Raportti Kiinan matkalta
31.5.2001
Osallistuin GUE/NGL-ryhmän valtuuskunnan matkalle
Kiinaan 19-26.5.2001. Vierailimme Hongkongissa,
Guangzhoussa, Chongqingissä ja Pekingissä. Ne ovat lähes
New Yorkin kokoisia taajamia. Kullakin paikkakunnalla
oli pystyssä paljon enemmän rakennusnostureita kuin
Manhattanilla. Keskusteluja käytiin maan hallituksen ja
kommunistisen puolueen korkeiden edustajien kanssa.
Olen
käynyt Kiinassa noin viiden vuoden välein. Koskaan
ennen ei muutos ole ollut yhtä silmäänpistävä.
Taloudellisen kasvun merkit, myös ekologiset, alkavat näkyä.
Suurvaltarintamalla voidaan arvioida Kiinan ohittaneen
Venäjän taloudellisen voiman. Kiinasta on tullut
valtakunta, kun taas Venäjä on enää valtio. Kiinassa
on vuoden 1978 uudistuksen jälkeen ollut keskimäärin
yli 9 prosentin vuosittainen talouskasvu, kun taas Venäjällä
ei ole vieläkään taidettu päästä vuoden 1990
tasolle. Se, mikä on onnistunut Kiinalta yksipuoluejärjestelmässä,
on epäonnistunut Venäjän uudessa monipuoluejärjestelmässä.
Kun Venäjän talouteen on tuotu läntistä
shokkiterapiaa, on Koiviston tavoin nähtävä, että
shokkia tuli kyllä mutta terapiaa ei.
Kiinan sosialistiseen markkinatalouteen, joka on
sekoitus yksipuoluejärjestelmää ja vapaita
markkinoita, on tuotu shokkiterapian sijasta läntistä
pääomaa, teknologiaa ja yritysjohtamista. Ehkä
sellainen tapa toimia olisi pelastanut Venäjänkin
taloudelliselta kaaokselta, mutta heikkojen johtajien
Jeltsinin (ja Gorbatshovin) aikana valtiosta ei ollut
vastavoimaksi oligarkeille.
Deng Zhiaopingin ideologisoima uudistus käynnistyi
Kiinassa vuonna 1978, jolloin neljännes väestöstä
(250 miljoonaa ihmistä) eli köyhyysrajan alapuolella.
Luku on sittemmin pienentynyt 10 miljoonalla vuodessa ja
on enää ehkä vain 20 miljoonaa köyhää. Köyhyysraja
ei tosin ole korkea: köyhä on se, joka saa alle 500
markkaa vuodessa. Alhainen raja osoittaa, että kyseessä
on edelleen ns. kehitysmaa.
Puheissakin on uusi meininki ja kiinalaiset yllättivät
avoimuudellaan.
Kansalaisilla näyttää olevan vapaa pääsy
internetiin ja kommunikaatio lienee nopeimmin kasvava
talouden ala. Maassa on 35 miljoonaa internet-liittymää,
ja vaikka valikoituja yhteyksiä tarkkailtaisiinkin
(niin kuin USA tekee maailman mitassa ja eurooppalaiset
Ranskan johdolla suppeassa mitassa), ei uusien ideoiden
maahantuloa voida enää estää. Se johtaa uudenlaiseen
aloitteellisuuteen ja luovuuteen ja kiinalaisten
verkostumiseen muun maailman kanssa.
Kaikesta keskusteltiin, Dalai Lamastakin. Kun Kiina lähetti
joukkonsa puoli vuosisataa sitten Tiibetiin, siellä oli
maaorjuus ja 97 % tiibetiläisistä oli lukutaidottomia.
Taatumus johtui osaltaan - ainakin maapakonsa alussa
CIA:n marionetin? - Dalain Laman edustamasta
buddhalaisesta munkkivallasta, joka oli kehityksen este.
Alueen itsenäisyyttä ja Dalai Laman paluuta ei voitane
perustella maallisen kehityksen vauhdittamisella.
Yleisempi kysymys sen sijaan on se, että Kiinassa ei
ole uskonnonvapautta. Yksilönvapaus ei ole kuulunut
minkään sosialistisen maan kansalaisten korkeimmalle
noteerattuihin demokraattisiin oikeuksiin.
Ennen naurettiin, kun muinaisessa Neuvostoliitossa työvoimaa
käytettiin toisarvoisiin tehtäviin. Kiinassa näytti
olevan paljon nuoria erilaisissa - epäilemättä
matalapalkkaisissa - palvelutehtävissä. Mielestäni on
parempi, että 1300 miljoonan ihmisen maassa ihmisiä
sosiaalistetaan työn kautta kuin että he olisivat -
kenties hyvinkin rikosaltista - työvoimareserviä.
Kiinassa on ihmistyövoiman valtaisa ylitarjontatilanne.
Rikollisuuden torjunnassa ovat käynnissä kovat itäiset
keinot: teloitukset. Niiden käyttöä viranomaiset
puolustelivat sillä, että isossa maassa pitää olla
ennalta ehkäisevät pelotteet.
Kiinnitti huomiota, että maassa oli paljon
vierasmaalaisia pariskuntia hakemassa kiinalaisia
ottolapsia ja että monilla oli kotiintuliaisina työttövauva.
Poikaperillisten luvatussa maassa saattaa olla valmiutta
antaa tyttövauvoja orpokoteihin, ja virallinen yhden
lapsen politiikka edustaa hirmuista kulttuurishokkia.
Toisaalta tytöistä vapautuminen, joka on tapahtunut
ainakin aikaisemmin maaseudulla laajalle levinneen
murhaamisen muodossa, on johtanut Kiinassa vaimopulaan;
puolen sataa miljoonaa miestä on jäämässä ilman
vaimoa. Se on selvästi parantamassa naisten asemaa.
Modernit kiinalaistytöt näyttivät olevan selvästi
itsetietoisempia ja ainakin vaatteidensa osalta enemmän
seksuaalisesti virittyneitä kuin heidän
uniformumuotissa kasvatettu äitinkantansa.
Kiinan valtakunnassa on johtava asema kommunistisella
puolueella.
Läntisten demokratioiden mallia ei seurata, koska se ei
sovi Kiinaan, sanovat puolueen johtajat.
Siis siis mikä ei sovi Kiinaan? Mikä on läntisten
demokratioiden olemus?
Mielestäni siihen kuuluu edustuksellinen demokratia,
jossa lakia säätävät elimet valitaan yleisillä
vaaleilla ja ehdokkaita asettavat kilpailevat puolueet.
Sellainen malli sopii mihin maahan tahansa. Olkoonkin,
että muissa EU-maissa on käytössä meitä epädemokraattisempi
listavaali tai että USA:n presidentinvaalissa voittaja
sai vähemmän ääniä kuin hävinnnyt, poliittisella
demokratialla on ns. länsimaissa yleinen hyväksyttävyys
eli legitimiteetti.
Läntiseen demokratiaan kuuluvat myös - rahan valtaan
nojaava - sananvapaus, valtion turvaamat ja kansainvälisin
sopimuksin tunnustetut ihmisoikeudet ja
kansalaisvapaudet, kokoontumisen ja ammatillisen järjestäytymisen
vapaus sekä yleinen omaisuudensuoja: sitä, mikä on
minun, sinä et voi ottaa valtion päätöksin minulta
pois.
Nämä eivät ole vain kapitalismin - eivätkä itse
asiassa lainkaan sen - ominaisuuksia. Ne ovat
demokratiaa. Kapitalismi ei ole sama asia kuin
demokratia, mutta sosialismin pitäisi olla. Minä olen
tässä merkityksessä bernsteinilainen: sosialismi on
sama asia kuin demokratia. Olisi kuitenkin käytävä
keskustelua siitä, mitä se sosialismi oikein on ja
onko se vain demokratiaa, ja jos se on myös jotain
muuta, mitä muuta se on.
Vielä neljännesvuosisata sitten Kiinassa oli
diktaattori Maon hirmuvalta, jota pönkitettiin hirvittävällä
kulttuurivallankumouksella. Sitä vietiin ulkomaillekin,
mm. Kambodzhaan. Kulttuurivallankumous oli massojen
harhaanjohtamista. Se oli sitä, että Mao liittoutui
intomielisen mutta vallankumouksia ennen tekemättömän
nuorison kanssa ja pudotti sen avulla muut vanhat
konkarit vallasta. Niin syntyi Maon yksinvalta. Kun se
oli mahdollinen reaalisosialismissa, se ei ollut
demokratiaa - eikä minun määrittelyni mukaan siis myöskään
sosialismia. Juuri samoinhan toimi Stalin, joka
tapatutti Trotskin, Buharinin, Kamenjevin, Zinovjejvin,
vaimonsa jne. Hitllerkin oli virallisen opin mukaan
(kansallis)sosialisti.
Kulttuurivallankumous oli massojen harhaanjohtamista
Suuren Johtajan mielihalujen mukaan. Kun pikkulinnut söivät
pelloilla siemeniä, Mao halusi viljan kansalle ja eroon
pikkulinnuista. Ollakseen johtajalle mieliksi
kiinalaisopiskelijat rummuttivat yötä päivää puiden
alla säikyttäen lintuja lentoon ja väsyttäen ne
laskeutumaan maahan tapettaviksi. Ampuma-aseitahan ei
kansalle voinut jakaa.
Sen jälkeen on Puolueessa syntynyt uusi ymmärrys
sosialismista.
Keskusteluja sosialismista
Vuoteen 1978 saakka Kiinassa toteutettiin muiden
(lue: Leninin poliittisten perillisten) kehittämää
sosialismin mallia. Se oli tuontisosialismia.
Vaikka Mao riitautti asiat neuvostoliittolaisten
kommunistien kanssa, teoreettinen rakennelma oli sama.
Riitaa käytiin johtavasta asemasta, ei opista.
Opin puhtauden vaaliminen, jota varten pystytettiin
yhden henkilön diktatuuri koko proletariaatin
diktatuurin nimeen vannoen, maksoi kymmenien miljoonien
ihmisten hengen sekä Kiinassa että Venäjällä.
Nyt Kiinassa sanottiin, ettei sosialismia voi tuoda ja
että se pitää rakentaa itse. Sen sijasta, että olisi
ollut tee se itse-sosialismia.
Kiinassakin luultiin aluksi, että sosialismin
aikaansaamiseen riittää pelkkä vallanvaihdos,
-kaappaus tai -kumous. Kiinalaiset sanovat nyt
oppineensa, että ei riitä; pitää tietää myös muitä
sen jälkeen tehdään. Vallankumous sinänsä ei anna
ymmärrystä.
Ulkopuolelta tarkasteltuna kommunistinen nomenklatura pöhöttyi
vallasta ja kasvoi demokratian ulottumattomiin.
Venäjän vuoden 1917 vallankaappauksessa pystytettiin vähemmistön
valta: proletariaatin diktatuuri. Vähitellen siitä
kehittyi valtiomonopolistista sosialismia (VAMOSOS),
jossa valtio ja vallankumous oli kaikki, mutta yksilö
ei ollut mitään (paitsi tietysti yksi yksilö,
diktaattori, joka oli jumala). Synnytettiin käsitys,
että sosialismiin kuului yhden (kommunistisen) puolueen
(yksin)valta. Vallankumouksellisia
"saavutuksia" sai puolustaa millä keinolla
tahansa, ja politiikka oli aina lakia ylempänä.
Vallakumouksen puolustamisesta tuli sen sisältö.
Kaikesta määräsi valtio, ja puolue määräsi, mitä
valtio tahtoi.
Venäjällä on nyttemmin menty toiseen äärimmäisyyteen:
markkinatalous on ollut privatisaatiota, jossa valtiolle
ei ole annettu mitään roolia. Se on johtanut
kaaokseen, ja näköpiirissä on jälleen uudenlainen epädemokraattinen
(Putinin ja häntä pönkittävän
"turvallisuus"koneiston) valta. Oppositiossa
olevan kommunistisen puolueen (VFKP) ideologia on tänään
sosialistinen patriotismi, mutta ei patrioottinen
sosialismi. Niillä on eroa: etusijalla on
kansallisuustunne eikä ideologia.
Kiinassa on toisin. Siellä halutaan rakentaa
kiinalaista sosialismia, ja siihen katsotaan kuuluvan myös
aimo annos markkinataloutta.
Kiinalaiset arvioivat menneisyyttä niin, että
sosialismissa hyväksyttiin ainainen taloudellinen ja
sosiaalinen puute ja pula, kun uskottiin, että se
kuuluu sosialismiin. Oli "alussa pitää kärsiä"-ideologia,
koska sen arveltiin kuuluvan asiaan. Saman logiikan
mukaan hylättiin vauraus ja hyvinvointi, koska sen
koettiin kuuluvan kapitalismiin.
Alussa oli sana: sosialismi. Kun se oli tahratonta, 100-prosenttisen
puhdasta sosialismia (pure socialism), jossa ei
sallittu yksityisomistusta eikä juuri mitään
yksityisomaisuutta, nyt nähdään, että tehtiin suuri
virhe. Kiinalaiset sanovat miettineensä 50 vuotta, mitä
on sosialismi ja miten sitä rakennetaan, mutta vieläkään
heillä ei ole näihin kysymyksiin selvää vastausta.
Putipuhdas sosialismi edusti joka tapauksessa
vinoutunutta käsitystä siitä, mitä sosialismi on.
Kun haluttiin välttää taloudelliset lamat, joiden
katsottiin kuuluvan kapitalismiin,
"sosialismi" ankkuroitiin
suunnitelmatalouteen. Siinä yhteydessä arvioitiin väärin
markkinoiden rooli.
Nyt lähdetään siitä, etteivät markkinat kuulu vain
kapitalismin taloudelliseen työkalupakkiin vaan että
ne ovat tapa allokoida resursseja ja että
taloudellisessa käytössä ne voivat olla väline lisätä
tuotantoa ja keino saada talous palvelemaan ihmisten
elintason nousua. Nähdään, että markkinattomasta
keskitetystä suunnitelmataloudesta tuli vähitellen
este taloudelliselle toiminnalle. Ettei ollut
sosialistisia markkinoita, se oli taloudellisten
keinojen tuhlausta.
Kiinalaiset sanovat, ettei köyhyys voi - eikä saa -
olla sosialismia. Sitä sosialistista puutetaloutta,
mikä ei ole kelvannut kansalle, ei pidä kutsua
sosialismiksi.
Reaalisosialismi ei tuottanut kenellekään rikkautta -
mutta ei se poistanut massoilta köyhyyttäkään.
Neuvostoliitto kaatui, kun kansalaiset eivät kestäneet
ainaista pulaa tavaroista. Kiinalaiset ovat tänään
hyvin herkkiä järjestelmien kaatumisille.
Sosialismi ei Kiinassa perustu enää köyhyyden vaan
paremminkin rikkauden tuottamiseen. Sosialismia on se,
että valtiolla on ja se käyttää keinoja vaikuttaa
tuotoksen jakoon. Kiinan sosialistisessa
markkinataloudessa uskotaan rikkauden ihmeitä tekevään
voimaan. Kiinassa on 30 miljoonaa miljonääriä (?),
jotka ovat tuottaneet vaurautensa alle neljännesvuosisadassa.
Taloudellisista ongelmista suurimpia on maailman
toiseksi korkein (Singaporen jälkeen) säästämisaste,
kun talousjärjestelmä ei pysty tuottamaan
sijoituskohteita asuntoja ja autoja varten säästetylle
rahalle. Tulollaan ovat arvopaperipörssit.
Kiinan mallin perusta on vuoden 1978 linjamuutos à la
Deng Zhiaoping. Vuoden 1987 puoluekokouksessa oli tultu
siihen tulokseen, että Kiinan siirtymiseen sosialismiin
tarvitaan vuosisata. Sinä aikana sille täytyy luoda
taloudelliset edellytykset. Niihin kuuluu, että ollaan
siirrytty kaiken keskittävästä suunnitelmataloudesta
markkinatalouteen. Tavoite on siirtyä puutetaloudesta korkean
teknologian sosialismiin. Vanhaan tapaan kuitenkin
maksimoidaan määrää luonnon kustannuksella.
Sosialismin perusta on edelleen kollektiivinen omistus,
joka voi olla valtion omistuksen ohella myös
osuustoiminnallista ja muuta yhteisöllistä omistusta.
Sitä löysätään. Valtiolla halutaan kuitenkin säilyttää
sananvaltaa yhteiskuntaan omistuksen kautta. Se on ainoa
keino saada taloudelliset hedelmät yleiseen jakoon ja
uusjakoon. Jos ei käytetä hyväksi valtiovaltaa, ei
ole keinoja tasottaa tuloeroja, jotka markkinat väistämättömästi
synnyttävät. Valtionomisteisten yhtiöiden osuus
taloudesta on 80 % mutta - yhtiöiden pörssittämisen
myötä - alenemaan päin.
Kiinassa on edelleen markkinoiden vastapainoksi
suunnitelmataloutta. Suunnitelmien avulla taloudelliset
resurssit ovat valtion valvonnassa. En tiedä, miten
suunnitelmissa pysytään.
Vielä muutama lisäsana siitä, mitä sosialismi on.
Ongelma on yhteinen koko maailman vasemmistoperheelle. Tässä
yhteisössä ei ole sijaa niille, jotka eivät pohdi tätä
ongelmaa. Samaan tapaan kuin ylösnousemus ja ikuinen elämä
on uskon asia kristityille, vasemmistolaisille
sosialismi on uskon asia.
Maailmassa tarvitaan poliittisia vastavoimia riistolle,
jonka tehokkainta muotoa edustaa yritysten
globalisaatio. Ilman paluuta sosialististen
aatevirtausten juurille ei taida olla mahdollista käyttää
hyväksi historiallisen vasemmiston parisatavuotista
yhteiskunnallista perintöä riiston - vähintäänkin -
paljastamiseksi ja lopettamiseksi. Siihen tarkoitukseen
on suositeltavinta tee se itse-sosialismi.
Vihreistä ei ole globalisaation tai kapitalismin
vastavoimaksi. He eivät halua luomusosialismia eivätkä
he kyseenalaista kapitalismia (joka on eri asia kuin
markkinatalous). Vasemmistolle kapitalismi on
vihollinen, koska siihen kuuluu "omistajalle kuuluu
kaikki"-periaate. Se tekee mahdottomaksi ajaa
yhteistä etua. Kun on sekä yksityistä etua että
yhteistä etua, kapitalismi perustuu vain yksityiseen,
kun taas uussosialismin pitää perustua
molempiin.
Jos sosialismi on yhtä kuin demokratia, silloin se on
vaihtoehto kapitalismille, jonka ominaisuuksiin ei kuulu
demokratia. Markkinatkaan eivät tuota demokratiaa,
mutta monissa markkinoiden talouden maissa on
poliittiset instituutiot, joilla on yleinen hyväksyttävyys
ja sitä kautta vallalla on laaja illuusio
demokratiasta.
Muodissa on ruohonjuuridemokratia. Lipponen
ehdottaa EU:n liittovaltioitumisen valmistelua
kuulemalla kansalaisia ja kansalaisjärjestöjä.
Kiinassa kommunistinen puolue puhuu samasta asiasta: on
kuultava laajoja kansalaispiirejä. Kun Kiinassa on
kuultavia 1300 miljoonaa ja EU:ssakin pian puoli
miljardia kansalaista, "kuuleminen" on näennäisdemokratiaa.
Parasta kuulemismenettelyä lienevät vaalit ja
edustuksellinen parlamentarismi. Sille, että sosialismi
on demokratiaa, ei ole vaihtoehtoa.
Tarvitaanko suomalaisen yhteiskunnan vasemmistovajeen
poistamiseen sosialismin kunnianpalautus?
Se ei merkitsisi paluuta mihinkään entiseen. Entiseen
ei nimittäin ole paluuta. Mennyt ei koskaan toistu
samanlaisena uudelleen. Vasemmistolla ei ole vara hylätä
sosialismi-käsitettä? Sille kyllä tarvitaan uusi sisältö?
Saadaanko sanalle uusi sisältö modernisoimalla termiä
vai yrittämällä kiinnittää siihen uusia asioita?
Mitä olisi "ekologinen sosialismi", siis
ekososialismi?
Minulle se merkitsisi ihmisen yhteyttä luontoon ja sen
ainutkertaisuuden arvostamista ja kunnioittamista. Se
merkitsisi, että markkinataloudellisessa olemisessa -
markkinoiden logiikan painaessa päälle - on myös
sosiaalinen omatunto, joka voi toteuttaa itseään vain
mahdollisuuksien tasaamisen ja tulojen uusjaon avulla.
Sosialismi on eräänlainen uskonto. Ekososialismi voisi
olla konkreettisempi kulttuuriliike yhteisöllisen
kulttuurin puolesta, jonkinlainen inhimillinen
vapautusliike, uutta modernia yhteisöllisyyttä; on käytävä
taistoon "modernista", "edistyksestä",
"uudesta" ja niiden kautta aloitteesta.
Ekososialismin pitöisi olla kierrätyssosialismia
sekä yhteiskunnallisen vallankäytön että
luonnonvarojen suhteen.
EU, kapitalismin olomuoto Euroopassa
Kiinalaiset tietävät, että kapitalismiin kuuluu
riisto ja että kansainväliset suuryritykset ovat
tehneet globalisaatiosta historian tehokkaimman riiston
välineen. Silti kiinalaiset ottavat vastaan riistoa: se
on heille tapa tuoda maahan teknologiaa ja yritysten
johtamisen uusia muotoja.
He
kyselivät, onko Euroopan vasemmistopuolueilla yhteistä
arviota siitä, mitä on tämän päivän kapitalismi.
Ei ole.
Ennen kuin ratkaistaan ikuisuuskysymys siitä, mitä on
sosialimi, kannattanee yrittää päästä yhteisymmärykseen
myös siitä, mitä on kapitalismi. Siitähän Marx
aloitti -eikä päässyt kovin pitkälle. Pääomaan
suunnitellusta 7 osasta hän ehti kirjoittaa vain kolme.
Kiinalaiset puhuivat EU:sta myönteiseen sävyyn. Heille
sopii, että Euroopasta tulee supervalta, joka
olemassaolollaan vähentää maailman yksinapaisuutta ja
murentaa USA:n ylivaltaa. Mandariinit, joille vähemmistökansat
ovat ongelma, eivät jaa sitä ongelmaa, jonka EU:n
pienille maille aiheuttaa EU:n liittovaltioituminen ja
kansallisvaltioiden itsenäisyyden menetys. He ymmärtävät
suuria maita.
EU:n militarisoiminen ja sen yhteensovittaminen Naton
rakenteisiin ei ole kiinalaisille yhtä iso ongelma kuin
venäläisille. Pohjois-Atlantin puolustusliitto Nato ei
uhkaa Kiinaa, kun taas Tyynen meren näyttämöllä USA
uhkaa. Kiinalaiset kokevat USA:n suunnitteleman uuden
ohjuspuolustusjärjestelmän olevan tavoitteiltaan myös
hyökkäyksellinen.
Kiinalaiset ovat pitäneet talouskonettaan käynnissä
teknologian maahantuonnilla. On tuotu yhteensä 350
miljardia US-dollaria, josta viime vuonna 40 miljardia.
Kun kapitalistit kulkevat aina vain tuoton perässä,
kiinalaiset ovat joutuneet sallimaan myös voittojen
kotiuttamisen. Se, että on tuotu maahan teknologiaa ja
siitä ollaan ulkomaille velkaa, sekä siitä, että lännen
kapitalisteilla on saatavia ja taloudellisia intressejä
Kiinassa, seuraa molemminpuolista sitoutumista. Se
rajoittaa molempien vapaata toimintaa huonontaa maiden välisiä
suhteita.
Mutta selviääkö maailma siitä uhkakuvasta, että
kiinalaiset eivät joskus enää mahdu rajojensa sisälle.
Heitä on 1300 miljoonaa, ja väkiluku kasvaa. Venäläisiä
on 148 miljoonaa, ja väkiluku alenee miljoonalla
vuodessa. Mitä tekemistä tällaisilla asioilla on ja
voi olla maailman luonnonvarojen jakautumisen käyttöönsaamisen
näkökulmasta?
Kiinassa on vallalla teknologiausko. Neuvostoliitto
kaatui myös siihen, että ei tunnustettu luonnon
ihmiselle asettamia rajoja. Toivottavasti Kiinassa
otetaan siitä oppia. Siellä ei nyt suljeta ovia
kehitykseltä. Kehitys kuitenkin tulkitaan sangen
materiaalistisesti ja pitää sisällään kasvavan hötörahatalouden.
|