Valta uusjaossa

Artikkeli Kalevassa 13.6.2002

EU:lle valmistellaan ns. tulevaisuuskonventissa perustuslakia. EU-kansalaisille halutaan luoda uusi yhteisöllinen identiteetti.

Samalla tehdään uudelle imperiumille juridisia rakenteita. Federalistien tavoite on luoda supervaltio ja antaa sille liittovaltion muoto. Europuolueista oikeistolainen Euroopan kansanpuolue (EPP) vaatii avoimesti sekä liittovaltiota että sille perustuslakia, ja samalla kannalla ovat myös monet näkyvät eurososialidemokraatit.

Imperiumit eivät ole yleensä syntyneet rationaalisin päätöksin, ei tämäkään. Ei ole - vielä - sellaista eurokansalaisen tajuntaa, jonka imperiumi tarvitsee legitimiteettiään varten.

Perustuslakikonventti ei edusta täyttä poliittista kirjoa eikä varsinkaan vähemmistöjä. Liittovaltioepäilijöitä ei ole mahtunut mukaan missään suhteessa, ja siltä osin konventti on täysin epäedustava. Jos se ei ole edustava, se ei ole demokraattinen.

Suurten maiden näkökulmasta on ollut riski antaa perustuslain luonnostelu konventille. Niinpä perustuslakiluonnos saatetaankin viime kädessä valmistella jossain muualla, ja konventtia käytetään vain sen legitimisoimiseen.

Valmistelukunnasta perustuslain luonnos on tarkoitus lähettää hallitusten välisen konferenssin (HVK) käsittelyyn. Viimeistään siellä siitä tehdään Nizza-yhteensopiva. Nizzan sopimus oli suurten maiden vallankaappaus, kun ne saivat väkilukuun perustuvan veto-oikeuden, eivätkä ne luovu saamastaan vallasta.

Pieni maa ei näytä EU:ssa voivan estää suurten tahdon toteutumista. Sen osoitti Irlannin kansanäänestys. "Väärän" tuloksen johdosta kansat pannaan äänestämään uudelleen. EU:n laajenemista ei Irlannin uusikaan väärä tulos hidasta, sillä Nizzan sopimuksen sisältö voidaan kirjoittaa liittymissopimuksiin.

Konventin puheenjohtajan Valéry Giscard d´Estaingin puheista voi vetää johtopäätöksiä siitä, mitä sisäpiiri suunnittelee. Kun hän sanoo, että konventti ei äänestä loppuasiakirjasta, valmisteilla on jotain sellaista, jonka valmistelukuntalaisten suuri enemmistö hyväksyy, jonka jäsenmaat yksimielisesti hyväksyvät ja jonka europuolueiden isänmaattomat edustajat hyväksyvät.

Vetää kuitenkin samaan aikaan niin moneen suuntaan, että sellaisen esityksen synnyttäminen tuntuu mahdottomalta. Todennäköisempää on, että HVK:hon lähetetään erilaisia optioita.

Yleisesti näyttää siltä, että ollaan vähentämässä kaikkivaltiaaksi koetun komission valtaa. Suunnitteilla lienee uusi poliittinen elin, jossa tehtäisiin (isoja maita suosivia) määräenemmistöpäätöksiä ja jonka alaisuuteen komissio tulisi. Siinä ei suurten maiden valtaa rajoittaisi se, että pienilläkin jäsenmailla on oma komissaari.

Joidenkin isojen maiden edustajien puheenvuorojen perusteella on mahdollista arvailla, että EU:n korkeaksi poliittiseksi päätöksentekoelimeksi halutaan jäsenmaiden Eurooppa-ministereiden pysyvä kokous Brysseliin. Sitä vastustavat eurofederalistit, joilla on hegemonia konventissa. Ristiriitaa aiheuttavat myös erilaiset ehdotukset EU:n suuremmasta henkilöimisestä yhteisön presidenttiin ja/tai pääministeriin.

Komissio, joka on alkanut puolustustaistelun, haluaa konventissa EU:sta maailmanvallan, ja sitä varten tarvitaan lisää yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Kun jäsenmaat ovat nimittäneet EU:n ulkopoliittiseksi korkeaksi edustajaksi Javier Solanan, komissio haluaa yhdistää hänen virkansa ulkoasiankomissaarin virkaan. Neuvoston suuret maat eivät siihen - tietenkään - suostu. Eikä komissio saa laajaa tukea sillekään, että EU:n toimintaa rahoitettaisiin erityisillä euroveroilla.

Se, että komissio on eri linjalla kuin useimmat jäsenmaat, nakertaa sen arvovaltaa. Romano Prodista on jo tullut poliittisesti rampaantunut pääkomissaari, ja komissaarit ovat - aivan poikkeuksellisella tavalla - alkaneet nokkia häntä ja toisiaan.

Komission paras liittolainen on Benefinlux: Benelux-maat ja Lipposen Suomi. Komissiolle riittää, että on yksikin maa, joka estää sen vallan alasajon ja sen virkamiesmäistämisen.

Jos päästään niin pitkälle, että EU:lle valmistuu perustuslakiluonnos, siitä saatetaan päättää viime vaiheessa kansanäänestyksellä. Federalistit haluavat yhden äänestyksen, koska se suosii väkirikkaita maita, kun taas euroskeptikot haluavat kansanäänestyksen joka maassa erikseen.

Siinä asiassa ovat törmäyskurssilla erilaiset demokratia-käsitykset: onko demokratiaa ylikansallinen enemmistövalta vai kansallinen itsemääräämisoikeus.

Konventissa ovat voimasuhteet superfederalistien hyväksi ja perustuslain puolesta, mutta viime kädessä valta on hallituksilla. Jos - ja mahdollisesti kun - ei synny yhteistä luonnosta perustuslaiksi, federalistinen juna pysähtyy. Se on iso tappio Lipposelle ja niille muille, jotka kannattavat liittovaltion tekemistä yhteisömetodilla, mutta samalla se on voitto niille, jotka haluavat tehdä sen hallitusten välisellä metodilla.

On pysähtymässä myös EU:n militaristinen juna. Kreikan ja Turkin kesken ei näytä syntyvän tarvittavaa sopua Naton asetyökalupakin käytöstä euroarmeijan tarkoituksiin, ja sen johdosta EU:n militarisointi jumittuu vuodeksi Kreikan tullessa EU:n sotilasasioiden puheenjohtajamaaksi.

Kun ollaan betonoimassa kapitalismia EU:n juridisiin liittovaltiorakenteisiin, vasemmiston vaihtoehto on puhua sosiaalisen turvallisuuden Euroopasta. Sille EU:n liittovaltioiminen ja militarisointi muodostaisivat institutionaaliset kahleet. On tärkeää puolustaa kansallisvaltioiden demokratiaa.

Kaiken kaikkiaan EU:ssa vallitsee vielä pitkään moninaisuus, eikä siitä tule Euroopan Yhdysvallat ainakaan tässä konventissa. Käynnissä on kuitenkin kova taisto vallansiirrosta jäsenmailta keskusvallalle (ja sitä kautta suurille maille), mutta se ei ole viimeinen taisto.

[ Etusivulle | seppanen@kaapeli.fi ]