoumuksia tällä alalla suorittaakseen vaativampia
tehtäviä".
Kun "unionissa perustetaan tiiviimpi yhteistyö keskinäisen
puolustuksen alalla", se on sitä, että perustuslain
ulkopuolelle liitettävään julistukseen tietyt
maat kirjaavat keskinäisen puolustuksen lausekkeen. Se
on kymmenen EU-maan paperille perustaman sotilasliiton Länsi-Euroopan
unionin (WEU) perussopimuksen V artikla. Se muistuttaa Naton
perussopimuksen kuuluisaa 5. artiklaa kollektiivisesta puolustuksesta.
Uudenlaista yhteistyötä, joka militarisoi EU:n,
ei tehdä perustuslakiluonnoksen mukaan EU:n instituutioissa
vaan sen ulkopuolisissa (EU-)rakenteissa. Etujoukkomaiden
käyttöön annetaan EU:n sotilaalliset resurssit
sotilaskomiteoineen ja -esikuntineen, ja niiden lisäksi
ne perustavat uusia, Nato-yhteensopivia sotilasrakenteita.
Lisäpöytäkirja
Perustuslain lisäpöytäkirjaan kirjattavalla
julistuksella muodostetaan EU:n sotilaallisen yhteistyön
sisäpiiri. Jos joku maa ei halua allekirjoittaa julistusta
heti, se voi tehdä sen myös myöhemmin.
Suomi joutuu ottamaan kantaa siihen, allekirjoittaako se mainitun
pöytäkirjan. Jos Suomi allekirjoittaa julistuksen,
siitä tulee liittoutunut maa.
Jos Suomi ei sitä allekirjoita, säilyy liittoutumattomuus.
Se, että Suomi ei allekirjoita, olisi ristiriidassa sen
Lipposen hallitusten politiikan kanssa, jonka mukaan Suomi
pyrkii EU:n sisäpiiriin ja on siihen päästäkseen
ollut valmis jopa liittovaltioon.
EU ei pakota meitä liittoutumaan. Kysymys kuuluukin,
onko poliittisella eliitillämme voimaa ja tahtoa vastustaa
sitä? Jos on, Suomi ei hyväksy mainittua pöytäkirjaa.
Ongelma ei tänään ole se, että Suomea
ollaan viemässä Natoon.
Sehän ei nimittäin onnistu. Kansa torjuu suoran
tien.
Vaarallisempi on uusi epäsuorareitti reitti, joka johtaa
sotilaalliseen liittoutumiseen EU:n kautta: EU:n perustuslaki
vie meidät EU:n kautta Natoon.
On syntynyt uusi tilanne, ja Nato-keskustelu mutkistuu. Meidän
on otettava asiaan kantaa EU:n perustuslain yhteydessä
ennen hallituksen uusia turvallisuuspoliittisia selvityksiä,
jotka valmistuvat vuonna 2004 niin että hyvin ehdittäisiin
seuraavassa aallossa Natoon vuonna 2006.
| 