Työryhmien työn tuloksia I-VI

7.11.2002

TTyöryhmien mielipiteet Konventin jäsenet valmistelivat tulevaa perustuslakia työryhmissä, joiden toiminta oli sangen epämääräistä. Toisissa työryhmissä noudatettiin konventin presidiumin ohjetta, jonka mukaan valmiita tekstejä ei saanut tuottaa, toisissa ei.

Missään työryhmässä ei - tietystikään - oltu täysin yksimielisiä. Kyseessä oli sentään vallan uusjako uudessa unionissa.

Työryhmistä niiden tulokset menivät presidiumin tulkittaviksi, eikä se ole millään tavalla sidottu tuottamassaan perustuslain luonnoksessa työryhmien yksimielisiinkään kannanottoihin.

Seuraavassa esitellään kuuden ensimmäisen työryhmän työn tulokset.

Työryhmä 1: Toissijaisuusperiaate

Työryhmä käsitteli subsidiariteettia. Suomen virallisissa käännöksissä - ja sen johdosta konventin käännöksissä - se kääntyy toissijaisuudeksi.

Käännös on sekä oikea että väärä.

Se on oikea siinä tapauksessa, että keskusvalta saa ensin valita, mistä se päättää, ja että vain jämät jäävät päätettäväksi jäsenvaltioissa. Se on väärä siinä tapauksessa, että päätökset pyritään aina tekemään ensin jäsenvaltioissa ja tehdään yhteisön tasolla vain kun erityistä tarvetta yhteisiin päätöksiin ilmenee tai kun siitä saadaan erityistä etua. Teoriassa on oikein puhua suomeksi läheisyysperiaatteesta, käytännössä toissijaisuusperiaatteesta.

Työryhmä ehdotti otettavaksi käyttöön erityisen varhaisvaroitusjärjestelmän. Luodaan uudenlaisia menettelyjä.

Komissiolla on lakialoitemonopoli. Sen pitää työryhmän esityksen mukaan informoida kansallisia parlamentteja heti, kun se antaa uuden lainsäädäntöehdotuksen. Kansallisten parlamenttien kaikille kamareille annetaan kuusi viikkoa aikaa reagoida, jos niiden mielestä on loukattu toissijaisuusperiaatetta. Niiden pitää päättää reklamoinnistaan virallisessa istunnossa äänten enemmistöllä. Mielipide pitää perustella: millä tavalla on loukattu toissijaisuusperiaatetta.

Jos kolmannes jäsenmaiden parlamenteista reagoi samalla tavalla ja ilmoittaa olevansa sitä mieltä, että päätös olisi pitänyt tehdä jäsenvaltioiden tasolla, komission on otettava lakialoite uuteen tarkasteluun. Se voi muuttaa esitystään, mutta sen ei tarvitse tehdä niin.

Vain sellainen parlamentti, joka on toimittanut kannastaan kuuden viikon määräajassa komissiolle perustellun mielipiteen, voi myöhemmässä käsittelyvaiheessa viedä asian EY-tuomioistuimeen.

Federalistit olivat pelänneet, että läheisyysperiaatteen tulkintaa varten ehdotetaan perustettavaksi uusi elin, jossa olisi jäsenmaiden parlamenttien edustajia. Sitä oli vaatinut muun muassa Ison-Britannian ulkoministeri Jack Straw siinä yhteydessä, kun hän ilmoitti kannattavansa perustuslain säätämistä, mikä oli Englannissa ns. kova juttu. Federalistien tavoite on ollut estää kaikkien sellaisten instituutioiden perustaminen, joka toisi yhteen kansalliset parlamentaarikot ja antaisi heille valtaa ns. yhteisissä asioissa. Työryhmän loppuasiakirja oli heidän kannaltaan kompromissi.

Ensiksikin kansallisissa parlamenteissa on vaikea löytää edustajien enemmistö asian taakse, jos maan hallitus ei ole samalla linjalla - ja hallituksilla on aina mahdollisuus reagoida asioihin EY-tuomioistuimen kautta ilman subsidiariteettiakin. Toiseksi heidän mielestään on vaikea kuvitella, että kansalliset parlamentit voisivat pitää keskenään sellaisia yhteyksiä, että samaa komission esitystä vastustaisi kolmannes parlamenteista. Federalistit näkivät, että tällä tavalla ei loukata yhteisömetodia ja että komissiolla säilyy täysi lakialoitemonopoli. Sen ei ole pakko muuttaa esitystään, vaikka kansalliset parlamentit sitä vaativat, eikä kukaan saa veto-oikeutta sen aloitteisiin.

Itse asiassa kansalliset parlamentit saadaan tällä tavalla sidottua EU:n lainsäädäntöprosesseihin, eivätkä niiden edustajat voi enää sanoa, ettei niitä ole kuultu. Tämän jälkeen niitä on aina kuultu, mutta ne eivät yleensä ehdi reagoida kuudessa viikossa saati toimia yhteistyössä muiden maiden parlamenttien kanssa.

Työryhmä 2: Perusoikeuskirja

Tässä työryhmässä tarkasteltiin kahta toisiinsa liittyvää mutta erillistä asiaa: perusoikeuskirjan sisällyttämistä perustuslakiin sekä uuden EU:n liittymistä Euroopan ihmisoikeusyleissopimukseen, joka on Euroopan neuvoston asiakirja. Niihin liittyen otettiin myös esille yksityishenkilön mahdollisuus viedä asiansa yhteisön tuomioistuimeen.

Yleisesti on haluttu - ja varsinkin federalistit ovat halunneet - perusoikeuskirjan kirjaamista perustuslakiin. Se voidaan toteuttaa eri tavoin. Se voidaan 1) sisällyttää perustuslain alkuosaan sellaisenaan tai 2) sisällyttää viittauksena johonkin perustalain artikloista.

Työryhmän enemmistö kannatti ensimmäistä vaihtoehtoa, jonka mukaan kaikki perusoikeuskirjan 54 artiklaa kirjattaisiin sellaisinaan perustuslakiin. Giscard d´Estaing omasta puolestaan ilmoitti heti vastustavansa sitä; sellainen rikkoisi hänen suunnittelemansa perustuslain rakenteen.

Perusoikeuskirjan johdannon työryhmä halusi kirjata koko perustuslain johdannoksi, ja perusoikeuskonventin puheenjohtajiston laatimiin tulkintaohjeisiin pitää sen mielestä "kiinnittää asianmukaista huomiota". Ne ovat "tärkeä tulkintaväline perusoikeuskirjan oikean ymmärtämisen takaamisessa", vaikkakaan niillä ei ole oikeudellista arvoa.

EU:n perusoikeuskirja ei ole mikään maanpäällisen sosiaalisen tai oikeudellisen edistyksen esimerkkituote. Siihen on kirjattu vain ne oikeudet, joita EU-kansalaisilla on ollut EY:n perussopimusten ja jäsenmaiden hyväksymien kansainvälisten sopimusten perusteella. Asiakirja valmisteltiin konventissa, joka toimi samalla tavalla kuin koolla oleva perustuslakikonventti (ilman että hakijamaat olivat mukana). Perusoikeuskonventti ei saanut olla luova. Se ei saanut keksiä yhtään uutta perusoikeutta olemassa olevien täydennykseksi.

Työryhmä ei halua aukaista perusoikeuskirjaa muutoksille. Sen sisältö pitää hyväksyä perustuslakiin siinä muodossa kuin se on, ja vain teknisiä muutoksia ja viittauksia sallitaan.

Työryhmä halusi vahvistaa, ettei "perusoikeuskirjan sisällyttäminen perussopimuksiin muuta unionin ja jäsenvaltioiden välistä toimivaltajakoa". Sen soveltamisalaa rajoitetaan niin, että siihen voi viitata vain sovellettaessa unionin oikeutta. Kansallisesti se ei saa antaa EU-kansalaisille uusia oikeuksia. Unionille ei myöskään anneta välineitä poistaa niitä puutteita, joita EU-kansalaisten perusoikeuksissa todetaan olevan.

Työryhmän enemmistö halusi erottaa toisistaan oikeudet ja periaatteet. Perusoikeuskirjassa on oikeuksia, joiden osalta ei odoteta toimeenpanoa, kun taas periaatteet vaatisivat enemmän toimeenpanoa. Unioni lupaa enemmän kuin sillä on antaa. Työryhmä ei ottanut kantaa siihen, pitääkö uuden unionin liittyä Euroopan ihmisoikeusyleissopimukseen. Työryhmä halusi konventin sisällyttävän uuteen perussopimukseen "perustuslaillisen valtuutuksen", joka mahdollistaa unionin liittymisen.

Ihmisoikeusasioille syntyisi tätä kautta kaksi tuomioistuinta: yleinen Strasbourgissa ja erityinen Luxemburgissa. Systeemiä saattaisi olla vaikea hallita, jos kaksi erillistä ylintä tuomioistuinta voisi tehdä samoista asioista erilaisia päätöksiä. Työryhmä halusi ongelmaa lievittämään Strasbourgin tuomioistuimeen oman EU-asioiden tuomarin.

Luxemburgin tuomioistuin "vastaisi kansallisten perustuslakituomioistuinten ja ylimpien tuomioistuinten asemaa suhteessa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen". Siitä tulisi tässä merkityksessä liittovaltion perustuslakituomioistuin. Se lisäisi EU:n liittovaltioluonnetta: olisi valtiosääntö ja sen tulkinnalle oma tuomioistuin, joka olisi kansallisen oikeusjärjestelmän ulottumattomissa.

Jotta yksilöt pääsivät valittamaan Luxemburgin tuomioistuimeen, sinne pitäisi perustaa erityinen menettely perusoikeuksien suojaamista varten. Sitä työryhmä ei kannattanut. Tuomioistuimelle annettaisiin siis toimivaltaa ihmisoikeusasioissa, mutta ne, joiden oikeuksia on loukattu, eivät voisi viedä sinne asioitaan!

Kaiken kaikkiaan perusoikeuskirjan liittäminen perustuslakiin avaa mahdollisuuden unionin toimivallan kasvuun tavalla, joka ei ole ennustettavissa. Se avaa Luxemburgin tuomioistuimen tuomareille mahdollisuuden kehittää unionia liittovaltion suuntaan laeilla, joiden pitää kuulua demokraattisesti valittujen lainsäätäjien eikä poliittisin perustein valittujen tuomareiden toimivaltaan.

Työryhmä 3: Oikeushenkilöllisyys

Työryhmän tehtävänä oli pohtia kysymystä EU:n juridisesta luonteesta.

EU:n perussopimuskokonaisuuteen kuuluvat sopimukset Euroopan Yhteisöistä (EY), Euratomista sekä Maastrichtin sopimus Euroopan unionista (EU). EU:lla ei ole omaa oikeushenkilöllisyyttä, ja sen kansainväliset sopimukset tehdään EY:n tai jäsenvaltioiden nimissä.

Jos EU:sta halutaan liittovaltio, sillä pitää olla oikeushenkilöllisyys. Muuten se ei ole oikea valtio.

Työryhmä ehdotti - onhan konventissa ja kaikissa sen työryhmissä federalistinen täyshegemonia - perussopimusten uudistamista niin, että EU:sta tulisi yksi ja ainoa oikeushenkilö ja että EY:n ja Euroatomin sopimukset fuusioitaisiin yhdeksi sopimukseksi. Se olisi perustuslaillinen sopimus, joka olisi luonteeltaan perustuslaki.

Vain valtioilla on perustuslaki.Jos EU:lle kirjoitetaan perustuslaki, sillä perustetaan valtio - eli EU:n tapauksessa liittovaltio. Perustuslaki olisi tässä tapauksessa liittovaltion ensimmäinen ja kansallisvaltion viimeinen tunnusmerkki.

Työryhmä halusi jakaa sopimusten uudistamisen kahdeksi eri tekstiksi: olisi ensiksikin perustuslain luonteinen osa ja toisena elementtinä vanhojen perussopimusten tekstit, jotka eivät mahdu ensimmäiseen osaan. Toinen osa olisi ehkä vähemmän perustuslaillinen.

EU:sta halutaan tehdä kansainvälisen oikeuden subjekti, ja oikeushenkilöllisyyttä tarvitaan yhteisten ulkosuhteiden hoitoa varten. EU:lle halutaan oikeus tehdä sopimuksia, oikeus diplomaattiseen edustukseen sekä oikeus esittää valituksia ja toimia kantajana kansainvälisissä tuomioistuimissa. Sen edustajille halutaan oikeus nauttia diplomaattisista vapauksista.

Työryhmä halusi, että unioni esiintyy yhtenäisenä ja "puhuu yhdellä äänellä". Se vaati, että sitä edustaa kansainvälisissä kokouksissa yksi ainoa valtuuskunta ja että kansalliset valtuuskunnat ovat sille alisteisia.

Ulkosuhteiden alalla työryhmä halusi ensisijaiseksi toimijaksi unionin. Jos EU tekee sopimuksen, työryhmän mielestä sitä ei enää tarvitsisi ratifioida kansallisissa parlamenteissa. Jos olisi vastustusta jonkun sopimuksen solmimista kohtaan, asianomaisen hallituksen tulisi esittää se ennen sopimuksen solmimista, mutta sen jälkeen kaikkien pitää tyytyä päätökseen. Kun federalistit vaativat määräenemmistöä ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittisiin päätöksiin, EU voisi siinä tapauksessa kansainvälisenä oikeushenkilönä tehdä sellaisia jäsenmaita sitovia sopimuksia, joita jäsenmaan omaa oikeushenkilöllisyyttä edustava parlamentti vastustaa.

Ulkopolitiikassa ryhdyttäisiin kai toimimaan vähän samaan tapaan kuin Neuvostoliitto esiintyi YK:ssa: oli koko liittovaltion eli Neuvostoliiton valtuuskunta ja olivat erikseen Ukrainan ja Valko-Venäjän tasavaltojen valtuuskunnat. EU:n rooli olisi Neuvostoliiton rooli ja joillakin suurilla jäsenmailla olisi erikseen Ukrainan ja Valko-Venäjän roolit?

Jos EU on oikeushenkilö ja jäsenmaat ovat oikeushenkilöitä, jää epäselväksi, miten EU:n tekemät sopimukset sitovat jäsenmaita.

Työryhmä 4: Kansallisten parlamenttien asema

Tärkeimmiksi kansallisten parlamenttien tehtäviksi EU-asioissa työryhmä nosti kukin maan oman hallituksen ja toissijaisuusperiaatteen valvonnan sekä parlamenttien keskinäisen verkottumisen EU:n tasolla.

Korostettiin myös suhteellisuusperiaatetta, jonka mukaan yhteisön toiminnassa ei saa ylittää sitä, mikä on tarpeen perustamissopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Työryhmässä tuettiin nykyisen artiklan 308 yksimielisyysperiaatetta: "Jos jokin yhteisön toimi osoittautuu tarpeelliseksi yhteisön tavoitteen saavuttamiseksi yhteismarkkinoiden toiminnassa eikä tässä sopimuksessa ole määräyksiä tarvittavista valtuuksista, neuvosto antaa aiheelliset säädökset yksimielisesti komission ehdotuksesta ja Euroopan parlamenttia kuultuaan."

Työryhmä otti myönteisen kannan subsidiariteettityöryhmän loppuasiakirjaan ja kannatti siihen kirjoitettua ennakkohälytysjärjestelmää.

Perustuslakiin haluttiin selvä määritelmä kansallisten parlamenttien roolin tunnustamisesta. Otettiin kanta, jonka mukaan EU:n perustuslaki ei saa vaikuttaa kansallisiin perustuslaillisiin järjestelyihin.

Yleisesti hyväksyttävä vaatimus oli lisätä neuvostojen avoimuutta ja julkisuutta. Kun neuvostolla on lakiasäätävä rooli, sen kokoukset vaadittiin pidettäviksi avoimin ovin. Neuvoston pöytäkirjat vaadittiin toimitettaviksi 10 päivän määräajassa hallitusten lisäksi kansallisille parlamenteille ja europarlamentille.

Komissiota vaadittiin toimittamaan tausta-asiakirjat ja säädösehdotukset parlamenteille samaan aikaan kuin se toimittaa ne neuvostolle ja jäsenmaiden hallituksille, samoin sen vuosittainen toimintastrategia sekä lainsäädäntö- ja toimintaohjelmat. Kun on kuuden viikon määräaika ennen kuin asian saa ottaa komission esityksen jälkeen neuvoston esityslistalle, työryhmä halusi kieltää jäsenmaiden neuvottelut alustavasta yhteisymmärryksestä neuvoston työryhmissä ennen kuin kansalliset parlamentit ovat ilmaisseet omat kantansa omille hallituksilleen.

Parlamenttien Eurooppa-asioiden konferenssin eli COSAC:in roolia haluttiin vahvistaa. Sen haluttiin kirjoittavan minimivaatimukset sille, miten pitää järjestää kansallisten hallitusten tehokas valvonta. Sen toimintaa haluttiin vahvistaa ennen muuta kansallisten parlamenttien oman yhteistyöelimenä (niin että europarlamentti voisi lähettää sinne edustajansa vain erillisestä kutsusta), ja esitettiin harkittavaksi myös erikoisvaliokuntien keskinäisiä COSAC-kokouksia.

Työryhmä 5: Täydentävä toimivalta

Perusteellisimmin oli työnsä tehnyt työryhmä, joka käsitteli epäseksikkään oloista aihetta EU:n toimivallasta jäsenmaiden politiikkaan. Kyseessä oli mitä tärkein asia: jäsenmaiden uusi identiteetti uudessa unionissa. Työryhmä halusi uuteen perustuslakiin kirjoitettavaksi erityisen määräyksen, jonka mukaan "kaikki se valta, jota ei ole perussopimuksella siirretty unionille, jää jäsenmaiden toimivaltaan".

Ensimmäisenä toimenaan työryhmä halusi muuttaa käsitteen "täydentävä toimivalta" (complementary competence) muotoon tukemistoimenpiteet (supporting measures). Kysymys on siitä, että unionin toimivaltaa rajoitetaan asioissa, joissa toimivalta on jäsenvaltioilla. Unionin on oltava niillä aloilla vain avustava osapuoli.

Samassa hengessä haluttiin muuttaa nykyisen perussopimuksen tekstiä siitä, että unionia pitää kehittää kohden "yhä läheisempää Euroopan kansojen välistä liittoa". Ei haluta syntyvän sellainen vaikutelma, että vain se on uuden unionin tavoite.

Selkeyden saavuttamiseksi työryhmä halusi uuden perussopimuksen sisältävän lyhyen, terävän ja helposti ymmärrettävän rajauksen niistä toimivalloista, joita uudelle unionille annetaan.

Unionilla on yksinomainen toimivalta perinteisen I-pilarin asioissa. Jäsenmailla on niissä asioissa toimivaltaa vain, jos unioni sitä niille luovuttaa. Liittovaltiopilarin asioissa ei tunneta subsidiariteettia: jäsenmailla ei ole niissä asioissa (mm. maatalous, kalastus, kilpailu, rahapolitiikka) lainkaan itsenäistä toimivaltaa.

Liittovaltiolaiset haluavat yleisesti kaikki asiat unionin toimivaltaan ja ylikansallisen päätöksenteon kohteeksi. Valtioliittolaiset taas haluavat säilyttää mahdollisimman paljon asioita jäsenmaiden toimivallassa ja antaa unionille enimmillään oikeuden täydentäviin toimiin.

Työryhmän mielestä unionin tukemistoimenpiteitä pitäisi saada tehdä vain sellaisilla aloilla, joilla jäsenmaat eivät ole antaneet unionille toimivaltaa. Unioni saisi avustaa ja täydentää kansallista politiikkaa vain kun se on unionin ja jäsenmaiden yhteisen edun mukaista. Tukemistoimenpiteet voivat olla suosituksia, päätöslauselmia, suuntaviivoja, ohjelmia ja muita päätöksiä, joihin unionille on annettu toimivaltaa toissijaisissa sopimuksissa.

Työryhmä luetteli politiikat, joilla se haluaa säilyttää jäsenmaiden ensisijaisen toimivallan (ja joilla voi olla unionin tukemistoimenpiteitä). Ne ovat työllisyys, koulutus, kulttuuri, kansanterveys, Euroopan laajuiset verkot (liikenne, energia), teollisuus sekä tiede ja tutkimus. Nykyisistä kansallisista poliitikoista tämän luettelon ulkopuolelle jäisivät tulli-, kuluttaja- ja kehitysyhteistyöasiat.

Nykyisen perussopimuksen artiklan 6(3) mukaan "unioni pitää arvossa jäsenvaltioidensa kansallista ominaislaatua".

Sitä arvioitaessa jäsenvaltioiden olennaisiksi toiminnoiksi lueteltiin poliittinen ja perustuslaillinen rakenne (mukaan lukien alueellinen ja paikallinen itsehallinto), kansallinen kansalaisuus, alue ja rajat, kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen laillinen asema, kansallinen puolustus, asevoimien organisaatio sekä maan kielivalinnat.

Tärkeimmiksi poliittisiksi valinnoiksi ja kansalliseen arvoperustaan kuuluviksi lueteltiin tulonjakopolitiikka, henkilöverotus, sosiaaliedut, koulutusjärjestelmä, kansanterveysjärjestelmä, kulttuurin säilyttäminen ja kehityttäminen sekä pakollinen sotilas- tai siviilipalvelu.

Työryhmä päätyi sille kannalle, että mitään näistä itsenäisten valtioiden tunnusmerkeistä ei tarvitse kirjoittaa näkyville siihen kohtaan uutta perustuslakia, jossa luurankoversion 1. artiklan mukaan sanotaan, että unionissa valtiot "säilyttävät kansallisen identiteettinsä" - ikään kuin ne säilyttäisivät sen sillä että niin sanotaan.

Myös tämä työryhmä nosti esille vanhan perussopimuksen artiklan 308, jonka avulla EU:n toimivaltaa on lisätty ja jatkuvasti lisätään aloille joilla sitä ei ole alun perin sovittu annettavaksi unionille. Pykälä on siteerattu työryhmän 4 työn esittelyn yhteydessä. Myös tämä työryhmä halusi pitää kiinni siitä, että unionille voidaan antaa uusia tehtäviä vain yksimielisesti ja että unionin toimivaltaa ei saa tämän artiklan varjolla laajentaa.

Itse asiassa työryhmä halusi asettaa sen soveltamiselle rajoja niin että keskusvallan toimivaltaa saisi lisätä vain aloilla, joilla unionilla on toimivaltaa yhteismarkkinoilla, rahaliitossa (EMU), yhteisten politiikkojen täytäntöönpanossa sekä Eurooppa-neuvoston määrittelemissä tehtävissä erityisesti ulkosuhde-, turvallisuus-, talous- ja kehityspolitiikkojen johdonmukaisuuden varmistamiseksi.

Esille nousi mielenkiintoisella mutta juridisen tylsällä tavalla peruskysymys: on puolustettava jäsenmaiden toimivaltaa unionin vallan hivuttamalla toteutettavaa vallan kasvattamista vastaan.

Työryhmä 6: Talouden hallinnointi

Eniten erimielisyyksiä kasautui, ja siitä johtuen vähiten yhteisiä johtopäätöksiä syntyi työryhmästä, joka käsitteli EU:n talouden johtojärjestelmiä ja jonka käsittelyyn oli siirretty myös ne sosiaaliset kysymykset, joita varten ei haluttu perustaa omaa työryhmää. Sen perustamista oli vaadittu siinä hengessä, että EU:n perustuslakiin tulisi kirjata unionille myös sosiaalinen ulottuvuus.

Työryhmä suositti, että "säilytettäisiin nykyinen rakenne, jossa yhteisöllä on yksinomainen euroalueen rahapolitiikkaan koskeva toimivalta, jota harjoittaa EKP nykyisellä perustamissopimuksella saamallaan valtuutuksella ja jossa talouspoliittinen toimivalta on jäsenvaltioilla". Ei siis haluta erityistä talouspolitiikan elintä, jolla olisi toimivaltaa jäsenmaiden talouksiin. Se on kuulunut pitkään varsinkin Ranskan vaatimuksiin, ja sillä on silloin tarkoitettu sitä, että Ranska saisi antaa muille neuvoja talouspolitiikasta mutta muiden ei kuuluisi neuvoa sitä.

Työryhmä ei halunnut kirjata EU:n työmenetelmiin "työmarkkinaosapuolten välistä vuoropuhelua". Se olisi merkinnyt korporatiivis-sosialidemokraattisten rakenteiden luomista eurotasolle rajoittamaan jäsenvaltioiden vapaata päätösvaltaa omissa asioissaan.

Euroopan Keskuspankin (EKP) toimeksiantoa ei ehdotettu laajennettavaksi kasvu- ja työllisyystavoitteisin. Ei päästy yksimielisyyteen suosituksesta keskuspankin enemmästä avoimuudesta. Hyväksyttiin vaatimus jäsenmaiden talouspolitiikan paremmasta koordinaatiosta, mutta komission toimivaltaa ei haluttu lisätä antamalla sille oikeus tehdä ehdotuksia (suositusten lisäksi) jäsenmaiden talouspolitiikasta. Kasvu- ja vakaussopimusta ei haluttu kirjata perustuslakiin missään muodossa, ei myöskään euroveroja, mutta joidenkin työryhmän jäsenten mielestä verokantoja ja vähimmäisstandardeja pitää olla jäsenmaiden välisen verokilpailun ehkäisemiseksi. EMU:n jäsenmaiden euroryhmä haluttiin edelleen säilyttää vain epävirallisena euromaiden valtiovarainministereiden keskustelufoorumina.

Tämän työryhmän työstä ei jää jälkiä perustuslakiin.

Kuusi ensimmäistä työryhmää sai työnsä valmiiksi loka-marraskuussa. Syksyn alussa oli nimetty lisäksi neljä työryhmää, joiden piti saada työnsä valmiiksi ennen joulua.

"Ulkoiset toimet" ovat yhdessä uusista työryhmistä, puolustus toisessa.

Puolustus on eri asia kuin puolustuspolitiikka, joka on pelkkiä julkilausumia. Puolustus on rautaa rajoille ja myös hyökkäystä. Sen ulottaminen EU:n perustuslakiin merkitsee laillisten kehysten hyväksymistä tulevalle puolustusyhteistyölle, joka on lähivuosina täysin Nato-yhteissopivaa mutta joka perustuslakiin raamitettuna antaa mahdollisuuden myös EU:n omalle, USA-vapaalle puolustukselle.

[ Etusivulle | seppanen@kaapeli.fi ]