Konventin kokous 6-7.6.2002

Konventti jakautui työryhmiin, joissa käsitellään päätösten tekemistä jäsenmaissa (subsidiariteettia), perusoikeuskirjaa, EU:n oikeushenkilöllisyyttä, kansallisten parlamenttien asemaa, epäselvää vallanjakoa keskusvallan ja jäsenvaltioiden kesken (ns. täydentävää toimivaltaa) sekä kansantalouden hallinnointia. Perusteilla on lisätyöryhmiä, ja henkilökohtaisesti odotan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan työryhmää heinäkuussa.

Erään poliittisesti kokeneen - ja siis kyynisen - konventtiedustajan mukaan konventtilaisilta puhkutetaan nyt ilmat ja ideat ulos. Heille synnytetään vaikutelma osanotosta valtaan. Kokoustelulla, puhkipuhuttamisella ja mukavalla yhdessäololla luodaan nyt sitä yhteenkuuluvuutta, jota tarvitaan "isojen poikien" myöhemmälle ulostulolle. Nyt pohjustetaan sitä, että sellaisista konventtilaisisat tulee häirikköjä jotka syksyllä eivät hyväksy "yhteistä" asiakirjaa: liittovaltion perustuslain luonnosta. Hakijamaiden konventtiedustajista tehdään omiin maihinsa EU:n "viides kolonna".

Kun työryhmissä ei ole tulkkausta kaikille kielille, niissä ei voi vaikuttaa tulevan perustuslain nyansseihin tarpeellisella täsmällisyydellä.

Istunnossa olivat esillä 1) oikeus- ja sisäasiat sekä 2) kansallisten parlamenttien aseman arviointi. Konventin sihteeristö oli valmistellut laadukkaat asiakirjat käsiteltäviin aiheisiin (ja työryhmien työn pohjaksi).

Maastrichtin pilarijaon mukaan turvallisuus-, oikeus- ja vapausasiat kuuluvat ns. kolmanteen pilariin. Ne eivät ole kaikilta osin yhteisöasioita (komission toimintavallassa) vaan hallitusten välistä yhteistyötä, jossa jäsenvaltioilla on paljon valtaa.

Euroopan parlamentilla on valvontaoikeus yhteisöasioissa, mutta usein nämä ns. sisäasiat ovat pelkkää viranomaistoimintaa ja kansallisten parlamenttien valvonnan ulottumattomissa. Esimerkiksi eräänlaisena liittovaltion poliisina toimivan Europolin päätöksille ei ole minkäänlaista oikeussuojaa.

Amsterdamin sopimuksessa oikeusasioiden työkaluiksi tulivat myös päätökset ja puitepäätökset ja yhteisön toimialaan otettiin eräiden jäsenmaiden keskenään sopima Schengenin sopimus. Nizzassa taas luotiin Eurojust eräänlaiseksi yhteiseksi oikeusviranomaiseksi. Europarlamentissa vaaditaan perustettavaksi EU-väärinkäytöksille EU:n yleisen syyttäjän virasto.

Konventissa pohditaan EU:n ja jäsenmaiden toimivaltaa näissä asioissa sekä myös rikos- ja riita-asioiden lainsäädännön lisäyhteisöllistämistä, samoin yhteistä rajavalvontaa, jopa "Euroopan rajavartiolaitosta".

Kansallisten parlamenttien asemaa koskeneessa konventin sihteeristön valmisteluasiakirjassa kiinnitetään huomio kahteen ongelmaan: kansalliset parlamentit ovat direktiivien saattamisessa osaksi kansallista lainsäädäntöä usein pelkkiä kumileimasimia (ilman mahdollisuutta vaikuttaa ennalta niiden sisältöön) ja monilla EU:n uusilla toimialoilla (oikeudellinen yhteistyö, EMU-politiikka sekä yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka) kansalliset valvontamenettelyt ovat riittämättömiä.

Kansallisten parlamenttien yhteistyöelin COSAC, jossa on jokaisesta jäsenmaasta (sekä Euroopan parlamentista) kuusi edustajaa, on muodollinen elin, jolla on rajoitettu toimivalta eikä lainkaan todellista valtaa. Se on jäsenmaiden parlamentaarikkojen pulinakerho.

Perussopimusten muutokset ja uusien jäsenmaiden liittymissopimukset ovat EU:n primäärioikeutta ja niissä vaaditaan aina kansallisten parlamenttien hyväksyntä. Sen lisäksi kansallisilla parlamenteilla on toimivaltaa ns. johdetun oikeuden asioissa (mm. yhteisen puolustuspolitiikan syventämisen, eurovaalien järjestämisen ja EU:n jäsenmaksujen aloilla).

Yhteisön lainsäädännössä asetukset ovat lainvoimaisia sellaisenaan, mutta direktiivien täytäntöönpano riippuu kansallisista toimielimistä ja traditioista. Useimmissa maissa hallituksilla on vapaat kädet, joskin Suomessa (sekä Tanskassa ja vähän Hollannissa) hallitukset joutuvat hyväksyttämään direktiivit ennalta parlamentissa. On kuitenkin tavattoman harvinaista, että Suomen eduskunnan suuri valiokunta muuttaisi hallituksen esitystä, ja sekin on vähän kumileimasin; kansanedustajat eivät ehdi perehtyä asiakirjoihin. Joissakin maissa (Belgia, Espanja, Ranska, Luxemburg ja Iso-Britannia) parlamentit voivat ilmaista näkemyksensä esitysluonnoksiin ja hallitus voi ottaa sen niin halutessaan huomioon, mutta muissa maissa ei parlamenteilla ole edes muodollista oikeutta sanoa sanaansa direktiiviesityksiin.

Suomen eduskunnan suuri valiokunta-malli on EU-lainsäädännön valmistelussa demokratian mallimaa, mutta monissa maissa on paljon tiiviimpi yhteistyö kansallisten parlamenttien jäsenten ja meppien kesken. On maita (Belgia ja Kreikka), joissa on yhteisvaliokuntia ja molemmilla samanvertaiset oikeudet. Yhdeksässä maassa europarlamentaarikot voivat osallistua Eurooppa-asioiden valiokunnan kokouksiin puheoikeudella. Suomessa ei ole määräyksiä europarlamentaarikkojen läsnäolo- tai puheoikeudesta eduskunnan elimissä.

Konventissa pohditaan, miten olisi mahdollista tehostaa EU-politiikan kansallista valvontaa. Ongelmaksi on koettu, että neuvostojen kokoukset ovat suljettuja ja niiden asiakirjojen käyttöönsaaminen on vaikeaa.

Kansallisten parlamenttien aseman parantamiseksi pohditaan niiden pysyvän konferenssin perustamista (eräänlainen pysyvä COSAC), kansallisten parlamenttien edustajakokouksen koollekutsumista (kansallisten parlamenttien kamari), niiden puolesta lausuntoja antavan komitean perustamista ja jopa sellaisen Euroopan parlamentin ylähuoneen perustamista, johon valittaisiin jäsenet maittain (joko väkilukujen suhteessa tai tasaedustuksella kaikista maista). Konventin puheenvuoroissa ylähuone sai yleisesti tylyn tuomion.

Vakavampi ehdotus, joka tullee konventin käsittelyyn, saattaa olla jäsenmaiden hallitusten Eurooppa-ministereiden pysyvän kokouksen koollekutsuminen. Suurten maiden näkökulmasta se tukisi Nizzan päätöksentekomallia, jossa suuret määräävät ja jossa niillä on veto-oikeus määräenemmistöpäätöksissä. Suurille maille on ongelma se, että komissiossa (jossa on jokaisen jäsenmaan edustaja) pienten maiden komissaarit saattavat äänestää kumoon suurten maiden kannan.

Konventin istunnon aikana pidetyssä Demokratiafoorumin tapaamisessa oli alustajana irlantilainen Anthony Coughlan, joka johti Irlannin kansanäänestyksessä voittoisaa EI-puolta. Se oli EU:n näkökulmasta väärä voittaja, ja siksi Irlanti pannaan äänestämään syksyllä uudelleen. Sitä pohjustetaan Sevillan huippukokouksessa tehtävällä Irlanti-erityisjulkilausumalla. Mitään myönnytyksiä Irlannille ei anneta; kerätäänpähän vain yhteen lausumat liittoutumattomuuden säilyttämisen mahdollisuudesta.

Todettiin, että Irlannin toukokuisten parlamenttivaalien tulos oli myönteinen Nizzan sopimukseen kielteisesti suhtautuneille puolueille: EU-federalistien puolueet hävisivät.

Uutta EI-kampanjaa suunniteltaessa pidetään mielessä, että uusikaan EI-tulos ei vaaranna laajenemista, sillä komissiolla on jo varasuunnitelma: uusien jäsenten jäsenyysehdot kirjataan liittymissopimuksiin eikä siihen tarvita Nizzan sopimuksen hyväksymistä kaikissa maissa. Uuden kampanjan tunnuksiksi suunnitellaan No means no ja Equals in Europe eli "EI:n pitää tarkoittaa EI" ja "Kansakuntien on oltava Euroopassa tasa-arvoisia".

Nizzan sopimuksen kritiikki kohdistuu edelleen siihen, että se lisää suurten valtaa, pitää sisällään vahvistetun yhteistyön eli EU:n eritahtisen kehityksen (EU ei ole kaikille sama), vie jäsenmailta vallan oman komissaarin henkilöstä päättämiseen ja uhkaa Irlannin liittoutumattomuutta. Suurten maiden väkilukuun perustuvaa veto-oikeutta ei ole Irlannissa koettu tarpeeksi konkreettiseksi asiaksi keskusteluun.

Kun Irlantia äänestytetään uudelleen, vastaavaa ei tehtäisi, jos olisi äänestetty EI jossain isossa maassa.

[ Etusivulle | seppanen@kaapeli.fi ]