EMU:n vaikutukset Suomessa
Meppi Esko Seppänen Tallinnassa 20.10.2001
Suomi on ollut mukana Euroopan talous- ja rahaliitossa alusta
alkaen heti sen kolmannen vaiheen käynnistyttyä. Siinä yhteydessä
markan arvo sidottiin peruuttamattomasti muiden EMU-maiden
valuuttojen sekä euron arvoon. Suomi menetti mahdollisuuden
harjoittaa omaa rahapolitiikkaa: omaa valuuttakurssi- ja korkopolitiikkaa.
Vuoden 2002 alussa markan tilalle otetaan käyttöön EU:n
yhteinen raha: euro. Sitä hallinnoidaan ylikansallisesti.
Euro on liittovaltioraha.
Euroopan keskuspankilla (EKP) on monopoli rahapolitiikkaan.
Jäsenmaiden keskuspankit ovat sen epäitsenäisiä haarakonttoreita.
EKP:n johtokunnassa on 6 jäsentä. Alkuvaiheessa heistä yksi
on suomalainen (Sirkka Hämäläinen), mutta kun hänen toimikautensa
loppuu vuonna 2003, Suomi ei saa hänen sijalleen uutta johtokunnan
jäsentä vuosikymmeniin. Silloin rahapolitiikka tulee Suomelle
ulkoa täysin annettuna, ja sitä tekevät vierasmaalaiset päättäjät.
Jos rahapolitiikka ei ole käytössä kansallisesti ja jos taloudellisen
tilanteen muuttuessa tarvitaan sopeutumistoimia, kansalliset
joustot on toteutettava finanssipolitiikassa (valtion budjetin
kautta) tai työmarkkinoilla (palkkojen jouston kautta).
EKP:n johtokunnan jäsenet muodostavat yhdessä jäsenmaiden
keskuspankkien (eli keskuspankin haarakonttoreiden) pääjohtajien
kanssa pankin 18-jäsenisen hallintoneuvoston. Se on EKP:n
korkein valvontaelin. Sillä ei ole minkäänlaista hallitusten
tai parlamenttien valvontaa, vaan pankki valvoo itse itseään.
Sillä tavalla sille on turvattu täydellinen suvereniteetti,
mitä taas ei enää ole jäsenmaiden rahapolitiikan päättäjillä.
Ongelma demokratiavajeesta on ilmeinen.
Euroopan keskuspankki on yhden asian liike, kun sen ainoa
toimintatapa on inflaation vastainen taistelu. Inflaatiota
vastaan taistellaan, vaikka sitä ei olisikaan. Eräät hallitukset
ovat - Ranskan johdolla - esittäneet vaatimuksia siitä, että
pankin yhteyteen perustettaisiiin neuvosto, joka tekisi talouspolitiikkaa
myös muilla keinoilla kuin vain taistelemalla inflaatiota
vastaan.
EKP:n toiminnan periaatteet on kopioitu Bundesbankilta.
Saksalaiset hyväksyttivät muilla Maastrichtin sopimuksessa
- yhteisen rahan uskottavuuden aikaasaamiseksi - erityiset
EMU-kriteerit, jotka tulevien EMU-maiden piti täyttää ennalta.
Ne koskivat inflaatiota sekä julkisen sektorin budjettialijäämiä
ja velkaantumista. Vaatimukset olivat 1990-luvun lopun talouspoliittisessa
tilanteessa deflatorisia, eivtäkä ne tehneet mahdolliseksi
hallitusten toimintaa työttömyyttä vastaan. Lisäksi ne olivat
läpikotaisin poliittisia, kun esimerkiksi Belgian ja Italian
osalta niistä ei sitten enää viime vaiheessa pidetty kiinni.
Saksalaiset saivat Dublinin huippukokouksessa läpi vaatimuksensa
ns. vakaussopimuksesta. Siinä luotiin erityinen sanktiojärjestelmä
niille maille, jotka eivät täytä tiettyjä EMU-kriteereitä.
Järjestelmällä luotiin pelote nille jäsenmaille, jotka eivät
suhtadu vakavasti finanssipoliittiseen kuriin. Sopimuksen
perusteella EMU-maiden valtiovarainministerit ovat varoittaneet
Irlantia löysästä budjettikurista. Seuraavaksi vakaussopimuksen
kriteerit saattavat jäädä täyttymättä Saksan taloudessa.
Järjestelmä natisee, kun mitataan, onko muilla jäsenmailla
voimaa ja poliittista tahtoa vaatia Saksan hallitukselta samaa
kuin Irlannilta.
Rahan klassisista tehtävistä.
Uuden eurorahan käyttö arvon mittana ei ole erityisen ongelmallista.
Niitä varten, jotka eivät osaa päässälaskua, on laskukoneita,
ja muutamalla näppäimen painalluksella on helppo selvittää
omaisuuden, tavaroiden ja palvelusten sekä historialliset
että käyvät arvot vanhassa rahassa ja uudessa rahassa.
Uuden rahan käyttö maksuvälineenä toteutetaan vaihtamalla
kaikki liikkeessä oleva raha euroihin. Se aiheuttaa kustannuksia,
jotka tulevat pääasiassa yksityisten henkilöiden eli kuluttajien
maksettaviksi. Rahanvaihto, tavaroiden ja palvelusten uusi
hinnoittelu sekä kaikkien automaattien uudistus maksavat Suomelle
miljardeja markkoja.
Siinä yhteydessä suoritetaan erilaisia hintojen pyöristyksiä.
Ne tehdään ylöspäin, ja myös sitä kautta euroon siirtyminen
tulee maksuun kuluttajille. Suomessa on käynyt niin, että
osa hinnankorotuksista on tehty jo ennen euroon siirtymistä
vastaamaan euromääräisiä tasalukuja.
Se, että yhden rahan tilalle tulee toinen raha, ei ole ennenkokematon
asia. Esimerkiksi Virossa oman rahan käyttöönotto on toteutettu
ilman suuria vaikeuksia, eikä siirtymistä euroon liene mahdotonta
toteuttaa, vaikkakin kyseessä on maailman kaikkien aikojen
laajin rahanvaihto-operaatio. Alussa syntyy vaikeuksia, jotka
johtuvat tottumattomuudesta, mutta ne korjautuvat.
Rahojen vaihdon yhteydessä esiintyy varmaankin rikollisuutta.
Kun ihmiset eivät tunne oikeaa rahaa, heille tarjotaan väärää
rahaa. Rahanväärentäjät ovat jopa saaneet varastetuksi oikean
eurorahan paino- ja turvamateriaalia. Rahanvaihto tuo valoon
myös kaiken harmaan ja pimeän rahan, joka on nykyisin kiinni
EMU-maiden valuutoissa. Sitä on runsaasti myös Venäjällä ja
muissa kolmansissa maissa. Ensi vuoden alussa se on arvotonta,
ja rikollisissa piireissä on esiintynyt dollareiden hamstrausta.
Se on heikentänyt euron arvoa suhteessa dollareihin ja lisännyt
euron devalvoitumista.
EMU:n suurin ongelma ei ole uuden rahan käyttöönotto maksuvälineenä.
Suurin ongelma on, että euro on ennen muuta poliittinen raha,
jota hallinnoidaan suurten maiden etujen mukaisesti.
Suomen oli pakko liittyä EMU:un
Suomi liittyi EMU:un, koska sen oli pakko liittyä. Liittyessään
Euroopan unioniin Suomi sitoutui hyväksymään Maastrichtin
sopimuksen, johon oli kirjattu EMU. Suomi ei esittänyt sen
suhteen minkäänlaista varaumaa, ei myöskään Ruotsi, mutta
Britannialla sellainen on Maastrichtin sopimuksessa. Suomi
sidottiin jäsenyysnevotteluissa EMU:un niin kuin Ruotsikin,
mutta Ruotsin tapaus osoittaa, ettei mitään maata voida pakolla
saada luopumaan omasta rahasta, joka on yksi kansallisen suvereniteetin
symboleista.
Omalle kansalle ei Suomessa kerrottu totuutta siitä, millaisen
sitoumuksen poliittinen johto antoi EU:n jäsenyysneuvotteluissa.
Ennen EU-kansanäänestystä Suomessa sanottiin, että EMU:sta
tehtäisiin erillinen päätös ja että oman rahan kohtaloa ei
ratkaistaisi EU-jäsenyyden kansanäänestyksessä. Kun EMU-jäsenyys
sitten tuli ajankohtaiseksi, poliittinen eliitti alkoi sanoa,
että EMU:sta olikin jo päätetty, kansanäänestyksessä. Monet
kansalaiset kokivat tulleensa petetyiksi.
Samalla tavalla valmistadutaan esittelemään Suomen NATO-jäsenyyden
poliittinen välttämättömyys; siitäkin ehkä yritetään sanoa,
että asiasta päätettiin jo vuoden 1994 kansanäänestyksessä.
Uutta kansanäänestystä ei poliittinen eliitti uskalla järjestää,
ja se on Suomessa demokratian heikkoutta.
Toistaiseksi EMU:n taloudelliset vaikutukset ovat olleet
sangen vähäisiä. Siihen vaikuttaa ratkaisevatsti se, että
markka on devalvoitunut neljänneksellä suhteessa USA:n dollariin.
Ennen EMU:un liittymistä kansalle sanottiin, että EMU tarjoaa
inflaatioherkälle kansantaloudelle mahdollisuuden päästä irti
ns. devalvaatio-inflaatiokierteestä. Toisin on käynyt. Eurovaluutat
ovat devalvoituneet suhteessa USA:n dollariin.
Devalvaatio on vaikuttanut myönteisesti suomalaisten yritysten
kilpailukykyyn. Vienti on kasvanut ja maan ulkomainen velka
on vähentynyt. Yritykset ovat maksaneet omistajilleen ennätyksellisiä
osinkoja, ja voittojen ohella omistajille on jaettu myös yhtiöiden
vanhaa varallisuutta. Näyttää siltä, että liittyminen EMU:un
toi Suomeen myös sen amerikkalaisperäisen shareholder value-ajattelun,
jonka mukaan yhtiöiden nykyisille omistajille kuuluu kaikki
raha, joka yrityksestä voidaan irrottaa ja jakaa ulos.
Dollarin revalvoitumisella suhteessa eurorahaan on ollut
merkittäviä vaikutuksia Suomen osakemarkkinoilla. Yhdysvaltain
valuutassa mitattuna suomalaiset pörssiosakkeet ovat olleet
halpoja, ja sen seuraukena pörssiosakkeista noin 70 % on siirtynyt
ulkomaiseen omistukseen. Se on merkinnyt taloudellisen vallan
siirtymistä pois Suomesta.
Osakkeiden poismyynnin seurauksena Suomeen on tullut ulkomaista
rahaa, joka on vääristänyt maan sisäisen tulonjaon, ja tuloerot
ovat kasvaneet ennätyssuuriksi. Osingot ovat olleet saajilleen
verottomia, ja sen lisäksi myyntivoitot ovat olleet joko verottomia
tai aliverotettuja. Samaan aikaan Suomessa on poliittisin
päätöksin supistettu valtion velkaa. Se on pääosin peräisin
1980-luvun loppuvuosilta, jolloin maassa oli väärä rahapolitiikka
(ns. vahvan tai kovan markan politiikka), jolla Suomea saatettiin
EU-kuntoon. Velanmaksun verukkeella on leikattu sosiaalisia
etuisuuksia, mutta samaan aikaan on jätetty verottamatta rikkaita
ja suurituloisia - ja on annettu heille verohelpotuksia!
Kun osinko- ja myyntivoittorahoja ei ole jaettu verotuksen
kautta niille suomalaisille, jotka ovat riippuvaisia sosiaaliturvasta,
Suomessa on kaiken uusrikkauden keskellä esiintynyt leipäjonoja,
kun nälkäiset ihmiset ovat hakeneet hyväntekeväisyysjärjestöjen
tarjoamaa ruokaa.
EMU on federalismia
Kaiken kaikkiaan Suomen EMU-jäsenyyttä on tarkasteltava
sen ideologian valossa, jota edustaa erityisesti sosialidemokraattisen
pääministerin Paavo Lipposen laajapohjainen hallitus.
Lipponen on johtanut Suomen pois ulkopoliittisesta puolueettomuudesta.
Suomella on yhteiden ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitikka
EU- ja Nato-maiden kanssa. Suomi on valmis luopumaan itsenäisyydestään
ja ryhtymään osavaltioksi liittovaltioon, jossa on ylikansallinen
päätöksenteko: politiikasta päätetään maiden väkilukujen suhteessa.
EMU on osa Euroopan sosialidemokraattien federalismi-projektia:
EU:sta tehdään liittovaltio. Siihen liittyy Nato-projekti.
Kun EU:ta militarisoidaan ja kun sille otetaan käyttöön pysyvät
sotilaselimet ja euroarmeija, Suomi ja muut liittoutumattomat
maat yhteensovitetaan poliittisesti ja sotilaallisesti EU-rakenteiden
kautta Naton rakenteisiin.
Suomalaisilta ei ole kysytty, haluavatko he liittovaltioon.
Ainakaan Natoon suomalaiset eivät tunnut haluavan: vain 17
% suomalaisista kannattaa Nato-jäsenyyttä.
Liittovaltion suurin ongelma pienen maan näkökulmasta on
demokratian puute ja kansallisen demokratian heikkeneminen.
EMU edustaa kaikkea sitä.
| 