MEP Esko Seppänen GUE/NGL-ryhmäkokouksessa

kirjoitettu 18.2.2003

Euroopassa on käynnissä merkittävin vallan uusjako sitten toisen maailmansodan. Se tapahtuu EU:n perustuslailla.

Vain valtioilla on perustuslaki. EU:sta tehdään perustuslailla valtiota: liittovaltiota. On lakattu puhumasta perustuslaillisesta sopimuksesta ja valmistellaan avoimesti perustuslakia, joka on ylempi kuin jäsenvaltioiden lait. Luonnoksen (6.2.2003) 9. artiklan mukaan "perustuslaki ja lainsäädäntö, jonka unionin toimielimet hyväksyvät käyttäessään unionille perustuslaissa annettua toimivaltaa, ovat ensisijaisia jäsenvaltioiden lainsäädäntöön nähden."

Perustuslakiluonnoksen 1. artiklan mukaan "tällä perustuslailla, joka ilmentää Euroopan kansojen ja valtioiden tahtoa rakentaa yhteistä tulevaisuuttaan, perustetaan unioni (jota kutsutaan...), jossa jäsenvaltioiden politiikat sovitetaan yhteen ja joka käyttää liittovaltion tavoin tiettyjä yhteisiä toimivaltuuksia."

Ollaan siis perustamassa uusi unioni, joka toimii sille siirretyissä tehtävissä liittovaltion tavoin.

Nimikysymys on auki, mutta on ehdotettu, että uusi unioni olisi Euroopan Yhdysvallat tai Yhtynyt Eurooppa. Uudella unionille halutaan uusi nimi, jotta se erottuisi vanhasta siihen tapaan kuin EY on ollut Maastrichtin jälkeen eri yhteisö kuin EU.

Kun perustetaan unioni, "joka ilmentää kansojen ja valtioiden tahtoa", voidaan kysyä, kumman tahto ratkaisee, jos niillä ei ole sama tahto.

Yhteisöllistettyjen toimivaltuuksien osalta uudesta unionista tulee liittovaltio.
Liittovaltioille on luonteenomaista se, että niissä on keskusvalta ja ylikansallinen päätöksenteko.

Ylikansallinen päätöksenteko on sitä, että enemmistön tahto ratkaisee ja vähemmistöön jääneiden valtioiden on pantava täytäntöön yhteiset päätökset. Yhteisöllistetyissä asioissa päätösvalta on keskusvallan monopolivaltaa.

Kansallinen demokratia, joka perustuu parlamentarismiin, on paremman laatuista edustuksellista demokratiaa kuin EU:n ylikansallinen päätöksenteko.

Ei ole kelvollista teoreettisesta määritelmää käsitteelle "ylikansallinen demokratia". Ei ole kriteereitä erottaa toisistaan demokraattiset enemmistöpäätökset ja enemmistön voimaan perustuva sanelu ja pakko. Kun EU:sta tehdään maailman toiseksi suurinta liittovaltiota, voidaan vielä kysyä, onko se liian suuri hallittavaksi demokraattisesti ja onko demokratia mahdollista vain sellaisissa valtioissa, joissa ei ole ylikansallinen päätöksenteko?

Ei pidä elää sen toivon varassa, että EU:n liittovaltiosta tulee ajan myötä demokraattinen. Sen on oltava demokraattinen jo rakennuspiirustusten mukaan, ja on perusteellisesti määriteltävä ”ylikansallisen demokratian” käsite.

Konventissa, jossa ylhäältä alas tehdään perustuslakiluonnosta puolelle miljardille eurooppalaiselle, on federalistinen täyshegemonia. Jäsenten ja varajäsenten ylivoimainen enemmistö haluaa EU:sta liittovaltion. Suuri enemmistö kannattaa EU:n päätöksentekotavaksi yhteisömetodia.

Meitä, jotka kannattavat hallitusten välistä metodia, on vain noin 15 (207:stä). Meitä on eri maista ja kaikista puolueryhmistä.

Mitä pienempi on edustuksellisessa päätöksenteossa päättäjien määrä, sitä epäedustavampi on lopputulos: erilaisuus ja monenlaisuus leikkautuvat pois. Jos valitaan vähän edustajia, vain pääsuunnat saavat äänensä kuuluville. Politiikan pääsuunta EU:n perustuslakikysymyksissä on federalismi. EU:sta halutaan tehdä liittovaltio ja supervaltio.

GUE/NGL-ryhmän puolueiden edustajia konventissa on 5-6 (alle 3 % edustajista), eli meidän näkökulmastamme konventti ei vastaa EU-maiden poliittisia voimasuhteita. Uutena piirteenä EU:n perussopimusten valmisteluun ovat mukaan tulleet ylikansalliset puolueet. Neljän Euroopan laajuisen puolueen edustajat ovat tuottaneet kukin oman ehdotuksensa perustuslaiksi ja pyrkivät toimimaan konventissa yhteisöllisesti. Ei ole kuitenkaan varmaa, sitoutuvatko kansalliset puolueet ylikansallisten europuolueiden tai niiden enemmistön kantaan. Europuolueet ovat vielä toistaiseksi synteettisiä luomuksia.

GUE/NGL-ryhmän konventtilaisilla ei ole resursseja - eikä yksituumaisuutta - tuottaa oma yhteinen ehdotus.

Aikataulu

Konventin presidium, jota ei voi syyttää demokraattisista menettelytavoista, on julkistanut perustuslain rungon ja osan valmistelemistaan uusista artikloista.

Suunnitelman mukaan perustuslaki jakautuisi kolmeen osaan: 1) perustuslailliseen osaan (noin 50 artiklaa), 2) unionin politiikkoihin ja niiden täytäntöönpanoon sekä 3) yleisiin ja siirtymäkauden määräyksiin. Sen lisäksi siihen kirjoitetaan ylevähenkinen johdanto.

Perustuslaista tulee maallista oikeutta, mutta paavi ja muut uskovaiset haluaisivat siihen viittauksen Euroopan kristilliseen perintöön uuden unionin arvoperustana. Perustuslakiin sitä ei kirjoiteta, mutta johdantoon voidaan kirjoittaakin.

Ensimmäiset artiklaluonnokset on julkistettu, ja kaikkien loppujen osalta kirjoitustyö jatkuu. Presidiumin perustuslakiehdotus on valmis huhtikuun loppuun mennessä.

Konventti on asettanut itselleen tavoitteen, jonka mukaan konventin työ voitaisiin lähettää hallitusten väliseen konferenssiin (HVK) Tessalonikin huippukokouksessa 20-21.6.2003. Kun federalisteilla on konventissa hegemonia, heidän tavoitteensa on, että Tessalonikissa perustuslaki hyväksytään konventin esittämässä muodossa. He haluavat, että syksyksi koolle kutsuttavassa HVK:ssa asia olisi läpihuutojuttu.

Näin halutaan muuttaa alun perin asetettua aikataulua, jonka mukaan HVK kutsuttaisiin koolle vasta keväällä 2004. Alun perin hallituksille ja parlamenteille haluttiin jättää aikaa konventin esityksen asianmukaiseen käsittelyyn ja reagointiin. Sitä aikaa ei nyt haluta antaa, koska ajan pitkittyessä konventin tuottama paketti saatettaisiin joutua avaamaan, eivätkä federalistit halua sitä.

Berlusconi haluaa, että perustuslaki hyväksytään lopullisesti Rooman huippukokouksessa joulukuussa 2003. Hän haluaa uuden EU:n uudella Rooman sopimuksella.
Ensimmäiset maat saattavat yrittää saada perustuslain kansanäänestykseen seuraavien eurovaalien yhteydessä kesäkuussa 2004.

Jäsenmaiden ratifiointien jälkeen perustuslaki olisi lainvoimainen 2007-2008. Silloin syntyisi uusi Euroopan unioni, joka olisi oma oikeustoimihenkilönsä ja joka käyttäisi toimivaltuuksiaan liittovaltion tavoin.

Hyväksymismenettely

Ei tiedetä, miten konventti päättää omasta esityksestään, eikä tiedetä, miten jäsenmaat päättävät kansallisesti perustuslain hyväksymisestä.

Konventissa federalistit haluavat tuottaa yhden ehdotuksen, jonka voi hyväksyä mahdollisimman suuri osa konventtilaisista. Yksimielisyyttä ei synny, joten sitä ei haeta. Jos pidetään kiinni siitä, että konventti ei äänestä lopputuloksesta, etsitään ns. kvasienemmistö: todetaan enemmistön olevan esityksen kannalla ilman äänestystä.

Konventissa perustuslain luonnokseen lienee mahdollista jättää eriäviä mielipiteitä, mutta ei ole luultavaa, että suuret maat tai isot poliittiset ryhmät niin tekevät. Ne yrittävät löytää kompromissin, johon kuuluu sekä yhteisömetodin että hallitusten välisen metodin rakenteita. Ilman sellaista konsensusta HVK ei hyväksy pakettia konventin kirjoittamassa muodossa.

Unioni tarvitsee legitimiteetin. Sen saavuttamiseksi Irlannissa ja Tanskassa järjestetään siitä kansallisen lain mukaan kansanäänestys, ja sellainen tullee myös ainakin Hollannissa, Portugalissa ja Ranskassa.

Pitää vaatia kansanäänestystä samana päivänä kaikissa jäsenmaissa!
Kun tulee uusi unioni, vanha unioni heitetään historian romukoppaan, mutta sitä, miten se tapahtuu, ei ole vielä päätetty. Juridisesti vanha unioni pitää lakkauttaa yksimielisesti. On kuitenkin vaikea estää 22-23 maata perustamasta uutta unionia, vaikka 2-3 maata hylkäisi uuden perustuslain eikä suostuisi lakkauttamaan vanhaa unionia ja siirtämään sen resursseja uudelle. Toisaalta vanha unioni voidaan lakkauttaa pelkillä hallitusten päätöksillä ilman ratifiointia, ja on luultavaa, että kaikki hallitukset hyväksyvät oamisuuden siirron vanhalta unionilta uudelle.

Näyttää siltä, että nykyisen hallitsevan luokan poliittisesta tahdosta syntyy EU:lle uusi laillinen muoto, eikä sitä voi yksittäinen maa estää. Perustuslain säätäminen on prosessi, jossa juridiikka väistyy politiikan tieltä.

Ei tiedetä, mitä tapahtuu maille, jotka hylkäävät perustuslain eivätkä liity uuteen unioniin. Niitä on jo alettu uhkailla EU-yhteistyöstä ja yhteismarkkinoista erottamisella.
On luultavaa, että vanhoille EU-maille jää jonkinlainen assosiaatiomahdollisuus, mutta ulkopuolelle jättämisen uhkalla varmaankin painostetaan kaikkia maita konventissa valmisteltavan perustuslain hyväksymisen kannalle.

Toimivallat

Ensimmäisten artiklojen perusteella ei selviä unionin(= keskusvallan) ja sen itsenäisten jäsenvaltioiden toimivaltojen jako.

Toimivallat jakautuvat kolmeen kategoriaan: 1) unionin monopolitoimivaltoihin, 2) jaettuihin toimivaltoihin ja 3) unionin tukitoimiin kansalliseen toimivaltaan jätetyissä asioissa.
Toimivaltajakoa ei ole kirjoitettu perustuslailliseen osaan, vaan se kirjataan toiseen osaan, joka määrittää unionin politiikat.

Perustuslaillisen osan pykälien perusteella halutaan selvästikin harmonisoida enemmän talouspolitiikkaa sekä siirtää unionin toimivaltaan lisää yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Toimivaltajako näissä asioissa on yhteydessä institutionaalisten kysymysten ratkaisuun.

Yhteisömetodi

Se, että joku on yhteisömetodin kannalla, ei tee ihmisestä oikeistolaista tai vasemmistolaista. Se tekee hänestä federalistin. Pohjois-Euroopassa vasemmistolaiset ovat enemmän antifederalisteja kuin etelässä.

Federalistit uskovat, että yhteisömetodilla EU:sta tulee liittovaltio, joka on heidän tavoitteensa.

Yhteisömetodin olennaisin piirre on, että päätökset halutaan tehdä EU:n omissa elimissä niiden voimasuhteiden mukaan. Siihen kuuluu, että mahdollisimman useat alat tulevat yhteisön toimivaltaan. Se on ylikansallista päätöksentekoa, eikä siihen kuulu jäsenmaiden veto-oikeus. Vähemmistöön jääneiden jäsenvaltioiden on tyydyttävä enemmistön tahtoon ja pantava toimeen (keskusvallan) yhteiset päätökset.

Federalistit haluavat mahdollisimman monet asiat päätettäviksi EU:n elimissa määräenemmistöllä, ja he haluavat määräenemmistöpäätökset automaattisesti yhteispäätösmenettelyyn ylikansallisen europarlamentin kanssa.

Yhteisömetodiin kuuluu vahva komissio, joka edustaa keskusvaltaa. Siinä merkityksessä se on virkamiesvaltaa eli eurokratiaa.

Federalistit haluavat, että komissaareista tehdään uuden liittovaltion parlamentaarinen hallitus, jonka tulee nauttia ylikansallisen Euroopan parlamentin luottamusta. Siihen liittyen federalistit haluavat valita EU:n presidentiksi komission puheenjohtajan, joka valittaisiin Euroopan parlamentissa määräenemmistöllä. Komissiosta tulisi sitä kautta liittovaltiohallitus.

Federalistit haluavat yhteisöllistää lisää kansakunnan täysivaltaisuuden määrittäviä aloja myös EY-tuomioistuimen valtaan. Sitä kautta isojen maiden poliittinen tahto saa ylleen laillisuuden valekaavun. EY:n yhteisten oikeusistuimien tuomiot heijastelevat federalistista lainsäädäntöä.

Yhteisömetodia kannattavat kaikki Euroopan laajuiset puolueet. Kun unioni liittovaltioituu, puolueetkin ylikansallistuvat. Europuolueista selkeimmin liittovaltion kannalla on ollut Euroopan Kansanpuolue (PPE).

Hallitusten välinen metodi

Siirtyminen puhtaaseen yhteisömetodiin merkitsisi sitä, että ajettaisiin alas nykyinen hallitusten välinen metodi.

Siihen kuuluu, että päätökset tehdään EU:n elimissä, mutta - yhteispäätösmenettelyyn kuuluvia asioita lukuun ottamatta - hallitusten edustajien kesken. Päätökset halutaan tehdä viime kädessä neuvostoissa eikä ylikansallisessa europarlamentissa tai sen luottamusta nauttivassa komissiossa.

Mitä suurempi osa EU:n päätöksistä tehdään yksimielisyydellä, sitä suurempi on yksittäisen valtion vaikutusmahdollisuus; sillehän syntyy tätä kautta veto-oikeus itsensä näkökulmasta kielteisiin päätöksiin. Mitä enemmän päätöksiä tehdään määräenemmistöllä, sitä enemmän EU tekee päätöksiä liittovaltion tavoin.
Vaihtoehto liittovaltiolle ja ylikansalliselle päätöksenteolle on nykyisen hallitusten välisen metodin demokratisoiminen: avoimuuden ja julkisuuden lisääminen sekä EU-asioiden laaja käsittely kansallisissa parlamenteissa.

Hallitusten väliseen metodiin tulee kuulua kansallisten parlamenttien valta tärkeissä asioissa ja varsinkin perussopimusten uudistamisessa. Ei ole yhteensovitettavissa kansallisten parlamenttien ja europarlamentin valta. Europarlamentarismille ei ole helppo saada legitimiteettiä kansallisvaltioissa, koska se on ylikansallista valtaa, jossa ei suojata pienten maiden suvereniteettia isojen maiden muodostamaa keskusvaltaa vastaan.
Konventissa ollaan luomassa tilanne, jossa kansallisille parlamenteille ei jää muuta mahdollisuutta kuin sanoa perustuslaille KYLLÄ tai EI.

Tätä vaihtoehdottomuutta puolustellaan sillä, että konventissa jokaisella parlamentilla on kaksi edustajaa.

Se ei kuitenkaan ole riittävä peruste tosiasialliselle vallansiirrolle kansallisista päätöksentekoelimistä ylikansalliselle konventille. Konventin perusongelma on nimittäin sen epäedustavuus ja toimintatapa, joka tekee mahdottomaksi konventtiasioiden asianmukaisen käsittelyn kansallisissa parlamenteissa. Konventtiasioissa ei toteudu parlamentarismi, joka on yksi demokratian ominaispiirteitä: valmisteluvastuu on hallituksilla, joiden on nautittava kansallisten parlamenttien luottamusta.

Määräenemmistö

Federalistit, joilla on konventissa hegemoniaa, haluavat säätää ylikansalliset lait määräenemmistöllä. Se merkitsee, että pieniltä mailta menee veto-oikeus. Se jää suurille maille: Nizzan sopimuksen mukaan määräenemmistöpäätöksiin on veto-oikeus kolmella sellaisella isolla maalla yhdessä, joissa asuu 38 % EU:n asukkaista.

Kun isoilla mailla on iso edustus europarlamentissa, niiden valtaa kasvattaisi myös se, että neuvostojen kaikki määräenemmistöpäätökset johtaisivat automaattisesti yhteispäätösmenettelyyn europarlamentin kanssa.

Jos valtaa siirretään määräenemmistö- ja yhteispäätösmenettelyjen kautta keskusvallalle, se on pois kansallisilta päätöksentekoelimiltä. Sille ei ole helppo saada legitimiteettiä konventin toiminnan perusteella. Harvat niistä puolesta miljardista eurooppalaisesta, jotka ovat valmistelun objekteja, tuntevat konventin edustaneen itseään tai kansojen tarvetta ja tahtoa ylhäältä alas saneltavalle perustuslaille.

Saksan ja Ranskan ehdotus

Kun Saksa ja Ranska totesivat konventin muuttuvan hallitusten välisen konferenssin luonteiseksi, ne nimesivät konventtiin ulkoministerinsä. Kreikka ja monet hakijamaat ovat seuranneet niiden perässä.

Kaikilla mailla (Hollanti, Ruotsi, Suomi, Itävalta, Luxemburg) ei ole edustajaa konventin presidiumissa tai sihteeristössä, jotka valmistelevat pohjapaperit. Valtaa on saada kirjoittaa pohjapaperi.

Kun ennen luultiin, että EU:sta tulee liittovaltio vain yhteisömetodilla, Saksa ja Ranska ovat nyt luomassa EU:lle keskusvallan, joka tekee siitä liittovaltion myös hallitusten välisellä metodilla.

Ne ovat vaatineet - ja saamassa vaatimuksensa läpi - EU:lle oman oikeushenkilöllisyyden. Niiden vaatimuksen mukaan perustuslakiin sisällytetään edellisen konventin tuottaman perusoikeuskirja. Ne haluavat määräenemmistön käyttöönottoa kaikessa päätöksenteossa, mukaan lukien ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Ne vaativat ylikansallisen europarlamentin vallan lisäämistä yhteispäätösmenettelyjen lisäämisen kautta. Lisäksi ne haluavat EU:lle valittavaksi (suuria maita suosivilla) määräenemmistöpäätöksillä kaksi uutta presidenttiä, toisen neuvostoon ja toisen komissioon, sekä EU:n ulkoministerin viran ja oman diplomaattihallinnon perustamista.

Saksa ja Ranska siis haluavat neuvostolle puheenjohtajan, jota kutsuttaisiin presidentiksi. Tällainen neuvoston presidentti ei olisi kansojen valitsema vaan Eurooppa-neuvoston eli euroeliitin (mahdollisesti keskuudestaan) nimeämä. Hän edustaisi ranskalaista käsitystä EU:n luonteesta. Ranska ei halua lisätä kasvottomien, hajuttomien ja mauttomien eurokraattien valtaa sotilasasioissa, eikä se halua antaa maailmanpolitiikkaa komission toimivaltaan.

Se miten tehdään päätökset sotilas- ja puolustuspolitiikasta, on auki.

Saksa ja Ranska haluavat EU:lle yhteisen puolustuksen, joka olisi Nato-yhteensopiva ja jota vahvistettaisiin yhteisellä asevarustelulla. Ne saattavat vaatia perustuslakiin kirjattavaksi keskinäisen puolustusvelvoitteen WEU:n 5. artiklan muodossa. Kriisinhallinnalle, johon kuuluu rauhaanpakottaminen eli sota, ne haluavat erityiset yhteiset asevarustelukriteerit EMU-konvergenssikriteereiden tapaan.

EU:n jäsenmaat hoitavat aluepuolustuksen ja valtioiden välisten konfliktien puolustuksen Naton kautta. Ne ovat alistaneet osan armeijoistaan suoraan Naton komentoon. Kallein osa sotilasmenoista ovat vakoilu ja tiedustelu, viestintä ja kommunikaatio sekä sodanjohtojärjestelmät luolastoineen. Kun ne ovat jo Natolla ja on sovittu Naton antavan ne myös EU:n kriisinhallintaoperaatioiden käyttöön, niitä ei olla valmiita tuplaamaan. EU:n alueella on 2 miljoonaa sotilasta armeijoissa. Helsingin huippukokouksessa päätettiin perustaa erityiset kriisinhallintajoukot eli euroarmeija. Niitä varten on varattu 200 000 sotilasta, eli kaikki EU-armeijoiden yhteistoimintakelpoiset joukot. Niistä olisi kerrallaan taistelutoimissa 60 000 sotilasta.´

Euroarmeijaa ei puuhata puolustusta vaan hyökkäystä varten. Liittovaltioluonteisen supervallan luominen edellyttää, että EU:lla on omat kriisinhallinnan iskujoukot. Kriisinhallinta ei ole rintamasotaa vaan rajoitettuja sotatoimia, mutta ilman maantieteellisiä rajoja (ja ilman YK:n mandaattia!).

Kun Ranska on keskittynyt ulko-, turvallisuus ja puolustuspolitiikassa neuvoston vallan turvaamiseen ja Saksa on sitä tukenut, Saksa puolestaan on saanut Ranskan tuen yhteisöasioissa liittovaltiohenkisille ja keskusvaltaa vahvistaville ratkaisuille vanhoissa I- ja III-pilarien asioissa.

Tällä hetkellä konventti kulkee narussa, jonka toista päätä pitelevät Saksa ja Ranska. Federalisteilla on konventissa hegemonia, mutta se ei saa tahtoaan puhtaana läpi. Siksi EU:sta on tulossa liittovaltio, mutta ei puhtaalla yhteisömetodilla vaan niin että siihen sisältyy hallitusten välisen metodin piirteitä. Keksusvallan muodostavat isot maat yhdessä.

[ Etusivulle | seppanen@kaapeli.fi ]