Saksa ja Ranska tandemilla liittovaltioon

16.1.2003

Euroopan unionia on aina pidetty Saksan ja Ranskan yhteisyrityksenä.

Niin oli erityisesti Helmut Kohlin ja Francois Mitterrandin valtakaudella. Herrat tapasivat säännöllisesti toisensa ja sopivat, mitä EU:ssa tehdään ja mitä EU tekee.

Uudet johtajat etsivät uusia kumppaneita, mutta nyt he ovat löytäneet toisensa.

Yhdessä näin, käymme aina eteenpäin

Saksa ja Ranska ovat EU:n etujoukko siihen malliin kuin oli muinaisessa Neuvostoliitossa kommunistinen puolue. Ne, joilla on suunta selvillä, näyttävät tietä, ja toiset seuraavat perässä.

Saksaa ja Ranskaa ei ole veistetty samasta puusta.

Saksa on federalistinen, siis yhteisö- eli liittovaltiohenkinen.

Ranska taas on hallitusten välisen yhteistyön asianajaja ja enemmän valtioliittohenkinen. Jos ne pääsevät näistä lähtökohdista yhteisymmärrykseen jostakin asiasta, kymmenen muuta maata hyppää heti samaan kyytiin.

Perustuslakiluonnostelua

Saksa ja Ranska ovat vaihtaneet konventtiedustajikseen ulkoministerinsä Joschka Fischerin ja Dominique de Villepinin. Heistä on tullut konventin vetopyörä ja voima-akseli.

Nämä herrat ovat ehdottaneet yhdessä EU:lle yhteistä puolustusta, jolla lisättäisiin EU:n suurvaltaluonnetta. Natosta ei olla rimpuilemassa irti, mutta USA:n johtavan aseman haastamiselle luodaan aineellisia edellytyksiä toistellen kaiken aikaa uskollisuusmantraa Natolle.

Yhdessä nämä herrat niin ikään sanovat, että yhteismarkkinoiden ja euron jälkeen ”seuraava kunnianhimoinen askel Eurooppa-projektissa on turvallisuus-, oikeus- ja vapausalue". He haluavat yhteisen eurokurin ja -järjestyksen.

Niin ikään yhdessä ovat Fischer ja Villepin laatineet asiakirjan EU:n taloudellisesta hallinnoimisesta.

Nämä maat haluavat perustuslakiin liitettävällä pöytäkirjalla vahvistaa euro- eli EMU-alueen hallinnointia (jossa Iso-Britannia ei ole mukana) ottamalla käyttöön erillisen euroalueen valtiovarainministereiden neuvoston. Niin ne luovat pohjaa muullekin tiivistetylle yhteistyölle: perustetaan EU:n sisälle elimiä, joissa kaikki jäsenmaat eivät ole mukana. Talouspolitiikan tiukan koordinoimisen sijasta vaaditaan verojen yhdenmukaistamista.

Aloite käsissä

Kaiken kaikkiaan tällaisten esitysten myötä Saksalla ja Ranskalla on käsissään aloite EU:n perustuslain säätämiseksi. Konventti kulkee niiden narussa.

Seuraava merkittävä aloitteen paikka on tammikuun 22. päivänä Versaillesin palatsissa Pariisin lähellä järjestettävä näiden maiden välisen Elysée-sopimuksen 40-vuotisjuhla. Silloin ovat paikalla kaikki Saksan 603 ja Ranska 577 kansanedustajaa juomassa ranskalaista punaviiniä ja saksalaista valkoviiniä.

Odotetaan, että esille nostetaan myös tärkeitä asioita.

Tuleeko EU:lle oikeasti oma presidentti?

Vastaus kysymykseen on, että ei tule.

Sen takaa Saksan ja Ranskan valtionpäämiesten Gerhard Schröderin ja Jacques Chiracin tammikuinen ehdotus, jonka mukaan EU:lle pitäisi valita kaksi presidenttiä.

Ranska haluaa yhden presidentin valtioliiton tapaan toimivaan neuvostoon ja Saksa toisen liittovaltion tapaan toimivaan komissioon.

Kvasi- eli valepresidentti

EU:lle ei olla valitsemassa oikeaa presidenttiä.

Oikea presidentti olisi sellainen, jonka valitsisivat kansat tai kansanedustajat. Sitä ehdotteli alun perin konventin puheenjohtaja Valéry Giscard d´Estaing.

Kvasi- eli valepresidentin virkaa ovat jo pitemmän aikaa kannattaneet Ranskan ohella Iso-Britannia, Italia ja Espanja. Nyt on Saksa saatu taivuteltu samalle kannalle.

Kun on käynnissä vallan uusjako, sitä ei kysytä kansoilta. Jos tulee presidentti, hänet valitsevat valtioiden päämiehet omasta keskuudestaan Eurooppa-neuvostosta.

Neuvoston presidentin viran tiedetään houkuttavan ainakin Ison-Britannian Tony Blairia ja Espanjan Jose-Maria Aznaria. Jälkimmäistä on myös pitkään kaavailtu komission seuraavaksi puheenjohtajaksi - josta myös tulisi Saksan ja Ranskan ehdotuksen mukaan presidentti.

Saksan ulkoministeriä Joschka Fischeriä on pöljättänyt se, että neuvostoon tulisi presidentin virka. Hän on liittovaltiomiehiä ja sitä kautta komission presidentin viran kannalla. Sekin tulee, ja valinnassa Ranska sallii toteutuvan sen Saksan tahdon, että komission presidentti valitaan Euroopan parlamentissa. Siellä on isoista maista paljon enemmän edustajia kuin pienistä.

Saksan ja Ranskan ehdotukseen liittyy myös EU:n ulkoministerin valinta: yhdistettäisiin - neuvostoon - ulkopolitiikan korkean edustajan virka (Javier Solana) ja komission ulkoasiainkomissaarin virka. Virka kiinnostaa Fischeriä - ja niin saatiin Saksa taivutelluksi neuvoston presidentin valinnan kannalle. Kyseessä on isojen poikien iso virkapaketti.

Saksan ja Ranskan yhteistyössä Ranska vie eikä Saksa vikise. Se kuvaa Chiracin vahvaa asemaa ja Schröderin heikkoa asemaa kotimaissaan.

Ei ole kuviteltavissa, että kumpikaan näistä herroista luopuisi omasta vallasta EU:n presidentin, neuvoston tai komission, hyväksi. Tältä osin EU:sta ei tule liittovaltiota.

Määräenemmistövaatimus on temppu

Presidentin määräenemmistövaaliin liittyy mielenkiintoinen yksityiskohta.

Ehdotuksen mukaan neuvoston presidentin valitsisivat valtionpäämiehet määräenemmistöllä. Nizzan sopimuksen mukaan veto-oikeus määräenemmistöpäätöksiin määrittyy niin, että Saksalla, Ranskalla ja jollakin kolmannella maalla yhdessä on veto-oikeus ns. väkilukukriteerin perusteella. Se on - yhdessä - mailla, joissa asuu 37,5 % EU:n asukkaista.

Tämän johdosta ei EU:lle valita neuvoston presidentiksi ketään henkilöä suurten maiden tahdon vastaisesti.

Schröderin sanotaan lisäksi luvanneen Chiracille vastineeksi siitä, että komissionkin puheenjohtajaa ruvetaan kutsumaan presidentiksi, Saksan pitävän kahdesta presidentistä etusijalla neuvoston presidentin virkaa.

Federalistit ovatkin olleet tällaisista ehdotuksista järkyttyneitä.

Hallinnollinen epäjärjestys kasvaa

Saksan ja Ranskan mätä kompromissiesitys kuvaa todellisuudessa päättämättömyyttä. Ei uskalleta jakaa valtaa niin, että tiedettäisiin, kuka EU:ta johtaa.

Valtasuhteiden uusselkiytymättömyys lisää hallinnon sekasortoa ja epäjärjestystä. Saksa ja Ranska ehdottavat edelleen EU:n ulkoministerin nimittämistä, ja se monimutkaistaa tilannetta edelleen. Kaikenlaisista yliherroista tulee EU:n hallintoon ylitarjontaa.

Toisaalta on niin, että jos EU:ssa on selkeät valtasuhteet, se murenee alkutekijöihinsä. Luova epäjärjestys ja hallinnon epämääräisyys ovat EU:n olemassaolon edellytys.