Demokratiasta,
Manifesti 1/2002
Demokratia ei ole mitään absoluuttista; jotain sellaista,
jota joko vain on tai ei ole. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa demokratiaa.
Samalla tavalla kuin käydään päättymätöntä taistelua hegemoniasta
käsitteisiin vapaus tai moderni, kilpaillaan myös demokratiasta.
Voittaja vie koko potin.
Ei ole ylikansallista demokratiaa. Ei tiedetä, mitä se edes
voisi olla. Se tiedetään, ettei siihen kuulu itsenäisten valtioiden
täysivaltaisuus, ja siitä taas tiedetään, että sen puute on
ei-demokratiaa. Jos kansallisvaltioiden valtaa siirretään
ylikansalliseen, maiden väkiluvun perusteella tapahtuvaan
päätäntään, sitä ei voida puolustaa demokratialla.
Demokratia on tietty järjestys, johon usein liittyy edustuksellisuus:
yhteisö valitsee toimijansa. Edustuksellista demokratiaa on
myös parlamentarismi; se, että toimeenpanovallan on nautittava
parlamentin luottamusta. Tässä merkityksessä presidenttivaltaiset
maat USA ja Venäjä eivät ole demokraattisia.
Demokratia on edustuksellista kansanvaltaa. Jotta olisi
kansanvaltaa, pitää olla kansa. EU - tai niin kuin ne sanovat
"Eurooppa" - ei ole kansa. Absurdi on myös idea maailmanparlamentista;
eihän “maailmakaan” ole kansa. Niin ollen maailmandemokratia
on ei-demokratiaa.
Demokratia on kokorajoitteista. Jos yhteisöt ovat liian
suuria, ei ole asioiden yhteistä valmistelua, kielellistä
tasa-arvoa tai riittävää vähemmistösuojaa, ja ne taas kuuluvat
demokratiaan.
Demokratiassa nousee esille kysymyksiä, joiden ratkaisemiseksi
kansanedustajilla ei aina ole valtakirjaa äänestäjiltä. Siksi
edustukselliseenkin demokratiaan pitää kuulua kansanäänestykset.
Niitä tarvitaan kansalaisten mobilisoimiseksi ottamaan kantaa
ja puolustamaan itseään.
Virheellisesti luullaan, että pelkkä enemmistöpäätös on
demokratiaa. On kuitenkin absoluuttisia periaatteita, joita
ei voida rikkoa enemmistöllä. Niitä on määritelty esimerkiksi
YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa sekä erilaisissa perusoikeusasiakirjoissa.
Kun enemmistövalta voi olla myös enemmistödiktatuuria, on
oltava säännöksiä, joilla vähemmistöä suojellaan enemmistön
mielivallalta. Yhteiskunta on demokraattinen, jos sillä on
varaa olla suvaitsevainen vähemmistöjä ja niiden itselleen
ottamia - mielipiteen, mielen osoittamisen, kokoontumisen
ja järjestäytymisen vapauksiin kuuluvia - toimintamuotoja
kohtaan.
Vaikka laki on yleensä vain hallitsevan luokan kulloinenkin
poliittinen tahto, pelkkä laillisuus ei riitä. Päätöksillä
pitää olla myös legitimiteetti eli yleinen hyväksyttävyys.
Ilman sitä päätökset ovat huonoa demokratiaa.
Yhteisten päätösten valmistelun pitää olla julkista ja julkisen
keskustelun kohteena. Esille pitää päästä vaihtoehtoja ja
kritiikkiä.
Demokratiaa ei ole se, että vähemmistöjä vaaditaan muuttamään
mielipiteensä enemmistön mukaan. Toisaalta myöskään vähemmistön
toimeenpanema vallankaappaus tai -kumous ei voi olla demokraattinen.
Jos se on, se ei ole kumous eikä kaappaus.
Demokratian pitää sisältyä sosialismin määritelmään. Sosialistinen
vasemmisto on vastavoima kapitalismille. Se tulee asettaa
kapitalismin ylittäviä tavoitteita ja yrittää asettaa uuden
järjestyksen sitä vastaan ja sen tilalle. Onko mahdollista,
että olisi joku muu kuin sosialistinen vasemmisto, esimerkiksi
demokraattinen (ei-sosialistinen) vasemmisto?
Jos hyväksytään, että yhteiskunnassa ei vaadita kaiken -
ja siis myös talouden - kattavaa demokratiaa, mitä jää sen
jälkeen vasemmistosta jäljelle. Pelkkä sosiaalismi. Kun yhden
pienen aan tilalle tulee kaksi, se on aatteen inflatoimista.
Tulopoliittisten sopimusten maissa on valtiollistettu ay-liike,
joka on yksi pilari korporatismin pyhässä kolmiyhteydessä:
valtio, työnantajat ja työntekijät. Suomessa ay-liike ja valtio
kuuluvat yhteen lähes samalla tavalla kuin kirkko ja valtio.
Ay-liikkeessä on niin monipolvinen demokratia, että siinä
johtajilla ei ole todellista valvontaa. Demokratiaan kuuluu
vapaiden kansalaisten oikeus valvoa edustajiaan.
Valtion - ja EU:n tapauksessa liittovaltion - asiaa ajavat
puolueet, jotka ovat yhä enemmän osa valtiokoneistoa. Ne alamaistavat
vapaita kansalaisia sen sijasta että ne edustaisivat kansalaisia
suhteessa valtioon, lakeihin ja väkivaltakoneistoon. Puoluevaltaan,
jota vastaan demokratiassa pitää taistella, kuuluu se, että
ne eivät tuota toinen toisilleen vaihtoehtoja.
Suomi on poliittisessa merkityksessä halvaantunut. Media
on eliitin puolella. Niin ollen se on järjestelmän yleisen
hyväksyttävyyden - ja siis myös demokratian - jarru ja kitkavoima.
Usein se naamioi itsensä "riippumattomaksi", mutta silti se
on aina voittajien puolella. Sananvapaus on harjakuva, illuusio.
Media monistaa Suomessa vallan valtaa.
Jos joku vannoo demokratian nimeen, on vaikea tietää, minkä
nimeen hän vannoo. Siinä merkityksessä demokratia on sana
ilman sisältöä. Se on mekanismi, jolla pyhitetään vallitseva
(väki)valta. Se on tapa hallita alamaisia markkinoiden diktatuurissa,
sen yleinen hyväksyttävyys.
Politiikkaa ei maassa ole enää kuin silmänlumeeksi.
|