Globalisaatiosta

Esko Seppänen Kouvolassa 24.9.2005

:Arvovaltaisin elossa oleva taloustieteilijä Paul A. Samuelson sanoo asian suoraan: "Markkinoilla ei ole sydäntä. Markkinoilla ei ole aivoja. Ne tekevät, mitä tekevät."

Sellaista on elämä reaalikapitalismissa, jonka päivitetty versio on globalisaatio. Se ei ole mahdollisuus, vaan uhka. Se on uhka ihmisten hyvälle sosiaaliselle voinnille. Se uhkaa murentaa hyvinvointiyhteiskunnan rahoitusperustan.

Globalisaatio on markkinoiden ulottamista kaikkeen koko maapallon alueella. Kaikki on kaupan, ja jos ei ole, se pannaan myyntiin ja ostoon. Kapitalismin laajenemisvaraa on 1) kapitalismista vapaissa maissa, 2) luonnon yksityisomistamisessa, 3) uusien aineettomien oikeuksien hyväksikäytössä, 4) julkisten palveluiden, kulttuurin ja sivistyksen privatisoinnissa sekä 5) avaruuden kaupallistamisessa.

Globalisaatio on sitä, että toimitaan pääoman omistajien ehdoilla. Työnteon ajan, paikan ja tavan sekä tuotoksen jaon määräävät yksityisomistajat palkkarenkeinään yritysjohtajien optiorälssi. Raha on arvojen ainoa mitta, ja yhteiskunnan toiminnan suunnan määrää pääoman tuotto. Muutos ja uudistus ovat sanoja, joiden taakse kätkeytyy pääomien logiikan sisäänajo taloudesta politiikkaan.

Aatteellisessa katsannossa eletään uusliberalistisen hegemonian aikaa.

Poliittinen liberalismi on parhaimmillaan demokratiaa, kansanvaltaa ja suvaitsevaisuutta. Liberalismia siinä on se, että minimoidaan valtion sääntelyä ja maksimoidaan ihmisten vapautta elää kuin siat pellossa.

Sitten on taloudellista liberalismia, joka ei ole poliittisen liberalismin ulottuvuus vaan sitä itseään: kapitalismia. Se ei ole kansan vaan rahan valtaa. Se on sellaista markkinoiden vapautta, jota panevat toimeen ns. markkinavoimat; ne, jotka operoivat suurilla sijoituspääomilla ja toisten rahoilla.

Globalisaatio on uusliberalismia siksi, että välillä osa ihmiskuntaa jo vapautti itsensä kapitalistien ylivallasta. Sitä oli ns. reaalisosialismi, joka kaatui pakkovaltaan, yksilöiden vapauksien ja oikeuksien - eli poliittisen liberalismin - puutteeseen ja luonnon turmelemiseen. Sitä ovat kapitalismissa edustaneet työehtosopimukset, tulojen tasaus verotuksella sekä valtioiden vastuu kehityksen tasaamisesta ja suhdanteiden (makrotaloudellisesta, keynesiläisestä) sääntelystä.

Globalisaatio on kapitalististen (yhtenäis)markkinoiden ulottamista kaikkialle ja järjestelmän laajenemisvaran viemistä päätökseen. Se on aineettomien oikeuksien ylivaltaa materiaan niin että pääoman tuottotavoitteet määräytyvät finanssi- eivätkä tavaramarkkinoilla. Se on kilpailua ja kilpailuttamista rahan tuoton ehdoilla. Se on kilpailulla tappamista ja tapattamista.

Globalisaatio on uusliberalistista hegemoniaa. Se on äänettömien pääomien valtaa puhuvaan työhön. Se on töiden mukavuusliputtamista maasta ulos ja halpatyön tuontia maahan sisään. Se on markkinoiden kansainvälistymistä ja samalla kansallisten markkinoiden keskinäistä riippuvuutta. Se on lisää Euroopan unionia. Se on kansallisvaltioiden sisäisen uudelleenorganisoimisen pakkoa.

Globalisaatio on sitä, että markkinavoimat eli institutionaaliset sijoittajat, ennen muuta eläkerahastot, hallitseva maailman menoa muiden rahoilla. Se ei ole vapautta valtiovallasta vaan valtiovallan alistamista palvelemaan kapitaalin etua.

Töiden maastavienti

On muuttumassa töiden tekemisen yleinen organisointi ja sen myötä ihmisten arki.

Kätten työn sijasta tehdään entistä enemmän pään työtä. Sen myötä ovat teollisuuden tuotantotavan mukaan rakentuneiden elämänkäytäntöjen tilalle tulleet palvelu-, yrittäjä-, etä- ja vuokratyöt ilman perinteisiä työyhteisöjä.

Työyhteisöjen mureneminen on johtanut teollisuusproletariaatin eli perinteisen työväenluokan hegemonisen aseman murenemiseen. Perinteinen luokkajako on muuttunut. Eletään aikaa, jolle on ominaista operointi symboleilla, ideoilla, mielikuvilla ja ihmisten välisillä suhteilla. Sitä, että tuotetaan tietoa sen raaka-aineesta informaatiosta ja että kommunikoidaan informaatiota, tietoa ja elämyksiä muille, kutsutaan tietoyhteiskunnaksi. Siinä tuotetaan loputtomalla viihdyttämisellä sellaista tietoisuutta ja tajuntaa, että ihmisten pään sisältö tyhjenee työstä, taistelusta ja solidaarisuudesta.

Reaalikapitalismissa työt organisoidaan esineellistyneen, kasautuneen ja finanssipääomiksi muunnetun työn eli pääoman ehdoilla. Kapitalistit ovat jakaneet teollisen työn pieniin osiin ja siirtävät osatyöt maihin, joissa voi vapaimmin ilman valtiovallan asettamia rajoituksia riistää ihmisiä ja saastuttaa luontoa. Töitä joustatetaan, ulkoistetaan ja halpatuotteistetaan, ja samalla vakinaisen työpaikan tuottamaa turvallisuuden tunnetta heikennetään. On päällä alituinen uhka minkä tahansa työn siirtämisestä ulos omasta maasta halpatyövoiman ja sosiaalisen dumppauksen maihin.

Globalisaatio on sitä, että kapitalistit haluavat palkkojen ja sosiaaliturvan määräytyvän sen logiikan mukaan, että halpa on hyvää. Syntyvät voitot siirretään veroja kiertäen ja vältellen pääomien omistajille, ja kapitalisteille on maapallolla lukuisia veroparatiiseja.

Puhutaan Kiina- ja Intia-ilmiöistä.

Kiina on nouseva suurvalta, jonka taloudellinen kasvu perustuu kestämättömään kehitykseen: kivihiilen polttoon ja ympäristön saastumiseen. Intiakin on väkiluvultaan niin suuri maa, että sen kehityksellä on vaikutus kaikkien maapallon ihmisten elämään. Näissä maissa ihmisiä riistetään häpeämättömästi, ja pitääkseen yllä sosiaaliseen dumppaukseen perustuvan tuotannon kysyntää Kiinan keskuspankki rahoittaa USA:n budjetin alijäämiä (ja sitä kautta Irakin sotakuluja).

Kun näissä maissa elintaso nousee ja työvoima joskus lopettaa riistonsa, tulee uusia Kiina- ja Intia-ilmiöitä, eri nimillä. Köyhät maat ovat globalisaation laajennusvara.

Halpatyövoiman maihinnousu

Globalisaatio on siis sitä, että töitä viedään maasta ulos.

Sitä kautta globalisaatio vaikuttaa maiden sisäisiin markkinoihin: töiden ulosviemisen uhkalla ajetaan alas palkkoja ja sosiaalikustannuksia - ja pakotetaan poliitikot tuottamaan sellaiselle toiminnalle laillisuuden valekaapu. Ei ole enää Neuvostoliittoa, joka pelkällä olemassaolollaan hillitsi työväestön riistoa kapitalistisissa maissa (mutta ei lopettanut työn tai luonnon riistoa omassa maassa).

Töiden ulosviennin ohella globalisaatio on halpatyövoiman tuontia oman maan työmarkkinoille.

Ns. Bolkenstein-direktiivin eli EU:n komission ehdottaman palvelujen vapaakauppadirektiivin mukaan halpatyövoimaa voi virrata vanhojen EU-maiden markkinoille uusista EU-maista, joissa palkkataso on puolet tai alle puolet esimerkiksi Suomen palkkatasosta. Kun hyvän sosiaaliturvan maissa toimitaan työvoimaa lähettävän maan löysillä työehdoilla, on pelättävissä työmarkkinoiden kaikkinainen pimeytyminen.

Ongelma on, että yhä useammat työt voidaan tulkita palveluiksi ja että vanhoissa jäsenmaissa on mahdotonta järjestää tilapäisten palveluiden tuottajien valvontaa. Palvelujen tarjoajat voivat tarjota "tilapäisiä" töitä kotimaansa työehdoilla ja sillä tavalla tulevat mitätöidyksi työntekomaan lait ja työehtosopimukset. Kun on monet työehdot, kapitalismissa halvimmat pätevät.

Kansalaisia auttaa taistelussa pääomien logiikkaa ja niiden harjoittamaa sosiaalista dumppausta vastaan ammattiyhdistysliike. Sille on kuitenkin syntynyt edustavuusongelma; eihän se edusta työttömiä, siirtotyöläisiä, vierastyöläisiä tai tilapäisissä ja liikkuvissa työsuhteissa toimivia kansalaisia eikä poliittisesti oikein muita kuin sosialidemokraatteja. Ammatillinen järjestäytyneisyyskin vähenee.

Markkinoiden laajentaminen

Globalisaatio on kapitalistien täyshegemoniaa.

He eivät kuitenkaan tule toimeen ilman valtioita. Kansallisvaltiot antavat heidän toimilleen laillisuuden ja legitimiteetin, yleisen hyväksyttävyyden. Ne turvaavat markkinoiden "vapaan" toiminnan tarvittaessa väkivallalla. Merkittävin kapitalistinen sotakoalitio taistelussa hupenevista luonnonvaroista on Nato, joka vuonna 1999 muutettiin puolustusliitosta myös hyökkäysliitoksi. Kapitalistit tarvitsevat riistettyjen kansannousuja vastaan avukseen valtioiden väkivaltakoneistot.

Yksinapaisen maapallon keskus on USA. Sillä on kaikkien tilojen (maa, meret, ilma, avaruus ja informaatio) täyshallinta, jolla se turvaa kapitalistisiin markkinoihin perustuvan imperiumin rakentamisen.

USA tarvitsee liittolaisia, ja siinä tarkoituksessa rakennetaan imperiumia, jossa tavoitteena on uusi globaalinen järjestys. Siinä imperiaalinen valta yhdistää johtavat valtiot, kansainväliset järjestöt ja kapitalistiset suuryhtiöt yhdeksi globalisaation verkostoksi. Imperiumissa eri osapuolilla on yhteisiä etuja, muun muassa sellaisia, että Venäjä on lähivuosikymmeninä EU-maiden tärkein kaasuntoimittaja ja yksi tärkeimmistä USA:n öljyntoimittajista. Sen johdosta USA joutuu etenemään varovasti laajentaessaan läsnäoloaan Euraasian mantereen keskiosissa.

”Vapaa markkinatalous” ei ole valtion vallasta vapaa järjestyksetön tila, vaan globalisaattoreiden tavoite on korvata vanha järjestys uudella kapitaalin järjestyksellä. Halutaan luoda sellainen valtiollisen sääntelyn muoto, joka parhaiten turvaa kapitaalin kollektiivisen hyvinvoinnin ja "vapauden" ottaa koko ylijäämätuotos itselleen.

Kansainväliset järjestöt

Kansainväliset järjestöt (YK alajärjestöineen, Euroopan neuvosto, jne) ovat välttämättömiä kansainvälisiä yhteistyöjärjestöjä, joiden toiminta on hyödyllistä mahdollisten konfliktien ennalta ehkäisyssä.

Ne ovat myös kapitalismin toimintayksiköitä. Kansainvälisen kauppajärjestön (WTO) ainoa tavoite on maailmanlaajuinen vapaakauppa. Maailmanpankki ja Kansainvälinen Valuuttarahasto( IMF) asettavat apunsa ehdoksi kapitalistisen talousjärjestyksen rakennus-, ylläpito- ja rakennustyön.

EU on kapitalismin nykyinen olomuoto Euroopassa; onhan sen perussopimuksiin kirjattu kaikki mahdollinen vapaakauppa. Rahan rajoituksettomana toimikenttänä EU on aikamme globalisaatiovoimien märkä uni. Ne haluavat globalisoida sen, mitä EU tekee Euroopalle.

Monet järjestöt ovat muotoutuneet vuosikymmenten kuluessa eliittien temmellyskentiksi, ja etuoikeutetut kansainväliset virkamiehet edustavat usein korruptoitunutta valtaa. Laki, myös kansainvälinen laki, ilmentää hallitsevan luokan poliittista tahtoa, eikä ssellaista laillisuutta toimeenpaneviin virkamiehiin voi luottaa. Erilaiset kansalais- ja kansanliikkeet sen sijaan ovat demokratian etuvartioasemia, jotka tarjoavat vapaille kansalaisille osallistumis- ja painostuskanavan suhteessa rahan valtaan ja siitä riippuvaisen poliittisen eliitin vallankäyttöön. Suora demokratia edustaa rauhanomaisia keinoja muuttaa sellaisia yhteiskunnan rakenteita, joilla vapailta ihmisiltä viedään kansalaisille kuuluva toimintakyky ja täysivaltaisuus.

Tarvitaan globalisaatiovastarintaa. Pitää olla hyvä ja haluta hyvää kanssaihmisille.

[ Etusivulle | seppanen@kaapeli.fi ]