Päästökauppa ei ole markkinamekanismi
Metalli 49-lehti, 3.11.2003
On ihan oikea tavoite alkaa vähentää ns. kasvihuonekaasujen
päästöjä, kun on ilmeistä, että
maapallon ilmasto lämpenee niiden kasvun seurauksena.
Suomen vihreät ympäristöministerit ottivat
EU:ssa Suomelle muita vaikeammin täytäntöön
pantavan Kioton ilmastokokouksen velvoitteen päästöjen
vähentämiseksi. Suomesta haluttiin tehdä tässä
asiassa vihreä mallimaa, eikä sille tarkoitukselle
asetettu hintalappua.
Nyt on maksun aika.
Kiotossa USA ehdotti kasvihuonekaasujen torjuntaan sellaista
markkinamekanismia, että yritykset voisivat myydä
toinen toisilleen viranomaisten niille myöntämiä
oikeuksia päästää kaasuja (ennen muuta
hiilidioksidia) ilmakehään. Se ei lähtenyt
mukaan koko järjestelmään, mutta EU:n komissio
innostui ajatuksesta. Se ehdottaa järjestelmän käyttöönottoa
EU:ssa vuoden 2005 alusta, vaikka Kioton sopimus velvoittaa
kaasukauppaan vastaan vuonna 2008.
EU:ssa asia on huonosti valmisteltu. Ei esimerkiksi ole mitään
tietoa siitä, miten päästöoikeudet kirjataan
yritysten taseisiin tai miten niitä verotetaan; päästöoikeuskauppaahan
voivat käydä myös yksityiset keinottelijat.
Alkujako ratkaisee
Päästökauppadirektiiviä perustellaan niin,
että se on vihreä markkinamekanismi. Se ei muka
häiritse markkinoiden vapaata toimintaa niin kuin verot
ja kiellot.
Kaupankäynnin voittajat ja häviäjät määrittää
kuitenkin päästöoikeuksien alkujako, joka ei
ole markkinamekanismi, ja siltä osin päästömarkkinat
vääristävät kilpailua.
Eri maiden hallitukset jakavat - nyt ensi vaiheessa teollisuudelle
- oikeuksia päästää hiilidioksidia ilmaan.
Ne yritykset ovat systeemin voittajia, jotka saavat päästöoikeuksia
viranomaisilta ohi oman tarpeen ja pääsevät
niitä myymään sitä varten perustettavissa
päästökauppapörsseissä.
Ne suomalaiset yritykset (Raahen Rautaruukki tai Tornion AvestaPolarit)
ovat systeemin häviäjiä, jotka tuottavat lopputuotteita
kilpailijoihinsa nähden alas ajetuilla päästöillä.
Ne ulkomaiset yritykset hyötyvät, jotka aloittavat
päästöjen minimoinnin vasta nyt.
Suomen hallituksen kansallisen päästökiintiön
jakoperusteista on par´aikaa käynnissä kova
kisa kauppa- ja teollisuusministeriön suosiosta.
Vaikutus sähkön hintaan
Päästöjen pörssittämisen ja hiilidioksidin
pörssikaupan suuriin häviäjiin saattaa kuulua
sähkön hinta. Sillä keinotellaan.
Sähkökin on Suomessa pörssitetty. Sen hinta
ei riipu tuotantokustannuksista vaan pohjoismaisen sähköpörssin
pörssihinnoista. On tärkeä ymmärtää
tämä: sähkän hinta ei riipu sen tuotantokustannuksista.
Jos on - niin kuin nyt on - sateiden puutteen takia pula norjalaisesta
tai ruotsalaisesta vesivoimasta, sähkön hinta nousee.
Järjestelmän kummallisuuksiin kuuluu se, että
kaiken sähkön hinnan määrää
pörsisssä aina kaikkein kalleimmilla kustannuksilla
tuotetun sähkön hinta. Ne, jotka tuottavat halvimmalla,
saavat kalliilla tuotetusta sähköstä suurimman
hyödyn.
Tämä on Kalifornian tie. Tuottajien ei kannata pian
tuottaa sähköä vaan ainostaan myydä sitä.
Pörssipelurit vedättävät tukkuosto-, myynti-
ja termiinisopimuksen hintaa ylöspäin, ja kuluttajat
maksavat. Pelurit eivät ole kiinnostuneita voittojensa
investoimisesta uuteen tuotantoon.
Päästökauppa nostaa sähkön hintaa
Jos kallis tuottaja, jolla ei ole päästöoikeuksia,
panee myllynsä päälle ja joutuu sitä varten
ostamaan pörssistä päästöoikeuksia,
sähkön hinta nousee.
Sen päästöoikeudesta maksama hinta ei kuitenkaan
mene vain tämän tuottajan asiakkaiden maksettavaksi
vaan kaikkien sähkön tarvitsijoiden maksettavaksi.
Vesi- ja ydinvoimaloille, jotka eivät tarvitse päästöoikeuksia,
sataa ilmaista mannaa taivaasta.
Että tällaista vihreää suunnitelmataloutta
eli keinottelua edistetään markkinamekanismin nimissä.
| 