Öljy loppuu!

UV 5/2005

Öljy loppuu!

Monissa Euroopan maissa kuluttajat ovat tyytymättömiä bensiinin ja polttoöljyn nousseisiin hintoihin.

Niistä ovat öljy-yhtiöt ovat keränneet ennätyksellisiä voittoja.

On vaadittu EU:ta tekemään "jotakin", mutta komissio vain seuraa katseella öljyn kallistumista ja öljy-yhtiöiden voittojen kasvua.

Kysyntä kasvaa, öljyvarat ehtyvät

"Kysyntä on ennennäkemättömän korkealla. Kun väestöt kasvavat ja taloudet ovat noususuuntaisia, miljoonat ihmiset kehitysmaissa ovat saavuttavat elintason joka vaatii yhä suurempia määriä energiaa...

Samaan aikaan maapallon öljy- ja kaasuvarat ehtyvät. Uusia energialähteitä löytyy pääasiassa paikoista mistä niiden hyötykäyttöön saaminen on vaikeaa niin fyysisesti, taloudellisesti kuin poliittisestikin. Kun kasvavaan kysyntään vastataan hupenevalla tarjonnalla, on tuloksena kovempi kilpailu samoista voimavaroista."

Edellä oleva teksti on öljy-yhtiö Chevronin mainoksesta.

Kolme triljoonaa barrelia

Samassa ilmoituksessa todetaan, että maapallolla on 125 vuoden aikana kulutettu ensimmäinen triljoona barrelia raakaöljyä.

Siinä arvioidaan, että toinen triljoona barrelia kulutetaan seuraavien 30 vuoden aikana. Se on saman verran kuin öljy-yhtiö BP:n tilastojen mukaan maailmassa on todennettuja öljyvaroja (1188,6 miljardia barrelia). Niistä puolet on Lähi-Idässä.

Kolmas triljoona barrelia varmaankin vielä löydetään, mutta se on vaikeasti hyödynnettävissä ja kallista. Kiihtyvällä kasvuvauhdilla se kulutetaan varmaankin vielä paljon nopeammin kuin toinen triljoona.

Öljyhiekka ja raskas öljy

Osa maapallon potentiaalisista öljyvaroista on sitoutunut öljyhiekkaan ja -liuskeeseen tai on vettä raskaampaa ja merien pohjalla tai arktisilla alueilla vaikeasti hyödynnettävissä.

Niistä lähteistä ihmiskunta saattaa saada tiristettyä vielä yhden - öljy-yhtiöiden mukaan useammankin - triljoona barrelia, mutta tiukkaa tekee. Hiekan nesteyttäminen on energiavaltaista ja kallista.

Halvan öljyn aika on ohitse.

Poltetaan, poltetaan

Öljy-yhtiö ExxonMobilin skenaarioiden mukaan maapallon talous jatkaa kasvuaan keskimäärin 3 % vuosivauhdilla. Vastaavaksi energiatarpeen kasvuksi ennustetaan 1,7 % vuodessa.

Tämä merkitsee, että 30 vuoden kuluttua energiaa kulutetaan 50 % nykyistä enemmän, ja suurin osa energiasta kulutetaan silloin nykyisissä kehitysmaissa.

Suurin osa (yli 80 %) energiasta tuotetaan Exxonin mukaan myös 30 vuoden kuluttua fossiilisista polttoaineista. Vaihtoehtoisiin energiantuotantomuotoihin ei uskota (eikä liiemmälti investoida) niin kauan kuin fossiilisia aineita riittää.

EU turvaa energiatarpeensa kasvun kaasun tuonnilla entisen Neuvostoliiton alueilta.

Kehitysmaiden tarve kasvaa

Exxonin ennusteen mukaan nykyisissä teollistuneissa maissa energian käyttö tehostuu, vaikka öljysyöppö USA (25 % kulutuksesta) säilyttääkin bensiinin tarpeensa.

Energiaankin kohdistuu Kiina-ilmiö. Kiina tuottaa viidestä perustuotteesta jo öljyä, lihaa, hiiltä ja terästä enemmän kuin USA. Maan lähes 10 prosentin talouskasvun ja yksityisautoistumisen seurauksena se on tavoittamassa USA:n etumatkaa myös öljyn kulutuksessa. Sen öljyn tarve kaksinkertaistuu 15 vuodessa. Se taistelee maapallon öljyvaroista siinä kun muutkin.

Kun energian tarpeen ja käytön kasvusta 80 % toteutuu kehitysmaissa erityisesti Aasiassa, sillä on kansainvälisissä suhteissa mullistava vaikutus.

Sen myötä kasvihuonekaasujen ja -päästöjen tuotanto siirtyy pääosiltaan kehitysmaihin.

Uhkakuvat ilmiselviä

Maailman öljyvarat ovat tarkkaan varjeltuja valtiosalaisuuksia. Kukaan ei todellisuudessa tiedä, miten nopeasti öljyvarat ehtyvät.

Jos on öljyvaroja, voi olla, että ne eivät ole hyödynnettävissä. Parhaistakin öljylähteistä voidaan parhaallakin teknologialla hyödyntää nykyisin vain 30 %.

Suuret öljy-yhtiöt pumppaavat tänään enemmän öljyä kuin uutta löytyy.

Öljy loppuu, mutta kukaan ei tiedä milloin, eikä ehkä ihan heti. Sitä ennen sen hinta nousee, rajusti ja aika pian.