Elintarviketurvallisuusvirasto
Esko Seppänen 25.3.2003
Elintarvikkeiden terveys ja turvallisuus ovat kuuma poliittinen
asiakysymys Euroopan unionissa. Ruokakriisit ovat seuranneet
toisiaan. Yhteismarkkinoilla niiden estäminen kuuluu
EU:n toimialaan, ja niissä merkeissä on päätetty
perustaa erityinen elintarviketurvallisuusvirasto.
Laekenin huippukokouksessa joulukuussa 2001 ei syntynyt sopua
sen sijoituspaikasta. Mitä ilmeisimmin 14 jäsenmaata
olisi ollut valmis sijoittamaan sen Helsinkiin, mutta Italian
pääministeri Silvio Berlusconi halusi sen Parmaan,
ja toiminnallaan hän pystyi estämään päätöksen
viraston sijaintipaikasta.
Suomella oli hyvät perusteet vaatia virasto sijoitettavaksi
Helsinkiin. EU:ssa on sovittu siitä, että unionin
toimielimiä sijoitetaan eri jäsenmaihin, eikä
Suomessa ole vielä yhtään EU:n instituutiota.
Laekenin jälkeenkään ei asiasta ole syntynyt
sopua sitä seuranneissa Eurooppa-neuvoston kokouksissa.
Perjantaina 14.3, kaksi päivää ennen eduskuntavaalia,
pääministeri Lipponen ilmoitti, että hän
oli sopinut Berlusconin kanssa viraston sijoittamista Suomeen.
Hänen mukaansa Italia tyytyisi siihen, että Parmaan
perustettaisiin (huomattavasti pienempi) ruokakulttuurivirasto.
Varsinkin Yleisradion demaritoimittajat monistivat vaalien
aluspäivinä ansiokkaasti tätä demareiden
vaalitäkyä. Minusta näyttää, että
se oli väärä informaatiopäästö.
Ensiksikin EU-virastojen sijoittaminen ei ole kahden maan
pääministereiden sovittavissa. Niistä päättävät
valtioiden johtajat EU:n huippukokouksissa. Vaalien jälkeen
pidetyssä Brysselin huippukokouksessa ei asia noussut
lainkaan esille.
Toiseksi Lipponen ja Berlusconi näyttävät "sopineen"
asiasta, johon heillä ei ole ollut toimivaltaa.
Siltä osin, että oli päätetty perustaa
elintarviketurvallisuusvirasto, asia oli muodollisesti kunnossa.
Kun herrat olivat sopineet uuden ruokakulttuuriviraston perustamisesta,
asia ei ole kunnossa: uusien virastojen perustamisesta on
EU:ssa erittäin vaikea sopia. Sovitaan paketteja, joissa
kaikki saavat jotakin, ja virastojonossa on monta muuta virastoa
omine sijoituspaikkoineen ruokakulttuuriviraston edellä.
Ei ole lainkaan varmaa, että päätetään
perustaa ruokakulttuurivirasto ja että se sijoitetaan
Parmaan. Berlusconi tuskin on tehnyt sopimusta, jossa hänen
osuutensa ei toteudu. Hänen virastostaan sopiminen lykkääntynee
ainakin vuodella.
Elintarviketurvallisuusvirasto on sen sijaa päätetty
perustaa, ja sen toiminta on aloitettu tilapäisluonteisesti
Brysselissä.
Tänään näyttää siltä, että
se on sen lopullinenkin sijaintipaikka: EU:n virkamiehet haluavat
sen sinne. Uudet virkamiehet, jotka on valittu Brysseliin,
eivät halunne muuttaa asumaan Suomeen.
Euroopan parlamentti päätti tämän vuoden
budjettia käsitellessään painostaa neuvostoa
päättämään viraston sijaintipaikasta.
Siinä tarkoituksessa se pani virastolle varatut määrärahat
ns. varauksiin. Ne oli tarkoitus vapauttaa viraston käynnistämistä
varten, kun neuvosto päättäisi sijainnista.
Europarlamentin budjettivaliokunta vapautti kuitenkin kokouksessaan
(25.3) kuluvan vuoden kaikki määrärahat varauksista
viraston toiminnan käynnistämiseksi, ja se tapahtuu
Brysselissä. Valiokunnan kanta sisälsi piilokannanoton
sen puolesta, että myös viraston lopulliseksi sijaintipaikaksi
tulee Bryssel. Toimintansa aloittanutta virastoa on vaikea
siirtää uusilla päätöksillä
toiseen sijaintipaikkaan (Helsinkiin) varsinkin, kun koko
eurokratia toimii sellaista päätöstä vastaan.
Jälkikäteen voidaan sanoa, että Lipposen ilmoitus
viraston tulemisesta Helsinkiin oli halpamainen vaalitemppu,
jossa Yleisradio oli osallisena.
Se voi vielä tulla Helsinkiin, mutta se ei tule sinne
vaalien aluspäivinä julkistetun epämääräisen
"sopimuksen" perusteella. Olisi oikein ja kohtuullista,
että se tulisi Helsinkiin, mutta todennäköisempää
tämän päivän jälkeen on , että
aloitettuaan toimintansa Brysselissä se myös jää
sinne.
| 