Ensimmäiset työryhmäraportit
Konventin kokous 3-4.10.2002
Kokouksen alla oli Valéry Giscard d´Estaing valottanut näkemyksiään
EU:n uudesta perustuslaista Bruggen Eurooppa-koulussa. Paikka
oli sama, jossa Mauno Koivisto ilmoitti myönteisestä kannastaan
Suomen EU-jäsenyyteen ja jossa Paavo Lipponen linjasi itsensä
eurososialidemokraattiseksi uusfederalistiksi.
Giscard puolusti ehdotustaan siitä, että pitää kutsua koolle
massiivinen kansanedustajien kongressi: 626 meppiä ja 1-1,5
kertaa vastaava määrä kansallisten parlamenttien edustajia.
He voisivat jutella niitä näitä, ja niin olisi demokratia
pelastettu. Kansanedustajien lainsäädäntövalta keskitettäisiin
europarlamenttiin. Kongressi voisi mahdollisesti saada päätäntävaltaa
myös nimitysasioissa. Jos EU:lle valitaan liittopresidentti,
tämä olisi yksi mahdollinen valintapaikka. Kongressi olisi
siis ikään kuin presidentin valitsijamieskokous.
Giscard oli mietiskellyt Euroopan unionin nimen muuttamista.
Vaihtoehtoja olivat - nykyisen nimen säilyttämisen ohella
- Euroopan yhteisö, Yhtynyt Eurooppa ja Euroopan Yhdysvallat
(USE). Hän toivoi erityisesti nuorison ottavan asiaan kantaa.
Konventissa Giscard esitti arvion lokakuun lopussa julkistettavan
perustuslain ensimmäisen luonnoksen laajuudesta: esitys on
8-10 sivun mittainen.
Konventti on jakaantunut työryhmiin. Lokakuun ensimmäisessä
kokouksessa olivat esillä kahden työryhmän valmiit raportit.
Subsidiariteettityöryhmä
Esillä oli subsidiariteetti eli läheisyysperiaate. Suomen
virallisissa käännöksissä subsidiariteetti kääntyy toissijaisuudeksi.
Se on joko ihan oikein tai aivan väärin.
Se on oikein siinä tapauksessa, että keskusvalta saa ensin
valita, mistä se päättää, ja loput päätökset jäävät sen jälkeen
jäsenvaltiolle. Se on väärin siinä tapauksessa, että päätökset
pyritään aina tekemään ensin jäsenvaltioissa ja vain kun on
erityistä tarvetta yhteisiin päätöksiin tai kun siitä saadaan
erityistä etua, ne tehdään yhteisön tasolla. Teoriassa on
oikein puhua läheisyysperiaatteesta, käytännössä toissijaisuusperiaatteesta
.
Työryhmä ehdotti otettavaksi käyttöön ns. varhaisvaroitusjärjestelmän.
Komissiolla on lakialoitemonopoli. Sen pitää esityksen mukaan
informoida kansallisia parlamentteja heti, kun se antaa uuden
lainsäädäntöehdotuksen. Kansallisten parlamenttien kaikille
kamareille annetaan kuusi viikkoa aikaa reagoida, jos niiden
mielestä on loukattu läheisyysperiaatetta.
Kansallisissa parlamenteissa reklamointi pitää tehdä virallisessa
istunnossa äänten enemmistöllä. Niiden pitää lisäksi perustella
mielipiteensä siitä, millä tavalla on rikottu läheisyysperiaatetta.
Jos kolmannes jäsenmaiden parlamenteista reagoi samalla
tavalla ja ilmoittaa olevansa sitä mieltä, että päätös olisi
pitänyt tehdä jäsenvaltioiden tasolla, komission on otettava
lakialoite uuteen tarkasteluun. Se voi muuttaa esitystään,
mutta sen ei tarvitse tehdä niin. Sillä on edelleen monopoli
esityksiin.
Vain sellainen parlamentti, joka on toimittanut kannastaan
kuuden viikon määräajassa perustellun mielipiteen, voi asian
myöhemmässä käsittelyvaiheessa viedä sen EY-tuomioistuimeen.
Federalistit olivat pelänneet, että läheisyysperiaatteen
tulkintaa varten ehdotetaan perustettavaksi joku uusi elin,
jossa olisi jäsenmaiden parlamenttien edustajia. Sitä oli
vaatinut muun muassa Ison-Britannian ulkoministeri Jack Straw
siinä yhteydessä, kun hän oli ilmoittanut kannattavansa perustuslain
säätämistä, ja se taas oli Englannissa ns. kova juttu. Federalisteilla
on tavoitteena estää kaikkien sellaisten instituutioiden perustaminen,
joka toisi yhteen kansalliset parlamentaarikot ja antaisi
heille valtaa ns. yhteisissä asioissa.
Federalisteille esitys oli kompromissi. Ensiksikin kansallisissa
parlamenteissa on vaikea löytää edustajien enemmistö oman
asian taakse, jos maan hallitus ei ole samalla linjalla -
ja hallituksilla on aina mahdollisuus reagoida asioihin EY-tuomioistuimen
kautta ilman subsidiariteettiakin. Toiseksi heidän mielestään
on vaikea kuvitella, että kansalliset parlamentit voisivat
pitää keskenään sellaisia yhteyksiä, että samaa komission
esitystä vastustaisi kolmannes parlamenteista. Federalistit
näkivät, että tällä tavalla ei vahingoiteta yhteisömetodia
ja että komissiolla säilyy täysi lakialoitemonopoli. Sen ei
ole edelleenkään pakko muuttaa esitystään, vaikka kansalliset
parlamentit sitä vaativat, eikä kukaan saa edelleenkään veto-oikeutta
komission esityksiin.
Äärifederalistien mielestä kansallisia parlamentteja ei
pitäisi millään tavalla kytkeä mukaan EU:n lainsääntöprosesseihin.
Toisaalta kansalliset parlamentit saadaan tällä tavalla sidotuksi
prosesseihin. Ne eivät voi enää sanoa, ettei niitä ole kuultu.
Tämän jälkeen niitä on aina kuultu, mutta ne eivät yleensä
ehdi reagoida mihinkään kuudessa viikossa saati toimia yhteistyössä
muiden maiden parlamenttien kanssa.
Oikeushenkilötyöryhmä
Työnsä oli päättänyt myös työryhmä, jonka tehtävänä oli pohtia
kysymystä EU:n juridisesta luonteesta. Se on epäselvä. Maastrichtin
unionisopimuksen ohella samaan perussopimuskokonaisuuteen
kuuluvat myös sopimukset Euroopan Yhteisöistä ja Euratomista.
EU:lla ei ole omaa oikeushenkilöllisyyttä. Se tekee kansainväliset
sopimuksensa EY:n tai jäsenvaltioiden nimissä.
Liittovaltiolla pitää olla oikeushenkilöllisyys. Muutenhan
se ei ole oikea valtio. Työryhmä ehdotti - onhan konventissa
ja kaikissa sen työryhmissä federalistinen täyshegemonia -
perussopimusten uudistamista niin, että EU:sta tulisi yksi
ja ainoa oikeushenkilö ja että EY:n ja Euroatomin sopimukset
liitettäisiin yhdeksi EU:n perussopimukseksi.
Se olisi perustuslaillinen sopimus, joka olisi - Giscardin
mukaan - luonteeltaan perustuslaki.
Työryhmä haluaa jakaa sopimusten uudistamisen kahdeksi eri
tekstiksi: olisi perustuslain luonteinen osa ja toinen osa
niistä vanhojen perussopimusten teksteistä, jotka eivät mahdu
ensimmäiseen osaan.
EU:n halutaan puhuvan yhdellä äänellä. Siitä halutaan tehdä
kansainvälisen oikeuden subjekti. Oikeushenkilöllisyyttä tarvitaan
ennen muuta yhteisten ulkosuhteiden hoitoa varten. EU:lle
halutaan oikeus tehdä sopimuksia, oikeus diplomaattiseen edustukseen
ja oikeus nauttia diplomaattisista vapauksista sekä oikeus
esittää valituksia ja toimia kantajana kansainvälisissä tuomioistuimissa.
Työryhmä haluaa, että unioni esiintyy yhtenäisenä. Se vaatii,
että sitä edustaa kansainvälisissä kokouksissa yksi ainoa
valtuuskunta ja että kansalliset valtuuskunnat ovat sille
alisteisia.
Ulkopolitiikassa ryhdyttäisiin toimimaan niin kuin Neuvostoliitto
esiintyi YK:ssa: oli koko liittovaltion eli Neuvostoliiton
valtuuskunta ja olivat erikseen Ukrainan ja Valko-Venäjän
tasavaltojen valtuuskunnat? EU:n rooli olisi Neuvostoliiton
rooli ja joillakin suurilla jäsenmailla olisi erikseen Ukrainan
ja Valko-Venäjän roolit?
Lopullinen ratkaisu tässä asiassa ei ole yksinkertainen.
Jos EU on oikeushenkilö ja jäsenmaat ovat oikeushenkilöitä,
on epäselvää, miten EU:n tekemät sopimukset sitovat jäsenmaita.
Giscard on nostanut esille myös kysymyksen siitä, että oikeushenkilöllisyyden
toteutuessa muut maat alkavat kysellä, mikä EU on: valtio,
liittovaltio vai kansainvälinen järjestö. Kysymykseen pitää
vastata. Ei ole lainkaan varmaa, että yksimieleisesti EU:n
vastataan olevan valtio tai liittovaltio.
Työryhmä haluaa ulkosuhteiden alalla ensisijaiseksi toimijaksi
EU:n. Jos EU tekee sopimuksen, työryhmän mielestä sitä ei
enää tarvitsisi ratifioida kansallisissa parlamenteissa. Hallitusten
tulisi esittää kaikenlainen vastustus jotakin sopimusta kohtaan
ennen sen solmimista, eikä jäsenmaille jäisi EU:n hyväksynnän
jälkeen enää aikaa reagoida. Kun samaan aikaan federalistit
vaativat määräenemmistöä ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittisiin
päätöksiin, EU voisi tehdä kansainvälisenä oikeushenkilönä
sellaisia jäsenmaita sitovia sopimuksia, joita jäsenmaan oikeushenkilöllisyyttä
edustava parlamentti vastustaa.
| 