Keskustelupuheenvuoro perustuslaista

Helsingin Sanomat 23.8.2002.

EU:lle valmistellaan ns. tulevaisuuskonventissa liittovaltion perustuslakia. Sen myötä EU-kansalaisille luodaan ylhäältä alas uusi yhteisöllinen identiteetti ja rikkoutuvat historiasidonnaiset yhteiskunnalliset instituutiot.

Virallisesti konventti valmistelee perustuslaillista sopimusta. Se on valtioliiton käsitteistöä erotukseksi perustuslaista, joka on liittovaltion käsitteistöä. Federalistit eivät kuitenkaan salaa tavoitetta säätää perustuslaki ja tehdä siinä prosessissa valtioliitosta liittovaltio. Suurten europuolueiden linja on yksiselitteinen: liittovaltio, ja heti!

Perustuslakikonventin 105 jäsenen joukkoon mahtuu liittovaltioepäilijöitä vain yhden käden sormin laskettava määrä. Siltä osin konventti on epäedustava.

Sitä on yritetty parantaa kuulemalla "eurooppalaisia" kansalaisjärjestöjä ja "eurooppalaista" nuorisoa. Monet kuulluista järjestöistä olivat EU:n itsensä rahoittamia ja puhuivat maksajan äänellä. Useimmat nuorisokonventin osanottajat edustivat konventin federalistista hegemoniaa pienoiskoossa, mutta silti yli 50 osanottajaa maista syytti kokoustaan epädemokraattiseksi.

Saatiin kuitenkin aikaan se, että Euroopan kansalaismielipiteen tulkinta on nyt konventin omasta mielestä sen omissa käsissä.

Federalistien hallitsema konventti kannattaa yhteisömetodin käyttöä (eli päätöksentekoa EU:n omissa elimissä) EU:n tulevaisuudesta päätettäessä. Vastassa ovat kansallisvaltioiden hallitukset, joista useimmat haluavat päätösvallan säilyvän kansallisissa käsissä. Siksi ne kannattavat - ja haluavat vahvistaa - hallitusten välistä metodia. Sen demokraattisuutta on vaikea epäillä; onhan hallitusten nautittava kansallisten parlamenttien luottamusta.

Konventin pitää saada perustuslakiluonnos valmiiksi ensi vuoden keväällä, ja sen jälkeen se lähetetään syksyllä 2003 avattavan hallitusten välisen konferenssin (HVK) käsittelyyn. Viimeistään siellä siitä tehdään Nizza-yhteensopiva.

Nizzassa suuret maat saivat väkilukuun perustuvan veto-oikeuden määräenemmistöasioissa, ja siltä osin se oli suurten maiden vallankaappaus. Ne eivät luovu saamastaan vallasta. Jos niiden valtaa ei turvata perustuslailla, sitä ei tule.

On selvää, ettei konventissa synny yksimielisyyttä perustuslain sisällöstä, vaikka joukkovoimallaan federalistit saanevatkin aikaan enemmistön hyväksymän option. Konventin puheenjohtaja Valery Giscard d´Estaing haluaa jäädä historiaan Euroopan perustuslain isänä, mutta sitä ei hänestä tule pelkällä konventin päätöksellä. Hänen on saatava taakseen myös hallitusten edustajat. Siksi on todennäköistä, ettei tulollaan ole ehdotusta täysimittaisesta perustuslaista.

Vaihtoehtoja on kaksi. Joko kirjoitetaan lyhyt versio (presidiumissa on jo ollut puhetta noin 25 yleisestä artiklasta) uudeksi perussopimukseksi, jota täydennetään ajan mittaan muilla perussopimuksilla, tai sitten yritetään kirjoittaa kaiken kattava perustuslaki yksityiskohtaisine vallanjakoineen keskusvallan ja osavaltioiden kesken. Se on lähes toivoton yritys, mutta sitä haluavat euronationalistiset äärifederalistit, joilla on konventissa yliedustus ja hegemonia.

Konventin kaikkivaltias puhemiehistö, jossa ei (niin kuin ei sihteeristössäkään) ole ketään suomalaista, julkistaa ensimmäisen version EU:n uudeksi perustuslailliseksi sopimukseksi lokakuussa Irlannin uuden Nizza-kansanäänestyksen jälkeen. Jos se julkistettaisiin sitä ennen, irlantilaiset saattaisivat äänestää taas "väärin".

Vallanjaon osalta on käynnissä ristiveto toisaalta komission ja sen valtaa pönkittävän konventin ja toisaalta hallitusten kesken.

Isot maat näyttävät olevan valmiita heikentämään komission asemaa, eivätkä ne ole yhtä innostuneita yhteisömetodista kuin esimerkiksi Lipposen Suomi. Ne saattavat haluta käyttöön otettavaksi uuden poliittisen elimen, jossa tehtäisiin (isoja maita suosivia) määräenemmistöpäätöksiä, jossa suurilla mailla olisi veto-oikeus ja jonka alaisuuteen komissio tulisi. Silloin ei suurten maiden valtaa rajoittaisi se, että pienilläkin – ja uusilla - jäsenmailla olisi oma komissaari. Tällainen voisi olla pysyvä Eurooppa-ministereiden neuvosto Brysselissä.

Neuvostossa on isoja maita, jotka haluavat henkilöidä yhteisön valitsemalla EU:lle presidentin ja/tai voimakkaan pääministerin. Halutaan tämän henkilön puhuvan koko yhteisön äänellä. Tahtojen taistelussa toisella puolella ovat yhteisömetodiin kiinnittyneet federalistit, jotka haluavat vahvistaa komission puheenjohtajan asemaa.

Kun puolustuskannalle joutunut komissio teki ehdotuksen oman toimintansa "tehostamisesta", pääkomissaari Romano Prodi ehdotti isojen maiden vallan turvaamista ns. superkomissaarien avulla. Olisi kahdenlaisia komissaareja. Superkomissaarit olisivat politbyroo ja kokoontuisivat entiseen tapaan joka viikko, kun taas koko kollegio kokoontuisi vain kerran kuukaudessa.

EU:lle tulee joka tapauksessa tämän prosessin seurauksena lisää yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa.

Kun EU:ssa puhutaan puolustuksesta, tarkoitetaan hyökkäystä: valmistaudutaan käyttämään euroarmeijan iskujoukkoja rauhaan pakottamiseen - eli sotaan. Niissä oloissa on tiettyjen pienten maiden vaikea säilyttää sotilaallinen liittoutumattomuutensa.

Pienen maan suvereniteetin paras tae on se, että tärkeissä asioissa säilyy veto-oikeus. Sitä vastaan hyökkäillään nyt sekä neuvostossa että perustuslakikonventissa.

Erittäin hämmentävää tässä kaikessa on se, että liittovaltiota ollaan nyt synnyttämässä sekä yhteisö- että hallitusten välisellä metodilla. Kyseessä ovat kuitenkin luonteeltaan aivan erilaiset liittovaltiot.

Ylikansalliselle liitolle ei pidä luovuttaa valtaa sen toiveen varassa, että kun sillä on valtaa, siitä tulee demokraattinen. Sen on ensin oltava demokraattinen.

[ Etusivulle | seppanen@kaapeli.fi ]