Emutus ja nyt natotus

Puolenkymmentä vuotta sitten syksyllä 1996 Suomen markka kiinnitettiin muiden EU-maiden valuuttojen arvoon. ERM-kytkentä oli silloin ensimmäinen askel kohti omasta markasta luopumista, kohti liittovaltiorahaa.
Kun Suomi sitten vuonna 1999 meni virallisesti mukaan EMU:un (toisin kuin muut pohjoismaat), omasta rahasta luopumisesta tuli peruuttamaton. Tilalle tulee liittovaltioraha: euro.
EMU-kytköksen seurauksena ja euron kurssin romahtamisen myötä Suomen markka on devalvoitunut suhteessa USA:n dollariin. Se on ollut pakkodevalvaatio. Me emme ole sitä itse tahtoneet, mutta EMU:n kautta se on ollut meille ulkoa tullut pakko. Muistatte kai, miten meille sanottiin, että EMU:ssa ei sitten devalvoida!
Pakkodevalvaation seurauksena monet vientiyritykset ovat saaneet perusteettomia voittoja. Ne on jaettu omistajille verottomina osinkoina, eikä ansiottomia kurssivoittoja ole käytetty investointeina uusiin työpaikkoihin tai annettu palkankorotuksina niin että työntekijät olisivat saaneet miljardivoitoista kohtuullisen osuuden työttömyyden torjumiseksi kulutuskysyntää kasvattamalla.
Tänä vuonna yritykset jakavat omistajille osinkoja 32 miljardia markkaa, kun taas kaikkien palkansaajien kaikki palkankorotukset ovat yhteensä vain 9 miljardia markkaa. Se on uuskapitalismia: yhdet ottavat kaiken.
Veronmaksajat ovat joutuneet pakkodevalvaation maksumiehiksi ja -naisiksi, kun valtion velka on kasvanut markan EMU-devalvoitumisen seurauksena ilman että on otettu uutta velkaa.
Suomen valtion ulkomainen velka on 380 miljardia markkaa. Suhteessa kansantuotteeseen (BKT) velka on pieni, EMU-maista kolmanneksi pienin.
ERM-kytkennän jälkeen markka on devalvoitunut suhteessa USA:n dollariin lähes puolella, EMU-päätöksen jälkeen lähes neljänneksellä. Vastaavalla prosenttimäärällä on kasvanut valtion dollarimääräinen velka. Euroon nähden revalvoitunutta dollari-, jeni- ja puntavelkaa valtiolla on noin 55 miljardia.
Raportissaan valtiontalouden tilasta hallitus myöntää velan kasvaneen valuuttakurssimuutosten seurauksena vuonna 1999 noin 10 miljardia ja vuonna 2000 vielä noin puolitoista miljardia.
Markka olisi varmaankin devalvoitunut ilman EMU:akin, mutta ei ehkä näin paljon. Viitteitä siitä, että valuuttakurssi seurailee EMU:a, vaikka maa ei ole siinä mukana, antaa Ruotsin kruunun kohtalo. Sekin on devalvoitunut, tosin nelisen prosenttia vähemmän kuin markka. Suomen teollisuus pelkää kruunun devalvaation kasvavan, ja silloin EMU-kytkentä heikentäisi Suomen ja parantaisi Ruotsin vientiä.
Velan kasvua ei olisi voitu kokonaan välttää pysyttelemällä EMU:n ulkopuolella, mutta väitän, että Suomen kansantalouden vahvuus (lue: 1990-luvun alun pakkodevalvaatiot) ei olisi ajanut meitä näin suureen devalvaatioon eikä olisi johtanut näin suureen valtion velan kasvuun ilman että on otettu uutta lainaa.
Valtion velan kasvun ohella veronmaksajat joutuvat maksamaan euron käyttöönoton myös kuluttajina. On vaara, että hinnat nousevat perusteettomasti, kun rahasummia aletaan pyöristää ylöspäin.
Tuoreita esimerkkejä siitä, että näin tapahtuu, tarjoavat iltapäivälehtien hinnannousu 5 markasta 6 markkaan (= 1 euro) tai Tampereen liikennelaitoksen hinnankorotukset. Ne ovat EMU-hinnankorotuksia.
Euro on poliittinen raha, osa sitä poliittista prosessia, joka johtaa liittovaltioon.
Suomen natottaminen on osa sitä samaa prosessia. Käynnissä olevan NATO-yhteensovittamisen jälkeen varsinainen jäsenyys on sitten kuin menisi Martta-yhdistykseen?

[ Etusivulle | seppanen@kaapeli.fi ]