Europarlamentin konventtistrategiasta

ES 11.6.2002

Pidettiin Euroopan parlamentin (EP) konventtidelegaation kokous.

Siinä on hegemoninen asema federalisteilla, jotka haluavat "lisää Eurooppaa": perustuslain, joka lisäisi liittovaltioitumista yhteisömetodilla. Konventissa he pyrkivät esiintymään niin kuin EP oli eräänlainen Eurooppa-puolue. Se on mahdollista, koska parlamentin delegaatio on epäedustava: se edustaa yhtä jäsentä ja kahta varajäsentä lukuun ottamatta näitä samanmielisiä. Europarlamentissa mielipiteiden jakauma on laajempi.

Koko konventti on tässä merkityksessä epäedustava. Se ei edusta "Eurooppaa".

Europarlamentin delegaatio painostaa puolitietoisesti kansallisten parlamenttien edustajia liikkumaan vähitellen liittovaltion suuntaan. Taktiikkaa on sovellettava varovasti, sillä jo nyt kansallisten parlamenttien edustajat kokevat meppien dominoivan puheenvuoroillaan konventtia, joka toimii heidän kotitiloissaan. Mepeillä on käytössään oman yhteisönsä palvelut, joita muilla ei ole. Se, että konventin varaedustajilla on lähes samat oikeudet kuin varsinaisilla jäsenillä, lisää näiden yhteisöllistäjien yhteismäärää.

Kansallisten edustajien joukossa on monia henkilöitä, jotka eivät ole eurofederalisteja. Heitä vedetään laumaan mukaan ja sosiaalistetaan yhteisöllisiksi. Yritetään toimia niin, että konventin päättyessä heidän olisi - konventtiyhteisön sosiaalisessa paineessa - vaikea poiketa valtaenemmistön linjalta.

Europarlamentin delegaation toivomuksesta konventti on jakaantunut työryhmiin. Niistä ei tuoda valmiita ehdotuksia konventille vaan ennen muuta poliittisia johtopäätöksiä. Sitä kautta luodaan poliittisia paineita, joilla pehmitetään Eurooppa-epäilijöiden kantaa.

Se, että perustuslain luonnoksen valmistelua varten kutsuttiin koolle konventti, oli valtaisa myönnytys hallituksilta, ehkä virhekin. Ne ottivat riskin. Konventissa ei niillä ole veto-oikeutta niin kuin hallitusten välisessä konferenssissa (HVK), ja joukosta ulos jääminen on suuren julkisuuden valokeilassa vaikeampaa kuin HVK:n suljettujen ovien takana. Konventtiasioiden hegemoninen julkisuus toimii federalistien hyväksi. Siitä pitää euromedia huolen.

Puheenjohtaja Valéry Giscard d´Estaingista on ristiriitaisia käsityksiä. Hänen arvellaan viime vaiheessa asettuvan voittajien puolelle, oli se mikä tahansa. Tällä hetkellä hän myötäilee varovaisesti hallitusten kannanottoja, ja se tapahtuu komission vallan ja yhteisömetodin kustannuksella. Europarlamentin edustajat puheenjohtajistossa uskovat, että loppuvaiheessa (jolloin asiat ratkaistaan viimeisten öiden pimeinä tunteina) hän kääntyy konventtiyhteisöllisyyden takuumieheksi. Hänen, vanhan miehen, uran kruunaisi se, että hän olisi "Euroopan Perustuslain Isä".

EU:n perustuslaki olisi eräänlainen uuden EU-kansalaisen (homo europaensis) identiteetin peili, jota katsoessaan hän voisi saada vastauksen kysymykseen "kuka minä olen". Kansalaisten itsetuntemusta yritetään manipuloida niin ettei hänen itseytensä kiinnity kansallisiin erityispiirteisiin vaan johonkin suureen: oman imperiumin mahtiin maailman tietoisuuden ja tajunnan markkinoilla. EU:n perustuslaihin voidaan kirjoittaa vain synteettinen, itse luotu identiteetti, koska EU-kansalaisille ei voi syntyä toiminnan kohteena olevassa lyhyessä ajassa paikkaan kiinnittymätöntä itseyttä. Kun EU-kansalaisuus riisutaan historiallisesta yhteydestään, perustuslaille ei saada helposti legitimiteettiä eli yleistä hyväksyttävyyttä; onhan kumottavaksi tuleviin kansallisiin oikeusperustoihin kirjattu kansakunnille aikojen kuluessa syntyneet yhteiset arvot.

Jos perustuslain tarvetta perustellaan uuden supervallan synnyttämisen tarpeella, kannattaa muistaa, ettei imperiumeja ole historian kuluessa pystytetty rationaalisella suunnittelulla. Ei tätäkään.

Törmäyskurssilla ovat käsitykset demokratiasta. Sitä kuvaavat vaatimukset perustuslakia koskevasta mahdollisesta kansanäänestyksestä.

Federalistit haluavat eurokansanäänestyksen, jossa äänet lasketaan yhteen ja katsotaan enemmistö. Kansallisvaltioiden puolustajat ovat taas sitä mieltä, että perustuslaille on voimaan tullakseen saatava hyväksyntä jokaisessa maassa erikseen.

Vastakkain ovat liittovaltiohenkisyys eli euronationalismi, johon liittyy laeilla alistamista ja pakkoa, sekä kansalliseen demokratiaan ja kansakuntien itsenäisyyden perustuva kansainvälinen yhteistyö.

[ Etusivulle | seppanen@kaapeli.fi ]