Johdatusta Suomen uuden osake- ja optiorälssin
syntyyn
Ensimmäisen polven rikkaat/Esko Seppäsen
kotisivuspecial 11.4.2001
Suomen pääomamarkkinoiden liberalisointi
alkoi 1980-luvun puolivälissä, jolloin Suomea
ruvettiin panemaan ensin ETA- ja sitten EU-kuntoon. Pääomien
maahantuonnilta ja maastavienniltä poistettiin
rajoituksia, ja niin tehtiin Suomen Pankin päätöksin
ilman eduskunnan säätämiä uusia lakeja. Näin ollen
ei pääomamarkkinoiden liberalisoimisesta päätetty
parlamentaarisesti.
Suomen Pankissa uskottiin (ja varsinkin Rolf Kullberg,
Markku Puntila, Sirkka Hämäläinen ja Johnny Åkerholm
uskoivat), että vapaat markkinat vaativat muuttumatonta
valuuttakurssia. Liberalisoinnista tuli ortodoksista
kovan markan politiikkaa. Isänmaattomat pääomat
tulevat ja lähtevät.
 Niissä
oloissa - yliarvostetulla markan vaihtokurssilla -
ulkomaisten sijoittajien kannatti tuoda Suomeen velkaa.
Kun valuuttakurssin muuttumattomuutta puolustettiin
korkeilla koroilla, joille "vain taivas oli
kattona", ulkomaiselle rahalle sai hyvän tuoton
suomalaisesta velasta, eikä velanmyyjillä ollut
valuuttakurssiriskiä. Ostajilla sen sijaan oli, ja se
realisoitui, kun kovan markan politiikka päättyi
vuonna 1991 konkurssien konkurssiin:
"pakkodevalvaatioon". Alkoi lama, jonka aikana
taloudellinen kasvuvauhti kääntyi laskuun ja
menetettiin yli 10 % bruttokansantuotteesta.
Pankkikriisi oli sitten sitä, että yhteiskunta turvasi
kansalaisten säästöt. Pankit eivät pystyneet niitä
turvaamaan annettuaan sekä omat että säästäjien
rahat ja vielä tuontirahaakin lainaksi riittämättömillä
vakuuksilla maksukyvyttömille velallisille.
Pankkikriisin hinta on ollut yhteiskunnalle -
laskutavasta riippuen - 40-50 miljardia markkaa. Sen lisäksi
KOP:n ja SYP:n yksityiset omistajat menettivät
luottotappioina pankkiensa vanhoja voittoja yli 30
miljardia markkaa. Molemmat suurpankit ajautuivat
sittemmin ulkomaisomistukseen.
Mistä tulivat nämä rahat, jotka menetettiin
luottotappioina, konkursseina ja henkilökohtaisina
murhenäytelminä?
Rahat tulivat maahan ulkomaisina luottoina sen saman
periaatteen mukaan, jolla alikehittyneet maat
velkaannutettiin Suomen jälkeen myöhemmin
1990-luvulla. Malesialle, Etelä-Korealle, Indonesialle,
Thaimaalle, Brasilialle, Venäjälle ja monelle
muullekin maalle kävi silloin niin kuin Suomelle. Yhdet
ottivat velkoja ja toiset pantiin niiden maksajiksi
yhteiskunnallisen kriisin kautta. Suomi selvisi
pankkikriisistä ilman Kansainvälisen Valuuttarahaston
(IMF) luototusta tappamalla kymmeniä tuhansia
pienyrityksiä ja hyväksymällä poliittisesti työttömyyden
kasvun, mutta näissä muissa maissa IMF pelasti
amerikkalaiset luotonantajat. Suomi osallistui
talkoisiin antamalla useita miljardeja markkoja (sille
tielleen jäävää rahaa) valuuttarahaston osakepääoman
korotuksiin.
Taas väärä valuuttakurssi ja
pakkodevalvaatio
Vuosikymmenen loppupuolella Suomi liitettiin EMU:un
ja sitä kautta yhteisvaluutta euroon. Taas tuli väärä
valuuttakurssi ja uusi pakkodevalvaatio: markka
devalvoitui EMU:ssa neljänneksen suhteessa USA:n
dollariin!
Se oli tuontidevalvaatio, joka oli peräisin Saksan ja
Ranskan tarpeesta säilyttää hintakilpailukykynsä
maailman markkinoilla. Kun vannottiin integraation
syvenemisen nimeen, ne eivät voineet - maidensa sisäpoliittisen
tilanteen takia - devalvoida, mutta ne saivat EMU:n
kautta tarvitsemansa devalvaation yli 10 prosentin
massatyöttömyyden hoitoon.
Se merkitsi EMU:un kiinnittyneelle Suomelle
tuplapakkodevalvaatiota. Me olimme devalvoineet jo
vuosikymmenen alussa toisin kuin Saksa ja Ranska.
Vuosikymmenen lopussa valuuttakurssi oli Suomessa väärä
eri suuntaan kuin 1990-luvun alussa. Korot olivat
matalalla, eikä Suomeen kannattanut tuoda lainarahaa.
Väärä kurssi johti nyt siihen, että suomalainen
omaisuus - ja sen mukana pörssiosakkeet - halpenivat
dollareissa mitattuna, ja amerikkalaisten eläkesäätiöiden
sekä muiden rahan korkeaa tuottoa havittelevien
sijoittajien kannatti ostaa Suomesta markkahintaista
omaisuutta. Isänmaattomat suomalaiset osakkeenomistajat
alkoivat myydä osakkeita ulos tukkumitassa. Historian
kuluessa syntyneen suomalaisen työn ja pääoman
hintasuhde muuttui pääoman eduksi, kun ulkomainen
kysyntä alkoi ajaa suomalaisten pääomahyödykkeiden
hintoja "kansainväliselle" tasolle.
Suomalaisille sijoittajille osakkeiden pörssiarvo alkoi
tulla - ja tulee - ulkoa annettuna.
Pörssin kautta maahan virrannut löysä tuontiraha
kulkeutui suomalaisille osakkeenomistajille
myyntivoittoina tavalla, joka on tehnyt yhteiskunnan
tuloerot ennenkokemattomiksi. Vaikka suuri osa myyjistä
on ollut yhteisöjä, myös niiden kautta on kasvatettu
tuloeroja: saamansa myyntivoitot ovat monet osakeyhtiöt
jakaneet verottomina osinkoina omistajilleen.
Yhteiskunta on ruvennut toimimaan amerikkalaisen
"omistajille kuuluu kaikki"-periaatteen
mukaan, ja yritysten tärkeimmäksi tehtäväksi on
tullut osakkeenomistajien edun maksimointi.
Tulonjakotilaston mukaan on suurituloisin viidennes
kotitalouksista viiden vuoden aikana rahastanut tuloja
yli 30 kertaa enemmän kuin pienituloisimmat
kotitaloudet. Niille on ollut jaossa lisätuloja 20
miljardia, pienituloisimmille runsaat puoli miljardia.
Lipposen hallituksen politiikkaan on kuulunut
sosiaaliturvaleikkuri. Tuloerojen kasvu on ollut sitä,
että veroetuoikeuksia nauttineet suurituloiset ovat
kasvattaneet tulojaan pörssin myyntivoittoina ja
verottomina osinkoina, kun taas pienituloisten
sosiaaliturva on säilynyt ennallaan tai sitä on
huononnettu. Suurituloisilta ei ole riittänyt uusia
tulonsiirtoja pienituloisille. He ovat ottaneet kaiken
tuontirahan itselleen, kun useimmat ovat myyneet pitkään
omistettuja osakkeita korkealla hankintahintavähennyksellä
ja alhaisella pääomatuloverolla. Vanhoja osakkeita voi
myydä vain kerran.
Se, että ulkomaalaisilla on vapaa omistusoikeus
Suomessa ja Suomeen, ei periydy kovinkaan vanhasta
historiasta. Pantaessa Suomea EU-kuntoon muodostettiin
ensin Euroopan talousalue (ETA), joka merkitsi EU:n
taloudellista jäsenyyttä ilman poliittisia
sitoumuksia. Silloin, vain kymmenkunta vuotta sitten,
Suomi avasi rajansa niin että ulkomaalaiset saattoivat
omistaa Suomea samoin oikeuksin kuin alkuperäiskansakin.
EU-jäsenyyden aikana markkinat ovat astuneet Suomen
johtoon tavalla, jota EU-oloissa ei voida estää. Ei
sitä olisi ehkä voitu estää ilman EU-jäsenyyttäkään,
mutta EU-ilmapiiri on joka tapauksessa vaihtoehdoton,
eikä tunnelin päässä näy valoa: kestävää
kehitystä ja ihmisten hyvää sosiaalista vointia.
Myytävä on loppumassa
Maksutasetilastosta saadaan tietoja summista, joilla
tuloerojen kasvu Suomessa on rahoitettu.
Voidaan sanoa, että rikkaiden rahat ovat syntyneet
Suomen kansantalouden näkökulmasta ikään kuin tyhjästä.
Kukaan ei ole tehnyt tuontirahan hyväksi työtä eikä
kukaan ole menettänyt tuloja rikkaiden rikastuessa?
Kun aikaisempien sukupolvien työllä syntynyttä
omaisuutta on myyty ulkomaalaisille, kansantulon näkökulmasta
ei ole tapahtunut mitään: kansantulo ei ole kasvanut.
Tuontiraha ei näy bruttokansantuotteessa (BKT) kuten
eivät myöskään optiotulot, eikä se tule
tuponeuvotteluissa uusjakoon. Se on niiden, joiden se
on.
ei ole syntynyt uutta jaettavaa. Sen sijaan kasautuneen
työn eli varallisuuden jakautumisessa on tapahtunut
suuri muutos: pörssissä osakkeista lähes puolet ja
niiden arvosta yli 70 % on siirtynyt
ulkomaalaisomistukseen. Se on hinta rikkaiden
rikastumisesta.
Tästä eteenpäin ulkomaiset omistajat jakavat voittoja
ja tappioita ennen muuta keskenään. Suomalaisilla ei
ole enää myytävänään kuin 30 % Suomen pörssin
arvosta (josta puolet on Nokiaa).
Osakkeiden arvonnousu
Maksutasetilaston mukaan ulkomaiset sijoittajat ovat
kymmenen vuoden aikana tehneet portfoliosijoituksia -
eli pääsääntöisesti kai ostaneet suomalaisia pörssiosakkeita
- 230 miljardilla markalla.
Maksutasetilastolla mitataan paitsi rahantuontia myös
tuontirahalla hankitun omaisuuden kulloistakin
markkina-arvoa.
Vuoden 2000 lopun tilanne oli se, että 230 miljoonalla
tuontimarkalla ulkomaiset sijoittajat olivat saaneet pörssihinnoin
1 300 miljoonan markan arvoon nousseet osakkeet.
Ulkomaiset sijoittajat olivat siis tehneet sangen
edullisia kauppoja.
Seuraavassa taulukossa esitetään maksutaseen
portfoliosijoitukset (mrd.mk). Ensin on (a) rahavirta
Suomesta ulkomaille ja (b) rahavirta ulkomailta Suomeen.
Sen jälkeen on (c) suomalaissijoitusten kanta
ulkomailla ja (d) ulkomaisten sijoitusten kanta
Suomessa.
-
Vuosi (a) (b) (c)
(d)
-
1990 0,0 0,4
-
1991 -0,4 0,0 0,4
4,1
-
1992 0,0 0,4
0,5 5,1
-
1993 0,9 12,7 1,8
30,4
-
1994 0,4 13,4 2,0
60,6
-
1995 0,9 8,7
3,2 63,7
-
1996 3,4 8,9
7,3 108,9
-
1997 8,8 20,8 17,6
156,5
-
1998 11,1 41,1 26,9
406,3
-
1999 26,6 58,2 73,1
1299,3
-
2000 47,0 65,1 118,5
1307,3
Taulukko kertoo, että ulkomaiset sijoittajat ovat
saaneet Suomesta yhteensä 230 miljardilla markalla 1
300 miljardin markan osakkeet, kun taas suomalaiset
sijoittajat ovat vieneet 100 miljardia markkaa ja
saaneet niillä ulkomaisista pörsseistä vain 120
miljardin markan osakkeet.
Luvut kertovat, että ulkomailla pörssihinnat olivat
taivaissa suomalaisten kapitalistien alkaessa ostaa
osakkeita ulkomailta, kun taas Suomessa omaisuuden arvo
oli alempi kuin sen kuului olla ulkomaiseen omaisuuteen
eli vaihtoehtoisiin sijoituksiin verrattuna.
Kun ulkomainen (amerikkalainen) pääoma iskee vapailla
markkinoilla aina sinne, mistä se löytää eroja
kansainvälisen ja kotimaisen pääoman arvostuksen välillä,
jälkikäteen nähdään, että suomalaiset kapitalistit
joutuivat markkavoittojen lumoihin ja möivät
osakkeensa ulos alihintaan. Meidän näkökulmastamme väärästä
euron ja dollarin kurssista johtuen pörssissä oli
amerikkalaisille sijoittajille alemyynti. Maahan
tuoduilla 230 miljardilla ostettujen osakkeiden arvo
moninkertaistui heidän hyväkseen.
Suorat sijoitukset
Erotukseksi portfoliosijoituksista, jotka ovat
nopeasti liikkuvan isänmaattoman rahan
virtoja, on myös pitkäaikaisempia sijoituksia: suoria
sijoituksia. Ne ovat vakaampia, työllistävämpiä ja
tarpeellisempia kuin osakesalkkurahat.
Perinteisesti Suomi on ollut näiden rahojen osalta
nettoviejä: suomalaisyritykset ovat tehneet ulkomaille
enemmän sijoituksia kuin ulkomaalaiset Suomeen.
Maahan on tuotu sangen vähän uusia työllistäviä
investointeja. On käynyt niin, että ulkomaalaisomistus
on kasvanut olemassa olleissa suomalaisyrityksissä.
Seuraavassa taulukossa ovat suorien sijoitusten (a)
virrat Suomesta ulkomaille ja (b) virrat ulkomailta
Suomeen sekä (c) suomalaissijoitusten kanta ulkomailla
ja (d) ulkomaisten sijoitusten kanta Suomessa:
-
Vuosi (a) (b) (c)
(d)
-
1990 10,3 3,0 40,8
18,7
-
1991 -0,5 -1,0 44,8
17,4
-
1992 -3,4 1,8 44,9
19,3
-
1993 8,0 4,9
53,1 24,4
-
1994 22,4 8,2 59,5
31,9
-
1995 6,5 4,6
66,1 36,9
-
1996 16,5 5,1 82,0
40,8
-
1997 27,4 11,0 110,0
51,7
-
1998 99,6 64,9 149,9
83,9
-
1999 36,9 25,7 200,3
108,4
-
2000 149 53,1
338,9 147,2
Näiden tietojen perusteella työtä viedään paljon
enemmän kuin sitä tuodaan.
Nokia myytiin ulkomaille
Pääosan osakemarkkinoiden tuontirahasta, vajaat 200
miljardia markkaa, ovat Suomessa saaneet Nokian
osakkeiden ulkomaillemyyjät. Suurimpia myyjiä ovat
olleet ne, joilla on ollut niitä eniten:
institutionaaliset myyjät.
Nimenomaan instituutioiden tehtävänä olisi ollut säilyttää
Nokia suomalaisessa määräysvallassa, jos sellaista
kansallista etua olisi pidetty tärkeänä. Ei ole
pidetty. Suomalaisyhtiöt ovat kuitenkin pitäneet tärkeämpänä
jakaa omistajilleen irtonaista rahaa verottomina
osinkoina.
Kun IT-kupla kasvoi, Soros ja muut sijoittajat ostivat
Nokian ohella myös pörssiin pantujen uusteknologiayhtiöiden
osakkeita mielettömiin hintoihin.
Vain pieni osa tuontirahasta on sijoitettu
perusteollisuuteen. Siitä syystä monien Suomen
suurimpien teollisuusyhtiöiden pörssiarvot ovat olleet
alhaisia. Voidaan sanoa, että pörssi on ollut sairas,
kun maailman 10 suurimman metsäteollisuusyhtiön
joukkoon kuuluvien Stora-Enson, UPM-Kymmenen ja Metsä-Serlan
osakkeiden yhteenlaskettu arvo oli pörssikuplaa
puhallettaessa puolta pienempi kuin pörssi-ilmapalloksi
osoittautuneen Soneran, vaikka nämä yhtiöt maksoivat
omistajilleen osinkojakin melkein yhtä paljon kuin
Nokia, Sonerasta puhumattakaan.
Nokia ei ole kupla.
Se on yksi maailman parhaita tuotemerkkejä eli "brändejä".
Sen brändi on yksi aikamme kaupallisia ikoneja. Jos
jossakin esineessä (eikä silloin tarkoiteta
kumisaappaita vaan elektroniikkaa) on Nokian
tuotemerkki, siihen yhdistetään moderni elämäntapa:
on hienoa olla Nokian kultapossukerhon jäsen.
Nokia on maailman suurin matkapuhelinten valmistaja,
jossa on lähes 60 000 työntekijää, joista Suomessa
yli 23 000. Sen osuus Suomen viennistä on 28 % ja se
vie (ja tuo) enemmän kuin metsäteollisuus. Nokia
maksoi vuodelta 2000 Suomeen veroja 7 miljardia ja
omistajilleen osinkoja 8 miljardia markkaa. Yhtiön jäljellä
olevat suomalaisomistajat saivat vajaan miljardin markan
osinkonsa verottomina; osingothan ovat Suomessa - toisin
kuin monissa muissa EU-maissa - saajilleen verovapaita.
Nokia on ulkomaalaisomisteinen yhtiö, jossa enää
kymmenkunta prosenttia osakkeista antaa suomalaisille
puhevaltaa. Jostakin syystä suomalaiset suuryhtiöt
luopuivat vapaaehtoisesti siitä osakkeisiin
liittyneiden äänien eriarvoistamisesta, jonka
perusteella vanhoilla omistajilla oli pienemmällä
osakemäärällä enemmän ääniä. Meniköhän
suomalaisomistajilla pää markkamiljardeista niin
sekaisin, että sinne ei enää mahtunut isänmaan etu?
Seuraavassa taulukossa esitetään Nokian
ulkomaalaisomistus kunkin vuoden päättyessä ja sen jälkeen
sen osakkeiden yhteinen pörssiarvo.
-
1992 11,1 % 5 mrd.mk
-
1993 23,4 % 19 mrd.mk
-
1994 56,2 % 49 mrd.mk
-
1995 63,3 % 48 mrd.mk
-
1996 64,9 % 75 mrd.mk
-
1997 70,5 % 110 mrd.mk
-
1998 76,5 % 355 mrd.mk
-
1999 85,6 % 1240 mrd.mk
-
2000 89,5 % 1337 mrd.mk
Nokian osakkeiden yhteenlaskettu arvo oli vuonna 2000
enimmillään yli 1 700 miljardia markkaa. Nokia oli
silloin pörssiarvoltaan yksi maailman suurimpia yhtiöitä.
Huhtikuun alussa Nokian osakkeiden yhteenlaskettu arvo
oli enää 700-800 miljardia. Yhtiö oli menettänyt pörssiarvostaan
yli puolet.
Luvut kertovat, että pörssien IT-kupla oli puhjennut;
monille muille yhtiöille oli käynyt vielä huonommin
kuin Nokialle: Helsingissä IT-osakkeiden hinta aleni
yli 80 %, joidenkin jopa 97 %.
Pörssiarvot ovat kuvitteellisia eli virtuaalisia siihen
saakka kunnes osakkeet on muutettu rahaksi. Pörssiarvot
ovat hötörahaa, jota ei ole todellisuudessa olemassa.
Olemassa on vain se raha, joka on käteistä tai sen
veroista. Yksikään pörssirikas ei ole oikeasti rikas
ennen kuin hän on realisoinut virtuaaliarvot. Jos pörssissä
myyjä voittaa, kukaan ei välttämättä häviä niin
kauan kuin ostaja ei realisoi osakkeitaan tappiolla.
Kilpailua käydään siitä, kenen käteen jää Musta
Pekka siinä tilanteessa, kun pörssissä kurssit kääntyvät
laskuun.
Osa varsinkin Nokian osakkeiden virtuaalisesta
arvonnoususta on realisoitu Helsingin pörssissä. Rahaa
on sitä varten tuotu ulkoa 230 miljardia markkaa.
Tuonti on ollut todellista, ja jotkut suomalaisomistajat
ovat saaneet jättipotteja. Pääosa on ollut
institutionaalisia sijoittajia, jotka hallitsevat pörssiomistusta,
mutta myös tuhansia -ehkä kymmenenkin tuhatta -
tavallisia tallaajia on tullut Nokia-miljonääreiksi.
Mitä muuta ovat ulkomaalaiset saaneet 230 miljardilla
kuin 90 % Nokiasta?
He ovat saaneet yli 70 % pörssiosakkeiden
yhteenlasketusta arvosta. Vuoden lopun tilanteen mukaan
he olivat saaneet 1 300 miljardin arvoon nousseet
osakkeet, mutta se oli vain virtuaaliarvoa, joka
huhtikuussa oli - pörssikurssien laskun seurauksena -
alempi. Se, kuinka paljon alempi se oli, ei vaikuta
suuresti suomalaisen yhteiskunnan tulonjakoon: suurina
omistajina ulkomaalaiset jakavat nykyisin tätä
virtuaaliarvoa - sekä vuonna 2001 aina 32 miljardiin
markkaan nousseita osinkoja - keskenään.
IT-kupla
IT-ajan suuria virtuaalimenestyjiä oli
tiedonsalausyhtiö F-Securen pääomistaja Risto
Siilasmaa.
Kun kuplaa täytettiin odotuksilla, hän oli pörssin
rikkain mies, jonka tappiollisen pikkuyhtiön osakkeiden
virtuaalinen arvo nousi enimmillään 8 miljardiin
markkaan. Samaan aikaan Aatos Erkon Sanoma-WSOY:n
osakkeiden arvo oli vain noin 3 miljardia.
 Ero
virtuaalimiljardöörin ja oikean miljardöörin välillä
on se, että tänään Aatos Erkon Sanoma-WSOY:n
osakkeiden arvo on pörssissä edelleen yli 3 miljardia
markkaa, kun taas Siilasmaan osakkeiden arvo on enää
vain 300-400 miljoonaa. Ja kun Erkon osakkeille, jotka
eivät ole kaupan, on pörssissä paljon ottajia,
kaikkia Siilasmaan osakkeita, jotka saattaisivat olla
kaupan, ei ole ottajia edes nykykurssilla.
Informaatioteknologiaa tuottaneet ja markkinoineet
IT-yhtiöt olivat vielä vuosi sitten kova juttu.
Suomalainen media eli uusmiljonäärien lumoissa. Ennen
kuin kupla puhkesi, media oli puhaltanut sen täyteen
odotusten ilmaa.
Odotettiin, että rahaa voitaisiin luoda määrättömästi
tyhjästä. Uskovaiset seisoivat tuntikausia
pankkiiriliikkeiden ovilla korttelien pituisissa
jonoissa haluten rikastua merkitsemällä uusien
ihmeyritysten osakkeita.
Ahneelle tuli tietynlainen loppu.
Rahassa IT-yhtiöiden omistajat ovat menettäneet
osakkeiden yhteenlasketusta virtuaaliarvosta 500
miljardia markkaa. Kukaan ei pelastunut IT-kuplan
puhkeamiselta; paitsi tietysti ne pelastuivat, jotka
osasivat myydä osakkeensa ajoissa. Satojen miljoonien,
jopa miljardin, myyntivoittoja he eivät saaneet yhtiöiltään
vaan yhtiöidensä osakkeista pörssissä: niiltä jotka
ostivat heilltä osakkeita. Sääli ostajia! Siltä osin
ei ole sääli, kun he ovat olleet ulkomaisia, mutta
Nokian tapaus kertoo, että kuplan puhkeamisessa Musta
Pekka jäi myös monen piensijoittaja käsiin.
Nokiassa oli vuoden 1999 päättyessä 48 771 rekisteröityä
(suomalaista) omistajaa. Viime vuoden päättyessä heitä
oli 94 500. Nämä luvut osoittavat, että 45 000 uutta
harhaanjohdettua suomalaista oli ostanut osakkeita
aikana, jolloin niitä piti myydä.
Jonottajat maksavat.
Piti olla vanhoja Nokian oakkeita
Suomalaisen yhteiskunnan tulonjaon vääristyminen on
rahoitettu ulkomaisella tuontirahalla, eivätkä paljon
puhutut Nokian optiomiljarditkaan olisi olleet
mahdollisia ilman tuontirahaa. Meidän oma
yhteiskuntamme ei olisi pystynyt tuottamaan rahoitusta
sille varallisuuden uusjaolle, jonka tuloksena maahan on
syntynyt uusia rälssejä. Ilman pörssiä ja
tuontirahaa monet Suomen uusrikkaat eivät olisi
superrikkaita.
Nokian osakkeiden oston suhteen piti olla liikkeellä
ajoissa. Jokainen vuoden 1986 osake on muuttunut
entisten osakkeiden pilkkomisen eli splittauksen
ansiosta - ilman omistajien uusia rahasijoituksia - lähes
300 nykyosakkeeksi, ja suurimmat pörssivoitot ovat
tulleet sitä kautta vanhimpien omistajien hyväksi.
Vielä vuonna 1990 Nokian osakkeita sai halvimmillaan 48
markalla. Sen jälkeen ne on splitattu osiin niin, että
jokaisesta silloisesta osakkeesta on tullut 64 osaketta.
Kun osakkeen arvon määrittää sen pörssikurssi ja
kun se pääsiäisen alla oli 170 markkaa, tämä
merkitsee, että vuonna 1990 jokaisen 48 markalla
ostetun osakkeen arvo on kymmenessä vuodessa tullut yli
200-kertaiseksi; enimmillään se oli jopa yli
400-kertainen.
Hymy-lehden julkaisemien tietojen mukaan vuoden 2000
maaliskuun kurssihuipun ja vuoden 2001 maaliskuun
pohjanoteerauksen välisenä aikana Nokian suuromistajat
möivät osakkeitaan ehkä 50 miljardilla, ehkä enemmälläkin.
Tästä jättipotista suuryhtiöiden osuus oli 4/5.
Mutta tuli sitä rahaa yksityishenkilöillekin, niille
jotka osasivat myydä, ainakin 10 miljardia markkaa.
Myyntien - sekä kurssilaskun - yhteisvaikutuksesta
niiden suomalaisten, joiden hallussa oli vähintään
miljoonan markan virtuaaliarvosta Nokian osakkeita,
lukumäärä aleni 11 000 miljonääristä alle 6 000
virtuaalimiljonäärin.
Pörssikurssien määräytymisessä avainsana on
"odotus". Se on joukkopsykologiaa eikä
taloutta. Pörssikurssien odotetaan tästä eteenpäin
laskevan.
Pörssikurssin romahdus on täysin epäsuhteessa sen
kanssa, mikä on Nokian markkinaosuus, tulos tai osinko.
Nokia valmistanee tänäkin vuonna kolmanneksen maailman
kännyköistä (hyvällä) voitolla. Mutta se, että
maailmassa ei ehkä myydäkään kuluvana vuonna 500
miljoonaa uutta kännykkää vaan vain 450 miljoonaa ja
että Nokia itse on luotottanut ylipursuavista
kassoistaan verkkojärjestelmien tilaajia, on ajanut pörssikurssin
ainakin tilapäiseen laskuun.
Omistuksen rakennemuutos
Se, mitä edellä on esitetty, liittyy osakepeleihin
niillä pörssikursseilla, jotka ovat virtuaaliarvoja
ennen myyntejä ja ostoja.
Vanhojen yhtiöiden vanhat osakkeet jakautuivat sadan
vuoden aikana epätasaisesti suomalaisten kesken. Meillä
oli pitkään 20 perheen raharälssi, johon on pääsi jäseneksi
vain syntyperän mukaan: piti periä omaisuutta.
Viimeisen viiden vuoden aikana on syntynyt uusi optiorälssi,
jonka perusta on pörssissä: yhtiöiden johtajat ovat
ottaneet itselleen osuuden yhtiön omaisuudesta
jakamalla itselleen sangen köykäisin perustein
optioita: oikeuksia ostaa osakkeita markkinahintoja
alempiin hintoihin myytäviksi markkinahintoihin.
Suomeen on tätä kautta saatu uusrikkaat, joka on
varakkaampaa väkeä kuin vanha raharälssi. Optiorälssin
jäsenet ovat ottaneet yhtiöistä, ennen muuta
Nokiasta, ulos rahan sijasta osakkeita. Se ei ole ollut
pois heidän yhtiöiltään. Kun he ovat sitten myyneet
osakkeensa, on tarvittu pörssejä ja tuontirahaa.
Molempia on ollut tarjolla. Niinpä Nokian optiorälssiin
kuuuluvat henkilöt ovat Suomessa huikean rikkaita. he
ovat uusrikkaita erotukseksi niistä, joilla on ollut
perittyjä tai itse ostettuja ja siltä pohjalta myytyjä
osakkeita.
Optioita on Nokiassa jaettu vuosina 1994, 1995, 1997 ja
1999. Tämän vuoden yhtiökokouksessa 21.3 hyväksyttiin
uusi vuoden 2001 optio-ohjelma, joka on edellisiä
"joustavampi" eli monimutkaisempi,
arvattavasti rahakas sekin.
Toissa vuonna noin 2000 ihmisen suppea etujoukko
nokialaisia möi optioita noin 5 miljardilla markalla,
ja viime vuonna sama suppea piiri kuittasi optioista
uudet 5 miljardia.
Kuluvan vuoden aprillipäivänä optioiden saajien piiri
laajeni 5000 nokialaiseen, jotka saivat myyntiin noin 3
miljardin arvosta optioita.
Tulevan pyhäinmiesten päivän alla ovat taas uudet
optioiden rahaksimuuttoviikot, jolloin jo kahteen
kertaan optioilla rikastuneelle 2000 nokialaisen
etujoukolle on jaossa 19 markan kappalehintaan 76
miljoonaa osaketta. Kun ne saa myydä päivän pörssihintaan,
myyntivoittoa tulee 10 miljardia markkaa, helposti enemmänkin.
Näin pari tuhatta nokialaista kanssaihmistämme (ja ehkä
vähän myös heidän kolme tuhatta työtoveriaan) saa
kolmessa vuodessa pörssin kautta 25 miljardia markkaa.
Vertailun vuoksi todettakoon, että tänä vuonna
kaikkien palkansaajien kaikki palkankorotukset yhteensä
ovat 9 miljardia markkaa. Näin ne kaksi tuhatta
kanssaihmistämme, joille laukeaa tänä vuonna
Nokia-optioista tuplapotti, saavat optioistaan paljon
enemmän kuin saa palkankorotuksia yli 2 miljoonaa
palkansaajaa. Jälkimmäiseen joukkoon kuuluvat myös
ne, joiden työpaikan Nokia saattaa sulkea tavaran
kysynnän kasvun vähän hiipuessa.
Edelleen vertailun vuoksi todettakoon, että Lipposen
hallituksen köyhyyspaketti on vain 0.5 miljardia
markkaa, eikä hallitus ollut valmis antamaan työttömille
lainkaan lisää peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea.
Siinä asiassa Lipposta tuki taisteleva ay-liike, paitsi
että ay-liitot eivät taistele työttömien puolesta.
Optioilla saatuja osakkeita ei tarvitse myydä heti. Kun
pari tuhatta nokialaista on jo rahastanut optioilla
satoja tai kymmeniä miljoonia markkoja, heillä on
pikkurahan puutetta tuntematta aikaa odotella osakkeiden
uutta arvonnousua.
Se, että Nokian pörssikurssi oli maaliskuun lopussa
alhainen, poikii heille hyvää parin vuoden päästä:
vuoden 1999 C-optioiden hinta määräytyi maaliskuun
viiden viimeisen pörssipäivän kurssin mukaan. Se oli
niin alhainen, että niille optioille ei käyne niin
kuin kävisaman vuoden B-optioille, joiden hinta määräytyi
viime vuoden huippukurssien mukaan. Niistä optioista
tuli käytännössä arvottomia, mutta
kultapossukerholaisilla ei ole hätää: on tehty päätös
vuoden 2001 optio-ohjelmasta!
Poliittinen saldo
Nokian optiot ovat täysimääräisen verotuksen
piirissä (jos optionsaaja ei satu asumaan vuotta yhteen
menoon ulkomailla). Niin ollen suurimpia hyötyjiä
Nokia-optioista ovat olleet valtio ja kunnat. Ne saavat
jokaisesta optiomiljardista verotuloa lähes 600
miljoonaa.
Siltä osin kuin raha on ollut tuontirahaa, se ei ole
ollut keneltäkään suomalaiselta pois.
Mutta Nokian menestyksen ja - suomalasien yhteiskunnan näkökulmasta
- tyhjästä syhtyneen rahan ihmeeseen liittyy myös
maahan tuotu kirous: suomalainen yhteiskunta on epätasa-arvoisempi
kuin koskaan. Meillä on nyt sen vanhan raharälssin
ohella, joka ei ole menettänyt mitään, uusi osake- ja
optiorälssi: ensimmäisen polven uusrikkaat.
Se, mitä nyt on tapahtunut, tuntuu yhteiskunnassamme
vuosikymmeniä: on tuhottu tuontirahalla suomalaisen työn
ja suomalaisen pääoman historiallinen hintasuhde.
Maapohja ja asunnot ovat kallistuneet, kun tyhjästä
syntyneelle pörssirahalle on etsitty uusia
sijoituskohteita. Pörssituloillaan uusrikkaat rohmuavat
nyt itselleen yhteiskunnallisia osinkoja: parhaan
maapohjan, parhaat asunnot ja parhaat kesämökki- ja
rantasaunapaikat. Pääomahyödykkeiden markkinoilla se
merktsee rajua hintainflaatiota, jonka johdosta pääomahyödykkeet
karkaavat työtä tekevän ja työstä toimeentulevan väestönosan
ulottumattomiin. Virtuaalirahasta syntynyt reaalipääoma
kilpailee nyt reaaliomaisuuden haltuunsaamisesta sen työperäisen
rahan kanssa, jota suomalaiset kotitaloudet ovat säästäneet
asumistaan ja vapaa-aikaansa varten.
Historia osoittanee joskus jälkikäteen, että EU-jäsenyyden
alkuvuosina suomalaisten keskinäinen solidaarisuus,
yhteisöllisyys ja kanssaihmisistä välittäminen on
murennut auki reväistyihin tuloeroihin ja poliittisen
eliitin piittaamattomuuteen ihmisten tunnoista.
Isänmaa on pettänyt köyhät, ja EU:ssa rikkaat pettävät
isänmaan: Suomen poliittinen eliitti on EU:ssa valmis
luopumaan maamme itsenäisyydestä ja täysivaltaisuudesta,
rakentaa liittovaltiota, militarisoi EU:n ja tekee
Suomesta NATO-yhteensopivan.
Kun EU liittovaltioituu ja Suomi natottuu, rikkailla on
turvallisempaa, mutta miten ovatkaan asiat köyhien
kanssaihmistemme sosiaalisen voinnin ja turvallisuuden
kanssa?
|
