EU:n perustuslain militarisoimispykälät
17.6.2003
Perustuslakiluonnos on federalisteille jättipotti: EU:ta
liittovaltioidaan.
Federalistit kokivat myös tappion, kun ulkopolitiikkaa
ei siirretty komission ylikansalliseen toimivaltaan.
Ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikat säilytettiin
jäsenmaiden toimivallassa.
EU:lle oma presidentti
Edellä mainittua taustaa vasten on ymmärrettävä
se, että EU:lle tulee presidentti, joka "huolehtii
omalla tasollaan unionin ulkoisesta edustuksesta yhteistä
ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevissa asioissa".
Jos ei tulisi presidenttiä, joka käytännössä
on vain EU:n huippukokouksen puheenjohtaja, myös ulkopolitiikka
olisi siirretty komission toimivaltaan. Se olisi edelleen
lisännyt EU:n federalistista luonnetta.
Presidentin viran perustaminen tekee unionista moninapaisen,
kun kaikkea valtaa ei keskitetä komissioon. On hyvä,
että puolen miljardin kansalaisen yhteisössä
on myös muita valtakeskuksia kuin ylikansallinen komissio
(jossa kaikilla jäsenmailla ei ole omaa äänivaltaista
komissaaria). Siitä tulisi sangen nopeasti politbyroo.
Puolustuspolitiikka ja puolustus
EU:n perustuslaki jakautuu neljään osaan.
Ensimmäinen osa on varsinainen perustuslaki, jota muut
osat täydentävät. Sitä edeltää
johdanto, jolla ei ole lainvoimaa.
Perustuslaissa erotetaan toisaalta ulko- ja turvallisuuspolitiikka
(I osan artikla 39) sekä toisaalta turvallisuus ja
puolustuspolitiikka (I osan artikla 40)
Puolustuspolitiikka on eri asia kuin puolustus. Alueellisen
puolustuksensa useimmat EU-maat hoitavat Naton kautta. Perustuslakiin
on kirjattu, ettei EU:n puolustuspolitiikka saa olla ristiriidassa
Naton kanssa.
Perustuslaissa on määritelty yhteinen puolustuspolitiikka,
"joka voi johtaa yhteiseen puolustukseen" (I osan
artikla 15. 2), sekä yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka,
joka "johtaa yhteiseen puolustukseen, kun Eurooppa-neuvosto
niin yksimielisesti päättää".
EU:n Amsterdamin perussopimusta on tässä muutettu
niin, että jos-sanan tilalle on perustuslakiin kirjattu
kun-sana.
Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka (YUTP)
Perustuslain I osassa (artikla 15) säädetään,
että
"1. Unionin toimivalta yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan
alalla käsittää kaikki ulkopolitiikan alat
ja kaikki unionin turvallisuuteen liittyvät kysymykset,
muun muassa asteittain määriteltävän yhteisen
puolustuspolitiikan, joka voi johtaa yhteiseen puolustukseen.
2. Jäsenvaltiot tukevat aktiivisesti ja varauksetta unionin
yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa uskollisuuden
ja keskinäisen yhteisvastuun hengessä ja unionin
tällä alalla antamia säädöksiä
noudattaen. Ne pidättyvät kaikista toimista, jotka
ovat unionin etujen vastaisia tai saattavat heikentää
sen tehokkuutta."
Päätökset tehdään yksimielisesti,
paitsi jos päätetään yksimielisesti, että
joku päätös tehdään määräenemmistöllä
(I osan artikla 39). On myös muita poikkeuksia yksimielisyyteen
(III osan artiklassa 196.2). Niiden perusteella voidaan sanoa,
että ulkopolitiikkaa ei EU:ssa panna täytäntöön
yksimielisyysperiaatteen mukaan vaan usein määräenemmistöllä.
Rakenteellinen yhteistyö
Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan toimeenpanoa koskeva
I osan artikla 40 on Suomen näkökulmasta yksi perustuslain
tärkeimmistä pykälistä. Siinä EU
militarisoidaan.
Uudeksi yhteistyön muodoksi kirjataan ns. rakenteellinen
yhteistyö (artikla 40.6):
"6. Jäsenvaltiot, jotka täyttävät
korkeat sotilaallisia voimavaroja koskevat vaatimukset ja
jotka ovat tehneet keskenään tiukempia sitoumuksia
tällä alalla suorittaakseen vaativimpia tehtäviä,
aloittavat unionin puitteissa rakenteellisen yhteistyön.
Tähän yhteistyöhön sovelletaan perustuslain
[III-208] artiklan määräyksiä.
Sitä täydentää mainittu III osan artikla
208 seuraavalla tavalla:
"1. Jäsenvaltiot, jotka täyttävät
korkeat sotilaallisia voimavaroja koskevat vaatimukset ja
haluavat tehdä tällä alalla tiukempia sitoumuksia
vaativampien tehtävien suorittamiseksi ja jotka on lueteltu
perustuslakiin liitetyssä X pöytäkirjassa,
perustavat keskenään rakenteellisen yhteistyön
(40 artiklan 6 kohdan) mukaisesti. Samassa pöytäkirjassa
esitetään kyseisten jäsenvaltioiden määrittelemät
sotilaallisia voimavaroja koskevat vaatimukset ja sitoumukset.
2. Jos jokin jäsenvaltio haluaa osallistua kyseiseen
yhteistyöhön myöhemmässä vaiheessa
omaksumalla sen mukaiset velvoitteet, se ilmoittaa Eurooppa-neuvostolle
aikomuksestaan. Neuvosto käsittelee kyseisen jäsenvaltion
pyynnön siten, että pyyntöä koskevan ratkaisun
tekemiseen osallistuvat vain rakenteelliseen yhteistyöhön
osallistuvat jäsenvaltiot."
Tässä on kysymys siitä, mitä tähän
saakka on kutsuttu joustavuudeksi.
Joustavuudella on yleisesti tarkoitettu sitä, että
kaikkien jäsenmaiden ei tarvitse olla kaikessa mukana.
Joustavuudesta ovat esimerkkejä EMU ja Schengenin sopimus.
Niiden sopimusten kautta tietty jäsenmaiden joukko tekee
yhteistyötä koko EU:n nimissä.
Perustuslaissa joustavuus ulotetaan myös sotilastoimeen,
joka on näihin aikoihin saakka ollut EU-sopimusten ulkopuolella.
Samaa asiaa kutsutaan perustuslaissa tiiviimmäksi
yhteistyöksi. Tiiviimmälle sotilaalliselle yhteistyölle
määritellään tässä erilaiset
- löysemmät - kriteerit kuin muiden alojen tiiviimmälle
yhteistyölle.
Perustuslain sanamuoto tarkoittaa sitä, että jotkut
jäsenmaat (esimerkiksi Saksa, Ranska, Belgia ja Luxemburg)
voivat perustaa keskenään EU:n instituutioiden ulkopuolelle
sotilaallisia rakenteita. Saman perustuslain artiklan (III
osan 208.4 ) mukaan niiden voidaan antaa toimia koko EU:n
nimissä:
"4. Neuvosto voi antaa kyseiseen yhteistyöhön
osallistuvien jäsenvaltioiden vastuulle (III-205 artiklassa)
tarkoitetun tehtävän toteuttamisen unionin puitteissa."
Tiiviimpää sotilaallista yhteistyötä tekevä
maaryhmä voi perustaa omat päätöksentekoelimet
ja iskujoukot suorittamaan EU:n perustuslakiin kirjattuja
tehtäviä, joita voidaan panna toimeen EU:n nimissä.
Ne ovat (III osan artikla 205.1): "yhteiset toimet
aseidenriisunnan alalla, humanitaariset ja pelastustehtävät,
neuvonta ja tuki sotilasasioissa, konfliktinesto ja rauhanturvaaminen,
taistelujoukkojen tehtävät kriisinhallinnassa, rauhanpalauttaminen
mukaan lukien ja vakauttamisoperaatiot konfliktien lopussa".
Rauhaanpakottaminen on tässä taas käännetty
suomen kielelle "rauhanpalauttamiseksi". Se voitaisiin
kääntää myös sodaksi. EU:n yhteinen
puolustus voi olla myös hyökkäystä, jota
pannaan toimeen tiiviimmässä yhteistyössä
rakenteellisen yhteistyön joukoilla.
Perustuslakiin liitettävä julistus
Rakenteellinen yhteistyö ei vielä tee EU:sta sotilasliittoa.
Niissä merkeissä pannaan täytäntöön
ennen muuta ns. kriisinhallintatehtäviä. Se on eri
asia kuin alueellinen (Nato-)puolustus.
On toinen artikla (I osan artikla 40.7), joka tekee uudesta
EU:sta myös sotilasliiton:
"7. Kunnes Eurooppa-neuvosto tekee tämän artiklan
2 kohdan mukaisen ratkaisun, unionissa aloitetaan tiiviimpi
yhteistyö keskinäisen puolustuksen alalla. Jos jokin
tähän yhteistyöhön osallistuvista valtioista
joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen
kohteeksi, muut osallistujavaltiot antavat sille tämän
yhteistyön nojalla ja Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan
51 artiklan määräysten mukaisesti apua kaikin
käytettävissään olevin sotilaallisin ja
muin keinoin. Keskinäistä puolustusta koskevaa tiiviimpää
yhteistyötä toteuttaessaan siihen osallistuvat jäsenvaltiot
toimivat tiiviissä yhteistyössä Pohjois-Atlantin
liiton kanssa. Tähän yhteistyöhön osallistumista
ja sen toimintaa koskevat yksityiskohtaiset säännöt
sekä sitä koskevat päätöksentekomenettelyt
ovat perustuslain (III-209) artiklassa."
Mainittu III osan artikla 209 kuuluu seuraavalla tavalla:
"1. Edellä olevan (I-40 artiklan 7 kohdassa) tarkoitettuun
tiiviimpään yhteistyöhön keskinäisen
puolustuksen alalla voivat osallistua kaikki unionin jäsenvaltiot.
Siihen osallistuvat jäsenvaltiot luetellaan tähän
perustuslakiin liitetyssä julistuksessa. Jäsenvaltio,
joka haluaa myöhemmin osallistua kyseiseen yhteistyöhön
ja omaksua sen mukaiset velvoitteet, ilmoittaa siitä
Eurooppa-neuvostolle ja yhtyy perustuslakiin liitettyyn julistukseen."
Perustuslain luonnosteluvaiheessa tämä asia ilmaistiin
niin, että tällaisen tiiviimmän yhteistyön
kautta "halukkaat jäsenvaltiot voisivat jatkaa unionin
puitteissa sitoumusta, jonka ne ovat jo tehneet Brysselin
sopimuksen V artiklan puitteissa".
Mainittu V artikla on Länsi-Euroopan unionin (WEU) kollektiivisen
puolustuksen klausuuli, jossa turvatakuut tulevat automaattisesti
myös USA:n lunastettaviksi. Siitä syystä USA
vaatinee kaikkien näiden maiden liittymistä Natoon.
Artiklan Nato-yhteensopivuutta täydentää lause
(III osan artikla 209.4):
"4. Nämä määräykset eivät
rajoita asianomaisten osalta Pohjois-Atlantin sopimuksesta
johtuvia oikeuksia ja velvoitteita."
Suomen tie Natoon
Se, allekirjoittaako Suomi artiklassa mainitun julistuksen,
on meidän omissa käsissämme.
Jos Suomi allekirjoittaa, Suomesta tulee sotilaallisesti liittoutunut
maa.
Jos Suomi ei allekirjoita, säilyy liittoutumattomuus.
Ulkoministeri Erkki Tuomioja sanoo, että "tässä
vaiheessa ei ole tarpeellista ottaa kantaa siihen, tulisiko
Suomen olla mukana tämänkaltaisessa yhteistyössä."
Sellaista vaihtoehtoa ei ole, että EU:n yhteisen puolustuksen
kautta Suomi voisi olla mukana eurooppalaisessa militarismissa,
joka olisi Nato-vapaa. EU:ssa ei tehdä Nato-vapaata sotilaallista
yhteistyötä.
Eliitin poliittista peliä on tämä Nato-asioissa
käytetty tuttu sanapari "tässä vaiheessa".
| 