Halvaantunutta politiikkaa

Kansan Uutiset 15.2.2002

On oltu liitossa. Runsaat puoli vuosisataa sitten oltiin liitossa Hitlerin kanssa.

Tekeillä on uusi liitto: Suomen jäsenyys Nato-liitossa ja liitto USA:n kanssa. Kumpikaan niistä ei ole Neuvostoliitto, kun taas EU omasta puolestaan on neuvostojen liitto.

Kun USA alkoi pommittaa Afganistania, oli oltava sen puolella. USA hallitsee maita, meriä, ilmatilaa, avaruutta ja informaatiota. Sillä on maailman herruus, ja joka ei ole sen puolella, on sen vihollinen.

Nato on sotaliitto. Sen jäsenyys on USA:n puolella olemisen automatiikka.

Nato on USA:lle laillinen oikeus olla Euroopassa. Muodollisesti se on demokraattinen yhteisö, jossa tehdään yksimielisiä päätöksiä, mutta tosi asiassa se on USA:n herruutta liittolaisiin. Kun on Nato, muut maat ovat velvoitettuja antamaan USA:lle poliittisen tuen.

Naton jäsenmailla on - perussopimuksen 5. artiklan mukaan - keskinäinen avunantovelvoite. USA vetosi siihen syyskuussa 2001, vaikka se ei tarvinnutkaan sotilaallista apua. Se tarvitsi poliittisen tuen kaikelle sille, mitä se oli terrorismin vastustamisen varjolla tekevä. Kun hyökkää yksin, ei tarvitse neuvotella muiden kanssa vihollisesta, sotavankien otosta tai heidän kohtelustaan.

Ennen Nato sai sotia vain jäsenmaidensa alueilla, ja se oli "vain" puolustusliitto. Tänään se on myös hyökkäysliitto, ja sen toiminta-alue on koko maapallo.

Sotilaallisesti Suomi on valmis Naton jäseneksi varttitunnissa. Armeijamme on Nato-yhteensopiva. Meidät on jo sotilaallisesti yhteensovitettu, ja nyt on käynnistetty poliittinen yhteensovittaminen. Kansaa totutetaan ajatukseen Nato-jäsenyydestä. Sitä on, kun demareiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kalliomäki vakuuttaa, että Suomen liittyminen Natoon ei ole “maita ja mantuja mullistava kohtalonomainen ratkaisu”.

Ei ole salajuonta. Ei liene annettu sitoumuksia tai tehty salaisia sopimuksia. Natosta ei liene päätetty salaseurassa.

Silti Suomesta tulee Naton jäsen - jos mitään ei tehdä.

Mitään ei tehdä, jos tehdään halvantunutta politiikkaa.

Jos pääministerimme on yhteisömetodin miehiä, jos Suomen paikka on EU:n kovassa ytimessa ja jos me - Paavo Lipposen mukaan - “olemme liittoutuneet liittyessämme EU:n jäseneksi”, EU-jäsenyyden logiikka vie Suomen Natoon.

EU:n yhteinen puolustus on Nato-puolustus. Puolustusvoimain komentajan Juhani Kaskealan mukaan "näillä näkymin yleisin käsitys tuntuu olevan, että EU-maiden yhteinen puolustus voi toteutua vain kaikkien jäsenvaltioiden Nato-jäsenyyksien kautta”.

EU:n suomalaisella panssarimersukenu Gustav Hägglund ei malttaisi edes odotella vuoden 2003 vaaleja, joita taas poliittinen eliittimme on valmis odottelemaan.

Edellisissä hallitusneuvotteluissa ulko- ja turvallisuuspolitiikka oli Lipposen diktaatti. Muistan, miten hän toi muille valmiin paperin, joka piti hyväksyä sellaisenaan. Siitä ei neuvoteltu. Siitä oli jätetty pois itsenäinen puolustus.

Seuraavalla kerralla Lipponen tuo taas omissa nimissään hallitusneuvotteluihin paperin, josta ei neuvotella. Silloin siihen on kirjattu selvityksen laatiminen Nato-jäsenyyden eduista ja haitoista. Tosi asiassa sellainen selvitys on siinä vaiheessa - ja jo nyt - tehty; myöntyväisyyslinjaisten edut ovat aina haittoja suuremmat. Paperista ovat neuvotelleet ennalta tulevien hallituspuolueiden johtajat, ja ne puolueet tulevat hallitukseen, jotka hankkivat "selvitykselle" puolue-elintensä hyväksynnän.

Tulevien hallituspuolueiden tehtävä on viime vaiheessa siunata Suomen Nato-jäsenyys tulevalla vaalikaudella eduskunnassa yksinkertaisella enemmistöllä. Keskustaa tarvitaan siihen tarkoitukseen enemmän kuin kokoomusta; kokoomushan on varma Nato-puolue muutenkin.

Kun nykyiset "vallitsevat olot" muuttuvat uusiksi vallitseviksi oloiksi, on yhdentekevää, mitä lukee puolueohjelmissa tai puoluekokousten päätöksissä. Uskottavaa on vain se, mitä tehdään silloin, kun asia on esillä. Silloin periaatteettomia vie mukanaan asioiden tapahtumisen logiikka, ja EU-tien päässä meille aukoo ovia Nato. Suomea natotetaan EU:n rakenteiden kautta.

Jos yksikään puolue ei ole Nato-asiassa tosissaan, politiikasta jää huono kuva sille sukupolvelle, jolle pääministerin nimi on aina ollut Lipponen, tuo meidän aikamme Kekkonen, mutta ei hyvässä vaan pahassa.

[ Etusivulle | seppanen@kaapeli.fi ]