HVK ja Suomi

Esko Seppäsen muistio 17.2.2000

EU:n toiminnan laillisuutta mitataan perussopimuksilla, joissa säädetään EU:n instituutioista sekä niiden toimivallasta ja rajoista. Perussopimuksia voidaan muuttaa vain kaikkien jäsenmaiden yksimielisellä päätöksellä. Kaksi viimeisintä muutosta ovat olleet Maastrichtin ja Amsterdamin sopimukset.
Perussopimusten muuttamista valmistellaan aina sitä tarkoitusta varten erikseen koolle kutsuttavassa hallitusten välisissä konferenssissa (HVK). Se ei ole EU:n - vaan jäsenmaiden - toimielin. HVK:ssa päätetyt asiat tulevat voimaan sen jälkeen, kun ne on hyväksytty jokaisen jäsenmaan kansallisessa parlamentissa.
Tanskassa toimitaan niin, että jokaisesta kansallista päätösvaltaa rajoittavasta vallansiirrosta on järjestettävä kansanäänestys. Niin tehdään myös uusimman Portugalin puheenjohdolla käynnistyvän HVK:n jälkeen.
lweiss.jpg (25565 bytes)Tulossa olevat muutokset EU:n instituutioiden rakenteisiin ovat niin suuria ja toimivaltaa siirretään EU:lle niin paljon, että niistä olisi perusteltua järjestää kansanäänestys myös Suomessa. Me emme ole päättäneet liittyä sellaiseen Euroopan unioniin, millainen se on tämän HVK:n jälkeen.
Amsterdamin huippukokouksessa kesällä 1997 oli tarkoitus uudistaa EU:n päätöksentekojärjestelmää. Niitä asioita, joista ei silloin päästy yksimielisyyteen, nimitetään Amsterdamin jäämiksi. Alun perin tässä uudessa HVK:ssa piti käsitellä vain niitä, mutta tilanne on viimeisen vuoden aikana muuttunut. Mitä ilmeisimmin myös yhteinen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikka sekä yhteinen puolustus (kriisinhallinnan muodossa) ovat nousemassa asialistalle. Helsingin päätösasiakirjan mukaan puheenjohtajamaa voi ehdottaa asialistalle uusia asioita, jotka liittyvät instituutioiden uudistamiseen tai "Amsterdamin sopimuksen täytäntöönpanoon".
Amsterdamin sopimuksen J 7 artikla on riittävän kattava, jotta sen perusteella EU:lle voidaan kehittää yhteinen puolustus. Artikla kuuluu näin:
"Yhteinen ulko- ja turvallisuspolitiikka käsittää kaikki Euroopan unionin turvallisuuteen liittyvät kysymykset, mukaan lukien toisen alakohdan mukaisesti asteittain määriteltävä yhteinen puolustuspolitikka, joka saattaa johtaa yhteiseen puolustukseen, jos Eurooppa-neuvosto niin päättää. Tällöin se suosittelee, että kukin jäsenvaltio hyväksyy päätöksen valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti."
Amsterdamissa puhuttiin siis yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta (YUTP), joka Kölnissä ja Helsingissä muuttui muotoon yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka (YTPP). Sen lisäksi on alettu puhua yhteisestä puolustuksesta.
Eräät jäsenmaat haluavat ankkuroida uuden termistön perussopimuksiin, ja saattaa olla, että vuoden loppupuolella - Ranskan puheenjohtajakaudella - ne asiat tulevat viralliseen käsittelyyn. Esityslista ei silloin enää ole - Suomen ajama - kapea.
Komission puheenjohtajan Romano Prodin mukaan Helsingin jälkeen "ovi on auki kaikille muillekin asioille kuin Amsterdamin jäämille, kun sitä ennen ovi oli kiinni". "Yksi unionin suurista tulevaisuuden haasteista seuraavassa HVK:ssa on pitää yllä Euroopan poliittista rakennustyötä, mikä merkitsee niiden institutionaalisten johtopäätösten tekemistä, jotka seuraavat etenemistä Euroopan puolustusasioissa."
Europuolustuksessa tärkeä on EU:n ja WEU:n suhde.
WEU on sotilasliitto, joka antaa jäsenilleen oman Brysselin sopimuksensa V artiklan mukaan turvatakuut (NATO:n resursseilla). Kaikki suuret maat Ranskan ja Saksan johdolla yhdessä Italian ja Espanjan ja ehkä Englanninkin kanssa haluavat yhdistää WEU:n EU:hun. Siinä ovat taustalla myös ne sitoumukset, joita nämä maat ovat antaneet huhtikuussa 1999 NATO:lle sen peruskirjaa uudistettaessa ja NATO:n eurooppalaista pilaria vahvistettaessa.
EU on ottamassa toimialaansa uusi tehtäviä, kun sen vastuulle tulee lisää ns. Petersbergin tehtävien täytäntöönpanoa. Sitä varten EU:lle varmistetaan pääsy NATO:n operationaalisiin resursseihin. NATO:n sotilas-, suunnittelu- ja johtojärjestelmät yhteensovitetaan EU-johtoisille operaatioille, ja eurooppalaiset ostavat NATO:n (ja NSA:n) vakoilupalveluksia.
EU:n "poliittinen rakennustyö" ja "integraation syventäminen" ovat peitesanoja sille, että myös puolustusasiat otetaan EU:n toimialaan. Siviili-EU militarisoidaan. Asia eteni Helsingissä merkittävästi. Sotilasasioissa avainasemassa on kriisinhallinta. Se ei ole kollektiivista puolustusta, sillä NATO hoitaa jäsenmaiden alueellisen puolustuksen. Sen sijaan se on operoimista myös NATO:n rajojen ulkopuolella, ja Amsterdamin sopimuksen mukaan se voi olla myös rauhaanpakottamista, vaikka suomen kielelle sana käännettiinkin (kun rauhaanpakottaminen on suomen laissa kiellettyä) rauhanpalauttamiseksi.
Yksi piilo- ja peitesanoista on "joustavuus". Sen sisältämät asiat ovat nousemassa HVK:n asialistalle - ja sitä kautta myös sisäpiirin puolustusyhteistyö.
Luxemburgin pääministeri Jean-Claude Juncker, joka edustaa usein epävirallisesti voimassa olevaa mielipidettä, sanoo, että "joustavuus ei ole nykyisin operationaalinen". Hän ehdottaa, että kahdeksan maan - riippumatta EU:n jäsenluvusta - pitäisi kyetä muodostamaan integraation avantgarde ilman että muut (uudet, pienet) maat kykenevät estämään niiden toiminnan. Se on EU:n "perustajaisien perinnön" vaalimista.
Samaa kantaa, joskin niin että ovet jätetään auki muiden tulla myöhemmin mukaan, edustaa komission entinen puheenjohtaja Jacques Delors. Hän ehdottaa, että tälle avantgardelle perustetaan omat instituutiot.
Paavo Väyrynen on samoilla linjoilla ja haluaa EU:hun kolme kehää: kovan unioniytimen, federaation ja löyhän konfederatiivisen liiton. Suomen paikka olisi hänen mukaansa ulkokehällä. Ahtisaari ja Lipponen taas puhuvat mukaanmenosta kovaan ytimeen - jossa joudutaan jo määritelmän mukaan NATO:on.

Komissio ehdottaa HVK:ssa seuraavanlaisia institutionaalisia päätöksiä:

1) Parlamentin jäsenmäärä rajoitetaan 700:aan (minkä perusteella Suomen paikkaluku alenisi kolmella niin että meidän keskisuuretkin puolueemme saattavat pudota europarlamentista).
Komission mukaan on tutkittava mahdollisuutta valita osa mepeistä yleiseurooppalaisella listavaalilla niin että yleiseurooppalaiset puolueet asettaisivat kansalliset edustajat siihen järjestykseen, jossa heitä pääsee sisään. Parlamentti omasta puolestaan haluaa toimia yleiseurooppalaisten puolueiden muodossa ja haluaa ottaa käyttöön yleiseurooppalaisen puoluetuen.
2) Komission valinnalle vaihtoehdot ovat ne, että kaikilla jäsenillä on oma komissaari tai että komissaareja kierrätetään maiden kesken (niin että yksikään maa ei olisi kahta kautta ilman komissaaria). Tämä kysymys on yhteydessä neuvoston uusiin valtasuhteisiin. Suomi kaupannee "kompromissina" sitä, että me saamme pitää oman komissaarin (mitä ei voida ottaa pois ilman omaa suostumustamme) sitä vastaan että isoille annetaan neuvostossa lisää valtaa.
Mitä sanoikaan Romano Prodi Independent-lehden haastattelussa komissiosta? "Tarvitaan aikaa, mutta askel askeleelta - kuten Itävallan tapaus osoittaa - EU:n komissio tekee poliittisia päätöksiä ja käyttäytyy yhä enemmän kuin hallitus."
Me isänmaiden Euroopan (kansallisvaltioiden yhteenliittymän, itsenäisten valtioiden yhteisön) - eli konfederaation - kannattajat haluamme säilyttää komission toimeenpanevana virkamiehistönä (jolla tosin on pysyvä lakialoitemonopoli) sen sijasta, että liittovaltion kannattajat eli federalistit (ja unionistit) haluavat siitä poliittisesti vastuullisen ja europarlamentin luottamusta nauttivan elimen.
3) Neuvoston päätöksenteossa halutaan määräenemmistöpäätöksistä yleinen sääntö, ja vain erittäin vakavista ja kestävistä syitä varten jäisi käyttöön veto-oikeus eli yksimielisyysvaatimus. Se lisäisi parlamentin valtaa, koska sitä kautta yhä useampi asia tulisi yhteispäätösmenettelyyn; yhteispäätösasiat tulevat aina parlamenttiin eivätkä uudet lait tule voimaan ilman parlamentin enemmistön hyväksyntää.
Neuvoston jäsenten äänimääriä halutaan painottaa uudelleen suurten maiden hyväksi. Tarkoitus on, että ne maat, joilla tähänkin saakka on ollut valta, säilyttäisivät sen laajentumisen jälkeenkin. Sitä varten niiden äänimäärää lisättäisiin niin että se olisi EU:n jäsenmaiden määrästä riippumatta yli 71 % äänistä ja aina yli määrävähemmistörajan: pienet ja uudet jäsenmaat eivät voisi äänestää perustajamaita kumoon. Suunnitteilla on yksinkertainen kaksinkertainen enemmistö: enemmistön vaadittaisiin siinä puolet jäsenmaista ja puolet niiden asukasluvusta.

Johtopäätöksiä:

1. EU liittovaltioituu, ja sille tulee sotilaallinen ulottuvuus (NATO:n sisällä).
2. Amsterdam-jäämien käsittely HVK:ssa lisää suurten maiden valtaa ja säilyttää vallan perustajajäsenillä myös laajenemisen oloissa.
3. On vain kansallisvaltioiden demokratiaa. Ei ole kansainvälistä demokratiaa. Se on EU:n heikko kohta.
4. Eurovaalien alhainen äänestysprosentti ja EU-kysymysten poisjääminen presidentinvaalien vaalitaistelusta kertovat, että vastarinta ei ole uskottavaa?
5. Poliittinen järjestelmä ei enää vastaa niiden vaatimuksia, jotka edustavat vastarintaa.
6. Suomessa on tarvittu laajapohjainen hallitus maan salakuljettamiseksi liittovaltioon.