Politiikan puolustus

(KU 1.9.2000)

Minusta näyttää siltä, että hallitusherrat ja -rouvat ovat varanneet itselleen virkamiesten roolin rupeamalla olemaan porvarivaltion "epäpoliittisia" toimitsijoita. Samaan sirkusseurueeseen kuuluvat hännystelijät, joita kutsutaan poliittisiksi avustajiksi ja jotka tekevät ns. likaisen työn. Heidän motiivinsa on henkilökohtainen etu: ilman suojatyöpaikkojaan he eivät olisi mitään.
Siksi he pitävät hallitusta pystyssä.
Minä puolustan toisenlaista politiikkaa. Puolustan politiikkaa ns. talouden ylivaltaa vastaan. 
Jos olisi tahtoa, politiikka voisi olla köyhän ystävä, mutta nyt puuttuu tahtoa.
Ns. taloudessa käy aina niin kuin kävi Vakuutus-Pohjolalle, jonka Iiro Viinanen tuhosi.
Pohjola sattui omistamaan Nokian osakkeita, joista osan se möi ja osan arvoa korotti taseessaan. Sen jälkeen se saattoi tänä vuonna maksaa omistajilleen Nokian pörssikurssien viimevuotisesta noususta yli 11 000 miljoonaa markkaa eli lähes 5500 prosentin - Suomessa tunnetusti - verovapaat osingot. Ne olivat moninkertainen summa yhtiön koko vakuutusliiketoimintaan verrattuna.
Osingonsaajien - ja siihen liittyen vielä myyntivoittojenkin saajien - joukkoon kuului Sampo-Leonia, joka on tänä vuonna tehnyt yli 6 000 miljoonan voitot. Se oli ostanut osakkeet ruotsalaiselta Skandialta, joka ensin teki itseään varten räätälöidyllä paketilla miljardivoitot. Sampo-Leonia rahastiensin Pohjolan miljardiosingot ja möi ne sitten pois uudella miljardivoitolla - itse asiassa - Pohjolalle itselleen: Ilmariselle. Nyt Sampo-Leonia omasta puolestaan aikoo jakaa miljardit omille osakkeenomistajilleen, joilla ei ole ollut osaa eikä arpaa Nokian osakkeiden arvonnousuun tai Pohjolan osinkojen suuruuteen. 
Tämä tuloeroautomaatti hyödyttää vain pääomaa ja suuromistajia.
Sama automaatti toimi myös 1980-luvun lopussa, ja sitä seurasi lama. Suurimpia lamasyyllisiä olivat ideologian läpitunkemat "epäpoliittiset" Suomen Pankin asiantuntijat Rolf Kullberg, Markku Puntila, Sirkka Hämäläinen, Matti Vanhala ja Johnny Åkerholm. Kukaan heistä ei ole ollut minkään puolueen jäsen.
Heistä Markku Puntila - kunnian miehenä - osasi erota. Hänelle teki sittemmin seuraa Rolf Kullberg. Sirkka Hämäläisestä sen sijaan tuli - Mauno Koiviston myötävaikutuksella - ensin pankin johtokunnan jäsen, sitten pääjohtaja ja eläkehommana vielä neljäksi vuodeksi Euroopan Keskuspankin johtokunnan jäsen. Matti Vanhalasta tuli johtokunnan jäsen ja Hämäläisen jälkeen pääjohtaja. Johnny Åkerholmin, joka on edustanut Suomea valtiovarainministeriön miehenä EU:n salaperäisessä talous- ja rahakomiteassa, Sauli Niinistö haluaa nyt Suomen Pankin johtokuntaan. 
Nämä ihmiset eivät ole "epäpoliittisia". heitä motivoi heidän aatteensa: rahan äänen aate. He uskovat uusliberalismiin, siihen että yhteistä etua ei ole eikä tuloja ole uusjakoon. 
Kun 1980-luvun loppuvuosina laman kylvö rahoitettiin tuomalla Suomeen ulkomaista velkaa, nyt käynnissä olevan talouden sähköistäminen ja tuloerojen hulppea kasvu rahoitetaan myymällä ulkomaille suomalaisyhtiöitä; 2/3 pörssistä on jo ulkomaalaisomistuksessa. EMU:n mukanaan tuoman 25 prosentin pakkodevalvaation oloissa Suomea on myyty ulos halvalla.  
Devalvaatio - sekä asumiskustannusten nousu - selittää myös inflaation nousun: dollarihintainen öljy on kallistunut 25 ylimääräistä prosenttia.
Entiseltä Suomen Pankin pääjohtajalta Mauno Koivistolta ei jäänyt sormenjälkiä pääomantuonnin hallitsemattomaan vapauttamiseen. Ehkä Koivisto ei olisi halunnut tehtävän väärää politiikkaa, mutta hänellä ei ollut rohkeutta johtaa maata. Tarja Halonen on samantapaisen tilanteen edessä. Halonen ei halua Suomesta NATO:n jäsentä, mutta ei hänellä ole voimaa sen estämiseen; liekö lopussa tahtoakaan. Aatteiden valtavirrat vievät yksilöitä, presidenttejäkin, mukanaan, emmekä me voi jättää Suomen itsenäisyyttä yksin Halosen käsiin. 
Lama-Suomen velat ovat tulleet maksuun eläkeläisille, paitsi tietysti heistä suurituloisimmille. Eläkeläiset eivät ole saaneet ns. kuoppakorotuksia, joita meille kansanedustajille ja mepeille annettiin juuri ylen määrin. Kun kansaneläkkeen perusosan saajille annetaan ensi vuonna yli kymmenen vuoden odotuksen jälkeen 50 markan kuoppakorotus, se maksaa valtiolle 400 miljoonaa markkaa vuodessa. Sitäkään eivät saa ne, joilta perusosa on leikattu pois, joiltakin jopa kahteen kertaan.
Tällainen nollakuoppakorotus on pilkantekoa, jos Pohjola antaa osakkeenomistajilleen yli 11 000 miljoonan markan verottomat osingot ja me 216 kansan edustajaa saamme jakaa keskenämme 30 miljoonan markan lisäpotin.
Tämä, mitä "asiantuntijat" eivät näe, poliitikkojen on nähtävä. Asiat eivät korjaudu vain "palkkamaltilla" tai "eläkemaltilla". Pikemminkin päin vastoin.

[ Etusivulle | seppanen@kaapeli.fi ]