Ay-liikkeen demokratiasta,
Hymy, huhtikuu 2002
Kauan eläköön suomalainen ay-liike! Ajatollah Khomeini julisti
Salman Rushdielle fatwan eli kuolemantuomion. Tunnen kohtalonyhteyttä
kirjailijan kanssa.
Minun osakseni on nimittäin tullut poliittinen fatwa, jonka
ovat julistaneet SAK:n korporatiivisen fundamentalismiliikkeen
johtajat. Rohkenin kerran arvostella heidän toimintaansa ja
panin - syystä - joidenkin heidän piikkiinsä veronmaksajien
miljardimenetyksiä kirjassa "Punapääoman romahdus".
Elämme korporatismissa, jossa on valtion (puolueiden),
työnantajien ja ay-johtajien pyhä kolmiyhteys. Pyhät eivät
jätä rankaisematta sitä, joka heidän tarkoituksiaan epäilee.
Entisenä ay-toimitsijana osaan arvostaa ay-aktiiveja ja
kenttäväen pyyteetöntä työtä yhteiseksi hyväksi. Maassa tarvitaan
vahva ay-liike, ja olen työnantajien kanssa samaa mieltä siitä,
ettei maassa ole tilaa kepulaiselle työreformille sen
vallan murskaamiseksi.
Suomessa korkean ammatillisen järjestäytymisasteen perustana
ovat ay-liikkeen hoitamat työttömyyskassat. Työnantajat puolestaan
ovat sitoneet työntekijät korporatismiin hoitamalla jäsenmaksujen
perinnän suoraan palkasta. Valtiovalta ylläpitää korporatismia
jäsenmaksujen verovähennyksin.
Korporatismi on huonoa demokratiaa.
Pitää voida sanoa ääneen, että ay-liikkeessä esiintyy siellä
täällä demokratiavajetta. Vallan keskitys ja yhdenmukaistavat
pakot eivät palvele demokratian vaan korporatismin asiaa.
Samanlaisen käyttäytymisen pakkoa kuvaa esimerkiksi sellainen
pieni asia, että ay-liikkeen toimitsijat eivät uskalla tulla
minun kutsumanani Brysseliin tutustumaan Euroopan parlamenttiin.
He pelkäävät johtajiaan, jotka taas pelkäävät, että kriittisyys
tarttuu.
Jotta demari pääsisi elämässä eteenpäin, hänen on hyvä olla
EU:n liittovaltioimisen, Suomen Nato-jäsenyyden sekä ydinvoiman
puolella, kun taas vasemmistoliittolaisten ay-aktiivien pitää
olla ns. ahmavaaralaisia: on oltava samaa mieltä mainittujen
demareiden kanssa.
EU-kansanäänestyksessä useimmat SAK:n johtajat olivat EU:n
puolella, kun taas jäsenistön enemmistö oli vastaan. Tuoretta
keskitettyä vallankäyttöä on ay-johtajien toiminta ydinvoiman
lisärakentamisen puolesta.
Metalliliiton piirijärjestöjen vuosikokouksissa jäsenten
piti kaikkialla maassa hyväksyä sama julkilausuma, josta "oli
sovittu" Helsingissä demari- ja vasemmistoliittolaispamppujen
kesken. Kannatettiin ydinvoiman lisärakentamista ja tuomittiin
vaihtoehtoiset mallit. Piirikokousten piti "pitää vastuuttomana
Vihreän liiton rajua hyökkäystä suomalaista perusteollisuutta
ja sen työntekijöitä vastaan".
Ay-liikkeen vastapuoli ei korporatismissa ole työnantajapuoli,
mutta kun vastustaja pitää aina olla, sellaiseksi on valittu
ydinvoiman vastustajat ja muut viherpiipittäjät. Kun on tällainen
vihollinen, omat joukot pysyvät koossa, ja työnantajien kanssa
voi sitten tehdä sopimuksia, joilla ei tasata tuloeroja. Nehän
syntyvät, kun kapitalistit ottavat yhtiöistä ulos - verottomat
- ennätysosingot ja kun optiorälssi kahmii itselleen loput,
mitä aikaisempien sukupolvien työstä on jäljelle jäänyt. Ay-johtajat
tyytyvät sallimaan palkkojen osuuden kansantulosta alenevan.
Vaikka kaikki ay-liittojen jäsenet eivät ole demareita tai
vasemmistoliittolaisia, liittoduopoleissa ohjataan jäsenmaksurahoja
näiden kahden puolueen ryhmäkuntien käyttöön. Sen seurauksena
kukaan ei vastaa mistään, eikä tilinpidolla ole jäsenistön
valvontaa.
Parhaan edun saavat ne, jotka valitaan ryhmäkuntalaisen
vaalirahoituksen saajiksi. Se edellyttää täyskuuliaisuutta.
Sekä demareiden että vasemmistoliittolaisten ay-ryhmäkunnat
rahoittavat eduskuntavaaleissa tiettyjä ehdokkaita 10 000-30
000 eurolla, siis jopa parilla sadalla tuhannella markalla.
Työnantajat saattavat rahoittaa samoja ehdokkaita.
Siinä, että ay-liike tukee vaaleissa jäseniään, ei ole mitään
pahaa. Ongelma on, että rahoitettavat henkilöt valitaan keskitysehdokkaiksi
ryhmäkuntaisissa salaseuroissa. Käytännössä liittojen johtajat
ja palkolliset valitsevat ne luottamushenkilöt, jotka heitä
valvovat.
Demokratian näkökulmasta kestämättömiä ovat myös liittokokousedustajien
ns. sopuvaalit. Niissä ay-ryhmäkuntien johtajat valitsevat
sopivat kentän edustajat kontrolloimaan itseään.
Rakennusliiton tapauksessa jäsenistölle ilmoitettiin, että
vasemmistoliittolaisten ja demareiden kesken on tehty sopimus
liittokokouksen edustajapaikkojen jakamisesta niin että edustajat
valitaan puolueryhmissä, ei siis edes työpaikoilla.
Rakennusliitossa taloudenpidon vastuuvapauden myöntämiseen
tarvitaan johdolle tosi myönteisiä edustajia.
Metalliliitossa uskollisena olemisesta maksetaan luottamushenkilöille
oikein palkkaa: 4 000 markkaa kuukaudessa.
Joskus leikittelen ajatuksella, millainen olisi Suomi, jos
valtion puoluetuki jaettaisiin suoraan puolueosastoille ja
jos ay-jäsenmaksut perittäisiin ammattiosastoille. Ne sitten
saisivat ylläpitää sellaista keskusvaltaa, jonka jäsenet kokevat
tarpeelliseksi, jos kokevat.
|