Ruotsin EI EMU:lle

Kansan Uutiset 3.10.2003

Pietarissa olivat tuoneet hevosen kadulle ja valjastaneet kärryt sen eteen. Tällä markkeerattiin sitä, että kaupunginjohtajan vaalissa äänestäjät saadaan äänestämään vaikka hevosta, jos Putin niin sanoo ja hänen monopolitelevisionsa sen monistaa.


Samanlainen laumaeläin on kotisuomalainen demarimme (homo socialidemocraticus), tuo Gorbatshovin läntinen puoluetoveri, joka on poliittinen lammas. Tehdään niin kuin Lipponen määräilee.


Tämä tuli mieleen, kun luin Ruotsin EMU-kansanäänestyksen gallupeja.


Demareiden kannattajista suurempi osa oli äänestänyt EI EMU:lle ja KYLLÄ omalle rahalle ja demokratialle kuin oli tehnyt toisin päin. Ruotsindemari oli tehnyt näin huolimatta siitä, että puoluejohto oli vaatinut kansaa äänestämään EMU:n puolesta ja vaientanut toisenlaiset mielipiteet (joita edustivat myös jotkut demarihallituksen ministerit).


Ruotsalainen demari osaa - erotukseksi suomalaisesta - ajatella itse!


Vasemmistopuolueen kannattajat (90 %, prosentit ovat noin-lukuja) olivat lähes yksimielisesti EMU:a ja vierasta rahapolitiikkaa vastaan, niin myös vihreät (85 %) ja keskustalaiset (80 %). Kaksi kolmasosaa ruotsalaisen SAK:n eli LO:n jäsenistä äänesti EI EMU:lle. Lopputuloksen ratkaisivat ihmisten hyvää sosiaalista vointia puolustaneet naiset (60 %) ja nuoriso (56 %). Nuoriso ei uskonut eurokratian ja suurpääoman liiton myymien markkinoiden ihmeitä tekevään voimaan; ensiäänestäjistäkin noin 70 % äänesti EI.


KYLLÄ-puoli lupasi työpaikkoja ja alhaisempia hintoja, mutta lupaukset koettiin yhtä katteettomiksi kuin Suomen KYLLÄ-puolen lupaukset EU-kansanäänestyksen alla.


EMU:n puolella olivat kokoomuslaiset (75 %), yrittäjät (57 %), ja (suomalaiset) maahanmuuttajat (64 %), ja häviäjiä olivat myös työnantajat ja lehdistö. Tutkittiin 110 lehden kirjoitukset, ja niistä sata suurta oli monistanut europropagandaa EMU:n puolesta.


Tuloksen ratkaisivat puoluekurittomat demarit. Sitä samaa selkärankaa tarvittaisiin heidän suomalaisilta tovereiltaan, kun politiikan keskiöön nousevat EU:n liittovaltioiminen ja militarisoiminen sekä Suomen sotilaallinen liittoutuminen/liittoutumattomuus.


Lipponen on avoimesti sotaliiton miehiä: jos EU:lle tulee puolustusydin eli syntyy puolustus- ja hyökkäys-EMU, Suomen on mentävä mukaan. Hän vaatii Suomea allekirjoittamaan julistuksen, jolla jaetaan sotilaallisia turvatakuita ja tehdään EU:sta sotaliittoa.

Allekirjoitus olisi aiesopimus Suomen menosta EU:n kautta Natoon.


Armeijan päällikkö Juhani Kaskeala sanoo, että jos tarvitaan lentokoneita, täsmäaseita ja muuta Nato-rautaa ja elektroniikkaa, Suomelta vaaditaan Nato-jäsenyys. Mainittu julistus on vain tyhjänpuoleinen paperi ilman Nato-jäsenyyttä, eikä sillä edes EU:n perustuslakiin liitettynä ole lainvoimaa niin kuin artikloilla ja pöytäkirjoilla.


Julistus otetaan perustuslakiin kuuden sotilaallisesti liittoutumattoman maan liittouttamiseksi; Nato-jäsenethän eivät tällaista julistusta tarvitse.


EU:n perustuslaki poliittisine julistuksineen nousee kysymykseksi Suomen sotilaallisesta liittoutumisesta, kun poliittinen tiemme Natoon kulkee EU:n kautta. Kansan tahdon selvittämiseksi on järjestettävä kansanäänestys.


Se, että vasemmistoliitto päätti kannattaa kansanäänestystä EU:n perustuslaista, on paras poliittinen uutinen moneen vuoteen. Puolueessamme ollaan nyt yhteisillä linjoilla. Seuraava tehtävä on organisoida kansanäänestysliike kansan mobilisoimiseksi - Ruotsin tapaan - puolustamaan maamme täysivaltaisuutta.

Poliitisille eliitille sekä pääkirjoittajille Ruotsin kokemus oli pelottava: kansa voi ottaa vallan käsiinsä suoralla demokratialla. Siksi me emme saa Suomessa kansanäänestystä hallituksen ehdotuksesta tai eduskunnan päätöksellä, vaan on alettava kerätä nimiä kansanäänestyksen puolesta.

Hyvä tavoite voisi olla miljoona nimeä, vaikka puolikin miljoonaa olisi vakuuttava näyte kansan vaietusta mielipiteestä. Neljännesmiljoonakaan ei merkitsisi vaikenemista.
Olisiko kansastamme itseorganisoitumaan?