Tällaista ei HS julkaise

Tämä teksti on lähetetty Helsingin Sanomille 29.1.2003

Tutkija Hanna Ojanen käsitteli (HS 20.1) EU:n puolustusyhteistyötä tavalla, jossa ei nähdä metsää puilta. Itse olin perustuslakikonventissa kyseisen puolustustyöryhmän jäsen.
EU:n perustuslaki on merkittävin vallan uusjako Euroopassa sitten II maailmansodan.
Sitä valmistelevassa konventissa virallinen Suomi puhuu ns. yhteisömetodin eli vahvan komission ja liittovaltion puolesta. Suomi ei ole niitä maita, jotka haluavat säilyttää EU:n valtioliittona.

Konventissa on nyt aloite Saksalla ja Ranskalla, jotka haluavat muun muassa yhteistä - mutta neuvoston johtamaa - ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa. Ne eivät halua yhteisöllistää niitä asioita eivätkä antaa niitä komisson toimivaltaan. EU:n oma ulkoministeri ja diplomaattiedustus halutaan niin ikään neuvoston rakenteisiin.

Tätä kautta on ymmärrettävä Saksan ja Ranskan vaatimus neuvoston puheenjohtajan eli yhden presidentin valinnasta. Komission puheenjohtajasta tulisi toinen presidentti.
Suomen eduskunta ei halua EU:lle presidenttiä. Se ei ilmeisesti halua presidenttiä, joka valittaisiin kansanvaalilla tai olisi neuvoston puheenjohtaja. Sen sijaan eduskunnallemme, joka on purematta niellyt yhteisömetodin, tuntuu kyllä kelpaavan komission presidentti, jonka valinta vahvistaisi liittovaltiorakenteita. Konventtikannanotossaan eduskunta ei muuten vaadi liittoutumattomuuden mahdollisuuden sisällyttämistä EU:n perustuslakiin.
Neuvoston presidentin valitsisi (ja komission presidentin valinnan vahvistaisi) Saksan-Ranskan esityksen mukaan valtionpäämiesten Eurooppa-neuvosto määräenemmistöllä. Keskustelua käydään siitä, tulisiko presidentti valtionpäämiesten keskuudesta vai heidän piirinsä ulkopuolelta ja millainen esikunta hänelle annettaisiin. Yhteiselle ulko- ja puolustuspolitiikalle, jota ei anneta komission toimivaltaan, halutaan toimintakykyinen johtaja.

Nizzan sopimuksen mukainen määräenemmistövaatimus antaa Saksalle, Ranskalle ja jollekin kolmannelle maalle veto-oikeuden kaikkiin valintoihin. Veto-oikeus on kolmella isolla maalla yhdessä, jos niissä asuu 38 % EU:n asukkaista. Näin ollen EU:lle ei valita yhtään presidenttiä, jolla ei ole suurten maiden tukea.

Puolustustyöryhmässä ehdotettiin EU:lle yhteistä puolustusta, joka kirjattaisiin perustuslakiin tai sen liitteisiin erityisen puolustusklausuulin muodossa. Se sitoisi Saksan ja Ranskan mukaan vain niitä maita, jotka sen hyväksyvät, mutta komissio omasta puolestaan vaatii ns. Penelope-suunnitelmassa - erottamisen uhalla - kaikkia maita hyväksymään koko perustuslain. Komissio - ja Suomi - ovat kuitenkin konventtiasioissa häviäjien puolella.

Voittava kanta lienee erityinen "solidaarisuuskulttuuri", jonka halutaan perustuvan entistä joustavammin rakentavaan pidättäytymiseen; siihen, ettei maa äänestä operaatiota vastaan, vaikka se ei itse siihen osallistuisi . Etujoukkomaat voisivat sillä tavalla tehdä tiivistettyä yhteistoimintaa ja toimia koko EU:n nimissä. Muiden kuuluisi osoittaa tälle etujoukolle (Euro Defence) täydellinen poliittinen tuki ja solidaarisuus.

EU:n Nato-maat toistavat mantraa, jonka mukaan yhteisellä puolustuksella vahvistetaan Naton eurooppalaista pilaria mutta ei kilpailla Naton kanssa. Lähes toimintakykyinen euroarmeija, joka kootaan kansallisiin kasarmeihin kansallisista joukoista, on Nato-yhteensopiva ja käyttää Naton suunnittelu-, viestintä- ja sodanjohtoyhteyksiä. Se panee toimeen ns. kriisinhallintaa, joka voi Amsterdamin sopimuksen mukaan olla myös rauhaanpakottamista - eli sotaa.

Suomi on täysillä mukana EU:n kriisinhallintayhteistyössä. On luvattu antaa 2000 sotilasta eurojoukkojen käyttöön. Ylikansallisia EU-tehtäviä varten Suomen armeija haluaa ostaa raskaita - ja kalliita - joukkojenkuljetuskoneita (joita suunnitellaan valmistettavaksi EU-sotatarvikeyhteistyönä). Varusmiesten kouluttamiseksi ja totuttamiseksi suomalaisesta aluepuolustuksesta poikkeaviin tehtäviin tarvitaan taisteluhelikoptereita.

Ensimmäinen EU-johtoinen operaatio käynnistyy maaliskuussa Makedoniassa, siis Euroopan sisällä. Kriisinhallintajoukkojen käytölle ei kuitenkaan ole maantieteellisia rajoja. Voidaan mennä myös omien rajojen ulkopuolelle, eli siis hyökätä. Luvataan kunnioittaa YK:n peruskirjaa, mutta EU ei aio pyytää operaatioidensa laillisuusperustaksi YK:n mandaattia.

Konventissa kriisinhallintatehtävien luetteloa halutaan laventaa ja niiden valmistelun rahoittamista varten ehdotetaan EU:n budjetin ulkopuolelle rahastoa, jonka kautta kuluihin osallistuisivat myös operaatioista pois jäävät maat. Uusien aseiden hankintoja varten Suomikin kannattaa EU:n yhteistä asevarusteluvirastoa.

Yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan (ETPP) tiivistettyä yhteistoimintaa ja asevarustelua varten maille halutaan asettaa EMU-kriteereiden tapaan ETPP-mekanismit. EU:sta on tarkoitus tehdä asevarustelulla maailmanmahti. Tätä toimialan laajennusta, jonka mukaan se olisi poliittinen unioni mutta myös sotaliitto, tutkija Ojanen vähättelee.
Militarisimmat konventtiedustajat vaativat perustuslakiin kirjattavaksi erityisen solidaarisuuslausekkeen, joka toisi WEU:n 5. artiklan mukaisen kollektiivisen puolustuksen velvoitteen EU:n toimialaan. Se vaatisi kaikkien EU:n jäsenten Nato-jäsenyyttä.

Nato ottaa seuraavan kerran uusia jäseniä vuonna 2006. Sitä ennen Suomen on otettava kantaa EU:n perustuslakiin.

Kun Suomi liittyi vanhaan EU:hun, se tapahtui kansanäänestyksen jälkeen. Jos perustuslain myötä vanha EU lakkaa olemasta olemassa, uuteen liittovaltioon ei voitane liittyä ilman vastaavaa äänestystä. Uuteen perustuslakiin kirjataan joka tapauksessa niin paljon yhteistä puolustusta, että Suomi joutuu EU:n kautta poliittisesti Naton syliin.
Suomen tie on EU:n kautta Natoon?

[ Etusivulle | seppanen@kaapeli.fi ]